keskiviikko 18. lokakuuta 2023

ITSEÄÄN TÄYNNÄ

Muuan Tarja Halonen oli tuoreeltaan Ylen A-Studiossa ja mitäs hänellä olikaan sanottavaa:

- Minä olin ollut aika paljon SDP:n oppositiokaudella Euroopan neuvostossa, ETYJ:in puolella ja Naton parlamentaarisessa valtuuskunnassa.

- Että kyllä mulla kansainvälistä kokemusta oli.

- Mä olin silloin 1990-luvun alussa kun SDP oli oppositiossa niin olin Euroopan Neuvostossa ja ETYJ:in puolella ja muissakin eurooppalaisissa organisaatioissa.

- En mä kyllä mainostanut sitä kun vaalit oli tulossa että kuinka monta kertaa mä olin ollut milloin missäkin kaupungissa ulkomailla.

- Mä olin itse 1960-luvun lopussa Suomen ylioppilaskuntien liitossa ja opin tuntemaan koko joukon namibialaisia poliitikkoja. Ja sitten heitä tapasin pitkin vuosikymmeniä erilaisissa viroissa. Ja sitten tein valtiovierailun Namibiaan presidenttinä.

- Mä olen ollut vuonna 1973 pääministeri Sorsan ensimmäinen naispuoleinen poliittinen avustaja niin hän lähetti mut Israeliin ja mä olin myös Länsirannalla ja myöskin Israelin työväenpuolueen vieraana.

- Viime huhtikuussa kävin jälleen Israelissa ja Ramallahissa.

- Mä olin silloin ulkoministeri.

- Mulla on nyt jo kolmas (YK:n) pääsihteeri joitten kanssa mä teen töitä.

Mitäs se A-Studio sitten koski? Joo, siinä muisteltiin edesmenneen presidentti Martti Ahtisaaren elämää ja elämäntyötä.

Niin joo, tuo kyseinen itseään täynnä oleva harpyija muuten valittiin kaksi kertaa Suomen presidentiksi. Suomalaisten äänillä.


45 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samaa virttä veisaa myös muuan entinen pääministeri. Kertomansa mukaan juurikin tuo harpyija on olut hänen innoittajansa.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. Oli todellinen rimanalitus taas Yleltä ottaa haastateltavaksi Halonen, mutta vaikka onkin jo auttamattomasti myöhäistä, toivottavasti avasi edes joidenkin silmät ja korvat. Narsistisuus taitaa olla yleinen piirre vasemmiston naisissa, vaikka maailmanhalauksellaan yrittävät muuta esittää.

Rouva Ano

Rehellinen Reiska kirjoitti...

Kokoomusnaisten presidentti Taija.
Nyt kokoomusnaiset äänestävät presidentiksi ISIS-puppeliPekan.

Anonyymi kirjoitti...

Valittiin pressaksi? kuka ne äänet laski?
muistakaa mitä stalin sanoi vaaleista
muistakaa mitä vanhanen sanoi vaaleista

Anonyymi kirjoitti...

Tuo harpyija sai seuraavana päivänä somessa paljon kritiikkiä, johon hän vastasi, että "kritiikki vastaanotettu". Siis ei pahoitteluja.

29051453 kirjoitti...

Presidentti osoitti, että kuka tahansa voidaan valita Suomen Tasavallan Presidentiksi.
Presidentti osoitti, että ketä tahansa ei voida valita Suomen Tasavallan Presidentiksi.

-TR- kirjoitti...

Monien suomalaisten politiikan seuraaminen on sittenkin varsin pintapuolista. Halonen on kuin ilmetty naapurin mummo johon on helppo samaistua.

Nimittäin, en suostu uskomaan että enemmistö suomalaisista on samaa mieltä Halosen kulttuuri-marxilaisesta politiikasta.

Vanha kyynikko kirjoitti...

Kukas se kissan hännän nostaa...monia vuosia sitten olin Hki-Vantaan terminaalissa myöhäislennolta tallailemassa taksitolpalle,edelläni kulki hyvin pukeutunut pariskunta,jonka naispuolinen jäsen läksytti puolisoaan koko matkan ulos. Eipä ollu hövelistä"muumimammasta"tietoakaan.Hyvin alaiseva kokemus.

Kalle Pelttari kirjoitti...

Eipä tuo pahemmin kehunut, että MINÄ olin se, joka painosti muita niin paljon, että saatiin jalkaväkimiinat kiellettyä. Tämä oli tietysti Putininkin tahto. Sainhan MINÄ kissan. MINÄ luulin, että MINUSTA tulee YK:n pääsihteeri, koska olen rauhan asialla, Suomen etu on toissijainen seikka. Muuten MINÄ ja Putin ollaan sinuttelukavereita, kutsunkin häntä vieläkin Volodjaksi.

Joppos123 kirjoitti...

Aidon kommunistin tulee olla narsistinen psykopaatti, ei siinä " uskossa" muutoin pärjää.
Sinänsä outoa, että se ylipäätänsä päästettiin puhumaan Ahtisaaresta yhtään mitään koska hehän olivat käytännössä vihollia. No, ei se tosiaankaan juuri mitään Ahtisaaresta puhunutkaan.
Punamuumin suurin saavutus oli tuhota iso osa Suomen puolusta. Senkin se teki oman edun nimissä.
Nauta nimittäin tähyili siinä vaiheessa YK:n pääsihteerin paikkaa ja Suomen turvallisuus oli sivuseikka.
Kahden pressakauden takasi Suomen naiset ja joukko aisureita.

Anonyymi kirjoitti...

Ottaahan se pattin ja luonnon päälle, kun ei päässyt YK pääsihteerin virkan eikä saanut itselleen Nobelin rauhanpalkintoa, vaikka niin itse olettikin.

Eikä piruuttaan Ahtisaari kutsunut Nobelin juhlatilaisuuteen tätä punatulkkua, joka kampitti ja kampesi Maran mahdollisuuden toiseen kauteen.

heppa

Anonyymi kirjoitti...

Tämä kommunistiäärifeministi on suomen historian kaksinkertainen suuri virhe. Tämä akka on väheksynyt suomalaisia miehiä sekä melkeinpä epäsuorasti ehdottanut historian kirjoittamista uudelleen. Kuten kommunistit naapurissa. Vastenmielinen tapaus. Ja kun cv listaan lisätään vaikkapa seta, sekä hurraaminen isis terroristien rahtaamiselle suomeen, niin ainakin puolen kansan pitäisi hävetä, kun äänestivät presidentiksi.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


En mää ny´ viä´, ainakaan niin kauan kuin näissä järjissäni olen, katto teeveetä - enkä varsinkaan halosen naamaa:-((( Onneksi tuolla akalla oli enää niin vähäiset valtaoikeudet, ettei hän päässyt kokonaan Suomea tuhoamaan. Mannasariini sitten tekikin sen, mitä haloskalta oi jäänyt paitsi.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Minäminäminä -narsismi taitaa olla yksi poliitikoille aika ominainen tapa jäsentää maailmaansa, jossa oma identiteetti määräytyy täysin sen joukon mukaan missä itse seisot. Kyseessä on tavallaan ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuurin yksi ilmentymä -- narsisti on ihminen, joka tarvitsee peilinsä -- "lähteensä" -- ja luettelemalla auktoriteetteja joihin samaistuu ja joita on elämänsä varrella vaikka vain ohimennen kohdannut syntyy tai pitäisi syntyä mielikuva miten arvokkaassa porukassa sitä ollaan.

Ja tälle itsensä sijoittelulle on sitten tietysti olemassa myös saman mekanismin vastakohtainen vaikutus, eli irtisanoutuminen. Muistelen että tämä täti on kaikenlaisesta "rasismista" ja rasistisiksi leimaamistaan porukoista monta kertaa pontevasti irtisanoutunut. Yhden kerran taisi jopa vihjata jotain siihen suuntaan että ainoa maahanmuuttokriittinen puolueemme saisi kannatuksensa "rasisteilta" -- tai jotain. Nämä maagiset muotiluthan tyypillisesti toimivat tehokkaimmin kun ne jätetään epämääräisten viittailujen varaan.

Kirjoitin juuri tänä aamuna jutun siitä miten yleistä kaikenlainen irtisanoutuminen kaikesta pahasta nykyisin on. Irtisanoutumisen vaatimus on osa sitä joukkomittaista yhteiskunnnallista taantumaa, jonka vallassa me nyt yhä tukevammin elämme ja joka johtaa lopulta juuri siihen totalitarismiin jota kaikki teorian ja minäminäminä -jäsennysten tasolla niin sanovat kammoavansa.

Olihan tuo ohjelma toki hyvä muistutus siitä miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan, jos sen sanoman oikein ymmärtää. kauhistuttava dokumentti siis sinänsä, joten kiitos siitä YLE.

Antifilatelisti kirjoitti...

Noin. Nyt meillä on ollut nainen presidenttinä. Eipä tarvitse valita vähään aikaan toista. Muistetaan, että myös kieltolaki oli aikoinaan naisten aikaansaannos.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi Antifilatelisti sanoi...

Noin. Nyt meillä on ollut nainen presidenttinä. Eipä tarvitse valita vähään aikaan toista. Muistetaan, että myös kieltolaki oli aikoinaan naisten aikaansaannos.

18. lokakuuta 2023 klo 14.25
Kovasti media kyllä yrittää rummuttaa sen puolesta että valittaisiin taas "ämmä" pressaksi. Haavistoa pusketaan linnaan, väärään linnaan, kun pressanlinnaan ajetaan kuin käärmettä pyssyyn.
Huru-ukko
PS. Väyrynenkin olisi parempi kuin Haavisto.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Johanille, Huru-ukolle, Rouva Anolle, JJR:lle, Ano1:lle, Ano2:lle, 29051453:lle, TR:lle, Vanhalle kyynikolle, Kalle Pelttarille, Joppos123:lle, hepalle, Ano3:lle, Terho Hämeenkorvelle, Seppo Oikkoselle, Antifilatelistille ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne.

Muistan hyvin ne vuoden 2000 pressanvaalit. Silloinhan nimenomaan naiset vouhkasivat että nyt on aivan pakko saada presidentiksi nainen. No, saatiin sellainen nainen että pitele ja varjele. Onneksi kyseisellä naisella ei ollut enää Kekkosen valtaa.

KKi kirjoitti...

Hwh, täältä tulee mummimuumi

https://www.youtube.com/watch?v=VzZNGZg0SE0

Anonyymi kirjoitti...

Solisaliratit olivat joskus oikea työväenpuolue. Vaativat kahdeksantunnin työpäivää, eläkkeitä jotka olivat aikaisemmin vain virkamiehille yms. Saatiin jotain kovan tappelun jälkeen, itse maksettuja. Eläkkeetkin 1963. Nekin alkaa olla menneen talven lumia. Taisi olla Rafael Paasio viimeinen työväen edutaja. Hänen jälkeensä ovat solisaliratit käyttäneet äänestäjiään vain ponnistuslautana vihreälle oksalle. Nimiä tuskin tarvitsee luetella politiikkaa seuraaville. Eivätkä solisaliratit ole tässä joukossa yksin.

Solisalirateissa vituttaa eniten kun tulevat takaisin kansan pariin "ansaittuaan" mukavan vanhuuden turvan. Muistuttavat yleensä vanhoista saavutuksista joihin heillä ei ole osaa ei arpaa. Äänestäjilleen eivät ansainneet juuri mitään. Vain rupia perseeseen. Mutta muistelu menneistä raikastaa omaa rintaa.

Mikä helvetti meidän johtajia vaivaa. Suomalaisen etu tulee aina viimeisenä.

QroquiusKad kirjoitti...

Niin, Suomen naiset halusivat naispresidentin.
Heidän toiveisiinsa vastattiin kieltämällä KaKoa asettamasta Sauli Väinämöä ehdokkaaksi ja asettamalla Voittavaksi Ehdokkaaksi Tawja Havofka, jolle yksikään nainen ei voinut olla mistään kateellinen.
Voiton resepti.

Vuoden 2006 vaalit olivatkin veikeämpi juttu.
Propagandakoneisto jauhoi tolkuttomasti Muumimamman kaikinpuolista etevämmyyttä ja istuvaa presidenttiä on tunnetusti aina hyvin vaikea haastaa.
Silti Sauli Väinämö nousi kakkoskierroksella melkein tasoihin.
Punapäänarskun todellinen olemus oli paljastunut liian monelle.

Kirsikkana kakun päälle vähän vaalien jälkeen julkaistiin valegallup, joka mukaan vajaa 70 % suomalaisista oli muka tyytyväisiä pwefiventti Havofkaan.
Jos se olisi ollut totta, mikseivät ne sitten olleet vaalien ykköskierroksen numerot?

Weimarin tasavallassa oli samanlainen pressanvaalisysteemi kuin Suomessa nyt, pikantilla erolla:
ellei ykköskierroksella tullut voittajaa, kakkoskierroksellekin osallistuivat kaikki ehdokkaat!
Kovasti soisin tuon otettavan käyttöön meilläkin;
ei pääsisi Peppu Haavisto valehtelemaan olevansa Koko Kansan Presidentti, kun kaikki muistavat hänen tulleen valituksi kakkosella alkavalla numerolla.

Mikä tärkeämpää, ne jotka jättivät äänestämättä tai äänestivät vastoin tahtoaan Ettei Ääni Menisi Hukkaan saisivat toisen mahdollisuuden.
Vielä parempi olisi, jos jokaisella olisi kolme ääntä:
kun niistä on antanut yhden sille jota on pakko Pakko PAKKO äänestää vaikka ei itsekään tajua miksi, on vielä peräti kaksi ääntä annettavaksi sille, jonka oikeasti haluaa valituksi.

Oikeastaan tämä kolmen äänen systeemi olisi tärkeämpi, koska liian moni suomalainen äänestää sitä jota ei halua, koska hänen on pakko Pakko PAKKO vaikkei tiedä miksi tai Ääni Ei Saa Mennä Hukkaan!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

KKi: Kontralla oli muutenkin ihan mukavia kappaleita. Ja sen Moog Konttisen ääni on sellainen heti tunnistettava.

Ano: Demarit olivat aikanaan todellakin hyvin tärkeä puolue. Ne vaan eivät älynneet ryhtyä konservatiiveiksi ja alkaa suojella saavutettua. Nyt se on akateemisten naisten unelmahöttöä.

Qroquius Kad: Ihan hyviä huomioita. Muistan muuten joulukuun 1999. Silloin gallupeissa Halosen kannatus oli jotain 13 – 14 pinnaa. Sitten alkoi se mediamylly ja feministinen hysteria.

Anonyymi kirjoitti...

Sanokaapa muumimammalta jokin hyvä poliittinen teko. Minulla ainakin lyö täysin tyhjää. Sen sijaan hän on avainhenkilö nykyiseen surkeaan jamaan Suomen politiikassa ja kulttuurissa. Halosen ajama kulttuurimarksismi ja feminismi on mädättänyt oikeuslaitoksen, koululaitoksen, valtapuolueet ja koko yhteiskunnan. Woketus, pridehömppä ja monikulttuurisuus ovat Haloskan suojeluksessa ja niille hän on antaumuksella tietä raivannut aikoinaan ja varmaan nykyäänkin vielä kulisseissa.

Tapsa vaan

KKi kirjoitti...

Niin, liekö Halosta tämä nykyisyys. Aika jolloin uskottomuus, homous, perversiys ja jumalan pilkka eivät suinkaan ole ikäviä asioita, vaan pikemminkin tavoiteltavia ja hienoja, "vapauttavia" asioita.

Elämme aikaa jolloin piispat palkitsevat homoja, säätiöt tukevat elokapinoita, kiimaisia arabeja kierrätetään kouluissa. Tämä kuulemma edistystä.

Samaan aikaan normaali miehen kiinnostus naiseen on toksista ja miituuta tättähäärää. Odotan suurella mielenkiinnolla milloin heteroseksuaalisuus julistetaan laittomaksi ja pian sairaudeksi.

Strix Senex kirjoitti...

"sai seuraavana päivänä somessa paljon kritiikkiä, johon hän vastasi, että "kritiikki vastaanotettu"".
Ei näköjään yksikään toimittaja hoksannut suomentaa tätä sanomaa, joten teenpä sen nyt tässä. Viesti kaikessa lyhykäisyydessään tarkoitti: kritiikki meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kritisoijien nimet kyllä pantiin visusti muistiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, KKi:lle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Tyhjää lyö täälläkin.

KKi: Tähän suuntaan ollaan menossa ja käsittääkseni kouluista ei suinkaan ole poistettu edellisen hallituksen hapatusta.

Strix Senex: Täysin totta. Onneksi kyseisellä ämmällä ei ole enää muuta valtaa kuin valtamedian tukema ruikutusvalta.

KKi kirjoitti...

Ja sekin vielä, yhteiskunta jossa heteromiehen flirtti on kamalaa ahdistelua, vaan nahkahomojen julkinen nussiminen on kovasti pride ja voimaannuttavaa.
Yteiskunta jossa lakanoihin painetaan homopornoa, on edistystä.

Yhteiskunta jossa naiseksi pukeutuneet miehet lukevat satuja lapsille. Kovasti edityksellistä.

Luulenpa olevani kovin wanha mies.

Joppos123 kirjoitti...

Itseään ulkokanisterina kehunut punamuumi unohti toki kertoa kuinka hän sillointällöin ( eli useasti) haukkui alaisensa virkamiehet "lahtarien äpäriksi". Saman sai kuulla myös häntä pressana paaponeet adjutantit.
Punamuumille oli ja on edelleen tärkeää vain minä minä ja tietenkin minä.
Kansakunnan etu tulee sitten jossain jos jää aikaa,edelle menee varmaan edelleen myös putlerin etu. Saihan ämmä siltä jonkin kapisen katin.
Samanlainen kalkkuna on äpärä samariinikin.
Tyypillinen sossu.
Lähiaikojen ainoa järkevä sossu oli Kari Rajamäki. Ilman hänen selkärankaisuutta paapoisimme tällä hetkellä matujen lisäksi kaikkia ryssän HIV-, Tuberkuloosi- sun muita sairaita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Anolle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

KKi: Meitä on kaksi. Ja varmasti useampikin.

Ano: Ja siinä menee suomalaisten rahaa ns. murrin perseeseen.

Joppos123: Ehkä historia tulee aikanaan kertomaan minkälainen kävelevä katastrofi tuo ämmä oli.

Joppos123 kirjoitti...

Ei tartte punamuumin suhteen edes odotella sitä kuinka se alaisiaan UM:ssa kohteli. Useat silloiset virkamiehet ovat jo sen kertoneet.
Mediaa se ei ole juurikaan kiinnostanut.
Eiköhän aikanaan akka paljastu STASI:n kätyriksi.

Joppos123 kirjoitti...

Mitä supersannaan tulee niin ihmettelen kuinka sitä edelleen palvotaan lehdistössä.
Kommunisti heitti kaikki äänestäjilleen tekemänsä lupaukset huuthelvettiin. Ei edes vaivaudu ilmoittamaan,että ei pääse esmes valtuuston kokoukseen.
Sitä äänestäneet tietävät petoksen mutta eivät tunnustaudu idiooteiksi vaan yhä hehkuttavat seurapiireissä bilettävää minä minä ja minä messiastaan.

OT: Tänään ensimmäinen kauris ( ylivuotisen vasan valkkasin kohteeksi. Osa tämän vuotisista vielä aika rimpuloita) nurin. Huomenna mennään uudestaan. Näillä huudeilla niitä riittää.
Lauantaiksi tuli kutsu hirvimetsälle. Suoraan passiin.

QroquiusKad kirjoitti...

Voisihan jopa sanoa, että asianomainen henkilö on Sitä Itseään täynnä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Ämmän vittumaisuudestahan on tullut jonkin verran tietoa. Marinin kohdalla hän täytti sen lokeron mitä valtamedia kaipaa. Eli nainen, suht nuori ja vihervasemmistolainen. Sehän riittää. Ja toivotan onnea metsälle.

Qroquius Kad: Näin voisi sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

Aika **** Ville Rannan piirros keskiviikon IL tai IS.
En muista kummassa lehdessä Ville piirros on.
Siitä ei tule kohua.

Joppos123 kirjoitti...

Niinky tiedät was p. Näissä metstyshommimmassa täälläpäin menee ek
Jos haluan, niin osun.
On kielto hommia ja ne perkustuu joihinkin 1918 Juttuihin.jos mulle annetaan sektori, niin sen pidän. Siitä ei miKään tule läpi.

Joppos123 kirjoitti...

Ei kauris-/ peurametsällä onnella ole juurIkaan tekemistä.
Pitää vaan valita paikka mistä ampuu ja milloin.
Joskus vuonna kivi ja sakset tuli koulutettua tarkka-ampujia.
Ei ainakaan haittaa ole ollut näissä nelijalkaisten metsästyksessä.
Tietyt asiat tulee selkärangasta. Kuten tuulen suunta ja mihin se Leobold on kohdistettu.
Etäisyys, tuulensuunta ja aurinko.
Näillä ei ole mitään väliä jos ammutaan 150m tai alle . Jos lähdetään siitä yli niin on väliä.
Itselläni on raja notta yli 200m en ammu. Siis nelijalkaisia.
Liikaa muuttujia.
Haavakko on kaikkein pahin mitä voi käydä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: On mennyt minulta ohi.

Joppos123: Jep. Haavakko pilaa päivän. Yksi turhimpia kysymyksiä metsästyksessa on ”miksi et ampunut”.

QroquiusKad kirjoitti...

Se Ville Vallattoman piirustelu lienee tämä:

https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/ab1df9ca-354c-4a36-84bf-62fd94fba4e2

On varmaan omasta mielestään ollut aivan ratkihauska, mutta kunnioitus puuttuu, kuten Havofkaltakin.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan Joppos123 kuullut tarinan jonka mukaan Halosen adjutantti oli siirretty korpivaruskuntaan sen jälkeen kun oli vahingossa töytäissyt muumimammaa auton ovella?

Anonyymi kirjoitti...

Muistuupa mileen tuosta haavakosta muuan hirvimetuureissu entisestä elämästä. Minä ampua pamautin ylivuotista hirvisonnia, ihan hyvältä paikalta. Enkä osunut, ja kun jälkeenpäin katsottiin sitä paikkaa, niin ei ihmekään. Ammuin yli. Kas kun se hirvi pahus kulki sellaista maastoa, että se laskikin sen muutaman metrin siitä mitä oletin. Taustalla paljastui, että yli meni, hirven kulkeman reitin takaa löytyi petejän kyljestä komes laikka johon olin osunut. Kyllä siitä tulilla kuuli, että ammuit ohi. Sellaista veljellistä kettuilua.
Vaan ans olla. Viikon päästä en ollut työesteen takia mukana karkeloissa. Meillä oli kolme porukkaa vierekkäisillä alueilla, selvästi maastossa erottuvina, lampia, puroja jne. rajoina.
Yhdellä naapurialueella joku ampui suolille, eli ohi. Sieltä se haavakko tuli meidän alueelle, eli oma jahti seis ja haavakon perään. No, hirvi jatkoi matkaansa sinne kolmannen porukan alueelle ja sai siellä lisää, eli joku onnistui sitä perskankkuun ampumaan. Vaan silti, hirvi jaltkoi matkaansa sille alueelle jossa sitä ekaksi ammuttiin. Ja onneksi kaikille kuoli siihen rajalla olleen puron rannalle, juuri sillä "oikealle" puolelle, eli sai alkuperäinen porukka pilalle ammutun hirven lihat.
Pääsinpä sitten tulilla kuittailemaan, että jos kerran ammutaan ohi, niin ammutaan reilusti ohi. Säästää jalka- ym. vaivoja huomattavasti. Eli jos tehdään haavakko, niin se on mielestäni ohiammuttu.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Kun hirvipeijaisissa ihastellaan mahtavan vahvaa riistan makua, saattaa sen aiheuttajana olla puhki ammutut suolet ja rakko.
Haavakkomarinadia kerrakseen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qaroquius Kadille, Anolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad:

Viesti1: No joo, ei tuo kovin onnistunut kyllä ole.

Viesti2: Tuskin. Paskamahoille kun ampuu niin siinä menee lihat herkkään piloille. Ei niitä peijaisiin viedä.

Ano: Tästä en ole kuullut mutta ehkä Joppos123.

Huru-ukko: Joo, mieluummin täysi huti kuin huono osuma.

Anonyymi kirjoitti...

Jokuhan täällä muistaakseni maininut, että pupu ja paukku. Ammuttiin sitten mitä hyvänsä. Ja näin se pitää ollakin. Säästyy paukkuja.
Tuosta "tarkkisten" koulutuksesta Joppokselle: Hyvin olette hommanne hoitaneet. Maailman parhaita:))
Huru-ukko

-TR- kirjoitti...

Se on eri asia kun on ainoastaan julkisuuden kautta saanut vaikutelman jostain poliitikosta verrattuna siihen että jos henkilön tuntee ja tietää että vaikka julkisuudessa on niin mukava ihminen niin todellisuudessa on täysi mulqvisti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja TR:lle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Joo, minähän sitä pupua ja paukkua olen muutaman kerran viljellyt. Tosin huteja on tullut minullekin.

TR: Onhan niin, että ammattipoliitikon ura vaatii tietynlaisen luonteenlaadun.

QroquiusKad kirjoitti...

Piti vielä mainitsemani tuosta haavakko-marinadista, ettei se ollut minun keksimäni vaan tuli vastaan vuosia sitten "Metsästäjä"-lehden artikkelissa.
Sen aiheena oli painottaa riittävän ennakon ottamista liikkuvaa hirveä tähdätessä;
vanha hirvikoe oli tiettävästi sellainen, että sen kuvaamassa tilanteessa vastuullinen passimies olisi jättänyt ampumatta.

Hän havainnollisti ennakon tärkeyttä suolten ja rakon puhkeamisriskillä, jolloin lihat pääsisivät marinoitumaan niiden liemissä aiheuttamaan peijaisissa ihastelevia lausahduksia:
"Kylläpä onkin vahva Riistan Maku!"

Hänkään ei väittänyt, että näin olisi joskus tapahtunut.
Saattaakin olla, että hän oli keksinyt sen pelotteeksi, joka jäisi lukijan mieleen.
Minulle se ainakin jäi.