RESERVAATTI

Saint Greta Thunberg Airport, Helsinki, Federaation Suomen reservaattialue, tuonnempana…

26-vuotiasta Minnea Karistoa jännitti. Hän oli asunut koko elämänsä Brysselissä ja federaation nomenklaturaan kuuluvana hän oli luonnollisesti tottunut matkustamiseen ympäri maailmaa. Erityisesti hän piti Uuden-Kaledonian erillisalueesta jossa oli nomenklaturalle varattu äärimmäisen ylellinen matkailukohde. Hänen vanhempansa olivat korkeita federaatiovirkailijoita ja heidän asemansa takasi Minnealle ne mahdollisuudet jotka koskivat ehkä vain muutamaa prosenttia federaation väestöstä. Minnea itse opiskeli Brysselin yliopistossa yhteiskuntateologiaa ja hänen tulevaisuutensa tulisi olemaan turvattu. Ainakin niin kauan, kun federaatio kestäisi. Ja miksi ei kestäisi? Sehän olisi ikuinen.

Mutta tälle lentokentälle Minnea ei ollut koskaan aikaisemmin laskeutunut. Hänen esi-isiensä maille. No, itse asiassa hänen vanhempansa olivat ehtineet syntyä Suomessa mutta eivät hekään Suomesta – tai nykyisestä reservaatista – juuri mitään muistaneet. Niin heidän kuin Minneankin kotimaa oli Federaatio. Tai oikeastaan sen piikkilanka-aidoilla eristetyt suojellut luksusalueet.

Lentokenttä oli itse asiassa vanha Malmin lentokenttä. Suomen reservaattialue oli tarvinnut vanhan Helsinki-Vantaan lentokentän alueen kuutioasuntoja varten. Uudelleen rakennettu Malmin lentokenttä riitti hyvin sillä Suomen reservaatti oli eristetty ja syrjäinen alue eikä sinne lennellyt jumbojettejä. Ainoa lentolinja tuli Tukholmasta ja vähäiset matkustajat kuljetettiin potkuriturbiinikoneilla.

Minnea oli ensiksi lentänyt Brysselistä Tukholmaan ja siitä siirtynyt Suomeen lähtevälle lennolle. Suomeenhan ei Tukholman lisäksi muita lentoja lennettykään ja Saint Greta Thunberg Airport oli ainoa Suomessa oleva toimiva lentokenttä. Tukholman ja Helsingin välillä Minnea tutki Fed-Airin vihkosta jossa kerrottiin Suomesta. Hän luki vihkosen saksankielistä versiota vaikka vielä jonkin verran suomea osasi puhuakin:

SUOMEN RESERVAATTI: ÄÄRIMMÄISEN VASTUUNKANNON ALUE

Kun Euroopan Unionista Euroopan Federaatioksi muuttunut äärimmäisen vastuun ja hyvinvoinnin ikuinen valtakunta alkoi kantaa lopullista ilmastovastuutaan niin se päätti useitten alueitten tyhjentämisestä ja muuttamisesta hiilinieluksi.

Suomi oli alueista ainoa, joka määriteltiin lähes kokonaisuudessaan hiilireservaatiksi. Valitettavasti Baltian ja Itä-Euroopan maat – joihin samanlaisia alueita oli suunniteltu, mm. kaksi kolmasosaa koko Virosta – eivät suostuneet kantamaan vastuutaan vaan irtaantuivat Federaatiosta.

Suomen maakunta sen sijaan kantoi ylpeänä vastuunsa. Lähes koko maa muutettiin hiilinieluksi ja sen asukkaat siirtyivät vapaaehtoisesti pienelle alueelle Uudenmaan maakunnan eteläisiin osiin joissa he asuvat viihtyisissä kuutioasunnoissa ja federaatio pitää huolen kaikista heidän tarpeistaan tarjoten heille maittavan ja ravitsevan ruuan, viestittimen kautta tulevan ilmaisen viihdetarjonnan, hyvän hygienianhoitomahdollisuuden yhteissuihkuissa sekä viikottain uuden yhdenmukaisen vaatekerran.

Federaation alueen suomalaiset asukkaat voivat onnellisena todeta:

En omista mitään.

En ole vastuussa mistään.

Minusta pidetään huoli.

Ja olen onnellinen.

Sillä olen ilmastotaistelun pioneeri.

Olen esimerkki muille.

Potkuriturbiinikone laskeutui Saint Greta Thunberg Airportille ja Minneaa vastassa oli hänen muutama vuosi vanhempi serkkunsa Inka Nuurmark. Inkan vanhemmat olivat jääneet federaation viranomaistehtäviin Suomen alueelle kun suuri ilmastovastuu toteutettiin ja yhteiskuntateologian maisteri Inka itse oli korkeassa virka-asemassa Suomen ilmastoreservaatin alueella. Minnea oli tavannut Inkan muutaman kerran aikaisemmin kun sukulaisperheet olivat viettäneet yhteistä lomaa Goalla ja Uudessa-Kaledoniassa. He olivat aina tulleet keskenään toimeen hyvin. Minnea viettäisi nyt muutaman päivän täällä Suomen alueella ja Inka toimisi hänen emäntänään ja oppaanaan.

Lentokenttä oli sinänsä niin kuin mikä tahansa lentokenttä, joskin siellä oli vähemmän ihmisiä kuin mihin Minnea oli tottunut. Kaikki olivat kuitenkin hyvin ja muodikkaasti pukeutuneita nomenklaturan jäseniä. Mitäpä asiaa kuutioihin pakatuilla viikottain vaihdettavilla Mao-univormuun puetuilla ilmastoproletaareilla täällä olisikaan? Ei Minnea heitä juuri nähnyt Belgiassakaan vaikka tiesi että melkoinen osa väestöstä oli sielläkin sellaisia. Tietysti poislukien etnot, joitten itsenäiset enklaavit veivät Belgiankin pinta-alasta noin neljänneksen. Mutta ei Minnean ollut heidänkään kanssa tarvinnut olla tekemisissä. Nomenklaturan asuinalueet olivat hyvin vartioituja ja etnot olivat omilla alueillaan suhteellisen rauhallisia kun Federaatio vain elätti heidät. Tietysti ne ampuivat toisiaan jatkuvasti mutta sehän oli vain monikulttuurisuuden kitkaa.

Inka näki saapuvan Minnean, heilutti kättään iloisesti ja auttoi kantamaan Minnean matkatavarat uuteen Tesla Mogherini-autoon. Keskustelu käytiin luonnollisesti saksaksi sillä Inkan vanhemmat eivät olleet nähneet tarpeelliseksi opettaa Inkalle suomea. Helsingin nomenklaturassa sillä ei tehnyt enää muutenkaan mitään. Ei suomea puhuneet enää muut kuin kuutioissa asuvat ilmastoproletaarit ja heitä varten oli olemassa tekoälytulkit silloin kuin tulkkausta yleensä tarvittiin. Inka totesi auton käynnistäessään:

- Sinulla on varmasti nälkä lennon jälkeen. Eikös siellä Arlandassakin ollut kolme tuntia odotusta?

Olihan Minnealla ja Inka ajoi keskustaan missä he nauttivat ravintolassa tukevan annoksen pihviä sekä riisiä kastikkeella. Kuutioissa asuville ilmastoproletaareille ei tarjottu muuta kuin Federaation tarjoamia kasvisruoka-annoksia mutta tiedostavalle luokalle sallittiin sen aseman tarjoama poikkeus. Eihän Helsingissäkään ollut Federaation virkakoneistoa kuin ehkä parikymmentä tuhatta ihmistä. Heidän syömänsä ja muualta tuotu liha ei vaikuttanut ilmastoon. Tärkeintä oli numerot eli kolmisen miljoonaa suomalaista pelkkää kasvisruokaa syövää ilmastoproletaaria.

Ruokailun jälkeen Inka ajoi hänen Töölössä sijaitsevaan viihtyisään kolmioonsa. Purkaessaan matkatavaroita Minnea kysäisi:

- Tiedätkö… minä en ole tutustunut tähän Suomen historiaan oikeastaan ollenkaan… enhän minä ole suomalainen kuin nimeltäni… mutta minä mietin sitä, että kuinka kaikki suomalaiset siirtyivät vapaaehtoisesti pois kotoaan noihin pieniin kuutioihin? Olihan se sellainen aika rankka juttu kumminkin.

Inka oli hetken ajan hiljaa ja vastasi sitten:

- Niin… kun sitä vapaaehtoisuutta on monenlaista… ketään ei pakotettu… ei ketään… varsinaisesti… mutta heille annettiin, no, sanotaan että voimakas kannustin.

- Minkälainen kannustin?

- Eteläisen Uudenmaan eli kuutioasuntoalueen ulkopuolinen infrastruktuuri tuhottiin täysin.

Noin kolmekymmentä vuotta aikaisemmin…

Komppanianpäällikkö Antti Somervuori valvoi että hänen komppaniansa suoritti annetut käskyt viimeistä piirtoa myöten. Ja samalla hän tunsi itsensä sotarikolliseksi. Vaikka hänen komppaniansa ei ollut ampunut ketään. Eikä hänen komppaniansa ollut vanginnut ketään. Eikä myöskään pakkosiirtänyt ketään. Tähän pieneen kylään sai jäädä jokainen, joka halusi. Mutta Somervuoren komppania teki annetun käskyn mukaan elämän täällä mahdottomaksi.

Somervuori oli saanut käskynsä eversti Irina Pekkoselta. Kun Pekkonen oli antanut käskynsä suullisesti ja samalla antanut kyseisen käskyn kirjallisena oli Somervuori aukaissut suunsa mutta ennen kun hän oli ehtinyt puhua niin eversti Pekkonen sanoi:

- Teillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko toteutatte käskyn viimeistä piirtoa myöten ja saatte sen ansiosta asua perheinenne Herttoniemessä olosuhteisiin nähden tilavassa ja mukavassa asunnossa. Ja syödä myös liharuokaa. Tai sitten kieltäydytte, jolloin teidät irtisanotaan kapteenin virastanne välittömästi ja teidät perheinenne siirretään kuutioasuntoon Federaation avustuspakettien varaan. Silloin teillä on loppuikänne päällä pelkät viikottain vaihdettavat Mao-univormut ja teidän sekä perheenne elämä muuttuu pelkäksi olemiseksi ja kuoleman odotukseksi. Valinta on teidän. Ja se on tehtävä nyt.

Valinta oli helppo, vaikka Somervuori alkoi ymmärtää mitä on huoran elämä. Toiset joukko-osastot tuhosivat kaupunkien infrastruktuuria. Oikeastaan se oli helpompaa. Ei tarvinnut kuin tuhota sähkön-, veden ja polttoaineenjakelun mahdollisuudet. Näissä kylissä tilanne oli toinen. Tietojen mukaan tähänkin kylään oli jäämässä kaksi perhettä. Heitä ei häiritty. Muut olivat lähteneet. Ja sen jälkeen alkoi toiminta. Ilmastosyiden vuoksi tyhjäksi jääneisiin taloihin ei saanut enää muuttaa. Sotilaat rikkoivat talojen ikkunat ja räjäyttivät muurit. Talvi tekisi näistä taloista asumiskelvottomia nopeasti. Jos pihalle oli jäänyt autoja niin niiden moottorit tehtiin toimintakyvyttömiksi ja renkaat puhkottiin.

Kun sotilaat olivat saaneet tehtyä kaikki talot asuinkelvottomiksi, he alkoivat vetäytyä ja räjäyttivät vetäytyessään kaikki sillat ja siltarummut. Mitään reppu- tai maksimissaan hevoskuormaa raskaampaa ei tänne voisi enää tuoda. Osa sotilaista kaatoi sähkölinjoja ja yksi auto kelasi kaapelia rullalle. Taustalta kuului suuri räjähdys. Siellä räjähti pienen paikkakunnan ainoa bensa-asema. Toiset räjähdykset kertoivat että paikkakunnan muuntajia räjäytettiin. Täällä ei enää asuttaisi. Tai jos joku asuisikin, niin kuin ne kaksi perhettä, niin ne palaisivat hyvin nopeasti jonnekin 1800-luvulle. Ilmastovastuulliseen asumiseen.

Somervuoren isoveli oli myös sotavaltion palveluksessa. Länsipohjassa. Hän oli viestittänyt että siellä oli räjäytetty kaikki Tornionjoen yli menevät sillat. Itärajan teitä tuhottiin samoin kuin infrastruktuuria kaikkialla. Mitään ei jäisi jäljelle. Komppaniassa mukana oleva vääpeli Leppänen totesi:

- Sen lisäksi että tämä on mieletöntä, niin tämähän on täysin turhaa. Ryssähän miehittää tämän alueen hetikohta kuitenkin. Kun tämä jätetään täysin ilman mitään puolustusta.

Kersantti Kolehmainen sytytti savukkeen ja totesi:

- Tuskin miehittää, herra vääpeli. Se pelkää.

- Hä? Mitä se pelkäisi?

- Herra vääpeli. Kummituksia. Venäläisethän ovat vähän taikauskoisia. Ne pelkäävät sitä että kun täällä on laskettu irti äärimmäinen mielipuolisuuden hirviö, niin ne pelkäävät että jos ne tulevat tänne niin se tarttuu niihinkin.

Kapteeni Somervuori pisti myös savukkeen palamaan ja tuumasi että Kolehmainen taisi olla oikeassa. Elettiin mielipuolisuuden huipentumaa. Eivätkä he mahtaneet sille mitään. Hän antoi komppanialleen käskyn. Oli vielä paljon tuhottavaa.

*

Takaisin tulevaisuuden nykypäivään…

Minnea totesi:

- Mutta missäs etnot ovat? En nähnyt niitä ensimmäistäkään.

- Heidätkin siirrettiin. Pääosin Ruotsiin ja Saksaan. Ja he lähtivät oikeasti vapaaehtoisesti. Heillehän oli ihan yksi lysti missä he asuvat kunhan vaan elatus pelaa. Ja Ruotsissa sekä Saksassa on… no… sanotaan että laki- ja verohaasteisille yksityisyrittäjille paljon paremmat toimintamahdollisuudet kuin Suomessa. Enemmän asiakkaita. Enemmän mahdollisuuksia.  Mutta otetaanpa vielä lasit punkkua ja käydään sitten nukkumaan. Minä käytän sinua huomenna rajalla.

- Rajalla?

- Niin. Tämän erityishallintoalueen rajalla.

Seuraavana päivänä Kumpulan ja Käpylän rajalla…

Minnea oli hieman ihmetellyt kun Inka oli varustanut itsensä virkapistoolilla. Inka selitti:

- Erityishallintoalueen ja kuutioasuntoalueen rajalla ei oteta mitään riskiä. Siksi kaikki viranomaiset ovat siellä aseistautuneita.

Minnea ja Inka nousivat rajavartiotorniin ja Minnea näki, kuinka kuutioasuntoalue jatkui loputtomiin. Inka luki Minnean ajatukset ja sanoi:

- Niin että kuinka pitkälle? Suurinpiirtein entiseen Keravaan saakka. Siellä asuu nyt ilmastovastuullinen Suomen kansa.

- Paljonko niitä on kuutioitten ulkopuolella?

- Väestönlaskentaa ei luonnollisesti olla voitu sillä alueella tehdä, mutta arvio on, että siellä asuu maksimissaan kymmenen tuhatta ihmistä. Heidän ilmastovaikutuksensa on olematon joten he saavat olla siellä. Heillä jokaisella on tietysti oikeus tulla asumaan tänne. Muutama aina vuosittain tulee. Mutta ei sen enempää. Ne ovat uskomattoman sitkeitä typeryksiä.

- Mitä nuo tolpat tuossa piikkilanka-aidan kuutioasuntojen puolella ovat?

- Haluatko tietää?

- Haluan.

- Se on kuolemanvyöhykkeen raja. Jos joku ylittää sen, niin hänet ammutaan varoittamatta. Kyllä noissa kuutioissa tiedetään että rajan eteläpuolella eletään yltäkylläisyydessä. Jos kovia keinoja ei olisi, niin nuo kolme miljoonaa ihmistä ryntäisivät porukalla ryöstelemään tänne. Järjestys täytyy säilyttää. Ja, no, tietyt etuoikeudet. Ne kuitenkin kuuluvat meille.

Myöhemmin ravintolassa.

Minnea ja Inka söivät pariloitua naudan ulkofileepihviä, grillikasviksia, juustokastiketta, pariloitua maissintähkää, makeita chilipisaroita ja jalapenoja.. Ruokajuomaksi he olivat ottaneet Château Léoville Las Casesia. Minnealla oli ollut eräs kysymys mielessään ja nyt hän ajatteli sen kysyä:

- Kuule Inka… kun sinä olet pariin otteeseen sanonut että niitä lähes vapaaehtoisia ilmastopakolaisia on kuutioissa kolme miljoonaa… mutta eikös tämän Suomen väkiluku ollut aikanaan yli viisi miljoonaa?

Inka oli hetken aikaa hiljaa, hörppäsi hieman kallista punkkua ja vastasi sitten:

- Tämä on ilmastopolitiikkaa. Ja tämä on myös välttämättömyys. Niille kuutioissa asuville ihmisille syötettävässä Federaation ruokapaketeissa on myös ehkäisyainetta. Naiset eivät tule raskaaksi. Teho ei ole aivan sataprosenttinen mutta Suomen syntyvyys on tipahtanut kahteen prosenttiin siitä, mitä se oli ennen ilmastovastuullista vihreää siirtymää. Kun menee nelisenkymmentä vuotta niin suomalaisia ei enää ole. Kun suomalaisten määrä putoaa tarpeeksi alas niin loput siirretään muualle Federaation alueelle kuolemaan arvokkaasti. Tietysti suomalaistaustaisia viranomaisia jää, se parikymmentä tuhatta mitä täällä on mutta mehän emme miellä olevamme suomalaisia vaan Federaation kansalaisia. Meidätkin siirretään pois. Muihin tehtäviin. Suomi jää täysin tyhjäksi. Täydelliseksi ilmastoreservaatiksi.

- Mutta… sehän on oikeastaan kansanmurha.

- Miten sen nyt ottaa. Eihän Federaatio ketään tapa. Eikä edes vangitse. No, siitähän voitaisiin tietysti käydä retorista keskustelua mutta joka tapauksessa suomalaisista tulee Federaatiossa sankarikansa joka vapaaehtoisesti uhrasi itsensä suuremman, globaalin asian vuoksi. Ehkä vähän kannustettuna mutta kumminkin.

Minnea hörppäsi itsekin hieman punkkua ja kysyi sitten:

- Mutta… minä olen lukenut… eikös nimenomaan kasvava metsä ole se hiilinielu? Ja nythän Suomessa ei ole enää kasvavaa metsää. Juuri ollenkaan.

Inka otti itselleen korkean Federaation viranomaisen ilmeen ja vastasi:

- Kuules… sinun ei kannata miettiä tuollaisia. Ei edes ajatuksissasi. Se on vaarallista. Luulin sinun ymmärtäneen sen, että Federaatio on teokratia. Ei sitä faktat haittaa. Aina kun miellät epäileväsi, niin mieti sitä, haluatko elää taloudellisesti turvatussa ja suojatussa nomenklaturan jäsenen asemassa vai haluatko siirtyä tuonne kuutioon. Loppuiäksesi. Federaatio ei anna anteeksi ensimmäistäkään virhettä. Se ei anna toista mahdollisuutta.

Päivää myöhemmin Minnea läksi lennolle Arlandan kautta kohti Brysseliä. Ja hän ymmärsi, että hän oli oppinut tällä matkallaan kuolemaa tekevässä Suomessa sen tärkeimmän opetuksen jota hän aikoisi noudattaa tulevalla menestyksekkäällä virkahenkilöurallaan koko loppuikänsä.

Älä ajattele.