Elettiin elokuun
loppupuolta vuonna 1974. Tarkemmin sanottuna oltiin Hyrjärvellä, joka oli
kuuluisa lintujärvi. Noin puolet Hyrjärvestä kuului Nyhtänköljän kuntaan ja
toinen puoli sen naapurikuntaan Teppanaan. Järven laajoista kaislikoista
löyhähti sorsanmetsästäjille tuttu hieman mädäntynyttä muistuttava haju ja
eräästä kaislikosta pullahti väljemmille vesille vene, jossa oli kaksi aikuista
miestä ja yksi pikkuinen poika. Siinähän olivat Pikku-Ykä, Isä-Perskeles ja Isä-Perskeleen
vanha lapsuudenkaveri sekä Pikku-Ykän kummisetä Rane.
Pikku-Ykä ja
Isä-Perskeles olivat saapuneet varhain aamulla Hyrjärven rantaan, josta lomaa
viettävä Rane oli hakenut heidät veneellään. Päivä oli mennyt milloin passissa
jollain luodolla, milloin kaislikossa pomppusorsia kytäten. Isä-Perskeles ja
Rane olivat kokeneita metsämiehiä, Isä-Perskeleen päällekkäispiippuinen Baikal
ja Ranen rinnakkaispiippuinen Suhl olivat puhuneet päivän aikaan useasti tylyä
kieltään ja niinpä veneen pohjalle oli kertynyt mukava määrä saalista. Sorsien
tähtäileminen oli Pikku-Ykällä vielä edessäpäin, mutta olihan hän kumminkin
saanut rojauttaa isänsä haulikosta molemmat piipulliset veteen heitettyyn
puupalikkaan. Baikal oli antanut pienen pojan hentoon hartiaan melkoiset pusut,
jotka tuntuivat vielä pitkään, mutta se ei Pikku-Ykää haitannut. Olihan hän
sentään saanut ampua.
Ja seuraavaksi
hän saisi ohjata venettä. Miehet totesivat, että sen verran mukavasti tässä oli
saalista tullut, että iltalento jätetään väliin ja mennään Ranen mökille.
Tarkoitus oli olla siellä yötä. Tähän mennessä järvellä oltiin liikuttu
soutamalla ja sauvomalla, mutta nyt Rane vetäisi käyntiin veneen perässä olevan
kolmiheppaisen put-put-Johnsonin, sen vanhan mallin, missä kaasua ei annettu kahvasta
vaan moottorissa olevasta pienestä vivusta. Ykä sai kunnian ohjata veneen kohti
suurinpiirtein keskellä Hyrjärveä sijaitsevaa Väättälänsaarta jossa Ranen mökki
sijaitsi.
Koko matkaa Ykä
ei sentään ajanut, vaan kun vene lähestyi Ranen mökkiä siirtyi Rane itse
puikkoihin ja ohjasi veneen taitavasti laiturin viereen. Kaksi miestä ja yksi
poika tyhjensivät veneen rannalle ja siirtyivät mökille. Mökki oli vanha ja
pieni lautamökki, joskus 1950-luvulla Ranen isän rakentama. Siinä ei ollut
sähköä eikä viemäröintiä. Kooltaan se ei ollut kolmeakymmentä neliötä.
Kolmasosa mökistä koostui saunasta ja tuvan puolella melkein puolet vei
seinällä oleva makuulaveri. Sen lisäksi siinä oli pieni pöytä ja pari tuolia.
Laveri toimi tuolina pöydän toisella puolella. Sen lisäksi tuvasta löytyi
halkolaatikko, seinällä oleva kaappi, jossa oli astioita sekä Högforsin liesi.
Nykyihmisen näkövinkkelistä se näytti ehkä alkeelliselta, mutta Ykän mielestä
se oli täydellinen metsämiesten tukikohta. Ja metsämieshän Ykäkin oli. No,
ainakin melkein.
Rane läksi mökin
vieressä olevalle maakellarille, jonne hän vei riippumaan ammutut sorsat ja toi
tullessaan kattilan, jossa oli vedessä odottamassa hänen valmiiksi kuorimia ja
pilkkomia perunoita sekä pari lenkkimakkaraa. Sitten hän sytytti tulen lieteen,
joka alkoi samalla lämmittää mökkiä. Ykästä tuntui siltä, että mökki kehräsi
tyytyväisyydestä. Mökki oli mökki vasta kun siellä oli ihmisiä sisällä.
Isä-Perskeles
puolestaan meni tekemään saunapuita, ja Ykä teki tietenkin oman osansa kantaen sylissään
yhden sylyksen halkoja tuntien itsensä melkein aikamieheksi. Seuraavaksi
haettiin tietenkin vettä Hyrjärvestä. Kun ämpärit ja saunan vesisäiliö olivat
täynnä, alkoi Isä-Perskeles viritellä syttyjä saunan kiukaaseen. Samalla hän
rupatteli päivän kulusta niitä näitä mukavia katselleen samalla Ykää sillä
ilmeellä, jonka voivat tajuta vain pikkupojat, jotka ovat toimineet isänsä
mieliksi ja antaneet heille ylpeyden aiheita. Eihän Ykä ollut tällä
sorsareissulla tehnyt varsinaisesti mitään, mutta hän oli ollut mukana omasta
halustaan ja ehkä Isä-Perskeles näki Pikku-Ykässä silmissään jo valmiin
metsämiehen joka joskus jatkaisi hänen perinnettään.
Isä-Perskeles
raapaisi tulitikun ja sytytti syttypuitten alle laittamansa tuohet. Tuli alkoi
ahmia ahnaasti sille tarjottua ruokaa ja kiuas alkoi kertoa jännää tarinaansa,
jota Perskeleitten Oy Firma Ab:n rivitalon sähkösaunan kiuas ei osannut kertoa.
Tuvan puolella Rane oli pistänyt perunat kiehumaan ja pilkkonut makkarat
valmiiksi. Soppa saisi kiehua samalla kuin kaksi miestä ja yksi melkein
mieheksi itsensä tunteva pikkupoika saunoivat. Tuvassa oli vielä valoa ja
saunan lämpiämistä odotellessaan Ykä tutustui sen nurkassa olevaan lehtikasaan.
Siinä oli samoja Apuja ja Seuroja mitä niin monella mökillä siihen aikaan,
mutta mukana oli myös Kansan Uutisia, joita Ykä pläräili. Perskeleille kun tuli
Maakuntalainen.
Ykä, vaikka
yhdeksänvuotias vasta olikin, ymmärsi että oli sellainen asia kuin politiikka
ja hänellä oli jopa pieni käsitys siitä, mitä eri poliittiset suunnat
tarkoittivat, vaikka asia ei tietysti hänen pikkupojan mieltään pahemmin
vaivannutkaan. Rane oli kova kommunisti ja Isä-Perskeles taas maltillinen
demari. Mutta Ykä ei ollut koskaan kuullut heidän puhuvan keskenään sanaakaan
politiikkaa. Samoin Ykä jossain vaiheessa ymmärsi, että vaikka heidän
metsästysseurassaan Nyhtänköljän Erässä oli sekä kypäräpappikokoomuslaisia että
tulipalokommunisteja, ei politiikka ollut koskaan noussut seuran toiminnassa
millään tavalla esille. Hyvä niin, sillä todennäköisesti se olisi tuhonnut
seuran toiminnan. Yhteinen harrastus rakentaa. Politiikka repii ja tuhoaa.
Sauna alkoi olla
lämmin ja Rane heitti lieden päällä olevaan kattilaan perunat ja viskasi
kyytipojaksi hieman merisuolaa ja pari lihaliemikuutiota. Sen jälkeen hän kävi
Hyrjärven rannasta kassin, jossa oli kymmenkunta Koffin kolmospulloa sen
aikaisella 3-etiketillä varustettuna. Mukana oli myös Ykälle pari pulloa
sitruunasoodaa. Kaksi miestä ja yksi poika riisuuntuivat ja menivät saunan
lauteille. Rane aukaisi olutpullon, otti ämpäristä löylykauhaan hieman vettä,
lörötti sen jälkeen kauhaan hieman olutta, pyöräytti seoksen sormellaan ja sen
jälkeen viskasi satsin kiukaalle. Kiuaskiviltä höyrystyvä olut toi saunaan
mahtavan viljan tuoksun.
Pikku-Ykä nautti
löylystä. Hän oli yksi aikamiehistä. Isä-Perskeles ja Rane puhuivat aikamiesten
juttuja, johon Ykä sai omalta osaltaan kommentoida. Vaikkei hän kaikkea ehkä
ymmärtänytkään. Mutta jossain takaraivossa oli hänelläkin se ajatus, että
hänenkin aikanaan tulisi astua siihen maailmaan, ja hän oli onnellinen, että
hän saattoi seurata sitä vielä sivusta ja hypätä halutessaan turvaan pikkuisen
pojan elämään.
Välillä käytiin
kuistilla. Samalla Rane kävi heittämässä makkarat sekaan soppaan ja lisäsi
puita lieteen. Soppa pärjäisi kyllä hyvin keskenään. Sitten palattiin
lauteille. Aika pysähtyi ja maailma ongelmineen kaikkosi jonnekin kauas. Oli
vain kaksi miestä, yksi poika, tarinoitaan kertova kiuas ja lautamökki, joka
nautti sisällään olevasta elämästä. Lopulta oli pesun aika. Miehet tekivät
vatiin lämmintä vettä, jossa Ykäkin saattoi pestä itsensä. Makkarasoppakin oli
saunomisen loputtua valmista ja nälkähän Ykälläkin jo oli. Päivällä syödyt
eväsleivät olivat jo sulaneet. Tarjolla oli makkarasoppaa sekä ruisleipää,
jonka päälle saattoi voidella Ranen eräältä maajussituttavaltaan saanutta
oikeaa maalaisvoita. Ykäkin veti kaksi täyttä lautasellista ja kolme palaa
leipää.
Ennen syömistä
Rane oli viritellyt päälle pienen matkaradion jossa Yleisradion
Rinnakkaisohjelma soitti hilipataa ja uutistenlukija kertoi uutiset ja sään,
jota nämä Kekkosen ajan suomalaiset kuuntelivat hartaana. Jälkeenpäin, tältä
mökkireissulta alkaen Ykä ajatteli aina että ainoa oikea radio mökille oli
yksikauittiminen, äänenlaadultaan huono matkaradio joka ei toistanut bassoa
ollenkaan. Stereot kuuluivat maalikyliin. Mökillä niillä ei tehnyt mitään.
Hyrjärven ilta
alkoi hämärtyä. Rane otti mökin nurkasta esille valopetroolilampun ja sytytti
sen. Lamppu toi mökkiin valon, joka erosi tutusta sähkövaloista aivan omalla
tavallaan ja se kohisi, kertoen saunan kiukaan tavoin omaa tarinaansa, joita ei
sähkölinjojen alueella tunnettu. Rane laittoi lieteen vielä hieman puita ja
pisti sitten iltakahvit kiehumaan vanhassa kuparipannussa. Kahvia varten Rane
toi maakellarista tölkin punaista maitoa, jota silloin kulutusmaidoksi
kutsuttiin. Kahvin kanssa nautittiin sokerikorppuja joita oli mukava käyttää
kahvikupissa ja natustaa sitten suihinsa.
Oli tullut aika
mennä laverille nukkumaan. Laverilla oli vanhoja patjoja ja vilttejä. Liesi oli
lämmittänyt mökin lämpimäksi ja kevyt viltti riitti hyvin. Harvaan lautamökkiin
kuului ulkona kuuluvat äänet selvästi. Ykä kuuli mökin päällä kuuluvaa nopeaa siipien
suhinaa ja ylpeänä tiesi, että se oli taviparvi, joka lensi mökin yli. Mökin
lähellä olevalla luodolla lokit pitivät käräjiään ja niitten rääkymiseen Ykä
nukahti. Huomenna käytäisiin aamulla vielä järvellä ja sitten oli aika palata
Nyhtänköljän keskustaan. Maailmaan, joka odotti ja johon Ykänkin täytyisi
tutustua, asia kerrallaan. Kipeäkin sellainen.
*
40 vuotta
myöhemmin, vuonna 2014, samalla mökillä Hyrjärven Väättälänsaarella.
Ykä ja Ylva
olivat poistumassa siitä samasta mökistä missä Pikku-Ykä aikanaan oli
kuunnellut lautamökin tyytyväistä kehräämistä. He olivat olleet siellä muutaman
päivän. Rane oli jo vanha mies eikä enää jaksanut usein käydä mökillä. Hänen
jälkikasvunsa ei ollut mökistä kiinnostunut. Liian hankalan venematkan päässä,
liian alkeellinen, sähkötön, viemäritön. Kun Ranesta ja hänen vaimostaan aika
aikanaan jättäisi, siitä tulisi perillisille siunauksen sijasta lähinnä risti
ja taakka. Ihmisistä oli tullut nykyisin nirsompia kuin joskus ennen.
Ykä ja Ylva
tarkastivat vielä että kaikki tavarat tulivat veneeseen mukaan. Sitten Ykä kävi
sulkemassa mökin vanhanmallisen lukon, joka toimi toisinpäin kuin nykyiset
lukot. Ykä tunsi mökin puhuvan hänelle:
- Tulettehan te
vielä takaisin? On ollut niin yksinäistä viime aikoina.
Ykä tuumaili,
että kyllähän me tullaan, jos se vain mahdollista on. Me jopa voitaisiin ostaa
sinut, mutta Nyhtänköljä on aivan liian kaukana Huitsinnevadasta. Veneelle
kävellessään hän vielä kerran pysähtyi, kääntyi ympäri ja katsoi vanhaa lautamökkiä.
Hän ymmärsi, että aikanaan, neljäkymmentä vuotta sitten tältä mökiltä pois
lähtenyt vene vei hänet kohti tulevaisuutta, uusia asioita, oppimista ja
löytämistä. Tällä kertaa hänen itsensä ohjaama vene veisi Ykän ja Ylvan kohti
maailmaa, jossa ei enää välttämättä opittu uutta, vaan opittiin luopumaan
entisestä.
13 kommenttia:
En tiedä miten Hyrjärvellä, mutta ainakin Keski-Suomessa juuri syksy 1974 oli niin poikkeuksellinen sorsastus-syksy märän kesän jäljiltä, että vanhemmat äijät jaksavat muistella sitä vielä tänäkin päivänä. Toivottavasti tänä vuonna tulee samanlainen.
Ensimmäinen kommenttini blogiisi, ja esitän samalla kiitoksen tästä + kaikista tähänastisista. Suurinpiirtein kaikki on tullut luettua. Itse tykkään enemmän näistä tunnelmapaloista kuin politiikasta, mutta kirjoita toki mitä mieli tekee.
- Tapsa
Ykälle lämpimät kiitokset sydämellisestä kirjoituksesta, ja hyvää kesänjatkoa sinulle ja Ylvalle.
Tervehdys Tapsalle ja Anolle & suuret kiitokset ja mukavaaa kesänjatkoa teillekin. Näitä tämmöisiä tulee aika ajoin väsättyä kun politiikka alkaa tympiä. Minä muistelen että silloin 1974 meilläkin oli varsin reippaasti sorsia. Nykyisin minulla on sorsastus vähentynyt ja keskityn lähinnä metsälintujahtiin.
Kiitos taas hemmottelusta Jussin molemmin puolin. Tämän sorttiset kirjoituksesi saavat joskus kummia tuntemuksia aikaan. Tällä kertaa eniten tuo mökin hyvästely. Tuli mieleen omia tuntemuksia vanhoilla ovilla... ja jopa pelkässä pihapiirissä, jossa ei ollut rakennustakaan jäljellä, luovutetun Karjalan puolella. Siellä tunnelman tosin toivat äitini ja sisarustensa reaktiot vuosikymmenten jälkeen kotinsa paikalle palatessa.
Saako kysyä, oletko Ykä itse käynyt vastaavalla reissulla.
-koppelo
Tervehdys, Koppelo ja kiitokset. Muistelureissuilla olen kyllä käynyt, useastikin, mutta varastetun Karjalan puolella en. Vaikka sukua sieltä aikanaan joutuikin lähtemään. Jotenkin ei vaan anna luonto mennä katsomaan varastettua maata ja vielä maksaa reissusta varkaille.
Kiitos vastauksesta. Tuosta varastetusta maasta, pakko kertoa hyvä juttu : Siellä tiluksilla oli toisella reissulla talon vaiheista kertomassa venäläismies, jonka perunamaa oli siinä pihassa. Ummikkona ukko oli tuonut mukaansa suomea taitavan mummon tulkikseen. Ymmärsin että ennen ollut puoluepamppu, ja tuulensuunnan vaihduttua kertoi olevansa kauppias...
No, tämä, ei turhan vaatimaton mies sitten kertoi, että on ajatellut ostaa ne pellot. Sekuntiakaan miettimättä sanavalmis tätini kilahti:"Va miepä ko en myö!" Sekä tulkin että venäläismiehen ilmeet muistan aina.
-koppelo
Tervehdys, Koppelo. Siinä oli sananpläjäys kohdallaan. Minusta on vaan jotenkin käsittämätöntä, että kun naapuri meiltä väkisin vei Karjalan, niin sitten suomalaiset ovat remontoimassa Viipuria omilla rahoillaan. Jos ryssän sitä teki niin mieli, niin huoltakoon omilla rahoillaan.
Luovutetusta Karjalasta ja muistakin alueista.
"Alkuteksti kopioitu Karjalan Palautus 2015 fb sivulta.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on valmis keskustelemaan Japanin kanssa Kuriilien saarien kysymyksestä, välittää japanilainen uutisagentuuri Kyodo VP:n terveiset Pietarin talousfoorumista.
Presidentti Putinin valtiovierailua Japaniin on suunniteltu tämän vuoden joulukuuksi. Nyt Japanin pääministeri Shinzo Abe ilmoitti haluavansa keskustella kiisteltyjä alueiden kysymyksestä "niin pian kuin mahdollista".
" Россия готова обсудить проблему Курильских островов с Японией на высшем уровне, передает японское агентство Kyodo. Об этом президент России Владимир Путин заявил в ходе встречи с представителями крупнейших мировых информационных агентств в рамках Петербургского форума.
Как передает Kyodo, Путин заявил о желании встретиться с премьер-министром Японии Синдзо Абэ для обсуждения вопроса о статусе Южных Курил.!"
Japani käy kauppaa Venäjän kanssa eikä hirtä itseään pakotteilla kuten eu-Suomi.
Säilyttämällä kahdenväliset suhteet he voivat lyödä neuvottelupöytään Kuriilien saarten palauttamisen. Meanwhile in Finland "ei koske Suomea" kun vienti romahtaa.
On se metkaa kuinka mm Yhdysvaltain kansalaiset saavat nauttia Venäjältä tuotettuja hyödykkeitä (esim patruunat ja ampuma-aseet) kun taas suomalaisille ne ovat nou-nou.
Ostetaan ne mielummin USA:sta vaikka halvemmalla niitä saisi tuosta naapurista.
Sellainen Venäjä-eu sota sopii varmasti amerikkalaisille asetehtaille ja osakkeenomistajille, ja mikäli homma pysyy konventionaalisena niin voivat jopa itsekin osallistua sotavoimiensa volyymillä. Samaan aikaan islam vyöryttää eurooppaa etelästä käsin hallitsemattomalla siirtolaisvyöryllä ja oikeuslaitoksemme tukee tätä uutta kulttuuria pelleilytuomioin.
Ainakin itse koen islamin suuremmaksi uhaksi kuin Venäjän invaasion.
Toinen on jo täydessä käynnissä, toinen on silkkaa median luomaa hypeä (saman median joka ei uutisoi islamin vaarasta tai sen kannattajien tekemistä rikoksista).
Follow the Money = cui bono ?
Alamme olla tilanteessa jossa loppuvat sananlaskut latinaksikin.
prkl kun joku taikoisi zombie-Kekkosen haudastaan tai oikeastaan samalla vaivalla Mannerheimin ja Paasikivenkin: Ensin petturit seinää vasten kuten Viipurissa 1918 ja sitten korjattaisiin idän suhteet kuntoon.
-Tvälups-
Jk "ja mie hitot smolenskiloista!"
Saattapi muuten olla, että moni suomalainen tuumaa, että vielä se Viipuri takaisin tulee, tavalla tai toisella. Ja onhan historiassa nähty, että rajat ovat vaihtaneet paikkaa aikojen saatossa useammankin kerran. Ehkäpä porukka rahoittaa Alvar Aallon kirjastoa sillä silmällä, toivorikkaasti.
Piru, että tämä "Poika ja hämärän mökki" oli hieno tarina. Mulla on nimittäin nuoruudessani vähän samantyyppisiä kokemuksia. Pääsin nuorena usein isäni kanssa erääseen melkein ulkomerellä olevaan saareen, jossa sijaitsi hänen ja kaveriporukkansa kalastusmaja. Olin ainoa kakru joka sinne silloin otettiin ja muistan ne kalareissut ja illat ja yöt mökissä. Minä siinä auttelin päiväsaikaan ja iltaisin kaverit pelasivat korttia, rupattelivat ja ottivat vähän kyytipoikaa, mutta kohtuullisesti. Sen mökin tunnelmat meren äärellä olivat nuoruusvuosieni parasta aikaa. Saareen rahdattiin kotijärveltä vähässä käytössä ollut savolaisvene, jonka kapeaan perätuhtiin tuollainen samanlaine prutku, mutta Evinrude merkiltään, mahtui juuri ja juuri. Vene kulki liukkaasti pienen perämoottorin voimin, ja itse Evinrude se vain pelasi ja pelasi. Olen sellaisella ajellut herra ties vaikka kuinka paljon.
Sitten sinne alkoi ilmaantumaan vaimoja ja muita prheenjäseniä, ja on turha mainita, että lumous haihtui. Sitä saarta on vieläkin ikävä. Se on eräs syy miksi viihdyn rannikolla.
Vietin siellä kerran kaksi viikkoa nuoremman veljeni ja parhaan kaverini kanssa. Ilman vanhempien kontrollia täysin vapaana. Ainoat huolestuneet olivat läheisen majakkasaaren vartijat jotka kiikaroivat nuoria huimapäitä, jotka kelistä piittammatta ajelivat merellä pienellä savolaisveneellä Evinrude perässä.
Faijan ohjeet olivat tyypilliset kun hän jätti meidät saareen eväiden kera. "Jos hukutte, saatte selkäänne." Emme hukkuneet.
Millos ne varkaat omia rahojaan käyttää, kunnostukseen tai muuhun sellaiseen? Samanlaisia ne rosvot on, oli kummalla puolen rajaa hyvänsä. Tai minkään rajan millään puolella. Virossa joutuu joku nettisaitin pitäjä maksamaan anonyymien "kiusaajien" kohteeksi joutuneelle, oliko se "yrittäjälle", kun tämä niin mielensä pahoitti. Näin päätti suuressa viisaudessaan korkea oikeus EIT.
Mutta siitä huolimatta mie matkaan svea-mamman maille viemään pikkulikkoja potkupalloharrastuksen pariin. Ja otan mukaan pillerin etten vaan suinkaan jää paitsi näitä Yrjön loistavia juttuja.
Huru-ukko
Yksi keino saada luovutetut alueet takaisin voisi olla se että ostaisi sieltä taloja ja alkaisi asua niissä edes jonkin aikaa vuodesta. Jos haluaa lähteä Suomesta pakoon rikastusta niin tuossa olisi Karjala viereessä.
Venäläisiä on muutenkin lähtenyt pois noilta luovutetuilta alueilta sen jälkeen kun Neuvostoliito lopetettiin. Ei niitä Vanjan porukoita huvittanutkaan olla siellä, kun ne alunperikin oli pakkosiirretty sinne muista Vanjan hallitsemista osista.
Asiasta komanteen, mutta tässä on jotain tosi lystikästä.
Naivit ruotsalaiset opettavat somaleille ja neekereille miten tanssitaan juhannussalon
ympärillä. Parasiitit naureskelevat ja ovat hyvällä tuulella sekä tanssivat.
Tyhmät ruotsalaiset luulevat, että maahanmuuttajat ovat iloissaan saadessaan nauttia tästä integraation huipentumasta.
Tosiasiassa mamut naureskelevat typerille ruotsalaisille, jota hankkivat kämpän, sosiaaliturvan, eläkkeen ja tunkevat rahaa taskuun ja kaikki tämä vastikkeetta.
Riittää että naureskelee ja osallistuu typerien alkuasukkaiden riitteihin.
http://tv.aftonbladet.se/abtv/articles/82350?service=embedded&autoplay=true&showrelated=true
Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Beckerille, Huru-ukolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne. Noin yleensä ja erikseen totean Karjalasta, että moraalisesti se kuuluisi suomalaisille ja se on vääryydellä viety. Mutta mahdollisuudet sen saamiseksi takaisin ovat nollan ja olemattoman puolessa välissä. Varsinkin sen jälkeen kun Koiviston öljysatama rakennettiin.
Beckerille erikseen: minulla kävikin juttua kirjoittaessa mielessä, että monella tätä blogia lukevalla vanhemmalla miehellä on samanlaisia kokemuksia. Linkistäsi en ole ihan varma, mitä se herätti. Myötähäpeä saattaa olla oikea sana. Olisivat nyt hankkineet tanssittavaksi sen ihan oikean juhannusvitun.
Huru-ukolle: Toivotan monia herkullisia maaleja pikkulikoille.
Lähetä kommentti