torstai 26. tammikuuta 2023

PAKKOSYÖTETTYÄ SETAPUUROA

Niin kuin on aikaisemminkin tullut todettua: maailmalla käydään sotaa jonka pelätään vielä eskaloituvan ja Suomen talous lähentelee pankrottia. Samalla kouluissa pisa-tulokset heikkenevät samoin kuin oppilaitten oppimisen taso. Mutta täällä Suomessa jaksetaan silti edelleenkin keskittyä suvaitsevais-tiedostavan väestönosan prioriteetteihin eli lasten ja nuorten pään sekoittamiseen oikein opetussuunnitelman pohjalta. Lippulaivana tässä on luonnollisesti Helsingin kaupunki ja asiastahan otsikoidaan:

Helsinki järjestää 6.–9.-luokkalaisille sateenkaarityöpajan – osa huoltajista haluaisi kieltää lastensa osallistumisen.

Epäilemättä haluaisi, sillä:

Opetussuunnitelman mukaan perusopetuksessa on edistettävä tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta ja lisättävä tietoa sekä ymmärrystä muun muassa sukupuolen moninaisuudesta.

Eli pakolliseen opetussuunnitelmaan on ympätty – ymmärtääkseni jo edellisen hallituksen aikana – pakkosyötettävä LGBTQTiiTyy-propaganda. Josta ei voi kieltäytyä:

Peruskoulun 6.–9.-luokkalaisille järjestettävät sateenkaarityöpajat ovat Halkilahden mukaan osa opetussuunnitelmaa eli siten käytännössä pakollisia kaikille.

Näitä ns. työpajoja vetävät sitten SETAn työntekijät ja kyseinen järjestöhän on erikoistunut eritoten muodikkaan pride-pervoilun mainostamiseen. Nyt sillä on mahdollisuus pakkosyöttöön. Pistää vaan miettimään että tuon ikäiset ihmiset ovat omasta itsestään vielä perin epävarmoja muutenkin. Onko aivan pakko tuputtaa jotain, joka sekoittaa pään vielä entisestään? Muistutetaan vielä siitä, että tässä ”sukupuolen moninaisuudessa” on muodin mukaisesti heitetty biologia romukoppaan. Siinä ei opeteta faktoja, vaan muotia josta on tullut uskonto.

Asiasta tulee sinänsä hieman mieleen meille Kekkoslovakian nulikoille pakkosyötetty YYA-liturgia. Mehän kuunneltiin kiltisti ja välitunnilla väännettiin vitsejä asiasta. Toivottavasti suurin osa oppilaista osaa nauraa pakkoliturgian nurin nytkin. Toivottavasti. Nyt vain tällainen reaalimaailmassa elävä käppäukko joutuu huomaamaan että asioitten sotkemiseen riittää loppujen lopuksi hyvin pieni porukka. Kas kun vastaanpanijoita ei ole.

Vaan vielä kysymys: Koskevatkos nämä ”sateenkaarityöpajat” myös koulujen islamilaisia oppilaita? 


46 kommenttia:

Jaska Brown kirjoitti...

Tätä vyörytystä perustellaan sillä, että ”kyseessä on nuorten oma toive”. Kun asiaa tarkemmin kaivelee, alta paljastuu se mitä odottikin. Eli pari nuorta on tehnyt esityksen. Onhan kaksi nuorta jo suomen kieliopin mukaan monikko. Samalla perusteella voitaisiin opetusohjelmaan ottaa pakollisena pitsinnypläystä, moponviritystä, huumekaupanteon koulutusta ja hitlerjugend-ohjelma, sillä on aika vaikea keksiä mitään sellaista asiaa jota kannattamaan ei löytyisi kahta helsinkiläistä nuorta.

Rehellinen Reiska kirjoitti...

Koska kysymyksessä on uskonto, ei islaminuskoisten tarvitse osallistua.
Toisaalta on tarkoitus kieltää kristinuskon tunnukset ja avioliitto naisen ja miehen välillä. Siitä minulla ei ole tietoa, annetaanko tietoa monikulttuurisesta sateenkaariperheidyllistä, jossa valkoihoisen enemmistön joukkoon kuuluu aina koirasafrikkalainen. Tätähän näemme tv-mainoksissa.

Joppos123 kirjoitti...

Ei huolta. Islaminuskoiset pallerot ovat tietenkin vapautettuja vaarallisesta huuhaasta ihan jo yleisen turvallisuuden vuoksi.
Ei ihme, että PISA tulokset syöksyvät. Aikoinaan opetusohjelmaan yritettiin ujuttaa kommunistista oppia nyt tätä sontaa. Molemmillahan pienen klikin tavoite täyttyy eli saadaan yhteiskuntaa sekaisin.
Ihan vaan vertailun vuoksi, putlerlandiassa samanikäisille lapsille aletaan antamaan kouluissa sotilaskoulutusta.
Somaliin kädenjälki alkaa näkymään.

Heikki kirjoitti...

Täyttä höpsismiä! ( Aku ankassa aikoinaan käytetty ilmaisu älyttömistä villityksistä)

J. Jörgensen kirjoitti...

Niin no, jos minulla olisi kouluikäisiä kakaroita ilmoittaisin luokanvalvojalle siinä Wilmassa, että lapseni ei osallistu noille tunneille. Jos teillä on jotain huomauttamista tämän kiellon suhteen, vaadin, että asiasta ollaan yhteydessä suoraan minuun, ei lapseni välityksellä. Lapseni noudattaa siis minun vanhempana antamaani käskyä, eikä häneen saa kohdistua mitään sanktioita! Asia viedään tarvittaessa eduskunnan oikeusasiamiehen harkittavaksi.

Anonyymi kirjoitti...


Missä nyt luuraavat lapsiasiavaltuutettu ja kaikki ne ammattilaiset, joiden pitäisi suojella lapsiamme ja takoa järkeä päättäjien päänuppeihin? Eikö kukaan uskalla nostaa kissaa pöydälle? Miksi Setan annetaan tunkeutua kouluihin? Tämän jälkeen sinne pyrkii muitakin aatteellisia yhdistyksiä jakamaan omaa epistolaansa ja lapset oppivat kaikkea muuta paitsi niitä perustaitoja, joita ilman nyky-yhteiskunnassa ei pärjää. Ehkä näin on jo käynytkin.

Rouva Ano

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Vaikka tää onkin pitkä preivi, niin koetan siltikin;
(Taitaa Päivi olla ainoa mies koko eduskunnassa!)

Avoin kirje arkkipiispa Tapio Luomalle kirkon kannasta lakiesitykseen sukupuolen
vahvistamisesta
Arvoisa arkkipiispa,

Esityksessä ei ole kyse sukupuolivähemmistön ihmisarvon vahvistamisesta vaan
sukupuolen käsitteen muuttamisesta. Itsemäärittelyä ei ole
rajattu transsukupuolisille vaan kuka tahansa voi omalla hakemuksellaan vaihtaa
sukupuolensa. Mikään kansainvälinen sopimus tai
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös ei edellytä lakia, jolla sukupuoli
vahvistettaisiin omaan ilmoitukseen perustuen.
Pidän erityisen harkitsemattomana Kirkkohallituksen lausunnon perusteluja sille,
miksi omaan selvitykseen perustuva sukupuolen
vaihtaminen tulisi laajentaa myös nuorille ja lapsille. Nuorisopsykiatrian professori
Riittakerttu Kaltiala lausunnossaan valiokunnalle toteaa:
”Nuoruusikäisten identiteettikehityksen keskeneräisyyden vuoksi ikärajan
alentamista ei tule harkita.” Hänen lausuntonsa on erityisen
painava, sillä hän on vuodesta 2011 lähtien vastannut alaikäisten sukupuolen
uudelleenmäärittelystä Tampereen yliopistollisessa
sairaalassa, jonne hoidot on keskitetty. Hän perustelee: ”Valtaosa nuorten
sukupuoliahdistuksesta johtuu nykyisestä mielenterveyden
kriisistä ja siitä, että sukupuoli-identiteetti on virallisessa ja sosiaalisessa mediassa
nuorille vahvasti tarjolla selityksenä lukuisiin ongelmiin ja
reittinä ulos kasvukivuista ja vakavammistakin vaikeuksista… Ei ole mitään
tutkimusnäyttöä, että vakavat mielenterveyden häiriöt
korjaantuisivat sukupuolta korjaamalla, päinvastoin suomalaisessa tutkimuksessa
havaitsimme, että monen alaikäisenä hormonaalisia
hoitoja saaneet psyykkinen vointi heikkeni. On vastuutonta uusintaa uskomusta, että
sukupuoliominaisuuksien tai henkilöllisyysasiakirjojen
muokkaaminen poistaisi psykiatrisia ongelmia.”
Sukupuolidysforiasta kärsivät henkilöt, nuoret ja vanhemmat tarvitsevat apua ja
tukea ja heidän oikeuttaan ilmaista itseään on tuettava.
Tämä lakiesitys ei vahvista kenenkään ihmisoikeuksia tai ihmisarvoa. Sen sijaan se
toteutuessaan uhkaisi erityisesti naisten oikeuksia ja
altistaisi yhä nuoremmat hämmennykselle omasta sukupuolestaan.

Lausunnon teologiset perustelut ovat ohuet. Siinä viitataan kyllä ihmisen
luotuisuuteen ja arvokkuuteen Jumalan kuvana, mikä on hyvä asia,
mutta ei sanallakaan sitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. En millään
usko, että piispat allekirjoittaisivat näin kevyen ja
puutteellisen lausunnon.
Muistutan Kirkkohallitusta myös tohtori Martti Lutherin linjauksesta teoksessa
”Avioelämästä”: tohtori Martti Lutherilta kirjasta Avioelämästä:
“Ensinnäkin on katsottava, ketkä voivat solmia keskenään avioliiton. Ja
päästäksemme sopivasti alkuun otamme 1. Moos. 1:27:n sanat:
‘Jumala loi ihmisen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.’ Tämän sanan perusteella
on varmaa, että Jumala jakoi ihmiset kahteen ryhmään.
Pitää siis olla mies ja nainen. Ja tämä miellytti Jumalaa niin, että Hän itse nimittää
sitä hyväksi luomisteoksi (1. Moos. 1:31). Sen vuoksi
kuten Jumala on luonut itse kullekin oman ruumiin, niin sellaisena meidän se on
pidettävä, eikä ole omassa vallassamme minun ruveta
naiseksi tai sinun miehenpuoleksi, vaan niin kuin hän sinut ja minut loi, niin olemme:
minä mies, sinä nainen. Ja tällaista hyvää luomistekoa
Hän tahtoo kunnioitettavan ja pidettävän kenenkään halveksimatta hänen
jumalallisena tekonaan, niin ettei mies halveksi naista eikä ilku
eikä päinvastoin nainen miestä, vaan kukin pitää toisen hahmoa ja ruumista
Jumalan hyvänä tekona, joka suuresti miellyttää Jumalaa
itseään.”
Lähestyn teitä siksi, että eduskunnassa kunnioitetaan kirkon kantaa syvästi arvoihin
liittyvissä kysymyksissä. Asian käsittely on juuri nyt
ajankohtaista. Ensi viikolla siitä äänestetään ja siksi olisi tärkeää saada kirkon
ylimmältä johdolta selkeä kristillisen uskon ja opin mukainen
kanta, jotta Kirkkohallituksen hämmentävä lausunto ei jäisi kirkon viimeiseksi
sanaksi tähän kysymykseen.
Päivi Räsänen, kansanedustaja.

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän se "työpaja" tässä yhteydessä merkitsee? Sitäkö (mahdollisesti joidenkin muiden asioiden lisäksi), että oppilaiden on tunnistettava joukostaan joku tai joitakuita, jotka joistakin omalle sukupuolelleen hiemankin epätyypillisistä luonteenpiirteistä tai harrastuksista päätelleen ei muka olekaan sitä sukupuolta mitä hän biologisesti on ja mihin kuuluvana hän itse ja kaikki muut ovat häntä aina pitäneet?

Huh huh! Onneksi ei mistään sen tapaisesta ollut puhettakaan siihen aikaan kun itse kävin koulua.

Entä jos joku opettaja kieltäytyy osallistumasta moiseen ja käyttämästä siihen yhtäkään oppituntia? Saisiko hän siinä tapauksessa potkut virastaan?

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki on jo Ykän ja kommentaattoreiden toimesta jo todettu ja sanottu, mutta en silti malta olla lisäämättä yhtä ajatusleikkiä: Kuvitelkaa, jos vuonna 1980 joku olisi sanonut ja TODISTANUT, että vuodesta 2023 eteenpäin jokainen voi vaihtaa sukupuoltaan enintään kerran vuodessa, ja vaihtoon riittää itse tehty vapaamuotoinen hakemus. Millaisia olisivat reaktiot olleet?

PS-lehdenjakaja

-TR- kirjoitti...

Mikäli asiat menevät niinkuin ison veden takana ovat menneet, ja niinhän se muutaman vuoden viiveellä aina on mennyt, niin seuraava vaihe on että jos kritisoit tätä ilmiötä niin se on vihapuhetta tai jopa terrorismia ja siten perusteltu syy irtisanoa työpaikasta.

Strix Senex kirjoitti...

Kuten hyvin tiedetään, sellaiset ihmiset, jotka eivät tule toimeen itsensä kanssa ja pelkäävät, että korjatakseen ongelmiaan, heidän pitäisi korjata jotakin itsessään, pyrkivät syyttämään muuta maailmaa ongelmistaan ja ajamaan ne muun maailman ongelmiksi, tyrkyttämään omia pakkomielteitään kaikille muillekin. Vähän piikikkästä ilmausta tällaisista henkilöistä käyttääkseni tulee mieleen pätkä My Fair Ladyn Henry Higginsin laulusta Why can't a woman be more like a man. "Why is thinking something women never do? / And why is logic never even tried? / Straightening up their hair is all they ever do. /Why don't they straighten up the mess that's inside?".

Vakavamman vertailukohdan muodostavat sitten Putinin ja hänen kaltaistensa tyrannnien pakkomielteet ja niiden seuraukset. Kyse on lopultakin hyvin samanlaisesta asiasta, vaikka vakavuus- ja väkivaltaisuusasteessa onkin huima ero. Mutta perusmekanismi, oman pakkomielteen tyrkyttäminen muille kaikin käytettävissä olevin keinoin on sama.

Hämmästyttävää on se, kuinka tuollaiset henkilöt sitkeällä nalkuttamisella saavat kuin saavatkin seuraajia. Sen sijaan, että sanottaisiin, että "oletko noinen juttuinesi ihan tosissasi" ja "ole nyt hullujasi höpöttämättä", annetaan lopulta periksi, että "saakoon nyt tahtonsa läpi, että saisi mielensä hyväksi". Mutta kuten tiedetään, eivät ne saa mieltään hyväksi, eivät millään myönnytyksillä, koska korvien välissä olevaa vikaa ei voida korjata maailmaa muuttamalla. Kun yhteen vaatimukseen on suostuttu, seuraavaksi esitetään uusi ja isompi. Ei se Aatukaan tyytynyt pelkkään Itävaltaan ja Sudeettimaahan.

Ha-nostri kirjoitti...

Vihapuhesivusto RASMUS on ristiriidoissa, koska jotkut (nimen perusteella) islamilaiset ovat pöyristyneitä tällaisesta työpajasta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jaska Brownille, JJR:lle, Joppos123:lle, Heikille, J. Jörgensenille, Rouva Anolle, Terho Hämeenkorvelle, Anolle, PS-lehdenjakajalle, TR:lle, Strix Senexille ja Ha-nostrille & kiitos kommenteistanne.

Jaska: Totta. Kun on poliittista tahtoa ja halua tulkita niin pari tyyppiä ovatkin jo kansan syviä rivejä. Ja sitä tahtoa ja halua tästä maasta todellakin löytyy.

JJR & Joppos123: Joppos123 tiivisti asian aika osuvasti eli:

”Islaminuskoiset pallerot ovat tietenkin vapautettuja vaarallisesta huuhaasta ihan jo yleisen turvallisuuden vuoksi.”

Mihinkäs muuhun tuota voisi vedota kuin gangstereille maksettavaan suojelurahaan?

Heikki: Muistanpa tuon Aku Ankan osuvan termin minäkin.

J. Jörgensen: Näin ajattelee vamasti moni. Ja syystä.

Rouva Ano: Hyvä huomio. Lapsivaltuutettu ei uskoakseni puutu asiaa ollenkaan.

Terho: Tuossa oli paljon asiaa.

Ano: Veikkauksesi voi hyvin pitää paikkansa. Noista työpajoista siis. Mitenkä lie jos joku oppilas kyselee biologian perusasioista? Ja uskoisin että jos opettaja julkisesti nousee tuota vastaan niin ura voi olla katkolla.

PS-lehdenjakaja: Tuota ei vuonna 1980 olisi Pahkasikakaan keksinyt.

TR: Kyllä. Eikä tarvitse mennä ison veden taaksekaan. Norjassahan ymmärtääkseni erästä naispuolista tutkijaa uhkaa vankeusrangaistus kun hän on sanonut että mies ei voi olla lesbo.

Strix Senex: Kaiken kaikkiaan hyviä huomioita. Lisätään vielä se kommunistien vanha ohjenuora: ”Vaadi mahdottomia. Kun saat sen, vaadi enemmän”.

Ha-nostri: Antaa sekopäiden riidellä keskenään. Tapelkaa, tytöt, saatte tupakkaa.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Täytyy todeta, että Yrjöllä on blogissaan kunnon kommentoijia. Asia tulee tässäkin käsitellyksi niin monilta kanteiltaan, ettei oikeastaan mitään pysty lisäämään.

Jos jotakin tuohon vielä voisin lisätä, niin ehkä vain yleisen huomion yhdestä oman aikamme kaikkein kummallisimmasta ominaispiirteestä, eli käsitteenmuodostuksen vääristymisestä. Me yritämme ratkaista ongelmamme kyhäämällä sellaisia yliyleistäviä yleiskäsitteitä, joilla mitä erilaisimmat ja varsinkin eriarvoisimmat asiat saataisiin asettumaan ikään kuin saman ison käsitteellisen sateenvarjon suojiin.

Sukupuoli-identiteetin ongelmissa kyse on juuri ja pelkästään yleiskäsitteellisestä määrittelystä. Mikään todellinen ei todellisuudessa muutu yhtään mihinkään eikä miksikään siitä mitä se rakenteellisesti tai funktionaalisesti on -- ainoa mikä muuttuu, on käsitteellinen jäsennys ja siihen perustuva ajattelu. Ja identiteettiongelmaiset ressukat ovat tosiaan niin pahasti hukuksissa, että he kokevat käsitteet reaalisina ja uskovat, että käsitteitä kyhäilemällä heidänkin eksyksissä oleva rikkinäinen minuutensa saataisiin kapaloitua.

Tässä suhteessa identiteettikriisiytyneen aikamme ajattelu palaa takaisin keskiaikaisen skolastisen käsiterealismin huomaan. Sukupuoli-identiteetit toki ovat vain aikalailla laitimmainen ja tosiasiassa ihan hirvittävän marginaalinen yhteiskunnallinen ongelma. Sen nostaminen jonkinlaiseksi ihmiskuvan ja -arvon ongelmaksi on kyllä niin todellisuuden- ja suhteellisuudentajutonta kuin mikään kyhnyttelyn tyylilajin valinta olla voi.

Mutta on sitten niitä ihan todellisiakin yliyleistäviin yleiskäsitteisiin liittyviä ongelmia, joista ylivoimaisesti pahin oli se tapa, jolla natsien harjoittaman ihmistuhonnan paljastuminen yritettiin moraalisesti ratkaista kehittämällä pelkkien käsitteellisten merkityslaajentumien varaan "ihmisarvo- ja -oikeusideologioita", joista saatiin aikaan sellaisia tabuja, ettei kukan tohdi niissä vallitsevia käsitesekaannuksia nostaa yleiseen keskusteluun. Yhä vieläkin riittää, että joku -- vaikkapa oman hallituksemme pääministeri -- parahtaa "Rasisti!" -- ja heti on koko seurakunta hätääntyneenä puolustautumassa että ei, ei, ei, en ole rasisti.

"Ihmisarvo- ja -oikeusideologiat" ovat todella hirvittävää käsiterealismia, joilla ajatteluun on luotu sellaisia valkosia tabuaukkoja, ettei esimerkiksi ryhmäominaisuuksista enää saa puhua. Vaikka koko sosiologia autonomisena tiedonalana perustuu ryhmäominaisuuksien tutkimiseen, me olemme laatineet itsellemme -- siis toinen tosillemme -- lakeja, joissa ryhmäominaisuuksista puhuminen tehdään rikolliseksi.

Tänään oli lehdissä uutinen siitä, että kansalaisten luottamus takseja kohtaan on viidessä vyuodessa pudonnut puoleen. Arvatkaapa oliko uutisissa edes pientäkään vihjettä selityksen suuntaan -- että mistä tällainen luottamuksen totaalinen rohadus saattaisi johtua?

QroquiusKad kirjoitti...

Höpsismi oli kylläkin hieman huono käännös kuvitteelliselle elämänfilosofialle, jossa kaikki vastaantulevat päätökset typistettäisiin vain kahteen vaihtoehtoon, joista toinen valitaan heittämällä kruunaa ja klaavaa.
Tämän epäopin alkuperäinen nimi olikin "flipism" kolikonheittämisen (coin flipping) mukaan, joten oikeampi käännös olisi ollut kruulaavismi.

Tässä meneillään olevassa touhussa ei todellakaan heitetä kruunaa ja klaavaa katsoen mikä on lopputulos, vaan tehdään määrätietoista tuhon politiikkaa tuomalla yhteiskunnan ja kansakunnan mädätys koulun kautta lapsiin heidän perversoimisekseen.
Tavoitteena häämöttää väestönvaihto.

Suurin osa lapsista hymähtelee tuolle ja tekeepä moni siitä avointa pilkkaa, mutta joukkoon mahtuu aina liian monta mielenterveydeltään epävakaata, joita pitäisi nimenomaan suojella kaikelta tuollaiselta.

Anonyymi kirjoitti...

"Mikäli asiat menevät niinkuin ison veden takana ovat menneet, ja niinhän se muutaman vuoden viiveellä aina on mennyt, niin seuraava vaihe on että jos kritisoit tätä ilmiötä niin se on vihapuhetta tai jopa terrorismia ja siten perusteltu syy irtisanoa työpaikasta."

Näinhän siinä taitaa ikävä kyllä käydä. Ollaanhan sitä täälläkin päässä jo muutaman vuoden ajan tuumailtu, että kaukana ei liene sekään aika, kun esim. pride-kulkueisiin osallistumisesta tulee pakollista, ja osallistumatta jättämisestä seuraa ankariakin sanktioita, esim. työpaikan menetys. Siis sitä samaa kuin jossain itäblokin muinoisissa vappumarsseissa, joita "mielenosoituksiksikin" kutsuttiin, ja joilta ei ihan vähässä kummaa kannattanut jäädä pois johonkin krapulaan vedoten...

Tuo sateenkaareilu täyttää kyllä muun wokeltamisen tapaan jo täysin kaikki uskonnon kriteerit, sillä uskontoahan se on kvasiuskontokin. Ainakin viimeisen tiedon mukaan uskonnon- ja omantunnon vapautta ei vielä ole kumottu, joten tässä alkaa olla käsillä jo aikamoinen ristiriita noin tuoltakin kannalta katsottuna. Nykyäänhän kun on nähty niitä itkupotkuraivareita jo jostain jouluevankeliumeista ja suvivirsistä, ja silloin tuo uskonnonvapauspykälä on kyllä kaivettu esille nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa. Vaan niinhän se tässäkin menee, että Oikeat Ihmiset saavat tehdä myös vääriä asioita, mutta ne väärät eivät edes niitä oikeitakaan.

-J.Edgar-

Joppos123 kirjoitti...

Mielenkiinnolla seuraan mikä onkaan wokelluksen seuraava ajettava asia. Historiankieltämistä ollaan jo jossain määrin kokeiltu kun vasurinuoret halusi mm marskin patsaan pois Kiasman edestä. Nyt sönkötetään muutaman promillen transuoikeuksista ja laista jota ei edes transut halua.
Kouluissa ei lauleskella suvivirsiä tai pidetä perinteisiä joulujuhlia mutta kaikki seksuaalisuuteen liittyvä pitää toitottaa megafonilla.
Pienen mutta perkeleen äänekkään vähemmistön jokaiseen idioottimaiseen vinkumiseen lähdetään mukaan täysin tarkoitusperiä kyseenalaistamatta.
Kysymyshän on mädättämisestä.
Mädättäjät keksivät koko ajan vain sekopäisempiä juttuja kun ne ovat huomanneet ettei wokellusta kyseenalaisteta pätkääkään.
Mahtaa wokeltajilla olla oikeasti hauskaa kun ne suunnittelevat seuraavaa ideaa.
Itseäni hämmästyttää eniten se, että ei edes suursota Euroopassa ole herättänyt siihen mikä oikeasti on tärkeää.
Edelleen riittää aikaa ja voimavaroja jonninjoutavaan paskanhierontaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eduskunnan kyselytunti rupesi höpisemään heti translaista. Ei kestänyt katella. Taitaa tulla sekoilun huippu vielä ennen tämän eduskuntakauden päättymistä. Pitäis ajatella haittavaikutuksiakin. Jos vaikka Per Vers saa tuomion raiskauksesta hän vaihtaa sukupuolensa naiseksi ja menee naisten vankilaan. Sekaisin menee se vankila aivan varmasti. Lievempänä vois mainita pukuhuoneet ja muut vain naisille varatut tilat. Tuskin sielläkään kaikki tykkäävät jos sekaan tuuppaa joku karvainen "nainen". Tyhmin lakiesitys ikinä.

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa tällaiset pajat kääntyä itseään vastaan ja hyvä niin. Ainakin toivon tätä. Nuoret on kuitenkin sen verran fiksuja, että tällainen pakkosyöttö ei osu eikä uppoa kovinkaan moneen. Ärsyttää vaan. Toivottavasti setan tyypit on vielä oikein kummallisen näköisiä virityksiä, niin hyvä tulee.

Tapsa vaan

QroquiusKad kirjoitti...

Tässäpä vähän lisämaustetta setapuuroon transistoriseksualismin purkista:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009353268.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox

Lyhyesti referoiden:
mies raiskasi kaksi naista, muutti tuomiota odotellessaan itsensä muka naiseksi ja nyt on sitten tuska, laitetaanko nais- vai miesvankilaan.

Kuten yleensäkin kaikissa wokelteluissa, niiden innokkaimpia kannattajia ovat Nuoret Älykkäät Naiset jotka niiden toteutumisesta tulevat eniten kärsimään.
Mutta valta on nyt heillä, get over it, boom-boom-boomer!

Anonyymi kirjoitti...

Tämä ei suoranaisesti liity ketjun alkuperäiseen aiheeseen, mutta tuli mieleen vastauksena Qroquius Cadin kommenttiin:
"Höpsismi" olikin sarjakuvatarinan englannninkielisessä alkuperäisversiossa "flipism". Sana oli johdettu verbistä flip, joka merkitsee: näpsäyttää, sipaista, koskettaa, mutta esiintyy myös sanonnassa "flip a coin"; heittää rahalla arpaa. Ja juuri siitähän "flipismissä" oli kysymyskin: niinhän siinä neuvottiin ratkaisemaan kaikki kysymykset.
Voi vain ihmetellä, miksi sarjakuvan suomentaja käänsi sen "höpsismiksi". Moinen termihän viittaa jo itsessään siihen, että se on täyttä hölynpölyä, kuten se olikin, mutta Aku ei sitä heti tajunnut vaan jonkin aikaa jopa uskoi siihen. Sen sijaan englanninkielisen alkutekstin "flipism" ei itsessään viittaa epäuskottavuuteen. Parempi suomennos olisi voinut olla esimerkiksi "heitismi", "heittolaisuus" tai muu heittää -verbin johdannainen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Seppo Oikkoselle, Qroquius Kadille, J.Edgarille, Joppos123:lle, Ano1:lle, Tapsalle vaan ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Seppo: Erittäin hyviä huomioita.

Qroquius Kad & Ano2: Joo, kyllähän kyseisen asian suomennos oli vähän hakusessaan. Ja niin kuin QK sanoi, ei tässä heitellä lanttia vaan toiminta on täysin määrätietoista ja johdonmukaista.

J.Edgar: Erittäin hyviä huomioita myös sinulta. Ja ennustamasi tulevaisuudenkuva on mahdollinen, jopa todennäköinen.

Joppos123: Niitä seuraavia ajettavia asioita tulee aivan varmasti. Yksi voi Suomessakin olla tämä ”transabled” eli leikkivammaiset. Kas kun Suomessa intersektionaalinen feminismi jyllää ja sen motto on – niin kuin ylempänä sanoin – ”vaadi mahdottomia, kun saat sen, vaadi enemmän”.

Ano1 & Qroquius Kad: Niin kuin QK linkitti, on noita tapauksia maailmalla jo paljon. Ja kyllä, niitä kaikkein sairaimpia asioita vaativat juuri ne jalustalle nostetut ”nuoret älykkäät naiset”.

Tapsa vaan: Toivotaan näin. Ei tuo voi kaikkeen nuorisoon (ja lapsiin) upota.

Joppos123 kirjoitti...

Mitä tulee Ukrainaan niin ryssän ja heidän kannattajien ulostuloista on havaittavissa , että pelko nousee puseroon. Suoranainen paniikki.
Suomi saattaa antaa leoja jopa 12. Eli yhden komppanian verran.
Niillä on paikallinen vaikutus ja se vaikuttaa osaltaan koko rintamaan.
Ryssällä on vain jalat alla.

Ryssä pitää tappaa Ukrainaan. Tai se paska on meidän rajoilla 10 vuoden päästä. Joillakin puten faneilla jo jöpöttää. Onhan meilläkin niitä maanpettureita jotka odottavat örkkien invaasiota.

Joppos123 kirjoitti...

Nyt menee ot. Ykä päättää meneekö tämä julkaisuun.

Ryssä on rämeihmimen jolle ei löydy vertaa. Putte laskee sen varaan.
Stalin tapatti jopa 60 miljoonaa omaa kansalaistaan toisen maailmansodan aikana ja putler on valmis samaan.
Ei ryssän kansa ole mitään oppinut, eikä opi.
Puttelle on ihan yksi hailee jos se tunkee miljoonan tai kolme Ukrainan tapettavaksi.kansa tykkää.
Mitä tulee päätökseen lähettää panssareita niin sen pelon saa ryssän lausonnoista.
Kyllä jo parin pataljoonan panssareilla tekee ihmeitä.

Nyt lähetettävillä on merkitystä. Oikein käytettynä ne pystyvät murtoon ja siksi ryssä vinkuu.

Kun länsiliittouma meni Irakiin niin yhtäkäkään Abramsia ei mennyt vihollisen tuleen. Ei yhtäkään.
Sama koskee leopardeja. Ryssä on kusessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. No joo, olihan tämä ot. Minä en joka postauksessa halua pitää Ukrainaa pääaiheena. Mutta mitä itse asiaan tulee niin eihän Venäjällä tosiaan muutaman naimalla tehdyn musikan henki paljon paina. Leopardeista: Minulla ei ole asiantuntemusta ennustaa sodan etenemistä. Mutta onhan Leopardin suurin etu sen pääaseen huomattavasti pidempi kantama kuin venäläisten vaunujen. Ja Ukrainassa tuota ampuma-alaa riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Tästä transtouhusta tulee jo mieleen eräs hullunkurinen esimerkki, jonka Bertrand Russell aikoinaan esitti teoksessaan Länsimaisen filosofian historia, karrikoiden Humen tietoteoriaa. (Tämän taisin mainita täällä kerran aikaisemminkin.)
Hän kuvitteli, että joku mielenvikainen uskoisi ja väittäisi olevan hyydytetty muna.
Voisivatko siinä tapauksessa muut millään objektiivisella perusteella väittää, ettei hän sellainen ole?
Humen tietoteoriasta näyttäisi, Russellin tulkinnan mukaan, seuraavan, ettei objektiivista perustetta ole, vaan että kyseinen mielenvikainen saisi kuulla olevansa "väärässä" vain siksi, etteivät muut tai ainakaan enemmistö usko hänen olevan hyydytetty muna, tai ehkä pikemminkin (varsinkin jos maassa ei vallitse demokratia) sen vuoksi, koska vallanpitäjien mielestä hän ei sellainen ole.
Russell itse ei tietenkään ollut sitä mieltä, että tuo henkilö todella olisi hyydytetty muna, vaan hän mainitsi tämän esimerkin vain osoittaakseen, että Humen tietoteoriassa täytyy olla jokin virhe.

Anonyymi kirjoitti...

P.S. (Jatkoa edelliseen)

Mutta tuossa kuvitteellisessa tapauksessa Seta kenties väittäisi, että hän todella on hyydytetty muna, koska uskoo sellainen olevansa. Ja että jos joku muuta väittää, niin syyllistyy vihapuheeseen.

Anonyymi kirjoitti...

"Hän kuvitteli, että joku mielenvikainen uskoisi ja väittäisi olevan hyydytetty muna."

Tuon tyyppisen solipsismin voisi tiivistää niin, että hulluus on kyvyttömyyttä päättää vääristä vaihtoehdoista. Ja sen vuoksi hullu voi tehdä saman virheen 99 kertaa ja uskoa silti aivan vilpittömin mielin, että sadas kerta tuottaa viimeistään toivotun lopputuloksen.

-J.Edgar-

QroquiusKad kirjoitti...

Russellin näkemys oli puhtaan filosofinen.
Jos häneltä olisi kysytty lausumansa jälkeen, mitä hän arvelisi itselleen tapahtuvan jos heräisi jonain päivänä kokien olevansa hyydytetty muna, hän todennäköisesti olisi naurahtaen vastannut joutuvansa tietysti hullujenhuoneeseen pakkolääkitykseen, kunnes järki on palannut.

Kaarlo Markkanen kirjoitti...

Paljon on hyviä kommentteja joten itse asiaa en paljoa komentoi. Joskus muinaisella 80 luvulla kannustettiin valitsemaan ammatti välittämättä sukupuolirooleista. Tämä oli järkevää. Se että ei noudata stereotypioita ei tarkoita että olisi jotenkin identiteetti hukassa.

Anonyymi kirjoitti...

Heräsi ajatus tuosta Kaarlon kommentista, että juu näinhän se oli. Vaan tänä päivänä se onkin jo eri juttu. Jos ja kun nainen valitsee jonkun muun ammatin kuin sen perinteisen ns. naisten ammatin hän on joko suuri sankaritar ja myyttien murtaja tai pahimman laatuinen luokkapetturi. Aivan riippuen siitä hänren taustastaan ja asenteestaan. Jos olet f emakko, olet rajojen rikkoja ja sankari, jos taas olet ns. työläistaustainen tai muuten sanoudut irti f emakoiden ajatuksista olet pahimman laatuinen luokkapetturi ja luopio. Vatsinkin kun seuraa nykyuutisointia asian tiimoilta.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Setapuuro alkaa kyllä käydä liian sakeaksi, jos todella pitää paikkansa täällä

https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1418714#p1418714

kerrottu asia, että peruskoulun setaopetuksessa käytetään oppimateriaalina tätä:

https://www.dropbox.com/s/la7jh56f9mns2fg/Trans_ja_seksi_paivitetty.pdf?dl=0

Jos pitää paikkansa, että tuota tarjoillaan koulun taholta 11-vuotiaille, tuohan on aivan selvä rikos!

-TR- kirjoitti...

Uskon että vaikka esivalta on menettänyt järkensä niin suurin osa ihmisistä on edelleen selväpäisiä ja voittavat kintaalla tällaiselle sekopäisyydelle.

Valitettavasti saattaa kuitenkin käydä niin että monet normaalit naiset ja tytöt lopettavat eri asioiden kuten urheilun harrastamisen jos alkaa olla tavallista että mekkoeinarit tunkevat väkisin naisten pukuhuoneisiin ja vessoihin ja varsinkin jos Ko naiset saavat viranomaisilta moitteita transfobisista ennakkoluuloistansa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, J.Edgarille, Qroquius Kadille, Kaarlo Markkaselle, Huru-ukolle ja TR:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano, J.Edgar & Qroquius Kad: Munavertaus käy hyvin nykypäivään. Tuosta J.Edgarin kommentista tuli mieleen että joku tietysti voi väittää että väärät vaihtoehdotkin ovat vain sosiaalinen konstrukstio. Mutta voi kyllä sanoa että yhteiskuntamme – esmes monikultturismissa – on tehnyt sen saman virheen 99 kertaa ja uskoo että sadas kerta sitten lopultakin onnistuu.

Kaarlo & Huru-ukko: Joo, naisellahan on oikeus kouluttaa itsensä miesvaltaiselle alalle. Ei kukaan kiellä. Suosio ei vaan ole ollut kovin suurta. Ja suurimmat meuhkaajathan eivät hanki itselleen edes ammattia vaan oppiarvon.

Qroquius Kad: Jos tuo pitää paikkansa niin menee todella liian sakeaksi.

TR: Suurin osa ihmisistä varmaan on selväpäisiä. Kun se heijastuisi vain äänestämiseenkin. Ja joo, naisurheiluhan on muuttunut tietyiltä osilta farssiksi kun jätkät voittavat naisten sarjoja.

Anonyymi kirjoitti...

Pornoelokuvillakin on yleensä ikäraja K-18. Tuo Qroquis Kadin linkittämä dropbox-sivu näyttää kyllä vähintäänkin sellaiseen rinnastettavalta, vaikka sisältääkin lähinnä vain kirjoitettua tekstiä ja vähänlaisesti kuvia. Mutta se, mitä siellä sanotaan sivun 13 alussa, sai ainakin minut kyllä vaihteeksi nauramaan aivan kunnolla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo, olihan siinä opetusta kerrakseen.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo kommenttini, joissa viitattiin Russellin "hyydytetty muna" -esimerkkiin, olisivat varmaan vielä paremmin sopineet siihen uudempaan aloitukseesi "Ajan henki IX", jossa puhuttiin "trans-aapeleista". Jonkinlainen ääriesimerkki sellaisestahan se olisi. Ehdin kuitenkin kirjoittaa ne tähän ketjuun ennen kuin aloitit sen uuden.

Anonyymi kirjoitti...

Oikaisu: se kohta, jolle nauroin, ei tuossa dropbox-tekstissä ollut sivun 13 vaan sivun 14 alussa, kappale, joka alkaa: "Se, minkä lääkäri mieltää..:"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Joo, siihen uudempaan se olisi käynyt vielä paremmin.

Ano2: No joo, se oli kyllä jo eeppinen. Laitetaan tähänkin:

”Se, minkä lääkäri mieltää “penikseksi ja kiveksiksi” voi olla klitoris ja häpyhuulet. “Emätin” voikin olla lisäreikä tai jotain muuta. “Klitoris” voi olla muna tai kalu ja “penis” hyvin istuva strap-on. Mies voi myös puhua genitaaleistaan pilluna tai nainen käyttää sanaa penis. Genitaalien ulkomuoto ei kerro mitään sukupuolesta. Olennaista on se, että kehostaan voi puhua haluamallaan tavalla.”

Anonyymi kirjoitti...

Olen kansainvälisessä pörssifirmassa töissä ihan tuotantotason hommissa. Viime vuonna oli taas jotkut prideviikot. Meidän firmassakin tottakait julistettiin, että suvaitsevaisia ollaan. Järjestettiin jopa joku yhdenvertaisuuskoulutus, johon sai kaikki halukkaat osallistua. Minäkin osallistuin, koska olen vaan niin pirun utelias. Odotin, että sinne tulee joku ylimeikattu ja ylipirteä transleidi kekkuloimaan.

Kävi ilmi, että luennoitsija oli Setalta tilattu transmies. Itse luento oli kuitenkin sitten ihan tyypilliset unettavat kalvosulkeiset. Transmies näytti ja kuulosti kaikin puolin ihan normaalilta koko ikänsä toimistotyötä tehneeltä mieheltä puvun paitaa ja kravattia myöten. Kalvojen sanavalinnat oli kuivakkaasta, eikä provosoivasta päästä. Ei väitetty, että homma olisi luonnollista, eikä kehoitettu ketään kokeilemaan mitään. Kerrottiin vain, että jotkut on homoja tai transseksuaaleja ja heidänkin pitäisi pystyä toimimaan työyhteisössä ilman häiriköintiä. Kalvoilla ei ollut mitään kuvia, vaan tekstiä ja jokunen tilasto käppyröineen. Puuduttavaa.

Ainoa vaatimus tai paremminkin toive luennoitsijalta firmallemme oli se, että vähintään vessoista tehtäisiin unisex-vessoja. Miehille tämä olisi käynyt. Firman naisista muutamat tätä vastusti. En sikäli usko, että naiset olisivat trans-naisia pelänneet, vaan sitä, että me heteromiehet tulemme tikistämään tarpeitamme heidän väljiin ja raikkaisiin vessatiloihinsa. Se olisi minullekin kelvannut. Firmamme kun on erittäin vahvasti cis-heteromiespainotteinen. Itse asiassa en tunne firmastamme ketään ei heteroa.

Eli aika vaisua settiä loppujen lopuksi. Itselläni on sellainen kutina, että jossain välissä tähän hypetykseen vaan kyllästytään. Ainakaan maakunnan puolella näitä LBTQ-juttuja ei nää muuta kuin klikkiotsikoissa. Huteroseksuaalit lähtee täältä maakunnasta Hesaan karkuun viimeistään peruskoulun jälkeen. Ei niitä maakunnissa oikein näe.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano ja kiitos hyvistä huomioista. Voi kyllä sanoa että tämä transopetus on jossain muualla vähemmän unettavaa.

Mietin vaan sitä, että miksi kansainvälinen pörssifirma tilaa itselleen jonkun transluennoijan? Pörssifirman ainoa tarkoitus on tehdä voittoa. Kuinka se luulee tuon transvillityksen sitä palvelevan?

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki pörssifirmat eivät halua olla kasvottomia, niillä on vaikka sun mitä PR-viritelmää. Ja ne PR-viritelmät viritellään sitten sen mukaan, mikä on muotia milloinkin. Nyt on ilmeisesti nämä seksuaalijutut pinnalla. Mokutouhut oli pari vuotta takaperin hieno juttu ja firman mainosbrosyyreihin tuli mukaan mustia miehiä ja aasialaisia naisia poseeraamaan läppärin ruudun edessä. Pääasia taitaa olla se, että homma näyttää hyvältä mainoskuvissa ja -teksteissä. Tottakai myös jotkut hiilijalanjälkeäkin laskeskelee. Ja tosiaan paino on siinä, että nämä ovat toissijaisia PR-hommia, joita pyöritetään ilmeisesti lähinnä mainosbudjetilla. Päästään näyttämään aikaa seuraavalta, tiedostovalta yms. Jos julkinen sektori tai ns. tiedostava asiakas hankkii palveluita, niin voidaan esittää olevamme tosi suvaitsevaisia, tiedostavia jne. emmekä käytä orjatyötä tai vastaavaa. Tärkein panostus taitaa olla sille, että näiden juttujen ansiosta näytämme seuraavan aikaa ja trendejä.

QroquiusKad kirjoitti...

Itsekin ihmettelin aikani miksi yrtykset tuhlaavat työaikaa ja rahojaan jollekin konsultti Jape Suulasvuolle, joka hölpönpölpöttää, heiluttelee käsiään, piirtelee fläppitaululle ja kehuu itseään.

Oikea vastaus piilee sloganissa:
"Henkilöstö on tärkein voimavaramme!"

Kun Suulasvuo tilataan kehumaan itseään ja viemään työaikaa turhan takia, hänelle maksetaan siitä hyvästä miljoona euroa, joka näkyy tilinpäätöksessä henkilöstön koulutusmenoina.
Siinä vasta henkilöstöystävällinen firma, joka kouluttaa työväkeään miljoonilla!
Kun työaikaa viemään hankitaan vielä joku persversioseksualisti, saadaan tekosyy maksaa sille kaksi miljoonaa ja saadaan vielä suvaitsevaisuus- ja monimuotoisuuspisteitä.

Että me ollaan hyviä!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Liekö sitten niin että tärkeintä on mielikuva jostakin, jota pidetään muodikkaana. En vaan oikein ymmärrä kuinka paljon täämä transhypetys kiinnostaa tavallisia ihmisiä. Enempi sitä pidetään vastenmielisenä.

Anonyymi kirjoitti...

"Ainoa vaatimus tai paremminkin toive luennoitsijalta firmallemme oli se, että vähintään vessoista tehtäisiin unisex-vessoja. Miehille tämä olisi käynyt."

Itse en siedä unisex vessoja. Olen kai sen verran herrasmies ilman meetoota, että en halua kenenkään naisen ahdistuvan läsnäolostani intiimissä tilassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Itse en ole edes koskaan ollut sellaisessa. Ajatuskin tuntuu oudolta.