Onnellista uutta vuotta 2010 tämän blogin lukijoille ja kaikille muillekin. Uutta vuottahan vietetään perinteisesti ilotulitteitten parissa, ja niin tulee tekemään myös Hotelli Yrjöperskeles. On mukavaa olla hetken aikaa taas pikkupoika ja kaikennäköinen räjäyttäminen kuuluu poikien touhuihin, vaikka se kuinka turhaa ja tuhlausta olisikin.
Ilotulitusta on säädelty taas lainsäädännöllisin toimenpitein, eli alle 18-vuotiset kölvit eivät saa haltuunsa edes papatteja ja tähtisadetikkuja. Tämä on loukkaus suomalaista pikkupoikakulttuuria kohtaan. Aikanaan 1970-luvulla räjäyteltiin nyrkillätapettavan kokoisina tykinjyskyjä ja kiinanpommeja, jotka olivat ihan eri kaliiberia kuin 1990-luvulla myyntiin tulleet ruutipierut. Ja ihan yhtenä kappaleena selvittiin. Kehittipä räkänokka-Ykä Lötjösten veljesten kanssa jopa eräänlaisen omatekoisen kranaatinheittimen, ja kaikki sormet ja silmät ovatten tallella.
Pikkupoikien kuuluu olla välillä vähän pahanteossa. On selvää, että löytyy sellaisia toheloita, jotka saavat silmänsä puhkottua vaikka virkatessaan, mutta onko siitä ihan pakko rangaista koko ikäluokkaa? En minä usko, että nykyajan pojankossit ovat sen kummempia tässä asiassa kuin 1970-luvullakaan. Tai 1920-luvulla.
Luulenpa, että vuonna 2011 lait muuttuvat vieläkin tiukemmiksi, koska joku huolehtiva viranomainen saattaa hoksata, että tulitikuista ja tinapaperista saa osaava kaveri fiksattua jokamiesluokan ilotulitteen. Lisäksi eräitten liekokasvien kerääminen tullaan varmaankin kieltämään, sillä niitten siitepölystä saa ns. kärpäsruutia (tunnetaan jossain päin myös nimellä koiranruuti).
Varmaankin tämä absoluuttinen ilotulitekielto on sukua sille asialle minkä kuulin, eli jollain yläasteilla (liekö hyvinkin yleinen käytäntö) ei jätkät saa enää veistotunneilla käyttää vannesahaa ja oikohöylää. Opettaja näyttää miten sitä käytetään, mutta siihen se sitten jääkin. Opettaakohan ne enää hitsaustakaan? Mulle kyllä aikanaan kaasuhitsaus opetettiin. Jotenkin vaan tuntuu, että nuoresta ikäluokasta pitää ehdoin tahdoin tehdä aivan avuttomia. Liekö meillä liikaa koulutettuja terapeutteja, ja jos ihmiset pärjäilee ihan mukavasti ilman heitä, niin heiltähän loppuvat työt.
Ihmetyttää vaan se, että vaikka päättävä taho ottaa noi papattiasiat haudanvakavasti, niin se tosiasia, että 12 – 13-vuotiset pennut ryyppäävät kadulla myöhään yöllä ei tunnu herättävän juuri kiinnostusta. Jos jotkut tahot vaativat asian tiimoilta esim. pakollisia kotiinpaluaikoja lapsille (mitä muuta joku 13-vuotias on jos ei lapsi), niin ns. ihmisoikeuspiirit vetävät pellollisen herneitä nenään.
Ehkäpä valtaa käyttävät piirimme määräävät ryyppäävälle nuorisolle kypäräpakon. Ei tee niin kipeetä, kun pää kolahtaa sammuessa tantereeseen. Ryyppäämiseen ei tosin puututa. Kai se mielletään ihmisoikeuksiin kuuluvaksi alaikäisen itseilmaisumuodoksi.
Vaan saanhan esittää uuden vuoden toivomuksen minäkin. Määrätkääpäs eduskunnan viisaat semmoinen laki, että kun tämä Kööpenhaminan ilmastokokous sai aikaiseksi 200 – 400 euron ylimääräisen laskun per turpa per vuosi, käyttökohteena murrinperse ja Kankkulan kaivo, niin oman osuutensa saisi suorittaa ampumalla ilmaan tuon summan edestä ilotulitteita. Mitään hyötyähän siitä ei tietenkään ole, mutta ei sillä rahalla silloin ainakaan ostettaisi Kalashnikoveja jonkun pikkuhitlerin gangsteriporukoille. Se säästäisi myös hallinnollisia kustannuksia. Asiasta vastaava virkamies vain klikkaisi tiedostoonsa, että Ykä ampui vaaditun ilmastorahan suoraan ilmastoon ja Enter.
Yleensä ja erikseen, onnellista, menestyksen täyttämää ja suomalaisia arvoja säilyttävää & kunnioittavaa uutta vuotta 2010 toivottaa Yrjöperskeles sekä Hotelli Yrjöperskeleen henkilökunta.
Jätkänkynttilä. Kielletään vuonna 2013. Aiheuttaa pienhiukkaspäästöjä, sulattaa napajäät ja hukuttaa Lontoon, Amsterdamin ja New Yorkin. Lisäksi promillen miljoonasosa käyttäjistä voi polttaa tätä tyhmyyksissään sisätiloissa.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
19 kommenttia:
Ehkäpä valtaa käyttävät piirimme määräävät ryyppäävälle nuorisolle kypäräpakon. Ei tee niin kipeetä, kun pää kolahtaa sammuessa tantereeseen. Ryyppäämiseen ei tosin puututa. Kai se mielletään ihmisoikeuksiin kuuluvaksi alaikäisen itseilmaisumuodoksi.
Maailman ehkä edistyksellisin valtakunta on jo lähestynyt tätä ongelmaa ei pakon vaan valistuksen kautta. Briteissä poliisit jakavat korkokengissä toikkaroiville naikkosille sandaaleja jotta ei nilkka naksahtaisi ja otsa kolisisi katuun:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/england/devon/7753971.stm
Toisaalta samassa ohjelmassa kaduille kuseskelijoille lyödään moppi kouraan mikä ei ole oikeastaan ollenkaan huonompi ajatus.
Herja
Hyvät uudet vuodet Ykälle myös. Olen viime aikoina lukenut blogisi alusta asti ja on hyvää settiä koko ajalta.
Nimimerkkikin on sopivan legendaarinen, faijan kautta aikoinaan tutustuin pentuna Jammun pakinoihin :)
Pidä lippu korkealla myös vuonna 2010!
Ääriesimerkki tästä holhoamisesta on sädetikkujen K-18 ikäraja ja suojalasien käyttöpakko kaikille, siis SÄDETIKKUJEN :D
Vanhat kunnon tykärit on ihan ymmärrettävästi kielletty rivareiden postilaatikkojen säätämiseksi - vaikka se kieltäminen periaatteellisesti vittumaista onkin. Siitä olen täysin samaa mieltä, että nykyisten kiinareiden kutsuminen tykäreiksi ja papattien kutsuminen kiinareiksi on loukkaus pikkupoikia kohtaan. Nykyiset papatit ovat voimakkuudeltaan niitä entisiä nauhanalleja mitä raaputettiin kynnellä ja jotka nykyisin luokitellaan "toimintaleluiksi". On todellakin hanurista että muutaman pösilön takia peukaloita kasvatetaan parhaassa oppimisiässä olevien nuorten ihmisten kämmeniin.
Siis hyvänen aika. Oikohöylä, vannesaha ja hitsaus kielletty.
Entäs sitten tekstiilitöissä, miten ompelukoneen käyttö tai teräväkärkiset sakset?
Kiitokset kommentoijille, varsinkin Anonyymille, joka on kahlannut kaikki 127 tuotosta.
Ruukinmatruuna: tieto noista sahauskielloista jne ei ole kirjallinen, mutta sen verran varmasta lähteestä, että uskon olevan totta. Teräväkärkiset sakset varmaan kielletään, ja yleensäkin käsityöt varmaan aikanaan poistetaan turhana. Tilalle suvaitsevaisuusoppia.
En minä kouluaikoina hitsipilliä nähnytkään.
Hyväää Tulevaa Vuotta myös täältä Lottovoittajan kammiosta.
Itse taidan laittaa tästä palopuvun päälle sekä suojalasit, hengityssuojaimen, kuulosuojaimet ja suihkumyssyn pääähän. Sitten kietaisen itseni keltaisena loistavaan neon-liiviin, ripustan jäänaskalit uumalle, sytytän aurinkoenergialla lataamani vähäenergialediotsalampun ja suunnistan perheen kanssa saunaan. Kunhan olen tarkistanut, että hätätie-valaistus toimii, että evakuointi suunnitelma on ajantasalla ja lapsetkin osaavat sen ulkoa, ja olen soittanut paikalliselle nimismiehelle varmistaakseni, etten riko mitään nykysuomalaista lakia, asetusta tai sellaisen tulkintaa.
Parempaa ensi vuotta myös Yrjölle.
Ja kyllä, tuo saha-höylä-hitsauskielto on täyttä totta. Kohta, sanosin noin 1-2 vuoden sisään kielletään myös taltat ja ruuvimeisselin, että saamme lisää uusavuttomia pojanjullikoita maahan.. Pitäähän maahan tuoduille huippuosaajille olla mahdollisuuksia..
Taas kerran hyvää tarkoittavia säädöksiä, joiden noudattamisella on vähäinen valvonta ja rikkomisella olemattomat sanktiot. Tällaiset vaikuttavat vain kunnollisiin lakia totteleviin kansalaisiin, jotka osaisivat soveltaa maalaisjärkeään ilman säädöksiäkin. Rikollisiin luonteisiin holhousluonteisilla asetuksilla ei ole mitään vaikutusta.
Tuttu opettajakaveri kertoi aikoinaan hyvän tarinan yläasteen vanhempainillasta. Kukkahattutäti oli jankuttanut hänelle (kemian opettajalle), miksi ihmeessä lapset saavat käyttää tunnilla happoja, nehän ovat hirmu vaarallisia. No, oikeasti suola- rikki- ja typpihappoja annetaan oppilastöihin vain niin laimeina liuoksina, että niiden vaarallisuus on kotitalousetikan luokkaa. Lisäksi niiden käyttöä valvotaan erittäin tarkasti. Tämä ei vain mennyt kukkahatulle jakeluun lukuisista toistoista ja metritolkulla kulutetusta rautalangasta huolimatta. Lopulta kaverini oli hermostunut ja kysynyt, että annatteko te lapsellenne lyijykynän? Vastaus oli myöntävä, jolloin ope totesi tylysti, että ihminen voidaan tappaa lyijykynällä, mutta ei millään hapolla, paitsi ehkä pakottamalla juomaan väkevää sellaista. Oli mennyt äiti hiljaiseksi, mutta naama pahasti mutrulla.
Suhteellisuudentaju on joskus pahasti hukassa, kuten mainiosti vertasit papattikieltoa ja lasten ryyppäämistä.
Hyvää uutta vuotta Ykälle ja pidä kynä terävänä myös 2010!
Kiitoksen kommentoijille ja menestyksekästä uutta vuosikymmentä. Kommenttien julkaisu vähän venyi, koska olin pari päivää netin tavoittamattomissa tekemässä mm. vielä sallittuja kirves- ja sahahommia, jotka liittyvät saunan lämmitykseen.
Yrjölle kiitos menneen vuosikymmenen kirjoituksista ja sitkeästä asenteesta.
Seuraavaa odotellessa.
Terkut tässä myös vasaralle ja RM:lle. Se accountin hankkiminen on vaan kynnys.
Hyvää Uutta Vuotta kanssa vaan.
Hyvin kirjoitettu tästä tykäriaiheesta.
Totalitarismi etenee täällä askel kerrallaan, verkko kiristyy...
Todella vituttavaa, että pikkupoikamaisuus kielletään, säälittävää paska-aivoisuutta, mutta juuri niin osuvaa täällä virkamiesten luvatussa valtakunnassa. stasi on täällä edelleen....
Kirjoitit niin kuvaavasti pikkupojista, ja muistan näitä paukkujuttuja omasta lapsuudestani 70-luvulla. Uusi vuosi oli odotetumpi kuin joulu, niin kova juttu se oli.
Toisin on nyt, täällähän ei kohta edes vietetä joulua ja uutta vuotta. On vaan jotain ihme hamppu-paskaa joka paikassa, ja pitää vaan suvaita vitusti kaikkea ja neekereitä.
Se oli sitten siinä se suami. Mutta siis, nyt on vielä 11-hetki, eli 2011 on vaalit, ja vielä on teoreettinen mahdollisuus saada tämä kaikki paska loppumaan. Kannattaan miettiä hetken ketä äänestelee...
Kiitokset anonyymeille ja voimia eloon. Se accountin hankkiminen ei sinänsä pitäisi olla ongelma, koska bloggerihan on amerikkalainen palvelin, ja siellä nähdäkseni otetaan tuo sananvapaus melko tosissaan.
Kaikkihan täällä kielletään ja vain sen takia, että on olemassa yksilöitä, jotka ovat niin saamarin tolloja, että tekevät kaiken just niin päin persettä ku suinkii!!!
Minun oli vaan annettava poikain olla poikii ja heidän paukuttelut oli niin kivaa kateltavaa :) Vahdin, ettei kukaan nää...tai tuu paikalle!
Hyvät uudet vuodet Ykälle. Jätkänkynttilän lisäksi myös saunat ovat kieltolistalla.
(Kuolleen ruumiini yli...)
Kiitoksia kommentoijille. Kullervo: jos saunat kielletään, kaivetaan kimpassa vierekkäiset poterot, pannaan asemaan ja pidetään puoliamme.
Voimia eloon ja vuodenjatkoa täältäkin.
Veistonopetusta vielä eläkettä odotellessa jatkava isäukko ja hänen opiskelukaverinsa turisivat välipäivinä, että vannesaha- ja oikohöyläkiellon syynä on etupäässä se, että niiden turvallista käyttöä ei ehditä opettamaan. Kun perustyökaluja ei enää opita kotona, niin koulussa sitten opetellaan kummasta päästä puukkoa pidetään, ynnä viilaamista ja sahaamista.
Kuulemma myös keskittymiskyky on heikentynyt 20 vuodessa huomattavasti, mikä tietysti altistaa kaikenlaisille onnettomuuksille.
Ja olihan tuossa uuveenä aika tavalla vähemmän noita loppuelämäksi silmänsä pilanneita vaikka viime vuoteen verrattuna.
Tämä holhous henee kyllä kaikinpuolin naurettavaksi.
Luonnollisen oppimisen kautta tulevaa elämänviisautta ruvetaan varmaan kohta opettamaan kursseila mihin tulee käydä kolmivuotinen turvallisuuskoulutus. Kurssin aiheena voisi olla vaikka että : Saako veitsellä haavaa sormeen, 3op
Tai: Tuli voi olla lämmintä, 14 op
En oikein tiedä mihin näillä säädöksillä loppujaan tähdätään, nykyisellään kun tuo alfauroksen rooli on päässyt lipsahtamaan pahasti toisenlaiseksi.
Aikoinaan riitti kun oli hartioita, ja painoi hommaa aamusta iltaan niin perkeleesti.
Nykyään tuo alfauroksen rooli on ruvennut siirtymään hiiren kokoisille läppärinörteille, jotka edistävät uraansa toisen kustannuksella.
Ei auta kuin kohdata se tosiasia että me, leveäharteiset ja suoraselkäiset työmiehet olemme auttamattomasti vanhentuneita malleja...
Kiitoksia ykälle pyhän aiheen nostamisesta keskusteluun.
Kiitokset kommentoijille.
Lähetä kommentti