OPERAATIO AALLONMURTAJA

Maarianhamina, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello kymmenen aamulla.

Ahvenanmaan maakuntahallinnon merkittävimmät henkilöt oltiin kutsuttu salaiseen tapaamiseen, jossa mukana oli suomalainen pääesikunnasta saapunut siviilipukuinen puolustusvoimien yleisesikuntaeversti. Tapaaminen oli määrätty tasavallan presidentin toimesta sillä evästyksellä että kyseessä oli tapaaminen, josta ei todellakaan kannattanut olla poissa. Presidentti oli myös ilmoittanut että everstillä oli kaikki tarvittavat valtuudet ja hän puhuu suoraan Suomen poliitisen johdon suulla. Eversti oli kohteliaasti esitellyt itsensä, kertonut sen jälkeen antavansa maakuntahallinnon edustajille sen tason sotilaallisia tiedustelutietoja joita ei siviilihallinnolle oltu annettu viimeksi kuin vuonna 1944 eikä ahvenanmaalaisille varsinaisesti koskaan tätä ennen. Mutta nyt toimittiin pakon sanelemana ja asialla oli enemmän kuin kiire. Sitten hän aukaisi salkkunsa, jakoi kaikille osallistujille tabletit ja pyysi osallistujia tutustumaan niitten sisältöön. Sisällön katsominen kesti noin varttitunnin. Everstin ei tarvinnut sanoa sanaakaan, sillä tablettiin laadittu ohjelma ja sen sisältämä tilannekatsaus selvitti tilanteen varsin perinpohjaisesti.

Ohjelma ja sen sisältämät tiedot tekivät vaikutuksen. Tablettia seuraavilla ahvenanmaalaisilla ilme osoitti ensiksi mielenkiintoa, sitten silmät muuttuivat teevadeiksi ja lopulta suu jäi auki joka oli tietysti paha protokollavirhe kaikille poliitikoille maasta ja kielestä riippumatta. Mutta tässä tapaamisessa ei heidän onnekseen ollut mediaa mukana. Huoneessa vallitsi hiljaisuus kun hallinnon edustajat kävivät läpi tabletilla olevia tietoja. Lopulta tehtäväänsä hiljattain valittu varsin nuori miespuolinen älykkääksi ja maltilliseksi tunnettu maakuntahallitusta johtava maaneuvos sulki tabletin, kohotti katseensa ja kysyi everstiltä:

- Tiedot siis pitävät paikkansa? Siis… aivan varmasti ja kiistattomasti paikkansa?

Eversti vastasi:

- Muistattekos, että puolustusvoimien pääesikunnasta on aikaisemmin tullut edustajia tällaisen kriisikokouksen nimissä Ahvenanmaalle? Edes talvi- ja jatkosodan aikana? Ei me sieltä tulla ilman syytä vaan annamme mielellämme teidän olla kaikessa rauhassa, aivan omissa oloissanne ja teitä millään muotoa häiritsemättä. Mutta kyllä, tiedot pitävät paikkansa. Olemme saaneet ne niin Puolustusvoimien Tiedustelulaitokselta sekä muutamista muistakin luotettavista lähteistä ja ne pitävät täysin paikkansa. Niin kuin ohjelmassa ollut sateliittimateriaalikin teille selvästi kertoi. Oletan, että teistä jokainen osaa katsella satelliittikuvia.

- Mutta sehän tarkoittaa siis sitä, että Venäjä aikoo miehittää Ahvenanmaan.

- Nimenomaan sitä se tarkoittaa. Lähipäivinä. Juhannus on ehkä paras mahdollinen ajankohta kohdistaa Suomeen sotilaallista toimintaa. Joulun ohella. Odotamme Venäjän hyökkäystä juuri juhannukseksi. Pihkovassa sijaitseva Venäjän 76. maahanlaskudivisioona on täydessä valmiustilassa, täydessä vahvuudessa ja täysin varustautunut. Se odottaa vain lentokuljetusta. Samoin kuin Kaliningradissa oleva merijalkaväkiprikaati. Kaliningradissa  lastataan etujoukkona kohti Maarianhaminaa lähtevää suurikokoista Liberian lipun alla kulkevaa venäläistä joukkojen kuljetusta varten rakennettua siviilialukseksi naamioitua ro-ro-alusta jossa uskomme olevan vähintään kolme komppaniaa merijalkaväkeä sekä parikymmentä rynnäkkövaunua.

- Ahvenanmaalla on jo tällä hetkellä hajaantuneena ja piiloutuneena venäläisiä spetsnaz-yksiköitä. Ne tulevat valmistelemaan iskua ja toimivat ensimmäisinä. Lähinnä ne keskittyvät Maarianhaminan lentokentälle ja satamaan, Ahvenanmaan poliisivoimiin, tiedonvälitykseen ja muihin hallinnon kannalta olennaisiin kohteisiin. Mutta me olemme paikallistaneet kyseiset yksiköt ja pystymme myös neutraloimaan ne. Puolustusvoimat ei vietä tänä vuonna juhannusta. Me olemme valmiina. Venäläisten on tarkoitus tehdä Krim-tyyppinen nopea ja väkivallaton operaatio jolla se ottaa pysyvän sotilaallisen jalansijan Ahvenanmaalta. Jonka seurauksena me jäisimme sormi suussa ihmettelemään vallitsevaa tilannetta eikä meillä olisi muuta mahdollisuutta kuin esittää joitain protesteja EU:n ja YK:n kautta. Protesteja, joitten merkitys olisi nolla. Niin kuin oli Krimilläkin. Mutta me emme anna sen tapahtua. Me estämme sen etukäteen.

Maaneuvos raapi hieman päätään eikä näyttänyt ollenkaan niin itsevarmalta kuin niin monessa median haastattelussa ennen tätä hetkeä. Sitten hän totesi:

- Ahvenanmaa on kylläkin kansainvälisten sopimusten mukaisesti demilitarisoitu. Mutta… se taitaa olla tässä tilanteessa pelkkää sanahelinää… ymmärän henkilökohtaisesti sen että jos Suomi pystyy estämään Venäjän invaasion ennen kuin se tapahtuu, niin se on meille ilman muuta parempi vaihtoehto. Vaikka en ajatuksesta sinänsä pidäkään. Mutta joskus on tehtävä valintoja epämiellyttävän ja katastrofaalisen välillä. Ehdotan, että suomalaisten valmiusoperaation toteuttaminen hyväksytään. Mutta aikaa on vähän. Juhannusaatto on huomenna. Antamienne tietojen mukaan Venäjä toimii silloin. Mikä on tietysti varsin luonnollinen ajankohta tällaiselle operaatiolle. Juhannuksenahan liki koko maa on mökeillään juovuksissa. Eikä Ahvenanmaa tee siitä poikkeusta.  Mutta kuinka te pystytte saamaan vastaoperaation aikaiseksi niin nopeassa ajassa? Emmehän mekään saa edes maakuntapäiviä koolle siinä ajassa. Aikaa on vain vuorokausi.

Eversti katsoi kelloaan ja vastasi:

- Operaatio on alkanut puoli tuntia sitten. Ja sitä on valmisteltu puoli vuotta. Maakuntapäiviä ei tarvitse kutsua koolle. Tätä osattiin ennakoida ja uhkaan reagoidaan asianmukaisin keinoin. Ja asian ilmoittamisen lykkääminen johtui yksinkertaisesti siitä, että näin tieto operaatiosta ei ehdi vuotaa.

- Eli tämä tilaisuus ei ollut keskustelu, vaan ilmoitus.

- Nimenomaan sitä se oli.

Tässä vaiheessa pitkäaikainen maakuntapolitiikassa kunnostautunut 60-vuotias nainen nosti metelin ja sanoi, että Ahvenanmaa oli kansainvälisten sopimusten mukaan demilitarisoitu ja sellaisena sen tulisi myös pysyä, olosuhteista ja vallitsevasta tilanteesta riippumatta. Hän ilmoitti että tulee esittämään maakuntapäivillä ettei Suomen puolustusvoimilla ole minkäänlaista laillista oikeutta toimia Ahvenanmaan alueella ja puolustusvoimat eivät voi tehdä Ahvenanmaan alueella yhtään mitään ilman maakuntapäivien hyväksyntää. Hän tulisi pitämään henkilökohtaisesti huolen siitä, ettei kyseistä hyväksyntää koskaan tule. Hän olisi valmis viemään asian tarvittaessa vaikka YK:n käsiteltäväksi. Ahvenanmaasta ei tulisi koskaan suomalaisten militaristien leikkikenttää. Tämä oli rauhan maakunta. Eversti oli hiljaa ja hymyili hieman. Uusi maaneuvos kuunteli aikansa ja kivahti sitten:

- Håll käften, du gamla höna! Förstår du inte att det är ju krig nu? Jävla idiot!

Eversti kommentoi tähän:

- Maaneuvos on oikeassa, kaikella kunnioituksella. Jos te haluatte että Maarianhamina on jatkossakin Mariehamn eikä Mariegrad niin teidän ei kannata juurikaan vastustaa niitä toimia joita puolustusvoimat tulevat aivan lähihetkinä tekemään. Se kun tekee ne joka tapauksessa teiltä lupaa kysymättä. Teidän tietysti kannattaa ilmoittaa tulevista toimista maakuntahallinnolle. Tosin se huomaa ne kyllä varsin pian itsekin. Jo ennen teidän ilmoitustanne.

Sitten eversti kiitti tapaamiseen osallistuneita ja poistui paikalta. Maaneuvos kysyi vielä:

- Minne te aiotte mennä?

- Sinne, missä minua tarvitaan. Meillä on sota estettävänämme.

Ytterby, Jomala, Ahvenanmaa, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello 9.30 eli puoli tuntia ennen everstin tapaamista maakuntahallinnon johdon kanssa

Österviken-lahden rannalla ollut kesämökki näytti varsin rauhalliselta ja tavanomaiselta mökiltä rauhallisessa ja tavanomaisessa mökkimaisemassa. Niin kuin tietysti Ahvenanmaalla sijaitsevat mökit yleensäkin näyttivät. Sen pihalla ei näkynyt juurikaan liikettä. Mökin pihalla oli Suomen rekisterissä oleva Mercedes-Benz Sprinter 416-pikkubussi. Pihalla oli aika ajoin käynyt nuoria ja hyväkuntoisen näköisiä miehiä. Aina korkeintaan kaksi kerrallaan, eivätkä he olleet ulkona käydessään puhuneet sanaakaan. Selvää oli, että mitään tavallisia juhannusta juhlivia mökkiläisiä he eivät olleet.

Sen tiesi myös mies, joka kiikaroi mökkiä parinsadan metrin päässä. Tiedettiin, että miehiä oli kaikkiaan neljätoista kappaletta. Kiikaroiva mies oli puolestaan suomalainen yliluutnantti, Utin erikoisjääkäri ja mukana olevan kuudentoista miehen erikoisjääkäriosaston komentaja. Taempana tukena oli myös joukkue varusmiespalvelustaan sopimussotilaina jatkaneita Utin sotilaspoliiseja. Kaikki sotilaat olivat täysissä varusteissa ja aseistettuina. Aikaisemmin aluetta oltiin tutkittu siviilipukuisina ja pienemmällä joukolla. Mökissä olevat miehet olivat virittäneet mökkitielle yhden ja maastoon toisen riistakameran mutta ne oltiin huomattu ja tutkittu aluetta kameraan nähden kuolleista kulmista.

Tiedettiin että nuo mökillä olevat, vielä tällä hetkellä siviilipukuiset miehet olivat venäläisiä spetsnaz-erikoisjoukkoja joitten tulisi osaltaan valmistella Ahvenanmaan veretöntä valtausta. Puolustusvoimien tiedustelulaitos oli saanut ensimmäisiä merkkejä operaation valmistelusta jo edellisenä syksynä ja Ahvenanmaalla se oli tarkkaillut ja selvittänyt erityisesti kesämökkien taustaa. Niin vuokrattavien kuin puhtaasti yksityisten. Kyseinen mökki, jota yliluutnantti tarkkaili oli ostettu edellisen vuoden lokakuussa. Ostajana oli eräs turkulainen vihreä kunnallispoliitikko joka oli saanut rahoituksen mökin ostoon ulkomailta kuvitellen avustavansa Greenpeacea joka käyttäisi mökkiä tukikohtanaan tarkkaillakseen Ahvenanmaalla tapahtuvia mahdollisia ympäristörikoksia. Poliitikon toiminta ja rahaliikenne oltiin selvitetty niin tilisiirtojen kuin puhelinkuunteluitten sekä salaa äänitettyjen keskustelujen myötä. Hän ei ollut itse häneen kohdistetusta petoksesta perillä. Niin kuin ennen kaikkea ei siitäkään, että tosiasiassa rahoitus tuli Venäjältä. Hän oli koko ajan uskonut auttavansa Greenpeacea. Kuluvan vuorokauden aikana poliitikko pidätettäisiin ja hänen rikoksensa käsiteltäisiin aikanaan oikeudessa. Syyte tulisi olemaan törkeä maanpetos eikä hyväuskoisuus tai typeryys olisi silloin lieventävä asianhaara.

Samanlaisia mökkejä oli Maarianhaminan ympäristössä kaikkiaan yhdeksän kappaletta. Jokaisessa oli 12 – 18 miestä joitten tulisi jossain vaiheessa juhannusta, todennäköisesti juhannusaaton ja juhannuspäivän välisenä yönä ottaa haltuunsa Ahvenanmaan miehityksen kannalta tärkeimmät strategiset kohteet. Eli toisin sanoen Maarianhaminan lentokentän, sataman, poliisi- ja merivartioasemat sekä tietoliikenneyhteydet. Spetsnaz-joukot valmistelisivat ja turvaisivat varsinaisen invaasion alkamisen. Heitä oli saarella toistasataa miestä ja se määrä olisi hyvin riittävä kun ottaa huomioon, että Ahvenanmaalla ei ollut mitään varsinaista sotilaallista voimaa.

Tai niin venäläiset kuvittelivat. Ahvenanmaalle oli tullut – yhtä lailla mökki- ja muihin tilapäismajoituksiin – kuluneen kuukauden aikana huomattava määrä suomenkieltä puhuvaa sotilaallista voimaa josta paikallinen maakuntahallinto ei tiennyt. Siviiliasusteissa, sotilasvarusteet mukanaan autoissa ja putkikasseissa. Saarella oli komppanian verran erikoisjääkäreitä ja kahden joukkueen verran merivoimien erikoistoimintaosaston miehiä jotka olivat erikoisjääkäreitten tavoin ammattisotilaita joilla oli pääosin samanlainen huippuluokan koulutus. Lisäksi saarella oli komppanian verran erikoisrajajääkäreitä jotka olivat jatkaneet palvelustaan sopimussotilaina sekä saman verran sotilaspoliiseja. Kaikki joukot olivat raskaasti aseistettuja ja laittaneet aamulla päällensä sotilasvarustuksen.

Yliluutnantti katsoi kelloaan ja nyökkäsi vieressään olevalle, venäjänkielen taitoiselle miehelle. Mies otti esille megafonin.

Samaan aikaan suomalaisten joukkojen tarkkailemalla mökillä.

Venäläinen spetsnaz-kapteeni pelasi pennipanoksilla korttia parin ryhmänsä jäsenen kanssa. Muut miehet puuhailivat kuka mitäkin. Suurin osa heistä katsoi mökillä olevan satelliittiantennin kautta  tulevaa venäläistä tv-lähetystä. Yksi miehistä oli laittanut saunan lämpiämään. Heillä oli vielä tässä vaiheessa varaa ottaa rauhallisesti. Toiminta alkaisi vasta juhannusaaton ja juhannuspäivän välisenä yönä kello 02.30 jolloin saari ja koko Suomi olisi hiljentynyt ja nukkuisi syvää humalaisen unta. Kapteenin neljäntoista miehen ryhmän tehtävänä olisi tunkeutua Maarianhaminan poliisiasemalle, ottaa se haltuunsa ja siirtää paikalla olevat poliisit selliin. Tehtävä ei ollut ehkä aivan niin tärkeä kuin niillä ryhmillä jotka ottaisivat haltuunsa Maarianhaminan lentokentän ja sataman, mutta toisaalta poliisiasema oli ainoa paikka, jossa olisi odotettavissa minkäänlaista aseellista vastarintaa. Tosin sekin olisi epätodennäköistä ja muutama paikalla oleva konstaapeli ymmärtäisi varmasti, että neljätoista hampaisiin asti aseistettua erikoisjoukkojen sotilasta oli astetta, ja montakin astetta kovempi vastus kuin jostain paikallisesta kuppilasta kyytiin noukittu humalainen. Kun suurin osa paikallisista poliiseista ei ollut edes joutunut koskaan ottamaan virkapistooliaan pois holsterista tositilanteessa.

Ahvenanmaa otettaisiin venäläisten sotilaalliseen hallintaan suomalaisten nenän edestä laukaustakaan ampumatta. Pienet vihreät miehet yllättäisivät jälleen. Tosin tällä kertaa avoimesti venäläisissä univormuissa ja venäläisin arvomerkein varustettuna. Ahvenanmaallahan oli hieman vaikeaa esittää miehityksen selitykseksi paikallisten venäläisten separatistien tukemista. Tämä operaatio olisi kylmää valta- ja sotilaspolitiikkaa. Mutta tehtävän suorittamiseen oli aikaa vielä hieman yli puolitoista vuorokautta. Nyt olisi aika levätä, rentoutua ja keskittyä. Miehet pukisivat univormut päälleen juhannusaattona hieman ennen puoltayötä, varustautuisivat mukanaan kuljettamilla aseilla jotka oltiin SVR:n toimesta tuotu kätköihin jo edellisenä kesänä. Spetsnatzit eivät olleet pitäneet mökillä varsinaista vartiota, sillä he tiesivät sen herättävän vain tarpeetonta mielenkiintoa.

Yksi miehistä tosin katsoi koko ajan tietokoneella näkyvää kahden riistakameran lähettämää kuvaa mutta niissä ei ollut näkynyt mitään hälyttävää. Operaatio tulisi onnistumaan eikä kapteeni uskonut että ahvenanmaalaiset poliisit edes yrittäisivät vastarintaa. Suomalaisillakaan tuskin oli käsitystä siitä, mitä pian tapahtuisi. Niillä oli kyllä käynnissä AALLONMURTAJA-harjoitus, mutta se oli loppumassa kuluvan vuorokauden aikana, harjoitusalue oli Helsinki ja siinä harjoiteltiin Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle suuntautuvan maihinnousuhyökkäyksen torjumista. Tsuhnien joukot olivat aivan väärässä suunnassa ja harjoittelivat väärää uhkaa vastaan.

Helvetti… mitäs nyt…

Ulkoa alkoi kuulua megafonin ääni. Venäjäksi.

- Venäläiset sotilaat! Te olette piiritettyjä, ja teitä vastassa on ylivoima! Aivan ensimmäiseksi pyytäisin teitä välittömästi maastoutumaan, sillä pihalla räjähtää hetken kuluttua!

Koulutetut sotilaat tajusivat että vaikka he eivät tienneet mitä heillä oli vastassa he ymmärsivät, että megafoniin puhuja oli tosissaan. Kaikki heittäytyivät mökin lattialle. Kolmea sekuntia myöhemmin pihalla räjähti, ja mökin ikkunat lensivät sisälle. Lasinsirpaleitten seasta noussut kapteeni huomasi heti, ettei alueelta kuitenkaan kuulunut laukauksia, joten hän käski muitten miesten olla matalana ja kurkisti ikkunasta ulos.

Metsän reunassa näkyi suomalainen univormu päällään oleva sotilas, joka piti selkeästi esillä kapteenille tuttua RPO-A Shmel-sinkoa joka ampui termobaarisia kranaatteja. Pihalla oleva mersun pikkubussi oli räjähtänyt kappaleiksi ja paloi raivolla. Kapteeni mietti hetken. Aikanaan Spetsnazin kunniakoodiin oli kuulunut ettei sodassa jääty vihollisen käsiin elävänä. Mutta nykyisin koulutuksessa todettiin, että järjen käyttö oli sallittua. Metsän reunasta nousi esille lisää raskaasti aseistettuja suomalaisia sotilaita. Kapteeni ymmärsi, että Ahvenanmaan valloitus oli menossa myttyyn jo ennen kuin se oli alkanutkaan. Eli mitään sotaa ei siis ollut. Eihän sitä tosin ollut tarkoitus ollakaan. Yhtä kaikki, kapteeni päätyi siihen johtopäätökseen, että hänen hyviä miehiään oli turha tapattaa suotta. Hän huusi ikkunasta:

- Me antaudumme!

Megafonimies vastasi:

- Teitä tullaan kohtelemaan hyvin. Henkenne ei ole vaarassa. Mutta koska tiedämme teidän olevan erikoisjoukkojen sotilaita ja hyvin vaarallisia miehiä, me emme ota mitään riskiä. Tulette yksi kerrallaan, kädet ylhäällä ja menette sitten makuulle keskelle pihaa kädet niskan takana ja odotatte pidättämistänne.

Kapteeni mietti hetken, katsoi miehiään jotka yhtä lailla älykkäinä ja tilannetajuisina sotilaina nyökkäsivät. Kersantti Volkov sanoi:

- Jos minä menen ensimmäisenä. Jos ne nirhaavat minut, niin voitte sentään panna hanttiin ja viedä muutaman mukananne.

Kapteeni nyökkäsi, Volkov meni pihalle ja jäi makuulle kädet niskan takana. Paikalle tuli suomalaisia sotilaita joitten taitavista liikkeistä kapteeni päätteli niitten olevan niitä suomalaisia erikoisjääkäreitä joista puhuttiin että he olivat vähintäänkin samanveroista kuin spetsnazit. Volkoville laitettiin ranteisiin nippusiteet, lyötiin reppu päähän ja sitten hänet siirrettiin eteenpäin toisten paikalle tulleitten sotilaitten valvonnassa. Kapteeni pani merkille, ettei Volkovia lyöty eikä tönitty vaan ohjattiin. Yksi suomalaisista sotilaista heilutti kädellään näyttäen että seuraava voisi tulla.

Kapteeni nyökkäsi seuraavalle sotilaalle. Miehet vietiin eristystiloihin. Venäläisten spetsnaz-joukkojen Ahvenanmaan valtauksen aloitusoperaatio torjuttiin lähes verettömästi. Ainoastaan yhdellä mökillä venäläisten johtaja päätti koettaa onneaan. Käydyssä taistelussa kaatui kahdeksan venäläistä ja kolme suomalaista sotilasta. Ne olivat toteutumatta jääneen Operaatio Ahvenanmaan ainoat laukaukset.

Maarianhaminan lentokenttä, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello 10.55

Maarianhaminan lentokentän lennonjohtajat olivat hetkeä aikaisemmin saaneet Turun lennonjohdolta yllättävän viestin jonka mukaan kaikki lentoliikenne tuli ohjata Maarianhaminan sijasta Turkuun tai Tukholmaan. Ohjattavina olivat sillä hetkellä Finnairin lento AY 215 Helsingistä Maarianhaminaan sekä Next Jetin lento 2N 802 Tukholmasta Maarianhaminaan. Lennonjohtajat kyselivät tilannetta ihmeissään.

- Maarianhamina Turkuun. Mistä on kysymys? Ei täällä ole mitään ongelmaa.

- Turku Maarianhaminaan. Teille ilmoitetaan pian. Toimikaa ohjeitten mukaan. Kentälle on saapumassa kolme konetta. Antakaa niitten laskeutua.

Koneet näyttivät olevat Finnairin kalustoon kuuluvia ATR 72-212A-koneita. Ne eivät olleet reittilentolistassa mutta koneitten transponderit kertoivat niitten olevan normaalissa rahtikäytössä ja matkalla Tukholmaan. Sitten transponderin signaali muuttui ja koneet olivatkin matkalla Maarianhaminaan. Pian koneet laskeutuivat, rullasivat lennonjohtotornin läheisyyteen ja alkoivat purkaa lastiaan. Lennonjohtajien silmät pyöristyivät:

- För helvete! De är soldater! Men är de…

Yksi lennonjohtajista katsoi kiikareillaan:

- Ei nuo venäläisiä sentään ole. Suomalaisia. Hyvä kai sentään niin. Mutta mitä helvettiä täällä tapahtuu? Mitä ne täällä tekevät?

Samalla soi puhelin. Yksi lennonjohtajista vastasi:

- Mariehamns flygplats. Ja, herr lantråd… ja… ja… jag förstår…

Lennonjohtaja sulki puhelimen ja sanoi:

- Se oli maaneuvos. Meidän täytyy luovuttaa lentokentän valvonta noille suomalaisille sotilaille ja auttaa heitä kaikin mahdollisin tavoin.

Koneista purkaantuvat sotilaat näyttivät olevan sekä sotilaspoliiseja että ilmatorjunnan miehiä, joilla oli mukanaan olalta ammuttavia Stinger-ilmatorjuntaohjuksia. Suomalaiset sotilaat saapuivat lennonjohtotorniin ja joukkoa johtava majuri sanoi:

- Oletan, että olette saaneet asiaan liittyvän puhelinsoiton?

- Olemme. Mutta mistä on kysymys? Miehittääkö Suomi Ahvenanmaan?

- Kyllä miehittää. Mutta miehityksen vaihtoehto miellyttäisi teitä vielä huomattavasti vähemmän.

Lennonjohtajat olivat toki hyvin perillä Itämeren kiristyneestä tilanteesta. Niinpä he eivät kyselleet asiasta sen enempää vaan avustivat suomalaisia sotilaita. Kaikki siviililiikenne tuli ohjata Turkuun tai Tukholmaan. Ja kentälle oli tulossa kolme sotilaskonetta lisää. Suomalaiset sotilaat alkoivat ottaa aluetta haltuunsa. Tunnin sisällä puolustus oltiin saatu siihen malliin, että ainakin maihinlaskuyritys päättyisi mitä varmimmin hyökkääjän tuhoon.

Maarianhaminan satama, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello 14.50

Maarianhaminan sataman satamakapteeni, 62-vuotias Kenneth Grönstrand katseli satamaan saapuvaa suurta rahtialusta. Hän tiesi jo mitä sen sisällä oli, tai ainakin osasi melko varmasti arvata. Satamaan oli tullut jo aikaisemmin kantosiipialus jossa oli komppanian verran jalkaväkeä sekä jonkun verran kuorma- ja pakettiautoja. Samaan aikaan kaupungin urheilukentälle oli laskeutunut kymmenen NH90-helikopteria jotka olivat purkaneet sisältään pari joukkuetta punabarettisia laskuvarjojääkäreitä. Joukot ottivat haltuunsa kaupungin tärkeimmät strategiset pisteet. Luonnollisesti paikalliset ahvenanmaalaiset olivat peloissaan siitä mistä oli kyse ja mitä jatkossa tapahtuisi. Niin oli myös Kenneth, vaikka hän oli saanut maakuntahallinnon ilmoituksen siitä, että satamaan saapuneita suomalaisia joukkoja tuli avustaa kaikin mahdollisin keinoin.

Asian tilaa paransi ja pelkoa osaltaan vähensi se tieto että joukot olivat lähes kaikki ruotsinkielisiä sotilaita Nylands Brigadista ja he käyttäytyivät äärimmäisen kohteliaasti paikallisväestöä kohtaan. Näin käyttäytyi myös sataman haltuunsa ottanut komentajakapteeni, joka ilmoitti että siviililiikenne ohjataan toistaiseksi pois Maarianhaminasta. Kenneth oli älykäs mies ja siinä mielessä harvinainen ahvenanmaalainen että hän oli aikanaan käynyt vapaaehtoisena varusmiespalveluksen jonka oli suorittanut moottorialiupseerina tykkivene Karjalassa. Hän oli kysynyt komentajakapteenilta:

- Meinaako tää sitä, että ryssät suunnittelevat hyökkäystä tänne? Tietääkö tämä sotaa?

Komentajakapteeni oli miettinyt hieman ja vastannut sitten:

- Eivät suunnittele. Enää. Enempää en voi sanoa.

Satamaan saapuneet joukot olivat tähän mennessä olleet vain kevyesti aseistettuja jalkaväkijoukkoja ja Kenneth oli kuullut että samanlaisia oli tullut Maarianhaminan lentokentälle. Nyt satamaan saapuneesta rahtilaivasta purkautui kaksi komppaniaa lisää joukkoja sekä lisäksi rynnäkköpanssareita ja taistelupanssarivaunuja. Sotilaallista tilannetta harrastusmielessä tarkasti seuraava Kenneth pani merkille, että panssarit olivat T-55M-vaunuja, jo vanhempaa mallia joita suomalaiset olivat modanneet parempaan kuntoon. Myös ryntövaunut olivat venäläisiä BMP2-vaunuja. Ne uusimmat vermeet taisivat sittenkin olla suomalaisilla varastossa jossain kaakonkulmalla. Kaiken varalta.

Seuraavasta rahtialuksesta purettiin ensimmäisenä sekä Crotale-, että NASAMS-ilmatorjuntaohjuslavetteja jotka aloittivat matkansa välittömästi kohti Maarianhaminan lentokenttää. Satamaan oli tullut myös Hamina-luokan ohjusvene Hanko ja tietojen mukaan muut ohjusveneet partioivat Ahvenanmaan saaristossa. Myös kolme Pansio-luokan miinalauttaa partioi alueella valmiina miinoittamaan tärkeät väylät mikäli siihen olisi tarvetta.

Ahvenanmaan radio kertoi uutislähetyksessään että suomalaiset joukot eivät puutu normaaliin ahvenanmaalaiseen elämänkulkuun millään tavoin ja näytti siltä että uutinen piti paikkansa. Joukot pitivät hallussaan satamaa, lentokenttää ja tiettyjä muita strategisia kohteita mutta muualla Maarianhaminan keskustassa olevat sotilaat eivät olleet valvomassa, vaan ne olivat lähinnä aina matkalla jostain jonnekin. Ainoat aseistetut joukot jotka varsinaisesti kulkivat kaduilla olivat ahvenanmaalaisia poliiseja jotka oltiin komennettu lomiltaan palvelukseen. Suomalaiset puolestaan perustivat telttamajoitusalueita kaupungin ulkopuolelle. Radion uutislähetys kertoi myös, etteivät räjähdykset Maarianhaminan eteläpuolella tarkoittaneet taisteluita, vaan suomalaiset pioneerit olivat louhimassa puolustusasemia Svinössä, Lagneskärillä, Granössä ja Yttre Korsössä.

Maarianhaminan yli lensi neljän suomalaisen Hornetin parvi. Kenneth ajatteli, että niissä oli todennäköisesti täysi ohjuslasti mukana. Niin kuin myös satamassa olevassa ohjusvene Hangossa. Tuoreimmasta satamaan saapuneesta rahtilaivasta purettiin näköjään Pasi-sisuja ja meritorjuntaohjuksia.

Jokin oli tämän päivän aikana muuttunut Ahvenanmaalla. Jokin olennainen ja todennäköisesti myös pysyvästi. Kenneth ajatteli, että protestien määrä olisi todennäköisesti valtava mutta järkevänä miehenä hän myös ymmärsi, että suomalaisilla oli varmasti hyvin perusteltu syy toimintaansa. Tällaista ei todellakaan tehty turhaan eikä hetken mielijohteesta. Hän katsoi satamavalvomon ikkunasta ja huomasi, että niin kaupungilla kuin satamassa oltiin nostettu Ahvenanmaan lippuja salkoon. Yhtään Suomen lippua ei näkynyt. Ei edes suomalaisilla joukoilla. Sen sijaan hän huomasi, että lipputankojen ohitse kulkevat sotilaat pysähtyivät, tervehtivät Ahvenanmaan lippua sotilaallisesti ja jatkoivat sitten matkaansa.

Se herätti toivoa. Varsinainen miehittäjä nostaisi salkoon oman lippunsa eikä välittäisi valloitettavan lipusta.

Itämeri, jossain Latvian länsipuolella torstaina, 21. päivä kesäkuuta kello 15.05

Liberian lipun alla oleva rahtialus Banana Harbour eteni reittiään jonka mukaisesti se kulkisi Kaliningradista Pietariin. Tosiasiassa alus oli venäläinen Ropucha-luokan maihinnousualus Caesar Kunikov, jonka kansirakenteet oltiin Sevastopolissa naamioitu näyttämään tavalliselta konttilaivalta ja laivan AIS-järjestelmä oltiin muunnettu esittämään alusta, joka tosiasiassa makasi purkuaan odottamassa malesialaisella telakalla. Alus oli edennyt Mustaltamereltä Kaliningradiin ja siihen oltiin siellä lastattu kaikkiaan 340 venäläistä merijalkaväen sotilasta, kaksitoista BMP-3 rynnäkköpanssarivaunua ja neljä T72-panssarivaunua. Kannella oleviin naamiokontteihin piilotettuna oli kaksi 57-millistä tykkiä ja kevyitä ilmatorjuntaohjusryhmiä.

Aluksen oli tarkoitus edetä reitillään hiljalleen, heittää pieni mutka Suomenlahdella ja kääntyä Hangon kohdalta kohti Maarianhaminaa, johon sen tulisi saapua juhannusaaton ja –päivän välisenä yönä kun spetsnaz-joukot olisivat ottaneet Maarianhaminan sataman haltuunsa, purkaa kuormansa, vallata niin satama kuin kaupunki ja varmistaa Kaliningradista etenevien kahden muun miehistönkuljetusaluksen turvallinen saapuminen. Samaan aikaan 76:n maahanlaskudivisioonan kärkijoukot hyppäisivät laskuvarjoilla Maarianhaminan lentokentälle, miehittäisivät sen ja odottaisivat raskaita kuljetuskoneita jotka toisivat paikalle lisää joukkoja sekä ilmatorjuntayksiköitä. Lopulta kentälle laskeutuisi laivue Sukhoi Su 27-hävittäjiä.

Ahvenanmaa siirtyisi Venäjän täydelliseen sotilaalliseen valvontaan parissa tunnissa ja suomalaiset voisivat vain niellä tapahtuneen. Kaikkiaan saarelle sen haltuunoton jälkeen siirrettäisiin noin 4.000 sotilasta ja vaikka Suomen puolustusvoimat olivatkin vielä suhteellisen voimakkaat, ei niillä olisi saariryhmän takaisinvaltaamiseen tarvittavaa niin maihinnousu- kuin maihinlaskukalustoa. Eivätkä suomalaiset uskaltaisi ottaa riskiä täysimittaisesta sodasta Venäjän kanssa muutenkaan.

- Kapteeni! Tutkahavainto! Neljä suomalaista Hornet-hävittäjää!

Kapteeni komensi olkapääohjuksia käyttävät ryhmät valmiuteen mutta käski niitten pitää ohjukset vielä piilossa. Samoin kän komensi tykkiryhmät valmiustilaan. Neljä Hornetia lensi kohti alusta, mutta ne eivät olleet käynnistäneet ohjustutkiaan. Yksi Horneteista oli kaksipaikkainen koulutusversio jossa kyytiläisenä oli venäjää taitava Puolustusvoimien Tiedustelulaitoksen kapteeni. Hän aloitti lähetyksen jota kuunneltiin laivan komentosillalla yllättyneenä. Tiedot Ahvenanmaalta eivät olleet vielä saavuttaneet alusta. Asiaa tultaisiin aikanaan puntaroimaan Venäjän omissa tiedusteluelimissä pitkään. Suomalaisten vastaoperaatio oli alkanut jo tunteja aikaisemmin. Mistä ilmoituksen viive johtui?

- Venäläinen maihinnousualus Caesar Kunikov. Tiedämme, että kuljetatte venäläistä merijalkaväkeä sekä raskasta sotilaskalustoa ja määränpäänne on Maarianhamina. Operaationne on jo tässä vaiheessa epäonnistunut ja suomalaiset joukot ovat pureutuneet saaristoon. Suomen puolustusvoimat eivät tule estämään liikkumistanne Itämeren kansainvälisillä vesialueilla millään muotoa. Mutta mikäli ylitätte Suomen aluevesirajan teitä varoitetaan silloin yhden ainoan kerran ja sen jälkeen joku ohjusveneistämme ampuu alukseenne kaikki neljä ohjustaan. Tiedätte kyllä, mitä silloin tapahtuu. Teidän ei tarvitse vastata viestiin, mutta painakaa tangenttia kolme kertaa, että tiedämme viestimme tulleen perille.

Aluksen kapteeni tiesi oikein hyvin mitä Hamina-luokan kuljettamat neljä RBS 15-ohjusta tekisivät hänen laivalleen. Hän huusi radiomiehelle:

- Ja sitten saatananperkeleenhelvetin äkkiä yhteys Kaliningradiin! Ja sinä hei siellä, avaa televisio ja katso löydätkö sieltä Suomen Yleisradion lähetyksen. Ja sitten, äh, ja vitut…

Kapteeni painoi lähettimen tangenttia kolme kertaa. Mitäs tässä teeskentelemään. Suomalaiset näyttivät olevan oikein hyvin perillä siitä, mitä oltiin yrittämässä. Suomalainen lähimpänä ollut Hornet heilutti siipiään ja hävittäjäparvi kääntyi takaisin kohti Suomea. Yksi miehistä toi kapteenille tabletin jossa oli menossa muutama minuutti aikaisemmin alkanut suomalainen uutislähetys. Kapteeni ei ymmärtänyt kieltä mutta videomateriaali kertoi tilanteen paremmin kuin hyvin. Samalla radiomies pyysi kapteenin viestilaitteen luo. Kapteeni luki lyhyen viestin ja ajatteli:

Niin että peruuttakaa operaatio. No totta helvetissä perutaan. Mutta olisivat voineet ilmoittaa vähän aikaisemmin. Entäs jos joku it-miehistä olisi ollut yli-innokas, pudottanut suomalaiskoneen ja suomalaiset olisivat vastanneet tuleen? Kapteeni oli kyllä lukenut Mainilan laukauksista eikä halunnut kunniaa sotilaana jonka alukselta ammuttiin uudet sellaiset. Kapteeni oli isänmaallinen venäläinen ja ammattisotilas. Ammattisotilaana hän ajatteli että sotilas on kuin mulkku. Se menee siihen läpeen mihin isäntä käskee sen mennä. Arvostelematta ja kyseenalaistamatta. Mutta silti hänen päällimmäisin tunteensa operaation peruuntumisesta oli kuitenkin helpotus. Onnistuessaan operaatio olisi kieltämättä taannut Venäjälle pysyvän sotilaallisen läsnäolon erittäin tärkeällä strategisella saariryhmällä. Mutta entäs jos suomalaiset eivät olisi nielleetkään asiaa kiltisti, niin kuin strategisissa arvioissa oltiin päätelty? Nyt näytti siltä, että ne eivät nielleet sitä alunperinkään. Ehkä näin oli kuitenkin parempi. Ainakin kapteeni saattoi ajatella, ettei hänen aluksensa muuttuisi suomalaisten ohjusten seurauksena Itämeren pohjaan uponneeksi rautaromuksi ja satojen miesten hautausmaaksi.

Kapteeni antoi käskyn ja Caesar Kunikoviksi paljastunut Banana Harbour käänsi kurssinsa takaisin kohti Kaliningradia.

Pihkova, 76. maahanlaskudivisioona, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello 15.10

Venäläinen VDV-joukkojen kapteeni löhöili punkassaan ja tavaili tabletista venäjänkielistä siviilisivustoa Ahvenanmaasta. Normaalisti hän asui perheensä kanssa kerrostaloasunnossa varuskunnan lähistöllä mutta juuri nyt hän halusi olla kasarmiolosuhteissa miestensä kanssa. Hänen komppaniansa tulisi olemaan puolentoista vuorokauden kuluttua se kärkijoukko jonka hyvin koulutetut sotilaat hyppäisivät laskuvarjoilla Maarianhaminan lentokentälle ja aloittaisivat valloitusoperaation joka tulisi onnistumaan laukaustakaan ampumatta. Suomalaiset yllätettäisiin housut kintuissa, pakotettaisiin nöyrtymään ja hyväksymään vallitseva tilanne. Kapteeni tutkaili Ahvenanmaata käsittelevää sivustoa puoliksi ajan tappamiseksi ja puoliksi sen vuoksi, että hän halusi tietää aina tehtävänä olevasta kohteesta mahdollisimman paljon. Myös siviilinäkökulmaa, sillä sen myötä saattaisi tehdä vielä havaintoja joita kieltämättä jäykkä ja byrokraattinen venäläinen sotilaskoneisto ei osaisi tehdä.

Hänen miehensä puuhasivat kuka mitäkin. Suurin osa lepäsi punkissaan. He olivat ansainneet leponsa. Takana oli kuukauden kova harjoittelujakso. Vastuksen piti olla minimaalinen tai olematon, mutta potentiaalisen vihollisen – vaikka täysin avuttomaksi arvioidun – aliarvioiminen oli aina mahdollinen tie katastrofiin. Miehet olivat suoriutuneet kovasta koulutusjaksostaan hyvin. He olivat olleet huippuammattilaisia jo ennen sitäkin, mutta nyt kapteeni tiesi, että he toimisivat Ahvenanmaalla kuin huippuunsa viritetty ja hyvin öljytty kone. Kapteeni ajatteli, että miehet olisivat ansainneet jokainen ison pullon votkaa, mutta sen aika olisi myöhemmin. Sitten kun Ahvenanmaa olisi valloitettu niin votka virtaisi, kapteeni saisi itse keihäänkärjen komentajana Venäjän Federaation Sankarin kultaisen tähden ja takaisi itselleen nousukiidon uralleen. Ehkä hänen olkapoleteissaan olisi kymmenen vuoden kuluttua suuria ja kimaltelevia tähtiä.

Komppanian päivystäjä koputti oveen, tuli luvan saatuaan sisään ja ilmoitti että kapteenia kaivataan välittömästi pataljoonan komentajan toimistossa. Jaa… mikähän nyt? Ehkä jotain viime hetken hienosäätöä.

Viisitoista minuuttia myöhemmin hän palasi ja sanoi päivystäjälle selvästi pahantuulisena että käy hakemassa joukkueenjohtajat hänen toimistoonsa. Kolme luutnanttia saapui toimistoon ja otti asennon. Kapteeni totesi:

- Operaatio on peruutettu. Komppania siirtyy normaaliin varuskuntapalvelukseen. Miehet ovat olleet pitkään kiinni. Kertokaa heille, että he voivat hakea lomia komppanian vääpeliltä.

Luutnantit ihmettelivät:

- Herra kapteeni. Miksi? Kuka jänisti?

Kapteeni vastasi:

- Ei kukaan. Suomalaiset ehtivät ensin.

Kreml, Moskova, torstai, 21. päivä kesäkuuta kello 21.00

Venäjän armeijan pääesikunnan kenraalit odottivat presidentti Vladimir Putinin työhuoneen edessä ja pyyhkivät hikeä otsiltaan. Venäläinen perinne oli aina ollut se, että onnistumisista kertoi mielellään, mutta epäonnistujan osa oli usein katkera. Kohtalokaskin. Viestintuojakin ammuttiin usein. Kenraali ajattelivat että onneksi ei sentään eletty Stalinin aikaa. Silloin heidän mielipidettään ja selityksiä oltaisiin tuskin edes kysytty vaan edessä olisi ollut Lefortovon vankilassa niskaa vasten asetettu pistoolin piippu. Naispuolinen ja huomattavan hyvännäköinen kapteeni saapui odotustilaan, aukaisi oven ja viittasi kenraalit peremmälle. Vladimir Putin istui työpöytänsä ääressä. Työpöydän eteen oltiin varattu tuoleja. Se oli sinänsä hyvä merkki. Keskusteluissa istuttiin. Kuulusteltava seisoi. Putin totesi:

- Olkaa hyvät ja istukaa. Muistutan, että emme elä vuotta 1938 joten en ole tässä päättämässä siitä kuka teistä saa silmukan kaulaansa. Haluan vain tietää, että mitä tapahtui ja ennen kaikkea miksi. On kuitenkin selvää, että Операция Аланды sitten muuttuikin suomalaisten suorittamaksi Operaatio Aallonmurtajaksi ja me emme voi saada Ahvenanmaata sotilaalliseen hallintaamme ilman täysimittaista sotaa. Jota me emme halua ja johon emme ole valmiita.

Eräs kenraaleista vastasi:

- Kyllä, herra presidentti. Tilanne on juuri sellainen. Suomalaisilla on tällä hetkellä Ahvenanmaalla jo noin 1.500 miestä, panssareita, tykistöä ja ennen kaikkea ilmatorjuntayksiköitä. Lisäksi Suomen niin ilma- kuin merivoimat partioivat alueella jatkuvasti. Tulee myös huomioida, että hyvin suuri osa alueella olevia joukkoja ovat eliittijoukkoja. Joko ammattisotilaita tai sitten varusmiespalvelustaan sopimussotilaana jatkavia. Lisäksi alueella olevat varusmiehet ovat koulutuksensa loppuvaiheissa ja heitä voi pitää täysin oppineina sotilaina. Suomalaisen varusmieskoulutuksen merkitystä ei kannata aliarvioida. Suomalaiset ovat siirtämässä alueelle vielä lisää joukkoja ja oletamme, että ensi viikon alussa niitä on siellä jo noin 3.000 miestä. Minkäänlainen erikoisjoukkojen operaatio jota me suunnittelimme ei onnistuisi ilman äärimmäisen raskaita tappioita. Eikä onnistumista voitaisi taata sittenkään.

Toinen kenraali jatkoi:

- Lisäksi Suomessa on menossa liikekannallepano. Mutta se on vain osittainen, ja se on samalla viesti meille. Suomalaisten sotilasasiamies Moskovassa ilmoitti tämän minulle hetki sitten. Suomalaisten valmiusyksiköt eli Karjalan Prikaati, Porin Prikaati ja Kainuun Prikaati täydennetään ja ollaan tällä hetkellä täydennetty kirjavahvuuteensa. Lisäksi kaikki 26 maavoimien ja yhdeksän merivoimien maakuntakomppaniaa on mobilisoitu ja ne ovat asemapaikoillaan. Vielä tämän lisäksi suomalaiset ovat mobilisoimassa kymmenen alueellista pataljoonaa.

- Mutta suomalaisen sotilasasiamiehen mukaan siihen mobilisointi loppuu ja tärkeintä lienee se, että tiedustelumme mukaan kaikki joukot ovat kokoontumispaikoillaan. Yhtään yksikköä ei olla siirretty rajalle. Siinä on suomalaisilta meille selvä viesti. He osoittavat, että pystyvät turvaamaan täyden liikekannallepanon halutessaan. Mutta viesti on myös se, että he eivät halua sotaa kanssamme.

Kolmas, SVR:n kenraali totesi puolestaan:

- Lisäksi minun on pakko tunnustaa, että olemme aliarvoineet suomalaisen sotilastiedustelun toimintakyvyn. Jo se, kuinka hyvin suomalaiset löysivät ja neutraloivat spetsnaz-yksikkömme Ahvenanmaalla on osoitus siitä. Totta kai on selvää, että suomalaiset ovat saaneet tiedusteluaineistoa myös Yhdysvalloista.

Presidentti Putin mietti hieman ja kysyi sitten:

- Mutta kuinka suomalaiset oikein onnistuivat toimimaan nenämme edessä? Ja tekemään noin suuren operaation? He hoksasivat sen, mitä me olimme valmistelemassa. Se on ymmärrettävää. Niin voi käydä. Mutta miksi me emme hoksanneet heidän vastatoimiaan?

Eräs kenraaleista vastasi:

- Syynä on yksinkertaisesti se, että me itse olemme tottuneet suhtautumaan suomalaisiin hyväuskoisina ja kiltteinä tsuhnina jotka noudattavat kansainvälisiä sopimuksia vaikka heillä olisi puukko kurkulla. Tällä kertaa niin ei sitten käynytkään. Suomalaiset eivät toiminutkaan oletuksen mukaisesti. Itse asiassa kaikki oli nähtävissä, mutta me emme tajunneet sitä koska uskoimme suomalaisen olevan sellainen hyväuskoinen, kiltti ja sopimuksista typeryyteen asti kiinnipitävä, no, tsuhna niin kuin aina ennenkin.

- Täsmentäkää.

- Tarkoitan suomalaisten Aallonmurtaja-harjoitusta. Sehän oli suuri, kymmenentuhannen miehen harjoitus jossa suomalaiset harjoittelivat Helsinkiin suuntautuvan maihinnousuhyökkäyksen torjuntaa. Me naureskelimme sitä kuinka suomalaiset julkaisivat harjoituksesta jatkuvasti materiaalia youtubessa ja suoraan sanoen kertoivat meille sen, kuinka he toimisivat meidän mahdollisesti hyökätessämme. Näin jälkeenpäin ajatellen kyseessä oli selkeä venäläistyyppinen kusetus. Erityisesti meidän olisi pitänyt tajuta varoitusmerkit siitä, kun Aallonmurtaja-harjoitukseen kuului suurten joukkomäärien siirtäminen harjoitusmielessä rahtilaivoilla Helsingistä Hankoon josta niitten olisi harjoituksen päätteeksi pitänyt palata moottorimarssina takaisin joukko-osastoihinsa. Nyt ne laivat vaan eivät pysähtyneetkään Hankoon vaan jatkoivat matkaansa Ahvenanmaalle, emmekä me edes kuvitelleet että suomalaiset olisivat niin röyhkeitä. Pakko tunnustaa, että käyttämällä hyväkseen olettamaamme suomalaisten kaikkeen luottavaista ja kaikkeen kuuliaista typeryyttä ne puolestaan vedättivät meitä pahemman kerran.

Putin hymähti huvittuneena. Näytti siltä, että suomalaiset olivat onnistuneet lopultakin kasvattamaan munat takaisin itselleen. Näin saattoi joskus käydä. Putin oli pelimies eikä ollenkaan huono sellainen. Mutta pelimiehenä hän ymmärsi, että pelin saattoi joskus myös hävitä. Hänen pääministerinsä Dmitri Medvedev oli länsimaisen heavy-musiikin ystävä. Hänen kauttaan Putin oli tutustunut englantilaisen Motörhead-yhtyeen kappaleeseen Ace Of Spades. Hän muisti kappaleesta sen olennaisen:

If you like to gamble, I tell you I'm your man,

You win some, lose some, it's all the same to me,

The pleasure is to play, makes no difference what you say,

You win some, you lose some. Niinhän siinä tällä kertaa kävi. Suomalaiset olivat voittaneet Ahvenanmaan nollasummapelin. Venäläisille ei jäänyt mitään. Ainakaan tällä kertaa. Eikä siinä mitään, Venäjä ajatteli asioita nollasummapelien kautta. Joku voitti. Joku hävisi. Tällä kertaa se oli Venäjä. Mutta Putin tiesi, että suomalaiset eivät olleet kertoneet kansainväliselle medialle venäläisten valloitussuunnitelmasta. Se antoi mahdollisuuden toimia kasvoja menettämättä ja teeskennellä, ettei mitään merkittävää ollut tapahtunut. Itse asiassa Suomi olisi tarinan roisto. Pelin voittanut sellainen tosin ja suomalaiset näyttivät olevan valmiita kantamaan rosvon viittaa. Ehkä Venäjän kannattaisi omasta puolestaan hieman pehmentää tuota roiston asemaa. Voisi tietysti olla, että tieto Venäjän valmistellusta invaasiosta valuisi jotain kautta medialle, mutta koska Venäjä ei oman operaationsa epäonnistuttua vastustaisi Suomen sotilaallista läsnäoloa Ahvenanmaalla, se tuskin nousisi salaliittoteoriaa kummemmaksi uutiseksi. Hän totesi kenraaleille:

- Jatkatte tehtäviänne normaalisti. Aion huomenna antaa Venäjän televisiossa lausunnon, jossa totean Venäjän Federaation hyväksyvän suomalaisten sotilaallisen läsnäolon Ahvenanmaalla. Ilmoitan, että Ahvenanmaa sotilaallisena tyhjiönä on aina ollut omiaan lisäämään alueen epävakautta. Alunperinkin Ahvenanmaan demilitarisoimista koskeva sopimus on ollut epärealistinen ja puhtaaseen toiveajatteluun perustuva. On hyvä, että Ahvenanmaan miehittää nimenomaan sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen joukot. Suomalaiset antoivat viestin meille vain osittaisella liikekannallepanollaan. Minä annan heille viestin lausunnolla, joka koskee Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta. Ehkä se saa suomalaiset ajattelemaan. Aloitamme välittömästi kulissien takana neuvottelut Suomen ja Venäjän suhteitten normalisoimisesta ja tietysti vankien palauttamisesta. Suomalaisillahan on toistasataa sotilastamme vankeina. Onneksi suomalaiset ovat pitäneet kyseisen asian täysin uutispimennossa. Ne miehet, jotka siellä kaatuivat saavat postuumisti Venäjän Sankarin tähden ja he ovat virallisesti menehtyneet erikoistehtävissä Syyriassa. Ja kaivakaapas kenraalit sieltä mapeistanne esille Gotlannin ja Öölannin kartat. Ahvenanmaa ei ole enää sotilaallinen tyhjiö. Mutta kyseiset ruotsalaiset saaret ovat sellaisia. Teillä on toki suunnitelmat niitten miehittämistä varten, mutta haluan ne päivitettynä nykyhetken tilannetta varten sanotaanko… no, kahden viikon kuluttua.

- Kyllä, herra presidentti!

Maarianhamina, torstai, viides päivä heinäkuuta

Ahvenanmaan maaneuvos tuumi itsekseen että kriisitilanteissa demokraattinen järjestys olosuhteitten pakosta aina väliaikaisesti kumotaan ja asioista päättää kulissien takana tietty voimaryhmittymä jonka päätöksen sitten varsinainen kansanedustuslaitos tai mikä kulloinkin kyseessä onkaan vahvistaa. Niin oli ollut talvi- ja jatkosodassa, niin se oli ollut Suuressa Lamassa ja niin se oli myös nyt juuri estetyssä sodassa. Tapaamisessa olivat läsnä samat maakuntahallinnon edustajat sekä sama suomalainen eversti kuin viimeksikin. Maaneuvos oli ymmärtänyt, että joskus nopeus ja tehokkuus oli tärkeämpää kuin parlamentaarinen järjestys. Hän ymmärsi, että jos oltaisiin toimittu maakuntahallinnon haluamalla – erittäin demokraattisella mutta perin hitaalla tavalla – hän saattaisi olla edelleenkin tässä tapaamisessa mutta suomalaisen everstin tilalla olisi venäläinen komendantti.

Ahvenanmaa oli pysynyt yllättävän rauhallisena vaikka aseistettujen sotilaitten ilmestyminen olikin totta kai järkytys. Ihmiset olivat kyllä ymmärtäneet kuinka agressiiviseksi Venäjän virallinen kielenkäyttö Ahvenanmaan sotilaallista tyhjiötä vastaan oli muuttunut ja osanneet tehdä siitä omat johtopäätöksensä. Varmaankin nähtiin, että sinivalkoinen kokardi oli huomattavasti pienempi paha kuin se toinen, jota oli tarjolla. Asiaa auttoi sekin, että vaikka miehitystä vastaan oltiin järjestetty joitain mielenosoituksia joissa oli mukana mantereelta tulleita anarkisteja eivät suomalaiset sotilaat olleet puuttuneet niihin millään lailla. Puolustusvoimat olivat todenneet että mielenilmaisu on laissa taattu oikeus, sotilaitten tehtävä on toimia maanpuolustuksessa ja jättää sisäiset asiat muille viranomaisille.

Mielenosoituksessa mukana olleet ammatti- ja taparäyhäävät anarkistit olivat olleet rauhalliselle paikallisväestölle jotain hyvin outoa jota vieroksuttiin. Itse asiassa anarkistien mukaantulo oli toiminut tarkoitustaan vastaan ja vienyt mielenosoituksilta suurimman terän ja kun vuosikymmenien rauhanunesta herätetyt ahvenanmaalaiset poliisit olivat antaneet pahimpia anarkistiräyhäreitä selkään, oli seurauksena ollut lähinnä aplodeja. Tärkeintä oli tieto, että suomalaiset sotilaat olivat pysyneet telttaleireissään eivätkä tulleet edes näkyville. Leireille oltiin rakentamassa elementtiparakkeja ja tämä kertoi osaltaan, että tilanne taisi olla pysyvä.

Eversti aloitti tapaamisen ja totesi alkuun, että hän puhuu jälleen suoraan hallituksen ja presidentin suulla. Ensimmäisenä hän kävi läpi sotilaallisen tilanteen.

- Venäläiset erikoisjoukot ovat siirtyneet täysin normaaliin varuskuntapalvelukseen. Välitöntä uhkaa ei siis ole. Samoin – niin kuin olette itse heti kriisin alussa kuulleet – Venäjä hyväksyy Suomen sotilaalliset toimet Ahvenanmaalla. Vangitut venäläiset erikoisjoukkojen sotilaat ovat omien joukkojemme valvonnassa, heidän läsnäolostaan Ahvenanmaalla ei tiedetä ja heidät palautetaan Venäjälle mahdollisimman pian. Itse asiassa he eivät ole enää edes Ahvenanmaalla, vaan jo mantereen puolella.

Tähän eräs maakuntavaltuutetuista kommentoi:

- Mutta jos välitön vaaratilanne on kerran ohi, niin eikös silloin olisi aika ja suoranainen velvollisuus siirtää kaikki joukot pois Ahvenanmaalta ja palauttaa Ahvenanmaan demilitarisoitu asema? Nythän on selvää, että venäläisillä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista poliittista tahtoa uusia yritystään, jota ei sitten loppulaskussa edes tullut.

Eversti ajatteli itsekseen että itselleen valehtelu ja asian siloittelu mielensä mukaiseksi on todellakin sekä voima- että tekniikkalaji. Mutta hänen ei tarvinnut vastata, sillä maaneuvos ehti ensin:

- Venäläisethän yksinkertaisesti lausunnollaan pelastivat kasvonsa. Nehän olivat valmistelemassa Ahvenanmaan valloitusta ja olisivat tehneetkin sen elleivät suomalaiset joukot olisi ehtineet ensin. Ei Venäjän halu ole minnekään kadonnut. Ja poliittinen halu on sinänsä yhdentekevää. Se voi muuttua yhdessä yössä. Tärkeintä tässä asiassa on sotilaallinen kyky. Se Venäjällä on edelleenkin. Jos Ahvenanmaalla ei ole suomalaisia joukkoja eikä meillä ei ole mitään, niin millä estää uutta yritystä? Joutuisimme pelkäämään joka yö, että se poliittinen halu onkin muuttunut. Mutta kysyisin everstiltä, että kuinka nyt jatketaan. Minkälaiseksi Suomen sotilaallinen läsnäolo täällä muotoutuu?

- Herra maaneuvos. Alueelle tullaan perustamaan Ahvenanmaan Rannikkorykmentti, jossa on sekä rannikkojääkäripataljoona, sotilaspoliisikomppania, panssarintorjuntakomppania, kranaatinheitinkomppania, pioneerikomppania, huoltokomppania sekä ilmatorjuntapatteristo. Lisäksi alueelle perustetaan merivoimien erikoistoimintaosaston toinen yksikkö. Alueella tulee myös partioimaan merivoimien yksiköitä jotka tukeutuvat Ahvenanmaalle. Rykmenttiin tullaan sijoittamaan pääosin ruotsinkielisiä varusmiehiä. Järjestelyn myötä Nylands Brigad muuttuu suomenkieliseksi Uudenmaan Prikaatiksi.

- Se tietää muuten aika pitkiä lomamatkoja mantereelta tuleville ruotsinkielisille varusmiehille.

- Sellaiseen ovat tottuneet aikanaan esmes Pohjois-Karjalan varusmiehet sen jälkeen kun eräs aluepolitiikkaa tehnyt RKP:n poliitikko lakkautti Pohjois-Karjalan Prikaatin. En muista, että Ahvenanmaalla oltaisiin suuremmin valitettu epäkohdasta. Uudenmaan prikaatiin varataan kyllä myös yksi ruotsinkielinen komppania, noin tiedoksenne. Ja mikä teille lienee tärkeintä on se, että Ahvenanmaan Rannikkorykmentti niin kuin muutkin perustettavat osastot tulevat tietysti pysymään omilla varuskunta- ja harjoitusalueillaan eivätkä häiritse Ahvenanmaan siviilielämää.

- Mutta se tietää myös sitä, että sotilaspukuisia lomalaisia liikkuu Ahvenanmaalla. Ja osa niistä epäilemättä on suomalaisia. Siis suomenkielisiä.

- Kyllä. Mutta niillä on päällään M05-maastopuku eikä venäläinen vastaava. Muistuttaisin siitä uhasta, minkä nimenomaan suomalaiset joukot torjuivat kaksi viikkoa sitten. Te selvisitte ilman sotaa ja voitte jatkaa elämäänne niin kuin ennenkin. Luuletteko, että se onnistuisi venäläisen sotilashallinnon alla?

Maaneuvos ymmärsi kyllä tilanteen mutta ajatteli, että kun edessä oli kerran niin hallituksen kuin presidentin suulla puhuva eversti, niin nostetaanpas koemielessä se viimeinenkin kissa pöydälle.

- Entä jos Ahvenanmaa haluaa itsenäistyä?

Everstillä ei ilmekään värähtänyt kun hän vastasi:

- Me sallimme sen. Suomi on ensimmäisenä tunnustamassa Ahvenanmaan itsenäisyyden.

- Sallitte?

- Kyllä. Yhdellä ehdolla.

- Joka on?

- Te teette kanssamme sotilaallisen liittosopimuksen jonka perusteella me takaamme Ahvenanmaan koskemattomuuden.

- Eli joukot jäisivät tänne silti.

- Kyllä. Jos meillä olisi itäisenä naapurimaanamme sanotaanko vaikkapa Alankomaat, niin me olisimme todennäköisesti kannustaneet teitä itsenäistymään jo aikaa sitten. Meille olisi ihan yksi lysti jos hollantilaiset miehittäisivät alueenne. Mutta niin kuin monesti on todettu, niin maantieteelle me emme voi mitään. Ja siellä idässä kun sattuu olemaan se yksi tietty valtio. Eikä se ole Alankomaat.

Tässä vaiheessa aikaisemmassakin neuvottelussa kirkastuskohtauksen saanut 60-vuotias maakuntapolitiikan veteraani puuttui keskusteluun, tosin aikaisempaa rauhallisemmalla äänensävyllä:

- Mutta voimmehan me perustaa omatkin puolustusvoimamme. Puolustamme itse itseämme.

Naisen vieressä istuva maaneuvos muistutti täydellisesti suoritetun facepalminsa kanssa erehdyttävästi Star Trekin kapteeni Jean-Luc Picardia. Eversti puolestaan säilytti pokerinaamansa ja vastasi kohteliaasti:

- Kaikelle kunnioituksella, rouva, mutta te ette ilmeisesti oikein tunne maanpuolustukseen liittyviä asioita ja ennen kaikkea vahvuuksia. Ahvenanmaalla on pikkuista vajaa 30.000 asukasta. Jos julistaisitte yleisen asevelvollisuuden – mihin teillä ei ole pienintäkään halua – ja tekisitte viisitoista vuotta lujasti työtä, niin te saisitte väkilukuunne nähden kasaan suurinpiirtein saman kokoisen reservin kuin Suomella nyt on. Eli teidän tapauksessanne se lukumäärä olisi noin 1.500 miestä. Te saisitte sillä kasaan yhden jalkaväkipataljoonan ja huolto- sekä esikuntayksikköjä päälle. Ei tykistöä. Ei erillistä panssarintorjuntaa. Ei ilmatorjuntaa. Eikä varsinkaan ilma- ja merivoimia. Jo Pihkovassa sijaitsevassa 76. maahanlaskudivisioonassa on tuplasti enemmän miehiä. Kaksi viikkoa sitten te katsoitte kuiluun ja kuilu katsoi takaisin. Ainoa asia, mikä sen kuilun ja teidän välissä on, olemme me.

Eversti piti pienen luovan tauon antaen sanojensa vaikuttaa ja jatkoi sitten:

- Oletan, että seuraavana te heitätte pöytään vielä Ruotsikortin. Mutta kuinka luulette Ruotsin puolustavan teitä kun se ei pysty nykyisellä armeijallaan puolustamaan itseäänkään? Lisäksi jos maakunnastanne tulisi osa Ruotsia, ei se olisi enää mikään erityisalue, vaan tavallinen ruotsalainen maakunta. Jonka asukasluku lisääntyisi nopeasti kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen tuhanteen. Yksikään uusista tulijoista ei puhuisi suomea, mikä ehkä miellyttäisi teitä. Mutta ei niistä yksikään puhuisi myöskään ruotsia. Tiedätte kyllä mistä päin maailmaa ne tulisivat. Sen sijaan osana Suomea te olette tilanteessa jossa teillä on kaikki itsenäisen valtion oikeudet ilman mitään itsenäisen valtion velvollisuuksia. Jokainen muutos vallitsevaan tilanteeseen on teille muutos huonompaan. Mutta tehän sen päätätte. Suomalaiset sotilaat eivät ole täällä päättämässä puolestanne vaan turvaamassa, että nimenomaan te saatte tehdä ne päätökset jatkossakin.

Eversti nousi, kumarsi ja poistui paikalta jättäen maakuntahallinnon voimaryhmän hiljaisena huoneeseen.

Vaalimaa, perjantai, kuudes päivä heinäkuuta klo 03.30

Sekä Suomen että Venäjän puolelle puoli kilometriä ennen rajaa oli asetettu tilapäinen tiesulku. Liikenne tähän aikaan yöstä ei ollut kovin vilkasta, mutta kummallakin puolella rajaa pysäytetyt rekkamiehet ihmettelivät tilannetta. Heille oltiin lyhyesti ilmoitettu, että sulku avataan viimeistään puolessa tunnissa. Tielle on kaatunut poikittain pakettiauto ja sitä ollaan nostamassa. Rajalla odottivat omilla puolillaan sekä suomalaiset että venäläiset rajavartijat. Kummallakin puolella oli myös varsinaisia molempien maitten puolustusvoimien edustajia.

Rajaa lähestyi Suomen puolelta kolme ajoneuvoa. Kaksi suomalaista siviililinja-autoa sekä pikkubussi, jossa oli himmennetyt ikkunat. Ajoneuvot pysähtyivät rajalle. Linja-autojen ovet aukenivat ja sieltä astui ulos varsin nuoria ja silmiinpistävän hyväkuntoisen näköisiä lyhyttukkaisia miehiä. Miehet odottivat vielä hetken ja näkivät, kun suomalainen rajavartioston kapteeni näytti heille kädellään suuntaa antaen heille luvan jatkaa matkaansa. Miehet kävelivät rajan yli hiljaisuuden vallitessa ja nousivat sitten Venäjän puolella odottaviin busseihin jotka kääntyivät ympäri ja poistuivat kohti Viipurintietä.

Tämän jälkeen pikkubussi ajoi rajalinjan tuntumaan. Kuljettaja nousi autosta ja Venäjän puolelta saapui jalkaisin toinen kuljettaja, joka nousi ajoneuvoon, sulki oven ja käynnisti moottorin. Niin suomalaiset rajavartijat kuin sotilaat ottivat asennon ja tervehtivät autoa sotilaallisesti. Pikkubussin lastina oli kahdeksan arkkua, jossa olivat koskaan käymättömän sodan venäläiset uhrit.

Pikkubussi ylitti rajan ja yksi rajavartioista antoi radiolla ilmoituksen, että tiesulun saattoi avata.

Lukijalle: Idea tähän aikuisten satuun tuli Reijo Koiraan Ryppy & Reikä-sarjakuvasta jossa sivuttiin asiaa hieman ja asiaa sivuttiin myös kommenttipuolella. Käytän vielä tilaisuuden hyväksi ja mainostan Ryppyä & Reikää, joka on ehdottomasti Suomen paras sarjakuva.