No Ykä tässä taas, morjens. Ei mulla tällä kertaa mitään niin varsinaista asiaa ole, kunhan vaan tässä keskenäni yritän hahmottaa päässäni näitä viime päivien tapahtumia. Mulla kun on pitkät piuhat ja kylmäjuotoksia välissä ja siinä kun joku lukeneempi hahmottaa asiat yhdellä rysäyksellä, minä tartteen useamman perstupakin kun sottailen asioita.
Siis sehän alkoi sillai, että siellä Tampereella oli paha tulipalo. Ihmisiä kuoli. Meikäläinen, ja varmaan moni muukin tuumi, että olipa tosi ikävä juttu. Nuoria ihmisiä, elämä edessä ja sitten se kaikki loppuu tuosta vaan. Palon syitä ei tullu pahemmin mietittyä, meillä kun ei noita terrori-iskuja juuri ole. Liekö ollut sähkövika?
No sittenhän tuli tieto, että se oli ollut tuhopoltto. Lähtenyt sieltä alakerran pizzeriasta. Eipä tässäkään muuta meikäläinen ajatellut kuin että toivottavasti poliisit saa syylliset pian kiinni ja tuomiot ovat sitten ankarimman jälkeen. Harvinaisen bolsevistista touhua tommonen. Näin varmaan ajatteli valtaosa ihmisistä. Ainakin itte kuvittelen. Pienessä päässäni.
No sit siinä oli semmonen pallinkarvoja pitkin eduskuntaan kiivennyt tyyppi, Päivihän sen nimi oli. Hänelle ei riittänyt toi kansanedustajan titteli, vaan hän näki märkiä unia kulkueesta, jossa häntä kuljetettiin kultatuolissa ja ihmisillä oli kylttejä joissa luki Hyvä – Parempi – Päivi. Kun sitä kulkuetta ei sitten kukaan ollut järjestänyt ja vähän noloahan sitä kiistatta olis omin päin järjestää, niin Päivi keksi nostaa metelin, että tämä tulipalo olikin rasistinen terrori-isku, ja me suomalaiset ollaan muutenkin paskaa porukkaa. Jos sillä vaikka saisi sen kulkueen aikaiseksi. Päivillä kun on semmonen hahmotushäiriö ja se kuvitteli, että demareitten duunariäänestäjät haluavat hänen laillaan osallistua itseinho-orgioihin.
Ihan tavallinen tyyppi olis saattanut tuumia tästä että mitä helvattua? Antaako poliisi esitutkintatietoja demareitten kansanedustajalle? Sellainen tyyppi, joka on edes vähän seurannut tämän Päivin edesottamuksia ei näin kuvittelisi, vaan hän hoksaa että Päivi haluaa kulkueeseen kultatuoliin ja tykkää muutenkin puhua pehmoisia.
Niin, kiljuihan tästä asiasta eräs Kiljunenkin, mutta antaa hänen olla. Hänellä on vielä pahempi hahmotushäiriö, hän ei mm. hahmota että ihmisellä on nenä, ja linnulla nokka. Ei hahmotushäiriö mikään synti ole. Se haittaa ihan oikeasti monen ihmisen elämää. Ei siinä mitään irvailemista ole. Niin että antakaapa koiranleuat Kiljusen olla rauhassa. Kuittailkaa vaikka jääkiekkovalmentajille. Ne on siihen niin tottuneita, ettei ne välitä.
No vähän vajaaksihan se Päivin yritys sitten jäi, kun poliisi, kehno, pidätti murhapolton takia pizzerian omistajat. Jotka eivät olleetkaan kantakirjasuomalaisia. Ja Päivillehän sitten kuittailtiin melko ankarasti melko useasta suunnasta. Niin että meikäläisen järjenjuoksun mukaan Päivin kuningatartie meni melko pahasti reisille.
Vaan se, mitä minä luulen ei välttämättä pidä paikkaansa. Homma menikin reisille meiltä ns. hommalaisilta. Kansan Uutisethan sen todisti ja esitti melkoista hajoilua asian tiimoilta. Me ns. hommalaiset olimmekin väärässä, kun kuittailimme Päiville hänen pikkusen etuajassa tekemistään johtopäätöksistä. Kansan Uutiset totesi, että meidänkin olisi oletusasetuksena täytynyt pitää tätä tulipaloa rasistisena tuhotyönä. Toteaapa Kansan Uutisten kirjoittaja Jami Järvinen että me hommalaiset olemme iloissamme kolmen suomalaisen kuolemasta. Itse ajattelen asiasta tietysti taas että mitä se jätkä oikein selittää, mutta ehkäpä kirjoittajalla on parempi ote myös minun sielunmaisemaani.
Kirjoittaahan tämä Jami Järvinen myös, että ”Rikoksesta tuli kuin tulikin ”maahanmuuttokriittinen tulipalo”. Se todennäköisesti pakottaa myös antirasistit koventamaan otteitaan, jottei tapauksen varjolla anneta vastapuolen pahimmille sekopäille koko mediaa haltuun.”
Siis annas kun mä taas yritän hahmottaa. On tehty murhapoltto, jonka kanssa ns. homman kannattajilla ei ole mitään tekemistä, ja tämän takia ns. antirasistien tulee koventaa otteitaan tätä hommaväkeä kohtaan. Joku logiikka tossa varmasti on, mutta mulla se jää hieman epäselväksi. Tietysti mulla on ne pitkät piuhat jne. Vaan mitenkähän nämä antirastistit sitten koventavat otteitaan?
Varsin ilkeän heiton tämä Joku Järvinen myös heitti. Polvet notkahti. Hän kun kertoi, että Helsingin Laajasalossa ihminen kuoli jäätyään kävelysillan alle, eikä Jussi Halla-aho nostanut siitä minkäänlaista meteliä. Paha heitto, tosi paha. Halla-ahohan on ymmärtääkseni melko hyväntahtoinen ihminen, joten hänen on varmaankin pakko vastata huutoon ja ryhtyä kirjoittamaan parin aa nelosen mittaista juttua kaikista maassamme tapaturman uhriksi joutuneista ihmisistä.
Ja niitähän on melko paljon. Seurauksena on niin paljon naputtelua näppäimistöllä, että Jussin sormien nivelet turpoavat, eikä hän pysty kirjoittamaan. Silloinhan hän joutuu hankkimaan maksullisen sihteerin, joka kirjoittaa sanelusta. Ja sehän on pirun kallista. Toivottavasti Jussi ei joudu turvautumaan pikavippeihin. Ne on pirun kalliita maksaa takaisin. Tietysti äkkinäinen, niin kuin esmes minä voisi tuumia, että mitähän yhteistä Laajasalossa tapahtuneella onnettomuudella on Tampereella tapahtuneeseen murhapolttoon tai Päivi Lipposen harrastamaan ruumiilla ratsastamiseen, mutta minähän en tavallisena tyyppinä hahmota näitä suuria linjoja.
No sittenhän eräs kaveri vielä rupes meuhkaamaan, äärioikeiston (johon minäkin vissiin kuulun, vaikka jonkunlainen demari olen kai vieläkin) terroriteoista, jotka voidaan todistaa oikeaksi sillä perusteella, että niitä on niin paljon ennustettu, vaikkei niitä ole tapahtunutkaan. Tähänhän minä en voi oikeastaan sanoa mitään vastaan. Saattaa olla totta hyvinkin. Minä en meinaten pysty millään todistamaan sitä, etteikö hommalainen ampunut Kennedyä ja Martin Luther Kingiä. En pysty todistamaan sitäkään, etteikö Homma suunnittelisi tälläkin hetkellä laajaa terrori-iskujen sarjaa, joka ulottuu Hangosta Nuorgamiin. Pirustako senkään tietää, etteikö Homma ole junaillut tätä uutta Koreoitten kärhämää. Sillähän saadaan maailman katse käännettyä muualle, että me päästään heittämään kivi vastaanottokeskuksen ikkunasta sisään. Minä ymmärrän ilman muuta sen, että me hommalaiset ollaan terroristeja, koska joku epäilee meidän olevan terroristeja. Se, että näyttöä ei ole, on vain jaarittelua. Perkeleen suurin juoni on se, että hän kieltää olemassaolonsa.
Sitä minä vähän ihmettelen, että toi kaveri puhui taistelukaasujen heittämisestä homokulkueeseen. Näin itsekseni, kieltämättä hieman tyhmänä, tuumin että milläs se kyynelkaasu muuttuu yhtä-äkkiä sariiniksi tai VX:ksi, mutta kun tarkemmin mietin, niin enhän minä siitä varma voi olla. Palvelin meinaan itse aikanaan kenttätykistössä, jossa ei noitten kaasujen kanssa niin paljoa pelattu, mitä nyt se kaasunaamaritesti puolijoukkueteltassa. Kyynelkaasuahan se oli sekin. Ehkäpä toi kirjoittaja on palvellut noissa kaasusuojeluyksiköissä ja tietää paremmin. Mitäs minä tyhmä tykkimies nillittämään asiasta, josta en mitään tiedä.
No sittenhän siinä välissä se Päivikin palasi linjoille ja pyyteli anteeksi. Tietysti omalla tavallaan. Hän totesi että ”Vastustan edelleen rasismia ja eriarvoisuutta. Käsitykseni siitä, että ihmiset jakavat huoleni kansakunnan tilasta ja rasismin vahvistumisesta, on saanut tukea.”
Anskumä hetken mietin. Siis Päivi on saanut tukea sille, että suomalaiset voi todeta terroristeiksi ihan mutu-tuntumalla? Tätä täytyy miettiä varmaan vielä. Ehkäpä poltella samalla perstupakit.
No sittenhän asiaa kommentoi myös valtamedia. Iltalehti totesi poliisin sanoneen, että Tampereen tuhopoltto meni pieleen. Äkkinäisenä mietin, että missäs vaiheessa se murhapoltto tuhopoltoksi muuttui, mutta kyseessä lienee taas tämä uuskieli. Nähtävästi pian todetaan, että tänä vuonna Porvoossa tapahtunut kolmen suomalaismiehen teloitus olikin aseen hallussapitoluparajoitteisen etnispositiivisen henkilön ampumaradan ulkopuolella tapahtunut pieleen mennyt pistooliammuntaharjoitus.
Helsingin Sanomatkin puuttui asiaan ja totesi, että tulta nurkkiin pistänyt kaveri on sosiaalinen, huumorintajuinen, monen tuntema ja aktiivinen. Näin äkkiseltään tuumin, että kun kaverilla on noin paljon hyviä ominaisuuksia, ja se silti toimii tolla lailla, niin Luoja säästäköön minua kohtaamasta epäsosiaalista, huumorintajutonta, harvan tuntemaa ja passiivista miestä. Vaan saattaa olla, että läärään turhasta, ja nuo pahat ominaisuudet liittyvät vain han-suomalaisuuteen, ja sosiaalisuus ja huumorintajuisuus ovat selkeästi lieventäviä asianhaaroja. Saattaa olla. Piru vie, kun ei tiedä. Kun joku kertois ja selvittäis. Saattaahan se olla, että jos meikäläistä ammuttais naulapyssyllä kämmenestä läpi, niin se tekis vähemmän kipeää, jos ampujana olis huumorintajuinen mies.
Niin että kun olen tätä muutaman perstupakin verran tuumaillut, niin pakkohan minun on myöntää, että ei asia vielä tässä vaiheessa täysin hahmotu. Sen nyt sentään ymmärrän, että tässä asiassa (niin kuin niin monessa muussakin) on suurin mörkö semmonen suomalainen ihminen, joka ei suostu itseinho-orgioihin.
Ja minähän kuulun niihin. Minua voi myös haukkua kansallismieliseksi, blogikirjoittajaksi, netsiksi, huitsinnevadalaiseksi, halla-aholaiseksi, hommalaiseksi, kivivuorelaiseksi sosialidemokraatiksi, lihansyöjäksi, tupakinpolttajaksi, oikeakätiseksi ja ______________ (lisää itse).
Joten kaiken varalta minun täytynee todeta: Olen varmaankin tehnyt jotain pahaa. En ole varma, mitä pahaa olen tehnyt, mutta olen pahoillani, pyydän anteeksi, enkä tee sitä enää koskaan.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
2 tuntia sitten
29 kommenttia:
Minulla on todisteet, että olet paha ihminen ja hirveä rasisti. Lisäksi häpäisit sotiemme veteraanit tällä kirjoituksellasi.
Pakko uskoa, koska tohtorismies ja tutkija noin sanoi. Tässä vielä tohtorismies ja tutkijan sanatarkka sitaatti kirjoituksestasi:
"Synteettistä paskaa, jossa onnistutaan häpäisemään niin sotiemme veteraanit kuin kansallisromaani."
Ettäs tiedät. Lähde
Tervehdys Vasarahammerille ja kiitos viestistä. Voi hemmeta, laitoitpahan melkoisen rankan linkin, jonka perusteltuja faktoja minun on vaikea kumota.
Harkitsen siis bloggaamisen lopettamista ja sitä, että nielaisen piipullisen lyijyryynejä. Ennen kuin sen teen, haluaisin vielä vastauksen muutamaan mieltäni askarruttavaan kysymykseen:
1. Mitä on synteettinen paska? Luomusellaisen kyllä tiedän.
2. Kuka ön Pertti Ström?
3. Kuka ön Jussi Jalonen?
Liity vain meidän ymmärtämättömien kerhoon.
Juuri kuulin raatiosta että Kimmo Sasin mielestä olisi "hyvä" jos Suomessakin tietty kansanjoukko voisi tutkia ja tuomita tietyt asiat sharia-oikeudenkäynneissä.
Joko kuulin väärin ja pyydän anteeksi, tai sitten Sasi on psykoosissa tai muuten täysin seonnut. Miten kukaan voi olla noin naiivi dhimmi?
Ainakin ymmärrän maailman menosta yhä vähemmän. Ehkä minun pitäisi ryhtyä erakoksi ja painua johonkin korpeen ettei tarvitsisi yrittääkään ymmärtää.
Mitäs jos polttaisit perstupakit ja tutkisit, kuka ön Jüssi Jälönen? Synteettisestä paskasta en niin tiedä, aidosta kylläkin sekä pienten lasten isänä että koiranomistajana.
Tervehdys Kyllästyneelle ja kiitos kommentista. Sasin avautumista en minäkään ymmärrä. Kuvitteleeko se saavansa tällä ääniä Kokoomuksen kannattajilta?
Sharia-lain käyttöönotosta varmaan voisi kysyä mielipidettä Suomen järkevältä ja asialliselta tataariväestöltä, joka on asunut täällä jo toistasataa vuotta. En ole kuullut, että he haikailisivat sharian perään.
Meikäläisen huushollihan asuu jo korvessa. Tervetuloa mukaan. Meistä vois tulla hyvät naapurit.
Vasarahammer: Perstupakit poltettu ja miestä hieman tutkittu, ainakin näin nopiasti. Ei kai auta muu kuin kestää kaverin viha. Ja täytynee olla tyytyväinen. Minua se löi vaan scheissella, mutta Halla-ahoa Tolkienilla.
Päivin, "Kiltsun" ja kumppaneiden kommentit osoittavat, kuinka pihalla suvaitsevaisto oikein onkaan.
Eikä tuossa Kimmo "Sharia" Sasissakaan kehumista ole.
Tervehdys, Ari. Näinpä. Mutta aina vaan uusista ja yllättävistä suunnista tulee järjen ääntä. Jopa Iltalehdestä, jossa Jyrki Lehtola kirjoittaa tuoreeltaan harvinaisen asiaa:
http://blogit.iltalehti.fi/jyrki-lehtola/2010/11/27/monenlaista-rasismia/
Saa nähdä, pitkäänkö tuo on luettavana. Iltasanomien Ulla Appelsin kirjoitti samanlaista tekstiä ja yllättäen se onkin hävinnyt verkosta.
Tuli mieleen, että korpeutumisesta voisi tulla ihan todellinen vaihtoehto, jos oikein alkaa tää touhu k*rpim**n.
Meidän kylässä on ollut juuri vähän myllerrystä, enkä voi sanoa olevani tyytyväinen sen paremmin kyläyhdistyksen (salainen kokous, johon oli kutsuttu vain harvat), kunnan poliitikkojen ("niin meillähän on hyvät välit paikalliseen siirtolaisvirastoon") kuin paikallisten siirtolaisviraston työntekijöiden (täyshiljaisuus) toimiin. Tilanne vain mielestäni paheni tuollaisen oudon salakähmäisen kokouksen takia.
Paikallislehden artikkeli oli tuttuun tapaan heikkotasoinen, eikä kyläläisille ole annettu minkäänlaista tiedotetta kokouksen sujumisesta.
Aika toivottomalta tuntuu.
Hei, oletko lukenut aiheeseen liittyviä blogeja uuden suomen puheenvuorossa?
Tervehdys Kyllästyneelle ja Anolle sekä kiitos kommenteista.
Kyllästynyt: Eihän tuo hyvältä kuulosta. Mitenkä muuten, noin perstuntumalta osaisit kertoa white flight-ilmiöstä siellä lahden takana. Tyyliin isoista kaupungeista pieniin jne. Malmön Rosengårdiin ei liene han-ruotsalaisia muuttanut viime aikoina kovin hirveästi.
Ano: En ole, kun aiheesta on sen verran paljon kirjoitusta muuallakin. Jos sulla on hyviä linkkejä, niin pistä tulemaan.
Hei, puheenvuorossa on myös runsaasti aiheeseen liittyviä kirjoituksia. Huomaan, että sinulla on jokseenkin samanlaisia ajatuksia Lipposen ajatuksista (ja unista) kuin minulla. Kirjoitin hyvin lyhyen, parin lauseen blogin puheenvuoroon:
http://amadeus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/53016-mokuttajan-uhkapeli
Kaksivuotias Siiri istui sylissäni kun luin Tampereen Huumorintajuisesta Murhapoltosta koskevaa kirjoitusta. Siiri tuijotti tiukasti UFO:lla varustettua kuvaa ja totesi syvällisesti: "Siellä on hattu lentämässä!"
Hetken mietittyäni ymmärsin että aikuinen ei koskaan voi päästä havaintokyvyn ja filosofisen ajattelun suhteen niihin ulottuvuuksiin, joilla kaikenlaisiin hattuiluihin realistisesti suhtautuva kaksivuotias kykenee.
White flightin numeroista en osaa yleisemmin kertoa, Malmön tienoiltahan olet jo kuullutkin että huonosti ovat asiat, sama koskee tietty Södertäljeä. Esim. Borlängessä kuuluu olevan kamalaa, ja monet Tukholman esikaupungit ovat takuulla multikultistuneet ihan liikaa, joten sieltä varmaan ihmiset pyrkivät pois.
Meidän pikkuruisessa kylässä on tälläkin hetkellä 7 omakotitaloa myynnissä (jotkut lähes kaksi vuotta) sekä entinen kirkko ja yksi isompi vuokrajötikkä. Jonka talous on hieno, koska Siirtolaisvirasto on vuokrannut lähes koko tönön. Jos meillä olisi varaa, ostaisimme sen ja pitäisimme vaikka tyhjänä, jollei sinne saisi tavallisia ihmisiä. Sitä ei voi purkaa koska se on K-märkt ("arvokasta kulttuuriperintöä"). Pyh.
Täältä on vaikea päästä minnekään. Me myisimme heti ja muuttaisimme muualle, mutta kuka hullu tämmöisestä paikasta ostaa talon (kahden asylantian välissä)?
Sitä paitsi Serbian mustalaisiakin on koko ajan tulvinut Ruotsiin niin paljon (yli 5000 jo ja jatkuvasti tulee lisää) viisumivapauden takia, että tuskin mikään paikkakunta enää selviää ilman jonkinlaista asuntolaa. Eli ihan sama missä päin Ruotsia asuu, kun joka paikassa on pian samanlaista kuitenkin.
Tänään pannaan Ruotsin parisataavuotinen sananvapaus pilkkeiksi ja poltetaan pilkkeet Brysselissä.
Niin pahaa tekee että sydän jyskyttää ylitahtia, verenpaine on tietysti jotain Eiffelin tornin huippukorkeudella.
Tervehdys Anolle, Anolle & Kyllästyneelle ja kiitos kommenteista.
Ano: Taitaa vaan valitettavasti olla niin, että Päivi saa systeemiltä uudet pelimerkit, vaikka yritti pottia ysihailla.
Toinen Ano: Joo, siellähän se sivupalkissa se hattu lentelee. Jo Täällä Pohjantähden Alla-teoksessa Kiviojan Vikki sanoi, että hatun täytyy lentää.
Kyllästynyt: Olipahan sen verran korutonta kertomaa, ettei muuta voi kuin toivottaa voimia eloon sinne Ruotsiin. Joka pikkuhiljaa astelee kohti sisällissotaa.
Kiitos lohdutuksesta. Sotaa minäkin pelkään. Ruotsin armeija harjoitteli hiljakkoin, teemana "kapina". Kyllä sielläkin päässä siis tiedetään, mitä tulevaisuus luultavasti tuo tullessaan.
Nyt meillä onkin vain ammattiarmeija, kun varusmiehiä ei enää oteta pakolla. Toisaalta jokaisen armeijan leipiin haluavan oli pakko allekirjoittaa kontrahti, jonka mukaan suostuu lähtemään "palvelukseen" ulkomaille. Ruotsia ei siis ilmeisesti kannata puolustaa, eihän koko valtiosta kohta olekaan jäljellä mitään.
Sitä vain ihmettelen, että kuka vähän päästä enää haluaa maksella itsensä kipeäksi veroista, kun varat menevät johonkin hornan tuuttiin? Ruotsin verotushan kuuluu maailman korkeimpiin, alkaa olla vaikea nähdä, miten me ainaiset maksumiehet siitä hyödymme.
Tulossa on siis kaaos, anarkia ja sisällissota. Herkullista.
Vähän ottaa henkeen, kun samaan aikaan saa jatkuvasti kuulla, miten ilkeitä me olemme mamuja kohtaan jne jne. Yleltä tuli aamulla tunnin ajan vihapuhetta suoltavaa kirjailija Jani Saxellia. Sumeilematon tyyppi. Luulisi, ettei jo ennestään julkaissut kirjailija tarvitsisi naiiveja nyyhkytarinoita uusien romaaniensa tueksi, mutta niin vaan näämmä.
Siihen se kulttuuri kai sitten menee, jos aikoo julkaista tekstiä niin kustantajalle on turha tarjota mitään muuta kuin multikulti-ihqua.
Ääh, juttuni menee aivan plörinäksi, olen kylmettynytkin vielä kaiken lisäksi. Pyyhi pois jos tää on liikaa.
On meillä sentään tämä netti vielä, mutta odottakaas vaan kun EU oikein alkaa huitoa niin kaikki vapaus häviää.
Tervehdys Kyllästyneelle ja kiitos kommentistasi.
"Ruotsin armeija harjoitteli hiljakkoin, teemana "kapina"."
Tuota en tiennytkään. Veikkaanpa, että ruotsalaisissa upseereissa löytyy kyllä järkevää ja asiallista porukkaa, eikä harjoituksen kuvitteelliset kapinalliset olleet suinkaan han-ruotsalaisia.
Sinänsä täällä lahden itäpuolella pistää jurppimaan, että ruotsalaiset jättävät puolustuksensa Suomen kokoisen jalkaväkimiinan hoidettavaksi. Yleensäkin koko (Länsi)-Euroopassa on ilmassa samanlaista haihattelua kuin 1920-luvulla, eli "ei koskaan enää". Ja mitenkäs sitten kävi?
No, joka tapauksessa uskon, että jos lahden siellä puolella ruvetaan oikeasti kokeilemaan kuka on kuka, löytyy ruotsalaisista kyllä vielä yllättävän paljon miehiä.
Kenellä muulla kuin han-ruotsalaisilla olisi syytä kapinoida? Kun jatkuvasti pannaan mamut ruotsalaisten edelle joka jonossa.
Kyllästynyt: Silloin se ei minun mielestäni ole kapinaa, vaan puolustustaistelua. Jonka ruotsalaisille kyllä sallin. Eikös se Hemvärnet tarkoita juuri kodinturvaa?
Juu, mutta nyt kun multikulti on kirjattu iankaikkisesti ja lähtemättömästi Ruotsin perustuslakiin, niin mikä tahansa Ruotsin maaperällä on "ruotsalaista" ja Ruotsin kansalaisuuden merkitys on häivytetty tyhjiin. Astut vain laivasta tai lentsikasta Ruotsin maaperälle, ja voila, sinua pidetään yhtä ruotsalaisena kuin maan todellisia kansalaisia. Eikö maailma olekin ihmeellinen?
Jos täällä kapina tulee, niin uskon sen olevan ns. etnisten ruotsalaisten kapinaa valtiovaltaa vastaan. Kodinturvajoukot taas ovat osa Ruotsin valtiovallan armeijaa. Aseet kerättäisiin hyvin äkkiä vapaaehtoisilta pois ja ilman aseita tuskin mitään vaikuttavaa syntyisi, vaikka jotkut siviilit olisivatkin tottuneita kodinturvamiehiä.
Miten tositilanteessa voitaisiin tässä ilmapiirissä erotella, keitä suojeltaisiin - ja ketä vastaan? Saisivat Ruotsin pojat pian napin omaan otsaan jos suostuisivat esim. puolustamaan vain ruotsalaisia mamuja ja valtiovaltaa vastaan.
Off topic: Sveagardetissa oli juuri skandaali - ilmeni, että heillä oli pitkään ollut töissä oleskeluluvaton mamu, joku kurdi tai semmoinen. Kiva juttu, jos ei edes maanpuolustuslaitos pidä tuon parempaa kirjaa väestään.
Tervehdys Kyllästyneelle ja kiitos kommentista. Aika korutonta settiä, mutta sinä varmasti tiedät tilanteen siellä. Olen muuten ihan saletti, että nimenomaan humanistisuuttaan hehkuttavat monasahlin-tyyppiset poliitikot ovat niitä, jotka ensimmäisenä kirjoittaisivat tulenavauskäskyn tavallisia kansalaisia kohtaan.
Päivää, Ykä!
Muistaako Ykä sen kun Ruotissa oli aikoinaan pääministerinä Tage Erlander? Eikös hän vastustanut mokutusta? Luulen että olisi jo pitkän ollut tuota nykymenoa vastaa. Hän olisi kaiketi äänestänyt ruotsidemokraattja äskeisissä vaaleissa.
Ymmärrän jos Venäjän media tai venäläiset herjaavat länttä sananvapauden osalta syyttäen sitä kaksinaamaisuudesta jos arvostelee Venäjän sananvapautta. Venäjän mediassa kuulemma käsitellään paremmin länsimaiden ulkomaalaispolitiikkaa ja ilmastohumppaa verrattuna lännen omiin medioihin. Venäläinen kanava haastatteli ruotsidemokraatteja vaalien alla.
Myös joku israelilainen kanava haastatteli. Tulikin mieleen että Israelin maahanmuuttopolitiikka on melko järkevää. Se antaa passin lähinnä vain juutalaisille.
Tämä menee taas fiktion puolell, mutta sallinet sen, Ykä. Eräässä Sopranosin jaksossa oli menetelmä jota kokeiltiin white flightin tyrehdyttämiseksi. En muista tarkalleen, mutta siinä jaksossa Tonyn poppoo ja joku säätiö ostivat taloja huumeita ja rikollisuutta sisältäneestä neekerighetosta, aiemmin hyvältä omakotialueelta. Tarkoitus oli remontoida talot ja myydä ne hyvälle väelle. Muodollisesti sopimuksessa perustelut talojen ostolle olivat jotain hyväntekeväisyyteen liittyvää tms. Mafia ei itse tehnyt sinne hyökkäyksiä saadakseen talot haltuun. Sen sijaan he lahjoivat ulkopuoliset neekerit varastamaan ja ammuskelemaan jotta siellä olevat lähtisivät itse veke ja talot jäisivät tyhjilleen. Sitten talot olisivat valmiina haltuun otettaviksi.
Tervehdys, Vieras ja kiitos kommentistasi. Veikkaanpa, että Tage Erlander ei poliittisella työllään tarkoittanut ihan sitä, mitä Ruotsi nykyisin on. Ehkä hän toteaisi nykyisin, että vad för helvete.
Saattaa muuten olla hyvinkin niin, että venäläinen media käsittelee länsimaiden ulkomaalaispolitiikkaa ja ilmastohumppaa paremmin kuin meidän mediamme. Tietysti heillä jää muutama pikku juttu ehkä omista hommista kertomatta, mutta kumminkin.
Mitä Israeliin tulee, luulenpa, että juutalaiset mieltävät nykyisen ns. äärioikeiston jopa liittolaisinaan. Pääosin se ei nimittäin juutalaisia pyri kyykyttämään, koska se hoksaa, että siihen ei ole mitään aihetta. Suomen juutalaisväestöhän esmes on ihan järkevää ja asiallista porukkaa.
Toi Sopranos-idea kuulostaa sinänsä mielenkiintoiselta, mutta en kommentoi siihen sen enempää, kun en ole sarjaa koskaan katsonut.
Israel ansaitsee kehuni muutamasta asiasta. Se on demokratia ja siellä on sananvapaus sekä toimiva talous. Juutalaiset ovat perinteisesti ahkeria ja taitavia kauppamiehiä. Naisilla on samat oikeudet kuin miehillä. Siis ainoana maana lähi-idässä. Israel ei pokkuroi rättipäitä eikä se vaivaa päätään sillä että "mitä muut ajattelevat minusta".
Niin ja on siellä turisteille tarjolla myös possunlihaa, ainakin joissain paikoissa.
En olisi aiemmin osannut arvata että Venäjästä voisi ottaa mallia joidenkin asioiden osalta. Venäjästä tai venäläisistä ei tarvi tykätä mutta on mainittava pari asiaa. Se ei harrasta itseinhoa eikä itseruoskintaa. Siellä ei pidetä kansallismielisyyttä pahan asiana. Se ei pokkuroi alueellan olevia ulkomaalaisia eikä harrasta mokutusta. Venäjä ei mitään ilmastohumppa tanssi kun pitää sitä fasismiin verrattavana. Ripaska riittää mainiosti. Jos ulkomaalainen tekee rikoksen Venäjällä, niin luulen että rangaistusta ei valita asteikon alapäästä.
Silvio Berlusconi voi muuten olla rosvo mutta on hänessä hyviäkin pirteitä. Hänkään ei pokkuroi ulkomaalaisia eikä tanssi ilmastohumppaa.
Ihan off topic mutta aloitin eilen postin jouluapulaisen hommat yövuorossa, jossa olen koko keston ajan. Yölisä on kiva mutta pitäisi oppia olemaan virkeä yön varalle ja rytmittää päivän muut jutut.
Eikös kannttaisi pistää Pikkupojan blogi tuolle linkkilistalle? Pikkupoika on nähtävästi alkanut julkaista juttujaan hieman useammin pitkän tauon jälkeen.
Jaa, eikös mulla ne "Keisarin Uudet Vaatteet" ollukaan linkkilistalla. Eipä tainnu olla, täytyy korjata asia.
Israelista olemme monella tavalla samaa mieltä. Itse konfliktista tämä vs. tuo/kymmeniä vuosia en pysty sanomaan mitään, koska touhuhan on paljasta pahantekoa molemmin puolin. Mutta se on totta, että Israel on siellä päin maailmaa ainoa länsimaiseksi demokratiaksi tunnustettava maa. Ja täytyy aina nostaa hattua sille, kuinka ne pistivät kuokkaan kerta toisensa jälkeen ylivoimaisia arabiarmeijoita.
Venäjän kohdalta ajattelem monista asioista melko samoin myös. Tosin venäläiset sitten omassa kansallistunnossaan kyykyttävät meidän sukulaiskansojamme, jotka eivät varmasti oli ryssille mitään pahaa tehneet ja se jurppii.
Voimia eloon, eloon ja työhön ja kohdallasi nyt siis myös yöhön.
Tattis. Lähden ihan just kun kyyti on kohta valmiina.
Niin joo, unohdin sen mainita että suomensukuiset kansat jotka ovat historiallisia asukkaita Venäjän alueella, joihin on aina kohdistunut potkintaa. Ei Venäjän tietenkään tarvi pokkuroida niitä, mutta jonkinmoinen vähemmistöstatus heidän omilla alueilla olisi ihan ok. Jostain muistelin väitteen että ne jotka lasketaan äidinkielisesti venäläisiksi, saattavat olla osaksi taustaltaan niitä suomenskukuisia jotka ovat aikojen kuluessa venäläistyneet. Nimellä Moskova on kuulemma suomensukuinen tausta, viittaa tuommoiseen.
Tässä pikakäännös (raaka, älkää välittäkö). Näin kirjoitti juuri eräs pienyrittäjä Bodenista:
"Jo aikoja sitten mamujen asuttama Prästholmen (Papinsaari, alempi kaupunginosa) on saanut hienoja vieraita. Eräs tonttu puolueesta nimeltä Rättvisepartiet Socialisterna (Oikeudenmukaisuuspuolue sosialistit) kävi siellä ja sai välittömästi tiedotusvälineet tekemään nyyhkyraportin siitä, miten heikossa kunnossa Siirtolaisviraston asunnot ovat ja miten maahanmuuttajat pakotetaan asumaan niissä.
Kuluneisuus ei ole lainkaan normaalia! Seinillä, lattioilla ja katoissa on verta, seinät ja ovet on potkittu suurille rei’ille... Kuka pöhkö tahansa tajuaa, että se johtuu asukkaista eikä siitä, että kiinteistön omistajat olisivat hoitaneet niitä huonosti... Mutta kuten tavallista, ovat sekä paikalliset tv-uutiset että lehdet tehneet nyyhkyjuttuja kurjuudesta, jossa turvapaikanhakijat pakotetaan asumaan.
Olen täysin suivaantunut tähän kuntaan, muutin tänne kun mamut suurin piirtein rupesivat hallitsemaan Luulajaa. Nyt ne ovat ottamassa Bodeninkin haltuunsa, joten nyt suunnittelemme että otamme lapset ja yrityksemme ja pakenemme maasta! Enää ruotsalaisilla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Enää ei voi olla ruotsalainen ja asua Ruotsissa. Bye bye Svennelandet!"
http://politisktinkorrekt.info/2010/12/03/asylsokande-i-boden-orsakar-skador-for-miljoner/
Kiitokset Kyllästyneelle. Lohduttomaan tilanteeseen on melko vaikeaa keksiä lohdun sanoja. Ruotsi on jossain vaiheessa päättänyt tehdä valtiona itsemurhan. En vaan ymmärrä miksi. Eikös se ollut aikanaan ihan mukava paikka asua?
Lähetä kommentti