- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Huitsinnevadan paikallisradio ja toimittaja Antero Lärvänen. Teemme yhdessä Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin kanssa ohjelmasarjan, jossa haastattelemme eduskuntavaaleihin valmistautuvan Huitsinnevadan tunnettuja puolueaktiiveja. Ensimmäisenä haastatteluvuorossa on Huitsinnevadan Vihiriät – Tai Jotain, ja vihiriöitä edustaa Anna-Maija Tirpstén. No niin, Anna-Maija, minkälainen vaalistrategia Huitsinnevadan vihiriöillä on?
- No meidän päästrategiamme on sellainen, että me puolueaktiivit emme äänestä ainakaan vihiriöitä ja teemme vaalityötä sen puoleen, että yleensä muutkaan eivät niitä äänestäisi.
- Etteikö omia äänestetä ollenkaan?
- Ei äänestetä niin.
- Kuinkas tällaiseen ratkaisuun on päädytty? Ratkaisu on ollut varmaan vaikea?
- No eipä tuo ollut vaikea millään muotoa. Meinaten, Huitsinnevadan Vihiriät on perinteisesti koostunut ihmisistä, jotka ovat olleet kiinnostuneista ympäristöasioista. Ei me arvattu, että puolue muuttuisi tämmöiseksi yleisjeesustelevaksi kyttäys- ja komentopuolueeksi. Mehän ollaan ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä me huitsinnevadalaiset vihiriät, eikä meillä ole minkäänlaista intoa tunkea kärsäämme toisten ihmisten asioihin ja vaikkapa syyllistää ihmisiä siitä, kun ne haluavat asua täällä eikä muuttaa kanakoppiin johonkin Vantaalle. Eihän mekään täältä mihinkään haluta. Ja kyllä ihmisillä on oikeus sanoa mielipiteensä, ilman että tarttee kyttäillä, että nytkö se haastemies tuli käymään. Kieltoja, rajoituksia ja rangaistuksia. Sitäkö se olikin se vihreä humanismi?
- Siks toiseks, ihmiset kysyvät taajaan multa, että oletteko te tosissanne, ja jos olette niin perusteletko selvällä suomenkielellä sen, että mitenkä saadaan mahtumaan samaan ohjelmajulistukseen armoton luonnonvarojen säästö ja hiilinielun hillitseminen ja toisaalta se, että tänne voidaan ihan rajattomaan piikkiin raijata ihmisiä ulkomailta elätettäväksi, eikä se hiilinielua sitten lisää ollenkaan, eikä toi Afrikan väestönkasvukaan mikään ongelma tunnu vihiriöitten mielestä olevan. No helvettiäkö minä siihen sanon? En minä pysty sitä perustelemaan niin suomeksi kuin en pysty australiaksi, alankomaiksi tai itä- ja aavasaksaksi. Kun ei siinä minunkaan mielestäni ole järjen hiventäkään. Ja tään päälle ne puoluekoneistossa ottaa ja menee pistämään työministeriksi tyypin, jolle tuo työ on lähinnä teoreettinen asia, josta on kiva punkun ja juustonpalojen kanssa rupatella, mutta sen tekeminen on sitten hiukkasen ohkasempaa.
- Ja se tulee vielä sanomani, että kun me mielletään ittemme koko lailla tervejärkisiksi ihmisiksi, niin ei me haluta olla tekemisissä suuruudenhullujen kanssa. Kun tää niin sanottu meidän puolueemme ei tunnu käsittävän, etä ne on kumminkin vähemmistön vähemmistö ja silti ne luulee olevansa koko valtakunnan omistajia. ”Vihiriät olettaa muitten puolueitten sitoutuvan taivaanrannanmaalaukseen X”. ”Vihiriät olettaa muitten puolueitten sitoutuvan hölmöntölmäykseen Y”. Toisaalta voi kyllä sanoa muille puolueille, että mitä te niissä vihiriöissä oikein pelkäätte? Rääkyvää ääntä? On sitä ennenkin suuta piesty, ei sitä tartte säikähtää.
- Tässä herää tietysti kysymys, että mitenkäs te paikallisvihiriöitten aktiivit tulette oman äänioikeutenne käyttämään? Nukkuvien Puolueeseen tuskin liitytte.
- Kyllä me näissä vaaleissa tullaan äänestämään sameita vesiä.
- Entäs jatkossa? Aiotteko vielä yrittää muuttaa puolueenne suuntaa puolueorganisaation sisäisin keinoin?
- Nääh. Ei paska punniten parane. Pitäkööt tunkkinsa. Katotaan sitten, jos joku saa päähänsä perustaa ihan oikean ympäristöpuolueen.
- Anna-Maija Tirpstén, kiitoksia haastattelusta.
- Ole hyvä vaan.
- Täällä Huitsinnevadan paikallisradio ja toimittaja Antero Lärvänen. Jatkamme yhdessä Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin kanssa tekemäämme haastattelusarjaa, jossa tiedustelemme, kuinka paikalliset puolueet ovat valmistautumassa tuleviin eduskuntavaaleihin. Seuraavana haastateltavana on Huitsinnevadan Vasemmuistoliitto, ja puolueen edustaja Voitto-Taisto Rautanen. Voitto-Taisto, kuinka luonnehtisit Huitsinnevadan Vasemmuistoliiton vaalistrategiaa?
- Morjens, Antero. No, tää vaalistrategia on äkkiä luonnehdittu. Sitä ei nimittäin ole. Kaikki paikalliset Vasemmuistoliiton aktiivit äänestävät sameita vesiä, ja pyrimme siihen, että niin tekevät muutkin. Näissä vaaleissa ei Vasemmuistoliitolle tartte jäädä kuin tuulen huuhtoma perse.
- Aika yllättävä päätös, koska samanlaiseen ratkaisuun olivat päätyneet myös Huitsinnevadan Vihiriät. Kuinkas tekin tällaiseen päädyitte?
- No toi vihiriöitten päätös ei yllätä minua ollenkaan. Kun ne paikalliset vihiriät ovat ihan tolkun väkeä. Ja melko helppo se päätös oli meilläkin. Ton Arhinmäen nulikan aikana touhu on mennyt semmoseksi. Aikanaan Vasemmuistoliitto ymmärsi, että sen äänestäjä on työmaalla, sillä on suojakypärä päässä ja se tekee betoniraudoitusta. Nykyisin Vasemmuistoliitto, tai sen katkera muisto, en piru vie voi paremmin sanoa, mieltää että sen äänestäjä on yliopistossa, sillä on rastatukka päässä ja se opiskelee jotain selitteläätiötä ja tulee selittelöimään rautakouralle työväen asiaa, vaikka ei ole ressukka päivääkään eläessään työtä tehnyt. Jos puolue haistattaa meille pitkät, niin miksipä me ei tehtäis sille samoin.
- Nykyinen vasemmuistoliitto olettaa, että me hyväksymme yhtään mukisematta sen, että tänne lööbäilemään tuleva somaliperhe menee asuntojonossa vasemmuistoliittolaisen työläistoverin ohi, vaikka se vasemmuistoliittolainen toveri maksaisi asumisensa tienaamillaan palkkarahoilla, toisin kuin se somaliporukka, ja meidän pitäisi olla vielä tyytyväinen asiantilasta, kun on tätä kansainvälistä solidaarisuutta päästy toteuttamaan ja siinä samalla kustu suupielet korvissa omaan kaivoon.
Lisäksi meidän tulisi olla kauhean närkästyneitä, kun Helsingin kaupunki ei hanki Romaniasta tuleville kerjääville ja varastaville mustalaisille joitain majoitus- ja sosiaalitiloja. Jos minä nyt sanon ihan suoraan, ja väitän puhuvani kaikkien huitsinnevadalaisten vasemmuistoliittolaisten puolesta, niin minua ei kiinnosta hevon vittuakaan joku somaleitten tai romanialaisten mustalaisten ylistämiseksi laulettu solidaarisuusratiritiralla. Ja toi ratiritiralla kun alkaa puolueessamme olla jo uskonkappale, jota ei saa kyseenalaistaa millään. Ennen vanhaan SKP:n aikaan todettiin, että uskonto on oopiumia kansalle, ja melko käytännöllisen suhtautumisen tää varsinainen kansa on siihen löytänytkin. Mutta tää itte ittensä puolue-eliitiksi julistanut porukka näköjään vielä tarttee sen päivittäisen oopiuminsa. Liekö toi arki turhan puisevaa jos ei saa päätään jollain sekoitettua?
- Ja meidänhän pitäisi pitää mukamas jonkunlaisina työläistovereinamme niitä rastapäisiä nulikoita, jotka asian tiimoilta virittelevät kaiken maailman julisteita ja valtailevat rakennuksia. Tai pitävät joitain helvatun mielenosoituksia keskellä Helsingin katuja ja häiritsevät ihmisten kulkemista. ”Reclaim the streets”, vai miten se oli? Miten ne voivat vaatia jotain semmosta takaisin, mitä ne eivät alunperinkään ole olleet tekemässä? Tai leikkivät partisaania heittämällä maalia Kallion virastotalon ulko-oveen. Pullalla syötettyjä tyhjähousuja paskoja. Tulisivat kokeilemaan vaikkapa työntekoa. Ai niin, kun ne paskaduunit ei kiinnosta. Tai menkööt leikkimään partisaania vaikkapa Afganistaniin.
- Ja näin henkilökohtaisesti sanon vielä tään kaiken muun lisäksi, että toi Vasemmuistoliiton uus iskulause jurppii kyllä ihan tosissaan. Tietysti se logokin näyttää siltä, että Freddie Krueger on käynyt kynsiensä kanssa vähän viiltelemässä, mutta mitä ihmettä tarkoittaa ”rikkautta, jolla on arvoa”? Rikkautta, jolla on arvoa? Auto, jossa on peltiä? Vesi, joka on märkää? Karhu, joka paskoo mettään? Vaan kaipa tuo kuvaa parhaiten tätä meidän niin sanottua työväenpuoluetta.
- Huitsinnevadan vihiriät ilmoittivat, että he aikovat erota puolueestaan. Kuinka te olette aikoneet suunnitella jatkoa?
- No me ei tällä hetkellä erota. Aiomme jatkaa Vasemmuistoliitossa ja pyrkiä tervehdyttämään puolueen. Ensimmäinen, ja tärkein asia on tietysti se, että puolue saa äärettömän rumasti turpaansa vaaleissa. Sen jälkeen yritetään saada puolue tolkun malliin. Mikäli se ei onnistu, niin meillä on varasuunnitelma, eli olemme tehneet sopimuksen Utsjoella asuvan noitarumpuspesialisti Oula Länsmanin kanssa. Hän tarvittaessa manaa Aarne Saarisen takaisin henkiin pistämään puolueen takaisin mallilleen. Onhan hän tehnyt sen jo kertaalleen, miksipä se ei onnistuisi uudestaankin? Oltais sen jälkeen sinivalkoisia kommunisteja taas.
- Kiitos haastattelusta, Voitto-Taisto Rautanen. Seuraavaksi haastattelemme Huitsinnevadan Sosialideodoraatteja ja Äärikeskustaa, mutta sitä ennen kaupallisia tiedoitteita. Pysykää linjalla, hyvät kuulijat.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
7 kommenttia:
Forssan aikoina osa kommareista tuki kampanjaa, jonka mukaan työmiehen piti aina päivän päätteeksi varastaa jotain - mitä tahansa - työpaikalta. Tämä sai varmaan alle yhden prosentin kannatuksen, koska ihmisillä oli silloin taipumus kunnioittaa toisten omistusoikeutta. Nyt kun tavaraa on yllin kyllin eikä se paljoa maksakaan, niin omistusoikeuden kunnioitus on huvennut. Vasemmistolle se on ongelmallista, koska aatteellisesti vasemmisto on nimenomaan arvostellut omistusoikeuden turvaa liian suureksi. Se ei ole enää uskottavaa tässä nykytilanteessa.
Vasemmuistoliitto - auto jossa on peltiä... :-) Tätä minäkin olen välillä ihmetellyt että miksi kukaan oikea duunari enää tuota anarkomarkoporukkaa äänestäisi? No toisaalta, tupakkamiehenä tiedän omasta kokemuksesta että tottumuksen voimaa ei sovi vähätellä.
Tuo kaupallinen tiedote oli kyllä aika huippu. En muista moista koskaan nähneeni. Mulla on Bostonista jäänyt mieleen vaan ne "kahta en vaihda mainokset". Idea jota on myöhemmin kovasti jäljitelty.
Välillä on sellaisia päiviä tai sellaisia hommia, että tuollaisille voimasavukkeille olisi kyllä käyttöä.
eipä tosiaan naurata enää. Viime viikolla katsoin sähkölaskua niin kolmasosa loppusummasta oli veroa.
Ja kattoahan ei tälle kehitykselle ole ellei sitten lähdetä niille "sameille vesille" kokeilemaan kalastusonnea.
Varrotkaas vaan kun Suomen homepoliitikot kuulevat, mitä Ruotsissa on aiottu ehdottaa, nimittäin että tänne voi siirtolainen tulla ja hankkia erinäisiä etuisuuksia kuten työttömyysrahaa, eikä hänen tarvitse edes oleskella maassa saadakseen sitä, eipä edes EU:n alueella, jollen väärin käsittänyt. Alko ahistaa niin kovasti kun luin sitä artikkelia.
Kun kuulemma kiertosiirtolaisuus (tjsp suomeksi) on ihqu asia.
Eikä tietty mitään väliä sillä seikalla, että sittenhän vaiks joku afrikkalainen voi tulla tänne asustelemaan muutamaksi kuukaudeksi ja saatuaan kieltävän turvapaikkapäätöksen siirtyy hän työllisyysjonoon, jossa vaikuttaa jonkin aikaa kunnes hänen tekee mieli palata kotitanhuville RAHALLISET TUET MUASSAAN. (Se tekee kuulemma hyvää että rahaa virtaa pois Ruotsista milloin mihinkin maahan. Olen varmaan tyhmä kun en käsitä jutun vitsiä.)
Sitten afrikkalainen voi taas tulla EU:n alueelle jos alkaa fyrkat loppumaan taskusta, ja "etsiä töitä".
Kertokaa joku viisaampi, millä lailla Ruotsin kansa hyötyisi tällaisesta skenaariosta. Ruotsalaiset itse eivät voi poistua maasta minne tahansa maailmaan ja samalla pitää tukiaan voimassa ainakaan semmoisia aikoja kuin nyt ehdotetaan siirtolaisille.
Sitten vielä moititaan mamukriittisiä että kun me kuulemma "asetamme yhden ihmisryhmän toista vastaan". Kun ei koskaan saisi huomauttaa, että kyllä fakta on että se on ruotsalaisilta pois jos rahaa jaellaan miten sattuu kaiken maailman ulkomaalaisille.
Onko muuten teillä Suomessakin niin kuin Ruotsissa, että energiaveroistakin maksetaan vielä lisäksi lvv?
Tervehdys Kumitontulle, Keskiäkäiselle, Anolle ja Kyllästyneelle & kiitos kommenteistanne.
Kumitonttu:
Ohessa kuva muutaman vuoden takaa. Siinä nämä uudet vasemmistolaiset "palauttavat omaisuutta proletaareille" ts. pöllivät julkisesti kaljaa Lidlistä ja ryystävät sitä siinä lattialla naamaansa. Melko hyvä kuva nykyvasureista:
http://2.bp.blogspot.com/_Dp0Yvlff4BU/RjL9HQOIt1I/AAAAAAAAAAc/oV76aqM9_Yg/s1600-h/Nollat02.jpg
Keskiäkäinen:
Niin, mulla joskus nuorena miehenä ropsahti ääni SKDL:n laariin. Sen perillinen on hyvin selvästi ilmoittanut, että meillä ei ole mitään sinulle. Toisaalta se murjottaa minulle, kun en äänestä sitä. Voimasavuke Bostonille olis aina silloin tällöin käyttöä. Ei sitä olla myyty vissiin enää kolmeenkymmeneen vuoteen.
Ano:
Näinpä. Ja kun näillä leveysasteilla on pakko lämmittää. Ideana on kai vihureilla se, että ollaan esimerkkinä. Vaan minä luulen, että esmes Kiinaa tai jotain Nigeriaa ei hetkauta, vaikka koko Suomi muuttais asumaan tuikkukynttilöillä lämmitettäviin termospulloihin. Vaan olispahan eräillä hyvä mieli, kun oltiin niin edistyksellisiä.
Kyllästynyt:
Joo, törmäsin tohon juttuun jo Rähmiksen blogissa. Päiväys oli 1.4. ja jos juttu olis koskenut Suomea olisin todennut että aprilliä. Vaan kun kyseessä on Ruotsi, niin ei se taida aprilliä ollakaan. Ei enää sanat riitä kertomaan.
Energiaveroluokka 1
1,703 snt/kWh (alv 0%) = 2,095 snt/kWh (alv 23%)
Energiaveroluokka 2
0,703 snt/kWh (alv 0%) = 0,865 snt/kWh (alv 23%)
Muistaako Ykä korpikommunisteja joita oli Paasikiven ja Kekkosen aikana? Niitä oli ainakin Kainuussa. Ne äänesti SKDL:ää mutta olivat enemmistöläisiä. Ne olivat isänmaallisia eikä mitään akateemisia stalinisteja eikä anarkomarkoja. Isäukko väitti että kainuulainen korpikommunisti oli oikeistolaisempi kuin etelän demari. Korpikommunistit olivat käyneet armeijan.
Korpikommunistit olivat yleensä kotoisin pientiloilta, ne omistivat perintötilan, maata ja mehtää, ehkä kesämökin, asuivat omissa taloissa, ja harrastivat metsästystä ja kalastusta. Varmaan jotkut harrastivat myös ulkomaanmatkailua. Ei ne ehkä ihan aina olleet rupusakkia vaikka nimi voisi viitata siihen.
Tervehdys Vieraalle ja kiitos korpikommentista. Joo, muistanhan minä. Ja on niitä vieläkin olemassa, niin Kainuussa, Lapissa kuin Pohjois-Karjalassa. Itte asiassa aivan samanlaisia duunarikommunisteja olivat (ja ovat) myös kaupungeissa SKDL:ää äänestäneet kaverit. Hehän vaan halusivat, että puolue- ja varsinkin ammattiliittotoiminta mahdollisti heille paremmat liksat ja sitä kautta koko perheelle paremman elintason. Ei niitä silloinkaan mikään kulttuuritaistolaisten riekkuminen kiinnostanut.
Lähetä kommentti