keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

MYYMÄLÄAUTO AJAN VIRRASSA


Elettiin lokakuun alkua, näinä aikoina ja näinä vuosina. Tarinamme paikka sijaitsee siinä pisteessä jossa Nyhtänköljän kunta vaihtuu Teppanan kunnaksi. Pohjoiseen etenevä tie oltiin asfaltoitu joskus 1980-luvun alussa ja kuntien rajalla oli levike. Tarkemmin sanottuna levike oli Nyhtänköljän puolella. Kuntien rajana toimi pieni puro jonka ylitti silta ja jota kartassa sanottiin hieman liioitellen joeksi. Levikkeelle ajoi Nyhtänköljän suunnasta punainen Nissanin pick-up, pysähtyen ja purkaen sisältään kaksi silmiinpistävää rumaa miestä. Siinähän olivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka kävelivät tienpieleen ja esittivät hetken aikaa ”not so manneken but pis anyway”-patsasta. Vai performanssiksiko tuota olisi pitänyt kutsua? Miehet eivät osanneet sanoa, koska eivät olleet kovin taiteellisesti suuntautuneita eikä kysymys heitä kiinnostanut. Kunhan käytiin kusella.

Onnistuneen lorisevan tyhjennysharjoituksen jälkeen oli tietysti aika panna palamaan voimasavuke Bostonit. Miehet olivat matkalla pohjoiseen kohti Turpaanpuottamanjärveä jossa heillä oli tarkoitus ulkoiluttaa pyssyjään muutama päivä. Matkan varrella oltiin pysähdytty Nyhtänköljässä kahvilla Ykän vanhempien luona. Lötjönen höksötteli vielä kessua käprytellessään muistellessaan isä-Perskeleen tarinoita vanhoilta ajoilta. Olihan Nyhtänköljä ollut aikanaan melkoisen punainen paikkakunta ja joskus 1990-luvulla oli eräässä Oy Firma Ab:n yksityisille myydyssä rivitalossa remontin yhteydessä huomattu että osa koolauksista oltiin jätetty ilman villoja ja tilalle oli laitettu Kansan Uutiset ja lappu ”herrojen perseet joutaa palella”. Kahville oli tullut myös Ykän liki yhdeksänkymppinen täti joka asui palvelukodissa ja josta oli oikein mukavaa nähdä Ykän lisäksi hänen kavereitaan sieltä Huitsinnevadasta.

Huitsinnevadasta kotoisin oleva ja siellä koko ikänsä asunut Lötjönen oli katsellut Nyhtänköljän rytekköistä, pöpelikköistä ja häpelikköistä maisemaa ja todennut että tästä synkästä maisemasta ei kyllä synny kuin antaumuksellisia itsensä hirttäjiä tai sitten Ykän kaltaisia viha-ajattelijoita ja Huitsinnevadan yhtä lailla ryteikköinen maisema sekä Pinnanmaan mäkiset tasankomaat antavat viha-ajatteluun sen viimeisen silauksen. Ykä totesi siihen että myöntää täytyy ja aika ajoin eniten vituttaa nimenomaan ihan kaikki mutta onneksi kumminkin pääosin vituttaa kieli poskessa ja se poskeen muljahtanut kielihän se suvaitsevais-tiedostavaa yksilöä puolestaan urakalla jurppii. Lötjönen totesi tähän että joo, huumori on totalitarismin pahin vihollinen ja yksilö joka ei suostu väpättämään alaleukaansa tiedostavasti väpätystä vaativassa tilanteessa on aina jotenkin epäilyttävä. Ellei sitten suorastaan natsi. Sitten hän ei sanonutkaan enää mitään vaan tuijotti eteensä. Ilme oli ihmettelevä, joskaan ei varsinaisesti kuvannut yllättyneisyyttä. Ykä tiedusteli pärstävärkin mallia:

- Mikäs miehen hiljensi ja teki zombienaamasta vielä entistäkin zombiemman? Jos se on yleensä mitenkään mahdollista.

- Vilkaises meidän kiesiä.

Ykä käänsi rintamasuuntansa ja kas, heidän vanha uskollinen Nissaninsa oli muuttunut vielä huomattavasti vanhemmaksi Moskvitsh Eliten avolavapakuksi. Myös tie oli muuttunut soratieksi. Miehet totesivat että näyttää taas olevan tarjolla Kalevi Keihäsen aikamatkailua. Ohitse ajoi vanha Bedford-kuormuri jonka vaihteet äänestä päätellen olivat niitä vanhoja synkronisoimattomia. Kuskin hiusmallista miehet kuitenkin ehtivät päätellä että nyt ollaan jossain 1970-luvulla. Ykä katseli ympärilleen ja vinkkasi Lötjöselle:

- Katos hei tota.

Levikkeelle oli ilmestynyt keltainen yhteispostilaatikko ja siihen oltiin naulattu kyltti:

NYHTÄNKÖLJÄN OSUUSKAUPAN
MYYMÄLÄAUTO
PYSÄHTYY TÄSSÄ
MA KLO 13.00
TO KLO 13.00

Tämänkertaisen aikamatkan ohjelma alkoi hahmottua toveruksille. Kello lähenteli yhtä ja paikalle alkoi ilmestyä muitakin autoja. Näkyi olevan Datsun Bluebird, kuplavolkkari sekä ehkä 1950-luvulta peräisin oleva Mosse. Pari polkupyöräilijää ja yksi Pappatunturikin näytti lähestyvän. Automerkeistä ja yleisvaikutelmasta saattoi päätellä että elettiin niitä aikoja kun kyläkaupat joukolla kuolivat ja tilalle ilmestyneet myymäläautot pitivät syrjäseudun hengissä.

Ykä ja Lötjönen katselivat paikalle tulleita ihmisiä, nyökkäsivät hyvät päivät ja ajattelivat hetken ajan olevansa mukana Rintamäkeläiset-sarjassa sillä kaikki myymäläautoa odottavat ihmiset tunsivat toisensa ja rupattelivat hyväntuulisesti leppoisella ja mukavan arkisella sävyllä. Lisäksi niin miesten kuin naisten asusteista pääosan muodosti siihen aikaan yleinen ruskea teryleeni. Naisilla erityisesti hameissa ja miehillä vähän yleisemminkin. Toverukset vilkaisivat toisiaan ja huomasivat olevansa itsekin aikamatkailuun sopivissa teryleenivermeissä ja vaikutelman kruunasi molempien päässä oleva oranssi Hankkijan lippalakki. Miehet hikoilivat sillä teryleeni ei ollut ehkä sitä kaikkein hengittävintä vaatemateriaalia ja syksyinen päivä oli varsin lämmin. Hikoilua lisäsi miesten päällä olevat nailoniset kauluspaidat. Ykä kohotti hieman Hankkijan lätsää, raapi päätään ja totesi sitten Lötjöselle:

- Valmistaudupas rauhan ajan aseveljeni sitten aikaparadoksiin.

- Täytynee valmistautua. Onhan noita jo ennenkin nähty. Mutta jos vielä hieman täsmennystä tämän kertaiseen Twilight Zoneen saisi?

- No se on meinaan sillä lailla että mikäli minä tään homman ja ajan sekä paikan oikein hahmotan niin tuossa tänne tulevassa myymäläautossa on myyjänä minun tätini. Yli neljäkymmentä vuotta sitä tätiä nuorempana minkä sinä muutama hetki sitten tapasit. Ja tunnen minä sen kuskinkin. Tai tunsin siis. Jytösen Mikko. Mukava mies kuin mikä. Kuoli pikkuisen ennen vuosituhannen vaihdetta.

Paikalle kokoontuneitten ihmisten ei tarvinnut odottaa enää kauan ja myymäläauto saapui paikalle ajallaan. Niin kuin siihen aikaan kuuluikin vaikka syrjäisimmästä syrjäisimmässä ehkä oltiinkin. Ykä totesi lähestyvää autoa katsellessaan:

- Joo… tuttu mersuhan tuo on… minä sitä olen kuule nyrkillätapettavana ollut tuossa kyydissä…



Myymäläauto saapui, pysähtyi ja myyjä aukaisi oven. Miehet laskivat muut asiakkaat ensiksi sisälle ja tarkistivat samalla lompakkonsa. Jep, sieltä löytyi näillä reissuilla totuttuun tapaan vanhaa hyvää riihikuivaa Kekkoslovakian markkavaluuttaa ja sentin paksuinen korttinippu oli lompuukista puolestaan kadonnut. Täysin tarpeettomana. Tähän aikaan pärjättiin ilman niitä aivan hyvin. Sitten miehet nousivat pyörillä kulkevaan myymälään. Auton radio soitti hissukseen Yleisradion rinnakkaisohjelmaa jossa Ami Aspelund lauloi ”sinussa on roimaa alkumiehen voimaa, kanna minut metsään, apinamies”. Nuo apinasta varsin pienellä maskeerauksella käyvät toverukset ottivat Hankkijan lippalakit pois päästään ja sanoivat hyvätpäivät. Kuskina oli parrakas, hymyilevä ja ehkä toverusten ikäinen mies. Myyjänä taas puolestaan oli Ykän täti. Tuo pirtsakka, puolessavälissä viittäkymmentä oleva nainen toivotti kaksi muukalaista tervetulleeksi:

- No päivää! Ette ole aikaisemmin täällä käyneetkään. Onko teillä mökki täällä jossain vai mikä vieraat tänne Nyhtänköljän syrjäisimpään kolkkaan tuo?

- Ei kun me ollaan läpikulkumatkalla mutta kun polteltiin tuossa tupakit niin huomattiin että kaupan auto on just tulossa. Mökille me kyllä mennään mutta vähän pohjoisemmaksi ja ajateltiin hoidella nuo ostokset tässä samalla pois. Kun ei tiedä onko se kauppa siellä perillä välttämättä enää auki. Meillä kun on vielä tuota ajomatkaa.

- No herrat ovat hyvät ja katselevat ihan kaikessa rauhassa. Eiköhän täältä mökkitarpeet löydy.

Toverukset astuivat peremmälle ja huomasivat tiskillä myynnissä olevan Maakuntalehden kertovan nyt olevan kahdeksas lokakuuta vuonna 1974 ja että Saksan Demokraattinen Tasavalta juhli parhaillaan perustamisensa 25-vuotisjuhlia. Tulipahan sekä aika että ajan henki kerralla kalibroitua kohdalleen. Miehet kävelivät myymäläauton perälle, kappale radiossa vaihtui Fredin Rakkaustarinaan ja  Lötjönen veresti muistojaan:

- Mistä alkaisin… kun mummon kirjopyykin vahingossa valkaisin… ei se tainnu kyllä mennä ihan niin. Vaan meillähän oli tarkoitus ostaa eväät reissulle Häkälästä mutta eiköhän menny nyt suunnitelmat kerralla uusiksi? Täällä kun on taatusti parempaa tarjolla.

- Joo, niin meni… ja onhan meillä se matkajääkaappi. Eväs kyllä säilyy vaikka matkaa on vielä. Katotaas… no helevetti… vanhaa kunnon sikanautasäilykettä… tota muutama purkki koriin ny ainakin.

- Joo, ja koska eletään Kekkoslovakiassa niin muutama HK Blöö kyytiin. Sehän oli aikanaan synonyymi lenkkimakkaralle.

- Tosta otetaan pari ruisleipää ja pari pakettia voita.

- Tölkkihernesoppaa myös ilman muuta mukaan. Tosin se on niitä harvoja mitkä on edes jotenkin säilyttänyt tasonsa ajan kuluessa. Veistellään vaikka kekkoslovakialaista sikanautaa sekaan. Siitä ei muuten pierun juuri paljon parane.

- Hä-hää, odotettavissa hirveitä ilmataisteluita. Tosta sitten leivänpäälle lauantai- ja gotlermakkaraa. Ja tossahan näkyy olevan sitä hyvää maksamakkaraa merkkiä ”Se hyvä maksamakkara jonka nimeä Ykä ei muista”. Sitten vielä pari tuubia Turun Sinappia. Ajalta ennen kuin se läksi seikkailemaan maailmalle.

- Juu, kahta en vaihda. Meinaan sukkia. Ja tölkissä olevaa lihapullakastiketta mukaan ilman muuta. Ja tosta sitten noita makaryllejä. Muistatkos noi?

- Joo… Taverna Miooo… munamakaroooniiii… mutta sumppia tarvitaan kanssa…

- Otetaan pari pakettia tota vanhaa Santos-kahvia…

Tiskiltä Ykän täti huomautti että kaikki tavara on kyllä ihan tuoretta. Ei täällä vanhentunutta kenellekään myydä.

- Anteeks… ajatuskatkos… tosta vielä muutama purkki kunnon kulutusmaitoa… ja hei, tuosta muutama pussi Rymdiä tietysti… ja sitten jokunen pullo Sitruunasoodaa tuolla peukalonhalkaisukorkilla…

Miehet tulivat ostostensa kanssa tiskille ja ostivat samalla kartongin voimasavuke Bostonia,  pussillisen merirosvorahoja sekä muutaman pullon Koffin keskiolutta sillä tyylikkään tyylittömällä 3-etiketillä. Merkkarit olivat niitä isoja ja alkuperäisiä ajalta ennen kuin niitten kokoa alettiin pienentää koska joku urpo onnistui tukehtumaan niihin. Lisäksi ostettiin vielä Maakuntalehti, Maaseudun Tulevaisuus ja Kansan Uutiset. Ykän täti totesi hymyillen että herrat lukee uutisia varmuuden vuoksi joka vinkkelistä ja sen jälkeen naputteli – tai paremminkin ruksautteli – hintoja mekaaniseen kassakoneeseen, väänsi sitten koneen kammesta joka oli kuin yksikätisessä rosvossa aikanaan ja ilmoitti hinnan. Miehet maksoivat suut hymyntirrissä tulevia kulinaristisia nautintoja ajatellen. Ykän täti katseli Ykää todeten hieman arasti aivan kuin peläten tunkeutuvansa vieraan miehen henkilökohtaiselle manttaalille jota ei täälläpäin eikä tässä ajassa kovin mielellään harrastettu:

- Anteeks mutta… minusta kun vaan jotenkin tuntuu että minä olen joskus tavannut teittin… en kyllä muista missä… mutta on jotenkin semmonen tunne…

Ykä näytti miettivän hetken, aivan kuin muistellen mahdollista tapaamista ja vastasi sitten:

- En minä kyllä saa oikein mieleeni… voihan se olla että me ollaan joskus jossain törmättykin… tiedä vaikka törmättäisiin uudestaankin… eihän sitä elämän kulkua etukäteen osaa ennustaa… mutta suuret kiitokset hyvistä ja kohtuuhintaisista ostoksista… te ette arvaakaan kuinka paljon me nautittiin tästä pienestä hetkestä…

Toverukset astuivat ulos myymäläautosta joka käynnistyi, kaasutti, ja katosi jonnekin kauan sitten kadonneen ajan usvaan. Myös muut paikalla olleet ihmiset muuttuivat läpinäkyviksi ja katosivat. Paikalla oli enää vain tyhjä levike ja vieressä sillan alla soliseva joeksi nimitetty puropahanen. Mossen avolavapakukin oli muuttunut jälleen Nissaniksi ja miesten teryleenivermeet maastopukuihin. Miehet lastasivat ostoksensa matkajääkaappiin, työnsivät töpselin tupakansytyttimeen ja sen jälkeen Ykä käynnisti auton ja löi ykköstä läpeen. Lötjönen kaiveli esille valkoisen paperipussin jossa oli merirosvorahoja. Niitä aitoja ja alkuperäisiä:

- Ulkomaanpellethän ne ei ymmärrä salmiakista mitään. Mutta me ymmärretään. Niin että pannaanpa suu kitkeräksi kekkoslovakialaiseen makuun.

Ykä kaivoi pussista merkkarin, natusteli sitä aikansa ja totesi sitten:

- Se vaan on toi aika varsin julma isäntä. Sellaista rautaa ei ole mitä se ei ruostuttaisi. Eikä ihmistä jonka selkää se ei taittaisi. Toi mun täti oli kova mamma aikanaan. Nyt hän on siellä palvelukodissa täysin autettavana ja talutettavana. Vaikka onkin vielä kovasti sydämellinen ja lämminhenkinen ihminen. Hän tykkää nähdä minua aina kun minä käyn Nyhtänköljässä. Se muistuttaa häntä menneistä vuosista. Niistä vuosista jolloin minä pikkupoikana tykkäsin käydä siellä Laidanperällä missä hän Tanen kanssa silloin asusteli. Tanekin on ollut tups´ahossa jo iät ajat. Lähimuisti tädillä on kyllä mennyt aika onnettomaksi. Vanhat ajat hän kyllä muistaa. Mutta onneksi hän on näköjään unohtanut kaksi vierasta rumaa miestä jotka kävivät ostoksilla hänen myymäläautossaan lokakuussa 1974.

Lötjönen tuumaili aikansa ja totesi sitten:

- Niin… se on meilläkin kuule vielä edessä… se ajan hampaan puraisu… syvä, kipeä ja peruuttamaton… nopeammin kuin uskotaankaan… sen lisäksi että aika on julma ja voittamaton niin se on nopea… se pitää kovemman kiirun kuin pieni ihminen joka ei oikein pysy sen kulussa mukana… mutta siitä tuli mieleen että palataankos tällä reissulla vielä hetkeksi vanhoihin aikoihin? Meillähän on ollut tapana pistäytyä tässä matkan varrella Päättömänjärven Essolla kahvilla. Mutta jos jätettäis se nyt väliin ja käytäis ennen sitä Essoa olevalla levikkeellä, keiteltäis Trangialla sumpit ja nautittais evästä vanhaan kekkoslovakialaiseen malliin?

- Hitto joo, niin kuin silloin joskus kaljupään vallassa ollessa. Kun reissulla yöt vietettiin teltassa leirintäalueella. Ei silloin ollu mitään ABC:tä missä ihmiset nykyisin syövät doubleshitburgereita ja chickenfuckingnuggetseja. Keiteltiin kahvit retkikeittimellä ja syötiin voipaperiin valmiiksi käärittyä ruisleipää voilla ja lauantaimakkaralla. Se veti kiinni. Tarvittavat tarpeetkin tuli ostettua myymäläautosta.

Nissan jatkoi matkaansa ja satunnaiset aikamatkailijat Perskeles ja Lötjönen kulkivat kohti uusia – ja onneksi mukavan vähätapahtumaisia – seikkailuja. Mitäs sitä tällä iällä enää niin riekkumaan. Vanhenevat ja rapistuvat ajan puraisemat äijät.



Kiitos inspiraatiosta blogikollega Kryptalle ja vakikommentoija joppos 123:lle.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Wau, yhä scifimmäksi kehität näitä sinun ja Lötjösen aikamatkailuja. Mahtoi, kun näit Mersun johtotähden, käydä jänskättämään, ettet perskeles sattuisi kohtaamaan kyydissä ehkä ollutta nuorempaa versiotasi? Siinähän sitä olisi aikaluupin kierrettä ollut aika lailla.

Minunkin setäni ja hänen nuorikkonsa olivat täkäläisen osuuskaupan kauppa-autopariskunta 60-70-lukujen vaihteessa. Poikkesivat usein meillä kaffeilla reissunsa lomassa, kauppa tuli tuolloin siis pihalle asti, ja kuski jopa toi ostokset tupaan asti.

Pitäjällä alkoi kierrellä myös E-osuusliikkeen auto, kun pienoisella viiveellä lopettivat kylien kaupat. Myös muuan pitäjän K-kauppiaista ajoi myymäläautoreittiään - itse asiassa kaikkein pisimpään, aina 90-luvulle asti. Hän teki tätäkin yksityisyrittäjän periaatteella, siis itse sekä ajoi että myi. Ja ainakin loppuaikoina, kun asiakaskunta alkoi olla jo vanhaa ja raihnaista jopa kantoi huonojalkaisten ostokset taloihin asti. Kovaa hommaa, sanoisin.

Terv. Achtung

Mika kirjoitti...

Ai että.

Haikeaksi vetää 60-luvun puolivälissä syntyneen kesäisin myymäläautoissakin asioineen.

Kiitos jälleen kerran näistä.

Joppos123 kirjoitti...

Myymäläautoja oli vielä kohtuullisesti -90 luvun alussa ainakin itärajan pinnassa. Oli hyvä lisä "paikallishankintojen" muodossa kun siellä päin oltiin harjoituksissa. Ehdoton ykkönen ostoksissa oli metukka tankona, säilyi hyvin myös kesähelteillä ja potkua piisasi ettei rinkan alle notkahtanut.
Ei ostostentekoa varusveijareiltakaan kielletty, ei meinaan ollut niissä korpimaisemissa sotkuautoa tarjolla ja pystyihän siellä käynnin tekemään tilanteenmukaisena koulutuksena suojauksineen jne.
Viimeinen kerta kun olen myymäläautossa käynyt oli 2000 luvun alussa Santahaminassa. Sieltä lakkutettiin se ainoa kauppa niin jonkin aikaa kävi K-kaupan auto kääntymässä.
Aika laiha oli valikoima mutta kyllä sieltä sen HKblöön, bisset ja tupakit sai.
Vuoden se taisi kestää ja sitten lakkautti kannattamattomana kun mantereen puolella oli kuiten jo Laajasalossa isommat kaupat tarjolla.
Onkohan kirjastoautotkin jo kokenut saman sukupuuton kuin myymäläautot?

Anonyymi kirjoitti...

Jonkinlaisia muistumia minullakin kauppa-autosta, joksi myymäläautoa myös kutsuttiin. Kylän K-kauppiaalla oli myös sellainen, poikansa sitä ajoi.
Eräänä pyhäiltana, liekö ollut kymmenen korvilla, soi puhelin, kauppias tahtoi minua kaveriksi, kun piti auto saada aamuksi liikenteeseen. Etujouset oli vaihdettava ja homma takkusi. No minähän tunnetusti naapuria auttavana lähdin hommaan mukaan. Saatiin jouset vaihdettua eikä autokaan myöhästynyt lähdöstä kuin tunnin:)
Toinen muisto liittyy ostamiseen, olin sopinut pojan kanssa, että jos en itse ehdi autolle ja tien vieressä on Lahtikko (se puolen kopan kaljaloota) niin täyttää sen lappalaisella ja maksu kaupalla käydessä. Kätevää kuin mikä, ei ehkä aivan pykälien mukaan, mene ja tiedä.
Muisteli Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Ruuasta puheenollen..
Nykyiset kokkiohjelmat aiheuttavat välittömän kuolan valumisen. Etenkinkin kun Sara Chafak on kokkaamassa, paristakin syystä.
Silloin 70 -luvulla oli vain Vanamo&Kolmonen. Tarjolla mm. grillattua kyytä, poron peräsuolta ja keitettyä mäyrää. Tämä ei ole vitsi. Voi googlata.
Eli on tässä vähän kehitystäkin tapahtunut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Mikalle, joppos 123:lle, Huru-ukolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Tuntui että tää juttu täytyy kirjoittaa ihan siksi että sekä myymäläauto että aikanaan parkkipaikalla voipaperiin käärityt eväät unohtuivat siitä edellisestä jutusta. Myymäläautojahan on vielä jonkun verran liikenteessä mutta kovin vähän. Niin kuin joppos 123 totesi niin tankometukkahan on erinomaista maastoevästä oltiin sitten liikkeellä pyssyjen kanssa tai ilman. Huru-ukon muistuttamat joustavat käytännöt pitivät paikkansa ja kyläkaupoissa ei aina (varsinkaan kesällä) kovin ohjeellisesti noudatettu aukioloaikoja. Vanamo ja Kolmonen sinänsä ovat nykyisin mukavaa retroilua joten pannaanpa soimaan Patakakkosen tunnusbiisi eli Roger Whittakerin Finnish Whistler:

https://www.youtube.com/watch?v=572VhrmihwA

Tuumailija kirjoitti...

Tämä juttu laittoi veden kielelle. Moisia herkkuja mietiskellessä nousee kaiho ajatus, että olisipa noita saanut maistaa. Olen kuitenkin tällä hetkellä tyytyväinen, koska tulin juuri mökiltä jossa tein sissitonnikalaa ja grillasin isoja pihvejä.

Vinkki sissitonnikalaan:
Tarvitset purkin tonnikalaa öljyssä (nimenomaan öljyssä, muu ei käy), puhtaan nenäliinan ja tulitikut.
Aseta purkki palamattomalle paikalle ja avaa purkki. Varmista että öljyn pinta peittää tonnikalan. Ota puhdas nenäliina ja avaa auki. Aseta nenäliina purkin päälle niin että keskeltä paperi kastuu öljyyn mutta osa nenäliinasta jää purkin ulkopuolelle kuivaksi. Sytytä nenäliina kuivasta ulkoreunasta palamaan. Tuli leviää hetken kuluttua keskelle, öljy syttyy palamaan ja sen jälkeen voit antaa purkin palaa itsekseen haluamasi ajan. Älä ole ihan lähellä, sillä öljy saattaa räiskähdellä välillä. Kun riittävästi aikaa on kulunut, nosta esim. kepillä palava paperin jämä pois. Tonnikala on valmis nautittavaksi ja on muuten hyvää. Kypsennysaika riippuu mieltymyksistä. Mutulla sanoisin että 15-20 min riittää mietoon makuun, tunnissa saa jo hiiltä aikaiseksi. Sissitonnikalaa voi syödä mainiosti sellaisenaan, mutta sopii erinomaisesti myös esim. leivän päälle. Suosittelen!
Lisävinkki yösyöpöille: Öiseen aikaan palava tonnikalapurkki luo tunnelmaa.

Tonnikalapurkkien öljylaaduissa on eroja. S-ryhmän tonnari on halpaa ja toimii hyvin.

Video aiheesta: https://www.riemurasia.net/video/Tonnikalapurkin-matkat/200046

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tuumailija ja kiitos vinkistä. Tuo oli mulle ihan uutta. Toivottavasti pääset joskus aikamatkalle 1970-luvun makujen maailmaan ja muutenkin siihen aikakauteen. No, scifiähän ne matkat tietysti ovat.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuosta sissitonnikalasta tuli mieleen toinen kalaresepti, joka tiettävästi oli käytössä maassamme Ison Kakkosrähinän aikaan:

perattu kala leivotaan savikuoreen siten, että pää ja pyrstö jäävät ulkopuolelle ja laitetaan nuotioon. Tämä savikukko on valmis, kun pää ja pyrstö ovat palaneet kokonaan.
Suomut jäävät kätevästi savikuoreen sen murtamisen yhteydessä. Se myös säilyy repussa ainakin jonkin aikaa murtamattomana, jos sen säästää myöhempään nälkään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Toi oli myös mulle uutta. Tiedän kyllä vähän samalla reseptillä tehtävän savisorsan.

Anonyymi kirjoitti...

Haikeana on todettava, että - ihan materiaalistenkin fasiliteettien puutteen vuoksi - taitaa olla mahdoton luoda esim. maalaiskirkonkylän kokoista 1970-luvun kuplaa. Puhumattakaan siitä, näkökulmastamme viattomasta ilmapiiristä - toisaalta totisesta, toisaalta vapautuneen vitsikkäästä.

Teollisiin ruokiin on toki tullut paljon paskaa tarjontaa, ja paljon hyvää on menetetty, kuten juurikin mainittu nautasikasäilyke. Paremman luokan makkarat toki ovat oikeasti hyviä, heikommat taas ihan saakelin huonoja.

Kasvispuoli on kyllä aidosti parantunut. 1970-luvulla kaupan perunat olivat usein jopa vihertyneitä, vetisiä tai muuten huonoja. Juureksia kuten porkkanoita oli vähän niin ja näin saatavissa, niiden kulutuskin oli vähäisempää. Nyt on kotimaista tarjontaa yllin kyllin. Viljely, varastointi ja logistiikka ovat kehittyneet. Ja ajatellaanpa vaikka kaalia: sehän oli tuolloisilla standardeilla keitettynä jotakin, jota en pystynyt syömään. Nykyään sitä osataan laittaa ja maustaa niin, että minäkin pystyn jopa nauttimaan.

Mutta liha. 1970-luvulla liha tuli vaikkapa siihen osuuskauppaan puolikkaina ruhoina, jotka kaupan lihamestari apulaisineen jalosti tuoreeltaan myytävään muotoon. Vielä 80-luvulla sain ajokoiralleni meheviä reisi-. sääri- ja kylkiluita sekä jopa selkärangan pätkiä ihan ilman maksua. Lihatiskiltä myytiin myös maksoja ja sydämiä ja muitakin sisäelimiä niile, jotka niistä jotakin osasivat tehdä.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Olisitte nyt toki ostaneet myös parit Pastirol-askit, tervana ja aniksena tietty!

Yritysfuusioiden sekä tehostamisen kautta nekin ovat menetettyjä makuja.


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Huomiosi pitää paikkansa. Ennen oli tietysti paljon enemmän pienempiä liikkeitä. Nykyisen suuret ketjut tietysti maksimoi voittonsa ja sitä myötä se sikanautakin on mitä on. Kasviksia ja hedelmiä on tosiaan enemmän ja se johtunee hieman ruokatapojen muuttumisesta.

Tvälups: Joo, Pastirol unohtui. Ja tietysti moni muukin sen ajan hyvä tuote. Muistatko Katarol-mainoksen:

https://www.youtube.com/watch?v=LlE4GMdfgLs

Joppos123 kirjoitti...

Olin -80 luvun lopulla kaupassa duunissa ja siihenkin aikaan valtaosa lihoista tuli puolikkaina ruhoina ja kaupan lihamestari oli arvostettu heppu. Jauhelihatkin veivattiin tiskiin vasta kaupassa ja uteliaana tuli sitä touhua seurattua silmä kovana. Minulla oli takoitus intin jälkeen saada oppisopimus lihamestariksi kyseisessä kauppaketjussa,oli ihan ketjun pomon esitys asiasta mutta jäin inttiin mentyäni sille tielle.
Noita sisäelimiä ei juurikaan tuoretiskiltä enään löydy ja välillä on vaikeaa löytää naudanmaksaa edes valmiiksi pakattuna.
Maksasta ja munuaisista saa todella hyvää sapuskaa kun vaan osaa laitella. Aika usein tulee maksaa laitettua mutta munuaisia ei enään vuosiin, eipä ole kyllä missään näkynyt myynnissä.
Sydänsapukoista nykyisin ainoastaan sopivan kelin sattuessa keväällä kuivattua poronsydäntä. On muuten parasta kuivalihaa.
Aika suppeathan noi markettien valikoimat ovat nykypäivänä ellei mene erikoisliikkeeseen kuten Watkinson, sieltä löytyy ajoittain hemmetin hyvää hevosenpaistia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, joppos 123: Meillä on tiedossa pari pientä ketjujen ulkopuolista lihakauppaa joitten palveluja käytetään aina kuin mahdollista. Laatu on vaan kertakaikkisesti bulkkitavaraa parempaa. Lihamestarin työ on taidetta.

Joppos123 kirjoitti...

Tuota lihamestarin työtä on poikasena tullut seurailtua tarkemminkin. Faija vainaalla oli kolme ammattia, hitsari,rakennusmies ja ihan koulutettu lihamestari. Siihen aikaan ei riittänyt, että möi tiskiltä tavaraa vaan piti osata myös kertoa miten se kannattaa valmistaa. Oma kipinäni liha-ja kalaruokien laittoon tuli varmaan faijalta, se oli aikoinaan kanssa todella pedantti kotikokki.
Meidän huushollissa sapuskan laitto menee niin, että meikä veivaa noin 95% kaikki sapuskat ja vaimo itselleen silloin kun olen työreissuilla. Hauskaa ja varsin terapeuttuttista hommaa.
Kävin tuossa äsken Järvenpään "sittarissa", siellä on kohtuullisen hyvä kala-ja lihatiski.
Porrastin iltaa varten reilun kilon kokoisen "Tomahawk steak:n". Siitä tulee hyvässä grillissä ihan hemmetin hyvä. Jos et Ykä ole testannut niin kannattaa kokeilla joku kerta. Netistä löytyy hyvät ohjeet itse grillaukseen. Tämä ei sitten ole maksettu mainos vaan perustuu kokeiluun mutta toistaiseksi parhaat tomahawkit ovat olleet sellasen puulaakin kuin Tamminen.

Anonyymi kirjoitti...

Apropå, onhan elokuva Piilopirtti tuttu?
Pääosissa Leo Lastumäki ja köyhän miehen Heikki Kinnunen eli Erkki Liikanen.

Siinä on myös sitä menneen maailman (turvallisemman ja tulevaisuudenuskoisen Suomen) tuntua.

Löytyy YT:sta Rauno Kiiskisen tililtä kahteen osaan laitettuna:
https://www.youtube.com/watch?v=7G4AEhuipso
https://www.youtube.com/watch?v=sAHVsMpD9uw

Kesämökkeilyä 1970-luvun malliin; ei mitään turhia ylellisyyksiä.
Maitotingin sai tarvittaessa tehtyä lähimpään maalaistaloon jne mukavuuksia...


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Tiedän leffan mutta en ole koskaan katsonut. Kiitos linkistä. Tuo tarttee ilman muuta katsoa lähipäivinä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Niin ja joppos 123:lle jäi toteamatta että me väsätään rouvan kanssa ruuat yhdessä. Se on harrastus. Täytyy panna vinkit korvan taakse.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuossa Tvälupseerin kommentissa kun oli viittaus Veikko Huovisen teokseen "Lampaansyöjät", johon edellisbloggauksessakin viitattiin:

en ole opusta jostain syystä lukenut, mutta katsoin sen elokuvana nyt uudemman kerran (edelliskerta olikin edellisvuosituhannella) digiboxini tallenteena sen tultua tässä vähän aikaa sitten uusintana, ja muistikuvani olikin oikea.

Tarina, joka alkaa miehisen ystävyyden ja muutenkin miehisten hyveiden arvostamisen merkeissä saa synkän käänteen "ulkomongolialaisen rosvopaistin" yhteydessä:
siihen asti toki runsaammanpuoleinen mutta silti hallittu alkoholinkäyttö alkaa riistäytyä käsistä. Mieheyttä ja naiseutta syväluotaavat keskustelut muuttuvat kännijorinaksi, joka päättyy omaehtoiseen sammumiseen.

Elokuvan alkupuolella Sepe ja Valtteri ovat puhuneet paljon naarasnisäkkäistä, joita ovat tosin kohdanneet lähinnä ravintolatyöntekijöiden hahmossa. Rosvopaistin jälkeen tapahtuu jotain uskomatonta:
vastaranta täyttyy naarasnisäkkäistä! Mikä vielä uskomattomampaa, kaksi heistä tulee suoraan kaverusten juttusille! Mutta sitten tapahtuu jotain yllättävää:

Sepe ja Valtteri eivät selvästikään tunnu tietävän, mitä nyt pitäisi tehdä. He ovat vähän kuin 13-vuotiaita märkäkorvia, ja sen mukainen on heidän äkkiväärä reagointinsakin, joka pelottaa keskieurooppalaiset vegaanihippitytöt karkuun.
Jälkeenpäin he lohduttautuvat nuotiolla klassisella "happamia, sanoi kettu" -ajatuksella.

Silti jokin on tarinassa muuttunut lopullisesti. Lampaansyönti ei enää kiinnosta. Matkailu alkaa saada mitääntarkoittamatonta luonnetta. Lopulta kaverukset toteavat edellisvuoden reissunsa jäteämpärin luona, etteipä heidän jätöksistään sitten syntynytkään uutta alkuainetta, vaan vain pahaa hajua...

Loppu on suorastaan lohduton:
kaverukset istuvat enää vain telttansa edessä ympäri juovuksissa suunnitellen tulevaisuuttaan, jossa he eläkkeelle jäätyään muuttaisivat yhteen vetääkseen päät täyteen joka päivä.

Kuten sanottu, en ole Huovisen teosta lukenut. Elokuva kuitenkin jätti siitä melkomoisen synkän ja suorastaan lohduttoman oloisen pohjavireen päälleliimatun komiikan alla:
kaverukset tajuavat, ettei heillä ole oikeasti enää enempää saavutettavaa, kuin mihin ehtivät rosvopaistiin mennessä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Kyllä tuo teos kannattaa ehdottomasti lukea kirjana. Siinä sävy ei ole mielestäni niin synkkä. Siinähän ei ole juonta oikeastaan ollenkaan vaan pääosa on Sepen ja Valtterin kaikenlaisessa keskinäisessä pulinassa maailman ja elämän menosta.