torstai 29. helmikuuta 2024

OPIKSI JA OPASTUKSEKSI

Lyhyt oppimäärä

Niin kuin lukija hyvin tietää, ansiokkaat – tai osittain jopa kieli poskessa toimivat – natsien metsästäjät löytävät aina uusia pöyristymisen kohteita. Hiljattainhan löytyi keitosta natsikatkarapuja ja varsin tuoreeltaan löydettiin myös Ingmanin 88-jäätelöä. Numero 88 on tietysti haram, sillä sen numerot viittaavat tietysti kirjaimiin HH joka meinaa taas Heil Hitleriä. Saa sinänsä nähdä, koska kunta nimeltä Hauho laitetaan natsiepäiltyjen listalle sillä siinähän lausuttuna ne H-kirjaimet korostuvat kyllä pelottavasti. Ja hei, entäs Helly Hansenin takit? Viski 88:n myynti on kylläkin jo lopetettu.

Tavallisen ihmisen on hyvä tietää, mitä välttää ettei aiheuta tiedostaville yksilöille hyperventilaatiota. Onhan nimittäin myös numero 18 erittäin arveluttava sillä sehän meinaa Adolf Hitleriä. Ja samoin 74 on pahasta sillä se meinaa Gross Deutschlandia ja siinä on ihan turha selittää ettei osaa saksaa. Varsinkin jos on käppäukko niin on se Korkeajännityksistä kumminkin oppinut sen verran. Silloin 1970-luvulla.

Numeroitten ja kirjainyhdistelmien lisäksi kannattaa tietysti varoa muutakin, ettei vaan leimaudu äärijoksikin. Leijonakorut ovat silkkaa Lapuaa vaikka kyseessä olisi ihan aito Suomen vaakunaleijona. Musta-sininen villapaita varsinkin julkisuudessa aiheuttaa ilman muuta primitiivireaktion. Vanhoissa viikinkiriimuissa ja Torin vasarassa saattaa hyvinkin olla natsismia. Niin kuin jopa Havaiji-paidoissa. Kas kun ne saattavat viitata amerikkalaiseen Boogaloo boys-ryhmittymään joka on Suomessakin erittäin laajalti tunnettu. Jopa ok-merkissä voi olla sitä pelottavaa äärijotakin.

Sen sijaan sirppiä ja vasaraa sekä Che Guevaraa saa esitellä kaikessa rauhassa. Kas kun ne ovat sitä kuuluisaa niinqu ihan muuta.

Eikä unohdeta muitakaan eläimiä. Jos kravatissa tai muualla on pesukarhu tai mesimäyrä, niin olet epäilemättä äärijotakin josta metelöidään aina eduskuntaa myöten. Supikoira on saanut olla toistaiseksi rauhassa mutta eiköhän pian joku huomaa että sehän muistuttaa pesukarhua.

Noin yleensä ottaen tavallisen ihmisen on varsin vaikeaa väistellä mahdollista natsileimaa joten ehkä kannattaa olla ainakin äärijotakin ihan suosiolla. Ja suorastaan nauttia siitä että on luomassa sitä kuuluisaa epäsensitiivistä ja turvatonta tilaa. Ja kyllähän tämä natsisymbolien metsästys antaa sisältöä joidenkin ihmisten elämään.

Tämä lyhyesti näin karkauspäivänä. Eihän näitä ole kuin kerran vuodessa.


25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eihän nyt HH takkeja voi sensuroida koska ovat jo 500 vuotta "sopeutuoiden" tavaramerkki ja myös "nuorukaisten" jolleivat ole kerinneet Canadian Goosea hommaamaan metromaitoliukumeltaan.

Tapio Suhonen kirjoitti...

Tämä symboliikan yksisuuntaisuus on naurunaihe: kukaan ei ole kieltämässä JavaScript:iä, vaikka se viittaa - pöyristyttävän piilosymbolisesti - Josif Staliniin.
Kumma juttu, sikäli kun ko. juippi sai hengiltä huomattavan määrän ihmisiä, jättäen "Hissukan" pahasti hopealle.
Ehkä se on niin, että pahuutta tulee toteuttaa oikeaoppisesti. Ja erityisesti trendiä noudattaen.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Pyhän Typeryyden alttarilla palvovat papittaret vaihtavat päivittäin oikeaoppisen kaanonin sääntöjä, jotka he itse jatkuvasti määrittelevät. Tuohon harvojen ja valittujen joukkoon pääseminen edellyttää täydellistä tietämättömyyttä mistään länsimaisen kulttuurin ja tieteen todellisista saavutuksista vain Tunne (tm) merkitsee jotakin.

Joukko on pieni, mutta kovaääninen. Niin kutsuttu hiljainen enemmistö (yli 90 % ihmisistä) elää elämäänsä hyvin tietäen mikä on todellista ja mikä ei.

En ole koskaan ymmärtänyt hysteeristä vihaa Suomen leijonaa kohtaan. Se on eurooppalaisista vaakunoista eräs onnistuneimmista ja on tunnollisesti valvonut jo 440 vuotta Kustaa Vaasan hautaa Uppsalan tuomiokirkossa. Ruotsin oma Tre kronor on aika valju esitys meidän jalopeuraamme verrattuna.

Olkaamme siitä ylpeitä.

Anonyymi kirjoitti...

Aikuiset ihmiset, joilla luulisi olevan parempaakin tekemistä, löytävät piilomerkityksiä mistä ikinä haluavatkin malliin DDR ja Neuvostoliitto, joissa petturiksi ja kansanviholliseksi leimautui mitä mielikuvituksellisimmista syistä. Sodassa ja rakkaudessa sanotaan kaikkien keinojen olevan luvallisia ja jonkunlainen sota tässäkin on menossa ja johtuu siitä, että vihervasemmisto hävisi sekä eduskunta- että presientinvaalit ja se lyö vastapalloon pelottelemalla kansaa sinimustalla hallituksella, rasisteilla ja natseilla.

Se, että juuri HS teki jutun tästä 88-jäätelöstä on oikein hyvä juttu; ehkä hitaampienkin silmät viimein avautuvat "laatulehden" tasosta. Kaiken kaikkiaan joutavanpäiväistä ja lapsellista kohkaamista.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

"Saa sinänsä nähdä, koska kunta nimeltä Hauho laitetaan natsiepäiltyjen listalle sillä siinähän lausuttuna ne H-kirjaimet korostuvat kyllä pelottavasti."

Senkö vuoksi se kunta onkin lakkautettu jo vuosia sitten ja liitetty Hämeenlinnaan, vaikka se on hyvinkin 30 kilometrin päässä varsinaisesta Hämeenlinnasta?

Anonyymi kirjoitti...

Oliko se Juice kun aikanaan laulussaan kertoi mistä tuo kunnan nimi Hauho tuli. Sen syntytarinan. Kylillä kulki pari miestä, jenkki ja saku. Jenkki siinä että How (hau) ja saku että hoch. No siinähän se, HauHo.
Se 88 viski joutikin mennä, melkoista kuraa ja tuo 888 jäätelö, en ole maistanut. Eikä ole vastaan tullut, siis sattunut lautaselle tuo katkarapukeitto kun en moisesta pilkkisyötistä erikoisemmin välitä.
Huru-ukko

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Psykoanalyysin yhden koulukunnan oppi-isä Jung laati aikanaan oppilaidensa kanssa mainion kirjan "Ihminen ja hänen symbolinsa", jossa runsaan kuvamateriaalin kanssa käydään läpi niin sanotusti "arkkityyppisiä" -- syviin psyykenkuvioihin palautuvia -- visuaalisia ideoita. On mukava miettiä mitähän Jung mahtaisi sanoa tästä nykyisin niin pinnalla olevasta rasistijahtaajien harrastamasta elämyksenmetsästyksestä, jossa kaikkea mikä vähänkään vihjaa "natseihin" kaivetaan esiin vaikka mistä.

Harrastuksen kohokohtiahan tuossa blogin alussa lueteltiinkin. Itselleni aikalailla pinnalle nousee sen yhden tyttösen häikäilemätön valtaojajahti sen yhden toimmettelijanaisen ohjelmassa. Se oli nyky-yleä tyypillisimmillään. Vaikka siinä maalitettiin tähtitieteilijää, siinä sai itse Peppi Pitkätossukin tosi potkuja lettipäähänsä.

Ja sehän -- kuten kaikki "jungilainen" symbolien tulkinnallinen hyväksikäyttö -- on tietysti yksi muoto sitä niin paljon parjattua "kulttuurista omimista", joka sekin käsite on varattu vain ja ainoastaan Ainoaa Oikeaa Totuutta edustavan edelläkävijäväen käyttöön.

Jos ne ihmisestä mitään ymmärtäisivät, tuskin itseään ainakaan edelläkävijöiksi kuvittelisivat. Pikemminkin ovat pahanlaatuisesti psyykisesti taantuneita rssukoita.

Psyykkisestä taantumasta tulee nykyisin ensimmäiseksi Venäjä mieleen. Historiallisempaa esimerkkiä saa nykyajasta hakea. Pohjois-Korea on vain karikatyyri Venäjän valtavan taantuman rinnalla. Putin syöttää nuorisonsa suoraan sotarintamalle oman psyykenvammansa oikeuttamana. Se on historiallisesti ottaen aikamoinen näytös ihmisen hulluudesta ja totaalisesta moraalittomuudesta.

Oikeastaan pitäisi ihmetellä, ettei Venäjän karhusta etsitä kissojen ja koirien avulla propagandistisia tulkintoja -- kyllä nekin halinallet, joita "maahanmuuttajien" kouriin jossain vastaanottokurssilla oli annettu, kyllähän nekin pitäisi tulkita venäläisen natsismin piilopropagandaksi. Hyi olkoon -- viitsivätkin leikkiä sellaisilla inhottavilla symboleilla.

No joo. Peeässänä lisään, että kiitos Ykälle tuosta halinalleblogista. Sain siitä inspiraation pohdiskella nallesymboliikkaa syvemmältikin.





Anonyymi kirjoitti...

Olenkin ihmetellyt miten Iittalan uusi, äärinatsistinen logo on toistaiseksi välttänyt lynkkauksen. Sehän uusi logohan on ”1881” - voiko natsimyönteistä ja antisemitistä piilovaikuttamista selkeämmin tehdä!
surupuku

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko sitä syytä kuukahtaa, ennen kuin täyttää 88v? Ettei vaan naziinnu kokonaan...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Tapio Suhoselle, alianor d´aquitanelle, Rouva Anolle, Ano2:lle, Huru-ukolle, Seppo Oikkoselle, surupuvulle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne. Tuo alianor d´aquitanen toteama ”Pyhän Typeryyden alttarilla palvovat papittaret vaihtavat päivittäin oikeaoppisen kaanonin sääntöjä, jotka he itse jatkuvasti määrittelevät” oli kyllä hyvin osuva. Jos meillä olisi se entinen hallitus vielä vallassa niin varmaankin palkattaisiin ammattimaisia piilomerkityksien etsijöitä. Ja joo, se valtaojajahtaava Renaz Ebrahimi oli kirjoittaessa kyllä mielessä.

QroquiusKad kirjoitti...

Onhan näitä psyykkisesti ja emotionaalisesti epävakaita henkilöoletettuja ollut kautta aikain.
Kuitenkin vasta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana niistä on tehty the Virallisen Totuuden Asiantuntijoita™, joiden jatkuvasti vaihtelevien oikkujen tahdissa yritysten ja yhteiskuntien on hypittävä sen sijaan että käskisivät näiden pitää lärvänsä kiinni.

Asiantila johtuu tietysti siitä, että parinkymmenen kuluneen vuoden aikana nämä epävakaat ainekset on päästetty päättämään parlamenteissa sekä yritysten ja valtioiden hallituksissa.
Mutta kansalla on niin hyvät hallitsijat kuin se ansaitsee.

Kun me kerran alistumme tähän, me olemme tämän ansainneet.

Anonyymi kirjoitti...

Kumma kun Kalevalaa ei ole vielä lyöty boikottiin. Himmler kun oli siitä erittäin kiinnostunut. Ei palanut eilen tietääkseni kirjarovio missään.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Olen pikälti samaa mieltä mutta en tuosta lopusta. Älä tuomitse meitä kaikkia.

Tapsa vaan: Joo, ja kas kun Kalevalan tarinathan ovat rajamme itäpuolelta niin eikös se ole vielä kulttuurista apprpörröttämistä?

QroquiusKad kirjoitti...

Tuomitsen itseni ja siinähän sitä jo onkin riittämiin.

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllä Kalevalastakin on kiukuteltu:

https://www.hameensanomat.fi/uutissuomalainen/4247041

Tuo juttu on maksumuurin takana, mutta kyse on siitä että karjalaisaktivisti Tuomo Kondie änkyroi Lönnrotin varastaneen Kalevalan karjalaisilta ja tehneen sitä suomalaisen.
Hän palasi asiaan viime maakuntalehden viime sunnuntainumerossa.

Voisimme toki kysyä, että mitäs Kondie sitten täällä varkaiden maassa luuhaa?
Menisi kotiinsa sinne Laulu-karjalaan elvyttämään ja palauttamaan varastetun perinteen takaisin niille, joille se mielestään kuuluu.

Rehellinen Reiska kirjoitti...

Tiedätkö miksi Näkkäläjärvi/ihmisiä telineillä on sulki?

Anonyymi kirjoitti...

Olisi psykiatrille töitä. Hullu, hullumpi, natsijahtaaja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qqroquius Kadille, JJR:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Älä suotta. Ja kyseinen Kondie varmaankin ajatteli löytävänsä itselleen markkinaraon josta voisi saada työpaikan.

JJR: Koko Vuodatusnet on nurin.

Ano: Nimenomaan psykiatrille. Ei psykologille.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisen on aivan helppoa olla natsi nykyäänkin. Palestiinan lippu käteen vaan ja baanalle. Vihervasemmisto saattaa jopa antaa aplodit.

Strix Senex kirjoitti...

Näitä ammattipöyristyjiähän löytyy joka nurkan takaa. Mitä turhempi juttu, sitä suurempi kauhistus. Välillä, eikä niin harvoinkaan, mieleen nousee kysymys, että mistähän noitakin tulee. Joitakin selityksiäkin on mieleen tullut.

Yksi selittävä tekijä on tuollaiseen lankeavien henkilöiden alkeellinen ja taikauskoinen ajattelu, joka etsii ja löytää salattuja paholaismaisia symboleja käytännöllisesti katsoen mistä tahansa. Aikoinaan tuollainen sai ilmentymänsä esimerkiksi noitavainoissa, joissa primitiiviset laumat usutettiin vainoamaan sopivaksi katsottuja kohteita. Useimmiten lauman kellokkaat käyttivät tätä alkeellisuutta hyväkseen, kohdistaakseen vainon omalta kannaltaan epämiellyttäviä henkilöitä vastaan.

Edelliseen liittyy kellokkaiden pyrkimys laumakäyttäytymisen voimistamiseen ja laumojen ohjailuun. Pöyristymisiä ja hälyjä nostetaan niiden itsensä takia. Se, onko niihin jotain oikeaa syytä, on toisarvoista. Kohde, mitä vastaan meteli nostetaan, on metelin nostajan kannalta olennainen asia. Itse asia, mistä kauhistutaan, on merkityksetön. Kysymys on refleksien vahvistamisesta. Tarkoitus on, että laumat reagoivat pöyristymissignaaliin kuin Pavlovin koirat ja kellon pirinään.
Yksi selittäjä on myös tarkoituksellinen ja toistuva metakan nostaminen tyhjänpäiväisistä asioista, jotta tärkeille ei jäisi ilmatilaa. Mediatila täytetään tällaisella rikkaruoholla, jotta hyötyinformaatiolle ei jäisi tilaa ja jotta se hukkuisi tyhjään hälyyn. Tähän liittyy myös varsinkin kommenttipalstoille ominainen pyrkimys keskustelun alkeelistamiseen, jotta järkevä keskustelu ja asiallinen argumentointi ei pääsisi kukoistamaan. Vaikka täytyy sanoa, että kyllä se toimittajakuntakin tämän ajattelun ja argumentoinnin alkeellistamisen hallitsee enemmän kuin hyvin.

Edelliseen liittyy myös harhauttaminen, jonka tarkoituksena on kohdistaa ihmisten ja erityisesti toisinajattelijoiden huomio ja energia näihin tyhjänpäiväisiin juttuihin, jotta he eivät huomaisi ja käyttäisi energiaansa niiden todellisien ja vaarallisten toimien esille tuomiseen ja vastustamiseen. Onhan se paljon helpompaa suorittaa sabotaasia jos vahtikoirien huomio kohdistetaan johonkin tyhjänpäiväiseen, jolle voi vain nauraa, kuin jos se kohdistuisi oikeasti tuhoisiin asioihin.

Ps. Kannattaa tutustua Leninin kirjoituksiin. Sieltä nämä laitavasemmiston opita ja keinot löytyvät aivan kuten Aatun ajatukset Mein Kampfista.

Anonyymi kirjoitti...

Numero 88 kiinalaisessa kulttuurissa tarkoittaa hyvää onnea. Ogelissa oli vuosia 88 Burgers - niminen nakkikiska. En tiedä oliko heillä hyvä vai huono onni kun nyt se taitaa olla 99 burgers.

88:n merkitys on siis kulttuurisidonnaista.

Ekku kirjoitti...

Saksassa on ihan helvetin paljon autojakin, joidenka rekisterikilvessä on HH eikä se aiheuta siellä mitään kohua.

Antifilatelisti kirjoitti...

HH = Hansestadt Hamburg.

Heikki kirjoitti...

Olihan saksalaisilla mainio pelätty 88mm it/ maamaali tykki..n.1933 eteenpäin. Ylös yli 10km, maantasoon 14,8km. Kilometriin tuhosi myös melkein kaikki tankit. Meillekin taisi tulla 90. 12 laukausta/ min. Painava oli. Wikipedia.
Tuli luettua korkkarit tarkkaan .

QroquiusKad kirjoitti...

Ja huomatkaamme:
kenellekään III Valtakunnassa ei tullut mieleen, että 88 mm tai 8,8 cm (Acht, Acht) kuten saksalaisessa järjestelmässä tykistökaliberit ilmoitettiin olisi ollut "Heil Hitler" -tykki.
Oli se Goebbels onneton propagandisti, kun ei huomannut näin ilmeistä asiaa hyödyntää!

Paitsi etteihän se ollut ilmeistä.
Eihän Natsi-Saksassa tunnettu ensimmäistäkään näistä Myöhempien Aikojen Pyhien Nazinmetsästäjien keksimistä mustanaamiokerhomaisista salamerkeistä.