torstai 10. marraskuuta 2022

KÄPPÄUKOT JA ÄMPÄRIKANSALAISUUS

Keskellä synkkää metsää näytti olevan kumpare jonka päällä olevasta kelottuneesta männynrangasta nousi savua. Mitenkäs se kelontynkä savua itsestään lykkäsi? Asia selvisi pian sillä yhtä-äkkiä kumpareen reunalle tuli maan alta näkösälle kaksi rumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet olivat olleet päivän Pinnanmaan pataljoonalle kuuluvalla Lähnänliekkimän ampuma-alueella kalibroimassa kaakanajahdissa käytettävien pienriistaohjusten laukaisulaitteitten lihatutkia.

Kalibrointia jatkettaisiin vielä seuraavana päivänä ja joukko-osasto oli tarjonnut käppäukoille majoitukseksi pioneerikomppanian rakentaman piilokorsun jossa oli vielä parin perseen saunakin. Mukavan militaristinen ympäristö suorastaan pakotti kaikenlaiseen vihapuhumiseen joten toverukset olivat puhuneet näistä tuontitavarana hankituista rikollisjengeistä sävyyn, jonka käppäukot vain osaavat. Löylytauolla Lötjönen aukaisi Tsuhnan Koston ja totesi:

- Onhan tästä tietysti puhuttu ennenkin mutta asia ei vanhene, se pahenee vaan. Se itsessään on tietysti järjetöntä että näitä kehitysmaalaisia köijätään tänne koko ajan mutta se sitten on suorastaan rikollista että niille kehitysmaalaiselle jaetaan Suomen kansalaisuuksia urakalla.

Ykä otti hörpyn omasta Tsuhnan Kostostaan, sytyttelipä siinä samalla voimasavuke Bostonin ja komppasi:

- No näinhän on. Suomen kansalaisuuksia jaetaan niin kuin ämpäreitä kauppakeskuksen avajaisissa. Samoille tyypeille jotka ovat tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina. Turvapaikanhakijoina jotka elävät suomalaisten elättämänä ja lomailevat siinä kotimaassaan missä he ovat puheittensa mukaan hengenvaarassa.

- Joo. Ja kun se kansalaisuus on saatu, niin nykyisen lainsäädännön mukaan niitä ei ole edes teoreettista mahdollisuutta lähettää sinne, minne ne kuuluisivat eli huuthelvettiin Suomesta. Peruuttamaton vahinko joka jää ja kertautuu seuraaviin sukupolviin. Annetaan kansalaisuus gangsterille joka lisääntyy ja tekee lisää gangstereita. Ulkomaalaisille annettu Suomen kansalaisuushan on asia joka tulisi antaa palkinnoksi äärimmäisen hyödyllisestä toiminnasta vain ansioituneille erikoistapauksille. Tässä on muuten aika vilakkaa… lähdetäänpäs takaisin löylyyn…

Löylyssä Ykä aukaisi uuden Tsuhnan Koston ja jatkoi asian tiimoilta:

- Piruhan sen tietää, vaan ei kerro että kuinka monella noitten gangsteriporukoitten jäsenilläkin on Suomen kansalaisuus.

- Jokainen passi on liikaa, vanhaa iskelmää vähän mukaillen. Jos, ja iso jos, tämä maa saisi järkensä takaisin niin se löisi ajallisen tolpan vuoteen 1990 ja ottaisi kaikki sen jälkeen tulleet uuteen tarkasteluun. Jokaisesta rikoksesta tietysti sekä kansalaisuus että oleskeluoikeus pois.

- Ja jos tulija elää vieläkin sosiaalituella tai on mannekiinina jossain kulttuuritulkin kaltaisessa suojatyössä niin potku perseeseen myös. Taikaseinä lyötäisiin kiinni tietysti jo tutkintavaiheessa. Se kannustaisi kummasti kyselemään matkalippuja esim. Ruotsin suuntaan.

- Ja tästä ämpärikansalaisuuksien alennusmyynnistä vastuulliset tulisi saattaa leivättömän pöydän ääreen eikä ihan pienillä rangaistuksilla. Saatteella että typeryys ei tarkoita syyntakeettomuutta eikä ”ei me silloin tajuttu” vapauta syyllisyydestä. Onhan niitä ennenkin tehty taannehtivia poikkeuslakeja tässä maassa. Vaan kun sellaista järkiintymistä ei ole näköpiirissä. Nuo jätkät ovat edelleenkin rikkaus, voimavara ja velvollisuus. Me eletään äärimmäisen mieletöntä aikaa.

Käppäukot jatkoivat vihasaunomistaan. Ampuma-alueelta alkoi kuulua konetuliaseitten ääntä ja seassa taisi olla sinkoja ja kranaatinheittimiäkin. Pinnanmaan pataljoona harjoitteli. Kaiken mielettömyyden keskellä se mukavasti lämmitti vanhojen kehäraakkien mieltä. Totesivatpa käppäukot vielä että mehän oltiin silloin kauan kauan aikaa sitten ihan oikeissa harmaissa. Sarkavermeet päällä. Nykypojilla on kyllä paljon paremmat varusteet. Näyttävät vanhojen nostoväen miesten silmissä ihan scifi-sotilailta.

Totesivatpa he vielä että se on vaan hyvä, että omat pojaat harjoottelee. Eikä mitkään punatähtiset.


27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joka maassa on aina armeija, vastoin pasifistien utopioita. Tärkeintä on: mikä on sen komentokieli.

Rehellinen Reiska kirjoitti...

Aamun uutisissa aiheena huumekuolemat, joita Suomessa eniten EUssa alle 25-vuotiailla.
Stalinistisliberaalit ja kommunistiliberaalit ehdottavat lääkkeeksi lisäkotouttamista rahankylvämistä ja rasismin vähentämistä. Persujen konsti on kotomaahan kotouttaminen ja rahanlappamisen lopettaminen rasismisyytösten uhallakin.
Arvaahan tuon kumpaa linjaa edetään.

Olavi Koskela kirjoitti...

Joopa joo. Ja vieläkään ei ole saatu selvitettyä sitä, kenen päätöksellä ja myötävaikutuksella ne 30 K läpsyttelijää kyörättiin 2015 pitkin Ruotsia Haaparantaan, ja sieltä Tornion kautta tänne vokkeihin. Se valtamedian nk tutkivasta journalismista. Kyllähän sitä yritettiin inistä, että mitä keleen turvapaikkaa ne nyt täältä tarvitsee, kun tulevat jo ihan turvallisesta maasta - ja itse asiassa useamman sellaisen läpi. Vaan ei kun Geneven sopimus ja Schengen säännökset ja turvapaikan hakijoiden motiivienkin kyseleminen oli kuulemma rasismia. Tulisihan niitä vieläkin samaa reittiä, vaan kun nuo jumalattomat juutit pisti rajansa kiinni. Kiitos siitä; omilta mölöpoliitikoilta se ei olisi onnistunut. Onhan se kyllä myöhemmin melko vähin äänin myönnetty, ettei Ruotsin puolelta olisi tarvinnut päästää yhtään karvarannetta tänne, mutta myöhäistähän se pyristely.

Anonyymi kirjoitti...

Ano on oikeassa, tärkeintä on se millä kielellä komennetaan
Harmi vain että hetken kuluttua se ei ole enää suomi, vaan nato-englanti
Ja sen jälkeen suomalaiset eivät ole enää isäntänä talossa, eihän sitä olla edes nyt, de facto

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, JJR:lle, Olavi Koskelalle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1 & Ano2: Kyllähän PV:n komentokieli on jatkossakin Suomi. Ilmavoimissa on tosin puhuttu sitä englantia jo aikaisemmin. Ja sanon jo tässä vaiheessa että kirjoituksen aihe EI ollut Suomen nato-jäsenyys. Niin että jos jätetään siihen liittyvät kommentit kokonaan laittamatta. Sitä on käsitelty tällä jo ennenkin.

JJR: Kyllä arvaa. Jatketaan iloisesti sitä, mikä on mennyt jo yli 30 vuotta perseelleen.

Olavi: Ei ole saatu selvitettyä ja tilannehan on se, että jo keväällä 2015 kunnilta tiedusteltiin majoituspaikkaa jopa 80.000:lle tulijalle. Eli kaikki tiedettiin etukäteen. Eikä sitä estetty mitenkään.

Anonyymi kirjoitti...

2015 hallitus näki maahantulijoissa vain kultamunia jotka poistavat hetkessä huutavan työvoimapulan, hoitavat vanhukset, maksavat verot ja eläkkeet ja voittavat noopelinpalkintoja mennen tullen. Nyt näkee ken haluaa että eihän siinä näin käynyt ja käytäntöjä olisi muutettava 180 astetta. Tehtävää on vuosiksi tehtyjen virheiden korjaamisessakin, mutta eikun samaa usvaa putkeen. Kyllä se sitten joskus korjaantuu itsestään.

QroquiusKad kirjoitti...

Eiköhän se liene riittävän selvää, että Invaasio 2015 oli johdettu Brysselistä.
Ei tämä passien jakaminen ja paskanväristen miesten maahan roudaaminen mitään tyhmyyttä ole, ei totisesti.

Tämä on Väestönvaihtoa.

Tavoitteena on Eurabiafrikka, jossa liikkuva kansalainen kohtaa matkustaessaan Helsingistä Berliinin kautta Ateenaan ja Madridin, Pariisin ja Kööpenhaminan kautta palatessaan kaikkialla saman näyn:

paskanvärisiä ja -hajuisia nuoria miehiä maleksimassa kaduilla, tuijottamassa himokkaasti pakoon kiiruhtavia euronaisia ja johtajankatseella heille peloissaan pokkuroivia euromiehiä.

Kaikkialla sama näky.
Kansallistunne on häivytetty ja korvattu eurabiafrikkalaisuudella.
On luotu Uusi Uljas Ihminen, Homo Eurabiafricanus.

Sitä tässä tehdään.
Tieten tahtoen tahallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta ja entäs kun tämä ennellistamiasetus tulisi voimaan? Ennallistetaan sitten pilkulleen asetuksen mukaan. Kaikki 1952 jölkeen tullee, ja varsinkin kunniapokaalit laitetaan vaikkapa jokin silloisen, jos niitä löytyy, rahtipaatin ruuman ja palautetaan brysseliä lähimpään satamaan. Vaikka sinne Timmermansin kotikontuville tulppaanipeltojen tulvien keskelle. Kun Timmermansin tulppaanipellotkin olisivat lähinnä riisinviljelyyn sopivia Pohjanmeren aaltojen alla. Hei Ohisalo ja Soma li, miettikääs sitä. Annikalta ja Sannalta moista ajattelua ei voikaan edellyttää. Valitettavasti!
Huru-ukko

Heikki kirjoitti...

Ärsyttävää valehtelua,hyväuskoisuutta,poliittisteiden pisteiden ja hyvän omantunnon keruuta "pakolais"asiassa

Anonyymi kirjoitti...

Eduskunnan kyselytunti 10.11.2022: Min. Ville Skinneri ilmehti pilkallisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista saada tietää kuka käskee poliitikkoja köijäämään kehitysmaista, anteeksi kehittyvistä maista, porukkaa Eurooppaan ja Suomeenkin. Ne voimat ovat toistaiseksi vielä piilossa poliitikkojen selän takana. Yksi paikka jossa käsketään on todennäköisesti Bilderberg kokous, päätellen siitä miten siellä vaihdetaan poliitikkojen ajatuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Anolle Skivillen ilmehdinnästä: Ei se osaa muuta. Perinyt isältään.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Kepulainen pettää varmasti, tässäkin asiassa. Jalkapannat luvattiin laittomille matuille, täysin päinvastoin on toimittu.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Qroquius Kadille, Huru-ukolle, Heikille, Ano2:lle, Ano3:lle ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Olet oikeassa ja kultamuniahan mainostettiin jo huomattavasti aikaisemmin:

https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhrfiueU8Jo5nHkdgPe0nZ87wBgStTdtLKg8f38c41_x0SMWz_JxBp2BYzxk2iuH8dt3rpXfRPiwxcAjeBmjcJ-UjVuWUFNODEsgqa37O0XmR4aGzdmthwoY7VgtYOkT-eqR3WdmQ-3tJV7pi9sNrqdzu_guKBblRsuISWopeOH-q8cK5RjjHJHK_ws=s452

Sitä kuoriutumista on kyllä saanut odotella.

Qroquius Kad: Silloinhan kun Invaasio 2015 oli kuumimmillaan niin se EU-haukka Federica Mogherinihan kävi Helsingissä neuvomassa (käskemässä) suomipoikia.

Huru-ukko: Hyvä kysymys? Mikä olisi ennallistamisen alkupiste? Savupirtit?

Heikki: Totta.

Ano2 & Huru-ukko: Minulta jäi tuo näkemättä joten en osaa sanoa sen kummempaa.

Ano3: Eikä unohdeta WEF:ää.

Tapsa vaan: Joo, onhan se hyvä että maailmassa on jotain varmaa ja pysyvä eli tämä kepun ainainen pettäminen. Minä vaan ihmettelen että kuinka yksikään maalla asuva voi vieläkin äänestää kepua.

Anonyymi kirjoitti...

En minäkään nähnyt sitä Svillen irvistustä/ilmettä, mutta olen joskus luonnossa tavannut niin hänet kuin isänsäkin. Siis joskus entisessä elämässä ennen poliittista heräämistä ja luopumista "epäjumalanpalvonnasta".
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. No, meillä kaikillahan on luurankoja kaapeissamme.

QroquiusKad kirjoitti...

Maakuntien miehet ja naiset äänestävät Kekkulia, koska heidän on pakko;
eihän heillä kerta kaikkiaan ole mitään muuta poliittista kotia eikä uuden etsiminen ole optio.
Nykymeno on raivostuttanut heitä jo kolmekymmentä vuotta, mutta kaipa he alistumisen ohessa toivovat Ihmettä tapahtuvaksi.

Mokke-Riikasta ei olekaan kuulunut mitään aikoihin.
Piti oikein luntata, mihin hän on kadonnut.
No, rehtoroimaan tällaista eliittiopinahjoa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/College_of_Europe

On epäilemättä erinomaisen pätevä ja sopiva, oppilaitoksen mittapuulla siis.

Anonyymi kirjoitti...

PT-mediassa sellainen hyvänmielen konsertti Ukrainasta. Kannattaa katsoa. "Stalinin uruilla" soitetaan lähtömusiikina putinille jotain surumarssia.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Zelenskyin urkuja ne ovat, koraali "Kuolema örkeille".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Ehkä kepun äänestämistä voi jo nimittää jonkun sortin addiktioksi. Siitä ei pääse irti vieroitushoidollakaan. Sen Mogherinin pärstävärkissä on ollut aina jotain hyvin pelottavaa.

Huru-ukko: Joo, katselin minäkin. Ne on vaikuttavia vehkeitä. Minä olen aikanaan (intissä 1980-luvulla) nähnyt niitä livenä ja olihan se aika hurjaa touhua. Ne olivat silloin niitä neuvostovehkeitä eli mallia BM-21. Luulen, että niitä on Ukrainan sodassa käytössä vielä molemmin puolin.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen vain kuullut niistä intissä. Oon sen varran vanhempaa luokkaa nostoväessä kuin sinä. Siviiliin 1970 keväällä. Mutta yhtä kaikki, mukavaa katsottavaa. Slava Ukraini:)
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää tuo ämpärikansalaisuus johtavan siihen, että lapsia ei voi enää jättää yksin minnekään. Kouluihin pitää palkata vartijat ja vanhempien on vietävä ja tuotava lapsensa kouluun/koulusta. Päiväkoteihin on otettava Amerikan malli jossa aamuin illoin portilla ja ovella seisovat vartijat radiopuhelimen kanssa. Kun vanhemmat tuovat lapsensa autolla ilmoittaa ovella oleva vartija portille kun reitti on selvä ja lapsi juoksee nopeasti sisään turvaan. Illalla päinvastoin.

Jonkin verran muutosta on jo tapahtunut. Kun vein omaa lastani päiväkotiin ovet olivat auki ja lapset liikkuivat aika vapaasti. Kun olen vienyt muutaman kerran lastenlastani päiväkotiin, mennään kahden lukitun oven kautta sisään. Ulkona soitetaan ovikelloa ja täti tulee katsomaan ketä ovat tulijat. Tämä koskee tietenkin vain rahvasta. Ämpärikansalaisten rahtaajat osaavat kyllä asua itse turvallisemmin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Huru-ukolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Toivotaan vaan että ukrainalaisilla riittää miehiä ja amitsioonia. Se sota kun on kumminkin vielä kesken.

Huru-ukko: Joo, kyseiset raketinheittimet tulivat PV:lle vasta vuonna 1976.

Ano: Valitettavan totta. Tuohon suuntaan ollaan menossa.

Anonyymi kirjoitti...

Eduskunnassa keskusteltiin eilen laittomasti maassa olevien laajennetusta terveydenhoidosta. Maahanmuuton hintaa kokonaisuudessaan ei ole istuva hallitus koskaan pystynyt laskemaan, mutta tälle uudistukselle on hinta valmiina; se on "vain" miljoona. Onko se rahaa ollenkaan? Marin piti summaa mitättömänä ja kehui kuinka paljon "me käytämme" sosiaali- ja terveysmenoihin rahaa, mutta eipä kertonut maahanmuuttajien osuutta näihin menoihin. Keskiöön hallitus nosti raskaana olevat naiset. Eiköhän suurin osa ole kuitenkin aikuisia miehiä, mutta oli miten oli, ainakin ympärileikattujen naisten raskauksien ja synnytysten hoito on kallista ja vaatii normaalia enemmän sairaalapäiviä, joten tuokin hintalappu lienee todellisuudessa moninkertainen.

Aiheellinen kysymys mielestäni olisi kuitenkin se, miksi Suomi sallii "paperittomien" oleskelun? Miksi ei pystytä palauttamaan kotimaihinsa ihmisiä, joilla voi olla kourassaan useampikin paperi, jossa sanotaan, ettei oikeutta maassaololle ole? Edes rikollisia ei karkoteta, vaikka laki antaa siihen mahdollisuuden. Tästä ei keskustella, kuten ei keskustella siitäkään, millä oikeudella EU pyrkii määräämään Suomen metsien käytöstä sekä luonnon- ja ympäristönhoidosta? Brysselistä tulee aina vaan uusia paljon rahaa nieleviä suunnitelmia ja asetuksia hyväksyttäväksi, mutta niiden laillisuuden perään ei kukaan kysele. Vähän lastenlaulua mukaellen: Lampaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki...

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Hallituksellemme ja vihervasemmistolle yleensä tuo on pyhä lehmä. Ja olet oikeassa, ei mitään paperittomia ole olemassakaan. On vain laittomia maahantulijoita jotka tulisi automaattisesti karkoittaa. En muista, että mikä se olikaan se ennätys noitten hylsyjen saajien uudelleenvalituksissa. Oliko kymmenes? Ja systeemimme mahdollistaa sen loputtomiin. Ja näyttää tosiaan siltä että EU on tekemässä meistä luontoreservaattia. Eikä sillekään panna hanttiin.

Anonyymi kirjoitti...

Lestadiolaiset ovat ainakin saaneet kovan kilpailijan näistä ämpärikansalaisista. Huivipäinen raskaana oleva nainen on sen verran yleinen näky. Lieneekö parinkymmenen vuoden kuluttua jälkeläisiään jo eduskunnassa enemmistö. Silloin pukeutuu Suomen viimeinenkin feministi huiviin ja jätesäkkiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Niin no, toisaalta lestadiolaisilla ei ole kuitenkaan taipumuksena äkillisesti räjähdellä yleisillä paikoilla.