Arizona, joskus
1950-luvun lopussa
Valtatie 66:tta
pitkin ajoi parhaat päivänsä nähnyt vuosimallin 1949 DeSoto Custom. Auton ratissa
oli yksinäinen nainen, tarkemmin sanoen Minni Hiiri. Minni lähenteli iältään
neljääkymmentä mutta oli oikein näyttävän näköinen naaras edelleenkin. Sen hän tiesi
itsekin ja oli käyttänyt ulkoisia avujaan hyväkseen elämässään härskin
tietoisesti sekä menestyksellä. Tosin jossain vaiheessa menestys alkoikin
hiipua ja tällä hetkellä Minni ei oikein tiennyt mitä tehdä elämälleen. Kaikki
oli jumiutunut jotenkin paikalleen. Jumiutunut jo monta vuotta.
Vielä joitain
vuosia sitten hän oli asunut Ankkalinnassa. Kaupungissa jossa hän oli asunut
vielä silloin koko ikänsä. Vaikka hän oli aina ollut älykäs ja häikäilemätön
nainen hän ei ollut kuitenkaan haaskannut aikaansa liikaan koulunkäyntiin vaan
keskittynyt miehiin jotka tarjosivat oikeanlaiselle naiselle paljon nopeamman
urannosteen kuin pitkä ja tylsä koulunpenkillä istuminen. Minni oli aina
tiennyt että tyttö istuu lompakkonsa päällä mutta ei ollut omallaan sentään
suoraan rahastanut. Fiksumpaa oli ohjata ja opastaa sillä lompakollaan tapahtumia
haluamaansa suuntaan. Saada mies ajattelemaan niin kuin hän halusi ja vielä
saada kuvittelemaan että ne olivat hänen omia ajatuksiaan. Huoraamista kun oli
niin monenlaista. Jotkut huorat levittivät vain jalkansa mutta taiteilijat
tekivät asiakkaasta kohteen jonka he ottivat kokonaan haltuunsa. Sieluaan
myöten.
Monenlaisia oli
miehiäkin mutta merkittävin miessuhde hänelle oli ollut ankkalinnalainen
poliisi ja sotasankari Mikki Hiiri jonka kanssa Minnillä oli ollut jonkinlainen
on/off-suhde. Suhteen off-vaiheissa hän oli myös ollut kiinteissä ja
intiimeissäkin tekemisissä ankkalinnalaisen pahamaineisen MC Demontoothin
kanssa eikä sen johtaja Aku Ankkakaan ollut hänelle sängyssä vieras. Akua tosin
Minni ei ollut koskaan yrittänyt ohjailla ja johdatella mihinkään suuntaan. Aku
oli siihen aivan liian älykäs ja ennen kaikkea aivan liian vaarallinen. Aku oli
todennut yhtenä elämänfilosofianaan että ”huorat ei hurmaa ja linna ei pelota”
ja Minni tiesi Akun olevan tosissaan. Akun kanssa ei kannattanut leikkiä.
MC Demontoothin pahat pojat olivat kiinnostavia ja kiihottavia. Niin oli myös Mikki joka oli omalla tavallaan myös paha poika. Toisella puolella lakia tosin. Tai miten sen nyt otti. Minni tiesi – tai osasi arvata – Mikistä asioita joita ei edes Police Department of Duckburg tiennyt. Mutta lopulta kävi ilmi että myös Mikki oli niitä miehiä joita naiset eivät kiedo pikkusormensa ympärille. Niinpä Mikki oli on/off-suhteeseen lopulta kyllästyttyään käskenyt Minnin painua helvettiin ja Minni tiesi Mikin myös tarkoittavan sitä. One way ticket.
MC Demontoothin pahat pojat olivat kiinnostavia ja kiihottavia. Niin oli myös Mikki joka oli omalla tavallaan myös paha poika. Toisella puolella lakia tosin. Tai miten sen nyt otti. Minni tiesi – tai osasi arvata – Mikistä asioita joita ei edes Police Department of Duckburg tiennyt. Mutta lopulta kävi ilmi että myös Mikki oli niitä miehiä joita naiset eivät kiedo pikkusormensa ympärille. Niinpä Mikki oli on/off-suhteeseen lopulta kyllästyttyään käskenyt Minnin painua helvettiin ja Minni tiesi Mikin myös tarkoittavan sitä. One way ticket.
Tämä sai Minnin
miettimään. Tosiasiassahan hän oli kytännyt koko ikänsä Mr. Jackpotia jonka
vamppaisi ja alkaisi sitten miljonäärin edustusvaimoksi. Nyt aika oli mennyt
Minnin ohi. Siinä vaiheessa jo yli kolmekymppisenä hänellä olisi kyllä vielä vientiä
miesmarkkinoilla mutta miljonäärimarkkinoilla enää ei. Ei varsinkaan Ankkalinnassa
jossa hänen suhteensa niin Mikkiin kuin MC Demontoothiin tiedettiin liian
laajalti. Häneen ei haluttu koskea. Tai haluttiin kyllä mutta ei uskallettu. Ja
ne koulutkin olivat jääneet käymättä.
Oli aika nostaa
kytkintä ja etsiä onnea muualta. Ankkalinna ei sitä enää tarjonnut.
Ensimmäisenä
Minni oli Ankkalinnasta lähdettyään ja Calisotan osavaltion ylitettyään ajanut
Nevadaan, Renon kasinokaupunkiin. Siellä hän oli viettänyt jonkun aikaa Hannu
Hanhen kanssa. Hannu oli aikanaan häipynyt Ankkalinnasta koska Aku Ankka oli
hakannut hänet tohjoksi palattuaan sodasta ja yllätettyään hänet itse teosta
Iines Ankan kanssa. Hannu oli uskonut kerrasta ja oli ollut jo pitkään ollut
Renon kasinolla pokeripöydän pitäjänä. Alkuun Hannu oli Minnin nähdessään
lähestulkoon tehnyt kauhusta löysät housuunsa kunnes Minni oli selittänyt ettei
hänen saapumisellaan ole mitään tekemistä Akun ja MC Demontoothin kanssa.
Hannu Hanhi oli
vain alkuetappi jossa Minni vähän keräsi voimiaan. Ei hän mitään varsinaista
suhdetta tuon aikanaan onnekkaaksikin kehutun hanhen kanssa suunnitellut. Samalla
hän alkoi myöntää itselleen että Mr. Jackpot taisi jäädä loppuiäksi löytämättä
joten oli aika elättää itsensä konservatiivisin keinoin tarjoilijan hommissa.
Niitähän hän oli tehnyt ennenkin. Minni läksi suurinpiirtein lanttia heittämällä
ajamaan itään ja löysi ensimmäisen työpaikkansa noin sadan kilometrin päässä
Renosta sijaitsevasta pienessä Lovelockin kaupungissa sijaitsevasta road bar
& grillistä. Paikan ikkunassa oli kyltti ”help wanted” ja Minni marssi
sisään. Paikan omistaja oli heti myyty sillä Minnihän osasi antaa miehille
sellaisia hienovaraisia seksuaalisia vihjeitä jotka saattoi tarvittaessa
kategorisesti kiistää ja toisaalta halutessaan panna toteen.
Minni ei pysynyt
yhdessä paikassa kovin pitkään. Matka jatkui tarjoilijanhommasta toiseen.
Lovelock, Mill City, Carlin, Spring Creek ja West Wendover jonka takana olikin
sitten Utahin osavaltio. Minni pistäytyi Salt Lake Cityssä ja vaikka hän Ankkalinnan
kaltaiseen suurempaan kaupunkiin kaipasikin niin totesi touhun olevan liian
mormoonia hänelle. Hänenhän piti ohjailla rikasta miestä eikä olla kolmen muun
vaimon kanssa jonkun jätkän ohjailema. Siispä tiukka käännös, suunta
lounaaseen, takaisin Nevadaan ja Las Vegasiin jossa hän viihtyikin pari vuotta.
Olihan paikassa toki hänelle töitä. Oli siellä myös mr. Jackpoteja yllin kyllin
mutta heille oli tarjolla jo paljon nuorempiakin gold diggereitä. Niinpä oli
aika vaihtaa jälleen maisemaa.
Minni suunnitteli
siirtyvänsä Arizonan puolella samanlaiselle töissä/tien päällä-kierrokselle
kuin oli ollut Nevadassakin. Ehkäpä hän
jatkaisi siitä vielä stetsonhattujen maahan Teksasiin. Huono tuuri tosin iski
heti päälle ja valtatiellä 66 pienen Crozierin kylän jälkeen DeSotosta puhkesi
rengas. Minni ei onnekseen ollut mikään kädetön ja avuton nainen vaan vaihtoi
renkaan kovassa helteessä ja tuumi että seuraavassa paikassa pitäisi yöpyä ja
katsoa löytyisikö sieltä korjaamo josta saisi uuden rengasparin eteen.
Puhjennut rengas kun oli aika kulunut ja vararengas puolestaan uusi joten
ohjaus puolsi ikävästi. Seuraava kyläpahanen oli nimeltään Truxton. Infokyltin
mukaan paikassa oli parituhatta asukasta, paikasta löytyisi korjaamo ja heti
ennen keskustaa oli vielä avoinna oleva motelli. Siispä motellin parkkiin ja
asioimaan. Täällä vietettäisiin yö.
Ennen
poistumista autostaan Minni tarkisti tuttuun tapaan olkalaukkunsa. Hän teki
niin aina kun oli menossa tuntemattomaan paikkaan tapaamaan tuntemattomia
ihmisiä. Laukussa oli pieni 6,35-millinen Baby Browning-pistooli. Hän muisti
kuinka oli saanut sen aikanaan MC Demontoothin 176-671:ltä. Hän oli viettänyt
iltaa MC:n tallilla ja 176-671 oli kysynyt:
- Minni hei…
onko sulla muuten mitään turvanasi kun liikut yksin. Kaupungilla kulkee pahoja
heppuja, you know…
Minni tiesi
kyllä että ne pahimmat heput istuivat juuri täällä mutta kaikki oli tietysti
suhteellista. Täällä hän oli absoluuttisen turvassa. Hän näytti olkalaukussaan
pitämää mattoveistä. 176-671 katsoi veistä ja tuumaili:
- Fuckin´ aye…
that ain´t fucking enough… you need some more…
Sitten hän pyysi
Minniä odottamaan ja poistui hetkeksi palaten mukanaan tuo pieni pistooli ja
pari rasiaa panoksia.
- Tytöllähän
pitää olla aina salaisuuksia… ja tuo pysäyttää huomattavasti mattoveistä
paremmin… osaatko käyttää sitä?
- Osaan.
Se pieni
salaisuus oli kulkenut hänen mukanaan siitä saakka. Ampua hänen ei ollut
koskaan tarvinnut mutta pari kertaa hänen road trippinsä aikana pistooli oli
täytynyt ottaa esille kun joku jätkä ei ollutkaan niin hurmaava kuin omasta
mielestään oli ja se oli saanut aikaan päähänpiston ottaa väkisin haluamansa.
Kohti osoittava pistoolinpiippu, pienikaliiberinenkin oli omiaan poistamaan
typerät päähänpistot. Varsinkin kun pistoolia kädessään pitävän Minnin ilme
kertoi että liipaisimesta oli otettu jo etuveto pois.
Minni asteli
sisään motellin vastaanottoon ja huomasi ikkunassa matkan varrelta tutun ”help
wanted”-kyltin. Jaa… saattaisihan tässäkin kyläpahasessa viettää muutaman
kuukauden ja tienata muutaman taalan. Respassa pöydän takana istui nuori ja
varsin ujon oloinen mies. Minniä ehkä kymmenen vuotta nuorempi, Ehkä jopa pari
vuotta enemmän. Minni esittäytyi:
- Iltaa. Minä
olisin kiinnostunut yöksi huoneesta ja sitten mahdollisesti pidemmäksi ajaksi
työpaikasta. Olen Minni Hiiri.
- Tuota, iltaa.
Minä olen Norman… Norman Bates. Ja minä… minä kyllä tarvitsisin apua.
- Minkähänlaista
apua te olisitte vailla? Normaalia tarjoilijan ja siivoojan hommia?
- Niin no
sitäkin… mutta oikeastaan minä apulaisen sijasta tarvitsisin assistant
managerin. Auttamaan kaikessa. Kun suoraan sanottuna minä en ole kovin hyvä
motellinpitäjä. Pidin tätä äitini kanssa mutta… hän nukkui pois puolitoista
vuotta sitten. Ja minä olen vähän hukassa tämän homman kanssa.
- Olen kovin
pahoillani menetyksestänne. Mutta luulen, että olen se henkilö jota etsitte.
Jos minä ottaisin sen huoneen niin ryhdytään tutkimaan sitä toimenkuvaa
tarkemmin kun olen nukkunut yön. Olen ajanut melko pitkän matkan ja joutunut
vaihtamaan renkaankin välillä.
- Tuota… ilman
muuta.
Aamulla
sovittiin sinunkaupoista sekä työsuhteesta ja Minni alkoi tutustua motellin
toimintaan. Poika oli ainakin ollut rehellinen. Hän oli kertonut että äidiltä
oli jäänyt jonkin verran säästöjä joilla hän oli pyörittänyt koko ajan
tappiolla käyvää motelliaan, mutta säästötkin alkoivat huveta. Kirjanpito oli
onneton eikä motelli muutenkaan houkutellut ihmisiä muuta kuin ohimennen
nukkumaan ja syömään omia eväitään. Edes minkäänlaista ruokalaa ei ollut. Sen
virkaa teki virvoitusjuoma-automaatti. Olipa sentään jääkaapit huoneissa. Motelli
oli pelkkä ankea nukkumaputka valtatien varrella. Ei mitään muuta.
Nopeaälyisenä,
toimintakykyisenä ja sopivia suhteita omaavana naisena Minni kehitti nopeasti
päässään suunnitelman ja esitteli sen Normanille. Ujoudestaan ja arkuudestaan
huolimatta poika ei ollut mitenkään tyhmä ja tajusi suunnitelman kiistattomat edut
vaikka siinä lain kannalta kovasti harmaalla alueella liikuttiinkin. Mutta hän
kysyi ihmetellen:
- Ymmärrän
suunnitelmasi edut. Mutta sen toteuttaminen vaatii rahaa. Eikä minulla ole
sellaisia summia. Enkä minä mistään lainaakaan saa.
Minni vastasi
puolestaan samalla hienoista – joskin hyvin varovaista – naisellista viestiä
lähettäen:
- Mutta minäpä
tiedän mistä sitä saattaa saada.
- Jos onnistut
niin olen valmis yrittämään. Niin tuota… sinun kanssasi… minulla ei olisi yksin
rohkeutta.
Minni hymyili ja
vastasi:
- Minun täytyy
soittaa kaukopuhelu.
American
Telephone and Telegraph Company sai tehtäväkseen yhdistää erään amerikkalaisen
kaukopuhelun Arizonan Truxtonista Calisotan Ankkalinnaan ja tarkemmin sanoen MC
Demontoothin kerhotiloihin jossa puhelun otti vastaan juuri oikea henkilö eli
Aku Ankka. Aku asui vakituisesti kerhotiloissa koska mielsi kerhon omaksi ja
ainoaksi perheekseen. Veljenpojat liikkuivat maailmalla liittovaltion hommissa
ja Mummo Ankka sekä Hansu asuivat kaukana maalla ja heitä Aku näki harvoin. Ikivanha
Roope-setä oli puolestaan eristäytynyt rahasäiliöönsä ja johti sieltä
imperiumiaan jonka suuruuden ja vaikutusvallan tiesi vain harva. Se imperiumi
oli tosin pikkuhiljaa siirtymässä hänen entiselle sihteerilleen ja nykyiselle
vaimolleen Nenonilla MacAnkalle. Naiselle joka – toisin kuin Minni – oli löytänyt
itselleen sen Mr. Jackpotin. Hyvin tilannetajuisena miehenä Aku ei jäänyt
ihmettelemään Minnin soittoa vuosien jälkeen joten nopeitten kuulumisten
vaihtamisen jälkeen hän totesi:
- Et soittanut
Arizonasta vain kysyäksesi kuulumisia. Olet jotain vailla. Kerro.
Minni kertoi,
Aku kuunteli ja puntaroi kuulemaansa koko ajan. Se, mitä Minni ehdotti kuulosti
aivan järkevältä. Akulla ei myöskään ollut Minniä kohtaan mitään
hampaankolossa. Toki nainen pyri aina manipuloimaan miehiä mutta Akun kohdalla
hän oli aina tiennyt paikkansa. Mikä tärkeintä, Minni ei puhunut lahjoituksesta
vaan lainasta ja puhuessaan hän myös kertoi suunnittelemastaan
takaisinmaksuaikataulusta ja koroista. Ja lisäksi paikkaa saattoi käyttää
rahanpesuun.
Kaikkein
tärkeintä oli se, että Minni ei ollut sanonut sanaakaan siitä, minkä Minni
tiesi ja minkä Aku puolestaan tiesi Minnin tietävän. Eli sen, että Mikki Hiiri
oli cop on the take. Oli ollut MC Demontoothin taskussa jo kauan. Minni pitäisi
selvästi suunsa kiinni jatkossakin ja Demontooth säilyttäisi erittäin tärkeän
työkalunsa jatkossakin. Aku ei antanut armoa pettureille mutta toisaalta hän
osasi palkita uskollisuuden. Niinpä hän päätti suostua Minnin lainaehdotukseen
ja lähettää Minnin pyynnöstä juuri Pelle Pelottoman viemään rahoja ja tekemään
samalla tiettyjä, no, teknisiä asennustöitä.
Pellen mukaan
saisi lähteä pari Demontoothin Ankkalinnan miestä ja he saisivat poimia
matkallaan pari timpurintaitoista kaveria Arizonan puolelta Bullhead Cityn
chapterista. MC Demontoothillahan oli chaptereita Calisotan lisäksi jo
Nevadassa, Idahossa, Oregonissa ja Arizonassa. Turha tuhlata lainarahoja
remonttihommiin kun osaavaa porukkaa löytyi omistakin. Minni oli kertonut että
tarvittavat tilat kyllä löytyvät mutta pientä viilailua ja muuntelua
tarvittaisiin. Asiat etenivät nopeasti ja kahta kuukautta myöhemmin Bates Motel
mainosti uusiutumistaan:
Täysin
uudistunut Bates Motel, Bar & Barbeque oli muuttunut nukkumaputkasta
viihdekeskukseksi. Huonepaikkojakin oltiin tehty muutama lisää sillä itse
motellipuoli oli parakkityyppinen ja lisätilaa oli helppo rakentaa.
Päärakennuksen alakerrasta taas oltiin tehty kapakan ja ravintolan yhdistelmä.
Olut ja whisky maistuivat tietysti pahemmin mainostamattakin mutta
lisäsäväyksen toi Minnin ehdotuksesta Truxtoniin muuttanut Minnin
lapsuudenystävä Klaara Kotko jonka tulinen texmex-keittö saavutti nopeasti
suosiota myös naapurikylissä Hackberryssä, Crozierissa ja Peach Springsissä
sekä myös alueen hallintokeskuksessa Kingmanissa.
Pelkästään
juoman ja hyvän ruuan yhdistelmä vie jo itsessään pitkälle mutta Batesissa oli
vielä pari erikoisuutta. Uhkapeli oli Yhdysvalloissa hyvin säännösteltyä mutta
ihmisellä oli jokin kumma vietti päästä eroon rahoistaan. Arizonasta tietysti
saattoi mennä Las Vegasiin mutta sellaiset reissut olivat kuitenkin turhan
tyyriitä. Bates Motelkaan ei ylläpitänyt uhkapeliä. Mutta sillä oli oma –
suljettu – pelihuone jonne pääsi maksua vastaan ja jossa halukkaat – joita oli
lukuisia – saattoivat läiskiä keskenään pokeria ja heittää noppaa. Panoksia ei
säännöstelty. Ne olivat asiakkaan päätettävissä. Luonnollisesti tarjoilu pelasi
myös pelihuoneen puolelle.
Tarjoilua
puolestaan hoitivat Aku Ankan paikalle hankkimat hyvännäköiset ja vähäpukeiset
naiset jotka olivat motellilla aikansa tienaamassa ja palasivat taas
Ankkalinnaan. Tienaamiseksihan tarjoilutyön muutti se, että heillä oli
tarjottavana maksusta muutakin lihallista herkkua kuin Klaara Kotkon maittavat
annokset. Järjestyksenpitäjinä oli aina vuorollaan pari MC Demontoothin
Bullheadin chapterin kioskin kokoista miestä. Itse asiassa motellille kyseiset
miehet tulivat hyvin halvaksi sillä Demontooth oli samalla ostanut paikallisen
korjaamon ja käytti niin miesten palkkoja kuin korjaamoakin rahanpesussa.
Win-win tilanne molemmille. Sinänsä järjestyshäiriöitä ei ollut juuri
muutenkaan sillä pieni, mutta karismaattinen Minni piti hallussaan armotonta
porttikieltovaltaa.
Puolen vuoden
kuluttua Minni ja Norman katsoivat Minnin ylläpitämiä tilikirjoja ja viivan
alla oli reilusti mustaa. Tulokseen saatoi olla enemmän kuin tyytyväinen ja
paikan suosio kasvoi edelleenkin. Minni tiesi että Norman oli katsellut häntä
jotenkin ujon himokkaasti. Hän olisi toki voinut vampata miehen milloin vain
mutta joku pidätteli häntä. Norman tuntui käyvän henkilökohtaista taistelua.
Minni vaistosi sen, joskaan ei osannut tarkemmin määritellä sitä. Minni antoi
Normanille aikaa vaikka olikin jo päättänyt että hän nappaa tuosta miehen
itselleen. Hän kun oli aikaa sitten menettänyt uskonsa romanttiseen rakkauteen.
Parisuhteen piti tuoda naiselle turvaa. Erityisesti taloudellista turvaa. Ja
sitä Bates Motel, Bar & Barbeque tarjoaisi.
Tilitilanteen
katsominen sai Normanin yleensä ujoille kasvoille leveän hymyn. Sitten hän
painoi kuitenkin ujosti päänsä ja sanoi:
- Minni… mikään
tästä ei olisi onnistunut ilman sinua… ja minä haluaisin… haluaisin…
Minni päätti
auttaa:
- Vielä hieman
enemmän? Meidän keskenämme?
- Niin… mutta
minun on vaikeaa… olen pari kertaa ihastunut… sillai kaukaa… he olivat nuoria…
minun ikäisiäni suurinpiirtein… mutta sen ihastumisen myötä on tullut myös
viha… halu vahingoittaa… tunne, että he häpäisisivät… äitini… mutta sinun
kohdallasi sitä vihaa ei ole tullut…
Nyt Minnille
aukesi Normanin päässä oleva solmu. Minni ei halunnut psykologisoida liikaa.
Siitä ei yleensä tullut kuin hankaluuksia. Mutta kyseessä oli siis ollut
jonkinlainen dominoiva äiti joka ei ollut halunnut koskaan katkaista napanuoraa
poikaansa. Äiti, joka ei koskaan hyväksynyt poikansa elämään muuta naista kuin
hänet itsensä ja jolle nuoret naiset olivat aina uhka. Mutta Minni puolestaan
oli tarpeeksi vanha käymään tuon kuolleen äidin kanssa henkiseen sylipainiin ja
voittamaan. Nyt hän iski kaiken naisellisen taitonsa pöytään, vietteli Normanin
helposti ja tarjosi hänelle elämänsä kyydit. No, olivathan ne samalla hänen
elämänsä ensimmäiset kyydit mutta Minni jos kuka tiesi kuinka vaakamambo
tanssitaan ja hän oli se joka osasi siinä tanssissa viedä.
Mutta seuraavana
päivänä kävi ilmi että vielä oli yksi asia tehtävänä. Minni tiesi että motellin
päärakennuksessa oli ylimmän kerroksen yksi huone ollut aina lukittuna. Hän oli
oppinut että ei kannattanut alkaa tunkea kuonoa asioihin jotka eivät itselle
kuulu. Eihän se huone ollut motellinpidon kannalta mitenkään tarpeellinen. Nyt
se ovi kuitenkin aukeaisi. Normanista aisti eilisen yön jälkeen tietyn
vapautumisen mutta äänessä oli vielä se vanha vire. Äiti piti vieläkin kättä
hänen kurkullaan. Kaikesta huolimatta. Norman sanoi oven edessä kaivaen avaimen
taskustaan:
- Ymmärrän jos
tämän jälkeen haluat pakata kamppeesi ja lähteä. Toivoisin että jäisit. Mutta
minun on pakko näyttää tämä. Katsos, kun minä en vaan pystynyt… en niin
millään… en ennen sinua… ja nyt… minä en halua valehdella… siksipä…
Sitten hän
aukaisi oven.
Jaahah… se
henkinen sylipaini olikin sitten ollut paljon kovempi kuin mitä Minni oli
kuvitellutkaan. Ja sai edellisen yön tuntumaan hyvin groteskilta. Harvapa
nainen sitä on nainut samassa kerroksessa jossa oli häntä naivan miehen äidin
muumioitunut ruumis. Mutta joo… Norman halusi olla rehellinen ja löi kaikki
kortit pöytään. Ja olihan Minni nähnyt pahempaakin. Eläviä ihmisiä tuli pelätä.
Ei kuolleita. Mutta tuo raato täytyi joka tapauksessa hävittää.
Seuraavana yönä,
kun motellin viihdepuoli oli jo sulkeutunut ja mikäli joku ohikulkija olisi
ollut katsomassa hän olisi nähnyt vuosimallin 1949 DeSoton peruuttavan päärakennuksen
takaovelle ja naisen kävelevän autosta sisälle. Sitten hän olisi nähnyt sen
saman naisen ja miehen kantavan säkissä jotain auton peräkonttiin ja sen
jälkeen hän olisi nähnyt auton poistuvan paikalta kohti autiomaata. Kolmea
tuntia myöhemmin hän olisi nähnyt auton palaavan. Mutta ohikulkijaa ei ollut
paikalla joten mrs. Norma Bates suostui, tai ainakin oli pakotettu kuolemaan
lopultakin ja lopullisesti. Kuukautta myöhemmin Minnistä tuli lyhyellä Las
Vegasin reissulla mrs. Minnie Bates.
Bates Motel, Bar
and Barbeque sai lisää suosiota ja tuotti mukavasti. Mutta Minni katsoi jo
tulevaisuuteen. Jossain vaiheessa toimintaa kannattaisi laajentaa. Ehkä
Flagstaffiin. Miksei Phoenixiinkin. Ja Normania piti kouluttaa. Tosin hänen
tajuamattaan. Menestyksen myötä – ja ennen kaikkea päästyään eroon äitinsä
haamusta – hän oli saanut lisää itsevarmuutta ja päässyt pala palalta pois
ujoudestaan. Luonnollisesti asiassa auttoi Minni ja Norman ajatteli paljolti
Minnin ajatuksia pitäen niitä ominaan. Tämän jos minkä Minni osasi.
Norman oli saanut
myös suosiota alueen ihmisten keskuudessa. Häntä pidettiin hyvänä ja
vastuullisena yrittäjänä ja muutenkin luotettavana miehenä. Honest and hard
working American man. Tämä maine kannattaisi realisoida. Sillä Minni oli
seurannut hyvin huolissaan Yhdysvaltain liittovaltion Interstate
Highway-suunnitelmaa, erityisesti Interstate 40-tietä joka muuttaisi valtatie
66:n merkityksettömäksi kärrypoluksi. Sen myötä Truxtonissa ei ollut
tulevaisuutta. Oli pyrittävä askel kerrallaan eteenpäin. Motellin toiminnan
laajentaminen muualle oli yksi askel. Ja Minni olisi suunnitellut toisenkin
askeleen:
- Norman, kulta.
Minä olen vähän ajatellut. Mitäpäs jos rupeaisit pormestariksi?
Normanin silmät
menivät teevadeiksi. Hän tiesi kyllä että nykyinen paikallisen
hallintokeskuksen Kingsmanin pormestari olisi jäämässä vuoden päästä
eläkkeelle. Mutta Minnin ehdotus tuli aivan puskista.
- Hä?
Pormestariksi? Eihän siihen hommaan noin vaan ruveta. Siinähän on vaalit. Enkä
minä politiikkaa oikein ymmärrä.
- Sinä olet itse
asiassa suosittu mies. Hyvin suosittu. Siellä Kingmanissakin. Siellähän
Truxtoninkin asioista päätetään. Maineesi on levinnyt. Eikä sinun tarvitse
osata. Vielä. Minä opetan. Sinusta tulee oikein kunnon konservatiivinen
redneck-republikaani. Ja meillä on vielä muutama ässä hihassa. Sinä tulet
saamaan tukea enemmän kuin uskotkaan…
Minni eli elämää
kuin shakinpelaaja eli ajatteli aina muutaman siirron eteenpäin. Siihen
ajatteluun kuuluivat ne Pelle Pelottoman tekemät tietyt tekniset asennustyöt.
Käytännössä ne olivat kaksisuuntaisen peilin takana oleva filmikamera joka
tarvittaessa kuvasi kun tietyt asiakkaan touhusivat huorien kanssa. Ja niitä
tiettyjä asiakkaita olivat sattumoisin olleet sekä nykyinen pormestari, vahva
seuraajaehdokas pormestarin virkaan, paikallisen sanomalehden päätoimittaja
sekä eräs paikallinen menestyksekäs yrittäjä. Jotka olivat sattumoisin kaikki
naimisissa.
Heidät
kutsuttiin käymään yksi kerrallaan Bates Motellissa. Tapaamisessa oli mukana
Minni sekä kaksi MC Demontoothin miestä. Tällä kertaa liivit päällä. Tapaaminen
meni varsin yksinkertaisessa päiväjärjestyksessä. Ensin Minni näytti jokaiselle
niin sanotusti erittäin raskauttavaa valokuvamateriaalia todeten samalla:
- Eikö teidänkin
mielestänne ole niin että juuri Norman Bates on sopiva mies seuraavaksi
pormestariksi?
Tämän jälkeen MC
Demontoothin miehet sanoivat:
- Mikäli teille
sattuu tulemaan mieleen jotain typerää, niin kuin vaikka kylmentää mr and mrs
Bates niin siinä tapauksessa me löydämme teidät ja tapamme teidät. Jatkossa te vahditte
heidän turvallisuuttaan kuin pikkulapsen silmää. Vaikka joku sattuisi ajamaan
heidän päälleen vahingossa autolla niin pidämme teitä vastuullisena. Teitä on
varoitettu. Emmekä me varoita turhasta ja varoitamme vain yhden kerran.
Noille miehille oltiin
esitetty tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Tapaamisen seurauksena heidänkin
mielestään juuri Norman Bates oli sopiva mies seuraavaksi pormestariksi ja he
toivat sen myös vahvasti julki.
Niinpä Kingsman
Daily Miner saattoi uutisoida…
Ja neljä vuotta
myöhemmin…
Niin. Vaikka
julkisuudessa asiasta valettiinkin vielä kannuja niin päätös oli jo tehty. Tai
no, Minni oli sen tehnyt. Norman hakisi kuvernööriksi ja tulisi myös
voittamaan. Politiikan ulkopuolelta tulleella nuorella ja suositulla ehdokkaalla
oli kova noste ja menestys keräsi lisää menestystä. Minni ymmärsi että koska
hän ei koskaan törmännyt Mr. Jackpotiin niin hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa
kuin kehittää sellainen itse. Norman oli siihen täydellinen. Jotkut miehet,
niin kuin hän olivat muovattavaa vahaa. Jotkut taas, niin kuin Aku Ankka olivat
immuuneja naisten manipulointiyrityksille. Ja olihan Norman ihan kiva mies. Hän
olisi Minnille ikuisesti uskollinen sillä olihan Minni vapauttanut hänet omasta
aaveestaan. Itse Norman ei olisi siihen koskaan pystynyt. Minnin ja Normanin
välillä oli side joka meni kuoleman rajan yli elämän puolelle. Itse asiassa
Norman oli aivan loistava aviomies.
Tiedä vaikka
ruokahalu vielä kasvaisi mutta saattaisi olla että Minni tyytyisi
kuvernöörinrouvan asemaan ja asumiseen Phoenixissa. Ei hän oikeastaan kaivannut
minnekään Washingtoniin. Ja hän oli oppinut pitämään Arizonasta. Sen vuoksi hän
oli päättänyt pitää käynnissä myös alkuperäisen Truxtonissa sijaitsevan Bates
Motel, Bar & Barbequen vaikka Interstate 40 näivettikin vanhan route 66:n
varrella sijaitsevia kaupunkeja. Osittain Minni halusi pitää paikan
sentimentalisuuden takia. Olihan se hänen henkilöhistoriassaan tärkeä, ehkä se
tärkein paikka.
Ja osittain myös
siksi että hän uskoi sattuman voimaan. Sattuma rikkoi aikanaan Minnin
autonrenkaan ja sai hänet yöpymään Bates Motelissa. Toinen sattuma tapahtui
1960-luvun alussa. Muuan nuori englantilainen reppumatkailija, nimeltään Mick
oli viettänyt pari yötä Bates Motelissa ja Minni oli tutustunut häneen. Pojan
unelma oli takaisin Englantiin palattuaan perustaa menestyksekäs
rock´n´roll-bändi ja ryhtyä sen laulajaksi. Poika antoi vähän ääninäytteitäkin
ja kieltämättä kaverin ääni oli siihen uuteen rock-musiikkiin enemmän kuin
sopiva.
Hetken
mielijohteesta Minni oli pannut soimaan vanhan amerikkalaisen Bobby Troupin
kappaleen Route 66 ja todennut että se kävisi ehkä Mickin äänelle sekä sille
uudelle rock-musiikkityylille. Mick oli innostunut asiasta ja kirjoittanut sekä
laulun että sen tekijän ylös. Pois lähtiessään hän vielä totesi:
- Ma´am. Te
kuulette minusta vielä. Kiitos vieraanvaraisuudesta ja vinkistä.
Minni ei koskaan
ollut kysynyt tuon nuoren englantilaisen miehen sukunimeä. Mutta joku aika
sitten hän oli saanut postipaketin Englannista. Paketissa oli singlelevy ja
lappu ”thank you mrs Bates”. Uudelta, menestyksekkäältä brittiyhtyeeltä. Olihan
Minni toki kuullut yhtyeestä mutta ei ollut osannut yhdistää sitä siihen tiettyyn
nuoreen mieheen.
Näköjään sekä
Minni että Mick olivat onnistuneet toteuttamaan unelmansa. Ja ehkä tuo mainetta
saanut laulu tekisi eräästä vanhasta valtatiestä klassikon.
Get your kicks… on
route sixty-six…
*
Lämmin
kiitos eräälle Anolle inspiraatiosta. Kypsyttely vaan kesti pari vuotta.
Aikaisemmat
Ankkatarinat:
(Sisältää
Aku Ankan valinnat, Tupun, Hupun ja Lupun valinnat ja Roope Ankan valinnat)
21 kommenttia:
Niinpä niin hyvä vaihtoehto tarina ja Klaara Kotkon texmex tarjoilu, vain Heluna, Polle Koninkaulus ja Pluto kaipaavat esiintymistä. Kultainto Pii aka Kroisos mahdollisesti meksikolaisen huumekartellin johtaja. Mutta tarinat ovat hyviä ihan kuin elävästä elämästä juutalaisten, irlantilaisten ja italialaisten liikemiesten touhuista.
Kaikki Ankkalinna-tarinat ovat olleet mainioita, ja niitä on erinomaisen vaikeaa rankata keskenään. Eihän siihen tarvettakaan ole, mutta silti tuntuu jotain tarvetta yrittää.
Tämä tarina alkaa Disney-noirina, joka vaikuttaa muuttuvan psykologiseksi trilleriksi. Sitten tarina saa uuden känteen:
se on edelleen Disney-noiria, mutta siihen tulee lähisuhdetta yllättävän syväluotaava käänne.
Tämä käänne etenee romanttiseksi trilleriksi, joka ratkeaa ellei nyt onnellisesti, niin ainakin kaikkien osapuolten kannalta positiivisesti.
Näin äkkiseltään sanoisin tämän mielestäni parhaaksi Ankkalinna-tarinaksi, tähän asti parhaana pitämäni Mikki Hiiren amok-tarinan synkkyyden jälkeen.
Kannatti tosiaan pari vuotta kypsytellä sillä tarina on mukaansa vievä, pirun hyvä.
Norman Batesin mukaan otto oli hyvä veto, sillä leffan pariinkin kertaan nähneenä sitä tuumii että kappas vain, tästä olisivat Hitchkok ja Disney saaneet kassamagneetin, jos olisivat tehneet yhteisen projektin.
Tuosta Roope Ankasta voisi myös ehkä kehitellä jotain malliin George Soros, Rockenfeller tai Rotschildit jotka manipuloivat hallintoa ala Deep State.
Nää Ankkalinnatarinat ovat upeita. Ansaitsivat tulla ulos painettuna kirjana.
Ei paha - Uotista lainatakseni.
Täytyi vallan laittaa kivet pyörimään Route 66:n tahtiin. Wanaha, jo Napsterin aikainen ämpäri rokkaamaan.
Norman for president!
Pyssymies
Tuli vaan mieleen: 1972 Nixonin syrjäyttää rebuplikaanien oma kennedy, raketin lailla noussut Bates. Virkaanastujaisissa rokkaa vaalikiertueellakin rokannut Rolling Stones.
Bates laillistaa marihuanan ja saa hipit tuekseen. Konservatiivit ja punaniskat siellä jo olivatkin. Heroiinia aletaan vainota tarmokkaasti, hinta nousee ja tarjonta vähenee.
Pohjoisvietnamin yllä rokkaa B52 ja F4, ilman käsien sitomista, kivikauden takaisin ja migit päreiksi - rauha solmitaan vuodessa. Kiina ja neukkula seuraavat katseella Hanoin antautumista. USA:n media ja rauhanliike toteavat tapahtuneen.
Kaikien akkainlehtien kannessa on Minnin mekko samalla viikolla suomessa. Ylen toimittajilla paha maksakirroosiepidemia.
Varapresidentti Reagan jatkaa Batesin Tähtien sota hanketta tultuaan valituksi -80 presidentiksi...
Köyhän ainoa huvitus on volkas mielikuvitus.
Pyssymies
Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Qroquius Kadille, Beckerille, Kryptalle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne. Näitä tämmösiä on mukava kirjoitella, tosin vastaanotosta ei ole koskaan varma. Näyttää kumminkin onnistuneen suht hyvin.
Pate: Mulla ei ollut oikeastaan ajatuksena nuo mainitut järjestöt vaan ennemminkin juuri MC Demontooth jonka syntytarina on tietysti hyvin samanlainen Hell´s Angelsien kanssa.
Qroquius Kad: Kiitokset. Ainakin tämä tarina oli kaikkein vähiten väkivaltainen. Niissa muissa Ankkatarinoissa kun on usein pilattu sekä tapetit että tunnelma.
Becker: Kiitokset. Itse tarinan kirjoittaminen sujui nopeasti kun sen vaan sai alulle. Ja Roope Ankkahan jo kehitteli sellaisen ”system within a systemin” niissä Roope Ankan valinnoissa.
Krypta: Tackar øg pockar. Minun kirjoituksianihan ei nykyisessä Suomessa muutenkaan julkaista ja jos nimenomaan näitä yrittäisi niin Disneyn lakimiehethän veisivät minulta varjonkin perästäni.
Pyssymies: Siinähän meni historia uusiksi. Mahtoikohan se Vietnamin sota olla ensimmäinen sota jossa toinen osapuoli joutui sisäpoliittisista syistä sotimaan ns. puolilla valoilla?
Jotenkin ajatus että pahan näköinen setä esittää tarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Ajatus kutkuttaa. Jotenkin tulee mieleen että olet ehkä jossain elämäsi vaiheessa tutustunut motoristeihin ja heidän ideologiaansa.
Jotenkin maailma jossa walk the walk on yleisempää kuin talk the talk tuntuu epätodelliselta. Toisaalta voi olla että sellaisia hahmoja on olemassa todellisessakin elämässä.
Tuli tossa mietteeseen että tavallaan kaikki ankkalinnan hahmot jotenkin edustavat mennyttä aikaa asenteineen ja luonteineen miljöineen etc.
PK seudulla asuvana jotenkin tuntuu siltä että koko ympäristöni on jonkinlainen avoin hullujenhuone.
Tarinasta kiittäen
T:labrotta
Mr Jacpot = Hillotolppa??? Tai jotain sellaista. Luulisin, en tiedä, mutta eikö jokainen meistä tavoittele omaa hillotolppaansa. Minä muiden mukana. Minun hillotolppani vaan on kovin vaatimaton. Kunhan elonpäiviä kertyisi, että näkisi lapsenlapsen kasvavan ja sen uuden tulokkaan näkevän päivänvalon, Siinä sitä olisi hillotoppaa tämmöiselle Huru-ukolle kylliksi. Ja että elo sujuisi näinkin suht terveenä. Kuitenkin kahdeksas vuosikymmen akuillaan, ja no terveys jotakuinkin hallinnassa. Ei minusta enää ole, paitsi jos läheisiäni kohtaa mokutussuvaitseva, mie sitten varmaan ykän papan sanoin, no muutun vittumaiseksi mieheksi.
Tässä aluksi... Huru-ukko
"Siinähän meni historia uusiksi" - Niinpä. Tiukka mimmi ohjaksissa saa paljon aikaan.
Aika usein osaamattomat on säätäneet sotaväen asioita. Muistaakseni Cromwellin edeltäjäkin menetti päänsä kun meni sotaväen raha-asioissa sukset ristiin parlamentin kanssa. Ja ellen ihan väärin muista, varoitteli muuan Sun Zu hallitsijaa sotkeentumasta kenraalien juttuihin ja kenraalia kuuntelemasta joutavien höpinöitä. Algerian kapinan kukistuskin meni xituiksi kun poliitikot, lehdistö ja lopuksi nokkava de Gaulle sekos asioihin.
Tuo Sun Tzu:n kielto mikromanageroida pitää muissakin asioissa kutinsa: kerro mitä - älä miten.
Ihan OT: Sun Tzu: Sodankäynnin taito on aina ajankohtainen kirja. Männä viikolla kävin kouluttelemassa itc-opiskelijoita ja tämä oli yksi lähdekirjani. Toinen on muuten Miyamoto, Musashi: Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys. Kolmas on muistaakseni Kymdatan SQL-opus 80-luvulta - tiivis ja aika täydellinen opas SQL:n perusteisiin.
Pyssymies
Tervehdys labrotalle, Huru-ukolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.
labrotta: Kommentista kiittäen. Olen suhteellisen pitkän elämäni aikana tutustunut hyvin monentyyppisiin ihmisiin, mutta missään moottoripyöräjengissä en ole ollut jäsenenä. Mutta tiedän kyllä että on ihmisiä joille walk to walk meinaa enemmän kuin selittäminen. Heitä voisi sanoa vaarallisiksikin. Tosin vain ärsytettyinä. Nämä hahmot ja tarinat joo edustavat mennyttä aikaa. Mutta niinhän edustan minäkin. Koin Helsingin hullujenhuoneeksi jo silloin kun siellä itse asuin enkä osaa kuvitella että minkälainen se nykyisin on. Voimia eloon sinne Helsinkiin, sinne onnen ja riemun kaupunkiin…
Huru-ukko: Ei se meidänkään huushollin hillotolppa ole kovin kummoinen. Sanotaan niin, että elämme oikein hyvää elämää kun kaupassa voimme miettiä että mitä haluamme syödä sen sijaan että miettisimme mitä meillä on varaa syödä. Siihen oikeastaan kiteytyy kaikki. Plus siihen että päällä on oma ja maksettu katto omalla ja maksetulla manttaalilla.
Pyssymies: Sun Tzu on minullekin tuttu. Tosin minun on sanottava että omissa (ja monissa muissa julkisissa hommissa) meille sanotaan juuri että ”mitä” ja käskystä saa selvän kuvan että kysymystä ”miten” ei ole edes mietitty. Jos oltaisiin, niin käskyä ”mitä” ei oltaisi koskaan annettu sillä se oltaisiin todettu alunperinkin älyttömäksi.
Julkisella puolella se "miten" on usein jo ommeltu valmiiksi "Mitä" käskyyn tai toimintaympäristöön.
Esimerkiksi: Tee laitosasukeille ja koululaisille terveellinen ja maittava ateria. Budjetti on sitten jo päätetty etukäteen, 1,12 euroa per päivä. Samat hemmot ja kimulit päättivät, jotka "työpäivän" aluksi kipaisevat 7;- euron latten ja lounaalle painelevat 35;- lounaalle kun kerran sidosryhmällekin pitää tarjota.
Ja valtuusto on päättänyt, että pitää olla vegaania ja luomua, monikulttuurista ja lähiruokaa ja hiilijalanjälki ei saa ... ja plää-pläätä sivutolkulla lisää.
Ja vähäisen tietoni mukaan kai lastensuojelulaitoksissa: "Tee huostaanotetuista mukuloista yhteiskuntakelpoisia". Mutta pysyväisohjeissa ja paremmiston mielestä ei saa korottaa ääntä. Ei saa pidellä kiinni kilarin saanutta pentua, jos ei se tahdo. Ei saa pakottaa tekemään läksyjä tai olemaan läsnä oppitunnilla, jos ei muksu tahdo. Ja mitä kaikkea muuta merkillistä onkaan jo mikromanageroiru valmiiksi.
Itse kyllästyin julkisen, kun mikään ei saa maksaa mitään ja antiikki-ohjelmien ja uusimpienkin vasta vapouware*-vaiheessa olevien pitää toimia ilman minkään maksullista päivitystä. Ulkoistin itseni, palkka nousi ja pääsin vastaamaan älyttömiin vaatimuksiin "rahalla saa, muuten no-can-do".
*Uusi versio tulee ensi vuonna. Lupaus pitää paikkansa myös ensi vuonna, on pitänyt jo 15 vuotta. Ohjelmaa vaan ei näy eikä kuulu.
Pyssymies
Off-Topic: Tämän kuvan kun saisi talteen? :D
https://yle.fi/uutiset/3-10984093
Tervehdys Pyssymiehelle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.
Pyssymies: Määrittelit julkisen sektorin aika hyvin. Meillä lastensuojelulaitoksissa on sentään vielä kiinnipito-oikeus. Voi olla, että sekin aikanaan viedään pois.
VNV: Katselin tuon Gretan puheen. Tuli mieleen The Who-yhtyeen musikaali Tommy jossa pantiin ihmiset pelaamaan flipperiä silmät peitettyinä sillä ajatuksella että he löytävät siinä viisauden ja valaistuksen. Kaiken kaikkiaan on karmeaa katsella kuinka pakkomielteestä kärsivä lapsi on nostettu Messiaaksi.
Minni ei ajaudu rikollisuuden pariin eikä pyri siihen. Minni hankkii elannon rehellisesti ja laillisesti, pääsääntöisesti. MC Demontoothin kanssa on siis jotain bisneksiä. Mites on Ankka-konsernin kanssa, onko sillä toimintaa Arizonassa?
Minni-tarina taitaa olla hieman sympaattisempi tarina kuin muut Ankka-aiheiset tarinat. Minni siis päätyy vanhanaikaisesti naimisiin ja alkaa elää kunniallista ja porvarillista avioelämää. Minni taitaa löytää ns. oman juttunsa jonka kanssa voi asettua aloilleen ja jonka parissa viihtyy: hotellikonsernin pyörittäminen yrittäjäpariskuntana ja pääomistajina.
Toinen työ on First Ladyn työ eli edustustehtävä pormestarin ja kuvernöörin puolisona. Pääsy naistenlehtien ja muotilehtien sivuille on taattu, ja näiden haastatteluista saa kivat palkkiot. First Lady ei kai saa palkkaa, mutta jotain etuja saa kuten virka-asunto henkilökuntineen sekä virka-auto.
Jotenkin tuntuu siltä että First Ladyn homma Washington DC:ssä ja Valkoisessa talossa olisi Minnille kaukainen ja vieras paikka kun siellä on niin paljon kaikkea mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Minnin äly, oveluus, viekkaus, vuorovaikutustaidot, päättäväisyys, tahdonvoima, tilannetaju ja improvisointikyky antaisivat hänelle mahdollisuuden menestyä poliittisen kieroilun käärmeenpesässä josta käytetään nimeä Swamp tai Deep State.
Ehkä Minni kuitenkin tavoittelee enemmän "rahvaanomaisempia" ja pinnallisempia asiota kuten rahaa, vaatteita, kenkiä, koruja, arvoesineitä sekä juhlien, naistenlehti- ja muotilehtijulkisuutta, sekä kutsujen ja vastaanottojen emännöintiä. Näihin tavoitteisiin pääsee myös hotellikonserin johtajan, pormestarin ja kuvernöörin rouvana. Hän kuitenkin tekee merkittävimmät päätökset. Norman vaan sanoo ja tekee ne julkisesti ja ottaa ne omiin nimiinsä. Miltä tämä arvio Minnin edesottamuksista kuullostaa?
Toinen kommentti. Joku psykiatri voisi sanoa onko Gretalla jokin autismin kirjoon kuuluva sairaus tai jotain muuta psykiatrista tai neurologista vaivaa. Tai onko sillä jotain mielenterveyteen liittyvää tai jotain. Rahvaanomaisesti sanottuna sillä ei ole kaikki kotona.
Lisäksi epäilyttää miksi hän on vielä pienen ja tyttömäisen näköinen. Yleensä 16-vuotias tyttö on fyysisesti täysikasvuinen ja täysimuotoinen nainen. Epäilyttää kärsiikö hän aliravitsemuksesta vai onko hänelle syötetty hormonia mikä hidastaa murrosikää ja ruumiintoimintojen kehittymistä täyden naisen muotoihin.
Ykä kun on työskennellyt lastensuojelun parissa, niin pitäisikö Greta ottaa huostaan? Tulee vaikutelma että sairas lapsi on hyväksikäytön kohde. Syyllisiä ovat vanhemmat ja muut eri tavoin asianosaiset, erityisesti globaali eliitti. Vanhemmat käyttävät häntä nostaakseen omaa statustaan hyvisten keskuudessa. Globomafia taas taitaa rahoittaa koko näytelmän. Ei Greta eikä hänen vanhemamat tuota kustanna. Sitten kun Gretaa ei enää tarvita, hänet heivataan pois eikä hänestä enää puhuta. Se pistää hänet vielä enemmän sekaisin kun hänet on unohdettu.
Mun mielestäni on vielä kauheampaa katsella kuinka massat/zombiet riekkuu tuon ilmaston muutos kusetuksen hysterisoimana. Salekin on siellä sössöttämässä ja lupailemassa Suomesta jotain muutoksenvastaista esikuvaa, mallimaata. Suomen osuus jostain hiilidioksidi päästöistä on jokin promille, eikä niillä ole muutenkaan mitään negatiivistä merkitystä, päinvastoin. Mutta tuo hysteria on muuttunut jonkinlaiseksi uskonlahkoksi. Ruohonjuuritason suomalainen on vielä kusessa noiden ilmastotalkoiden kanssa.
Sitten tuo Sitra. Täysin tyhjänpäiväinen laitos, jonka ydintoiminta on järjestää poliitikoille ja muuten kunnostautuneille järjestelmän perässäjuoksijoille hillotolppa. Kataisen sinne järjestetty virka on puhdasta korruptiota. Jätkä ei ole saanut muuta kuin tuhoa aikaiseksi ja siinä kiitos. Se toinen häiskä Wilenius esiintyi kerran telkkarissa jossain paneelissa jossa puhuttiin muistaaksni jostain energia kysymyksisitä. Ihmettelin silloin että tuo ukko puhuu puuta heinää. Ei mitään järjellistä antia koko aiheeseen. Tutkin sitten taustoja ja kas, kaveri on Rooman klubin jäsen. Klubin jonka on perustanut Rockenfeller, ja joka kymmenen vuoden välein on toitottanut maailmanloppua mitä ihmeellisimmistä syistä eikä mikään ole toteutunut. Sitra toteuttaa jotain tulevaisuuden tutkimista, täyttä huuhaata mutta saadaanpa taas noita veromarkkoja siirrettyä parempiin taskuihin.
Pieni Suomi on täys kaikenlaisia verorahoilla kustannettuja tutkimus organisaatioita joissa häärää tolkuton määrä lisensiaatteja ja maistereita ja maan asiat ovat näistä huolimatta enemmän tai vähemmän päin peetä. Tai ehkä siitä johtuen.
@vieras: Gretalla on asbergerin syndrooma (tästä on ollut ihan uutisissakin), ja kyllähän se luokitellaan autismin kirjoon kuuluvaksi oireyhtymäksi. Tunnen itsekin pari kyseisen diagnoosin haltijaa, ja olen heistäkin havainnut tuon tietyn taipumuksen pakkomielteisiin ja erilaisten monomanioiden kehittämiseen. Ikää myöten nuo oireet kuitenkin useimmiten ja useimmilla onneksi hellittävät, ainakin kohtuullisessa määrin. Eikä kognitiivisissa kyvyissä yleensä ole mitään erityistä vikaa, vaan tiettyjä erityislahjakkuuden muotojakin saattaa esiintyä. Ne ongelmat ovat sitten yleensä siellä sosiaalisiin taitoihin liittyvillä alueilla.
Tästä nimenomaisesta tapauksesta puhuen, tuo lapsiprofetoiminen tuskin tekee (yhtään kenenkään) mielenterveydelle kovinkaan hyvää, joten en ihmettelisi, vaikka tytöllä alkaisi ns iso pyörä heittää ihan reilummasti, tuota menoa.
@Yrjö: Hyvin ideoitu tarina taas kertaalleen, ja ehkäpä paras näistä ankkalinnajutuista so far. Erityisesti tuo Minnin kohtaaminen ns anoppinsa kanssa oli makaaberilla tavalla hykerryttävä...
-J.Edgar-
Tervehdys vieraalle, Beckerille ja J.Edgarille & kiitos kommenteistanne.
vieras: Luulenpa että Minni tuumailisi asioista aika pitkälle niin kuin ajattelit. Tuon Gretan kohdalla J.Edgar jo antoikin täsmennystä. Ja vaikka minä en tee diagnooseja niin olen usein törmännyt samanlaiseen kasvotyyppiin joka johtuu FAS-oireyhtymästä. Mutta en väitä mitään. Huostaanotoilla en lähde spekuloimaan.
Becker: Täysin samaa mieltä. Olen muuten myös totaalisen kyllästynyt siihen kun lähes kaikessa mainonnassa mainostetaan juuri ympäristövastuullisia tuotteita niin kuin se olisi se ostopäätöksen pääsyy. Perkele, minä tartten toimivan moottorisahan enkä ympäristövastuullista moottorisahaa. Olen samaa mieltä myös Sitrasta ja muista joutavista organisaatioista. Niistä tuli mieleeni tämä varsin osuva linkki:
https://www.verkkouutiset.fi/tietavat-ettei-heita-tarvita-naita-holynpolytoita-yha-useampi-tekee/
J.Edgar: Kiitokset. Sinänsä kirjoittaessa tuli mieleen että tulikohan sotkettua keskenään kaksi liian erilaista elementtiä mutta palaute on ollut kyllä ihan positiivinen.
Täällä on usein ollut juttua miten heikkolaatuista tavaraa nykyiset NautaSika säilykkeet ovat. No ostettiin kesälomareissulla yksi purkki kokeeksi ja tänään se nautittiin. Oli muuten sen verran tiukkaa tavaraa ettei meinannut veitsellä purkista irrota. Nää on makuasioita tietty mutta kannatta kokeilla. Niillä näyttää olevan jälleenmyyjiä kattavasti vähän jokapuolella.
https://ruokapohjola.fi/p/19/lihasailykkeet/%20nautasikasailyke-400-g-ME%3A-6
Tervehdys, Becker. Joo, noi Ruokapohjolan säilykkeet ovat täyttä evästä. Niitä on tullut mukavan paljon myyntiin myös tavallisiin marketteihin ja meilläkin löytyy noita tällä hetkellä vissiin puolen tusinaa purkkia.
Kiitokset Tuumailijalle yksityisviesteistäsi. Jätin ne pyynnöstäsi julkaisematta. Voimia eloon & pärjäämistä.
Lähetä kommentti