KUVIA KYLMÄSTÄ SODASTA JA RAUHASTA

Kirjoitus on jatkoa noin vuosi sitten julkaisemalleni kirjoitukselle ”Kuvia sodasta ja sodan varjosta”. Nyt puolestaan laitetaan katsottavaksi tuokiokuvia Suomesta kylmän sodan aikana joka lopullisesti päättyi vasta siihen pisteeseen kun Neuvostoliitto 26.12. 1991 totesi että läskiks meni, paska reissu mutta tulipahan tehtyä ja päätti lakkauttaa itsensä. Yksi hienoimpia päätöksiä historiassa sinänsä.

Aikaisempi kirjoitus loppui kuvaan jossa suomalaiset sotilaat marssivat Porkkalaan jonka Neuvostoliitto luovutti Suomelle 26. tammikuuta vuonna 1956. Ehkä sillä samalla kuvalla on hyvä aloittaa tämäkin kirjoitus sillä silloin Suomi pääsi virallisesti ja lopullisesti eroon kakkosrähinästä. Tosin ei vielä tietenkään sen varjosta joka jatkui kylmänä sotana.

Neuvostoliitto otti palautuksesta luonnollisesti kaiken PR-arvon irti, mutta suurin syy palautukselle lienee siinä, että Itämeri oli käytännössä muuttunut Neuvostoliiton sisämereksi ja ohjusteknologian kehittyessä kalliin tukikohdan ylläpitäminen ei enää vastannut tarkoitustaan. Joka tapauksessa helpotus Suomelle oli suuri, sillä halutessaan Neuvostoliitto olisi voinut ampua Porkkalan raskailla rannikkotykeillä Helsingin raunioiksi. Nyt alueelle marssivat jälleen suomalaiset joukot ja Suomi – vaikkakin sodan jälkeen silvottuna ja invalidina – oli jälleen yhtenäinen valtio ilman vieraita enklaaveja.

Samana vuonna 1956 astui presidentin virkaan kiistelty poliitikko jota vastustettiin usealta suunnalta. Yhtä kaikki, hän voitti presidentinvaalit SDP:n Karl August Fagerholmia vastaan äärimmäisen niukasti valitsijamiehillä 151 - 149 ja ajan myötä kehittyi diktaattoriksi jota suomalaiset hallintoalamaiset oppivat tai opetettiin rakastamaan. Hänen nimensä oli Urho Kaleva Kekkonen.

Kekkosen presidentinvirka ei alkanut helpoissa merkeissä sillä hän sai virkaanastujaislahjakseen sotaa lukuunottamatta ehkä pahimman mahdollisen eli yleislakon.

Täsmälleen samaan aikaan Kekkosen astuessa virkaansa alkanut yleislakko kesti kolme viikkoa ja johti lopulta palkankorotuksiin jotka inflaatio kuitenkin nopeasti söi. Lakko antoi kuitenkin sysäyksen työriitojen sovittelujärjestelmän luomiselle. Vuonna 1958 Kekkosen ongelmaksi tuli myös Suomen ja Neuvostoliiton välille tullut ns. yöpakkaskriisi.

Neuvostoliitto ei hyväksynyt Fagerholmin III hallituksen kokoonpanoa, erityisesti sosialidemokraattien oikeaa laitaa eli ns. asevelisiipeä edustaneita Väinö Leskistä ja Olavi Lindblomia. Kriisin aikana Neuvostoliitto veti suurlähettiläänsä pois Helsingistä. Kriisi päättyi hallituksen eroamiseen ja sen jälkeen Kekkonen sai käytännössä – Moskovan tukemat – valtuudet päättää tulevien hallitusten kokoonpanosta.

Suomen tilanne kylmän sodan aikana oli tietysti koko ajan tasapainoilua ison karhun kainalossa. Tilannetta saatettiin määritellä niin, että Suomi sanoi: ”Suomi on puolueeton”, Neuvostoliitto puolestaan sanoi: ”Suomi sanoo olevansa puolueeton” ja lännessä Suomea pidettiin de facto Varsovan Liiton sivujäsenenä. Mikä sekään ei sinänsä pitänyt täysin paikkansa sillä Suomen sotilastiedustelu oli jo tuolloin yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa. Tasapainoilu tuotti joka tapauksessa aika ajoin pieniä voittoja joihin saattoi lukea sen, että Suomi solmi EFTA:n kanssa vuonna 1961 erillisen FINEFTA-sopimuksen:

Tuohon aikaanhan muuten Iso-Britannia ei ollut EEC:n vaan EFTA:n jäsen ja wikipedian kertoman mukaan saattaa todeta että sen ajan brittipäättäjillä oli oraakkelin vikaa:

EFTA perustettiin alun perin Yhdistyneen kuningaskunnan johdolla vastavedoksi EEC:lle, josta myöhemmin kehittyi EU. Britannian sen aikainen Konservatiivipuolueen johto vastusti Euroopan yhdentymiskehitystä, joka näytti johtavan ylikansallisten instituutioiden pikemminkin kuin vain maiden välisen yhteistyön suuntaan.

Ja kuinkas hänessä kävikään?

Jos palataan takaisin Suomeen niin vuoden 1956 presidentinvaaleista jäi hampaankoloon vähän yhdelle sun toiselle joten Kekkoselle pantiin vielä kertaalleen kunnolla hanttiin vuoden 1962 presidentinvaaleissa Honka-liiton muodossa.

SDP, Kansallinen Kokoomus, Suomen Kansanpuolue, RKP, Suomen Pientalonpoikien Puolue ja Vapaamielisten Liitto päättivät yhteisessä neuvonpidossaan 16. maaliskuuta 1961 muodostaa ns. Honka-liiton ja asettaa oikeuskansleri Olavi Hongan presidenttiehdokkaakseen vuoden 1962 presidentinvaaleihin istuvaa presidenttiä Urho Kekkosta vastaan. Tästä ei ollut sekä Kekkonen että  Neuvostoliitto mielissään vaan asiasta seurasi Noottikriisi jonka kuuluisin kuva on ehkä tämä:

Me jätkät ollaan Hawaijilla ja jotain noottia kuulemma pukkaa…

Näin jälkeenpäin ei vieläkään osata sanoa varmaksi että mistä Noottikriisissä lopulta oli kyse. Virallisesti kyseinen kriisi alkoi 30. lokakuuta 1961 Neuvostoliiton jätettyä Suomelle nootin, jossa se YYA-sopimukseen vedoten esitti konsultaatioita ”toimenpiteistä molempien maiden rajojen puolustuksen turvaamiseksi Saksan liittotasavallan ja sen kanssa liitossa olevien valtioiden taholta ilmenevän sotilaallisen hyökkäyksen uhan johdosta”. Hyvin suuresti ja varmaankin perustellusti epäillään että kyseinen noottikriisi oli ollut selvä hyökkäys Honka-liittoa vastaan ja se tapahtui Kekkosen / Kekkosen & Moskovan / Moskovan (yliviivaa tarpeeton) tilaamana.

Kriisi päättyi siihen että Olavi Honka luopui ehdokkuudestaan ja maanpuolustusta (johon nootti virallisesti liittyi) ajatellen Suomi sai ostettua Neuvostoliitosta hyvin nopeasti ajanmukaisia ja ohjuksin varustettuja Mig-21F-hävittäjiä.

Noottikriisin myötä Suomessa alettiin siirtyä Kekkoslovakian aikakauteen jossa Kekkonen oli Suomen tosiasiallinen diktaattori. Tosin vuoden 1968 presidentinvaaleissa Kokoomus yritti vielä kerran panna hanttiin Matti Virkkusen voimin mutta kun Kekkosen takana olivat  Keskustapuolue, SKDL, SDP, TPSL ja RKP niin peli oli kerralla selvä.

Vuonna 1964 Suomessa käytiin sitten kirjasota. Sodan kohteena oli Hannu Salaman kirjoittama ”Juhannustanssit”:

Salama tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen jumalanpilkkalakiin vedoten mutta presidentti Kekkonen armahti hänet. Ehkä Kekkonen tuumi että jumalanpilkkalaki ei kuulu kehittyneeseen yhteiskuntaan. Nykyisessä Suomessa taas doupattu jumalanpilkkalaki on voimissaan mutta se ei suojele kristinuskoa vaan islamia. Eikä presidentti armahda tuomittuja. Mikäli jollekin kekkoslovakialaiselle oltaisiin kerrottu nykypäivän tilanteesta hän olis pitänyt koko asiaa huonona scifinä ja todennut että älä häiskä jauha paskaa.

Samaan aikaan kun maa muuttui pikku hiljaa Kekkoslovakiaksi niin Yle muuttui puolestaan Reporadioksi.

Nimitys tulee tietysti sen aikaisesta Yleisradion johtajasta Eino S. Revosta jonka myötä Yleisradion toiminta muuttui ”edistykselliseen suuntaan”. Allekirjoittanutkin muistaa jotain sen ajan ohjelmista ja on pakko sanoa että se oli peittelemättömästä vasemmistolaisuudestaan ja neuvostomielisyydestään huolimatta oikeastaan varsin mietoa verrattuna nykyiseen Ylen propagandaan.

Samaan aikaan kohua herätti Mikko Niskasen ns. nuorisokuvaus ”Käpy Selän Alla”.

Hotellin respassa ihmetellään kovasti kyseistä elokuvaa tai lähinnä sen menestystä. Elokuvan ohjaaja Mikko Niskanen oli aikaisemmin tehnyt kolme erinomaista elokuvaa eli Pojat, Hopeaa Rajan Takaa ja Sissit. Mutta sen jälkeen hän teki tämän elokuvan joka oli pelkkää höpöttävää tajunnanvirtaa (ehkä elokuvan teki niin suosituksi se, että siinä näkyi Kirsti Wallasvaaran strategiset paikat) ja sen jälkeen hän teki taistolaista tajunnanvirtaa sisältävän elokuvan Lapualaismorsian. Ehkä hänkin oli vaistonnut ajan hengen ja toimi sen mukaisesti.

Kyseisen ”ajan hengen” myötä stalinistit eli taistolaiset saivat myös ylikorostetun aseman taide-elämässä, mediassa ja yliopistoissa:

Hotellin respassa on mietitty useasti että miksi Kekkonen, joka oli jo varmistanut diktaattorin asemansa salli tämän? Hänellä olisi ollut kiistaton valta estää kyseinen kehitys. Epäilemättä Kekkonen ei ollut kommunisti. Joten miksi hän salli tämän kaiken? Respassa ei oikeastaan keksitä muuta vaihtoehtoa kuin se, että Kekkonen uskoi Neuvostoliiton lopulta voittavan kylmän sodan ja neuvostojärjestelmän leviävän ainakin Eurooppaan. Ehkä tuon taistolaistuputuksen myötä Kekkonen ajatteli että se valmisteli suomalaisia siihen lopulliseen kuiluun putoamiseen eikä se sitten tuntuisi enää niin pahalta. Kun siihen oltiin ainakin propagandan osalta jo totuttu.

Vuonna 1968 tapahtui sitten Tshekkoslovakian miehitys. Suomen kohdalla se vaikutti niin että Neuvostoliiton Itämeren laivasto lähetti suuren määrän aluksia Suomen aluevesien rajoille. Varmaankin näyttämään että täältä pesee jos tarve on ja tsuhnan on parempi olla kusi sukassa kun Varsovan Liitto hoitaa jäsentenvälisiään. Aikalaistiedon mukaan suomalaisilla rannikkolinnakkeilla oltiin valmiit panemaan kova kovaa vastaan, mutta onneksi tarvetta siihen ei lopulta tullut.

Mainittavaa muuten on että ainoa suomalainen poliittinen ryhmittymä joka esitti julkisen vastalauseensa Tshekkoslovakian miehitystä vastaan oli Aarne Saarisen johtama SKP. Kyseisen vastalauseen myötä SKP sitten hajosi miehitystä kannattaviin taistolaisiin ja demokraattista järjestelmää kannattaviin saarislaisiin. Saarisen oppien myötä enemmistöläiset hylkäsivät lopullisesti ajatuksen väkivaltaisesta vallankumouksesta ja pyrivät toimimaan parlamentaarisen järjestelmän puitteissa samanlaisena puolueena kuin muutkin.

Aarne Saarinen, kivimies, Ässä-rykmentin sotasankari ja suurempi rauhan ajan sankari kuin moni hoksaakaan.

Elettiin siis kylmän sodan kuumia vuosia ja sodan pelko oli todellinen. Siksi Suomikin varustautui ja valmistautui tosin puolustusvoimien rahoitustilanne oli heikko. Virallisesti Suomen valmistautuminen sotaan oli tietenkin YYA-hengen mukaista mutta aivan varmasti sotavaltiolla oli kassakaappisuunnitelmat myös hyökkäykseen idästä. Tästä kertoi osaltaan sekin että Suomi siirtyi 1960 – 1970-luvuilla ns. alueelliseen puolustusjärjestelmään. Suomessa toki tiedettiin että Neuvostoliitto pystyi murtamaan minkä tahansa kiinteän puolustuksen joten sotaa valmistauduttiin käymään syvyydessä:

Luonnollisesti tässäkin kaaviossa hyökkääjä tulee virallisesti lännestä

Kyseisessä järjestelmässä alueelliset joukot kuluttaisivat etenevää vihollista ja kävisivät sen selustassa sissisotaa. Lopulta operatiiviset joukot eli tuolloin kai lähinnä vielä traktoreilla liikkuvat jalkaväkiprikaatit olisivat pysäyttäneet sen. Suomellahan oli tuolloin erittäin suuri (700.000 miestä) reservi mutta pääosa oltaisiin aseistettu toisen maailmansodan aikaisella kalustolla.

Sinänsä kyseinen aika ei ollut suom… totanoin kekkoslovakialaisille millään muotoa pelkästään huonoa vaikka sodan uhka pelotti, taistolaisuus sai riekkua mielensä mukaan ja Neuvostoliitolle kumarrettiin niin syvään että näytti jo siltä että tsuhna yrittää nostaa päätänsä. Elintaso nousi kuitenkin kohisten. Nälkä ei ollut enää vieraanamme. Ja kun siirryttiin 1970-luvulle, niin suomalainen yleisurheilu alkoi antaa kekkoslovakialaisille suuren määrän ilon aiheita. Ensimmäisenä sen aloitti Juha Väätäinen joka voitti Helsingin EM-kisoissa kultaa sekä 5.000 että 10.000 metrin juoksuissa ja lopullisesti potin räjäytti Münchenin olympiakisoissa Lasse Viren joka toisti Väätäisen tempun.

Kaikkein unohtumattomin suoritus Lassella oli tietysti Münchenin 10.000 metriä jossa hän kaatui, nousi ylös, jatkoi ja voitti kultaa maailmanennätysajalla. Vasalan Pekka säesti menestystä voittaessaan kultaa 1.500:lla metrillä. Yleensäkin suomalaista yleisurheilua saattoi Kekkoslovakian aikana pitää lähestulkoon Itä-Saksan veroisena. Jos käydään läpi kyseisen vuosikymmenen niin Olympia- kuin EM-kisat niin saldo oli melko mahtava:

12 kultaa

6 hopeaa

10 pronssia

Ei nyt ihan Itä-Saksa mutta nykymenestykseen nähden melko hyvin kuitenkin.

Vuonna 1973 sitten Suomi virallisesti siirtyi Kekkoslovakian aikaan. Kekkonen oli ilmoittanut että hän voi jatkaa presidenttinä mutta ei viitsi alkaa leikkiä enää mitään vaaleja. Niinpä 17. maaliskuuta 1973 eduskunta sääti poikkeuslain jolla Kekkosen valtakautta jatkettiin ilman mitään vaaleja neljä vuotta vuodesta 1974 vuoteen 1978.

Suomi siis virallisesti siirtyi diktatuuriin mikä oli sinänsä poikkeuksellinen diktatuuri sillä kansa hyväksyi sen ja jopa rakasti diktaattoriaan. Ja miksi ei rakastaisi sillä samaan aikaan taloudellisen nousukauden myötä tavallinen duunari saattoi hankkia itselleen talon, auton ja kesämökin. Kekkonen ei ehkä itse saanut sitä aikaiseksi mutta häneen se turvallinen tilanne henkilöityi. Eikä aivan suotta sillä Kekkonen survoi myös vuonna 1975 kokoon ns. hätätilahallituksen koska Suomessa oli 60.000 työtöntä. Nykyinen hallintokoneistomme ei piittaa siitä vaikka maassamme on satojatuhansia työttömiä ja kansalaisia leipäjonoissa mistä Kekkosen aikaan ei ollut tietoakaan ja mikäli olisi ollut niin maa oltaisiin todennäköisesti julistettu jonkunlaiseen poikkeustilaan.

Osa kylmää sotaa oli tietysti Lähi-idän loppumaton konflikti ja vuonna 1973 se heijastui myös suomalaisten elämään kun Jom Kippur-sodan myötä alkanut öljykriisi pakotti suomalaiset energian säännöstelyyn ja lopetti monelle perheelle tutut sunnuntaiajelut.

Energian säännöstelymääräysten rikkomisesta oli tuolloin luvassa sakkoa tai peräti vankeutta mutta yhtään tuollaista tuomiota ei sitten kuitenkaan jaettu. Jos silloisessa Suomessa säästettiin energiaa niin propagandasta ei pihdattu ja Kekkoslovakian ajan kuuluisia mutta ei kovinkaan ansiokkaita symboleita oli ns. Pirkkalan moniste:

Kyseisessä kokeilussa pirkkalalaisia koululaisia opetettiin puhtaasti marxistilais-leninistisin periaattein tarkoituksena kouluttaa uusi sosialistisen Suomen kansalainen. Tultuaan ilmi kyseinen kokeilu johti eduskuntakyselyyn ja lopetettiin. Sen sijaan nykyisessä Suomessa voi sanoa että Pirkkalan monisteen päivitetty versio on otettu käyttöön kaikissa kouluissa. Marxismi-leninismi on vain vaihdettu punavihreään feminismi-monikultturismiin.

Yleisradiohan oli Kekkoslovakian aikana täynnä tiedostavaa taistolaisuutta joten oli selvää, että jonkunlainen vastareaktio sille oli tulossa ja sille oli myös tilausta. Vastauksena oli tietenkin Hurriganes:

Yksinkertaista perusrokkia soittanut yhtye saavutti Kekkoslovakian mittapuulla ennennäkemättömän suosion ja muutti Suomessa ensimmäisenä rock-musiikin harrastuksesta bisnekseksi. Yhtye oli myös korostetun amerikkalainen, tietysti suomalaisella tavalla sillä bändin rumpali ja päälaulaja Remu ei osannut pätkääkään englantia. Houlama houlama silti osui ja upotti. Erityisesti yhtyeen albumia Roadrunner voidaan pitää yhtenä parhaimmista koskaan Suomessa tehdyistä rock-albumeista.

Elokuvan puolella epätiedostava vastaisku tuli tietenkin Spede Pasasen ja erityisesti Uuno Turhapuro-leffojen myötä.

Uuno-leffat olivat valtavan suosittuja vaikka kriitikot totesivatkin kerta toisensa jälkeen että tää on ihan kuraa. Allekirjoittaneelle eivät Uuno-leffat kolahtaneet läheskään niin paljon kuin Speden aikaisempi tuotanto jonka huippu oli radion puolella esitetyt Papukaija G. Pula-Ahojutut. Myöskään kirjallisuuden alalla tuulipuku- tai silloinen lämpöpukukansa ei lämminnyt korkeakulttuurin vaatimuksille vaan Kalle Päätalon kirjat olivat säännöllisesti myyntilistojen kärjessä.

Siirryttiin vuoteen 1975 ja suomalaisille syötettiin neljä suurta kirjainta: ETYK.

Kun Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi järjestettiin niin Suomi oli maailman suurimman huomion kohteena (tai ainakin niin suomalaisille mediamme kertoi) ja itse konferenssi meni niin että meidän Urkki löi vähän nyrkkiä pöytään ja opetti suurvaltojen jätkille että kyllä maailmassa täytyy elää ihmisiksi (edelleenkin Suomessa kuviteltiin näin). Varsinaisesti kokouksessa lähinnä vahvistettiin toisen maailmansodan seurauksena syntyneet rajat ja kahden toisilleen vihamielisen blokin järjestelmä. Toisaalta ihmisoikeuskysymysten esille nostaminen saattoi omalta osaltaan edesauttaa Neuvostoliiton myöhempää hajoamista. Joka tapauksessa voi todeta että vaikka liennytys oli päivän sana niin Helsingissä vuonna 1975 ei puhjennut rauha vaan maailma eli edelleenkin ydinsodan pelossa.

ETYKin aikaan elettiin tietysti sitä syvintä suomettumisen aikaa. Saattoi sanoa että silloin elettiin uusia Vaaran Vuosia sillä se sodan nähnyt poliittinen sukupolvi joka oli olosuhteitten pakosta kehittänyt Neuvostoliittoa nuoleskelevan poliittisen liturgian jota harjoitettiin pelkän liturgian vuoksi huomasi kauhukseen että sitä seuraava sukupolvi ottikin sen liturgian tosissaan. Näitten Vaaran Vuosien synkintä aikaa elettiin koko 1970-luku jolloin Neuvostoliitto esitti Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia ja jopa sitä, että Neuvostoliitto ottaisi vastuulleen Lapin puolustuksen. Tämähän olisi tiennyt lopullisesti Suomen liukumista Neuvostoliiton satelliittivaltioksi. Mies, joka pääosin torppasi tämän yrityksen oli silloinen puolustusvoimien komentaja kenraali Lauri Sutela:

Jos puhutaan maanpuolustuksesta niin 1970-luvulla parlamentaaristen puolustuskomiteoitten myötä siihenkin alettiin kiinnittää aikaisempaa suurempaa huomiota. Yksi huomion seurauksista oli vuonna 1979 jonkun valtalehden (en nyt muista minkä) otsikko ”Suomesta tuli ohjusmahti”.  Rehellisesti sanottuna ei Suomesta vielä kovin suurta ohjusmahtia tullut mutta saatiinpahan maahan sentään Isajev S-125 Petšora-ilmatorjuntaohjuksia (Naton nimitys SA-3):

Vuotta aikaisemmin Suomeen oltiin hankittu jo kevyempiä olalta laukaistavia Strela-ohjuksia. Jos palataan taas hetkeksi kekkoslovakialaiseen ilmapiirin ja verrataan sitä nykyaikaan niin täytyy muistuttaa Sleepy Sleepers-yhtyeen albumista Takaisin Karjalaan:

Levyllähän irvailtiin kaikkea sitä, mikä YYA-Suomelle oli pyhää. Vittuiltiin asioista joista ei saanut vittuilla. Kuis hepuille kävi? Vastaus: Ei poliisikuulusteluja, ei syytteitä, ei tuomioita. Ei mitään. Verrataanpa tilannetta vuoteen 2018 ja esmes Jösse Järvenpäähän.

Jos palataan suomettumisen aikaan niin oli siitä hyötyäkin hyvien kauppasuhteitten muodossa ja varsinkin kainuulaiset saivat lottovoiton Kostamus-projektin myötä:

Suomalaiset rakensivat Itä-Karjalaan kokonaisen Kostamuksen kaupungin, malmirikastamon sekä 80 kilometriä maanteitä, 44 kilometriä rautatietä sekä 165 kilometriä vesi- ja viemäriputkia. Työttömyyden riivaamalle Kainuulle kyseinen projekti oli suorastaan luojan lahja. Kaikki suomalaiset projektit eivät onnistuneet yhtä hyvin ja yksi 1970-luvun suurimmista munauksista oli Valtion kuvaputkitehdas eli Valco:

Valcon kokonaispersnetto oli noin 800 miljoonaa silloista markkaa ja asia oli Suomessa suuri skandaali. Nykyrahassa kyseinen summa on noin 444,5 miljoonaa euroa eikä moisen summan upottaminen mm. haittamaahanmuuttoon aiheuta minkäänlaista ihmettelyä. Itse asiassa siitä ei saa edes puhua ainakaan asiaa arvostelevassa hengessä.

Silloisessa Kekkoslovakiassa ei ihmisiä kehotettu törsäämään vaan säästämään, säästämään ja säästämään. Pikkumukuloita myöten ja hilujahan laiteltiin sitten pankkien säästölippaisiin niin kuin esmes tähän Postipankin säästöpossuun:

KOP:illahan oli puolestaan Roope Ankka ja SYP:illä maapallo. Minkäänlaisia pikavippejä ei ollut mahdollisuutta ottaa joten yli varojen eläminen ei ollut ensinkään niin helppoa kuin nykyisin. Ainoa sen ajan ”pikavippi” oli vekseli.

1970-luvun loppupuolella suomalaiset tiedostavat ihmiset sitten sekosivat urakalla ja porukalla osoittamaan mieltään ydinaseettoman pohjolan puolesta. Kyseinen metelöinti muistuttaa varsin kovasti nykyistä suomalaista ilmastohysteriaa sillä siinäkin yritettiin puuttua asiaan joka ei ollut ongelma mutta jätettiin puuttumatta siihen mikä oli ihan oikeasti ongelma. Toisin sanoen haluttiin julistaa Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska – joissa ei ollut ydinaseita muutenkaan – ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi mutta sen sijaan Kuolan niemimaa – jossa oli maailman suurin ydinasekeskittymä – ei taas olisi kuulunut siihen. Mutta asia otettiin silti enemmän kuin tosissaan ja jos ei kannattanut kyseistä (jo valmiiksi) ydinaseetonta pohjolaa niin oli jotain, jota kuvailtiin Pahoilla Ja Julmilla Sanoilla.

En tiedä, läksikö juuri tuosta hysteriasta liikkeelle se inhottava käytäntö että pieniä lapsia viedään mielenosoituksiin asiasta josta ne eivät ymmärrä mitään. Se käytäntöhän on vaan levennyt ja laajennut. Se joutaisi lopettaa. Koski mielenilmaus sitten ihan mitä asiaa tahansa. Se on vastenmielistä. Antaa muksujen olla ihan muksuja vaan.

Kirjoituksessa puhuttiin aikaisemmin elokuvasta ”Käpy selän alla” joka aiheutti oman kohunsa. Oman kohunsa aiheutti myös vuonna 1980 elokuva ”Täältä tullaan elämä”:

Elokuva oli vuoden katsotuin suomalainen elokuva ja sitä pidettiin shokeeraavana nuorisokuvauksena helsinkiläisistä lähiönuorista. Epäilemättä Kekkoslovakiassa se sitä olikin mutta kun muuan Yrjö jo ammattinsa puolesta katsoo elokuvaa nykyisin niin hän saattaa todeta että voi jessus noita kullanmuruja. Nehän juovat vain kaljaa. Eiväthän ne polta edes pilveä. Saati vedä sitten kaikkea muuta minkä sen kaiken muun vetäminen on nykyisessä Suomessa räjähtänyt käsistä. Vuoden 1980 Kekkoslovakiassa elettiin loppujen lopuksi varsin viattomia aikoja.

Kekkoslovakiallekin tuli loppunsa ja tuli se päivä kun Suomi pysähtyi. Urho Kaleva Kekkonen eli koko kansan Urkki totesi 27.10.1981 että mä en viitti enää:

Hotellin respassa muistetaan kyseisen päivän Yleisradion pääuutislähetys jonka aiheena oli vain ja ainoastaan Kekkosen ajan päättyminen ja se, kuinka kansalaisilta kyseltiin että kuinkas me tästä eteenpäin pärjämme ilman Urkkia. Tunnelma oli harras ja oikeastaan pelokas. Ettei suorastaan uskonnollinen. Oltiinhan kekkoslovakialaiset (Ykä muitten mukana) opetettu siihen että Urkki hoitaa hommat ja Urkilla oli vielä vaille kasikymppisenä 40-vuotiaan miehen kunto. Suomalainen supermies jokaisella elämänalueella. Mikä puolestaan jälkeenpäin ilmeni paskapuheeksi ja Urkki oli ollut varsin huonossa kunnossa jo melko pitkään.

Yhtä kaikki, kansakunta pysähtyi. Oltiin eletty Kekkoslovakiassa 25 vuotta ja huoli siitä miten tästä eteenpäin jatketaan oli suuri. Ja oikeastaan tähän kohtaan voisin lopettaa tämän kirjoituksen. Ajattelin että jatkan aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka mutta nyt Wordissa on jo yhdeksästoista sivu menossa. Niin että jätetään jäähyväiset Kekkoslovakialle ja jatketaan joskus toiste. Kylmä sotahan jatkui vielä.