-
Osastolla hiljaisuus!
Sukevan
valtiollisen erityisvankilan osasto 4:n valot sammuivat. Elettiin helmikuun
kahdeksattatoista vuonna 2024. Yhden hengen sellissään pienen pöytänsä ääressä
istuva vanki nro MP028 järsi hissukseen vankilan iltapalaa, johon kuului neljä
palaa ruisleipää, saman verran sulatejuustoviipaleita, margariininappi sekä
kupillinen teetä. Syötyään hän kääri sätkän ja pani palamaan. Aikanaan hän oli
ollut tunnettu urheilumies joka ei olisi voinut kuvitellakaan tupakoivansa
mutta pitkät ja hiljaiset päivät sellissä olivat saaneet kaipaamaan jotain ylimääräistä
tekemistä. Tietynlaisen oman, yksityisen hetken muuten niin kovin ohjelmoidussa
elämässä. Vähän niin kuin armeijassa aikanaan. Tosin inttiaikaan verrattuna
hänen aamukampansa oli kovin, kovin pitkä.
Tupakkaa,
samoin kuin makeisia ja kahvia hän sai ostettua vankilan kanttiinista johon
hänen sukulaisensa olivat toimittaneet säännöllisesti krediittiä. Olisihan
hänellä ollut varaa valmiisiinkin savukkeisiin, mutta sätkän kääriminen oli
jotenkin rentouttavaa. Terapeuttista, ettei sanoisi. Kanttiinia hoitava vartija
oli joskus sanonut MP028:lle, että hänen on turha valittaa oloistaan.
Kannattaisi ehkä muistaa niitä, jotka mielipiteittensä vuoksi potkittiin
aikanaan pois työstään, peruspäivärahalle ilman varakkaitten sukulaisten tukea.
Heidän vankilanaan oli koko Suomi, eivätkä he päässeet sieltä pois sillä häpeätuomion
pituus oli koko loppuelämä. Kunnes vuonna 2021 suoritettiin ihmisten
rehabilitointi. Asia, jonka tarvetta ei joskus 1980-luvulla oltaisi voitu
kuvitellakaan.
Olihan
vartija kieltämättä oikeassa ja toisinajattelijoita oltiin kohdeltu perin
tylysti Suomessa ennen suurta muutosta vuonna 2021. Niin sanotusta
vihakirjoittamisesta aloitettu esitutkinta oli itsessään rangaistus,
oikeudenkäynti oli häpeärangaistus, julkisuus oli tuplahäpeärangaistus ja lopullinen
rangaistus oli sitten työpaikan ja sitä myötä ansion menettäminen. Sillä
varsinaisella sakko- tai ehdollisella tuomiolla ei ollut sitten enää niin
suurta merkitystä. Itse prosessi oli rangaistus ja järjestelmä käytti sitä ja
sen uhkaa taitavasti ja sumeilematta. Se hallitus taas, joka astui valtaan
vuonna 2019 ei ollut sitten kainostellut niitten vankeusrangaistuksienkaan
kanssa. Ja jatkoi sitä jo aikaisemman hallituksen hyväksi havaittua linjaa,
että poliisi laittoi syytettyjen takavarikoiduille tietokoneille lapsipornoa
saaden aikaan vielä uuden syytteen ja tehden häpeärangaistuksesta kahta
pahemman johtaen myös säännöllisesti lasten huostaanottoon ja sitä myötä koko
perheeseen ulotettuun rangaistukseen. Kaikkia syytettyjä ei saatu tuomittua
syytteitten ohkaisuuden vuoksi mutta koska prosessi itsessään oli tuomio, niin
monelle toisinajattelijalle vankila oli todellakin koko Suomi ja vankeus oli työttömyys,
persaukisuus, perheen ja ystävien menetys. Koska ystävätkään eivät enää
uskaltaneet olla tekemisissä väärinajattelijan kanssa. Ajatellen puolestaan omaa
perhettään ja tulevaisuuttaan.
Mutta
juuri hänen vankilansa ja häntä ympäröivä maailmansa oli tämä Sukevan
erityisvankila. Yhden hengen selli, jossa oli punkka, pöytä, tuoli ja muutama
hylly jossa yhdellä oli pieni televisio, matkaradio ja kahvinkeitin sekä
toisella lehtiä, kirjoja ja kirjeitä. Henkilökohtaisille tavaroille oli pieni
kaappi ja sellissä oli myös pieni wc. Tietokonetta ja internetiä vangeille ei
sallittu. Vanki nro MP028 tiesi hyvin, että vankilaa, jossa hän suoritti
tuomiotaan kutsuttiin Sukevan Stammheimiksi. Hänen mielestään nimitys oli hieman
loukkaava, sillä varsinaisessa Saksan Stammheimissa oltiin säilytetty terroristeja
eikä maanpetosvanki 028 suinkaan mieltänyt itseään terroristiksi vaikka hänet
maanpetoksesta oltiin tuomittukin.
Olihan
hän kuitenkin ollut Suomen kermaa. Niin sanotun oikeistopuolueen politiikko,
kansanedustaja ja ministeri. Hän oli tottunut valtaan ja siihen, että hän ei
ollut kenellekään vastuussa. Sinänsä häntä harmitti, että hän oli pyrkinyt
saamaan uralleen nostetta Suomen politiikasta vaikka hänen olisi kannattanut
yrittää samaa Brysselin kautta ja pysyä siellä. Hän valitsi – jos
urheiluvertausta saattoi käyttää – väärän liigan. Alun noste kääntyi
epäonnistumiseksi ja päätymiseksi rivikansanedustajaksi. Toisin kuin sillä
siilinjärveläisellä pyrkyrinperkeleellä, sillä saatanan savolaisella joka oli
tehnyt oikeat valinnat ja joka oli nyt korkea-arvoinen Euroopan
Liittotasavallan byrookomissaari. Mies kaiken vastuun ulkopuolella. Ja hän itse
taas, saatana soikoon, oli vanki. Mies, joka joutui kantamaan vastuunsa kaksin
kallein vaikkei pahemmin huvittanut. Sinänsä hän saattoi olla tyytyväinen, että
vuodesta 2019 alkaen hän oli ollut kuitenkin opposition kansanedustaja.
Punavihreä hallitus teki suurimmat rikokset ja kärsi kovimmat rangaistukset.
Hän
ei koskaan unohtaisi sitä helmikuista yötä kolmea vuotta aikaisemmin. Kello oli
jotain neljä aamuyöstä ja hänen puhelimensa soi. Siellä oli hänen
kansanedustajakollegansa henkilökohtainen avustaja joka huusi puhelimeen
läähättäen niin kuin olisi juuri juossut vähintään puolimaratonin:
-
Nyt on piru, perkele ja saatana irti yhtä aikaa! Ne veivät hänet! Ja ne tulevat
varmasti sinunkin perään! Kerää kamppeesi ja häivy maasta ja häivy just tällä
saatanan sekunnilla!
-
Hä… siis… ketkä veivät? Ja minne? Ja mitä helvettiä sinä oikein selität? Mitä
siellä tapahtuu? Ja missä tapahtuu?
-
Siis etkö sinä tiedä? Sotilaspoliisit veivät. Täällä on menossa jonkunlainen
kansannousun ja sotilasvallankaappauksen yhdistelmä! Täällä on saatana kadut
täynnä tankkeja ja pyssymiehiä. Sinä asut vähän kauempana keskustasta. Sinun
kannattaa lähteä kotoasi huitulan helvettiin kun vielä ker…
Ja
siihen puhelu olikin loppunut. Hän oli yrittänyt soittaa useampaan numeroon,
mutta yhteydet olivat poikki. Jotain oli selvästi tapahtumassa. Hän aukaisi
television, jossa ei ollut normaalia öisiä lähetyksiä vaan joka kanavalla
ainoastaan ilmoitus:
KANSALAISILLE.
PUOLUSTUSVOIMAT, KANSALAISKAARTI
JA VÄLIAIKAISHALLINTO OVAT SYRJÄYTTÄMÄSSÄ MAANPETOKSEEN JA KANSALAISTEN IHMISOIKEUKSIEN
LOUKKAAMISEEN SYYLLISTYNEEN PUNAVIHREÄN
HALLITUKSEN JA SITÄ PALVELEVAN HALLINTOKONEISTON.
KADUILLA OLEVAT ASEISTETUT JOUKOT
EIVÄT OLE TEILLE UHKANA, VAAN TURVANANNE JA NE PALAUTTAVAT SUOMEN ITSENÄISYYDEN
SEKÄ KARKOITTAVAT ULKOPUOLELTA POLIITTISISTA SYISTÄ MAAHAN TUODUN ULKOISEN
UHAN.
PYSYKÄÄ RAUHALLISINA. UUSI AIKA
ON ALKAMASSA.
Tässä
vaiheessa hän oli tajunnut, että nyt oli tosi kyseessä. Kun hän aukaisi uudestaan
älypuhelimensa, tilanne varmistui. Ei yhteyttä. Ei niin minkäänlaista. Nyt ei
ollut kyseessä mikään juosten kusemalla tehty turkkilaismallinen
vallankaappausyritys vaan tosipaikka. Tosipaikka, jota hän ei uskonut koskaan
tulevan, eikä rehellisesti sanottuna ollut uhrannut sille ajatustakaan. Hänen
vaimonsa oli herännyt ja hän kehotti häntä pakkaamaan yhden matkalaukullisen
tavaraa. Nopeasti. Sen jälkeen oli häivyttävä ja äkkiä. Hän näytti onnistuvan
ja kun hän kurvasi autollaan pihastaan hän näki taustapeilistä että talon eteen
ajoi puolustusvoimien pakettiauto, josta taloon marssi konetuliaseilla
varustettuja sotilaita. Myöhästyivät, perkeleet, häh hää, eivätkä huomanneet…
jäbä häippäs, niin että perävalot vaan näky…
Nytpä
ei siis muuta kuin lati lattiaan ja kiireesti… niin… mihin? Turkuunko? Menisikö
sieltä tällä hetkellä laivoja Ruotsiin? Olisiko ehkä lentoja? Vai oliko tuo
porukka vallassa sielläkin? Ajaisiko sittenkin Vaasaan ja yrittäisi sieltä? Tai
ehkä suoraan Tornioon ja sieltä Haaparantaan? Tai jos kiertäisi Tornionkin ja
menisi rajan yli Muoniosta? Tai Karesuvannosta? Ehkä Kilpisjärveltä? Suunnitelma
ei ehtinyt kiteytyä kovin valmiiksi sillä hän ei ollut ehtinyt poistua edes Espoosta
kun hän ajoi tiesulkuun.
Tiesululla
olevilla miehillä oli päällään maastoasut mutta ne eivät olleet armeijan mallia
vaan tavallisia metsästäjän vermeitä.
Heillä oli hihoissaan siniset nauhat. Tärkeintä oli se, että heillä jokaisella
oli käsissään ilkeän näköiset rynnäkkökiväärit, jotka hän tunnisti
kiinalaisiksi Kalashnikov-kopioiksi. Jotka hän ymmärsi olevan epäilemättä
kotoisin armeijan asevarikolta. Eli tämä ei ollut vain jotain siviilien
kehitelmää vaan armeija oli todellakin siinä mukana. He näyttivät kämmentään
pysähtymisen merkiksi. Hän oli toki nähnyt elokuvissa sen, kuinka sankari teki
autollaan salamannopeat uukkarit ja otti vielä nopeammat ritolat mutta hän
ymmärsi, että Hollywood oli Hollywood ja tiesulku Espoossa oli tiesulku
Espoossa. Niinpä hän pysäytti auton ja avasi ikkunan. Aseistettu mies joka
näytti samalla olevan jonkunlainen ryhmänjohtaja totesi välittömästi
himmennetyn ikkunan auettua:
-
Jaahah, täähän onkin tuttu mies. Olepas ystävällinen ja nouse autosta. Ja nouse
niin, että pidät ne räpyläsi näkyvillä.
Hän
nousi autosta peläten, mutta löysi samalla itsestään rippeet siitä
vallanpitäjästä jota hän vielä hetkeä aikaisemmin oli ollut ja huusi:
-
Kuinka te uskallatte? Ettekö te tiedä, kuka minä olen?
Aseistettu
mies vastasi hyvin hiljaisella ja rauhallisella äänellä. Se rauhallisuus
pelotti oikeastaan enemmän kuin miesten käsissä olleet aseet ja tylyt ilmeet:
-
Kuules häiskä. Tokihan me sinut tiedämme. Siitähän tässä touhussa on kyse.
Tällä hetkellä sinänsä ei ole merkitystä sillä, kuka sinä olet. Vaan merkitystä
on meillä. Me olemme miehiä, jotka pidätämme sinut. Olemme miehiä, joilla on
siihen valtuudet. Ja ennen kaikkea me olemme miehiä jotka ovat ankarasti
vittuuntuneet viimeisiin vuosiin ja jotka luvan saatuaan saattaisivat oikein
mielellään laskea sinusta sarjan läpitte. Tai syyn saatuamme. Ja se syy voi
olla se, jos sinä rupeat millään lailla elvistelemään ja vastustamaan
pidätystä. Niin että parempi olla koreasti.
Hän
oli ymmärtänyt, että nyt ei ollut millään muotoa ylpeilyn paikka. Noitten
miesten kasvoissa näkyi jotain sellaista, mitä hän ei ollut koskaan aikaisemmin
nähnyt. Jotain sellaista, jonka olemassaolosta hän ei ollut edes tiennyt. Kuin
korkeintaan joissain television uutiskatsauksissa muualta maailmasta.
Ryhmänjohtaja nyökkäsi parille miehelleen, jotka tekivät hänelle
ruumiintarkastuksen ja laittoivat sitten hänen kätensä nippusiteeseen.
Ryhmänjohtaja otti taskustaan puhelimen. Hänellä näytti yhteys toimivan. Niillä
perkeleillä näytti homma olevan pelottavan hyvin hallussa.
-
Eero-Tapani kolme. Joo. Oletko kaukana? Mulla olis täällä yksi. Ai siellä?
Eihän siitä mene tänne kuin viisi minuuttia. Montakos teillä tähän mennessä… jaa
kaksi… no, täältä tulee kolmas. Loppu.
Hän
ymmärsi että vastarinta oli turhaa. Mutta hän sai sentään kysyttyä:
-
Entä vaimoni?
Ryhmänjohtaja
vastasi:
-
Rouva ei ole etsittävien listalla joten hän voi poistua. Olisi varmaan
viisainta, että rouva ajaisi takaisin kotiinsa. Siellä on varmasti kaikkein
rauhallisinta. Meillä ei ole enää mitään syytä käydä siellä. Eikä vaimoanne
tulla häiritsemään millään tavalla.
Hän
katsoi vaimoaan ja nyökkäsi. Vaimo nyökkäsi takaisin, mutta kysyi ryhmänjohtajalta:
-
Mitä miehelleni tapahtuu?
-
Hänet pidätetään ja viedään turvasäilöön Santahaminaan odottamaan
oikeudenkäyntiä. Häntä kohdellaan hyvin mutta sen voin kyllä sanoa, että häntä
kohtaan tullaan esittämään raskaita syytteitä. Teille ilmoitetaan sitten asiasta
tarkemmin.
-
Mutta keitä te oikein olette?
-
Me olemme Espoon kansalaiskaartilaisia. Tavallisia miehiä, jotka ottavat maan
takaisin itselleen yhdessä puolustusvoimien kanssa. Rouvan olisi ehkä aika
lähteä.
Hänen
vaimonsa siirtyi kuskin paikalle, käynnisti moottorin ja ajoi pois. Samalla
paikalle tuli puolustusvoimien pakettiauto johon hänet siirrettiin. Ihan
nätisti, lyömättä ja tönimättä mutta miesten ilmeistä hän näki että sitäkin
herkkua olisi tarvittaessa tarjolla mikäli hän antaisi siihen aihetta. Autossa
oli konepistooleilla aseistettuja sotilaspoliiseja ja kaksi muutakin
pidätettyä. Toinen oli hänen tavoin kokoomuspuolueesta ja toinen taas oli
vihreitten kansanedustaja ja opetusministeri. Hänen puoluekollegansa näytti
tajuavan tilanteen oikein hyvin ja istui rauhallisena, mutta vihreällä,
asemansa juuri menettäneellä naispuolisella vaikuttajalla näytti olevan
vaikeampaa. Hän näytti olevan jonkunlaisessa psykoosissa eikä välttämättä edes
tajunnut missä oli. Hänestä tuli mieleen pikkutyttö joka oli eksynyt suuressa
kaupungissa eikä löytänyt vanhempiaan mistään ja hukannut siinä samassa
käsityksensä siitä, että kuka ja missä hän itsekin oli.
Auto
ei ollut umpipakettiauto eikä pidätettyjen kasvoja oltu peitetty joten hän
saattoi katsoa ulos kun auto ajoi läpi Helsingin jossa Kalliosta otettiin
kyytiin vielä eräs vasemmistoliiton kansanedustaja jonka käsittely oli
kapinallisille sinänsä helppoa sillä hän oli ympärijuovuksissa ja sammui auton
lattialle saman tien. Saattoi olla, että muistikin oli mennyt, joten kyseiselle
naiselle oli seuraavana aamuna tarjolla elämänsä ikimuistettavin krapula. Mies
katseli ikkunasta ulos ja huomasi, että myöhäisestä ajankohdasta huolimatta
kaduille oli alkanut kerääntyä melko paljon ihmisiä. Ja ne perkeleet näyttivät taputtavan
ja hurraavan vallan ottaneille sotilaille ja kansalaiskaartilaisille. Suomen
lippuja heilui paljon ja pariin otteeseen hän näki, että ihmiset polttivat
Euroopan Liittovaltion lippuja. Hänellä oli ollut mielessään se ajatus, tai
ennemminkin toive että koko tämä painajainen oli vain tilapäinen häiriö mutta
nyt hän alkoi epäillä. Varsinkin kun hän näki asemiesten joukossa poliiseja,
jotka olivat repineet poliisitekstin rinnuksistaan ja laittaneet sinisen nauhan
hihaansa niin että ne peittivät poliisimerkin. Ne perkeleet taitavat tosiaankin
onnistua. Mutta kuinka hänen silloin käy? Hänen? Hänhän oli koskematon. Oli
ollut koko ikänsä. Hänen kuului olla. Hän ansaitsi olla. Se kuului hänelle. Ja
nyt tilanne näytti kääntyvän päälaelleen. Eihän tää nyt helvetti soikoon voi
näin mennä…
Mutta
niinhän se kuitenkin meni. Ilman että hän saattoi tehdä mitään. Ensimmäistä
kertaa elämässään hän tunsi olevansa avuton lastu laineilla. Laineilla, jotka
veivät häntä aina kiihtyvässä virrassa minne lystäsivät, häneltä lupaa ja
mielipidettä kysymättä. Pakettiauto ajoi Santahaminaan, jossa hänet muitten
kyytiin otettujen kanssa lyötiin tilapäiseen pidätysselliin viikoksi. Hänelle
annettiin ruokaa ja juomaa mutta hyvin vähän mitään tietoja. Seuraavaksi tuli
siirtyminen Sörnäisten vankilaan. Siellä hän saattoi seurata televisiotakin
jonka uutistarjonnasta hän ymmärsi että kansannousu oli onnistunut eikä
merkittävää vastarintaa ollut esiintynyt. Sellissä seinään tuijottaessaan hän
mietti, että kuinka se saattoi olla mahdollista? Kuinka se onnistui loppujen
lopuksi niin helposti? Ja kuinka tuo hyökkäys tuli täysin puskan takaa? Hän ei
ollut ensinkään tyhmä mies ja aikansa pähkäiltyään hän ymmärsi, että heitä,
poliittista uusrälssiä oltiin pahemman kerran petetty.
Ensimmäinen
pettäjä oli olleet tiedusteluorganisaatiot. Hän muisti kansanedustajana
istuneensa maan sisäistä turvallisuutta käsittelevässä kokouksessa edellisen
vuoden syyskuussa. Kokouksessa oli ollut mukana sekä suojelupoliisin että
puolustusvoimien tiedustelupalvelun edustaja. Suojelupoliisin edustaja oli
sanonut:
-
Suomessa on tiettyä kapinamieltä, se on selvää. Mutta se on organisoimatonta ja
järjestäytymätöntä eikä sillä ole edellytyksiä saada aikaan minkäänlaista
suurempaa kansannousua tai muutakaan liikehdintää. Korkeintaan se pystyy joihinkin
yksittäisiin maahanmuuttajiin tai Antifan järjestyksenvalvontayksiköitä vastaan
suuntautuviin spontaaneihin väkivallan toimiin. Varsinaista virkavaltaa ja
poliittista koneistoa vastaan kohdistuvaa uhkaa ei voi sanoa olevan. Lähinnä
kapinamieli on kuppiloissa esiintyvää juopuneitten mutinaa jonka seuraavan
aamun krapula sitten haihduttaa.
Joko
se perkeleen poliisi valehteli tai sitten se ei ollut ollenkaan tehtäviensä
tasalla. Tai sitten kaappausta suunnitelleet olivat olleet fiksumpia. Poliitikkohan
harvemmin osaa pitää turpaansa kiinni mutta ehkä he puolestaan osasivat. Puolustusvoimien
tiedustelupalvelun mies oli myös rauhoitellut kansanedustajia:
-
Puolustusvoimat ovat edelleenkin keskittäneet kaiken toimintansa ulkoisen uhan
torjumiseksi. Suurin uhka tällä hetkellä on luonnollisesti Venäjä, tosin sen
suunnasta ei ole odotettavissa tällä hetkellä eikä lähiaikoina minkäänlaista tosiasiallista
hyökkäysuhkaa. Jo vuosia käyty infosota on tietysti asia erikseen, mutta
sitähän tosiasiassa käy jokainen maa. Myös Suomi. Mitä tulee mahdollisiin
sisäisiin uhkiin, niin PV ei niihin puutu, vaan jättää ne poliisille jolle ne luonnollisesti
myös kuuluvat, mutta meidänkään näköpiirissämme ei ole minkäänlaista
yhteiskuntajärjestystä olennaisesti uhkaavaa tekijää. Ja muistutan, että puolustusvoimien
ylin johto on sataprosenttisesti hallituksen takana.
Eli
jätkä valehteli niin että korvat heiluivat, sillä olihan sotavaltion
tiedustelupuoli ollut yhtenä suurimmista kaappauksen organisoijista. Mutta
heidän maskirovkansa oli mennyt hänellekin täydellisesti läpi. Ja tottahan mies
tavallaan puhui. Ei puolustusvoimien ylin johto ollut mukana. Kas kun se ei
edes tiennyt asiasta. Tai pirustako siitäkään saa varmuutta. Ehkä se tiesi, tai
ainakin arvasi mutta ajatteli, että antaa nuorempien hoitaa homma. Sellaisten,
jotka eivät olleet istuneet esikuntien toimistopöytien takana viimeiset
kaksikymmentä vuotta. Miesten, jotka saivat jotain aikaiseksi.
Toinen
pettäjistä olivat tietenkin he itse. Uusrälssin edustajat. He olivat todellakin alkaneet ajatella itseään
rälssinä, joitten valta on peritty ja sitä myötä ikuinen ja tuudittautuneet
siihen käsitykseen, että suomalaiset olivat hallintolampaita jotka nielivät
uusrälssinsä edestä kaiken aina ja loputtomiin. Olihan hän itsekin tajunnut,
että kantaväestön muroihin oltiin vuosien varrella kustu ämpärikaupalla mm.
hänen itsensä toimesta monikultturismin väkisin syöttämisen, positivisen
diskriminaation, sananvapauden tukahduttamisen, itsenäisyydestä luopumisen ja
suomalaisen rahan federalistiseen juoksuhiekkaan upottamisen muodossa ja vielä
siten että näitä kantasuomalaisia vaadittiin pitämään kyseistä kehitystä
hyvänä, välttämättömänä ja väistämättömänä. Paskapuhettahan se oli, kyllähän
hän itsekin sen tiesi mutta oli samalla tottunut siihen vallitsevaan
asiaintilaan että lammasmaiset suomalaiset hyväksyvät kaiken, koska siitä oli
olemassa poliittinen ja virkakoneiston vahvistama päätös. Joka sitten yhden
kerran ei enää pitänytkään. Ja se yksi kertahan riitti. Ja romahdutti
uusrälssin kannalta kaiken.
Sen
hylätyn päätöksen seurauksia hän sitten lusi Sörnäisissä odottaen epävarmaa
tulevaisuutta jota osaltaan selvitti yliluutnantin arvoinen oikeusupseeri jota
hänet oltiin komennettu tapaamaan. Hänen viestinsä oli tyly:
-
Teitä tullaan syyttämään maanpetoksesta sekä muistakin raskaista rikoksista.
Totean tässä vaiheessa että puolustusvoimien ja kansalaiskaartin joukot ovat
vakiinnuttaneet valtansa tässä maassa joten teidänkin on parempi alkaa
totutella tulevaan oikeudenkäyntiin. Mikään ei pelasta teitä siltä. Totean myös
sen, minkä ehkä ymmärrätte, ellei poliittinen broilerikoulutus ole vienyt teiltä
kaikkea realismin tajua, että asiahan on niin että jos joku taho kaappaa maassa
vallan, se ei välttämättä käy oikeutta sen vanhan vallan periaatteitten
mukaisesti. Kas kun se taho haluaa eroon sen vanhan vallan periaatteista. Ja se
koskee myös teitä. Valmistautukaa raskaaseen tuomioon. Ja valmistautukaa myös
siihen, että teillä ei ole puolustusasianajajaa. Tässä oikeudenkäynnissä niitä
ei ole.
-
Mutta tämähän on laitonta!
-
Ei. Kun se on laillista. Valtaapitävät määrittelevät lain, sen tulkinnan ja sen
käytännön. Me emme kysy teiltä lupaa. Niin kuin tekään ette toisilta kysyneet,
kun olitte itse vallassa. Te syötte nyt sen saman leivän, minkä toisille
aikaisemmin syötitte. Saattaa olla, että siinä on pettua seassa.
Oikeudellista
pettuleipää oli tarjolla ja hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jältätä
se kokonaan naamaansa, vaikka jokainen pala oli entistä kitkerämmän makuinen ja
raapi mennessään kurkkua. Mutta milläpä hän olisi voinut kieltää häntä kohtaan
esitetyt syytteet?
Vehkeily
maan itsenäisyyden luovuttamiseen vieraalle vallalle? Niin. Eihän hän ollut
edes piilotellut vehkeilyään, vaan tehnyt sen täysin avoimesti. Hänhän oli
federalisti ja pyrki osaltaan aikaansaamaan supervallan asemaan nousevan
Euroopan Liittovaltion. Ei hän kiistänytkään sitä, että piti Suomea vain yhtenä
sen merkityksettömänä maakuntana.
Vehkeily
kansalaisten turvallisuuden vaarantamiseksi? Niin… ei hän sitäkään voinut
kiistää. Tosin saattoihan hän sanoa, että monikulttuurisuus ja väestön etninen
muutos on välttämätön ja väistämätön niin sanottujen eurooppalaisten arvojen
mukainen kehitys, mutta olihan hän hyvin tiennyt sen, mitä se katutasolla
aiheutti. Ja oli myös vaatinut asian lakaisemista maton alle ja vieläpä
vaatinut, ettei asiasta saanut keskustella. Vihapuhe oli ollut niin kätevä
termi aikanaan. Sillä saattoi perustella kaiken, perustelematta mitään. Ja jos
hän oli rehellinen itselleen, niin ei häntä ollut tippaakaan kiinnostanut se,
mitä haittamaahanmuuttajat olivat kansalaisille tehneet. Collateral damage of
greater cause. Vaikka tosiasiassa se cause, eli monikultturismin ylistäminen ei
ollut hänelle edes pääasia. Se oli vain osa epistolaa, jota hänenkin tuli
julistaa. Toimiessaan itsensä ja oman asemansa hyväksi.
Vehkeily
yhteiskuntarauhan ja yhteiskunnallisen luottamuksen romuttamiseksi? No jaa,
eihän hän siihen varsinaisesti ollut pyrkinyt, muttei pystynyt myöskään
kiistämään osuuttaan siihen. Eihän hän loppujen lopuksi ollut edes kiinnostunut
siitä, luottivatko kansalaiset koneistoon. Riitti kun ne tottelivat sitä. Tässä
vaiheessa kuulustelua hänellä juolahti mieleen, että hänestä olisi tainnut
saada aika perkeleen hyvän puolueapparatsikin edesmenneessä Neuvostoliitossa.
Syytekohta
toisensa jälkeen. Mitä niitä kiistämään. Hän tiesi, ettei siitä ollut edes
hyötyä. Oli vaikeaa puolustautua sellaista syytöstä vastaan, jonka tiesi olevan
totta. Varsinainen oikeudenkäynti, joka käytiin Sörnäisten vankilassa meni
nopeasti. Siinä käytiin syytteitten mukana tavallaan läpi hänen poliittisen
uransa historia. Jota hän itse piti menestyksekkäänä. Mutta tuomari ja
lautamiehet olivat toista mieltä. Hän muisti vielä tuomion ulkoa:
-
Osallisuudesta sekä törkeään maanpetokseen että valtiopetokseen. Osallisuudesta
yhteiskunnallista valta-asemaa käyttäen kansalaisten turvallisuuden tietoiseen
heikentämiseen ja sitä kautta avunannosta murhiin, tappoihin, ryöstöihin,
raiskauksiin ja pahoinpitelyihin. Osallisuudesta yhteiskuntarauhan
romuttamiseen. Osallisuudesta yhteiskunnallisen luottamuksen romuttamiseen.
Osallisuudesta aktiiviseen sananvapauden tukahduttamiseen. Osallisuudesta
koululaitoksen muuttamisessa poliittisen propagandan välineeksi. Osallisuudesta
oikeuslaitoksen muuttamisessa poliittisen manipuloinnin sekä kansalaisten alistamisen
ja hiljentämisen välineeksi. Osallisuudesta kantaväestön muuttamisessa toisen
luokan kansalaisiksi. Sekä osallisuudesta ennenäkemättömän typerään ja
vaaralliseen etnisen väestörakenteen muutoskokeiluun tuomitaan syytetty
kärsimään kolmentoista vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistus.
-
Rangaistus suoritetaan ehdottomana ja kokonaisuudessaan ilman mahdollisuutta
ehdonalaiseen eikä siitä voi valittaa. Lisäksi tuomitulta kielletään
osallistuminen niin poliittiseen-, järjestö- kuin yhdistystoimintaan koko
loppuiäkseen. Tuomittu siirretään kärsimään rangaistustaan Sukevan
valtiolliseen erityisvankilaan. Vartijat! Viekää tuomittu pois!
Ja
niin alkoi hänen pitkä kakkunsa joka oli kestänyt jo kolme vuotta.
Maanpetosvankilan rutiini oli puuduttava. Aamiaisen ja ruokailujen lisäksi
päivässä oli tunnin mittainen ulkoilu. Muu aika oli vietettävä omassa sellissä
jonne myös iltapala tuotiin. Siksi vanki MP028 odottikin huomista päivää,
jolloin hänellä oli viikottainen tapaaminen oikeusministeriön tutkijan kanssa.
Tutkija oli osa niin sanottua totuuskomissiota, joka pyrki selvittämään sitä,
miten ja miksi Suomessa oltiin ajauduttu sellaiseen umpikujaan jota ei voinut
enää aukaista muulla kuin aseellisella kansannousulla. Luonnollisesti selvitystyöllä
pyrittin myös löytämään toimivimmat keinot, millä estää tilanteen uusiutuminen.
Kaikki
maanpetosvangit, kaikkiaan 148 kappaletta kärsivät tuomiotaan täällä Sukevalla.
Mutta totuuskomission haastatteluihin osallistui kaikkiaan yli tuhat entisen
hallinnon johtavaa jäsentä. He olivat selvinneet ehdollisilla tuomioilla mutta
sen edellytyksenä heidän oli jatkuvasti osallistuttava selvitystyöhön, joka
kestäisi vuosia. Ehdottoman tuomion saaneille tämä osallistuminen oli sinänsä
vapaaehtoista, mutta suurin osa vangeista osallistui siihen kuitenkin. Omasta
halustaan. Ei se heidän tuomioonsa vaikuttanut mitenkään, mutta näissä
tapaamisissa käsiteltiin nimenomaan heidän osuuttaan menneen hallinnon
toimenpiteisiin. Ja koska suurin osa vangeista oli myös ammattipoliitikoille
luontaisella tavalla narsisteja he halusivat puhua itsestään ja nauttivat siitä
kun joku kuunteli ja oli kiinnostunut heistä. Jos ei muuten, niin virkansa
puolesta edes.
Sekä
näissä haastatteluissa että sellissä vietetyissä pitkissä yksinäisissä hetkissä
hän oli alkanut hahmottaa myös itsensä aivan uudella tavalla. Hän oli aina
pitänyt itseään yhteiseen suureen Eurooppaan uskovana federalistina. Euroopan
supervalta-asema oli ollut hänen tärkein tavoitteensa, muu kumbaya ja
puunhalaaminen tuli siinä sivussa. Sitä nyt vain oli täytynyt pitää yllä ja
mainostaa, koska se oli ollut ajan henki ja ilman sitä ei politiikassa
pärjännyt. Tuomionsa aikana hän oli ymmärtänyt olleensa kuitenkin lähinnä
ahneutensa ajama opportunisti, joka oli federalisti lähinnä sen vuoksi ettei
Suomi hänelle riittänyt. Miksi tyytyä maakuntasarjaan kun saattoi pyrkiä
liigaankin? Suomi oli hänelle vain ponnistuslauta aina korkeampaan
valta-asemaan. Hän oli kannattanut federalismia ja ennen kaikkea omaa, mahdollisimman
korkeaa asemaansa siinä. Hän oli oppinut ymmärtämään miksi komissiota niin
usein verrattiin NKP:n politbyrooseen. Olihan se Stalinkin ollut alun perin
vain gruusialainen pappikokelas. Mutta mihinkäs asti hän pääsikään? Miksi hän
ei olisi yrittänyt Suomesta käsin samaa kuin Stalin? Joskus aikanaan
suomalaisille valtiomiehille riitti pelkkä Suomi, mutta hän ei ollut valtiomies
vaan ammattipoliitikko ja hänelle se ei riittänyt. Hän halusi enemmän.
Niin.
Hän oli opportunisti. Pelimies, jonka ventti meni silmän pitkäksi. Hän menetti potin ja sen myötä kaiken. ”If you like to gamble, I tell
you I'm your man. You win some, lose some, it's all the same to me.” Niinhän se lauloi Lemmy aikanaan
ja oli oikeassa. Ja tajutessaan toimintansa pohjimmaisen syyn hän samalla
ymmärsi, miksi hän kesti tätä puuduttavaa lusimista suhteellisen hyvin. Paljon
paremmin kuin vallassa olleen hallituksen aidosti punavihreään ideologiaan
uskoneet ministerit jotka olivat saaneet
vielä huomattavasti kovemmat tuomiot kuin hän. He olivat oikeasti uskoneet
utopiaansa ja sen romahduttua he lähes kaikki kärsivät suurista
mielenterveydellisistä ongelmista ja elivät päivästä toiseen vankilan lääkärin
kirjoittamilla mielialalääkkeillä. Pari oli jopa onnistunut hirttämään itsensä.
Vanki nro MP028 tiesi, ettei hänelläkään juuri koskaan ollut kosketuspintaa tavallisiin kansalaisiin
mutta nämä ilmapallon lailla puhjenneet ihmisrauniot olivat paras todiste
siitä, että se niin sanottu punavihreä kupla oli todellakin ollut olemassa. Ja
se oli ollut todellakin ilmapallon kaltainen. Äärimmilleen venytetty, iso ja
pyöreä, mutta sen sisällä ei ollut kuin ilmaa ja pienikin reikä luhisti sen kasaan
jättäen jäljelle vain romahtaneen kuoren.
Vanki
numero MP028 valmistautui menemään yöpuulle. Ennen sitä hän katsoi vielä kerran
ulos kalteri-ikkunastaan. Siellä paloivat ne jätkänkynttilät. Vankilan
ulkopuolinen Suomi vietti sitä Vapautuksen Päiväänsä. Hänelle nuo tulet olivat
symboleita tappiosta ja kaiken menettämisestä. Mies kohautti olkapäitään, meni
punkkaansa ja veti huovan niskaansa. You win some, you lose some…
Radanvarsikaupunki,
historian tunti, helmikuussa 2028
Yläasteen
yhdeksännen luokan oppilas Jaana Härkman kertasi historiantunnille lukemaansa:
…ja
koska kapinalliset olivat saaneet muutamassa tunnissa maan tärkeimmät osat hallintaansa
sekä lisäksi pidätettyä koko hallituksen, pääosan eduskuntaa ja korkeinta
virkamieskoneistoa sekä myös otettua haltuunsa tärkeimmät viestintäyhteydet
että myöskin armeijan asevarikot niin voidaan sanoa, että kansannousu onnistui
täydellisesti. Koska puolustusvoimien ja kansalaiskaartin aseistettuja joukkoja
oli jo toiminnan alussa noin 50.000 miestä ja kansalaiskaartiin liittyi heti
tapahtumien alusta alkaen runsaasti lisää vapaaehtoisia ei minkäänlaista järjestäytynyttä
vastarintaa esiintynyt. Poliisikin joko liittyi kapinallisiin tai sitten pysyi
puolueettomana mutta tunnusti väliaikaishallinnon vallan. Muutama joukko-osasto
ei osallistunut kapinaan mutta pysyi kasarmeissaan. Kuluvan vuorokauden aikana
nekin tunnustivat väliaikaishallinnon vallan.
-
Kaiken kaikkiaan kansannousussa kuoli vain viisikymmentäkaksi henkilöä joista
kapinallisia vain viisi. Lopuista puolet
olivat niitä matuja jotka kuvittelivat, ettei suomalainen lammas koskaan, edes
aseistautuneena pysty toimimaan päättäväisesti ja puolet taas olivat niitä piripäissään
heiluvia Antifan järjestyskaartin jäseniä jotka eivät älynneet luopua aseistaan
tarpeeksi nopeasti. Jos verrataan tilannetta Tanskan vuoden 2024 tapahtumiin ja
Itävallan vuoden 2026 tapahtumiin joissa oltiin siinä tilanteessa että
maahantunkeutujien sekä määrä että aseistautuminen oli ylittänyt kriittisen
rajan voi sanoa, että Suomessa päästiin tosi vähällä. Olihan niin, että Tanskan
kansannousussa kuoli yli 60.000 ihmistä ja Itävallan vastaavassa yli satatuhatta.
Onneksi niissäkin maissa kantaväestö sai maan haltuunsa. Vaikka hinta olikin armottoman
kova.
Historian
opettaja Aatos Väätämö kiitti Jaanaa vastauksestaan ja jatkoi:
-
Kiitos, Jaana. Pitää paikkansa. Se kriittinen vaihe kansannnousussa kesti vain
muutaman tunnin. Mutta sen jälkiselvittelyt kestivät tietysti pitempään,
varsinkin siinä, kun… jaa… Ristolla
olisi sen suhteen näemmä jotain asiaa.
-
Joo, opettaja. Nimittäin minun isobroidini Raine oli niissä jälkiselvittelyissä
mukana. Hänhän oli nimittäin keittiöspadena Porin Prikaatissa ja osallistui
Tampereen valtaukseen. Hänen roolinsa siinä oli vähäinen mutta sen jälkeen
hänen soppatykkinsä alkoi ruokkia VOK:n asukkeja ja kun viikon kuluttua
maastapoistamiset rautateitse alkoivat, niin hänen talousryhmänsä sukkuloi
junissa muonittamassa enempivähempi yhtäsoittoa melkein kolme kuukautta. Suurin
osa junista meni Tornioon ja osa Kolariin. Perillä junat purettiin ja matut
siirrettiin Ruotsiin.
Mitenkäs,
kysyi Aatos Väätämö, se järjestys niissä junissa säilyi?
-
Oikein hyvin. Niin kuin niissä VOKeissakin. Kun Rainen soppatykki saapui siihen
vokkiin, mitä piti ruokkia, niin kansalaiskaartilaiset kertoivat että aivan
siinä alussa yksi matu, joka oli onnistunut hankkimaan mutkan itselleen oli
kaivanut sen esille ja ruvennut sitten huutamaan jotain ahlanawallahilallatiqusallahawallaata.
Typerys. Siinä samalla porukat sen ympärillä olivat hoksanneet lyödä maihin ja
kansalaiskaartilaiset pistivät rättärättärää kun jätkä oli huitonut vielä
pistoolinsa kanssa ilmaan. Eihän se tohelo edes ehtinyt tähdätä. Myöhemmin
tyypistä oltiin laskettu kaikkiaan 42 reikää. Samalla tietysti muutkin
turvapaikkahuilailijat olivat ymmärtäneet että nyt nuo vielä hetki sitten lammasmaiseksi
kuvitellut suomalaiset ovat tosissaan eivätkä ne niin lammasmaisia taida
ollakaan. Itse asiassa kun väliaikaishallitus ilmoitti että maastapoistaminen tapahtuu
joka tapauksessa ja sitä odotellessa ei valtio anna enää heille rahapenniä vaan
ainoastaan soppatykistä tapahtuvan ruokailun, niin mieliala muuttui hyvin
nopeasti sellaiseksi että Ruotsiinhan heidän alun perin piti mennäkin mutta
jotenkin tuo matka vaan meni yhtä rajaa liian pitkäksi.
Minkäslaista,
kysyi Aatos Väätämö, evästä niille siirtoaan odotteleville ja sitten junassa
pohjoiseen päin matkaaville turvapaikkahuilailijoille sitten annettiin?
-
Opettaja, niille annettiin ihan sitä tavallista hyvää kenttäkeittiöllä tehtyä muonaa
eli lihasoppaa, hernesoppaa, kalasoppaa, yrjölauria ja sen semmosta ja
kuivamuonat tietysti sitten päälle. Ja juu, sitten jaettiin muonatupakat, koska
niistä suurin osa oli tupakkimiehiä eikä nikkiksillä haluttu kiristää pinnaa sen
enempää. Sen verran joustettiin, että sianlihaa ei käytetty mutta heille tehtiin
kyllä selväksi että halalia tämä liha ei ole nähnytkään. Jos ei kelpaa, niin
aamulla keitetään aina soppatykillinen kaurapuuroa ja annetaan leipää. Sitä
saattaa sitten jemmata koko päivän varalle jos siltä tuntuu. Kyllä ne olivat pupeltaneet
eväänsä naamariinsa sitten sen kummemmin mutisematta. Ne olivat muutenkin
olleet jotenkin lamaantuneen oloisia kun ne olivat tajunneet että tämä heidän
totaalisiksi lampaiksi luulemansa porukka oli onnistunut ottamaan kokonaisen valtion
haltuunsa sellaisella nopeudella ja tehokkuudella mitä heidän kulttuurissaan ei
ollut koskaan tapahtunut. Kai ne myös ajattelivat, että jos nuo suomalaiset
alkavat suuntaamaan osaamisensa ja tehokkuutensa heidän lahtaamiseensa niin
sekin on sitten niin sanotusti absoluuttista. Niinpä koko porukka oli kovasti
turpa rullalla ja naama näkkärillä. Mutta se mun broidi oli Torniossa myös just
silloin kun tapahtui se niin sanottu Haaparannan Välikohtaus.
-
Kerrotko siitä?
-
Niin sehän siis alkoi siitä kun suomalaiset dumppasivat sitä porukkaa
Haaparannan puolelle noin tuhatviisisataa per päivä. Ja siinä ruotsalaisilla
lähti homma lapasesta. Tai lähinnä ei pysynyt siinä. Koko touhu oli niitten
voimavaroihin nähden täysin ylimitoitettua. Nehän olivat aikansa mietittyään
saaneet sentään kuskattua sinne komppanian verran jalkaväkeä joka auttoi
poliiseja siirtämään matuja juniin, joilla heidät kuskattiin sitten etelään.
Sillä jalkaväellä oli toki aseet, mutta ne olivat lataamattomat. Kovia
patruunoita niillä oli ollut kyllä repussa mutta niille oltiin annettu käsky
että aseita ei saa edes ladata eikä varsinkaan käyttää. No, jossain vaiheessa
sitten matut olivat hoksanneet asian ja röyhkeimmät yksinkertaisesti olivat riisuneet
parikymmentä ruotsalaista sotilasta aseistaan ja patruunoistaan. Paikallinen
sotilaskomentaja oli välittömästi soittanut Tukholmaan mutta siellä ihmiset
väistelivät vastuutaan ja ennen kaikkea päätöksen tekemistä eli toisin sanoen
olivat sormi perseessään. Olivat puhuneet sellaista että Tukholmasta on tulossa
joitain dialogpolisen-porukkaa.
-
Se ruotsalainen sotilaskomentaja puolestaan otti sormen pois omasta ahteristaan
ja hoksasi, että kun ei omien kanssa saa mitään valmiiksi ja Haaparannassa on
ammuskeleva bandiittiryhmä niin se soitti Suomen puolelle ja pyysi apua. No,
tsuhnahan totesi että mikä ettei. Silloinhan Tornionjokilaaksossa oli jo
täyteen neljän pataljoonan ja tukiyksiköitten kirjavahvuuteen kasvanut
Jääkäriprikaati, kolme reservistä perustettua erillistä jalkaväkipataljoonaa
sekä neljä rajavartioston komppaniaa sekä kansalaiskaartin yksiköitä. Ennen
kaikkea siellä oli apuna kuusitoista vielä silloin käytössä ollutta T
55M-panssarivaunua. Eihän ne välttämättä enää rintamataisteluihin olleet
käypäisiä vehkeitä mutta tähän hommaan kyllä. Suomalaiset vaan tylysti
siirsivät Ruotsin puolelle kaksi pataljoonaa ja panssarivaunukomppanian.
-
Broidi oli vaan huomannut että yhtä-äkkiä Suomen puolelta alkoi mennä rajan yli
sotavaltion kuorma-autoja ja niitten kärjessä menivät ne panssarit.
Ruotsalaiset olivat saaneet tilanteen edes jotenkuten rajoitettua kun ne olivat
saaneet luvan panna patit piippuun, vaikkei siihenkään Tukholmasta varmistusta
ollut tullut, olipahan paikallisen sotilaskomentajan henkilökohtainen päätös ja
sitä myötä ruotsalaiset olivat saaneet eristettyä ne aseistetut bandiitit
yhteen tavarataloon, josta ihmiset olivat onneksi päässeet karkuun ennen kuin
ne olivat älynneet ottaa panttivankeja. Haaparantaan tulleet suomalaiset olivat
kysyneet, että onko tossa tavaratalossa ketään muuta kuin ne aseistetut
turvapaikkahuilailijat. Kun vastaus oli että nej, niin silloin ne suomalaiset
panssarit olivat yksinkertaisesti ampuneet tykeillään sen tavaratalon tuhannen
paskan päreiksi ja todenneet sitten ruotsalaisille että var så god.
-
Svedut olivat todenneet että tack så mycket ja tosiasiassa Haaparanta oli
suomalaisten miehittämänä seuraavat kaksi viikkoa. Siinä ajassa
turvapaikkahuilailijat ehtivät oppia, että riekkuminen ei kannata ja samoin
siinä ajassa ruotsalaiset päättäjät hoksasivat antaa määräyksen että
ruotsalaisilla sotilaillakin on lupa ladata aseensa ja jopa käyttää niitä,
tosin vain siinä tapauksessa jos heidän henkeään uhataan. Ruotsin hallitus ja
mediahan pyrkivät pimittämään tämän tilapäisen suomalaismiehityksen mutta totta
kai se levisi sosiaalisessa mediassa, samoin kuin kansainvälisessä
uutistarjonnassa. Ruotsalaiset totesivat sosiaalisessa mediassa asiasta lähinnä
niin että piruako te suomalaiset sinne Haaparantaan jäitte. Tulkaa ihmeessä Skåneen
saakka. Teitä tarvittaisiin kun omat eivät pysty tai eivät ainakaan halua.
Historianopettaja
Aatos Väätämö kiitti Ristoa, totesi että harvassa ovat ne kerrat kun
naapurivaltion sotilaat pyytävät asiakseen miehitystä ja vielä hyvästä ja
perustellusta syystä. Sitten hän vielä muistutti että kyseinen ruotsalainen
sotilaskomentaja oli tilanteen rauhoituttua tullut Suomen puolelle perheineen,
anonut ja saanut poliittisen turvapaikan ja asusteli nykyisin Rovaniemellä.
Sitten Väätämö jatkoi oppituntiaan:
-
Ja niin kuin olette läksyistänne lukeneet, kansannousun jälkiselvittelyssä niin
maanpetoksesta kuin muista raskaista rikoksista tuomittiin varsinaisiin
ehdottomiin vankeustuomioihin, pituudeltaan viidestä kolmeenkymmeneen vuoteen
kaikkiaan 148 henkilöä niin poliittisesta kuin virkakoneistosta. Ehdollisiin –
myös varsin pitkiin – tuomioihin tuomittiin hieman toista tuhatta henkilöä.
Samalla he menettivät virkansa ja myös heille langetettiin elinikäinen kielto
osallistua poliittiseen-, järjestö- ja yhdistystoimintaan. Mutta virkakoneiston
puhdistaminen ei jäänyt tähän. Kuinka se jatkui? Pentti:
-
Opettaja. Ensimmäisenä Suomesta lopetettiin noin 40.000 turhaa virkaa niin
hallintokoneistosta, yliopistoista kuin maahanmuuttoteollisesta kompleksista
joka lopetettiin kokonaan turhana ja tarpeettomana. Lisäksi lopetettiin
välittömästi rahoitus kaikista maahanmuuttoteolliseen kompleksiin kuuluvista
niin sanotuista NGO-organisaatioista. Kaikki nämä ihmiset päätyivät työttömiksi
mutta työttöminäkin ne olivat suomalaisille halvempia ja ennen kaikkea vähemmän
haitallisia kuin virassa ollessaan. Näistä organisaatioista ehkä suurin oli
SPR, jonka veripalvelutoiminta siirrettiin Suomen Verireserville, jonka
peruskirjaan kuuluu se, että se saa toimia vain ja ainoastaan veripalveluna
eikä minään muuna. Lisäksi väliaikaishallinto lopetti välittömästi Yle-veron
sekä punavihreän hallituksen vuonna 2019 säätämän ns. edistyksellistä lehdistöä
tukevan veron. Luonnollisesti väliaikaishallinto ilmoitti että Suomi eroaa
Euroopan Liittovaltiosta, itsenäistyy uudelleen ja ottaa käyttöön oman
valuutan. Euroopan Liittovaltiota, tai sitä mitä siitä on jäljellä voitaisiin
tänään kuvailla diktatuuriksi joka elää anarkiassa ja väittää olevansa
paratiisi.
-
Lisäksi väliaikaishallinto ilmoitti, että kaikki vuoden 1990 jälkeen myönnetyt
Suomen kansalaisuudet otetaan uudelleen käsittelyyn. Tämän toiminnan
aloittamiseen annettiin kymmenen vuoden siirtymäaika aina vuoteen 2031 saakka,
mutta väliaikaishallinto aloitti melko pian käytännön, että jos ulkomailta
tullut suostuu luopumaan Suomen kansalaisuudesta ja poistumaan maasta, niin
hänelle annetaan siitä korvaukseksi kymmenen tuhatta euroa sekä lentolippu
mihin tahansa haluamaansa kohteeseen. Tämä koski myös vielä
turvapaikkastatuksella Suomessa olevia ihmisiä, joille armonaikaa annettiin
puolet vähemmän eli vuoteen 2026. Selväksi tehtiin, että mikäli maassa asuvat
ulkomaalaiset ovat sosiaalihuollon elätettäviä tai sellaisissa töissä jotka
ovat julkishallinnon toimesta heille räätälöityjä, niin maassa olemisen
edellytykset eivät täyty ja silloin kansalaisuus tullaan aikanaan perumaan ja tarjolla
on vain kalossinkuvaa. Samoin ilmoitettiin, että vuoden 2031 jälkeen ei sitä
kymmenen tuhannen euron korvausta enää ole, vaan karkoitus tapahtuu niin
sanotulla tuulen huuhtoman perseen metodilla. Karkoitettavien kaikki
omaisuuskin takavarikoidaan korvaukseksi ansaitsemattomasta elatuksesta.
-
Kun vuonna 2031 aletaan käymään läpi näitä kansalaisuuksia, niin tehtävä on
sinänsä lyhyt, sillä tällä hetkellä tänne ovat jääneet ainoastaan ne
ulkomaalaiset jotka elättävät itsensä täysin asiallisissa ammateissa ja elävät muutenkin
niin sanotusti kuin tolkun ihmiset joten heidän kansalaisuutensa vahvistaminen
tulee olemaan lähinnä ilmoitusasia. Kaikki muut ovat jo tarttuneet siihen
kymppitonnin täkyyn ja häipyneet.
Aatos
Väätämö kiitti Ristoa ja jatkoi:
-
Mainitsit tuossa vuoden 2031. Miksi se on niin tärkeä? Vastaako Aino?
-
Opettaja. Kun armeijan ja kansalaiskaartin väliaikaishallinto otti vallan
vuonna 2021, se totesi että valta tullaan siirtämään takaisin siviileille,
mutta ei sille valmiiksi mädäntyneelle puoluekoneistolle, joka oli itsessään syynä
siihen, että siltä jouduttiin ottamaan valta pois. Tilalle on rakennettava uusi
ja terveempi järjestelmä. Näin ollen väliaikaishallinto antoi kymmenen vuotta
aikaa rakentaa uusi puoluekoneisto. Aivan välttämättömänä ehtona se piti sitä,
että vaalikelpoisuus tuli antaa ainoastaan sellaiselle henkilölle, joka on
ollut vähintään kahdeksan vuotta mukana työelämässä. Siis ihan oikeissa töissä.
Demokratiaa on rakennettu uusiksi alhaalta päin ja maassammehan pidettiin
kunnallisvaalit viime vuonna. Kyseiset kunnallisvaalit pidettiin pelkästään
sitoutumattomien ehdokkaitten ja heidän keskinäisten valitsijayhdistysten
voimin ja kokemukset uusista valtuustoista ovat olleet hyvin myönteiset.
Aatos
Väätämö kiitti Ainoa vastauksestaan ja jatkoi:
-
Väliaikaishallintohan on ilmoittanut, että sillä on tietyt ehdot sille, että se
palaa kasarmeille – jossa se tietysti pääosin on ollutkin – joita se vaatii
vuonna 2031 valittavalta eduskunnalta. Mitähän ne ovat? Jaakko?
-
Opettaja. Väliaikaishallinto on vaatinut että se alkuperäinen Ståhlbergin
perustuslaki pannaan takaisin voimaan sellaisenaan ja siihen tehdään tietyt
lisäykset. Ensimmäisenä se, että kaikki ne toimenpiteet, joilla pyritään
kyseenalaistamaan Suomen itsenäisyys ja suomalaisten turvallisuus ovat
rikollisia ja rangaistavia. Suomalaiselle kuuluu oikeus elää itsenäisessä
maassa, sillä mikään muu maa kuin Suomi ei keskity suomalaisten hyvinvointiin. Lisäksi
väliaikaishallinto vaatii perustuslakiin sitä lisäystä, että kansalaisille on
taattava vapaa aseenkanto-oikeus sillä perusteella että kansalle on annettava
mahdollisuus syrjäyttää väkivalloin sellainen hallinto joka pyrkii toimimaan
kansalaisiaan vastaan. Kaiken kaikkiaan väliaikaishallinto näkee, että Suomi tulee
muuttaa perustuslailliseksi tasavallaksi, jossa tietyt, kansaa ja sen
hyvinvointia ylläpitävät elementit on säilytettävä poliittisista tuulista ja
muoti-ilmiöistä huolimatta. Lisäksi väliaikaishallinto on vaatinut sitä, että
maassamme otetaan käyttöön myös laaja sveitsiläistyylinen suora demokratia.
Niin puolustusvoimat kuin kansalaiskaarti ovat ilmoittaneet että ne voivat
tehdä vallankaappauksen uudestaankin mikäli tarve niin vaatii.
Aatos
Väätämö nosti peukkuaan Jaakon vastaukselle ja jatkoi:
-
Ja kun kansalaiskaartista kerran puhutaan, niin sattumoisin tiedän, että osa
teistä on liittymässä sen nuorisojaokseen kun täytätte kuusitoista. Samoin kuin
osa tytöistä on liittymässä kansalaiskaartin alaisen Lotta-järjestön
nuorisojaokseen. Koulutushan alkaa asekoulutuksella ja sattumoisin teidän
kouluttajananne tulee toimimaan eräs kansalaiskaartin vääpeli Aatos Väätämö
johon olette saattanut tutustua jo historiantunnilla. Tervetuloa
Kansalaiskaartiin!
Hesburger,
Helsinginkatu, 18. helmikuuta 2028
-
Pekonihampurilainen ja isot ranskalaiset, olkaa hyvä. Sinappia ja ketsuppia saa
tuolta sivummalta.
Hesburgerin
kassa ei edes yrittänyt loihtia kasvoilleen teennäistä palveluhymyä vaan hänen
olemuksensa heijasti yleistä kyllästymistä ja suurta katkeruutta. Kieltämättä
katkeruuteen oli aiheensakin. Olihan hän ollut Hesen kassana jo pian viisi
vuotta ja tiesi olevansa uransa huipulla. Mutta joskus aikaisemmin oli ollut
toisin. Tämä keski-ikäinen katkera nainen oli aikanaan ollut tunnettu
monikulttuurisuuden tutkija. Tuttu naama televisiokommentaattorina ja tuttu nimi lehdissä
joka nautti joka solullaan näkyvyydestään. Hän kuului silloisen vallitsevan
järjestelmän tukipilareihin. Hänen mielipiteellään oli ollut merkitystä, sitä
kysyttiin usein, monilta median tahoilta ja voi luoja että hän tykkäsi sitä
esittääkin.
Tutkijan
työ oli sopinut hänelle henkilökohtaisesti erittäin hyvin ja hän oli nauttinut
siitä suuresti. Erityisesti uudet, kehittyneet yhteiskuntataiteelliset
menetelmät tarjosivat poliittisesti oikeaoppiselle tutkijalle huikeita
mahdollisuuksia. Ei enää sitä tylsää tutkimustyötä jonka lopputulos ei ollut
työtä aloittaessa selvillä ja joka ei välttämättä edes palvellut tutkijan
tarkoitusta. Eihän tässä helvetti soikoon mitään fysiikkaa tutkittu. Nyt valittiin
ensiksi poliittiseen agendaan sopiva johtopäätös ja tehtiin sitten
tutkimusmateriaali niin, että se varmasti palveli haluttua tavoitetta.
Niinpä
hänkin oli kerta toisensa jälkeen löytänyt tutkimustyössään pitävät todisteet
sille, että tietyt maahanmuuttajaryhmät kokivat jatkuvaa rasismia ja
suoranaista väkivaltaa. Todisteitten saaminen oli helppoa, vaikka esmes poliisi
ei samoihin johtopäätöksiin ollut päätynytkään eikä sitä myöskään kaduilla
näkynyt. Täytyi vain mennä ja kysyä oikeilta ihmisiltä. Ja kysyä sillä tavalla,
että oikea vastaus tuli aivan varmasti. Tosin eipä haastateltavia tarvinnut
pahemmin houkutellakaan. Aika ajoin tutkijalla oli käynyt jossain mielensä
peräsopukassa se häiritsevä ajatus, että kyllähän tässä syötetään tieteellisen
uskottavuuden nimissä kehitettyä poliittista pajunköyttä. Mutta se oli toki
sallittua, sillä se palveli oikeaa ja ainoaa hyväksyttävää monikultturismin
ideologiaa. Jos yhteiskuntatieteitä ei kerran voinut käyttää ideologisen
vaikuttamisen välineenä niin mitä merkitystä niillä sitten yleensäkään oli?
Joku
koiranleuka yliopistolla oli sanonut hänelle, että sinähän voisit tehdä
sellaisen tutkimuksen joka paljastaa likimain jokaisen suomalaisen vangin
syyttömäksi ja väärin perustein vangituksi. Eihän sun tartte muuta kuin mennä
ja kysyä. Missäänhän ei ole niin viattomia tyyppejä kuin vankilassa. Toki
tutkija ymmärsi, että hänelle vittuiltiin ja pisti vittuilun mielensä
perimmäiseen lokeroon. Jossain vaiheessa hän tulisi kostamaan ja mikäli
mahdollista tuhoaisi vittuilijan uran. Tutkija tiesi olevansa narsisti mutta ei
nähnyt siinä mitään väärää. Hän oli kuitenkin parempi ja fiksumpi kuin toiset,
joten hänellä oli siihen oikeus.
Mutta
kostamattahan häneltä kuulemansa loukkaus sitten jäi. Kun tuli se helvetin 18.
helmikuuta vuonna 2021. Kun kaikki romahti. Hän oli odottanut itsekseen, että
tullaanko hänetkin pidättämään. Ehkä hän salaa toivoikin sitä. Sillä hän saisi
uhriutumispääomaa, jolla hän voisi luoda uraa ulkomailla. Mutta kukaan ei
tullut. Koskaan. Hänestä ei oltu kiinnostuttu. Ei vaikka hän kirjoitti
facebookiin tulenpalavia kirjoituksia. Varmasti väliaikaishallinto oli lukenut
ne. Mutta ne eivät edes kommentoineet. Ainoa kerta, kun hän sai kommenttia
kansalaiskaartilta oli se, kun joku luutnantti oli kommentoinut:
”Hei!
Paatos tekstissäsi on aika hyvä, mutta näkisin, että et saa oikein tuotua
uhriutumistasi tarpeeksi hyvin esille. Se voi johtua siitä, että uusrälssin
edustajana et ole koskaan kunnolla tottunut puutteeseen ja ennen kaikkea
epävarmuuteen. Mutta yritys sinulla on sinänsä hyvä, joten annan arvosanaksi
seitsemän ja puoli.”
Ja
vielä hymiö perässä. Saatana. Kai ne sitten sallivat sen sananvapauden mitä hän
ei aikanaan olisi sallinut. Siinä vitutuksen tasossa menikin sitten kaksi
pulloa punkkua ja sai aikaan aikamoisen krapulan. Jossa krapulassa hän sitten
meni seuraavana päivänä yliopistolle ja luki viestin, että koko tiedekunnalle
pidetään tiedotustilaisuus kello kymmenen. Tiedekunnan dekaani ilmoitti asian
nopeasti ja koruttomasti:
-
Väliaikaishallinto on ilmoittanut seuraavaa: tiedekunnan kaikki virat
lopetetaan. Välittömästi. Aikanaan tiedekunta tullaan perustamaan uudestaan,
mutta huomattavasti pienempänä. Sama linja on kaikkien yliopistojen kohdalla.
Potkut koskevat myös minua. Ja henkilökohtaisesti totean, että kai tämä on
sitä, mitä me vuosikausia olemme hakeneet. Uskomatta, että se saattaisi joskus
tapahtua. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Minä siirryn eläkkeelle, mutta teille
suosittelisin uudelleenkouluttautumista. Se yhteiskuntataiteen muoto, jota me
olemme pitäneet yllä on jotain, mitä uusi hallinto ei tarvitse. Jos olen
rehellinen, niin eihän sitä loppujen lopuksi ole tarvinneet ketkään muut kuin
me itse. Omalta osaltani taidan olla jopa onnellinen, että huoraamiseni loppuu.
Tajusin olevani huora jo kaksikymmentä vuotta sitten. Tajusin toimivani kaikkea
sitä vastaan, mitä pidän älyllisenä ja mitä varten yliopistot ovat yleensäkin
olemassa. Mutta minussa ei ollut miestä myöntämään sitä. Elin elämäni huorana
vaikka tiesin sen olevan vahingollista tälle maalle ja kansalle. Itse asiassa
minua saattoi sanoa parittajaksi, sillä pidin myös yllä teidän uraanne. Teidän,
jotka olivat yhtä lailla huoria tosin moni teistä oli kehittänyt
huoraamiselleen ideologiset perusteet. Mutta nyt se on loppu. Toivotan teille
onnea elämäänne ja toivon myös teidän tajuavan, että ajat ovat muuttuneet.
Teidän on viisainta yrittää muuttua sen mukana. Tämä tapahtunut kansannousu ei
ole johtunut siitä, että fasistit ottivat vallan. Se johtui siitä, että
tavalliset ihmiset kyllästyivät fasisteihin. Ja niitä fasisteja olimme me.
Itseään
täynnä oleva tutkija ei koskaan ymmärtänyt, mitä dekaani tarkoitti. Hän vain
ihmetteli miehen järkyttävää takinkäännöstä ja halveksi häntä. Mutta pitkään
hän ei ehtinyt asiaa miettimään, sillä hänelle tuli muitakin ongelmia. Hän oli
asunut pitkään Kalliossa, erään NGO-järjestön omistamassa viihtyisässä
kaksiossa huomattavan kohtuullisella asesiskovuokralla. Kyseisen järjestön
rahoitus oli loppunut ja asunto jouduttiin laittamaan myyntiin. Silloin hän
tajusi, että tutkijatohtorin palkasta olisi ehkä kannattanut laittaa enemmän
sukanvarteen eikä lennellä pari kertaa vuodessa Goaan harjoittamaan ekologista
elämänmuotoa. Liiton rahoilla ei pahemmin kallista kaksiota maksettu. Pankista
oli taas työttömänä aivan turha lähteä kyselemään lainaa. Ja millä ihmeellä sen
maksaisikaan? Näin ollen hän joutui tyytymään ensiksi asumaan alivuokralaisena
erään tuttavansa luona kunnes hän sai läyhäisen kaupungin yksiön.
Mellunmäestä.
Voi jumalauta, Mellunmäestä.
Kalliossa
oli ollut kuitenkin se akateeminen ja edistyksellinen tunnelma. Tunnelma, josta
hän nautti. Tunnelma, joka ruokki hänen egoaan. Se, jossa ei ollut kuin
samanmielisiä joitten kanssa oli mukavaa istua kapakassa ruokkien porukalla
omaa erinomaisuuttaan. Se, jota punavihreäksi kuplaksi sanottiin. Hän ei ollut
koskaan mieltänyt termiä haukkumanimeksi sillä hän ymmärsi itsekin, ettei
halunnut katsoa sen kuplan ulkopuolelle. Kuplassa asustivat akateemiset ja
poliittisesti oikeaoppiset älykkäät naiset ja joku mieskin joitten seurassa oli
miellyttävää viettää samanhenkistä aikaa. Sitä tunnelmaa, joka hyvin nopeasti
katosi kun kalossinkuvaa pyllyynsä saaneet edistykselliset ihmiset yrittivät
pärjätä kukin tyylillään. Tarpeettomaksi muuttuneina. Kallio oli yhtä-äkkiä kaikille
liian kallis, kun varmaa elatusta ei enää ollutkaan. Se paljon mainostettu
solidaarisuuskin katosi, kun sen polttoaineena ei ollut enää toisten maksamaa
elatusta. Hän oli katkera, niin katkera mutta tyytyi kohtaloonsa koska eihän
häenllä muuta mahdollisuutta ollut ja eleli liiton rahoilla Mellunmäessä.
Asuinalueella, johon hän ei tuntunut kuuluvansa. Asuinalueella, johon hän oli
mielestään liian sivistynyt ja älykäs. Asuinalueella, jonka ihmiset näyttivät
olevan inhottavan tyytyväisiä tapahtuneeseen kansannousuun ja sen aikaansaamaan
muutokseen.
Nuo
sivistymättömät ja kouluttamattomat paskat.
Lopullisesti
hänellä meni sormi suuhun siinä vaiheessa kun liiton rahat loppuivat ja hän
siirtyi peruspäivärahalle. Työvoimatoimiston virkailija tarjosi hänelle useita
erilaisia mahdollisuuksia uudelleenkouluttautua varsinaiseen työelämään. Hän
oli raivostunut. Hänhän oli jo herra nähköön tohtori. Ei kai hän lähde sentään
alikouluttamaan itseään. Ja hänellä oli kuitenkin tietty tasovaatimus
työympäristöstään. Ja ennen kaikkea työkollegoistaan.
Virkailija
oli kuunnellut hänen vaahtoamistaan hetken aikaa kyllästyneenä, naputellut
sitten hieman tietokonettaan, laittanut printterin päälle ja antanut tutkijalle
pari aanelosta todeten:
-
Se on sitten sillä lailla, että tuossa on teille lista niistä töistä joita
voitte hakea, jos ei kouluttautuminen kelpaa. Kun se on kuulkaa niin, että
teidän kaltaistenne yhteiskuntataiteilijoitten osaamiselle ei ole enää käyttöä.
Tehkääpä tuolla listalla minkä lystäätte. Tai olkaa tekemättä. Teistähän se on
kiinni.
Persaukisuus
alkoi vaikuttaa ja alkaa murentaa akateemisen oppiarvon mutta ei mitään
varsinaista työtaitoa omaavan ihmisen ylpeyden muuria tiili kerrallaan joten
tutkija alkoi plärätä listaa jonka virkailija oli hänelle printannut.
Siivoojaksi? No ei helvetti sentään. Aivan liian ruumiillista työtä. Joku raja
sentään. Ei se ollut häntä varten. Puhelinmyyjäksi? No, ehkä. Hän päätti
koettaa. Hänen pestinsä siinä tehtävässä oli kestänyt viikon. Hän oli itse
tottunut olemaan ihminen joka vittuili toisille ja katsoi heitä nenänvartta
pitkin. Ja puhelinmyyjänä hänelle vittuiltiin oikein urakalla. Hän oli päätynyt
haistattelemaan niille ihmisille, joille hänen piti myydä jotain helvetin
aikakauslehteä. Hän olisi epäilemättä saanut potkut ellei olisi ottanut
lopareita itse.
Ja
sitten napsahtikin karenssi. Ja tuli matka sosiaaliluukulle. Jossain vaiheessa
hän alkoi ymmärtää sitä kansaa joka oli työttömänä kyllästynyt oloihinsa ja
tukenut onnistunutta kapinaa. Ei hän tosin tuntenut sitä kohtaan mitään
sympatiaa. Sen joutikin kärsiä. Se oli sen osa. Se oli hänelle vierasta ja
merkityksetöntä. Mutta ei hänelle tällainen kuulunut. Hän oli uusrälssiä. Ja
sen asian tajuaminen, että hän nimenomaan oli
ollut uusrälssiä mutta ei koskaan tulisi enää olemaan herätti hänessä aina
vain suuremman katkeruuden.
Mutta
ihmisen pääelinkeino on syöminen. Siksi hänenkin piti nöyrtyä ja hakea töitä
Hesburgerilta. Siellä hän oli ollut nyt muutaman vuoden tietäen, ettei enempää
saisi koska ei enempään pystyisi. Pääosa muista työntekijöistä oli
opiskelijoita jotka tienasivat vähän lisämarkkoja mutta olihan kyseisessä
Hesessä töissä myös eräs yli viisikymppinen nainen joka oli ollut aikaisemmin
Pakolaisapu ry:n juristi sekä eräs aktiivivasemmistoliittolainen mies, ikuinen
opiskelija ja jonkunlainen omasta mielestään rap-taiteilija jonka ikuinen
opiskelu oli rahoituksen puutteessa loppunut ja joka oli joutunut etsimään
kykyjensä äärimmäisillä ylärajoilla olevaa työtä. Töissä olevat nuoret
opiskelijat eivät jaksaneet kuunnella kyseisen henkilön narinaa ja todenneet
vain että pidä sinä takkutukka turpasi kiinni. Kahdelle vanhemmalle
työntekijälle hän jaksoi valittaa sitä, että miksei yhteiskunnallinen aktivismi
voisi olla palkattua työtä niin kuin joskus ennenkin. Jokaisen kuuluisi saada
tehdä sitä, mikä hänelle on omiaan. Saatanan natsit. Ennen oli niin paljon
paremmin.
Iltavuoro
päättyi, tutkija laski kassan ja vaihtoi työvaatteet omiinsa. Brahenkentän
pysäkillä hän nousi ratikkaan ja jäi siitä pois Sörnäisten asemalla kävellen
metroon. Kun metro itään päin kulkiessaan nousi maan pinnalle, hän näki tulia
kaikkialla. Niitä jätkänkynttilöitä. Niitä saatanan perkeleen helvetin
jätkänkynttilöitä. Rahvas juhli vapautumistaan. Mutta hänelle se oli merkki
täydellisestä tappiosta. Ja ehkä jopa siitä, että hän joutui katsomaan peiliin
ja huomaamaan, että sieltä ei katsonut vastaan paljon mitään. Vain oppiarvon
itselleen hankkinut elätti, jonka osaamisen taso oli uudessa yhteiskunnassa
realisoitunut. Osoittautuen olemattomaksi. Mutta sitä totuutta hän ei
hyväksynyt, vaan kantoi itsessään jatkuvasti lisääntyvää katkeruutta. Totta kai
syy oli aina jonkun toisen. Ei hänen. Joku ulkopuolinen olisi saattanut
miettiä, että kyseinen tutkija suhtautui asioihin kuin islamilainen miettien
ainoastaan sitä, että kuka minulle teki näin. Ei sitä, että mitä minä itse tein
väärin. Siihen hän ei tulisi koskaan kykenemään.
Voi
vittu tätä elämää…
40 kommenttia:
Aivan loistavaa tekstiä. Laadulla on aina tekijänsä.
kalleh
Hieno tarina. Ainoa "vika" siinä on parantumaton optimismi, mutta annetaan sen nyt olla.
Tämän lukeminen oli nautinnollinen kokemus kuitenkin.
Bravo, Ykä! Mestarillinen tarina. Oli sitten kyse vaihtoehtohistoriasta tai tulevaisuuden visioista, niin kertojana olet kyllä aivan omassa luokassasi.
Jälleen loistavaa tekstiä Ykältä. Kyllä tässä lukiessaan sai hykerrellä kun luki uusrälssin kohtalosta...
Tervehdys Kalleh:lle, Yhel Turkkulaasel, Thulelle ja Jannelle & lämmin kiitos. Olen otettu. Myönnän, että tarina - varsinkin sen aikataulu - on epärealistinen. Toisaalta moniko arvasi vuonna 1987 kuinka Neuvostoliitolle käy. Mullahan on näitä pessimistisempiä (ja valitettavasti myös todennäköisempiä) tarinoita ja yksi sellainen tulee tuossa jossain vaiheessa. Ennen sitä tosin ajattelin kirjoittaa jutun miesten perinteisestä ryyppyreissusta.
Suurkiitos maailmanmainiosta tarinasta! Jännä nähdä, kuinka hyvin todellisuus ja fiktio tulevat aikanaan kohtaamaan...
Terveiset, Riku Raunioilla
Hieno kertomus jälleen Ykältä. Toteutuessaan varsinainen märkä päiväuni. Sitä odotellessa, mitäs tässä persaukinen mitään mihinkään kommentoimaan.
Meidän on uudesta luotava maa.
T.Ymmi
Omaisuustakavarikot vielä tuomioihin mukaan ja vot!
-Tvälups-
Taputuksia täältäkin! Tekisi mieli tallentaa kaikki tarinasi jälkipolville nimellä "Ykän kootut".
Jos kirjoitusehdotuksen saa esittää, miten olisi Itä-Euroopan näkökulmia edessä olevaan Länsi-Euroopan tuhoon? Skenaarioideoita ja hahmoja voisi olla esim:
-slovenialainen avustustyöntekijä auttamassa Italiasta tulevia valkoihoisia pakolaisia
-Saksa on luhistunut kaaokseen ja anarkiaan. NATO antaa Puolalle luvan miehittää Berliini, jotta tilanne saadaan edes pääkaupungissa hallintaan. Puolalainen kenraali istuu tupakin ääressä päivittelemässä sitä, että tilanne oli vielä hieman toisinpäin joskus 1939
-eletään 2040-lukua vaurastuneessa Virossa, jossa bisnesmiehet tekevät riskisijoituksia köyhtyneeseen Suomeen
-NATO ja EU ovat kuolleita ja kuopattuja, mutta itäeurooppalainen sotilas- ja talousallianssi pitää puoliaan sekä balkanilta että lännestä tulevia arabihyökkäyksiä vastaan
Mitä tässä tapahtuu sille siilinjärveläiselle sekä muille jotka ehtivät päästä Brysselin lihapatojen ja oluthanojen äärelle? Esitetäänkö heistä pidätysmääräys, vai määrätäänkö maahantulokielto, peruutetaanko kansalaisuus tms.?
pari asiaa pistää silmään
ensinnäkin "nullum crimen, nulla poena sine praevia lege poenali"
eli jos teko ei ole rikos tekohetkellä ei asiasta saa tuomita jälkikäteen taannehtivalla lailla
Suomi kuten moni muukin banaanitasavalta on tähän mennessä pyyhkinyt takapuolensa tuolla periaatteella ja tämä on yksi monista syistä nykyiseen tilanteeseen.
toisekseen "Ne bis in idem" eli ei kahta kertaa samassa asiassa. Eli suomeksi ei kahta tuomioita samasta asiasta eli jos asia on jo lainvoimaisesti ratkaistu asia on loppuunkäsitelty.
Ylipäätään taannehtivia lakeja ei saisi tehdä ellei ole kyseessä taannehtiva armahdus.
Sitten tuli mieleeni että jos kuvaamasi tilanne tulisi olisi tehtävä kaikki mahdollinen jotta Suomesta saataisiin oikeusvaltio.
Jokainen syyetty riippumatta mistä syytetään tulee olla oikeutettu puolustukseen. Se onnistuuko puolustus on asia erikseen.
Tämän näkisin yleisenä periaatteena joka erottaa paskastanin ja sivistysmaan toisistaan.
Tulipa myös mieleen mitä Ykä sitten tekisi jos joku näistä maanpetturi tuomituista ihan oikeasti katuisi ja itkeä pillittäisi sellissään antaisiko armoa vai jotuisiko petturi katkerasti lusimaan kakkunsa.
Kertoman mukaan (yks baarituttu) vankila ei ole kovin kiva paikka.
T labrotta (hiukan kännissä)
Loistava teksti! Sitten kun nämä kansantuomioistuimet pannaan kokoon 2021, olisiko mahdollista, että niihin nimitettäisiin joku entinen silloin jo 65-vuotias sen alan ihminen jäseneksi?
Vanki MP0028, tarinasta tulee mieleen, mistähän johtuu eräs AGS, Espoolainen sylkykokiksella kasteltu herra.
No, ei siitä enempää. Jälleen loistava kirjoitus Perskeleen Yrjö.. Tietysti utopiaa, mutta koskaanhan ei tiedä milloin muuttuu todeksi. Sitä odotellessa, en pidätä hengitystä, mutta salaa toivon, että pian. Ja niitä uusia juttuja.
t. Huru-ukko
Tervehdys Rikulle Raunioilla, Ymmille, Taisteluvälineupseerille, Tuumailijalle, Vieraalle, Labrotalle, Castorille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.
Riku, Ymmi & Tvälups: Lämmin kiitos. Tulevaisuuden ennustaminenhan on peräti vaikeeta ja tämähän oli sinänsä vain fiktiota. Sanotaan niin, että nykypäivä antaa kyllä siemenen johonkin tuollaiseen.
Tuumailija: Kiitokset sinullekin. Niitä Ykän koottuja voisin alkaa miettiä sitten kun / jos pääsen joskus eläkkeelle. Voi tosin olla, että silloin aika on ajanut suuresta osasta tarinoita ohi. Jos kirjoitusta olisi laajentanut, niin nuo mainitsemasi Itä-Euroopan skenaariot olisivat hyvinkin mahdollisia. Siellä kun yksinkertaisesti tuntuu lanttu leikkaavan huomattavasti paremmin kuin täällä hippiytyneessä lännessä.
Vieras: Oikeastaan jätän tämän lukijan omaan harkintaan. Ettei tule kirjoitettua maailmaa liian valmiiksi. Kyseisellä Suomellahan ei kuitenkaan olisi Brysseliin nähden mitään valtuuksia.
Labrotta: Ihan hyviä huomioita. Lienee vaan niin, että kun valta vaihdetaan väkisin, niin mukana on aina suurena vaikuttajana kosto. Tässähän mielestäni oltiin varsin lieviä varsinkin jos muistellaan vuotta 1918. Tosin tilanteet olivat silloin erilaisia ja pyssyt olivat puhuneet jo kuukausia ennen kenttäoikeuksia. Jaa mitäkö minä tekisin? Minähän olen perusluonteeltani sen verran leppoisa heppu että en tiedä, olisiko minusta itsestäni loppujen lopuksi tuomitsemaan ketään. Mutta minä tuskin niissä oikeuksissa istuisinkaan. Tällä nykymenolla saatan kyllä olla oikeudessa mutta syytettynä.
Castor: Suuret kiitokset. Itse asiassa eräs kiinankielen taitoinen heppu kävi kirjoittaessa mielessäni. Tosin muistutan, että teksti on omaani, joten kyseistä heppua ei voi syyttää kirjoituksessani esiintyvistä päätöksistä. Olisi sinänsä mielenkiintoista kuulla, kuinka itse noista tuomioista ajattelisit. Suomessahan ei käsittääkseni ole sellaista rikosnimikettä kuin ”osallisuus yhteiskunnallista valta-asemaa käyttäen kansalaisten turvallisuuden tietoiseen heikentämiseen ja sitä kautta avunannosta murhiin, tappoihin, ryöstöihin, raiskauksiin ja pahoinpitelyihin”, mutta sellainen rikos on kyllä tapahtunutta todellisuutta.
Huru-ukko: Kiitokset sinullekin. Tiettyjä yhtymäkohtia tiettyihin ihmisiin saattaa löytyä, mutta sinänsä se ei ollut tarkoitus, vaan tarkoitus oli kirjoittaa tietyistä poliittisista ja yliopistollisista arkkityypeistä.
Kakkososaa kommentoidessani pohdin clausewitzlaista käsitettä "kitka", jota tässä vallankaappauksesa olisi ollut liikkeellä valtaisat määrät. Tarinassa kaikki sujuu kuin kitkaa ei olisi lainkaan, vaikka suoritetaan valtava operaatio ilman minkäänlaisia edeltäviä harjoituksia, satttunesta syystä. Tätä kolmasosan loppuselvittelyä lukiessa ajattelin vuotta 1918 miettien, päästäisiinkö tositilanteessa näin vähällä verenvuodatuksella?
Tällaisenaan toteutuessaan tuo olisi todella Mainio Vallankumous, ja hei! sellainenhan on Euroopan historiassa toteutettu jo kerran, nimittäin Englannissa 1689!
Mutta ei nyt juututa epäkivaan realismiin. Tämä tarina oli utopia, ja tuttuun taattuun tapaan taas kerran varsin nautinnollinen. Voisin jälleen käyttää jopa sanaa terapeuttinen, ellei se olisi jo takstissä esiintynyt. Onhan utopistisen fantasian luominen sitä paitsi paljon ansiokkaampaa kuin dystopian, koska ensinmainittu edellyttää luovuutta, kun dystopiaa syntyy kirjaamalla ylös ilmiöitä ajasta jossa meidän on elettävä. Toistaiseksi.
Tervehdys, Qroquius Kad. Jep, kyllähän harjoitukset olisivat varmaan asiaa auttaneet. Liekö siinä se syy, miksi hallintovalta suhtautuu niin penseästi suojeluskuntien uudelleen perustamiseen? Tositilanteessa verta olisi varmaankin tarvittu enemmän. Lähinnä kynnyskysymys lienee se, että mikä on haittamaahanmuuttajien määrä ja mikä niitten aseistautumisen taso. Sanokaamme vaikka Ruotsissa on mielestäni se kriittinen piste jo yletetty. Siellä kitka muuttuisi verilöylyksi. Mutta en oikein jaksa enää uskoa, että ruotsalaiset pystyvät edes yrittämään, vaikka siitä fiktiota olen kirjoittanutkin. Toivottavasti olen väärässä.
Kiitos hienosta tarinasta. Se saa lukijan mukaansa. Aivan kuin olisi nähnyt sellaista unta, josta ei haluaisi herätä, vaan toivoo, että uni jatkuisi ja olisi totta.
Die Heimat
Kyllä mina niin mieleni pahoitan, jos kansantuomioistuimeen ei nimitetä NettoVeronmaksajien edustajaa. ;)
Toki voisinhan sitä muuttaa Sukevalle vapaaehtoiseksi vanginvartijaksikin. :D
Hieno tarina, kuten yleensäkin!
Jostain vaan tulee mieleen että vanki MP028:n kohdalla realistisempi reaktio pidätykseen ja vankeuteen ehkä olisi tuollainen narsistinen, päättymätön itkupotkuraivari (sen tyyppisenhän olit tietysti kirjoittanutkin tuolle viimeiselle henkilölle).
Toki tämä on puhtaasti omaa kirjallista estetiikkaani, eikä sen kummemmin liitoksissa mihinkään fiktion ulkopuolisiin kysymyksiin. Jotenkin vain tuli sellainen perstuntuma, ettei MP028 ehkä osaisi suhtautua noin vakaasti ja filosofisesti asemansa menettämiseen ja rahvaan ryppyilyyn.
Ykä, siinä Nürnbergin oikeudenkäynnissä nassepomoja vastaan ei syytteitä lakikirjasta haettu. Kyllä ne syytekohdat olivat voittajien diktaatteja. Eikä tekohetkellä voimassa olleen Natsi-Saksan lain mukaan tuomioita olisi edes voinut antaa, kun rikoksia ei ollut, "nullum crimen sine lege, nulla poena sine lege = ei rikosta, jos ei lakia, ei rangaistusta ilman lakia".
Siellä, siis Nürnbergissä, luotiin sellaista oikeutta, jota sittemmin on otettu kansainvälisen oikeuden prinsiipeiksi, haluttiin eräänlainen "world law". Ja kuten tiedämme, siltäkin osin laki ei ole sama kaikille.
"If in the end there is a generally accepted view that Nuremberg was an example of high politics masquerading as law, then the trial instead of promoting may retard the coming of the day of world law." Näin lausui Charles E. Wyzanski, vuonna 1946. Wyzanski oli ansioitunut tuomari, jolla oli kokemusta niin yksityiseltä saralta kuin palvelusta Yhdysvaltain oikeusministeriössä, ja eri oikeusasteissa.
Jos minulta kysytään Nürnbergistä, niin oikeudenkäynti oli turha, kaikki olisi pitänyt saman tein ampua siihen paikkaan, mistä heidät löydettiin, niiden muiden tuhansien ohella, jotka pääsivät kuin koirat veräjästä ja joita ei sitten oikein sen paremmin syytetty kuin rangaistukaan mistään."Mitläufer", myötäjuoksija, ei tuomiota. Olen jaksanut katsoa läpi koko sen filmatun näytelmän dokumentin alkuperäisen version, ja melkoista teatteria se oli. Olen lukenut asiasta myös monta kirjaa. Siitä tehty Hollywood-elokuva on puhdasta paskaa, glorifioidaan (amerikkalaista, jokaisesta voittajamaastahan oli useita) syyttäjää, joka "keksi" miten jätkät saadaan nalkkiin, pääosassa joku Alec Baldwin. "Saunan taakse" olisi ollut minun mielestäni parempi ratkaisu.
Tällaisten "oikeudenkäyntien" (joita muuten toisaalta sitten kutsutaan nimellä "kangaroo court"), seurauksena meillä on YK, jonka ihmisoikeuskomission puheenjohtajamaa on nykyään sitten em. saralla erityisen ansioitunut Saudi Arabia. Naurattaisi jos ei vituttaisi.
Tervehdys Die Heimatille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, YYZ:lle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.
Die Heimat: Lämmin kiitos. Mullahan on pitemmän aikaa ollut tapana vuoden aluksi väsäillä tämmösiä. Saas nähdä riittääkö optimismi vielä vuoden päästä.
VNV: Tässä vaan taitaa käydä niin, että siellä sellissä on pian ihan tavallisia ihmisiä joilla on väärät mielipiteet.
YYZ: Tuo voi hyvinkin pitää paikkansa, mutta tarvitsin vanki MP028:n kertojaksi. Minä kun tykkään pyörittää tarinaa mieluummin henkilöhahmojen kuin persoonattoman kertojan kautta.
Castor: Kiitos hyvästä täsmennyksestä. Tuo Nürnberg oli muuten osuva esimerkki kaiken kaikkiaan. Ja kun asiaa miettii, niin aika paradoksaalista oli se, ettei liittoutuneille ollut mikään ongelma pommittaa saksalaisia kaupunkeja summamutikassa tuhannen paskan päreiksi, mutta johtajat piti sitten saada hienostuneesti hirteen ns. protokollan mukaisesti. Mitä tulee YK:hon niin minua ei haittaisi vaikka koko helvatun systeemi lopetettaisiin tarpeettomana. Ymmärrän sen roolin tietyllä tavalla kylmän sodan aikana, mutta nyt se on lähinnä irvikuva ideastaan.
Toivoisin tämän tarinan olevan jo historiaa, mutta täällä sitä löysässä hirressä vaan roikutaan. Ykän mahtavassa tarinassa voi kuitenkin olla yksi pieni puute. Mihin sinä unohdit meidät naiset, siis entisten lottien tyttäret, miniät ja seuraavan sukupolven täyspäiset naiset? Eikö meillekin voisi joku pienenpieni siivu lohjeta näissä tarinoissa, että voitaisiin olla osallisena pelastamassa lastemme ja lastenlastemme tulevaisuutta? Sinun mielikuvituksellasi sellainen varmaan löytyy! Jään mielenkiinnolla odottamaan.
Rouva Ano
Osaat kirjoittaa mainioita tarinoita. Vallankumous voi olla helppokin, kuten Itä-Euroopassa 1989 tai Venäjällä 1991. Kukapa olisi uskonut itäblokin kaatuvan niin nopeasti ja verettömästi? Kun vanhan vallan eväät on syöty, muutos voi olla hyvin vauhdikaskin. Kenties Trump, Wilders, Le Pen ja Brexit kaatavat Euroopan Unionin.
Nämä uusrälssin jäsenet varmaankin ilmiantaisivat toisiaan, jos saisivat lyhemmät tuomiot tai pääsisivät lähemmäs etelää. Totuuskomissio saisi helposti aineistoa.
Tuli tuosta rasismitutkijasta mieleen, että eikös yliopistollekin tarvittaisi väriä. Kaikki feministit ja rasismitutkijat tuntuvat olevan kalpeanaamaisia, mitä he rasismista tietävät? Amerikassa demokraattien johtoon kärkkyy valkoinen feministi, joka lupaa kuunnella värikkäämpää väkeä ja tukkia suut valkoisilta naisilta ja miehiltä. Miksi siihen tyytyisivät, kun voivat valita omansa johtoon ja syrjäyttää kaikki pahat valkoiset. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Usein tuntuu siltä että kansainvälinen laki tai oikeus on lähinnä politiikkaa. Jotkut laativat ne säännöt ja niiden pohjalta toimivat tuomioistuimet.
Kun puhutaan kansainvälisistä laeista ja sopimuksista niin reaalipoliittinen lähestymistapa niihin on se että niitä voidaan, tässä järjestyksessä toimimalla...:
1. ...tulkita omaksi eduksi
2. ...neuvotella uusiksi
3. ...jättää noudattamatta
4. ...rikkoa
5. ...irtisanoa
Tervehdys Rouva Anolle, Ukkelille ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.
Rouva Ano: Joo, tunnustan, että tapani kirjoittaa on sellainen, että siinä naiset tuppaavat usein unohtumaan. Mikä on tietysti puute, sillä maassamme löytyy paljon järkeviä ja asiallisia naisia. Pahoittelen. Puolustuksekseni sanon, että perustinhan minä sentään Lottajärjestön tuossa uusiksi. Täytyy miettiä näitä asioita jatkossa huolellisemmin.
Ukkeli: Vaikka elämme synkkiä aikoja niin sen itäblokin nopean ja Romaniaa lukuunottamatta väkivallattoman murenemisen muisto herättää toivoa. Ikävää, ettei nuoremmat ihmiset sitä livenä muista. Veikkaan myös, että siinä vaiheessa jos se kupla puhkeaa, niin ilmiantajia ja vastuun muitten niskoille lykkääjiä löytyy kyllä yllin kyllin. Käsittääkseni yliopistot mielellään ottaisivat värivahvistuksia mutta toisaalta ne ovat myös suojatyöpaikka ja koulutuslaitos joka aiheuttaa tarvetta suojatyöpaikoille nimenomaan valkoiselle, ja (sori Rouva Ano, mutta tuskin olet edes eri mieltä) eritoten naispuolisille varsinaisen työelämän kannalta tarpeettomille yksilöille.
Vieras: Kannattaa lukea tuo Castorin hyvä kommentti tuossa vähän ylempänä. Oikeus toimii sen mukaan, joka on vallassa ja määrittelee sen, mikä oikeaa on.
Nyt on minun vuoroni pyytää anteeksi; olihan se Lotta-juttu siellä! Kun luin koko jutun eilen ja kommentoin tänään, niin oli jo päässyt unohtumaan. Mitä tulee yliopistojen suojatyöpaikkoihin, olet minun suhteeni aivan oikeassa. Voisimme varmaan ihan hyvin tulla toimeen esimerkiksi ilman Outi Fingerroosia, etnologian professoria Jyväskylän yliopistosta, joka on perehtynyt siirtokarjalaisuuteen ja somalien perheenyhdistämiskulttuuriin sekä tutkinut Guadalupen neitsyt -tarinaa Meksikossa...
Rouva Ano
Ei liity aiheeseen, mutta karua tekstiä kiusaamisesta:
https://minamina.blogaaja.fi/helppoa-kuin-lapsen-lyominen/
Itäblokin hajoaminen Neuvostoliittoa myöten niin nopeasti ja niin vähällä verellä on todellakin se muisto, josta kiinni pitäminen estää vaipumasta lopulliseen epätoivoon neljännesvuosidadan kestäneen kollektiivisen monikultturismihulluuden edessä.
Toistelen mielelläni vähän kuin mantrana, että jos uudenvuoden kemuissa 1988 olisi sanottu: "Uskotko, että tasan kolmen vuoden kuluttua Berliinin muuri on murtunut ja Saksa yhdistynyt liittotasavallaksi, mutta Neuvostoliitto ja Varsovan liitto ovat hajonneet ja kaikki tämä ilman, että kolmatta maailmansotaa on käyty?", kuka olisi uskonut? Mutta niin vain kävi.
Toinen, synkempi mantra taas kuuluu, että jos Nicolae Ceausesculle olisi joulupäivänä 1988 sanottu: "Uskotko, että tasan vuoden kuluttua Romanian kansa on saanut sinusta tarpeekseen, tuominnut sinut ja eukkosi kuolemaan ja omat sotilaasi, romanialaiset laskuvarjojääkärit ampuvat teidät Targuvisten kadulle?", olisikohan uskonut.
Tästä pääsemme tuohon Castorin (ei ehkä ihan tosissaan?) mainitsemaan käsitteeseen "saunan taakse", siinä kun piilee melkoinen kaltevan pinnan riski. Otan vapauden muokata Martin Niemöllerin usein siteerattua "Ensin ne tulivat..."-runoa:
Vallankumouksen jälkeen me veimme saunan taakse mutiaiset, muslimit ja heidän maanpetturi-hyysärinsä. Sinne ne kuuluivatkin!
Sitten he veivät saunan taakse alkoholistit ja narkomaanit, enkä sanonut mitään: enhän ole mikään juoppo enkä nisti. Sinne ne kuuluivatkin!
Sitten he veivät saunan taakse seksuaalivähemmistöt, enkä sanonut mitään: enhän ole mikään hintti enkä transu. Sinne ne kuuluivatkin!
Sitten he veivät saunan taakse mielenterveyspotilaat ja kehitysvammaiset, enkä sanonut mitään: enhän ole mikään hullu enkä vajakki. Sinne ne kuuluivatkin!
Sitten he veivät saunan taakse minut, eikä kukaan sanonut mitään. Sinnekö minä kuuluinkin...?
Meistä olisi mukava ajatella, että kun aletaan tehdä kansallista suursiivousta, kerätään kokoon kaikki syylliset ja viedään saunan taakse. Mutta mitä tehdään sitten, jos liian moni siivouksesta päättävä saa jostain syystä päähänsä, että minä ja sinä kuulummekin myös niihin syyllisiin?
Mainio tarina! Saivat ainakin ansionsa mukaiset tuomiot, joista tuli mieleen vaihtoehtona maastakarkoitus ikuisiksi ajoiksi, lähisukulaiset mukaan ja omaisuuden takavarikointi valtiolle. Tuomiosta ei voi valittaa. Ironian vuoksi kohdemaana voisi olla Venäjä (vankilapalvelujen ulkoistaminen Siperiaan) tai miksei Somalia, pääsisivät ainakin jälleenrakentamaan ihanneyhteiskuntaansa sinne "eräiden muiden Suomeen muuttaneiden henkilöiden" kanssa.
OT: Suurten kaupunkien turvallisuudesta Ylen saama raportti poliiseilta, jo tuo ensimmäinen lause aiheutti pientä jomotusta ohimoissa ja jatko senkuin paranee. En voi ottaa tuota raporttia tosissani.
- Soomepois Eestist -
Tervehdys Rouva Anolle, Anolle, Qroquius Kadille ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.
Rouva Ano: Se kuuluisa Joku voisi muuten selvittää, kuinka paljon julkishallinnossa on yleensäkin tuota akateemista suojatyöilmaa. Lukema voisi olla ns. veret seisauttava.
Ano: Kiitos tuosta linkistä. Muittenkin kannattaa lukea. Tuo kirjoitus on aina ajankohtainen. Valitettavasti.
Qroquius Kad: Minähän en ole koskaan tappotalkoita kannattanut. Lienee kuitenkin selvä että ei-vapaaehtoisissa vallanvaihdoissa aina viattomiakin kuolee. Mitä tulee tuohon Nürnberg-vertaukseen, niin uskon että kakkosrähinässä lahtaaminen meni jo niin suureksi, että jonkunlainen kosto olisi tullut, olisi kahinan voittanut kumpi puoli hyvänsä.
Soomepois: Kiitokset. Tuosta poliisiraportista tulee elävästi mieleen se entinen Irakin tiedotusministeri.
Kylläpä tämä oli innostava! Siteeraan lempilausahdustani: Linja on vedetty pimeyttä vastaan.
...Mutta eivätkös ne vangit halunneet totuuskomission haastateltaviksi melko lailla siksi(kin), että heillä oli vankilassa jonkin verran tylsää ja yksitoikkoista?
Ja suora demokratia on hieno asia...
Tervehdys, Tom, ja kiitokset. Näin minä siinä kyllä luulin kirjoittavani, vaan menikö hieman epäselvästi.
Öinen silmähärö voi olla ollut kyseessä.
Thänx. Tarinat kantavat maailmassa. Teen näitä lisää :)
Tervehdys Tom Kärnälle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
Tom: Niitä häröjä sattuu mullekin.
Ano: Tänks sullekin. Jos meinaat tehdä, niin laita linkkiä.
En kyllä suostu uskomaan että kukaan näistä monikulttuurisuustutkijoista pärjäisi Hesen kassalla. Liikeyrityksen on ajateltava myyntiä ja niihin hommiin on paljon menijöitä.
Yhden tollaisen akateemisen kalkkunan poikkeuksellisen hyvin tuntevana voin todeta että kuvaat metodin osuvasti. Ensin kehittyy arvo- ja yhteiskuntapoliittinen kanta. Sitten tulee sitä kantaa palveleva ura. Uran aikana tehdään "tutkimusta" jossa osa haastatteluin kerätystä aineistosta voi olla jopa kalkkunan omia puheita vuosikymmenten takaa. Helppoa, koska kukaan ei koskaan tarkasta dataa originaalissa muodossa.
Niin... ja narsistihan sekin kalkkuna on. Kaikki on performanssia. Ihmiset ovat olemassa lähinnä ollakseen hänen yleisöään.
Se pitää paikkansa että kun valta vaihdetaan väkisin, niin kosto on tärkeä motiivi. Vaan sama kyllä pätee myös ihan parlamentaarisin keinoin tapahtuvissa vallan vaihdoissa.
Brexit ja Truxit ovat hyviä esimerkkejä. Ei niissä äänestetty niinkään tahoa X valtaan kuin tiettyä broileristoa pois vallasta.
Toinen esimerkki on MV-lehden suosio. Se kostaa negatiivisella julkisuudella joillekin väärintekijöille, joilla on ollut poliittisjournalistinen koskemattomuus.
Jos Euroopassa mennään Libanonin sisällissodan tai Jugoslavian hajoamissotien suuntaan, niin voi vain kuvitella että mitä monen maan + EU:n islamisoimista ajaneet tahot tulevat kohtaamaan. Sisällissodissa kun omia vastaan toimineiden kohtalo tuppaa olemaan se kaikkein ikävin.
Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
Ano1: Voit olla oikeassa tuosta Hesen kassasta. Hyvin tiivistit sinäkin kyseisen kalkkunan ja hänen suhteensa muihin ihmisiin. Haluton yleisö joutuu pakolla seuraamaan tarpeetonta esitystä.
Ano2: Totta tuo mitä sanoit. Sama ilmiö oli täällä meillä Jytkyssä. Erona vaan on, että Soini teki soinit ja Trump teki mitä lupasikin. Ja veikkauksesi siitä, mitä Euroopassa tapahtuu voi myös pitää paikkansa. Ei joskus vuoden 1900 Suomessakaan osattu kuvitella sitä, mihin suomalainen pahimmillaan pystyy.
Ai että miten mukava kirjoitus :D KYllä tykkäsin.
Tervehdys, Jani, ja lämmin kiitos.
Lähetä kommentti