MUUAN OPPORTUNISTI JA EPÄILYKSEN PIRU

Helsinki, nykypäivänä

Kyllä röyhkeät pärjää. Niin se on ollut aina. Niin se tulee olemaan jatkossakin. Näin tuumaili muuan poliittinen opportunisti, tarkemmin nimeltään Muuan Poliittinen Opportunisti nauttiessaan kolmatta whiskyään ja tuprutellessaan hyvää sikaria viihtyisässä asunnossaan joka sijaitsi viihtyisällä asuinalueella. Asuinalueella jossa ei ollut hajuakaan siitä etnisestä diversiteetistä jota Muuan Poliittinen Opportunisti oli koko uransa ajan mainostanut sekä pitänyt julkisissa lausunnoissaan välttämättömänä ja väistämättömänä. Henkilökohtaisesti hän jätti mielellään sen diversiteetin muurahaiskansalaisten kiusaksi.

Kyseinen, erääseen järjestelmäpuolueista kuuluva politiikan ammattilainen oli ollut osaltaan junailemassa ”operaatio vastuullista vastuunpakoa” eli hallituksen eroamista siinä vaiheessa kun asialla ei ollut enää mitään varsinaista merkitystä. Jalkakramppi kalkkiviivoilla kun oltiin juoksussa muutenkin viimeisiä. Koirat tietysti haukkuivat mutta osa äänestäjistä nielisi kyseisen manööverin ja tuumisi että olipas reilu, rehellinen ja vastuuntuntoinen veto. Sinänsä silläkään asialla ei ollut merkitystä sillä Muuan Poliittinen Opportunisti tiesi hyvin että vasemmistolainen näennäisoppositio voittaisi tulevat vaalit. Yksi lysti. Sillä nekin puolueet kuuluivat järjestelmäpuolueisiin. Oli yhteinen poliittinen liiga jossa oli yhteiset säännöt. Vain pelipuvut olivat erilaiset. Välillä oltiin kentällä ja välillä vilttiketjussa.

Muuan Poliittinen Opportunisti tiesi että hänet äänestetään joka tapauksessa seuraavissakin vaaleissa läpi eikä hän jaksanut lopettaa äänestäjiensä typeryyden ihmettelemistä. Varmaankin ne äänestäisivät häntä vaikka hän ampuisi niitä pistoolilla polveen. Toteaisivat vaan että hei, se oli kumminkin vain kakskakkonen eikä esmes .44-magnum. Tosi reilu jätkä hei. Muuan Poliittisella Opportunistilla ja hänen puolueellaan olisi todennäköisesti edessä neljä vuotta lepovuoroa oppositiossa. Tietysti oli mahdollisuus myös siihen että perussuomalaiset sotkisivat poliittista keittoa sen verran että vasemmistopuolueet tarvitsisivat yhden järjestelmäpuolueista kiilapojaksi. Yhteisymmärrys löytyisi epäilemättä nopeasti.

Vihervasemmistolle annettaisiin mahdollisuus kyykyttää suomalaisia monikultturismilla, ilmastohysterialla, koko maailman sosiaalitoimistolla, päin naamaa hierotuilla feminismin erilaisilla oiremuodoilla ja oikeastaan ihan millä tahansa mitä se hysteerinen akkalauma saisi kehitettyä. Sehän sille oli tärkeintä. Oikeassa olemisen ja ideologian pakkosyöttämisen juovuttava tunne. Samaan aikaan Muuan Poliittisen Opportunistin puolue saisi harrastaa samaa tuottoisaa liivintaskupolitiikkaa mitä se oli tehnyt edellisenkin hallituksen aikana. Yhteistä federalistista politiikkaa jatkettaisiin tietysti edelleenkin koska siihen oltiin sitouduttu, se turvasi poliittisen eliitin aseman, antoi sille mahdollisuuden väistellä vastuuta vedoten sidottuihin käsiin johtuen Brysselin määräyksistä ja ennen kaikkea koska se linja vitutti kansallismielisiä.

Muuan Poliittinen Opportunisti tiesi hyvin että eihän politiikan sisältö itse asiassa ollut se pääasia. Pääasia oli se, ketkä sitä pääsivät toteuttamaan. Nimenomaan siihen sertifikoidut ammattilaiset. Kansallismieliset saattaisivat jossain vaiheessa murskata koko konsensuspolitiikasta kehittyneen järjestelmän mutta sen aika ei ollut onneksi vielä. Pääosin valtamedian päättäväisen toiminnan ansiosta järjestelmäpuolueet pitäisivät käsissään ehdotonta valtaa varmuudella myös seuraavat neljä vuotta. Se varmistaisi sen, ettei mitään oleellisia muutoksia syöksykierrepolitiikkaan tehtäisi. Ei tietysti voitaisikaan tehdä, sillä se tarkoittaisi omien – käytännössä rikollisten – virheitten myöntämistä. Se taas saattaisi saada aikaan maanvyöryefektin.

Maanvyöryefektin joka vaarantaisi vallitsevan valtajärjestelmän. Jonka jäseniä kaikki järjestelmäpuolueet olivat. Josta ne olivat riippuvaisia. Järjestelmän, jonka säilyttämistä ei saisi uhata mikään…

- Eikä ainakaan ajatus Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Eihän sulla koko asia käynyt mielessäsi tuossa whiskyä hörsiessäsi ja tuumaillessasi. Vai väitätkö?

Jahah… siinä se taas oli. Järjestelmäpuolueen henkilötoverit olivat varoitelleet tuosta hahmosta jo aikaisemmin ja olihan Muuan Poliittinen Opportunistikin aistinut Epäilyksen Pirun pieninä häilähdyksinä. Mutta nyt se ilmestyi kunnolla näkyville ja sen pirullinen ilme kertoi että edessä taisi olla pidempikin juttutuokio. Muuan Poliittinen Opportunisti oli tällä hetkellä hieman kateellinen vihervasemmistolaisille järjestelmäpuolueitten edustajille. Ne ressukat kun uskoivat ihan oikeasti ja täysin sokeasti utopiaansa eikä tuo rikinkatkuinen hahmo saisi niihin koskaan keskusteluyhteyttä. Ne kun eivät edes nähneet sitä ja niitten päissä soi vain jatkuvasti levy ”minä olen niin hyvä ihminen”. No, kun keskustelua vaadittiin niin keskustellaan sitten, tuumasi Muuan Poliittinen Opportunisti ja vastasi Epäilyksen Pirulle:

- No eipä käynyt mielessä niin. Mitäs minä selvässä asiassa valehtelemaankaan. Millä lailla minun poliittisen ammattilaisen ura ja työ mukamas liittyy joittenkin suomalaisten muurahaiskansalaisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin? Tämähän on työtä siinä kuin kaikki muukin.

Epäilyksen Pirun silmät kiiluivat niin ilkeästi että ne jälkiylivalottivat Muuan Poliittisen Opportunistin kirjahyllyssä olevat valokuvat:

- Noo… ainakin silloin aikanaan poliitikot olivat valtiomiehiä jotka oltiin valittu juurikin pitämään huolta Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Sitä kutsuttiin mandaatiksi. Ansaituksi sellaiseksi. Menneitten aikojen valtiomiehet ansaitsivat sen. Ymmärsivät, mistä heidän tehtävässään on kyse. Suomalaisten edusta ja turvallisuudesta. Nimenomaan siitä. Ja vain siitä. Sen vuoksi heidät valittiin tehtäväänsä.

Muuan Poliittinen Opportunisti joi whiskynsä loppuun, kaatoi lisää ja hetken mietittyään totesi Epäilyksen Pirulle että help yourself. Sitten hän vastasi:

- Teillä Helvetissä ollaan jokseenkin käsittämättömän vanhanaikaisia. Niin kuin muuten ollaan täällä maan päälläkin noitten muurahaiskansalaisten ja nationalistien parissa. Kehitys kehittyy. Ei sitä voi pysäyttää. Politiikka on nykyisin ammatti eikä mitään vapaaehtoista partiopoikatoimintaa. Miksi ihmeessä minun ja kollegoittemme pitäisi keskittyä jonkun helvetin hitsaajan hyvinvointiin? Ei hänkään töitään tehdessään keskity kuin omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Ei hän saumaa hitsatessaan mieti joitain valtakunnallisia asioita.

- Ei niin. Koska hänen työnsä on tehdä sitä saumaa, että hänen firmansa saa myytyä tuotteitaan Suomeen ja ennen kaikkea muualle maailmaan. Joka taas pitää yllä yhteiskuntaa. Ei hänelle makseta muusta. Sinulle maksetaan.

- Mutta ei asian kuulu olla niin. Me olemme ammattilaisia siinä kuin hitsaajatkin. Meilläkin on oikeus pitää kiinni saavutetuista eduista. Yleensäkin politiikka itsessään on vanhentunut termi. Mielestäni oikea termi olisi stabilitiikka. Stabilitiikka, joka tarkoittaa asioitten ja ennen kaikkea valtarakenteitten säilyttämistä ennallaan ilman demokratian mahdollistamia harha-askeleita. Aion muuten tuoda tuon terminmuutoksen esille ensi vaalikaudella ja uskon sen saavuttavan suurta suosiota.

- Suurta suosiota? Oletan että suosio tulee järjestelmäpuolueitten jäseniltä?

- No niiltä tietenkin. Keiltäs muiltakaan? Äänestäjiltäkö muka? Äänestäjä itsessään on muutenkin aivan liian epävarma muuttuja. Toki se on lampaana äänestänyt tähän mennessä niin kuin sen kuuluukin mutta sillä on kuitenkin mahdollisuus toimia toisin. Se mahdollisuus on reikä todellisuudessa ja se on saatana soikoon tukittava.

Epäilyksen Piru otti huikan whiskystään, hymyili ja tuumaili sitten:

- Niin… minä ymmärrän kyllä ahneuden. Sinä ja kaltaisesi haluatte uuden aateliluokan. Poliittisen uusrälssin. Joka päättää itse seuraajansa. Olette hyvin pitkälti siinä onnistuneetkin. Kyllä minä sen ymmärrän. Mutta sitä minä en ymmärrä että se uusrälssi kaivaa aktiivisesti omaa hautaansa. Niin Euroopassa kuin täällä Suomessa.

- Mitä tarkoitat?

- Osaatko yhteen- ja vähennyslaskun?

- Totta kai osaan.

- Osaat niin, mutta et välitä siitä. Sillä ehkä tärkein ideologinen dogmi eurooppalaisille järjestelmäpuolueille on haittamaahanmuuton jatkuva lisääminen, sen muuttaminen kyseenalaistamattomaksi itseisarvoksi ja sitä myötä sen arvostelun täydellinen kieltäminen. Te olette tuottaneet ja tuotatte jatkuvasti tänne lisää kehitysmaalaista porukkaa joka suhtautuu vihamielisesti länsimaiseen kulttuuriin ja jota se länsimainen kulttuuri joutuu samalla elättämään. Lisäksi se lisääntyy huomattavasti nopeammin kuin länsimaiset ihmiset saaden aikaan aina vain lisää vihamielisiä elätettäviä.

- Totta kai maahanmuuttoa tarvitaan. Jo heikkenevä huoltosuhteemme vaatii sen. Tarvitaan vain parempaa kotouttamista ja muutosta kantaväestön ennakkoluuloisissa asenteissa.

Epäilyksen Piru päästi röhönaurun:

- Häh hää, muistuttaisin että en ole valtamedian toimittaja joten jätäpä tuo medialle tarkoitettu poliittinen paskapuhe ihan sikseen. Kas kun sinä itse kutsuit minut tänne. Alitajuntasi kutsui. Ja se sanoi minulle sen, mitä et uskalla sanoa ääneen. Mutta minäpä kerron mitä se sanoi. Kun vihamielinen ja kantaväestön elättämä väestö on kasvanut tarpeeksi suureksi, niin tapahtuu tiettyjä asioita:

1. Jatkuvasti lisääntyvän vihamielisen väestön elättämiseen tarvittavat rahat loppuvat. Ei voi enää elättää. Ei ole enää rahaa.

2. Samalla myös kantaväestölle tulee pankrotti. Koska raha on mennyt haittamaahanmuuttajien elättämiseen.

3. Vihamielinen väestö huomaa, että sillä on nälkä. Anarkia on yhdeksän syömättömän aterian päässä. Se yrittää tehdä – väkimääräänsä ja kantaväestön lammasmaisuuteen luottaen – Libanonit, ottaa vallan ja saada syömisensä ryöstämällä ja alistamalla.

4. Kantaväestö herää lampaan roolistaan ja panee ampumalla hanttiin. Ja voitti sen rähinän kumpi osapuoli hyvänsä, niin…

5. …ne kaltaisesi ”ammattipoliitikot” jotka saivat tilanteen aikaiseksi killuvat hirressä. Islamilainen haittamaahanmuuttajaväestö hirttää teidät siksi että te lopetitte niitten ruokkimisen ja kantaväestö siksi että te aloititte sen. Ja tuhositte samalla hyvinvoivat – niitten muurahaiskansalaisten rakentamat –  yhteiskunnat.

Muuan Poliittinen Opportunisti joi whiskynsä loppuun ja kaatoi uuden. Hän oli pitkän aikaa hiljaa. Epäilyksen Piru huomasi että tuo tyyppi oli miettinyt asiaa ennenkin. Vakavasti. Sitten hän vastasi:

- Totta kai sinä olet oikeassa. Mutta pääsy poliittiseen eliittiin vaatii millään tavoin kyseenalaistamatonta monikultturismin hyväksymistä ja aktiivista mainostamista. Se on välttämätöntä. Se on ajan henki. Se on se hinta minkä minä olin valmis maksamaan. Täysin itsekkäistä lähtökohdista. Muusta välittämättä. Ja totta kai minä tajuan mitä tämä kehitys saa aikaiseksi. Enhän minä idiootti ole. Mutta täällä Suomessa se on hitaampaa kuin muualla. Hallintolampaat eivät herää ennen kuin viimeisen pakon edessä. Ja siihen pakkoon on vielä aikaa. Eikä se kaaoskaan ala kerralla. Kyllä tässä maassa on vielä pitkään suojeltuja ja vartioituja alueita. Ja minä tulen asumaan sellaisessa. Kuolemaani saakka. Olen jo yli viisikymppinen. Pääsen karkuun siltä, mikä on tulossa. Kuolen hyvätuloisena eläkeläisenä ja kuolemansyy on joku vanhuuden tuoma vaiva. Ei hirttoköysi. Jota epäilemättä tullaan siinä kaukaisessa tulevaisuudessa rasvailemaan. Mutta muille kuin minulle. Ainoastaan minua seuraaville poliittisen uusrälssin edustajille. He joutuvat maksamaan sen shekin jonka minä allekirjoitin. Tosin hekin allekirjoittavat sen mielellään. Samoista syistä kuin minä.

Epäilyksen Piru katseli Muuan Poliittista Opportunistia ilmeellä jossa oli – mikäli mahdollista – vieläkin vähemmän inhimillisyyttä kuin tähän saakka. Samalla stereot alkoivat soittaa vanhaa Demis Roussoksen siirappi-iskelmää Forever And Ever juuttuen ensimmäiseen lauseeseen niin kuin levy olisi jäänyt hyppimään paikalleen. Lopulta Epäilyksen Piru totesi:

- Niinhän sinä luulet. Mutta minulla on sinulle lahja. Sinä olet ansainnut sen sillä olet itseäsi täynnä oleva ja kansastasi vähät välittävä mulkku. Jos kohta rehellinen sellainen. Et edes väitä olevasi mitään muuta.

- Lahja? Olen kuullut noista lahjoistasi. Ne eivät ole koskaan miellyttäviä.

- Tämä on… tavallaan… oletkos tuntenut semmoista miellyttävää kihelmöintiä kropassasi viimeisen minuutin aikana?

- Itse asiassa olen.

- Käännypäs ympäri.

Muuan Poliittinen Opportunisti kääntyi ja hätkähti:

Epäilyksen Piru selitti:

- Tuo on yksi Helvetin lääkintädemoneista. Toimii Helvetin Punaisen Hiilihangon eli HPH:n palkkalistoilla. Se on vähän niin kuin SPR mutta keskittyy itse asiaan, toisin kuin SPR. Sinulla oli alkava imusolmukesyöpä. Lääkintädemoni paransi sen. Ja tuunaili sinua vähän muutenkin. Olet terve kuin pukki. Sinulla on kaksikymppisen hyväkuntoisen miehen kroppa. Tulet elämään kauan. Hyvin kauan. Niin kauan, että tulet näkemään sen päivän että köyteen aletaan tahkota saippuaa. Tahkosi sitä sitten kumpi osapuoli hyvänsä. Joka tapauksessa sitä tullaan tahkoamaan myös sinulle. Ehdit nähdä sen päivän. Annan sinulle myös toisen, taiteellisen lahjan.

- Mikäs se sitten on?

- Huomaat sen sitten kyllä.

Sekä Epäilyksen Piru että Lääkintädemoni katosivat rikinkatkuiseen ja naurunkätkättävään pilveen. Muuan Poliittinen Opportunisti katseli ympärilleen ja hoksasi sitten asuntonsa seinillä sen taiteellisen lahjan.

Jaahah… niin… olishan tuo pitänyt arvata… ja joka ainoa taulu… Muuan Poliittinen Opportunisti jatkoi ikäväksi muuttunutta iltapuhdettaan ja tuumasi että ei se pitkä ikä ja hyvä terveys ehkä niin suuri siunaus välttämättä ollutkaan. Kun kysehän aina loppulaskussa oli siitä että kuinka se elämä päättyy…