JOTAIN IHAN MUUTA L

Eli pikku-Ykä ja erään aikakauden rähinät nuoren kekkoslovakialaisen näkövinkkelistä

No hemmetti. Tässähän on vuorossa jo viideskymmenes jotain ihan muuta-juttu ja varsinaisten kirjoitusten määräkin lähentelee jo tuhatta. Aika kuluu kuin liikaa viritetyn mopon takarengas. Mutta itse asiaan. Jokaisella meillä on tietty ikävaihe jolloin siirrytään aivan pienestä lapsuudesta siihen tajuamisen tilaan että maailma taitaakin olla varsin paska paikka ja täynnä paljasta pahantekoa. Näin oli aikanaan myös kuuliaisella kekkoslovakialaisella eli pikkuisella Ykällä.

Nämä havainnot tapahtuivat tietysti 1970-luvulla ja sanotaanko vuonna 1991 syntyneellä ihmisellä se havainnon ja havahtumisen aika ovat tietysti toisenlaisia samoin kuin kokemukset. Mutta käydään hieman läpi näitä pikku-Ykän huomaamia tapahtumia ja nimenomaan siitä lähtökohdasta miten se eräs Perskeleen räkänokka näki ne silloin aikanaan, luonnollisesti Ylen uutislähetysten ja Maakuntalehden opastamana. Silloinhan ei mitään muuta tiedon lähdettä ollutkaan. Paitsi tietysti pitkässä juoksussa sitten kirjasto, josta löytyi myös aikanaan se ns. toinen näkökulma. Luettavissa, mutta ei kovin mainostettuna.

Vaikka Ykä syntyi jo 1960-luvulla niin sen ajan kuuluisat tapahtumat ovat vielä jääneet tajunnan ulkopuolelle ja niistä on tullut luettua vasta myöhemmin. Kuuban kriisi ja Kennedyn murha tapahtuivat jo ennen syntymää. Siihen kuuluisaan kysymykseen ”missä olit kun JFK ammuttiin” saattaa Ykä vastata että ”en ollut edes pilke isäni silmäkulmassa”. Kuuden päivän sota sekä Tshekkoslovakian miehitys jäivät myöskin huomiotta ikään liittyvistä varsin perustelluista syistä. Harvemmin sitä kolmevuotias sellaisia asioita pistää pahemmin merkille ja vielä vähemmän kommentoi. Kun ei vielä mistään mitään ymmärrä.

Ensimmäinen varsinainen havainto maailman tapahtumista (yhdessä trait-trait-trallallaa Kasperin myötä) tuli pikku-Ykälle jo joskus aivan 1960-luvun lopulla kun Perskeleille ostettiin mustavalkoinen televisio ja sen myötä Ykä tajusi että oli olemassa sellainen asia kuin Vietnamin sota. Tosin siinä alkuvaiheessa Ykälle ei oikein selvinnyt että mikä kumma on Vietnam ja mikä on sota. Sitten kun siirryttiin 1970-luvulle, niin uutisista Ykälle annettiin ymmärtää että semmonen iso ja voimakas maa kuin Yhdysvallat piruuttaan miehittää sellaista pientä ja paljon heikompaa maata kuin Vietnam joka sijaitsee kaukana Aasiassa. Sitten uutisista aikanaan sai kuulla, että ne jenkkisotilaat saivat kuokkaansa, ottivat ritolat Vietnamista ja sankarilliset vietnamilaiset vapauttivat maansa.

Joskus myöhemmin kävi ilmi, että eihän se ihan sillai mennyt ja Yhdysvallat itse asiassa tuki Etelä-Vietnamin hallintoa joka puolestaan pyrki estämään kommunistisen Pohjois-Vietnamin miehitystä. Millään muotoa pulmunen ei se Saigoninkaan hallinto ollut ja paljasta pahantekoahan se rähinä toki oli puolin ja toisin. Niinhän ne sodat tuppaavat olemaan ja kun mukana on vielä sisällissotaelementti niin pahantekoa on tuplaten. 1980-luvun lopulla tuon onnistuneen miehityksen/vapautuksen seuraukset näkyivät Suomessakin kiintiöpakolaisina maahan tulleina ns. venepakolaisina jotka olivat ottaneet maastaan ritolat kommunistihallituksen vainojen vuoksi. Vietnamin sodan viimeinen jälkinäytöshän muuten nähtiin Suomessa vuonna 1994 kun ennen Ilmestyskirja Nyt-elokuvan lähetystä (joka ei muuten ole sotaelokuva vaan ennemminkin happoelokuva) Ylen kuuluttaja Tutteli Hammerman pisti propagandaa parhaaseen Reporadion malliin. Silloin Hammerman sai potkut. Nykyisin hän todennäköisesti saisi mitalin ja kutsun linnan juhliin.

Mutta se Vietnamin sota siis jäi vähän sillai sumuun. Ei alle kymmenvuotiaalta voi liikoja vaatia. Se ensimmäinen varsinainen rähinä joka jäi mieleen oli se Münchenin olympialaisten terrori-isku vuonna 1972. Isä-Perskeles tiivisti sen hyvin osuvasti toteamalla että ”menevät perkeleet aseettomia ampumaan, tyhjähousut paskat”. Kun pikku-Ykä seurasi Ylen uutistuotantoa niin hänelle hahmottui tilanteenkuvaksi se, että oli olemassa maa nimeltä Israel jossa oli joskus aikanaan asunut israelilaisia jotka sitten oltiin ajettu sieltä joskus hyvin kauan aikaa sitten pois, joita sitten kakkosrähinässä lahdattiin Saksassa oikein urakalla ja sen takia ne menivät sinne Israeliin takaisin ja sitten oli arabeja joita sanottiin palestiinalaisiksi jotka puolestaan halusivat ajaa ne israelilaiset mereen mutta kun varsinainen sotilaallinen hauis ei riittänyt niin ne tekivät niitä terrori-iskuja.

Samaan kategoriaan kuului se seuraava rähinä eli Jom Kippur-sota vuonna 1973. Yle uutisoi sodasta ja Ykä oli Israelin puolella ihan sen takia kun kyseinen poijjaankloppi oli oppinut jo Suomenkin sotahistoriaa ja silloinhan oli selvää että jos ylivoimalla hyökätään heikomman kimppuun niin silloin sen heikomman puolella pitää vaan kertakaikkiaan olla. Pikku-Ykälle jäi kyllä virallisesta uutisoinnista mieleen se, että olis noinniinkuin pitänyt olla niitten arabien puolella kun ne oli niitä arabisosialistisia yhteiskuntia silloin ja sitä myötä Neuvostoliiton liittolaisia ja Neuvostoliitto oli se rauhan valtakunta kumminkin ja Neuvostoliiton liittolaisia piti tukea. Vanhempi Ykä miettii että tiedostavissa piireissä tuo linja toimii vieläkin ihan puhtaana muotina sen kummemmin asiaa miettimättä vaikka se Rauhanvaltio kuukahti jo aikaa sitten. Vaan hittoakos niitä kerran päätettyjä näkemyksiä muuttamaan vaikka ne pohjautuisivat johonkin jota ei ole enää aikoihin ollut. Asenteet on määritelty, niitten päälle on sivelty kaksitoista kerrosta lakkaa ja siihen ne sitten jäävät maailman tappiin.

Perskeleille kyseinen sota vaikutti lähinnä siten, että ennen kyseistä sotaa harrastetut sunnuntaiajelut uutuudenkarhealla Toyota Corollalla loppuivat kun bensan hinta nousi urakalla. Sillä oli jotain tekemistä sen käydyn sodan kanssa joskaan Ykä ei ollut ihan varma että millä tavalla mutta ne mukavat ajelut loppuivat kumminkin. Perkeleen… no… ne jotkut…

Välihuomautus: Yleisurheilun Rooman EM-kisat vuonna 1974

Kekkoslovakialainen yleisurheilu saavutti ehkä suurimman huippunsa Rooman EM-kisoissa vuonna 1974. Suomihan sai silloin kaikkiaan neljä kultaa, yhden hopean ja viisi pronssia. Kisoja katseltiin Perskeleilläkin urakalla ja kaikkein parhaiten jäi mieleen Pentti Kahman kultamitali kiekonheitossa. Meinaten, eräs elämää suurempi hahmo eli ruotsalainen kiekonheittäjä Ricky Bruch oli ennen kisaa naureskellut Kahmasta että mikäs jätkä tuokin oikein on. Bruch jäi kisassa kolmanneksi eikä tullut edes palkintojenjakoon kun miestä vitutti ihan på svenska.

Välihuomautus päättyy.

Se seuraava rähinä mikä jäi pikku-Ykän mieleen oli sitä samaa lähi-idän rähinää kuin aikaisemmatkin. Eli Libanonin sisällissota. Koska pikku-Ykä oli virallisen tiedonvälityksen varassa niin pikkusen pojan mieleen jäi lähinnä käsitys avohärdellistä josta ei oikein ottanut selvää että kuka tappeli ketä vastaan ja mistä mahdollisesta syystä. Toki Yle noudatti jo silloin yleisdemokraattista linjaa ja kertoi laajalti Tel al-Zaatarin verilöylystä jossa kristityt libanonilaiset teurastivat muslimeja. Se, mikä selvisi Ykälle vasta kauan aikaa myöhemmin oli se seikka josta Ylemme ei vieläkään kerro eli jos missä tahansa maassa islamilaisten määrä kasvaa yli kriittisen pisteen, niin tappaminen alkaa. Ja sen aloittavat nimenomaan islamilaiset.

Hieman vähemmälle huomiolle jäi Chilen vallankaappaus vuonna 1973, vaikka virallinen media kyllä jatkuvasti muistutti siitä, kuinka hirvittävä Augusto Pinochetin sotilashallinto oli. Näin jälkeenpäin ajateltuna voi vanhempi Ykä todeta että pitihän se paikkansa, mutta se jää ikiajoiksi selvittämättä estikö Pinochet tekemällään pahalla vielä suuremman pahan. Joka tapauksessa näitä chileläisiä vasemmistopakolaisia tuli Suomeenkin ja jopa Ykän kotikuntaan Nyhtänköljään yhden perheen verran eikä heistä ollut kenelläkään mitään pahaa sanottavaa. Johtunee siitä että tulivat oikeasta vaarasta ja ennen kaikkea elivät ihmisiksi.

Toinen samaan aikaan käyty rähinä, mikä ei Ykälle oikein selvinnyt oli se ns. Pohjois-Irlannin konflikti. Pikku-Ykä yritti pähkäillä tilannetta. Oli siis Pohjois-Irlanti, joka kuului Englantiin. Tai valtioon nimeltä United Kingdom, mutta Englanniksihan me möllit sitä sanottiin. Sen lisäksi kyseinen Pohjois-Irlanti (varsin luonnollisesti) sijaitsi fyysisesti Irlannin saarella. Josta puolestaan suurin osa kuului itsenäiseen Irlantiin. Ja nimenomaan siellä Pohjois-Irlannin puolella tappelivat englantilaiset protestantit ja irlantilaiset katoliset. Jotka siis asuivat siellä Pohjois-Irlannissa. Ja sitten oli se IRA joka oli kommunistinen ja sitä kautta siis ateistinen mutta joka siitä huolimatta oli niitten katolisten puolella. Minkä asian logiikka ei oikein Ykälle auennut. Joka tapauksessa nimenomaan se IRA teki terrori-iskuja. Ja tekiväthän niitä ne brittimieliset protestantitkin.

Niin Libanonin kuin Pohjois-Irlannin tilanteen pohjimmaiset syyt eivät silloin Ykälle oikein auenneet mutta ne konfliktithan aikanaan päättyivät ja Ykä tuumasi molempien konfliktien osapuolten todenneen jossain vaiheessa että ei meitä vaan huvita enää. Toinen porukka puolestaan jota huvitti mutta jolla ei ollut juurikaan kansalaisten tukea (mutta oli puolestaan Rauhanvaltion tuki) olivat vasemmistoterroristit Länsi-Euroopassa, erityisesti Länsi-Saksan RAF joka tuli kuuluisaksi saksalaisen teollisuusjohtajan Hans-Martin Schleyerin kidnappaamisesta ja murhaamisesta.

Kaikkein eniten nämä terroristit tulivat kekkoslovakialaisten tietoisuuteen kun puolestaan arabiterroristit kaappasivat vuonna 1977 Lufthansan lennon ja vaativat että RAF:n terroristeja vapautettaisiin. Yritys meni ns. vituiksi sillä länsisaksalainen erikoisyksikkö GSG-9 (joka oltiin perustettu Münchenin terrori-iskun jälkeen) vapautti panttivangit Mogadishossa tappaen kolme terroristia neljästä. On puhuttu, että iskussa oli mukana myös brittien SAS:n jäseniä jotka käyttivät operaatiossa käytettyjä flashbang-kranaatteja. Joka tapauksessa pikku-Ykäkin sai tietää, että epäonnistuneen yrityksen jälkeen Stammheimin vankilassa elinkautistaan lusineet terroristit Andreas Baader, Jan-Carl Raspe ja Gudrun Enslin tappoivat itsensä. Irmgard Möller yritti mutta epäonnistui. Kuolleita jäi tuskin kukaan pahemmin Suomessa kaipaamaan muut kuin suomalaiset kulttuurikommunistit. Näin jälkeenpäin Ykälle on hahmottunut se, että todelliset kulttuurikapinalliset Kekkoslovakiassa olivat Hurriganes ja Sleepy Sleepers.

Terroristeista pikku-Ykälle jäi mieleen myös baskien järjestö ETA eli Euskadi ta Askatasuna (Baskimaa ja vapaus) joka sai Ykän ajattelemaan että kyseessähän on kumminkin yhdellä alueella asuva omaa, espanjan kieleen nähden täysin erillistä kieltä puhuva porukka joilla olisi jopa ihan oikea mahdollisuus saada itsenäinen valtio pystyyn. Eihän se onnistunut ja Espanjahan on nykyisinkin kunnostautunut itsenäisyyspyrkimysten tukahduttamisessa. Mikä saa tämän vanhan Ykän miettimään että oliskos kuitenkin niin, että Espanja onkin Kastilia ja sen alusmaat?

Vanhempana miehenä Ykä on myös miettinyt sitä, että muuttuuko terrorismi jossain vaiheessa ammatiksi? Mitä tekee terroristi kun rauha syttyy? Mitä sellaisia taitoja hänellä on, mitä rauhaa elävässä yhteiskunnassa tarvitaan? Räjähteitten kanssa pelaava panostajakin tekee työnsä hieman eri periaatteella kuin ihmisiä räjäyttävä terroristi.

Palataan vuoteen 1974 ja kahteen tapahtumaan jolla oli hieman henkilökohtaistakin vaikutusta pikku-Ykään. Toinen oli tietysti poikkeuslaki jolla Urho Kekkosen valtakautta jatkettiin neljä vuotta ilman vaaleja. Sinänsä asia ei vaikuttanut Ykän elämään muuten kuin että toi turvallisuuden tunteen kun tuttu ja turvallinen Urkki jatkoi virassaan. Tosiasiassahan siinä yksi kaljupäinen jätkä käveli koko valtiojärjestyksen yli ja betonoi diktaattorin asemansa. Mutta eihän me suomalaiset siitä valitettu eikä edes ymmärretty miksi olis pitänyt valittaa. Meillähän oli hyvä olla Urkin alamaisina.

Toinen asia puolestaan oli Kyproksen miehitys, jolloin siis Turkki valloitti Kyproksen turkkilaisen pohjoisosan. Asian taustat eivät pikku-Ykälle oikein auenneet eikä niitä tullut niin kaiveltuakaan mutta mielenkiintoa asiaan nostatti se, että serkkupoika palveli alueella YK-joukoissa. Helsingissä sitten saarelta palannut serkku soitti radiomankalla c-kasetille äänittämäänsä tykistökeskitystä ja näytti keräämiään kranaatinsirpaleita. Nuo pienet muistot saivat pikku-Ykään aikaiseksi tv-kuvaa huomattavasti suuremman vaikutuksen. Piru vie, nuo asiathan taisivat tapahtua ihan oikeasti. Mitähän helvettiä nuo isot ja ilkeän näköiset sirpaleet tekisivät jos ne tulisivat suolille? Samalla mielessä pyöri ajatus että toivottavasti tänne ei tule koskaan tuollaista ettei oma isä joutuisi sotaan.

Toinen välihuomautus: Vuonna 1975 maailmaan syttyi rauha ja sen sai aikaan ETYK ja ennen kaikkea se, että meidän Urkki löi maailman johtajille nyrkkiä pöytään ja totesi että nyt loppuu tuo tyhjänaikainen rähjääminen. Näin ainakin Yle meille kekkoslovakialaisille kertoi. Eihän se sitten jatkossa ihan niin mennyt. Ykä oli kumminkin löytänyt paikallisen snagarin mahtavan lihapiirakan joka ei saanut ehkä aikaan maailmanrauhaa mutta ainakin Ykälle hetkittäisen henkisen rauhan. Se oli sentään jotakin pysyvää ja lihikset siihen aikaan täyttä evästä.

Toinen välihuomautus päättyy.

Niistä 1970-luvun rähinöistä Ykä muisti myös Afrikan siirtomaasodat joista Yle mielellään kertoi. Erityisesti kerrottiin Angolan, Mosambikin ja Rhodesian sankarillisista sisseistä jotka sitten vapauttivat maansa valkoisista rasistisista siirtomaaisännistä. Kekkoslovakialainen media ei kyseenalaistanut afrikkalaisten vapautumispyrkimyksiä millään muotoa, joskin sitten muutama vuosikymmen myöhemmin on käynyt ilmi että kyseiset maat olisivat saattaneet pärjätä siirtomaina huomattavasti nykyistä paremmin. Nykyinen Yle ei oikein jaksa asiaan paneutua eikä rhodesialaisten ja etelä-afrikkalaisten valkoisten maanviljelien murhaaminen sitä oikein kiinnosta. Se kun ei ole utopian mukaista uutisointia. Ehkä tilanne on niin että tylysti sanottuna neekerivaltioille piti antaa mahdollisuus hässiä neekerivaltioitten asiat vituralleen niin että neekerivaltioitten kansalaiset kärsisivät siitä mahdollisimman paljon ja länsimaiset liberaalit voisivat sanoa että täähän meni just niin kuin sen pitikin mennä. Pidetäänhän ne kumminkin kehitysavulla hengissä.

Jos rähinöistä puhutaan, niin se kaikkein tärkein 1970-luvun rähinä oli tietenkin se rähinä joka jäi rähisemättä. Eli se kolmas maailmansota. Jopa pikkuselle Ykälle oli käynyt selväksi että oli olemassa termi M.A.D. joka ei tarkoittanut suinkaan amerikkalaista ja suomeksikin käännettyä huumorilehteä vaan se tarkoitti ” mutual assured destruction” eli molemmin puolin varmistettu tuho ts. ydinsotaa ei voittaisi kukaan vaan se päättyisi totaaliseen molemminpuoliseen pääpukareitten (ja siinä sivussa muittenkin, niin kuin Suomen) tuhoon. Tätä ydinsotaa pelättiin 1970-luvulla ihan oikeasti ja varmaankin myös perustellusti. Samoin pelättiin sitä että Suomen itäpuolella sijaitseva Rauhanvaltio tulee ja miehittää Suomen. Se pelko eli ajatusten taka-ajalla koko ajan. Olihan silloin 1970-luvulla ollut puhetta (neuvostoliittolaisten aloitteesta) että Suomi ja Neuvostoliitto pitäisivät yhteisiä sotaharjoituksia. Nehän torpattiin ja yhtälön suurin sankari lienee ollut kenraali Lauri Sutela. Sinänsä tuo pelko osattiin laittaa ajatusten taka-alalle ja elettiin turvallisessa Urkin komennossa.

Nämä pelätyt uhkakuvat niin ydinsodasta kuin neuvostomiehityksestä jäivät onneksi tapahtumatta ja pikku-Ykä jolla alkoi jo munakarvat kasvaa ja mielenkiinto tyttöjä kohtaan kasvaa vielä enemmän  kiinnitti huomionsa seuraavaan rähinään eli siihen, että Vietnam meni ja valtasi Kambodzhan. Valtaus sai aikaan pakolaisaallon ja nälänhädän joka oli suuri uutinen joka puolestaan sai aikaan suurta tiedostavaa humanistista euforiaa mutta vasta ajan kanssa kävi selville että Kambodzhan kommunistinen hallinto oli niin sairas että se hakkasi mielettömyydessään jopa Stalinin ja Maon. Tappaen muutamassa vuodessa noin neljäsosan väestöstään. Eli yhtälö nopeasti: kommunistinen despoottivaltio Kambodzha joka oli kommunistisen maan Kiinan tukema joutui vallitsevaan tilanteeseen ja rajariitoihin vittuuntuneen kommunistisen Vietnamin miehittämäksi ja sitä Vietnamia puolestaan tuki kommunistinen Neuvostoliitto. Kyseisen hässäkän takia tuli pakolaisaalto Thaimaan puolelle ja sitä oli kertakaikkisen hankala selittää kapitalististen länsimaitten syyksi.

Sitten siirryttiin vuoteen 1979 jolloin Kiina, joka jostain syystä oli tukenut Kambodzhan punaisia Khmerejä vaikka aivan varmasti tiesi mitä siellä tapahtui päätti kostaa Vietnamille sen, ettei se ymmärtänyt paikkaansa syrjäyttäen punakhmerit joten kostoksi Kiina aloitti rajasodan. Ïsä-Perskeles tuumasi Ykälle silloin että niinköhän tuosta iso paska pyllähtää mutta ei se sota sitten kestänyt kuin kuukauden verran ja sitten se lässähti. Se seuraava, isompi ja ennen kaikkea pitempi revohka alkoi sitten saman vuoden joulukuussa kun Neuvostoliitto meni ja miehitti Afganistanin saaden samalla aikaan pitkän sissisodan joka myöhemmin muuttui yleiseksi avohärdelliksi josta kukaan ei ota mitään tolkkua mutta siihen aikaan tavallinen kekkoslovakialainen ei ajatellut pahemmin asian taustalla olevaa islamilaisuutta vaan tuumi että afgaanit taistelevat miehittäjiä vastaan ja tottahan heillä siihen on oikeus. Varsinkin kun miehittäjällä oli suomalaisillekin se ikävän tuttu kokardi.

Vaikka eihän mitään afgaaneja oikeastaan ollut varsinaisesti olemassakaan vaan maa koostui pataaneista, tadzhikeista, hazaroista ja muista pienemmistä kansanosista jotka eivät oikein tulleet keskenäänkään juttuun. Tavalliselle kekkoslovakialaiselle ei asia näkynyt minään uskonnollisena konfliktina vaan ihan samanlaisena systeeminä kuin joku talvisota eli alivoimaiset resupekat panee hanttiin suurvalta-armeijalle. Tottahan niitä resupekkoja tuli kannatettua. Ihan periaatteen vuoksi. Olihan niin Ykä kuin muutkin kekkoslovakialaiset sinänsä nähneet että Afganistanin rajanaapurissa Iranissa oli tapahtunut islamilainen vallankumous mutta sitä, minkälaista uhkaa islam tulisi tulevaisuudessa – länsimaisten hyödyllisten idioottien myötävaikutuksella edustamaan – ei osattu edes kuvitella. Nähdäkseni valtamediamme oli jopa Iranin islamilaisten puolella sillä pitihän Iranissa ennen vallankumousta valtaa Yhdysvaltain liittolainen shaahi Reza Pahlavi ja Yhdysvaltojahan piti aina vastustaa. Ja olihan meidän Tuomiojan Erkkikin päässyt aikanaan putkaan osoittaessaan mieltään kyseistä shaahia vastaan. Kyseisestä jätkästä tuli aikanaan merkittävä suomalainen poliittinen vaikuttaja. Meidän kaikkien harmiksi.

Afganistanin sodan seuraus oli sitten tietysti se, että niin Yhdysvallat kuin muutama muukin länsivallat menivät pilaamaan Moskovan olympiakisat boikotoimalla niitä. Ykä ei ollut silloin viittätoista vuotta vanhempi mutta hoksasi jo silloin Moskovassa taatusti ajateltavan että tää-siis-niin-kostetaan ja niinhän siinä kävikin. Itäblokki boikotoi vuoden 1984 Los Angelesin kisoja. Tekosyy oli se, että Amerikoissa oli jonkunlainen liike joka pyrki aikaansaamaan sen että itäblokin urheilijat loikkaisivat länteen. Ehkä noloin homma suomalaisten kannalta asiassa oli se, että Arto Härkönen voitti olympiakultaa keihäässä tuloksella 86,76. Eihän siinä sinänsä mitään, hyvä tuloshan se oli mutta Itä-Saksan Uwe Hohn oli heittänyt ennen kisoja maailmanennätyksen 104,80 ja Hohn ei päässyt politiikan vuoksi kisoihin. Söihän se hieman tuon olympiakullan arvoa.

Vaan jos palataan noihin rähinöihin niin viimeisin pikku-Ykästä isoksi Ykäksi (tai ainakin sellaiseksi itseään kuvittelevaksi) huomannut rähinä oli tämä Falklandin sota. Siinähän Argentiinan sotilasjuntta päätti tehdä ne perinteiset eli kiinnittää kansan huomion ulkoiseen viholliseen, valtasi Falklandin (tai Malvinasin) saaret ja uskoi, ettei The Queen and Country uskalla puuttua asiaan kun se oli kumminkin toisella puolella maailmaa. Pieleenhän ne veikkasivat, Iso-Britannia pisti pystyyn suuren laivaston joka hyökkäsi ja otti Falklandin takaisin hallintaansa. Kun Ykä seurasi asiaa Yleisradion uutisoinnista niin saattoi sanoa, että se oli jopa varsin neutraalia. Olihan vastakkain Nato-maa, jota ei pitänyt tukea ja samalla oikeistolainen sotilasjuntta jota ei myöskään pitänyt tukea. Oli hieman vaikeaa tehdä sodasta oikeaoppista tiedostavaa propagandaa joten keskityttiin lähinnä kertomaan siitä, mitä tapahtui. Niin juu, Iso-Britannia voitti sen sodan.

Sen jälkeisiin rähinöihin en tässä puutu, sillä aloin muuttua pikku-Ykästä aikamieheksi itsekin ja kun vuonna 1985 menin armeijaan, niin minusta tuli rähinöitten sivustaseuraajasta niihin mahdollinen osallistuja. Onneksi niitä rähinöitä ei sitten tullut. Tulevaisuudestahan ei tietysti tiedä mutta ei tällaisesta yli viisikymppisestä enää pahemmin tetsaamaan ole. Tietysti voisin minä vielä olla kiikarikiväärin kanssa varsin vittumainen mies.

- Herra kapteeni, nostomies Perskeles ilmoittautuu palvelukseen.

- Jaa, onkos teillä se oma kivääri mukananne?

- Herra kapteeni, on toki kun huollosta eivät muuta antaneet. Ja sata patruunaa mukana.

- No hyvä. Menkää tuonne mäen kupeeseen ja alkakaa ampua. Sillä evästyksellä että jos yhdenkin ehditte saada hengiltä ennen kuin itse kuukahdatte niin se on kaikki kotioppäin.

- Asia selvä, herra komppaukko. Morituri te salutant…

Ja laitetaanpa loppuun vielä musiikin pläjäystä itäblokin arkistoista noilta ajoilta. San Fransiscossahan vietettiin vuonna 1969 hippikesää mutta niinpä sitä ainakin jossain määrin vietettiin samoihin aikoihin sosialistisessa Puolassakin. Seuraavana vuorossa silloin Puolassa suosittu yhtye Skaldowie ja kappale Medytacje Wiejskiego Listonosza. Mitä helvattua se sitten tarkoittaakaan: