JOTAIN IHAN MUUTA CXXIII

No niin. Tässä kun ollaan pian tämä heinäkuukin saatu lusittua niin on aika laittaa blogi kärsimään massiivisesta mammuttitaudista. Idea postaukseen tuli vakikommentoijilta Huru-ukolta sekä Qroquius Kadilta. Kiitokset heille. Eli nyt on vuorossa todellista heavy metalia jonka rinnalla joku Metallica, Iron Maiden ja Anthrax ovat hyvin kevyttä kamaa.

Eli vuorossa on pieni – joskaan ei millään muotoa kevyt – muistelu siitä, minkälaista mammuttitykistöä viime vuosisadalla oli käytössä. Nykyisinhän tykistössä ei oikeastaan missään ole sellaisia mammuttikaliibereja kuin aikanaan oli, vaikka armeijoitten tulivoima on tietysti jatkuvasti kehittynyt. Lasketaan tästä postauksesta pois ohjukset ja raskaat raketinheittimet ja pitäydytään ihan tykistössä.

Nykyisin se yleisin raskas kaliiberi on 155 milliä ja itänaapurissa osittain 152 milliä. Suomen sotavaltiolla näitä 155-millisiä on kolmea tyyppiä eli se Etelä-Koreasta ostettu panssarihaupitsi K9, kotimainen vedettävä 155 K 83 ja osittain itsevetävä kotimainen 155 K 98. Laitetaanpa kyseinen tykki tämän jutun kevyeksi kansikuvamalliksi ennen kuin siirrytään sille oikeasti raskaalle osastolle:

Ja siirrytään sitten pikkuhiljaa isompiin kaliibereihin vaihe vaiheelta. Pysytään kuitenkin vielä alle 200-millisessä kalustossa ja esitellään – yllätys – pohjois-korealainen M-1978 Koksan-telakanuuna:

Tässä seurassa kevyehkön telakanuunan kaliiberi on 170 milliä, se on edelleenkin käytössä Pohjois-Koreassa ja sitä käytti myös Iran 1980-luvulla Iranin ja Irakin välisessä sodassa jota sodittiin vuosikausia ykkösrähinän juoksuhautamalliin. Tykin maksimikantama on varsin vaikuttava 60 kilometriä.

Siirrytään uusille kaliiberiluvuille ja esitellään amerikkalainen M110-telahaupitsi:

Kaliiberi tässä aseessa on 203 milliä, pisin kantama 30 kilometriä ja vaikka se on poistunut käytöstä Yhdysvalloissa niin se on vielä käytössä useissa maissa. Se on ollut taistelutehtävissä Vietnamin sodasta Persianlahden sotaan. Esitellään sen venäläinen – tai siis Neuvostoliiton aikana kehitetty – vastine eli 2S7 Pion-telakanuuna:

Tässä siis kaliiberi myös 203 milliä, murkulan paino max 110 kiloa ja maksimi ampumaetäisyys 55 kilometriä. Kyseinen 1970-luvulla käyttöön tullut asetyyppi on tälläkin hetkellä käytössä Ukrainan sodassa, samoin kuin 2S4 Tjulpan-telakranaatinheitin:

Tämän kevyehkön nakunviskojan kaliiberi on 240 milliä. Sen maksimikantomatka standardikranaatilla on n. 10 kilometriä ja rakettiavusteisella n. 19 kilometriä. Tulinopeus on vain yksi laukaus minuutissa mutta toisaalta kun katsoo kranaatin kokoa (130 kiloa) niin lähteehän siinä kerralla melkoinen annos ikävää evästä. Aseella voidaan ampua myös ydinkranaatteja:

Tässä olivat ne ainoat nykyisin käytössä olevat vehkeet ja nyt täytyy siirtyä kokonaan historian puolelle joten pistäydytäänpäs Suomessa. Rantapyssyssä on tunnetusti ollut kovasti suurikaliiberisia vehkeitä ennen ohjusaikoja ja esitelläänpä siis Kuivasaaren linnakkeen 305-millinen Obuhovin kaksoiskanuuna:

Se on periaatteessa ampumakuntoinen vieläkin mutta se on poistettu SA-vahvuudesta. Sen viimeisin suunniteltu tehtävä olisi ollut ampua mahdollisen maahanlaskun tullessa Seutulan lentoasemalle ilmassa räjähtäviä sirpalekranaatteja ja niiden loputtua 450 kilon miinakranaatteja.

Käsittääkseni amerikkalaisilla oli aikanaan jopa yli 400-millisiä rannikkotykkejä mutta pysytellään maalla kulkevassa tykistössä, mennään ykkösrähinään ja esitellään kaksi saksalaista 420-millistä tykistöasetta. Ensimmäisenä Paksu-Bertta eli 42 cm kurze Marinekanone 14 L/12:

Tämän 46 tonnia painaneen aseen pisin ampumamatka oli vähän päälle yhdeksän kilometriä ja tulinopeus oli kahdeksan laukausta tunnissa. Samankaliiberinen mutta vielä massiivisempi oli Gamma Mörser:

Tällä möhkäleellä oli painoa kevyet 150 tonnia ja se pystyi ampumaan noin 14 kilometrin päähän. Murkula painoi maksimissaan 1.160 kiloa. Sillä oli rajoitettua käyttöä myös kakkosrähinässä ensin länsirintamalla ja sitten itärintamalla Sevastopolin piirityksessä.

Pysytään kaliiberissa 420 milliä ja esitellään vähän tuoreempaa neuvostotavaraa joka sekin on tosin vanhentuneena tai oikeastaan tarpeettomana jäänyt jo aikaa sitten pois käytöstä eli 2B1 Oka-telakanuuna:

Tämän 20-metrisellä putkella varustetun 420-millisen kanuunan tarkoituksena oli ampua 750 kilon painoisia kranaatteja, nimenomaan taktisia ydinlatauksia. Kovin suureen tuotantomäärään se ei päässyt, johtuen varsin heikosta – ylipitkä putki – kenttäkelpoisuudesta sekä siitä, että itse vaunun runko ja moottorin vaihteisto eivät kestäneet voimakasta rekyyliä. Ja muutenkin ohjukset tekivät aseesta vanhentuneen.

Tässä postauksessa on keskitytty maalta ampuvaan tykistöön. Jo historiaan jääneissä taistelulaivoissa oli tietysti massiivinen tykistö ja niistä käsittääkseni suurin oli japanilainen 460-millinen Type 94-kanuuna eli sama japaniksi: 四十五口径九四式四〇糎砲:

Näitä oli japanilaisilla käytössä Yamato- ja Musashi-taistelulaivoissa joissa näitä oli yhdeksän per kippo. Omalaatuinen yksityiskohta oli noissa massiivisissa tykeissä ilmatorjuntaan käytetyt sanshiki-kranaatit jotka sisälsivät suuren määrän eräänlaisia palopommin ja valokranaatin yhdistelmiä sekä teräsnuolia jotka räjähtivät muodostaen eteenpäin levenevän keilan. Näillä kranaateilla ei ollut tositoimissa juurikaan merkitystä ja amerikkalaisten lentäjien näkemyksien mukaan vaikutus oli lähinnä kuin suurilla ilotulitteilla.

Aiemmin esitetyt saksalaisten superjäreät tykit eivät suinkaan olleet ykkösrähinän suurimpia tykkejä vaan ympärysvaltojen piti panna vielä paremmaksi. Esitellään ranskalainen Obusier de 520 modèle 1916:

Tämän rautatiehaupitsin kaliiberi oli 520 milliä ja möhkäleen kokonaispaino 263 tonnia. Maksimi ampumaetäisyys oli 17 kilometriä ja murkulan paino oli maksimissaan 1654 kiloa. Alla kuva murkulasta:

Tykin taisteluhistoria oli, no, varsin ranskalainen sillä tämä ykkösrähinään rakennettu hirviö ei osallistunut ykkösrähinään vaan kakkosrähinään ja siinäkin saksalaisten käytössä sillä saksalaiset olivat takavarikoineet ainoan jäljellä olevan yksilön vuonna 1940. Tykkiä käytettiin Leningradin piirityksessä mutta voi sanoa että saksalaiset ryssivät ranskalaisen aseen sillä se tuhoutui varsin nopeasti kranaatin räjähdettyä putkessa. Myös briteillä oli vastaavanlainen rautatietykki eli BL 18-inch railway howitzer mutta se ei ehtinyt mukaan sotaan. Varsin vaikuttavan kokoinen tuo 457-millinen tykki silti oli niin kuin kuvasta näkyy:

No niin, juttu etenee, vauhti ei ehkä kiihdy mutta kaliiberi vaan kasvaa. Siirrytään kakkosrähinään ja tutustumisvuorossa on saksalainen Karl Gerät-mörssäri:

Kyseisen itseliikkuvan (tosin nopeus oli max 10 km/h ja hyvin rajoitetulla matkalla) mörssärin kaliiberi oli 600 milliä. Niitä valmistettiin kaikkiaan seitsemän ja niitä suunniteltiin käytettäväksi ranskalaisten Maginot-linjaa vastaan mutta taisteluihin ne osallistuivat vasta itärintamalla ainakin Brestissä, Sevastopolissa ja Varsovassa.

Ja mennään siihen superraskaimpaan sarjaan. Saksalaiset rakensivat kakkosrähinään kaksi järjettömän kokoista rautatietykkiä nimiltään Schwerer Gustav ja Dora:

Näillä möhkäleillä oli painoa 1350 tonnia ja varsinaisessa tykissä oli 250 hengen miehistö. Lisäksi tarvittiin huomattava määrä miehiä välttämättömiin rautatietöihin ja yhtä lailla tykin tarvitsemaan ilmatorjuntaan. Tykki siirrettiin paikasta toiseen purettuna ja sen kuljettamiseen tarvittiin viisi junaa. Koottuna tykki tarvitsi kaksi erillistä raideparia liikkuakseen. Tykin kaliiberi oli vaatimattomat 800 milliä ja murkula painoi 7000 kiloa:

Kyseisillä tykeillä oli tarkoitus ampua Maginot-linjan linnoituksia päreiksi mutta se jäi tekemättä kun saksalaiset hoksasivat koukata Belgian kautta. Niinpä tykkejä käytettiin ainoastaan itärintamalla Sevastopolin piirityksessä.

Noita kahta suurempaa tykkiä ei ole koskaan käytetty taistelussa. Aiemmassa historiassa on tosin ollut kaliiberiltaan suurempia aseita mutta niitä ei ole koskaan käytetty taistelussa. Varmaankin suurikaliiberisin oli tämä brittiläinen Mallet´s Mortar:

Kyseisen mörssärin kaliiberi oli peräti 914 milliä mutta muutenhan se oli kooltaan varsin pieni noihin saksalaisiin masiinoihin verrattuna. Tätä mörssäriä tehtiin kaksi kappaletta tarkoituksena käyttää niitä Krimin sodassa mutta sinne saakka ne eivät koskaan päässeet.

Ja tässähän sitä heavy metalia oli oikein urakalla. Laitetaan vielä postaukseen sopiva musiikin pläjäys joka on tietysti hyvin heavyä metalia sekin. Eli Cannibal Corpse-yhtyeen kappale Frantic Disembowelment instrumentaaliversiona. Kuulostaa kieltämättä rikkinäiseltä vaihdelaatikolta mutta yrittäkääpäs piruuttanne soittaa sama perässä: