Ankkalinna,
Calisotan osavaltio, Yhdysvallat, toukokuu 1973
Kattivaaran
margariinitehdasta vavisutti valtava räjähdys. Joku tai jokin, todennäköisesti
varomattomasti toimineen huoltoporukan hitsauskipinä oli saanut suuret rasvakattilat
räjähtämään. Tehtaan varasto oli toisella puolella suurta rakennusta ja siellä
selvittiin säikähdyksellä mutta yksi miehistä muisti jotakin ja huusi
kauhuissaan:
-
Voi helvetti! Hessuhan meni just äsken sinne kattilahalliin!
Hessu.
Hessu Hopo. Pidetty mies. Kaikkien kaveri. Sotasankari. Palkittu kongressin
kunniamitalilla. Ja myös sotainvalidi. Saksalainen kranaatti oli Ardenneilla osunut
lähelle häntä ja tehnyt jotain kovin ikävää hänen aivoilleen. Muuttaen hänet
yksinkertaiseksi, lähes imbesilliksi. Ankka-konserni – johon Kattivaaran
margariinitehdas kuului – oli antanut Hessulle palkkioksi sotasankaruudestaan elinikäisen
työpaikan tehtaan varastossa sekä pienen talon Ankkalinnan laitamilta. Vaikka
Hessu ei enää ollut millään muotoa älykäs, niin kuin hän oli joskus ollut hän
oli silti tunnollinen työntekijä ja jotenkin, no, reilu kaveri. Hyvä jätkä. Häneltä
riitti aina hyvä ja kannustava sana kaikille eikä hän koskaan halunnut loukata
ketään. Hän ei edes kiroillut. Minkä nyt ”gosh” aika ajoin sanoi.
Muutamaa
hetkeä ennen räjähdystä Hessu oli ollut tuomassa kattilahalliin huoltomiehille
lisää happi- ja asetyleenipulloja. Hän ei juuri ajatellut mitään, lähinnä
kuunteli päässänsä soivaa vanhaa Sweet Georgia Brown-klassikkoa. Sota, ja
varsinkin se tietty saksalainen kranaatti oli vienyt ehkä häneltä suurimman
osan järjestään mutta vaiston se oli sentään hänelle jättänyt. Niinpä hänen
aivojensa levysoitin nosti neulan ylös ja hän vaistosi että nyt ei kaikki ole
kohdallaan. Joku oli vialla. Pahasti vialla. Sen jonkun tajuaminen sai hänet
jättämään pullot ja ryntäämään pieneen käytävään joka oli hieman sivusuunnassa
suuriin rasvakattiloihin nähden. Se vaiston oivallus pelasti hänen henkensä.
Kun hän pääsi käytävän perille, silloin räjähti. Käytävä pelasti hänet siltä
ettei mitään irtonaista metalli- ja muutakaan rojua lentänyt sinne, mutta
paineisku oli ankara ja hän menetti välittömästi tajuntansa.
Kattivaaran
margariinitehtaan räjähdyksessä kuoli kaikkiaan kuusitoista ihmistä. Mutta
vaisto pelasti Hessun. Hän tuli tajuihinsa kun häntä kannettiin paareilla
ambulanssiin. Joku, tai jokin hänessä sanoi:
-
Älä aukaise silmiäsi.
Hän
piti silmänsä kiinni. Sitten hän hoksasi mikä se joku oli.
Hän
osasi ajatella. Aivan eri tavoin kuin vuosikymmeniin.
Ja
hän muisti.
Hän
muisti kaiken. Niin pitkään, vuosikymmeniä, kaikki ennen Ardenneilla
tapahtunutta kranaatin räjähdystä oli ollut epämääräistä sumua jonka
hälventämiseen hän oli aikaa sitten kyllästynyt ja lakannut edes yrittämästä.
Nyt se eletty elämä tuli hetkessä takaisin. Aivot eivät unohtaneet. Joskus vain
tieto jäi muurin taakse. Saksalaisen kranaatin paineaalto oli tehnyt sen
muurin. Ja margariinitehtaan räjähtäneet rasvakattilat olivat kaataneet sen.
Hän
muisti. Koulussa hän oli aina ollut porukan ykkönen. Älykäs. Komea. Naisten
mieleen. Paras opiskelija. Koulun joukkueen quarterback joka heitti koulun
aikana enemmän jaardeja kuin kukaan koulun historiassa. Hänestä puhuttiin, että
hänen tarvitsi vain valita lähteekö Harvardiin tai Yaleen professoriksi,
rupeaako ammattilaisurheilijaksi vai lähteekö Hollywoodiin suosituksi
näyttelijäksi.
Ei
hän mennyt mihinkään niistä. Hän läksi sotaan niin kuin muutkin. Hän oli
loistava sotilas. Hän oli rohkea, omasi huikean taktisen silmän ja hänen luonteensa
oli yhtä aikaa sopivan reilu sekä myös tarvittaessa armottoman tiukka. Juuri
sitä, jota upseerilta vaadittiin. Hän muisti että melko pian Normandian
maihinnousun jälkeen hänet ylennettiin kapteeniksi ja hänestä tuli
komppanianpäällikkö. Sen saman komppanian jossa sotivat Mikki Hiiri, Jopi
Jalkapuoli ja Polle Koninkaulus. Hän muisti että tiukoissa tilanteissa
pataljoonasta annettu käsky oli säännöllisesti ”Hopon komppania kärkeen”. Hän
muisti että miehet seurasivat häntä. Pahimpaankin paikkaan. Sillä hänen
komppaniassaan, vaikka se oli säännöllisesti murtoyksikkönä oli silti pienemmät
tappiolukemat kuin muissa pataljoonan komppanioissa. Hän yksinkertaisesti osasi
lukea maaston, tilanteen, vihollisen ja laskea mielessään aina tilanteeseen
parhaiten sopivan suunnitelman.
Hän
muisti senkin, kun kenraali George Patton kätteli häntä ja sanoi:
-
I´m so proud of you, son. One day you will be the goddamn president of The
United States Of America.
Ja
hän muisti sen kranaatin. Joka tuli hänen poteronsa viereen. Joka vei häneltä minuutensa
ja antoi tilalle toisen. Yksinkertaisemman. Avuttomamman. Minuuden, jonka
kanssa hän oli joutunut elämään kymmeniä vuosia. Pitäen sitä vanhaa Hessua
vankinaan. Hän piti vieläkin silmänsä kiinni ja mietti. Hän ymmärsi, että se vanha
Hessu joka oli kuollut Ardenneilla oli tullut räjähdyksen myötä takaisin. Hän
ymmärsi myös, että sitä ei kannattaisi kertoa kenellekään. Vanhan, nyt
uudelleensyntyneen Hessun terävät aivot tekivät nopeasti suunnitelman. Saivat
sen valmiiksi. Ja ymmärsivät että Hessulla oli suunnitelmaansa varten kaikkien
aikojen paras alibi. Se vanha Hessu. Nyt oli aika aukaista silmät. Juuri kun
häntä nostettiin ambulanssiin.
-
Gosh… mitä tapahtui… kuului kova ääni… keitä te pojat ootte… missä mä oon…
mihin te viette mua… olenko minä jotenkin sairas…
Hessua
tutkiva lääkäri totesi että mies oli kuin ihmeen kaupalla selvinnyt ilman
suurempia vammoja. Paineaalto oli tietysti aiheuttanut ruhjeita ja
aivotärähdyksen sekä puhkaissut toisen tärykalvon joten kuukauden sairasloman
jälkeen Hessu olisi valmis palaamaan töihin. Margariinitehtaassa räjähdyksen
tuhojen korjaaminen kestäisi tietysti oman aikansa. Ja näytti siltä että
räjähdyksestä selvinnyt Hessu oli se vanha, tyhmä mutta aina niin sydämellinen
Hessu. Joka nyt kotonaan treenasi peilin edessä ilmeitään näyttääkseen siltä
vanhalta Hessulta joka hän ei enää ollut ja joka opetteli puhumaan samalla,
vanhalla ja yksinkertaisella Hessun tavalla.
*
Mummo
Ankan farmi, Calisotan osavaltio, Yhdysvallat, kesäkuu 1973
Sodan
jälkeen Hessulla oli ollut paljon kavereita mutta oikeastaan vain kaksi miestä
joita hän piti ystävinään. Toinen oli Mikki Hiiri joka oli kuollut rikollisten
kanssa käydyssä tulitaistelussa edellisenä vuonna. Ja toinen oli Mummo Ankan
renki Hansu Hanhi. Hessu oli käynyt usein Mummo Ankan tilalla lomailemassa.
Usein samaan aikaan oli ollut paikalla MC Demontoothin pahamaineinen
presidentti Aku Ankka joka oli kuollut samassa laukaustenvaihdossa kuin Mikki.
Hessu, Hansu ja Aku olivat tunteneet toisensa jo kouluvuosista. He kaikki
olivat myös sotaveteraaneja. Aku oli ollut laivastossa Tyynellämerellä ja Hansu
puolestaan tykistössä Euroopan rintamalla.
Kun
Mummo Ankka oli kuollut, hän oli testamentannut omaisuutensa Hansulle. Yksikään
sukulainen ei vastustanut testamenttia. Heillä ei ollut kiinnostusta pitää yllä
maatilaa eikä heidän taloudellinen tilanteensa vaatinut maatilan pilkkomista.
Siksi kaikki jäi Hansulle, joka oli puolestaan palkannut pari renkiä jotka
käytännössä pyörittivät maatilaa samalla kun Hansu keskittyi omiin, niin
sanotusti laillisuushaasteellisiin bisneksiinsä. Hessu oli jatkanut
vierailujaan ja täällä hän oli myös nyt sairaslomallaan, toipuessaan
räjähdyksestä.
Hessu
ja Hansu olivat tavalliseen tyyliinsä kalastamassa maatilan lähellä
sijaitsevalla joella. Nuotio oli sytytetty niin kuin aina ennenkin ja teltta
pystytetty. Täällä vietettäisiin koko yö. Koko vierailun ajan Hessu oli ollut
se tyypillinen sydämellinen mutta tyhmä Hessu. Kun toverukset istuivat
nuotiolla Hessu avasi Budweiser-pullon ja ojensi sen Hansulle. Sitten hän avasi
pullon itselleenkin, otti hörpyn, sytytti Lucky Strike-savukkeen, käänsi
katseensa kohti Hansua ja sanoi:
-
Tiedätkös, Hansu… siinä räjähdyksessä… minulle tapahtui jotakin.
Hansu
huomasi heti että Hessun ääni oli aivan toisenlainen kuin mihin hän oli
tottunut. Aivan kuin kaiku jostain hyvin kaukaa. Hän käänsi katseensa ja näki
että häntä katsoi aivan erilainen Hessu. Se Hessu jonka hän oli oppinut
tuntemaan ennen sotaa. Se Hessu joka katosi kranaatin räjähdykseen Ardenneilla.
Hessu katsoi Hansua ja huomasi hänen ymmärtäneen tilanteen. Sitten hän jatkoi:
-
Tarvitsen apuasi. Minulla on suunnitelma.
Hansu
huomasi ettei hänellä ollut kysyttävää. Hessu oli palannut.
-
Kerro.
*
Eräs
hiekkakuoppa Mummo Ankan farmin lähellä, kesäkuu 1973
Hansu
Hanhesta ei varsinaisesti voinut sanoa että hän oli rikollinen. Tai no, sehän
oli tietysti tulkintakysymys. Pahaa hän ei ollut koskaan tehnyt kenellekään.
Mutta hänellä oli tiettyjä yhteyksiä joita hän käytti ja välitti sekä varastettua
tavaraa että tiettyjä palveluksia. Hansu oli aina todennut, että kun ostaa,
myy, vaihtaa ja varastaa niin aina toimeen tulee. Maatilaa hoiteli kaksi renkiä
jotka olivat niin hyviä tehtävässään ettei Hansu heidän toimiinsa pahemmin
puuttunut. Ei edes siihen maissipellon keskellä olevaan marihuanaviljelmään.
Yhteyksiensä
myötä Hansu oli saanut varsin nopeasti hankittua sen, mitä Hessu oli ollut
vailla. Hansu oli ensin hieman hämmästynyt Hessussa tapahtuneesta muutoksesta
mutta hän oli mies joka osasi ottaa asiat sellaisena kuin ne olivat ja ennen
kaikkea hän osasi pitää nokkansa tukossa. Sen tiesi Hessukin joka piti
käsissään Hansun hankkimaa .45 ACP-kaliiberista Colt M1911-pistoolia. Hän
mietti itsekseen että oliko ampumataito käsissä vai aivoissa. Hän ei ollut
ampunut laukaustakaan sodan jälkeen. Hansu kävi laittamassa maalitaulun
paikalleen, Hessu latasi pistoolin, tyhjensi lippaallisen, käveli maalitaulun
luo ja huomasi että ampumataito oli aivoissa. Osumat olivat baseball-pallon
kokoisella alueella. Sitten Hessu ruuvasi aseeseen Hansun hankkiman
äänenvaimentimen ja toisti kokeen. Tulos oli edelleenkin hyvä. Kyseinen
.45-kaliiberinen luoti oli hidas ja äänenvaimennin vaimensi sen äänen
oikeastaan kokonaan. Ja juuri sitä Hessu tarvitsisi.
Hansu
katsoi, kun Hessu ampui ja sanoi sitten:
-
Se suunnitelman toinen osa on työn alla. Minä ilmoitan sitten.
Miehet
kättelivät toisiaan ja Hessu palasi Ankkalinnaan. Tyhmänä, yksinkertaisena ja
rakastettuna Hessuna. Ainakin niin kaikki luulivat.
*
Ankkalinna,
heinäkuu 1973
Ankkalinnan
järjestäytynyttä rikollisuutta piti pääosin hallussaan MC Demontooth. Se ei
tietysti estänyt sitä etteikö uusia yrittäjiä aika ajoin tulisi koettamaan
onneaan. Yksi niistä oli Kalifornian puolelta tullut puertoricolainen jengi
joka piti yllä huumekauppaa ja prostituutiota Ankkalinnan eteläisissä lähiöissä
ymmärtäen kuitenkin olla levittäytymättä kaupungin keskustaan. Ei kannattanut
leikkiä tulella. Kaksi kyseiseen rikollisjärjestöön kuuluvaa miestä astui ulos
eräästä paikallisesta kuppilasta mukavan ryyppyillan jälkeen ja suunnittelivat
kruunaavansa illan lähistöllä sijaitsevassa huoratalossa. Miehet olivat
tunnettuja ja pahamaineisia huume- ja väkivaltarikollisia.
Toinen
miehistä huomasi että kadulla kulki heitä vastaan muuan mies.
-
Kukas vittu tuo on? Pannaanko turpaan?
Toinen
katsoi ja tunnisti kulkijan.
-
Ei… toi on Hessu Hopo. Paikallinen sotasankari. Siltä meni äly sodassa.
Kranaatti tai jotain. Se teki siitä jotenkin yksinkertaisen. Mutta se pitää
huolen vain omista asioistaan. Täysin vaaraton tyyppi. Ja se on vielä täällä
kovasti pidetty heppu. Niitten sotahommien takia. Ei siihen parane koskea. Tulee
vaan hankaluuksia jos niin tehdään. Moi Hessu, mitäs kuuluu?
Hessu
näytti siltä kuin olisi havahtunut syvistä ajatuksista miehiä edes huomaamatta.
Hymyillen hän vastasi:
-
Gosh… öö… eihän tässä… sen kummempaa… iltakävelyllä minä… öö… maistuiskos
kavereille tupakki?
-
No maistuuhan se jos kerran tarjotaan.
Hessu
pisti kätensä takkinsa sisään mutta puertoricolaisten yllätykseksi sieltä ei
ilmestynytkään Lucky Strike-aski vaan vaimentimella varustettu pistooli.
Kumpikaan miehistä ei ehtinyt reagoida mitenkään kun Hessu ampui molempia
otsaan. Varmistettuaan ettei lähistöllä ollut ketään silminnäkijää hän otti
gangsterinuransa lopettaneilta miehiltä lompakot. Tuollaiset tyypit tykkäsivät
esitellä rahojaan eivätkä nämä vainajat olleet tehneet poikkeusta. Lompakoissa
oli kelpo summa käteistä. Sitten hän otti vielä miesten aseet ja poistui paikalta.
Parin korttelin päässä hän tyhjensi miesten lompakot rahoista ja heitti ne,
samoin kuin miesten aseet roskalavalle. Ne päätyisivät aikanaan Ankkalinnan
kaatopaikalle.
Partiokierroksellaan
kulkeva poliisiauto huomasi jonkun kävelevän miehen.
-
Kukas tuo on?
Toinen
poliiseista tunnisti kulkijan.
-
Jaa, toi on Hessu. Hessu Hopo. Sotasankari. Invalidi. Heppu on varmaan
iltakävelyllä.
Hetkeä
myöhemmin kahden puertoricolaisen murhapaikalla ollut sama partio ei edes
kuvitellut että kyseisellä Hessulla olisi mitään tekemistä asian kanssa.
*
Ankkalinna,
elokuu 1973
Ankkalinnan
raharikkaalla Cornelius Cootin asuinalueella eräässä omakotitalossa muuan
William Nyeman maisteli viskiään istuen takkatulen ääressä. Tuli oli tietysti
kaasutuli, eihän hän sentään minkään halkojen kanssa ryhtyisi urakoimaan. Nyeman
oli lakimies ja demokraattien valtuutettu Ankkalinnan kaupunginvaltuustossa.
Hänen tulevaisuutensa näytti hyvältä. Sen takasi se, että hän oli
Ankka-konsernin uskottu mies ja teki sen, mitä konserni käski. Se sopi hänelle,
sillä eihän hänellä omia mielipiteitä ollutkaan. Ilman niitäkin pääsisi varsin
pitkälle.
Mies
oli Ankka-konsernin taskussa totaalisesti. Hänellä oli nimittäin ikävä taipumus
väkivaltaiseen seksiin ja hän oli pikkuisen liikaa innostuttuaan hakannut erään
huoran nimeltä Kathryn White aivoinvalidiksi. Nainen oli selvinnyt hengissä
mutta taantunut kehitysvammaisen tasolle. Joku toinen mies olisi istunut
teostaan pitkän tuomion mutta Ankka-konserni tiesi että Nyeman on matkalla
kohti kongressia ja konserni halusi sinne mahdollisimman paljon miehiä jotka
olivat sen kuuliaisia palkollisia. Siksi tästä pienestä sattumasta ei koskaan
tullut poliisitutkintaa eivätkä paikalliset lehdet kirjoittaneet siitä mitään.
Olihan tosin Nyeman joutunut Ankka-konsernin johtajan Nemonilla MacAnkan
puhutteluun. Tuo vanha ja karismaattinen Roope Ankan leski teki hänelle hyvin
selväksi että tätä katsotaan vain kerran, sen jälkeen henkilöön nimeltä William
Nyeman liittyvät edut ja haitat punnitaan uudestaan, punnitaan vakavasti ja
armottomasti joten hänen kannattaa jatkossa keskittyä vain perinteisempään
seksiin.
Nyeman
otti hörpyn viskistään ja kuuli että ovikello soi. Kukas siellä? Hän käveli
ovelle ja huusi että kuka.
-
Öö… sir… tää on Hessu Hopo… minä tartteisin vähän apua… minä kaaduin tossa
kadulla ja multa varmaankin katkesi käsi… jos te, totanoin viittisitte soittaa
ambulanssin?
Hessu
Hopo? William Nyemanin aivot pohtivat hetken ja sitten hän hoksasi. Se
imbesilli sotasankari. Hänhän oli tavannutkin sen joskus. Oli otettu valokuva
lehteenkin. Helvetti. Tässä olisi mahdollisuus
huomattavaan PR:ään. Kongressiehdokas William Nyeman auttoi
loukkaantunutta sotaveteraania. Mahtavat sympatiapisteet tiedossa. Hän aukaisi
oven. Hessu makasi polvillaan. Hän auttoi Hessun sisälle ja yllätyksekseen
huomasi että Hessu potkaisi oven kiinni, löi Williamia turpaan ja kaivoi esille
vaimentimella varustetun pistoolin muuttuen samalla aivan toiseksi mieheksi
minkä hän oli aikaisemmin tavannut.
-
Kassakaappi.
Kuka
tuo mies oli? Hän kyllä näytti siltä Hessulta. Mutta hän kuulosti aivan
toiselta mieheltä. Ja hänen katseensa… se oli terävä. Älykäs. Ja ennen kaikkea
julma. Nyeman yritti kuitenkin puhua sille tuntemalleen tyhmälle Hessulle. Hän
nosti kätensä ja sanoi:
-
Hei Hessu, sinä et nyt taida oikein tajuta mitä sinä olet tekemässä… mitäs jos
me…
Hessu
ampui Williamia kämmenestä läpi ja sanoi:
-
Kassakaappi. Seuraava sattuu polveen.
Suuren
poliittisen tulevaisuuden omaava William Nyeman nousi, käveli kassakaapilleen
ja avasi sen. Siellä oli noin kahdeksansataa tuhatta dollaria käteistä. Hessu
katsoi kaapin sisältöä, nyökkäsi, potkaisi Nyen selälleen ja ampui häntä
molempiin polviin.
-
Tämä oli terveinen Kathryn Whitelta. Tiedätkös, minä ihan oikeasti tiedän miltä
hänestä tuntuu.
Hessu
antoi poliittista uraansa ja samalla elämäänsä parasta aikaa lopettelevan
sadistisen pyrkyrin vielä hetken ajan kärvistellä tuskissaan. Sitten hän totesi
että terveisiä helvettiin ja ampui Nyetä otsaan. Hän laittoi kassakaapissa
olleet rahat reppuunsa ja poistui asunnosta takaoven kautta. Kävellessään
kotiaan kohti häntä vastaan tuli poliisiauto jonka konstaapelit tunnistivat
hänet ja morjestivat. Hessu morjesti takaisin. Gosh, olihan se hyvä että
kadulla liikkui poliiseja. Ne sentään suojelivat ankkalinnalaisia rikollisilta
ja murhamiehiltä.
*
Ankkalinnan
poliisiasema, Calisotan osavaltio, Yhdysvallat, maaliskuu 1974
Simo
Sisun jäätyä eläkkeelle hänen tehtävänsä ottanut Ankkalinnan uusi
poliisimestari Frank Kääkkälä istui toimistossaan ja oli huolissaan. Kyseinen
Frank oli sen matruusi Kääkkälän poika joka oli ollut aikanaan MC Demontoothin
edesmenneen presidentin Aku Ankan aseveli ja kaatunut Tyynenmeren taisteluissa.
Kääkkälä kertasi viimeisen vajaan vuoden tapahtumia. Hän toki tiesi että MC
Demontooth pyöritti kaupungin rikollisuutta. Hän tiesi senkin että uusia
yrittäjiä aina ilmaantui. Se sai aikaan, no, kitkaa mutta tietty tasapainotila
säilyi. Mutta kaupungissa oli tapahtunut edellisen heinäkuun jälkeen
kuusitoista selittämätöntä murhaa joita ei voinut oikein yhdistää
järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Vaikka murhien uhrit olivat olleet
rikollisia itsekin.
Ainoa
yhdistävä tekijä oli että surmatut oltiin ammuttu .45-kaliiberisella
pistoolilla. Yksikään murhatuista ei ollut MC Demontoothin jäsen joten poliisi
tietysti tutki kyseisen moottoripyöräjengin osuutta asiaan mutta ei tosiasiassa
oikein uskonut sen osallisuuteen. Olihan yksi murhatuista demokraattien
kongressiehdokas William Nyeman. Nyemanin tiedettiin olevan Ankka-konsernin
miehiä ja MC Demontooth ei puolestaan puuttunut kyseisen konsernin toimintaan
millään tavoin. Olihan se tavallaan itsekin kyseisen konsernin suojeluksessa.
Kääkkälä oli jopa keskustellut asiasta MC Demontoothin uuden presidentin Jopi
Jalkapuolen kanssa joka oli tullut ammutun Aku Ankan tilalle. Jopi oli
todennut:
-
Niin… nuo murhathan eivät ole kohdistuneet meihin… lähinnä kilpailijoihimme…
periaatteessa olemme niistä mielissämme… eiväthän ne kuolleet haittaa enää omia
bisneksiämme… mutta niin kuin sinä, mekään emme pidä tuntemattomasta… me emme
ole noista murhista vastuussa… eikä meillä ole mitään hajua niitten tekijästä…
mistä me tiedämme vaikka se tekijä kääntyisi meitäkin vastaan… joten jos saamme
jotain tietoomme, niin kerromme sinulle…
Myös
lehdistö oli huomannut nämä murhat. Koska murhatut eivät olleet mitään
varsinaisia mallikansalaisia oli murhaaja noussut tietynlaiseksi legendaksi.
Häntä oltiin alettu kutsua nimellä ”Marshall”. Duckburg News jopa otsikoi
”There is new marshall in town”.
Kääkkälä
totesi jälleen kerran että mitään tutkimuslinjaa ei ole. Ei mitään
johtolankoja. Murhaaja oli poliisia aina askeleen edellä. Hän päätti lopettaa työpäivänsä
ja lähteä ottamaan pari kaljaa poliisiaseman lähellä sijaitsevassa kuppilassa
missä hän oli käynyt monesti ennenkin. Napsuihan se aika ajoin poliisimiehenkin
suu. Hän osti tiskiltä oluen ja huomasi että eräässä pöydässä istui Hessu Hopo.
Hän oli tutustunut mieheen hiljattain. Sotasankari, mutta sodan seurauksena
hyvin yksinkertainen. Joku kranaatin paineaalto oli saanut sen aikaiseksi. Mutta
oikein mukava ja hyväntahtoinen mies. Kaikkien pitämä. Kääkkälä käveli Hessun
pöytään ja kysäisi:
-
Saako tulla seuraksi?
-
Gosh, poliisimestari, johan nyt toki.
Kääkkälä
jutteli Hessun kanssa niitä näitä aikansa ja sai sitten päähänsä kysyä:
-
Tiedätkös, Hessu. Ankkalinnassa on tapahtunut paljon selvittämättömiä murhia.
Osaatko sanoa niistä mitään? Sinä kun olet hyvää pataa kaikkien kanssa. Sinulle
saatetaan kertoa asioita joita minulle ei kerrota.
Hessu
katsoi Kääkkälää sillä normaalin tyhmällä ilmeellään ja sanoi sitten:
-
Gosh, sir. Enhän minä semmosista… minä moisista mitään tiedä… en minä halua
semmosia edes ajatella… ne on pelottavia juttuja ne… ne semmoset murhat… ihmisiä
tapetaan… en minä ajattele… minä tykkään mieluummin seurata urheilua… se on
niin paljon mukavampaa… onks poliisimestari tietoinen että Duckburg Mariners on
hankkinut joukkueeseen semmosen nuoren tyypin kuin Guy Lafleur… minä vähän
veikkaan että siitä jätkästä tulee meille oikein pistetykki…
Kääkkälä
oli itsekin kiinnostunut jääkiekosta ja rupatteli hetken aikaa Hessun kanssa
siitä mahdollisuudesta että Duckburg Mariners voittaisi toinen Stanley Cupinsa.
Sitten hän kiitti Hessua seurasta, läksi kotiinsa ja tuumi itsekseen että minähän
kyselen apua murhatutkimukseen jo joltain Hessu Hopolta.
Olenkohan
minä hieman epätoivoinen?
*
Ankkalinna,
Hessu Hopon talo, maaliskuu 1974
Muuan
pikkurikollinen John Watson istui Hessu Hopon talossa ja nautti Hessun
tarjoamasta viskistä ja oluesta. Watson oli tutustunut Hessuun pari vuotta
aikaisemmin ja istunut hänen kanssaan aika ajoin kapakassa. Lähinnä muitten
seurassa, Hessu ei ollut itse tehnyt sen enempää tuttavuutta. Mutta sitä myötä
hän oli oppinut tutustumaan Hessuun. He olivat aika ajoin vaihtaneet muutaman
sanan ja välillä puhuneet vähän enemmänkin. Hessu oli yksinkertainen mutta mukava
ja hyväntahtoinen mies. Watson ei itse ollut välttämättä sellainen mutta hän
tiesi että Hessu oli sotasankarina koskematon. Siitä piti baarin väki huolen.
Watson oli keskittynyt hakkaamaan muita. Aina häntä heikompia. Ja siinä hän
olikin kunnostautunut. Watson ei ollut kovin pidetty mies. Häntä pidettiin
lähinnä paskiaisena.
Aikaisemmin
illalla John oli kulkenut Hessun asunnon ohi ja Hessu oli huutanut hänelle:
-
Hei John! Gosh… tekis mieli ryypätä… mutta ei yksin… mulla olis kaljaa ja
viskiä… kiinnostaiskos?
Kiinnostihan
Johnia. Ilmainen viina oli hänen lempijuomaansa. Miehet ottivat ensiksi pari
viskipaukkua ja sitten Hessu sanoi:
-
Otetaas kaljat välillä. Minä käyn hakemassa.
Hessu
meni jääkaapille, kävi kaksi Budweiser-pulloa, laittoi ne pöydälle ja tarttui
sitten pahaa aavistamatonta Watsonia kauluksesta ja pamautti hänen päänsä
pöytään. Watson menetti tajuntansa välittömästi jonka jälkeen Hessu otti
ruuvimeisselin, työnsi sen Watsonin korvasta sisään aivoihin ja pyöräytti sitä
muutaman kerran. Watson oli ollut omanlaisensa epäonnen soturi koko ikänsä ja
hänen viimeinen epäonnensa oli se, että hän muistutti ulkonäöltään Hessua
varsin paljon. Se sopi Hessun suunnitelmaan. Hessu kantoi kuolleen Watsonin
sänkyynsä, otti häneltä pois kaiken henkilöllisyyteensä viittaavan, riisui
ruumiilta vaatteet, poltti ne kamiinassa, laittoi omat vaatteensa tilalle ja
lopulta asetteli hänen kaulaansa vanhan sodan ajoilta säästyneen tuntolevynsä.
Hessun
talo oli pieni ja siinä oli kaikki samassa tilassa. Yhdessä ainoassa huoneessa.
Sänky oli lähellä kaasuliettä. Tämä sopi suunnitelmaan hyvin. Hän tyhjensi
Budweiser-pulloja viemäriin, laittoi ne lojumaan pöydälle, tyhjensi vielä
viskipullon jättäen sen pohjalle vain pari senttiä ja kävi vielä ulkoa jerrykannun
joka oli täynnä bensiiniä ja laittoi sen sängyn viereen. Sellaistahan saattoi
odottaa Hessulta. Hessu kun oli vähän tyhmä. Ainakin niin ajateltiin. Sitten
vielä viimeistely. Kaasuliedestä kaasu päälle ja pöydälle kynttilä palamaan.
Hessu poistui takaovesta. Ei mennyt kauaakaan kun hänen talostaan kuului
räjähdys. Kilometrin päässä oli eräs varasto johon Hansu Hanhi oli sopimuksen
mukaan tuonut moottoripyörän. Hessu polkaisi pyörän käyntiin ja poistui
Ankkalinnasta lopullisesti. Matkansa aikana hän purki pistoolinsa ja heitteli
sen palasina jokeen kappale kerrallaan jokaiselta sillalta jonka hän ylitti.
Ajettuaan
yön hän saapui Kalifornian puolella sijaitsevaan Red Bluffin kaupunkiin jossa
hän otti itselleen motellihuoneen. Seuraavana aamuna hän käveli paikalliseen postiin.
Hansu Hanhi oli pitänyt sanansa. Hän oli aukaissut molempien miesten nimiin
otetun postilokeron jossa oli Hessun tappamilta rikollisilta hankkimat rahat.
Lähes kaksi miljoonaa dollaria. Hansu oli ottanut itselleen sovitusti summasta
kaksikymmentä prosenttia. Lisäksi tallelokerossa oli Hansun hankkimat
dokumentit Hessun uudesta elämästä. Tästä eteenpäin hän olisi Tom Doge. Tallelokerossa
oli myös .38-kaliiberinen revolveri. Hessu laittoi sen reppuunsa ja poistui
uuteen elämäänsä.
Hessu
oli kuollut tulipalossa. Tom Doge käynnisti moottoripyörän ja jatkoi kohti
etelää. Ankkalinnassa poliisi tutki Hessun talon paloa ja pääty lopputulokseen
että sotasankari oli juopotellut liikaa, laittanut jostain syystä kaasun päälle,
ehkä ruokaa laittaakseen mutta nukahtanut sitten juovuksissa sängylle ja
pöydällä ollut kynttilä oli sytyttänyt kaasun sekä sängyn vieressä olleen
bensiinikanisterin. Talo oli palanut poroksi ennen kuin palokunta oli ehtinyt
paikalle ja Hessun ruumis oli palanut tunnistamattomaksi mutta kaulassa ollut
tuntolevy kertoi että kyseessä oli selvästi Hessu. Duckburg News julkaisi
puolen sivun jutun sotaveteraanin traagisesta kuolemasta ja hänen
urhoollisuudestaan toisessa maailmansodassa.
*
Key
West, Florida, Yhdysvallat, elokuu 1979
Ankkalinnan
poliisimestarilla Frank Kääkkälällä oli paljon kertyneitä lomia käytettävänä.
Nyt hän oli päättänyt käyttää ne kerralla ja niinpä hän oli lähtenyt perheensä
kanssa lomamatkalle Floridan Key Westiin. Muutaman päivän lomaa vietettyään
perhe oli saapunut ruokailemaan erääseen pieneen ravintolaan nimeltä Tom´s Bar
and Barbecue. Ravintolan radio soitti jotain uutta musiikkia, joku Blondie-yhtye
se oli. Heart of glass, vai mikä se kappale nyt olikaan. Vaimo oli käynyt
tilaamassa ruuan koko perheelle ja se oli todella maukasta. Sellaista vahvasti
maustettua soul food-ruokaa. Frank päätti ottaa ruuan päälle vielä toisen oluen
ja käveli tiskille. Hän hämmästyi. Hitto vie, hänhän tunsi tuon baaritiskin
takana olevan miehen. Miehen, jonka piti olla kuollut. Mutta tuo oli ihan
selvästi Hessu Hopo. Mies oli vain kasvattanut itselleen parran ja pitkät
hiukset. Mies kysyi Kääkkälältä:
-
Mitä haluaisitte, sir?
-
Tuota noin… yhden Budweiserin… mutta mietin että olemmekohan me joskus
tavanneet?
-
En usko, sir. Minulla on hyvä kasvomuisti.
-
Oletteko te koskaan mahtanut asua Ankkalinnassa? Tai Calisotassa yleensäkään?
Mies
naurahti.
-
No sir, olen aina asunut Floridassa. Sitä pientä aikaa lukuunottamatta kun olin
sotimassa. Olin Tyynellämerellä matruusina. Olen kotoisin Tallahasseesta ja
asunut täällä muutamia vuosia. Laitoin tänne tämän baarin pystyyn. Rahoilla
jonka säästin rakennustyömailta joissa työskentelin kauan.
-
Tuota… mikä teidän nimenne on?
-
Olen Tom Doge.
-
Tiedättekö, teillä on olemassa kaksoisolento. Ankkalinnassa. Olette aivan saman
näköinen. Oletteko muuten kiinnostunut jääkiekosta?
-
Nääh, enhän minä. Se on niitten kanadalaisten juttuja. Minä seuraan NFL:ää.
Suosikkini on Miami Dolphins.
-
Teillä näkyy kuitenkin olevan tuolla tiskin takana Duckburg Marinersin viiri.
-
Ai tuo… joo, yksi turisti antoi sen minulle kerran. Laitoin sen tuonne
roikkumaan.
Kääkkälä
maksoi oluen ja meni perheensä luo. Miettien että oliko kyse sattumasta vai
jostain aivan muusta. Sitten hän hoksasi että ”Marshall”, joka oli murhannut
kuusitoista rikollista oli lopettanut toimintansa juuri samaan aikaan kun Hessu
Hopo kuoli. Vai kuoliko hän?
Vai
oliko hän tehnyt kuusitoista täydellistä murhaa?
Kääkkälä
mietti hetken. Sitten hän päätti keskittyä lomaansa.
Hessu
Hopo oli kuollut. Ainakin se Hessu Hopo jonka hän tunsi. Antaa hänen pysyä
kuolleena. Eikä niitä kuuttatoista tapettua rikollista jäänyt kukaan
kaipaamaan.
Lämmin kiitos kommentoija Supa-Ukolle vinkistä ja
inspiraatiosta.
Aikaisemmat tarinat Ankkalinnasta:
35 kommenttia:
Oletko näillä Ankkalinna-tarinoilla tullut vallan kehittäneeksi kokonaisen uuden rikostarinagenren:
Disney-noir?
Mainio tarina, mustan huumorin terävintä kärkeä.
Niin, Dolphins voitti Superbowlin -72 ja -73. Lieneekö Hessulla sormensa pelissä?
Nämä Ankkalinnan tarinat ovat loistavia!
Lapsuuden Aku Ankat ovat saaneet ihan uuden muodon.
Aikamoisen hyvä :)
Tervehdys Qroquius Kadille, Kumitontulle, Tomi Hämäläiselle, WhiteHunterille ja Jani Alanderille & kiitos kommenteistanne. Näitä tämmöisiä on mukava aina välillä väsäillä ihan harrastusmielessä. Kaikki ei näistä tietenkään pidä, kun näissä pannaan Ankkalinna aika raadolliselle mallille.
Pitkäaikaisena Ankka-fanina sanon, että nämä Ankka-versiot ovat syvältä eivätkä toimi ollenkaan. Lukiessa tuli mieleen, että onko tämä todellakin Ykän kynästä. Surkeaa.
JUMALAUTA, YKÄ ! Vaikka oli kusihätä melkoinen istuessani tietokoneen ääreen, niin
unohtui, kun avasin Duckburg News´ in uusimman artikkelin:-))) Ei muuta kuin että "ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta, hiiohoi" !Hessun aseenkäyttö on yhtä tylyn jämäkkää luokkaa kuin Sinun kynänkäyttösi on timantinkovaa ja briljantin loistavaa.
Jos ei ois äksäni pitänyt kaikkia lapsuuteni Ankkoja itsellään erossa (en näet viitsinyt enää joka jumalan tavarasta ruveta oikeutta käymään!), niin nyt alettaisiin ruveta uudestaan lukusille. Vaan käyhän se paljon mukavammin näin, kun teksti valuu blogistasi suoraan sydämeen!
Tervehdys Trilisserille ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.
Trilisser: Mielipiteesi on julkaistu ja niin kuin totesin, että ei nää kaikkia miellytä.
Terho: Kiitokset. Vanhoista Aku Ankoista muuten maksetaan käsittääkseni nykyisin melkoisia hintoja.
Lisää tätä!!!
Moikka Ykä
Onhan nämä siis täyttä rautaa, vaan nytpä on sääli, kun ei ole enää jäljellä kiintoisia ankkoja. Kaikki kuuluisuudet edesmenneitä.
Leenun, Liinun, ja Tiinun telaketjufeministinen valinta ei oikein tähän lukijakuntaan taida upota. Vaan mistäs senkään tietää, kun Sulla on tuota kynää...
T: Ymmi
Kun on liikaa meemejä aivoissa, otsikosta tuli mieleen tämä, mutta kyseesä olikin enemmän Hessu kohtaa Tuomarin.
Tervehdys Anolle, Ymmille ja Kissamiehelle & kiitos kommenteistanne.
Ano & Ymmi: On mulla ainakin yksi idea vielä mielessä mutta siihen saattaa mennä taas se vuosi. Nää kun on aika hitaasti kypsyteltäviä juttuja.
Kissamies: Jopa minäkin tiedän tiettyjä meemejä mutta nämä oli mulle kyllä uusia. Jumala armahtaa, Hessu ei.
Ankka-tarinat ovat sarjakuvia. Ykä on julkaissut Ankka-tarinat puhtaina tekstiversioina. Jotkut sarjakuvafanit eivät ehkä tykkää jos heidän mielestä tarinan voi tehdä vain sarjakuvan muotoon.
Voisi nämä Ykän Ankka-tarinat tehdä sarjakuvamuodossakin, mutta se vaatisi jonkun joka osaa piirtää kynällä tai tietokoneohjelmalla hyvät kuvat. Joku sarjakuvapiirtäjä? Ryppy ja Reikä-tarinoiden tekijä ehkä? Tarvis jonkun sponsorin joka kustantaisi lystin.
Ykän Ankka-tarinoissa on tekstit valmiina, eikä sitä tarvitsisi muuttaa jos julkaisee sarjakuvan. Kun on kertojan teksti jonka voi laittaa alapuolelle ja vuorosanojen tekstit pistettäisiin puhekupliin.
Tervehdys, vieras. Näkisin että nämä tarinat pitäisi ilman muuta tehdä mustavalkoisina jos ne sarjakuvina tehtäisiin. Mutta itselläni ei taito siihen ikävä kyllä riitä. Ja kiitos kissikuvista.
Tänks Ykä! Tämä tarina sai hyvälle mielelle keskellä (Esikunta)sotaharjoitusta. Viisi päivää takana ja yhdeksän edessä. Erityisesti pidän tuosta vaimennetun M1911:n käytöstä ns työkaluna. Hittolaene ku o suu virneessä.
Tervehdys, Supa-Ukko, kiitos vinkistä ja lyckaa sinne harjoituksiin.
Jos tallelokerossa on 2 milj. USD, niin onko se ennen kuin Hansu on ottanut päältä sen 20 prosenttia vai sen jälkeen? Jos sen jälkeen niin tapetuilta roistoilta kerätty saalis oli 2,5 milj. USD. Ilmeisesti homma toimi siten että Hessu toi jokaisen rahasaaliin Hansulle, joka otti päältä 20 prosentin vaivanpalkan ja vei loput tallelokeroon? Pitääkö Hansu yhteyttä Tom Dogeen?
Mitä kaikkea Hessu mahtaa miettiä Tom Dogena itsestään? Siis kun on ehtinyt olla jonkin aikaa Floridassa pitämässä sitä baaria, taitaa olla lopun ikänsä siellä?
Kun sodan jälkeen meni noin kolmekymmentä vuotta sotainvalidina ja yksinkertaisena hölmöläisenä? Ajatteleeko Tom Doge että se oli hukattua aikaa kun ennen sotaa oli valittavana ura Harvardissa tai Yalessa, ura ammattilaisurheilijana tai ura Hollywood-näyttelijänä. Vai toteaisiko Tom Doge että jos Hessu oli tyytyväinen oloonsa niin se oli ok? Meinaako Tom Doge yrittää jotain erikoista Floridassa vai tyytyykö pyörittämään baariaan? Rikollisuuteen ei tarvinne sekaantua kun on saaliina saadut rahat.
Tietääkö Ankka-konsernin Nemonilla MacAnkka tai Ankan veljekset että Hessu Hopo ei kuollut vaan vainaja oli joku ihan muu ja Hessu vaihtoi henkilöllisyyden Tom Dogeksi? Jos miettii sotaa edeltänyttä Hessua niin Blade olisi voinut värvätä hänet. Olisko värvännyt mikäli Hessu olisi kotiutunut täysipäisenä sodasta?
Voisi sanoa että on pelkkää lepsuutta yhteiskunnalta antaa gangstajengien riehua, mutta toisaalta, ei korppi korpin silmää noki ja kyllä roisto roiston tuntee. Hieman kovemmalla tyylillä olisi vankilat tyhjinä ja gangstakulttuuri olisi muuttunut partiopoikakulttuuriksi.
Ehkäpä Hessu oli sitä mieltä, ettei uraa pressaksi tai kuuluisaksi näyttelijäksi enää voinut luoda koska hänhän oli jo viisikymppinen. Vaikka hän olisi heti tuonut julki älynsä palanneen, työura oli tehty margariinitehtaan lattialla eikä hän todennäköisesti olisi päässyt tehtaan johtoporrasta pitemmälle. Se on sitten eri kysymys, miksi hän halusi kadota tuntemattomuuteen? Eikö baaria Key Westissä olisi voinut luoda ihan omalla nimelläkin? Sinänsä hän saattoi haluta kostaa Mikin kuoleman erinäisille rikollisille, mutta se ei selitä kaikkea. Niin paljon kysymyksiä jäi auki. Mielenkiintoinen ja mukaansatempaava tarina joka tapauksessa! Kiitos jälleen.
Harmi tosiaan että henkilöhahmot alkavat loppua, mutta Pelle Pelottomasta varmasti saisi vielä lisää. On mielenkiintoinen ajatus, että Pelle löysi sodassa kovemman puolensa. Naispuoleisista ankkahahmoista suosikkini on Milla Magia, sillä hän on toisaalta viehättävä ja naisellinen, hän on yritteliäs ja sisukas, eikä pyöritä miehiä tai omaa stereotyyppisen typerää ja ailahtelevaa luonnetta kuten esim. Iines. Millalla on älliä, mutta hänellä on pakkomielle ensilanttiin. Hänessä on jotain samaa kuin Pellessä: molemmat ovat omalla tavallaan intohimoisia keksijöitä ja tutkijoita, sillä erotuksella että toinen harjoittaa tiedettä ja toinen magiaa.
Heitän ajatuksia Yrjön Ankkalinnaa varten: Milla oli lapsena kaltoinkohdeltu ja tästä oli jäänyt psyykeeseen jälkensä. Sodassa hän oli kenttäsairaanhoitaja, joka tuli epätoivoiseksi nähdessään liian monen potilaan kuolevan käsiin, ja alkoi käyttää morfiinia ja harjoittaa salatieteitä. Sodan päätyttyä Milla alkaisi tutkia hallusinoivia sieniä ja harjoittaa okkultistista toimintaa. Hän tapaisi myöhemmin Pellen ja rakastuisi. Jospa Millasta ja Pellestä saataisiin Yrjön Ankkalinnaan jonkinlainen outo pariskunta, joilla oli arka tai vaikea lapsuus, mutta sota muutti heitä ja he löysivät toisensa lain nurjalla puolella.
Viime vuodelta,mutta aikamoista:
https://relampagofurioso.com/2017/11/12/nullification-silicon-valleys-precognition-software-may-render-the-second-amendment-useless/
Pieni lisäys tuohon aikaisempaan kommenttiini. Kun kaikenlaiset hyväveligangstat, estottomasti hillotolppaa nuoleskelevat ja lähtökohtaisesti höpöhöpönassut saavat huseerata vapaasti vapaalla jalalla ja päättää suuremmista ja pienemmistä asioista, niin olemme saaneet sitä mitä emme ole tilanneet, mutta valitettavasti kansan syvät rivit eivät ymmärrä kuinka tilauskuponki täytetään korrektisti, jotta tilattu tulee ajallaan, hyvin paketoituna ja avattu paketti sisältää tasan sen mitä paketin on luvattu sisältävän.
Hessenissä oli maapäivävaalit ja Brasiliassa yleiset vaalt joissa pidettiin presidentinvaalit, parlamenttivaalit ja osavaltioiden kuvernöörivaalit.
Pikku Hiawatha? Pyörittää nykyään Sioux-reservaatin kasinoa Pine Ridgessä. Haavoittui pahasti Wounded Kneessä vuonna 1973:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Wounded_Kneen_valloitus
Olisi tuolle Hessu Hopolle käyttöä suomessakin. Arkadianmäeltä voisi aloittaa.
Mitä niille Karhukoplan jäsenille tapahtui? 176-617, 176-671 kuolivat kun Mikki ampui heidät ja 176-761 jäi henkiin mutta sillä oli syöpä johon se taisi kuolla vankilassa. Entä kolme muuta eli 176–167, 176–176 ja 176–716 sekä isoisä? Periaatteessa Karhukoplasta saisi oman tarinan.
Missä ovat Kroisos Pennonen ja Kulta-Into Pii?
Tervehdys vieraalle, Lemminkäiselle, Tuumailijalle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.
vieras: Jospa jätettäis nää asiat lukijan mielikuvituksen varaan. Olen ennenkin todennut että en halua kirjoittaa tarinaa uusiksi kommenttiosiossa. Noista vaaleista voi todeta että valtamediamme taas joukkorääkyy kun kansalaiset menivät ja äänestivät väärin. Eivätkä edes kysyneet suomalaiselta valtamedialta lupaa.
Lemminkäinen: Ja se tilauskuponkihan täytetään vaaleissa. On turha mutista systeemistä jos menee ja äänestää edelleenkin järjestelmäpuolueita.
Tuumailija: Kiitokset. Kysymyksiä jää aina auki. Jatkosta on jotain ideaa mutta antaa sen hautua. Menihän tähän Hessujuttuunkin yli vuosi.
Ano1: Kiitos linkistä.
Ano2: Olin muuten ihan unohtanut tuon. Kiitos linkistä.
Ano3: Jos jätetään nuo murhakaavailut. Polpo kuitenkin lukee tätä blogia.
Onko tämä tarinan uusiksi kirjoittamista mutta kumpaan Calisota olisi ollut kallellaan 2016 presdientinvaaleissa, olisiko Trump voinut voittaa Calisotan valitsijamiehet? Nyt kun on välivaalit niin tuo kävi mielessä.
Oikealla aikajanalla Kalifornia on kamalassa tilanteessa. Siellä on laittomasti tulleita meksikolaisia ja muitakin latinoja. Talous on kuralla. San Francisco on kirjaimellisesti persereikä kun kaduilla on paskaa. Paul Joseph Watson kertoo siitä.
https://www.youtube.com/watch?v=ld6qYJe4pRs
Trump sai Kaliforniassa vain 31,62 prossaa kun Clintonin ämmä vei 61,73 pinnna. Demokraateilla on 39 kongressiedustajaa 53:sta ja molemmat senaattorit ovat olleet niillä melkein 30 vuotta. Porukkaa on siirtynyt pois Kaliforniasta, mm. Coloradoon.
https://en.wikipedia.org/wiki/United_States_presidential_election_in_California,_2016
Sitä vastoin Minnesota oli lähellä mennä Trumpille kun se sai 44,92 prossaa. Clintonska sai vähän enemmän eli 46,44 prossaa. Olisi kai Minnesota mennyt Trumpille jos ex-republikaanit Johnson ja McMullin eivät olisi vieneet ratkaisevaa määrää ääniä.
https://en.wikipedia.org/wiki/United_States_presidential_election_in_Minnesota,_2016
Tervehdys, vieras. Tulee tietysti muistaa että jenkkien vasemmistoliberaali media oli ankarasti Trumpia vastaan ja sillä oli taatusti oma vaikutuksensa. Mutta minkälainen olisi ollut Calisotan tulos? Jaa-a… tuo on paha. Calisotassa tietysti ei mitään tapahdu ilman Ankka-konsernin lupaa joten sille lienee yksi ja sama että kummasta valtapuolueesta kongressin edustajat tulevat kunhan ne ovat konsernin takataskussa. Mutta presidentinvaaleista on vaikea sanoa sillä pitäisi osata sanoa että kuka Ankka-konsernia johtaa vuonna 2018. Tupu, Hupu ja Lupukin ovat jo kovasti vanhoja miehiä.
Mutta entä se Calisota muuten. Oma kuvamaailmani siitä pohjaa vanhoihin Carl Barksin ja Al Taliaferron sarjiksiin ja niitten perusteella voi ajatella että Calisota on varsin arvokonservatiivinen. Joten sanoisin että vaalit meni Trumpille luvuin 70 – 30. Vaikka suomalainen versio Aku Ankasta ehkä nykyisin toista mieltä onkin.
Yrjöperskeles se vaan yrittää vastustaa monikulttuurisuutta kaikenlaisin kieroin keinoin. Meinaan, olin eilisaamuna vähällä myöhästyä töistä kun jumiuduin lukemaan tätä. Olisi jäänyt haittamamuilta verorahat saamatta. Gosh!
Jällen nerokas tarina. Siirsin saunaan menoa tämän vuoksi. Ei tätä piirtää tarvitse. Hyvällä mielikuvituksella tarinan kulun näkee ihan silmissään. Kannatti vuosi odottaa.
California taitaa olla USA:n Ruotsi. Kovasti muistuttavat toisiaan. Olen siellä käynyt ja on sääli miten itsetuho sielläkin tuhoaa kauniin osavaltion. Äänestivät siis läpeensä korruptoitunutta Clintoskaa. Ruotsissa vaan ei meinata hallitusta saada kasaan. Uuusinta vaalit tai Lööf. Mikäli Lööfistä tulee pääkanisteri, niin maalla on sen jälkeen enään vain yksi ongelma, Lööf.
Malmössä poliisit ovat hermostuneet jatkuviin jengien välisiin ampumisiin. Niinpä kymmenen jengin edustajat kutsuttiin keskusteluun, uhkaamalla että jos eivät tule niin pollarit heittäytyvät tosi hankaloiksi. Mulle on kyllä mysteeri mitä he sillä tarkoittivat, ehkä kahvitarjoilua ilman korvapuusteja. No, tilaisuuteen saapui yhdeksän jengin edustajat, eivätkä olleet edes päälliköitä. Kutsunnoissa olivat edustettuna mm. Poliisi, sosiaalivirasto ja muita sellaisia. Ohjeistuksena oli että aina kun rikollisjärjestön jäsen astui huoneeseen, niin kaikki nousivat seisomaan. Tällä tavoin osoitettiin respekstiä rikollisia kohtaan, ikäänkuin tasavertoisina neuvottelukumppaneina. Mööten lopputuloksen voi jo varmaan arvata. Kyllä Absurdistan on ihan omansa......
Malmössä on SSU;n (Sveriges Sosialdemokratiska Ungdomsförbund)kokouksissa lopetettu Kansainvälisen soitto, sillä tilalle on tullut jokin muslimi jollotus. Siellä on siis johto vaihtunut. Muuten meiniki on varmaan samaa, sillä SSU on demarien nuorisofalangi jossa opitaan kaikki tulevan poliitikon tärkeimmät työkalut. Nimittäin selkäänpuukotus, totuuden muuntaminen, kansan pettäminen ja puhdas varastaminen sen eri muodoissa. Kuulostaako tutulta?
Bryggen kaupungissa Belgiassa on nimitys Joulumarkkinat muutettu Talvimarkkinoiksi, jottei loukattaisi oikeauskoisia. Syöpä senkuin vaan leviää.
Vähän siihen malliin kuin Tuumailija ylempänä tuumaili, itseänikin jäi hieman mietityttämään mikä teki Hessusta kylmäverisen tappajan, jollainen se alkuperäinen Hessu ei ollut?
Voisiko olla niin, ettei margariinitehtaan räjähdyksessä palannutkaan alkuperäinen Hessu, vaan syntyi hänen kolmas versionsa, jolla oli Hessu I:n älykkyys ja suunnitelmallisuus, mutta jonkun toisen persoonallisuus?
Meinasin vielä kysyä miksei Hessuoletetun ruumiinavauksessa havaittu, ettei kuolema johtunutkaan kännissä palamisesta, koska verenalkoholi oli käytännössä olematon ja kuolinsyyksikin osoittautui ulkoisella väkivallalla aiheutettu masiivinen aivoverenvuoto, mutta en kysykään.
Eihän tämä tarina tapahtunut todellisuudessa eikä edes ihmisoletetuille.
Tervehdys Jaska Brownille, Beckerille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
Jaska: Joo, meillä voiman pimeällä puolella ollaan niin kieroja että hankaloitetaan jopa elinkeinoelämää vittumaisilla kirjoituksilla.
Becker: Lämmin kiitos. Noi sun päivitykset Ruotsista ovat sellaisia että jos ei tietäis tilannetta niin ne ajattelisi hyvänä dystopisena scifinä. Valitettavasti sen tilanteen vaan tietää.
Qroquius Kad: Tokihan kirjoitus jättää kysymyksiä auki. Mitä tuohon ruumiseen tuli niin sehän oli tunnistamattomaksi palanut joten poliisi ei nähnyt mitään tarvetta sen tarkempaan tutkimukseen. Ja se ulkoinen väkivaltakin oli siellä pään sisässä ilman sen kummempia merkkejä.
Calisota on rannikon osavaltio. Don Rosa sijoitti sen sinne missä on pohjoinen Kalifornia. Fyysisiltä oloiltaan varmaan kuin Oregon tai Washington. Jos se on arvokonservatiivinen niin se taitaa olla ikään kuin jokin Keskilännen osavaltio olisi copypastettu Tyynenmeren rannikolle. Reagan sai 1984 vaalissa Nebraskassa 70,55 prossaa ja Kansasissa 66,27 prossaa. Koko republikaanipuolue aloitti Keskilännessä kun se perustettiin Wisconsinissa 1854.
Tervehdys, vieras. Varmaankin noin tämän voisi tulkita.
Lähetä kommentti