JÄTKÄNKYNTTILÄ

Uusi Suunta osa IV

Naakkamossa, helmikuun 18. vuonna 2039

Naakkamolaisen omakotitaloalueen pihalla oli keski-ikäinen mies ja hänen 12-vuotias tyttärensä Maija. Kello oli kahdeksan aamulla ja Maija auttoi purevassa pakkasessa isäänsä nostamaan Suomen lippua salkoon. Isä naureskeli että on tää Suomen lippu vaan kätevä kun sitä ei oikein pysty nostamaan salkoon väärinpäin. Hän sanoi myös tyttärelleen, että tää on Maija tärkeä juttu tää lippu. Ennen kaikkea se kaikki, mitä se edustaa. Maija piti kiinni lipusta kun isä kiinnitti klipsit ja veti sitten lipun salkoon. Onneksi oli kevyt tuuli joten lippu liehusi ja se oli helpompi viritellä salon kärkeen saakka. Kun lippu oli ylhäällä, isä otti hetkeksi karvahatun pois päästään ja katsoi lippua hiljaisena. Sitten hän sanoi hymyillen Maijalle:

- Mennäänkös vielä käymään liiterissä? Haetaan se illan ohjelmanumero.

Tottahan Maija tuli mukaan. Iskä pilkkoi varsin ohkaisia klapeja ja Maija laittoi ne pulkkaan johon iskä oli laittanut muovipressusta reunukset jolloin pulkka toimi pienenä ahkiona. Sillä oli hyvä viedä klapeja poltettavaksi. Isä kopsautti halkaisemiaan klapeja yhteen jolloin ne päästivät mukavan kuivan kilahduksen ja totesi:

- Otetaan näitä närepuita. Ne on pihkaisia ja paukkuu ja kipinöi sitten illalla mukavasti.

Tokihan Maija oli jo oppinut erottamaan mikä oli närepuuta, mikä koivua, mikä mäntyä ja mikä leppää. Ja mitä kannatti polttaa pesässä ja mitä takassa. Iskä oli opettanut. Nämä näreklapit poltettaisiin illalla kahdessa jätkänkynttilässä mitkä iskä oli laittanut valmiiksi olohuoneen ikkunan eteen. Maijan perheellä asiaa toimittivat kaksi metallista jätkänkynttilän runkoa johon klapit sitten ladottaisiin. Naapureilla Kekkoloilla puolestaan oltiin sahailtu moottorisahalla pari tervaspuista runkoa jätkänkynttilöiksi.

- Ja toi Pensselsson se aina vähän liioittelee. Mutta kyllähän sillä komeat tulet sitten illalla on.

Näin totesi isä hiljaa nauraen. Toinen naapuri Pensselsson oli kova harrastamaan kaikenlaista nikkarointia ja puutyötä. Hän ei oikein osannut elää, jos ei ollut aina ainakin pari rautaa tulessa. Mukava mies hänkin kyllä oli. Hän oli kuskannut takapihalleen ison peltitynnyrin ja laittanut talven aikana kertyneen ylijäämäpuun siihen. Tynnyri oli tullut melkein täyteen. Iskä totesi vielä hymyillen:

- Kyllä toi Pensselsonin tynnyri vähintään hehkuu illalla. Saas nähdä sulaako…

Tänään polteltaisiin jätkänkynttilöitä niin Naakkamossa kuin kaikkialla muualla Suomessa. Maija tiesi minkä vuoksi. Sillä juhlistettaisiin Vapautuksen päivää jolla muistettiin sitä kansannousua joka oli tapahtunut muutama vuosi ennen kuin Maija oli syntynyt. Kansannoususta hänelle olivat kertoneet niin vanhemmat kuin koulun opettajatkin. Kun opettaja oli käynyt läpi kansannousuun johtaneita tapahtumia ja kokonaista aikakautta niin nuoret ja uteliaat oppilaat olivat kyselleet ihmeissään:

- Siis oliko niin, että maan johto oli vapaaehtoisesti luopunut Suomen itsenäisyydestä ja tehnyt siitä jonkun mitättömän liittovaltion maakunnan?

- Ja oliko tosiaan niin, että maan johto oli tieten tahtoen hankkinut maan täyteen vierasmaalaisia ihmisiä elätettäväksi vain siksi että tänne piti saada vierasmaalaisia ihmisiä elätettäväksi? Eihän ne mitään Karjalan evakkoja kumminkaan olleet.

- Oliko ihan oikeasti niin, että vaikka tuo tänne köijätty porukka teki jatkuvasti väkivaltarikoksia suomalaisia kohtaan niin ainoa asia mitä maan johto teki oli ongelman kieltäminen ja asiasta keskustelun muuttamisen rikolliseksi?

- Kuinka tämä yleensä oli mahdollista? Eihän tuollaista voisi nykyään edes kuvitella?

Oppituntia pitänyt koulun rehtori Jarmo Luostarinen oli ollut hetken hiljaa ennen kuin vastasi:

- Ensinnäkin täytyy sanoa, että te nuoret oppilaat esitätte viisaita kysymyksiä. Toisekseen sanon, että nuo kysymykset oltaisiin ennen kansannousua julistettu rikollisiksi. Ja kolmanneksi sanon, että vaikka tuota asiaa on tutkittu yliopistoissakin, niin vieläkään ei olla saatu pitävää vastausta siihen, että miksi tuo kaikki tapahtui. Se on selvää, että maassa joku meni vinksalleen 1990-luvulla. Ehkä jo 1960-luvulla. Kyseiseen kehitykseen – tai taantumiseen – kuului tietysti monia muitakin asioita ja elämänalueita kuin ne, joista te kysyitte. Voidaan sanoa, että päädyimme yhteiskuntaan jossa sairaus oli normitila ja yritys parantaa sairautta nähtiin rikollisena toimintana.

- Joku, se kuuluisa joku sai aikaan tilanteen, että valtaan pääsivät elämästä täysin vieraantuneet ihmiset jotka pakottivat kansan elämään jatkuvasti pahenevassa painajaisessa ja väittivät sitä parhaaksi mahdolliseksi olotilaksi. Mutta mikä se joku oli? Mikä sai tuon kaiken aikaiseksi? Siihen ei ole vieläkään varmaa vastausta. Se, mikä on varmaa, että nykyisin tuollaisen kehityksen varoitusmerkit tunnetaan entistä paremmin. Ja kun ne tunnetaan, ne voidaan estää. Silloin kun minä olen eläkkeellä ja sitten aikanaan tups´ahossa niin teidän vuoronne on estää ne omasta puolestanne. Ja uskon, että tekin tulette onnistumaan. Niin että uusia kansannousuja ei enää tarvittaisi vaan te voisitte keskittyä rakentamaan ja säilyttämään omaa, suomalaista yhteiskuntaamme.

Maija tiesi että iskä oli ollut mukana kansannousussa. Mutta hän ei ollut halunnut hirveästi puhua siitä. Vaikka Maija oli monesti kysynyt hänen jalassaan olevasta arvesta. Työtapaturmana iskä oli sen aina kuitannut mutta tajusihan Maija että luodin jäljiltä se oli. Sitten kun Maija oli täyttänyt edellisenä kesänä kaksitoista vuotta oli isä kertonut:

- Taidat olla jo sen ikäinen että sinulla on oikeus tietää. Minä olin mukana kansannousussa. Naakkamon kansalaiskaartissa. Tai silloinhan me vielä sanottiin sitä suojelukaartiksi. Kansalaiskaarti siitä tuli vasta sitten kun väliaikaishallinto ja sitä seurannut hallitus nimitti kaartit virallisiksi hallituksen yksiköiksi mitä ne ovat vieläkin. Minä olin muitten naakkamolaisten mukana puhdistamassa Radanvarsikaupunkia. Itse asiassa se kävi suhteellisen siististi ja nopeasti. Etnojengit tajusivat että ne ovat saamassa rumasti turpaansa, laskivat aseensa ja suostuivat karkoitukseen ajatellen että koettavat onneaan Ruotsissa jonne ne kuskattiin.

- Entäs tuo arpi? Sinua on ammuttu.

- Ne olivat puolestaan niitä anarkisteja joille silloinen maanpetturihallitus oli antanut aseet ja valtuudet. Anarkomiliiseiksi niitä kutsuttiin. Kamapäissään ne eivät tajunneet tuuliviirin asentoa ja alkoivat ampua. Yhden Mutasen Matin ne saivat hengiltä ja minua osui tuohon oikeaan sääreen. Siihen se loppui se kansannousu minun kohdaltani. Onneksi oli sen verran hyvä tuuri että se luoti meni siististi lihaksesta läpi eikä sattunut sen pahemmin. Toisin kuin sillä Matilla. Se oli kunnon mies.

- Miten niille… anarkisteille kävi?

Iskän kasvoille kohosi varjo ja hän vastasi:

- Niillä ei ollut yhtä hyvä tuuri.

Maija halusi kysyä iskältä vielä Ruotsista. Silloin, kun äiti odotti Maijaa isä oli ollut kansalaiskaartin mukana auttamassa ruotsalaisia joitten maa oli mennyt täyteen kaaokseen. Myös norjalaiset ja tanskalaiset olivat osallistuneet taisteluihin. Sota oli päättynyt niin, että eteläisessä Ruotsissa, tarkemmin sanoen Skånessa oli nyt islamilainen etnovaltio joka pysyi hengissä vain rikkaitten arabimaitten avustuksella. Yhtään ruotsalaista ei siellä enää asunut. Jonkunlainen Gaza potenssiin kolme. Kaikki Ruotsin alueella asuvat etnot oli karkoitettu sinne ja Maija oli lukenut wikipediasta että kuolleita siinä sodassa oli tullut kymmeniä tuhansia.

- Iskä… entäs se Ruotsin juttu… sinä olit sielläkin…

Isän kasvoille tuli vielä synkempi varjo ja hän vastasi:

- No… se oli vähän toisenlainen savotta se… puhutaan siitä sitten kun olet vanhempi.  Mutta ehkä sinun on aika oppia jotakin. Siihen olet jo tarpeeksi vanha.

Isä käveli asekaapilleen jonka avain oli visusti Maijalta piilotettu. Hän aukaisi sen. Sisällä oli pari metsästysasetta ja sitten kaksi muuta asetta jotka hän laittoi pusseihin ja totesi hymyillen Maijalle:

- Lähdetäänkös käymään ampumaradalla?

- Joo!

Äiskäkin tuli mukaan ja ampumaradalla iskä kaivoi asepussistaan esille aseen.

- Tää on RK 72. Tää on iskän kansalaiskaartiase. Alun perin tää on tehty Itä-Saksassa. Semmonenkin valtio oli aikanaan olemassa. Sulle kyllä koulussa opetetaan siitä sitten enemmän. Minä näytän, kuinka tätä käytetään.

Iskä opetti aseen toimintaperiaatteen Maijalle ja se oli yllättävän yksinkertainen. Tietysti ensiksi iskä opetti turvallisuuden. Aseen piippu ei saanut koskaan osoittaa kuin maalitauluja päin.

- Paitsi tietysti vihollista päin. Mutta toivotaan, että sinä et joudu koskaan siihen tilanteeseen. Ja muista, että asetta käsitellään aina, niin kuin se olisi ladattu.

Ampuminen aseella oli helppoa ja Maija sai räiskiä muutaman sarjankin. Sitten äiskä puolestaan kaivoi esille toisen aseen sanoen samalla:

- Nää aseet on se viimeinen lukko jolla me voidaan puolustaa itseämme jos muu ei auta. Onneksi hallintokin sen nykyisin tajuaa ja tukeekin sitä. Ja sen myötä varmistaa, että näitä aseita ei tarvita. Ainakaan enää sisäistä vihollista vastaan. Mutta tämä tässä on puolestaan äiskän kotivara.

Se äidin kotivara oli vanha Nagant-revolveri. Maija opetteli lataamaan sen ja ampui pari rullaa tyhjäksi. Tämän jälkeen isä totesi:

- Jos haluat, niin me voidaan käydä täällä radalla useamminkin.

- Joo!

Maija oli jo aikaisemmin ajatellut että hän kuusitoista vuotta täytettyään liittyisi Kansalaiskaartin pikkulottiin. Mutta siihen oli vielä hieman aikaa. Nyt vietettäisiin Vapautuksen päivää ja se meni Maijalla normaalisti leikkiessä. Hän erosi huomattavasti jostain 2010-luvun ikäisestään esiteinistä sillä hän leikki normaaleja leikkejä ja ennen kaikkea hänellä ei ollut älypuhelinta. Niin kansannousun jälkeinen väliaikaishallinto sekä sitä seuraavat hallitukset olivat tajunneet että alaikäiset olivat alkaneet elää pelottavan syvällä virtuaalimaailmassa ja kieltäneet älypuhelimet alle 16-vuotisilta kokonaan. Maija oli kuullut asiasta historiantunnilla ja ihmetellyt kavereittensa kanssa että minkä ihmeen takia ne heidän ikäisensä lapset olivat kulkeneet koko ajan zombiena se suorakulmio käsissään. Olihan niin paljon muutakin tekemistä.

Iltapäivällä iskä lähti lämmittämään saunaa. Heillä oli omakotitalossaan kyllä myös ihan tavallinen sähkösauna mutta tontilla olevassa ulkorakennuksessa oli vanha puusauna jossa käytiin lähinnä kesäisin. Mutta Vapautuksen päivänä se tuntui jotenkin sopivalta. Pihalle ajoi auto ja sieltä tulivat vieraat. Jääskeläiset. Maija tunsi heidät jo pitkältä ajalta. Jääskeläisillä oli kaksi tytärtä, yksi Maijaa vuotta vanhempi ja yksi vuotta nuorempi ja he olivat tulleet aina juttuun keskenään. Iskä ja Jääskeläisen Pentti paiskasivat pihalla kättä ja katsoivat toisiaan ilmeellä joka kertoi joistain ajoista ja joistain tapahtumista jotka Pentti ja iskä tiesivät mutta joista ei Maijalle oltu kerrottu. Pentti oli ollut iskän mukana niin kansannousussa kuin myöhemmin Ruotsissa ja Pentillä oli poskessaan arpi jonka Maija arveli olevan kranaatinsirpaleen tekemä. Edellisenä kesänä Maija oli ohimennen kuullut osan keskustelusta mitä iskä ja Pentti olivat käyneet saunatauollaan:

- Vaan täytyy sanoo, että se Ruottin savotta jätettiin suotta kesken… olis pitäny hoitaa kerralla loppuun saakka… kun tilanne oli jo hanskassa… mutta sitten ne svedupellet vislasivat pelin poikki… kun olivat ensin rääkyneet meitä apuun…

- Joo… nyt se turpoo siellä Skoonessa ja kun sillä ei tila enää riitä niin se lähtee höökimään taas… eikä se usko kuin lyijyä… ruottalaiset ne näyttää olevan nopeita unohtamaan… hyväuskoiset hölmöt… mutta sen minä sanon kanssa että olis se valtiorikosoikeus voinu pistää muutaman pahimman täältäkin montun syrjälle… onneks ne sentään istuu ne elinkautisensa loppuun asti kumminkin…

- Sukevalla ovat ja mätänevät hjuu… mutta siitä minä olen tyytyväinen että niittasin sen perkeleen takkutukan joka ampui Matin ja haavoitti sinua… törpöltä jumitti vielä pyssy ja se rupes nosteleen tassujaan… laskin sarjan saatanaan… en ole hetkeäkään katunut…

Maija oli ymmärtänyt että nuo jutut eivät olleet tarkoitettu hänen korvilleen. Mutta hänellä vahvistui ymmärrys, että asioita ei voi pitää itsestäänselvyyksinä. Niistä oli usein maksettu raskas hinta. Ja Maijan mielessä kävi että olikohan liian moni ihminen unohtanut sen silloin ennen kansannousua.

Sauna oli lämminnyt ja naiset menivät sinne ensiksi. Maijankin mielestä tässä vanhassa ja kynttilöiden valaisemassa saunassa jossa pesuvesi lämmitettiin padassa oli jokseenkin hieno tunnelma, vaikka ei hän tässä ihan jatkuvasti halunnut käydäkään. Vatipesu oli vähän työlästä vaikka äiskä sen valmiiksi laittoikin Jääskeläisen rouvan kanssa. Mutta niin Maija kuin Jääskeläisen tytöt ymmärsivät, että nyt oli erikoinen päivä. Juhlapäivä jolloin kaikki tehtiin toisin. Vähän niin kuin vanhalla mallilla.

Seuraavaksi menivät saunaan iskä ja Jääskeläisen Pentti. Naiset tekivät sillä aikaa ruokaa. Vapautuksen päivässä ei ollut mitään selkeää kaavaa mitä ruokaa pitäisi laittaa mutta kaikki laittoivat jotain perinteistä suomalaista. Naapurissa Pensselsoneilla tehtiin kuulemma muikkukukkoa. Kekkoloilla väsättiin karjalanpaistia. Mutta täällä tehtiin hirvikäristystä ja perunamuussia. Iskä oli viillellyt jäisen hirvenpaistin lastuiksi ennen saunaan menoaan ja äiskä valmisti ruuan valmiiksi. Tytöt pelailivat sillä aikaa keskenään Mustaa Pekkaa ja Jääskeläisten äiti sanoi että tiedättekös tytöt, tuokin oli kielletty peli ennen kansannousua. Tyttöjä nauratti. Se taisi vähän narrata. Mikä tässä pelissä niin ihmeellistä oli? Miksi ihmeessä se oltaisiin kielletty? Kun tytöt pelasivat, niin Maijan vieressä oli perheen vanha ja viisas labradorinnoutaja Romppanen joka oli hengessä mukana vaikka ei ehkä pelistä kaikkea ymmärtänytkään.

Kun miehet olivat tulleet saunasta ja hirvenkäristys oli syöty kävi iskä ja Pentti ottamassa lipun salosta ja kysyivät sitten Maijalta että haluakkos tulla sytyttämään jätkänkynttilät. Tottahan Maija halusi. Isä lorotti jätkänkynttilöihin sytytysnestettä ja antoi Maijalle sitten rasian myrskytulitikkuja. Jääskeläisen Pentti totesi:

- Ne on muuten nuo myrskytikut yksiä maailman parhaimpia keksintöjä. Jeesusteipin ja sen styroksisen ulkohuussin persreunuksen lisäksi.

Molemmat jätkänkynttilät syttyivät ensimmäisellä yrityksellä ja isä katsoi Maijaa ylpeänä. Naapurissa Pensselson oli sytyttänyt omansa jo hieman aikaisemmin ja tynnyristä roihuavat liekit muistuttivat liekinheitintä. Selvässä laitamyötäisessä oleva Pensselson kävi lisäämässä tynnyriin vielä pari ämpärillistä puurojua ja huusi tulta ruokkiessaan:

- Siel palloit suvakkiloihe perskarvat! Mpähähähää!

Niin Maijan oma perhe kuin Jääskeläiset katselivat jätkänkynttilöitä olohuoneesta. Jätkänkynttilöitä paloi kaikkialla ympäristössä. Aikuiset nauttivat – päivän perinteen mukaisesti – Koskenkorvaa puolukkamehulla. Puolukat oltiin poimittu porukalla viime syksynä ja äiskä oli tehnyt niistä mehumaijassa mehua. Tytöille oli varattu Fazerin sinistä, Fazerin parhaita, pihlajanmarjakarkkeja ja perinteistä sitruunasoodaa.

Ilta kului rauhallisesti ja välillä iskä ja Pentti veivät jätkänkynttilöihin lisää närepuita jotka paukkuivat ja kipinöivät mukavasti. Jossain vaiheessa aikuiset skoolasivat maljojaan ja totesivat:

- Suomelle. Ja sille, ettei koskaan enää. Ei milloinkaan.

Kymmenen aikaan aikuiset aukaisivat television. Suomen kansannoususta ei oltu vielä tehty sellaista elokuvaa kuin Tuntematon Sotilas jota katsottiin aina itsenäisyyspäivänä. Sen sijaan oli tapana,  että Vapautuksen päivänä katsottiin lakkautetun Yleisradion tilalle perustetun Kansalaiskanavan tekemä dokumentti ”Kun kansa vapautti itsensä”. Maijaa alkoi väsyttää ja sen huomasi myös Romppanen joka laittoi kuononsa hänen polvensa päälle ja totesi viisaasti:

- Mrrröölgllöll murr wuff.

- Iskä. Minä taidan mennä nukkumaan.

- No joo, käypä hambapesulla niin minä tulen peittelemään. Vaikka iso tyttöhän sinä jo olet.

Jääskeläisen Pentti totesi puolestaan:

- Taitaa ne meidänkin plikat olla jo petikunnossa. Me aikuiset valvotaan vielä vähän aikaa.

Maija pesi hampaansa ja meni huoneeseensa. Romppanen vahti vieressä kun iskä peitteli hänet ja antoi vielä hyvänyön suukon otsalle. Sitten Romppanen puolestaan antoi vielä perusteellisemman hyvänyönsuukon jossa tuli Maijan naama vielä kertaalleen pestyä. Sitten Romppanen hyppäsi sänkyyn Maijan jalkopäähän, käpertyi kerälle ja totesi vielä:

- Mörlllglgl örr.

Niinhän se oli. Tätä unta ei häirittäisi. Olohuoneesta kuului aikuisten hiljainen puheensorina. He jatkoivat vielä Vapautuksen päivää. Romppanen päästi pitkän koiranhuokauksen ja painoi päänsä Maijan jalkaa vasten. Pian huoneesta alkoi kuulua niin tytön kuin koiran uninen tuhina.

Jatkoa Uusi Suunta-tarinoille

I

II

II½

III