LYHYESTI VOIMASTA JA KUNNIASTA

Aina valppaan Mediaseurannan kautta törmäsin uutiseen, jonka mukaan ns. ”kunniaväkivalta” koskettaa jo suomalaisia naisia. Kulttuuriamme suuresti rikastuttavista piireistä tulleet miehet ovat kohdelleet suomalaisia naisia kuin koiraa. Varsinainen yllätyshän tämä ei tietysti ole.

Uskoisinpa että näiden naisiaan ”kulttuurisidonnaisesti” pieksävien tyyppien ego on varsin pieni, ja sitä pitää ruokkia väärillä tavoilla. Verrataan heitä vaikkapa Perskeleeseen, Lötjöseen, Kutvoseen, Pöntiseen ja Pätiseen. Me olemme miehiä. Meillä on leveät hartiat. Voimaakin löytyy, ja kunniantuntoa. Meidän egoamme ruokkii aivan valtavasti se, että rouvat Perskeles, Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen elävät meidän kanssamme ihan omasta tahdostaan, ilman suvun määräystä tai väkivallan pelosta. Ja vielä tykkäävät elää. Olemme oppineet myös sen reseptin, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, joten kun vaimon kanssa elää ihmisiksi, niin vaimokin elää niin.

Ristiriidoissa on tullut jopa opittua silloin tällöin katselemaan peiliin, eikä heittelemään happoa muijan naamalle.

Kunniaväkivaltaankin olemme kyllä valmiita. Jos vaimoja tai läheisiä uhataan, niin uhkaajalta voi repiä pään irti. Tai kuolla yrittäessään.

Vaimotkin ovat tyytyväisiä meihin tavallisiin suomalaisiin karvaperseörkkeihin. Eivät he kaipaa, että menemme jollekin mieskurssille etsimään sisäistä simpukkaamme.

Miehisyyden, voiman ja kunnian tunne tulee rakkaudesta, luottamuksesta ja siitä, että on turvallinen omalle rakkaalleen. Tämä on meidän tapamme. Se on se oikea tapa. Ainoa oikea. Alistamisen tavalle löytyy puolustajia, ja ihme kyllä juuri feministipiireissä. En jaksa miettiä, kuinka heidän logiikkansa toimii ja millä perusteella. En minä oikein ymmärrä singulariteettiäkään, mutta tajuan, että se on minua mahtavampi luonnonvoima.

Vihatkoot meitä kaikessa rauhassa. Onhan meillä vielä niitä pelottavia laillisia aseitakin. Vaan meidän suomalaisissa perheissämme rakastetaan. Rienaavan häpeämättä.