Varkaus,
lokakuu 1939
Eräässä
varkautelaisessa asunnossa muuan Korhosen perhe oli varsin synkissä
tunnelmissa. Mieltä synkisti omalta osaltaan tietysti sekin että seuraavalle
vuodelle suunnitellut Helsingin olympialaiset tultaisiin perumaan. Eihän siitä
vielä virallista päätöstä ollut mutta selväähän se oli koska Euroopassa käytiin
suursotaa. Nyt kilpailtaisiin aivan eri kentillä ja aivan toisenlaisilla suoritusvälineillä.
Urheilua seuraavassa perheessä muisteltiin kaiholla Berliinin olympialaisten
suurta suomalaismenestystä ja oltiin suunniteltu että olympialaisten
yleisurheilutapahtumiin ostettaisiin lippuja. Nyt kun niitä kisoja oltaisiin
päästy kerrankin katsomaan paikan päällä.
Mutta
eniten mieltä kaihersi Molotov-Ribbentrop-sopimus ja ajatus siitä mitä se
Suomelle saisi aikaiseksi. Hitler ja Stalin olivat menneet saman peiton alle ja
se ei tietänyt hyvää suomalaisille. Korhosen perhe kuunteli radiota. Paikalla
olivat isä Aarne, kansakoulun opettaja, äiti Laina, farmaseutti sekä lapset
Anna, 16 vuotta, Aappo, 15 vuotta ja isoveli Aarno, 21 vuotta joka oli
hiljattain suorittanut asepalveluksensa, kotiutunut vänrikkinä ja joka oli
aktiivinen suojeluskuntalainen. Heidän isoveljensä Antti joka oli myös opettaja
oli opettajaseminaarissa opiskellessaan rakastunut pohjanmaalaiseen tyttöön ja
muuttanut hänen kanssaan Seinäjoelle.
Perhe
kuunteli radiosta kuinka Paasikiven johtama valtuuskunta oli lähdössä Helsingin
rautatieasemalta Moskovaan neuvottelemaan ”konkreettisista poliittisista
kysymyksistä” joita kysymyksiä oli Suomen lisäksi esitetty myös Baltian maille.
Perheessä tiedettiin että neuvottelut eivät luvanneet mitään hyvää ja kun
radiossa kuului rautatieasemalle saapuneen lukuisan ihmisjoukon laulama ”Jumala
ompi linnamme”, niin perhe yhtyi lauluun vaikkei mitenkään uskonnollinen
ollutkaan eivätkä sanatkaan olleet täysin hallussa. Mutta sydän oli laulussa
mukana.
Neuvottelut
käytiin 12. – 14. 10. 1939. Muutamaa päivää myöhemmin kansalaisille kerrottiin
mitä Neuvostoliitto vaati:
-
Rajansiirto Kannaksella. Tilalle Neuvostoliitto tarjoaisi Itä-Karjalasta
Repolan ja Porajärven.
-
Suomenlahden ulkosaarten luovuttaminen.
-
Sotilastukikohta Hangossa.
Vaatimukset
herättivät Korhosen perheessä kovan keskustelun. Aarno totesi:
-
Ei perkele! Se rajansiirtohan menee Kannaksella puoliksi pääpuolustuslinjan
ylitse! Ja se Hangon tukikohtahan meinaa käytännössä maan miehittämistä! Ei
tänne ryssän joukkoja tarvita! Eikä haluta, perkele!
Isä
Aarne oli harkitsevampi. Hän kuitenkin muisti hyvin sisällissodan Varkauden
taistelut ja verenvuodatuksen:
-
Mutta entäs jos sillä vältetään sota? En oikein näe mahdollisena että me
pystyttäisiin panemaan hanttiin tuollaista suurvaltaa vastaan. Me ollaan
kuitenkin kovin, kovin pieni maa. Eikä mistään Englannista tai Ranskasta ole
tulossa apua. Se Saksan kahjo siunaa Stalinin teot ja me ollaan täällä Itämeren
pussin pohjalla. Yksin. Ilman apua. Millä lihaksella me taisteltaisiin? Pelkkä
uho kun ei yksin riitä.
Mannerheimin
johtama sotilaskomitea oli päätynyt samaan ratkaisuun:
Suomella ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia
taistella menestyksekkäästi puna-armeijaa vastaan. Ainoa vaihtoehtomme on
suostua vaatimuksiin ja pyrkiä samalla kehittämään omaa puolustustamme tulevaisuutta
ajatellen mahdollisuuksien mukaan. Mikäli niitä mahdollisuuksia on. Retuperälle
jätetty armeijamme on Neuvostoliittoa vastaan täysin alivoimainen niin maa-,
meri kuin ilmavoimien suhteen. Taistelu tietäisi valtavia tappioita,
suoranaista teurastusta ja joka tapauksessa maan miehittämistä. Neuvostoliiton
vaatimuksiin suostuminen antaa sentään mahdollisuuden säilyä ainakin
osittaisena itsenäisenä valtiona vaikka Hangon tukikohta onkin kuin Suomen
sydämeen suunnattu pistooli.
Paasikiven
neuvottelukunta läksi uudestaan Moskovaan ja neljäs marraskuuta suomalaisille
kerrottiin tieto:
Se,
mitä oli tapahtunut Virossa, Latviassa ja Liettuassa tapahtui nyt myös
Suomessa. Niin sanotun kahdenvälisen turvallisuussopimuksen mukaan raja
Kannaksella siirtyi useita kymmeniä kilometrejä länteen ja Suomenlahden saaret
luovutettiin Neuvostoliitolle. Korvaukseksi saatiin Repola ja Porajärvi mutta
se ei paljon mieltä lohduttanut. Sen varmisti Hankoniemen luovuttaminen
Neuvostoliiton sotilastukikohdaksi. Sopimuksen mukaan Neuvostoliitto siirsi
maitse ja meritse Hankoon ja Lappohjaan 35.000 sotilasta, 400 panssarivaunua,
250 taistelulentokonetta sekä huomattavan määrän tykistöä ja sotalaivoja.
Suomalaiset
puristivat nyrkkiä taskussaan kun eivät muuhunkaan pystyneet. Hallitus päätti
että minkäänlaista liikekannallepanoa ei tehtäisi ettei itänaapuria provosoitaisi
uusiin ja vielä pahempiin vaatimuksiin. Neuvostojoukkojen siirtyminen alkoi
vuorokauden sopimuksen solmimisen jälkeen. Puna-armeija oli jo selkeästi
valmistautunut Suomen myöntymiseen sillä rajan pinnassa oli kaksi divisioonaa
odottanut täydessä kuljetusvalmiudessa.
Puna-armeija ylittää Rajajoen 5.
11. 1939
*
8.
marraskuuta 1939, Varkaus, Korhosilla…
Varkauden
suojeluskunnan päällikkö Vilho Vuorinen oli tullut tapaamaan Aarnoa. Hän pyysi,
että Aarno lähtisi ulos niin että he voisivat keskustella rauhassa. Hän totesi:
-
En epäile perhettäsi ensinkään mutta nyt puhuttavat asiat ovat sellaisia että
on parempi kun niitä ei ylimääräiset kuule. Sitä, mitä ei tiedä ei voi
vahingossakaan paljastaa. Elämme sellaisia aikoja. Ja taidat arvata mitä nämä
keskustelut koskevat.
-
Taidanpa niin. Ryssälle ei taatusti riitä, mitä se on nyt saanut. Ja kun sen ei
tarvitse pelätä Hitleriä niin sehän perkele ottaa just sen minkä haluaa.
Ennemmin tai myöhemmin. Se hyökkäsi Puolankin selkään kun maa oli jo saamassa
selkäänsä saksalaisilta.
Vuorinen
oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten:
-
Nyt tarvitaan luotettavia miehiä. Ja sinä olet sellainen. Ehdotan, että siirryt
kokonaisuudessaan suojeluskuntajärjestön palvelukseen. Palkka ei ole paljon
päivärahaa kummempi mutta on se tyhjää enemmän kuitenkin.
-
Suostun. Minulla on ollut aikomus mennä opettajaseminaariin niin kuin isäni ja
veljeni mutta eihän se ala muutenkaan kuin ensi syksynä. Jos alkaa ollenkaan.
Mistä tään maailman enää huomista pidemmälle tietää. Mitä minun tulee tehdä?
-
Olla mukana valmistautumassa ja varautumassa. Sekä osaltasi organisoimassa
toimintaa. Varsinainen armeija on jo Mäntsälän kapinasta alkaen ollut
hallituksen taskussa eikä se uskalla tehdä mitään. Mutta suojeluskunta
uskaltaa. Itse asiassa se on varautunut jo pitkän aikaa. Kirjanpitomme on
väärennetty ja meillä on aseita tuplasti enemmän kuin mitä virallisesti on
ilmoitettu. Alamme kätkemään niitä. Ja siihen tarvitaan luotettavia miehiä.
Miehiä, jotka osaavat pitää turpansa kiinni. Koska emme tiedä, mitä tulee
tapahtumaan. Mutta meidän on varauduttava pahimpaan. Ja siihen pahimpaan
tarvitaan aseita. Sekä miehiä jotka tarvittaessa pystyvät käyttämään niitä.
Miehet
löivät kättä päälle. Jotain oli tehtävä. Kaiken varalta. Tuuriin kun ei
maailmassa kannattanut luottaa. Eikä varsinkaan miehittäjän hyvään tahtoon.
*
17.
marraskuuta 1939, Leppävirta, yöllä…
Syrjäisen
pellon sivussa, metsän reunassa sijaitsevan vanhan ladon ympärillä näkyi
epätavallista liikettä. Heinähommista ei ollut kysymys vaikka paikalla olevat iältään
suhteellisen nuoret miehet olivat kaikki tavallisissa siviilivaatteissa. Siinä
oli Varkauden ja Leppävirran suojeluskunnan miehiä jotka olivat tuoneet
kätkettäväksi aseita ja varusteita. Kyseessä oli yksi useista kätköistä.
Kaikkia munia ei pitänyt panna samaan koriin.
Mukana
oli myös Aarno Korhonen. Ladossa olevat heinät oltiin jo aikaisemmin siirretty
ladon seinustalle ja suojeluskuntalaiset olivat kaivaneet lattian alle kuopan
joka oli vuorattu laudoilla. Kätköön laitettiin vanhoja venäläisiä kolmen
linjan kivääreitä, uudempia suojeluskuntien Pystykorvakivääreitä, kolme Bergmann-konepistoolia,
kaksi armeijan kirjanpidon ohi hankittua vanhaa tanskalaista
Madsen-pikakivääriä ja suuri määrä patruunoita. Lisäksi kätköön laitettiin
käsikranaatteja, kasapanoksia, räjähdysaineita sekä säilykkeitä ja
lääkintätarvikkeita. Kätköön laitettiin myös yksi raskas Maxim-konekivääri
vaikka sen käyttö mahdollisessa sissisodassa tiedettiin varsin hankalaksi.
Mutta olihan siinä kuitenkin tulivoimaa.
Pari
porukassa ollutta miestä oli saanut armeijassa krh-koulutuksen ja he noituivat
että pari 81-millistä tekisi tässä kätkössä vielä terää. Mutta suojeluskunnan
harvat kranaatinheittimet olivat etelämpänä eikä armeijan varikoitten
raskaisiin aseisiin ollut pääsyä. Kun kätkön päälle oltiin lyöty kansi, miehet
täyttivät ladon heinillä. Näitä kätköjä tekivät suojeluskunnat kaikkialla
Suomessa. Elettiin epävarmuuden aikaa. Tulevaisuus pelotti. Mutta oltiinhan
sentään tehty jotakin.
*
Kevät
1940
Aarno
jatkoi palvelustaan suojeluskunnassa ja elämä Suomessa oli osittaisesta
miehityksestä huolimatta varsin normaalia. Tosin huhu alkoi kertoa tapahtumista
Hangossa. Aluettahan ei oltu evakuoitu suomalaisista. Alkoi kuulua kertomuksia
neuvostosotilaitten käyttäytymisestä. Alkuun kuri joukoissa oli ollut kova ja
suhtautuminen suomalaisiin hyvin korrekti. Kevään aikana neuvostosotilaat
olivat päässeet viettämään vapaa-aikaansa Hangossa ja heidän käyttäytymisensä
oli muuttunut hyvin ylimieliseksi. Suomalaisnaisiin kohdistuvia raiskauksiakin
oli tapahtunut, mutta suomalaisviranomaiset eivät pystyneet tekemään asioille
mitään. Kerrottiin myös neuvostosotilaitten tehneen suomalaisille tiettyjä
merkkejä. Pyörittäneet sormeaan rannekellonsa päällä, sen jälkeen tehneet
kurkunleikkauseleen ja päästäneet päälle räkäisen naurun. Elekielen
merkityksestä ei ollut epäselvyyttä. Pian, tsuhnat. Pian.
Keväällä 1940 Suomen sotilastiedustelu sai selville
että Neuvostoliitto ei ollut noudattanut turvallisuussopimusta vaan Hangossa
oli meriteitse kuljetettuja joukkoja n. 80.000. Kulissien takana suomalaisille
oli ilmoitettu että mikäli Suomi aloittaa liikekannallepanon, niin
Neuvostoliitto suhtautuu siihen suorana sotatoimena ja reagoi asian vaatimalla
tavalla. Suomen ja Neuvostoliiton uudella rajalla Kannaksella oli myös ainakin kuusi
divisioonaa neuvostojoukkoja.
Samaan
aikaan suojeluskunnan joukkueenjohtaja Aarno Korhonen miehineen kaivoi
piilokorsuja ympäri Varkautta ja Leppävirtaa.
*
15.6.
1940
Korhosten
perheessä luettiin pelokkaina Savon Sanomia. Samat uutiset oltiin kuultu jo
aikaisemmin radiosta. Neuvostoliitto väitti että Suomen ilmavoimien
Fokker-hävittäjät olivat ampuneet alas kolme Iljushin DB 3-pommittajaa jotka
olivat olleet viemässä lääkintätarvikkeita Hangon tukikohtaan. Lisäksi
Neuvostoliitto syytti Suomea yhteisen, Neuvostoliittoa vastaan suunnatun sotilasliiton valmistelusta Baltian maitten
kanssa. Suomen hallitus kielsi jyrkästi mitään sellaista tapahtuneen mutta
Neuvostoliitto esitti uhkavaatimuksen:
- Suomen hallitus tulee vaihtaa sellaiseksi, jonka
Neuvostoliitto hyväksyy.
- Suomessa tulee pitää nopeutetulla aikataululla
eduskuntavaalit johon kaikkien poliittisten ryhmien tulee saada osallistua.
- Suomen tulee alistua välittömään Neuvostoliiton miehitykseen,
Suomen armeija tulee alistaa Neuvostoarmeijan alaisuuteen ja sekä
suojeluskunta- että Lotta Svärd-järjestöt tuli lakkauttaa neuvostovastaisina.
Odotusta
kesti vuorokauden ja sen jälkeen Suomen hallitus antautui niin kuin Baltian
maatkin. Hallitus erosi ja uusi hallitus muodostettiin selkeästi Neuvostoliiton
antaman listan mukaisesti. Pääministeriksi nimitettiin kirjailija Hella
Wuolijoki ja sisäministeriksi Mauri Ryömä. Uudet vaalit määrättiin pidettäviksi
kolmen viikon kuluttua vaikka käytäntö oli Suomen vaalilain vastainen. Vaaleja
varten oli jo valmiiksi masinoitu kommunistivetoinen Suomen Työtätekevän Kansan
Liitto STKL. Muut eduskuntapuolueet yrittivät mahdollisimman nopeasti saada
aikaan vaalilistat mutta Neuvostoliiton valvomat vaalilautakunnat hylkäsivät
kaikki muotoseikkojen vuoksi. Vaaleissa oli vain STKL:n ehdokkaita.
Vaalit
pidettiin seitsemäs ja kahdeksas heinäkuuta 1940. Vaihtoehdottomissa vaaleissa
äänestysprosentti oli äärimmäisen alhainen mutta virallisesti se oli 88,9%.
Pian Suomessa uutisoitiin että Suomen Työtätekevän Kansan Liitto oli saanut
äänistä 98,7% ja loput oli hylätty epäselvyyden vuoksi. Uusi eduskunta
kokoontui kahdeksas päivä elokuuta ja sen ensimmäinen päätös oli anoa Suomen
liittymistä Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton jäseneksi. Kannustuksena
anomuksen varmistumisesta olivat eduskunnassa olleet neuvostosotilaat.
Neuvostosotilaat antamassa
motivaatiota uudelle kansanvaltaiselle eduskunnalle sen kansanvaltaisissa
päätöksissä.
Maan alta ilmestyneet kommunistit
juhlivat valtaanpääsyään Varkaudessa.
Kahden
päivän tiukan harkinnan jälkeen Neuvostoliitto päätti ottaa Suomen mukaan
sosialististen neuvostokansojen perheeseen. Pian ilmoitettiin Suomen
Sosialistisen Neuvostotasavallan perustamisesta. Tosin tiedossa oli, että jos
niin Suomi kuin Baltian maat eivät olisi itse anoneet jäsenyyttä niin ne
oltaisiin tylysti yhdistetty Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan
Leningradin piiriin. Suomalaiset huomasivat myös että Moskova oli päätynyt
tekemään hieman sisäisiä rajansiirtoja ja Suomi-neito näytti sen jälkeen varsin
toisenlaiselta:
Niin
Karjala, Kymenlaakso, osa Sallaa ja Petsamo liitettiin Venäjän neuvostotasavaltaan.
Huomattava määrä suomalaisia jäi täten Venäjän rajojen sisäpuolelle ja kyseisiä
suomalaisia alettiin välittömästi pakkosiirtää Siperiaan. Samoin liitettiin Ahvenanmaa. Alue tyhjennettiin
kantaväestöstä joka pakkosiirrettiin pääosin ruotsinkieliselle Pohjanmaalle
käytännössä orjatyöhön pikaisesti perustettuihin valtion kalastuskombinaatteihin.
Siinä loppui niin Ahvenanmaan autonomia kuin alueen ruotsinkielisyys. Vaikka
Stalinin suunnitelma Suomen ja Baltian maitten sovjetisoimisesta olikin
onnistunut varsin vaivattomasti, niin seuraavaksi NKVD alkoi varmistaa, että
vastarintaa ei syntyisi missään muodossa.
Suomen armeijan alistuminen neuvostokomentoon ei
tarkoittanut sitä että suomalaiset vain vaihtaisivat kokardinsa ja asepukunsa
vaan se tarkoitti Suomen armeijan totaalista tuhoamista. Ne upseerit ja
kanta-aliupseerit jotka eivät olleet älynneet piiloutua – piiloutuneita oli varsin
paljon – pidätettiin NKVD:n toimesta. Sama koski suojeluskuntajärjestöä jonka
jäsenistöstä hyvin suuri osa oli puolestaan piiloutunut.
Suunnitelma oli ovela. Suomalaisille ilmoitettiin
että sotilaat siirrettäisiin Suomessa sijaitseville kokoamisleireille joissa heille
opetetaan neuvostojärjestelmän perusteita ja samalla kartoitetaan heidän
halunsa palvella puna-armeijassa. Ne, joilla halua ei olisi, tultaisiin
vapauttamaan ja he saisivat jatkaa elämäänsä siviileinä. Sotilaita kohdeltiin
leireillä hyvin, he saivat riittävästi ruokaa sekä tupakkaa ja tästä
uutisoitiin suomalaisissa lehdissä. Jotka vielä ilmestyivät. Muutaman kuukauden
päästä maassa, tai neuvostotasavallassa ei ilmestynyt enää kuin Kansan Lehti.
Se, mitä moni ei huomannut oli fakta että
kokoamisleirit oltiin perustettu rautateitten solmukohtien viereen. Näihin
solmukohtiin Neuvostoliitto kuljetti huomattavan määrän härkävaunuja ja elokuun
1940 lopussa suomalaiset sotilaat siirrettiin vuorokauden mittaisessa
operaatiossa vaunuihin ja kuljetettiin Neuvostoliittoon. Kuljetuksissa oli myös
pidätettyjä suomalaisia poliiseja. Kuljetusten päämäärä oli Katyn jossa oli jo
aikaisemmin murhattu kymmeniä tuhansia puolalaisia. Nyt nuo murhatut puolalaiset
saivat seurakseen kaikkiaan 35.000 murhattua suomalaista sotilasta,
suojeluskuntalaista ja poliisia.
Samaan aikaan kun Suomen kansandemokraattinen eduskunta
haki jäsenyyttä Neuvostoliitosta nousi Malmin lentokentällä Kalevaksi nimettyyn
Junkers Ju 52-koneeseen Suomen korkeinta valtiojohtoa. Koneeseen nousivat
marsalkka Mannerheim, presidentti Kallio, pääministeri Ryti ja useita
ministereitä. Heidän tavoitteensa oli lentää Tukholmaan ja perustaa siellä
Suomen pakolaishallitus.
Yritys epäonnistui. Lennon tiedot oli vuodettu
Neuvostoliitolle ja neljä Hangon tukikohdasta noussutta Polikarpov I
16-hävittäjää ampui koneen alas. Kaikki matkustajat kuolivat. Samalla kuoli välitön
toivo pakolaishallituksen muodostamisesta. Muu korkein johto pidätettiin NKVD:n
toimesta. Osa teloitettiin julkisuudelta salassa, osa siirrettiin Siperiaan ja
osa siirrettiin Moskovassa sijaitsevaan mielisairaalaan. Samaan mielisairaalaan
jonne oltiin siirretty myös Viron presidentti Konstantin Päts.
*
Korsu,
jossain Leppävirralla, 1940…
Suojeluskuntalaiset
ja osa armeijan henkilökuntaa olivat kadonneet maan alle. Kirjaimellisesti.
Piilokorsuihin joista eräässä oleskeli myös joukkueenjohtaja Aarno Korhonen.
Paikalliset, neuvostomiehityksen mukanaan tuomaa kollektivisointia pelkäävät
maanviljelivät olivat tukeneet suojeluskuntalaisia elintarvikkeilla. Eräs
suojeluskuntalaisia tukeva entinen torppari oli todennut tuodessaan leipää,
perunoita ja kuivattua lihaa:
-
Tässä kun on perkele piässyt herrojen ikkeestä omilleen niin ei sitä uutta herroo
ennää kaepoo. Se entinen herra kun vuan tienas rahansa meijän selekänahasta
mutta tämä uusi taitaa viijjä vappauven ja vielä henkirievunkin, saatana, sanon
mie vuan.
Virallisesti
kaikki maatilat oli siirretty kolhoosien alaisuuteen mutta toimintaa ei kovin
tehokkaasti vielä valvottu. Oletettavasti tämä johtui siitä että Neuvostoliitto
ei uskonut rauhan Saksan kanssa kestävän ja se halusi repiä suomalaisilta
tiloilta mahdollisimman paljon ruokaa puna-armeijan varmuusvarastoihin tietäen
suomalaisten olevan varsin tehokkaita maanviljelijöitä. Vaikka vaaditut
kiintiöt olivat suuria niin viljelijöiltä riitti ruokaa
suojeluskuntalaisillekin. Maanviljelijöillä oli myös radioita joilla saattoi
kuunnella uutisia niin Suomesta kuin ulkomailta ja näitä tietoja välitettiin
suojeluskuntalaisille. Erittäin tärkeä tiedonlähde oli Tukholman radion klo 23
annettu numerotiedotus jossa välitettiin tietoja sissisotaan valmistautuville
suomalaisille.
Vaikka
suojeluskuntalaiset eivät vielä olleet aloittaneet sissisotaa niin yksi tappio
oli jo tullut. Varkautelainen puuseppä Juntunen oli sairastunut
umpisuolentulehdukseen. Mitään mahdollisuutta viedä miestä lääkäriin ei ollut.
Umpisuoli puhkesi, aiheutti pahan vatsakalvon tulehduksen ja lopulta Aarno oli
suostunut Juntusen pyyntöön. Hän antoi Juntuselle pistoolin, Juntunen laittoi
piipun suuhunsa ja painoi liipaisinta. Miehet hautasivat Juntusen ja samalla
tiesivät että kun sissisota mahdollisesti alkaa niin heillä ei ollut suurtakaan
mahdollisuutta hoitaa haavoittuneita. Armonlaukaus olisi ainoa lääke.
Tieto
tästä ei silti vähentänyt päättäväisyyttä. Suomalaisten sotilaitten kohtalosta
oli tullut tieto piileskeleville suojeluskuntalaisillekin. Tai ainakin tieto
siitä, että heidät oli kuskattu jonnekin eikä heistä kuulunut sen jälkeen
mitään. Kilometrin päässä oli toinen korsu jossa majaili komppanianpäällikkö
Vilho Vuorinen. Kun Aarne oli tavannut Vuorisen viimeksi hän oli kysynyt:
-
Eikö me jo perkele panna toimeksi?
Vuorinen
oli vastannut:
-
Ei vielä. Sehän on meinaan niin, että Saksa ja ryssät tulevat vielä ottamaan
erää keskenään. Sitten kun Saksa hyökkää niin meilläkin on mahdollisuus.
Silloin me aloitamme toiminnan. Nyt me olemme liian yksin. On turha tapattaa
miehiä ennen kuin meillä on minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia.
*
10.
kesäkuuta 1941…
Komppanianpäällikkö
Vilho Vuorinen tuli Aarnon korsulle. Hän oli hetken aikaa hiljaa ja näytti
selvästi siltä että hänen oli vaikea puhua. Sitten hän sai sanottua:
-
Sain tiedon… saimme tiedon… vanhempasi on kyyditetty Venäjälle. Siskosi myös. Ja
veljesi Aappo on pakkovärvätty ryssien armeijaan. Varkaudessa sotilaat
keräsivät kaikki löytämänsä 15 – 20-vuotiaat pojat ja veivät mennessään. Se
kaikki tapahtui niin äkkiä että saimme tiedon liian myöhään. Emme ehtineet tehdä
mitään. Vaikka sissejä on Varkaudessakin. Piilossa kaupungissa. Pohjanmaalla
kuulemma sissisotaan siirtyneet joukot ovat onnistuneet vapauttamaan yhden
junalastin suomalaisia. Emme tiedä, mitä heille on sen jälkeen tapahtunut.
Oletan, että heidät yritetään kuljettaa Pohjanlahden yli Ruotsin puolelle.
Aarno
oli hetken aikaa hiljaa, pyyhki silmistään kyyneleitä ja kysyi sitten:
-
Miksi helvetissä heidät? Eiväthän he kenellekään olleet mitään pahaa tehneet?
-
Isäsi oli opettaja. Se riitti ryssille. Ja Aappon kohdalla on varmaan niin että
ryssä kaipaa tykinruokaa. Tiedän, että se ei lohduta sinua yhtään mutta minun
vanhempani vietiin myös.
Neuvostoliiton kyydityksissä 9.- 11. kesäkuuta 1941
kaikkiaan 50.000 suomalaista siviiliä siirrettiin Siperiaan. Heistä aikanaan
palasi takaisin vain noin 3.000. Kyyditysten tarkoitus oli tuhota suomalainen
kansallismielinen älymystö ja kaikki ihmiset jotka olivat olleet millään
tavalla olleet yhteyksissä ulkomaihin. Jopa filatelistit kyyditettiin.
Samaan aikaan nuoria suomalaisia pakkovärvättiin
puna-armeijaan noin 50.000. Kyyditysten seurauksena suomalaiset piileskelevät
suojeluskuntalaiset ja muut sotilaat aktivoituivat lopullisesti sissitoimintaan.
Olihan selvää että sota Saksan ja Neuvostoliiton välillä oli syttymässä koska
tahansa.
Aarno
kysyi:
-
Joko me, perkele, aloitetaan.
Vilho
vastasi:
-
Jo. Ensiksi aloitamme tiedustelutyön sopivista kohteista.
Kaksitoista
päivää myöhemmin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Ja suomalaiset siirtyivät
täyteen sissisotaan.
*
12.
kesäkuuta 1941, yöllä…
Aarnon isoveli Antti Korhonen, hänen vaimonsa Mirja
sekä heidän kolmivuotias tyttärensä Minna olivat Korsnäsissä Pohjanlahden
rannikolla ja nousivat parasta aikaa Stefan Holmströmin omistamaan
kalastajaveneeseen. Täpötäyteen veneeseen oli ahdettu kolmekymmentä ihmistä ja
Holmström totesi moottoria käynnistäessään:
-
Tämä on sitten viimeinen reissu. Perheeni on jo Ruotsissa ja nyt minäkin jään
sinne. Ryssät saavat nämä rannat pian tukkoon.
Antti
oli ehdottanut että Mirja, tytär sekä Mirjan odottama uusi lapsi olisivat
lähteneet Ruotsiin ja hän olisi jäänyt Suomeen sissiksi. Mirja oli tehnyt
selväksi että Anttihan ei heitä yksin jätä. Ja Antti tiesi myös hyvin että ei
hänestä tosiasiassa sissiksi olisi. Puolisokeana hänellä oli voimakkaat
pullonpohjasilmälasit ja sen vuoksi hänet oli vapautettu asepalveluksesta.
Ikäväkseen hän tunnusti että hänestä oli enemmän hyötyä perheelleen kuin
maalleen. Veneeseen noustessaan hän ei tiennyt että näkisikö enää koskaan
vanhempiaan, veljeään ja sisaruksiaan. Hän oli kuullut kyydityksistä mutta ei
ollut vielä tiennyt että vanhemmat ja sisar oli kyyditetty ja toinen veljistä
pakkovärvätty puna-armeijaan.
Heti
kun vene oli täynnä löi Holmström kaasun täysille. Mutkittelusta ei ollut
hyötyä, nyt vain vauhti oli valttia. Täytyi vain toivoa, että pimeä ja pilvinen
yö pitäisi heidät piilossa. Jos ryssien rannikkovartioston vene hoksaisi heidät
se saisi paljon nopeampana heidät helposti kiinni. Noissa veneissä oli
konekivääri ja sitä myös käytettäisiin jos pysähtymiskäskyyn ei välittömästi
suostuttu. Kiinnijääminen tiesi varmaa passitusta Siperiaan. Miehille se
tietäisi myös helposti kuolemantuomiota sillä Neuvostoliitto oli alkanut mobilisoida
suomalaisia puna-armeijaan. Niitä, joita se ei ollut Katynissa aikaisemmin
ampunut. Karkurit päätyisivät montun syrjälle.
Antti
Korhonen istui ahtaassa kalanhajuisessa veneessä ja piti sylissään tytärtään Minnaa.
Kalanhajuun lisääntyi oksennuksen löyhkä sillä varsin voimakkaassa
merenkäynnissä jotkut olivat alkaneet voida pahoin. Antti tajusi kuinka aika
oli suhteellista. Kun ajalla on mausteena pelko, kuluu jokainen minuutti
äärimmäisen hitaasti. Antti ajatteli, että olisi varmaan helpompaa olla
taistelussa. Siellä saisi sentään ampua takaisin. Nyt saattoi vain odottaa
ylivoimaista uhkaa ja pelätä että se huomaisi heidät. Holmström oli sanonut
että Suomen, tai no, nykyisen Neuvostoliiton aluevesien ulkopuolelle pääsy ei
riittäisi. He olisivat turvassa vasta Ruotsin aluevesillä.
Heidän
vieressään ahtaissa tiloissa oli nelihenkinen Rosenbaumin perhe. Heidän sukunsa
oli asunut Suomessa kymmeniä vuosia ja viihtynyt mainiosti mutta Emil Rosenbaum
oli todennut Antille että heille oli Suomessa tarjolla enää vain huonoja
vaihtoehtoja. Suomen taru taisi olla lopussa ja vei tulevassa sodassa voiton
Saksa tai Neuvostoliitto niin kummassakin maassa juutalaisten vainoaminen
osattiin oikein mainiosti. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin paeta ja yrittää
etsiä paikka jossa saisi elää rauhassa.
Pelosta
ja lisääntyvästä pahoinvoinnista huolimatta Antti nukahti. Hän kuvitteli vain
torkahtaneensa mutta aikaa oli kulunut enemmän. Ja hän havahtui toisen
moottorin ääneen. Ei helvetti… ei kai se vain ole… mutta hänen vaimonsa ilme
kertoi toista.
-
Holmström kävi juuri sanomassa. Meidän vierellämme on Ruotsin merivartioston
vartiovene. Se saattaa meidät Härnösandiin. Olemme turvassa.
Niin.
Turvassa. Mutta vain hetken. Antti ja Mirja uskoivat että Ruotsi ei välttämättä
olisi turvallinen kovin pitkään. Entäs jos se suostuisi ryssien painostukseen
ja luovuttaisi pakolaiset takaisin? Entäs jos siitä tulisi Saksan ja
Neuvostoliiton taistelutanner? Ei. Liikaa riskejä. He suuntaisivat
mahdollisimman pian Amerikkaan. Mirjalla oli sukulaisia Michiganin Hancockissa
jossa oli muutenkin paljon suomalaisia. He auttaisivat heidät uuden elämän
alkuun.
Antti
nousi veneen kannelle. Suomen rannikkoa ei enää näkynyt. Hän mietti, että hän
tuskin koskaan näkisi omaa isänmaataan. Ajatellen Suomeen jääneitä läheisiään
hän pyyhkäisi silmäkulmastaan voimattoman kyyneleen.
*
Varkauden
ja Mikkelin välinen valtatie, 14.7. 1941…
Sissit
olivat järjestäytyneet ja organisoituneet viimeisen vuoden. Niin myös Vilho
Vuorisen komppania jossa joukkueenjohtajana palveli Antti Korhonen. Saksan
hyökättyä Neuvostoliittoon sissit olivat alkaneet tehdä pienimuotoisia iskuja
pieniä puna-armeijan ryhmiä kohtaan. Hyökkäysten tarkoituksena oli saada lisää
aseita ja patruunoita sekä muita tarvikkeita.
Lisäksi
tiedusteltiin puna-armeijan liikkeitä. Komppania oli saanut käyttöönsä radion,
jonka käyttö oli tietysti vaarallista vihollisen peilauksen vuoksi. Silti aika
ajoin lähetettiin tietoja sissitoiminnan johdolle jonka johtajana toimi eversti
Valo K. Nihtilä. NKVD oli yrittänyt pidättää Nihtilän mutta hän oli ampunut
tiensä läpi ja paennut. Nihtilän ansiosta myös Tukholmassa toiminut radio oli
siirtynyt Berliiniin jossa se lähetti omalla kanavallaan koodiviestejä ympäri
vuorokauden.
Nyt
Vuorisenkin komppania tekisi suuremman iskun. Tietä pitkin kulki kahdenkymmenen
ryssän auton kolonna joka kuljetti tarvikkeita Savosta Suomen etelärannikolle
jossa puna-armeija valmistautui mahdolliseen Saksan hyökkäykseen. Juuri sopivan
kokoinen. Kolonnassa näytti olevan vain joukkueen verran suojaavia sotilaita
jotka liikkuivat kolmella avolavaisella kuorma-autolla. Muut olivat pressuilla
peitettyjä tarvikeautoja. Nyt tarvittiin vain merkki hyökkäyksen
aloittamisesta.
Merkki
tuli pian. Ennen erästä ylämäkeä oli tierumpuun kätketty kasapanos jonka
Vuorinen räjäytti kun ensimmäinen kuorma-auto tuli kohdalle. Samalla se hiellä
ja vaivalla paikalle kannettu ja hyvin sijoittunut raskas Maxim-konekivääri
otti tähtäimeensä kolonnan suojana olleet puna-armeijan sotilaat. Niin teki
Anttikin Bergmann-konepistoolillaan, samoin kuin tekivät kaksi vanhaa
Madsen-pikakivääriä jotka purivat ilkeästi. Varomaton ja uhkaa odottamaton suojaosasto
kaatui autojensa lavoille ja sen jälkeen tulitusta jatkettiin autojen
kuljettajien komuutteihin. Noin puoli kilometriä kolonnan takana yksi ryhmä
räjäytti kasapanoksella tierummun ja toisessa suunnassa toinen ryhmä teki
samoin. Näin varmistettiin ettei mahdollinen apu päässyt perille. Ainakaan
ennen kuin oli ryssien kannalta liian myöhäistä.
Vankeja
ei otettu.
Isku
oli onnistunut. Kaksi autoista oli jäänyt ajokuntoiseksi tulituksesta, ne
lastattiin täyteen saalista ja ajettiin pienelle metsätielle joka kulki
muutaman kilometrin päähän iskupaikasta. Siellä autot naamioitiin ja alettiin
kuljettaa saalista sissien tukialueelle. Saalis toi mukavan lisän
asevalikoimaan:
-
Kaksi kappaletta Degtarjev-pikakivääriä.
-
Neljä kappaletta uusia PPŠ-41-konepistooleita.
-
Kymmeniä kiväärejä.
-
Huomattava määrä patruunoita.
-
Lisäksi huomattava määrä leipää ja säilykkeitä.
Antti
oli vielä ottanut itselleen kaatuneen puna-armeijan joukkueenjohtajan Tokarev
TT 33-pistoolin. Samaan aikaan kun osa sisseistä realisoi saalista sytytti
toinen osa jäljelle jääneet kuorma-autot tuleen. Jääpähän ryssä ilman sitäkin
vähää. Sissit tiesivät että vihollinen oppi nopeasti eikä seuraava isku olisi
niin helppo. Kolonnat olisivat suurempia ja niissä olisi enemmän suojaa. Ehkä
panssareitakin joille he eivät mahtaisi mitään. Mutta kaikki ajattelivat että
tämä oli vasta valmistelua. Sillä kaikkien mielessä oli kysymys:
Koska
Saksa hyökkäisi Suomeen?
Toinen
syyskuuta 1941 siihen tuli vastaus.
*
Jatkuu osassa
kaksi.
27 kommenttia:
Aivan mahtavaa lukea tarinaa, joka sijoittuu omalle synnyinseudulle. Leppävirtahan on pinta-alaltaan melkoisen iso maanviljelyskunta, jonka alueella noita kätköjä oli oikeastikin melkoisen paljon. Muistan pienenä poikana paappojen tarinat niistä, kun kaikenlaiset pyssyt toki kiinnosti. Käytiin kavereiden kanssa jopa joku heinälato tonkimassa, kun yritettiin kätköä löytää. Onneksi ei ollut menestystä.
Innolla odotan seuraavaa osaa.
Simo
80.000
Miten se on jotenkin tuttu luku? ;)
Nimetön Vittuuntunut NettoVeronmaksaja, minäkin kiinnitin siihen huomiota.
Myös siihen, että jos miehittäjä onkin jokin muu ....
Jota nykyinen hallitus tukee. No se siitä, ehkä olemme vain liian pessimistisiä tulevaisuuteen.
Ykä, se seuraava osa ja heti!!! Ei saa pitää hullua jännityksessä.
Tervehdys Simolle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja WhiteHunterille & kiitos kommenteistanne.
Simo: Kiitokset. Leppävirta tuntui kaikkiaan jotenkin sopivalta kunnalta tähän juttuun. Ja sehän on itsenäinen kunta vieläkin.
VNV & White Hunter: Jaa, kuinkas sattuikaan? Tää juttu on tosin kirjoitettu ennen vihreitten tuoreinta aivoripulia. Seuraava osa tulee lähipäivinä.
Jotenkin tuli ajatuksiini se että vuosi olisikin 2020 eikä 1939. Ja tämä valloittaja olisi, ei neuvostoliitto vaan eurostoliitto. Yhtymäkohtia on, no tää on vaan mun ajatus, ja arvaan että aika monen muunkin.
Hyi mua vihapuhujaa:)
Huru-ukko
Mielenkiintoista vaihtoehtoista historiaa. Näinkin olisi voinut käydä. Muistan nähneeni jossakin valokuvan tilaisuudesta, jossa Viron parlamentti (riigikogu) päätti liittymisestä Neuvostoliittoon. Salissa oli melkoinen määrä venäläissotilaita pitämässä huolta siitä, että äänestys meni oikein. Löytäisköhän joku tämän valokuvan? Juuri näin käy Ykän vaihtoehtoisen historian mukaan myös Suomen eduskunnassa.
Muitakin vaihtoehtoisia historioita voisi kehitellä. Kuvitellanpa esimerkiksi, että Suomen sodan rauhanteossa Venäjä olisi vaatinut rajaksi vaikkapa Uumajanjokea. Siihen se olisi pystynyt, koska Ruotsin armeija oli melkein hajoamistilassa. Venäjä tyytyi Tornionjokeen varmaan siksi, että se ei pitänyt Ruotsin Lappia kovin arvokkaana. Jos Venäjä olisi vaatinut enemmän, Pohjois-Ruotsin rautakaivokset olisivat jääneet Suomelle. Miten Hitler olisi silloin suhtautunut Ribbentrop-sopimukseen? Olisiko Suomi jätetty sopimuksen ulkopuolelle, vai olisiko menetelty kuten Puolan kanssa tehtiin?
Toinen professori
Itse olen joskus näissä vaihtoehtohistorioissa ajatellut tilannetta,että kuinka olisi käynyt jos Suomella olisi ollut asevelvollisuus Venäjän aikana ja olisimme osallistuneet ensimmäiseen maailmansotaan osana Venäjän armeijaa.
Kuinka olisi sisällissota mennyt jos maassa olisi ollut sotaaan ja kuriin tottuneita miehiä?Hangossa syksyllä 1917 olisi kotiutettu suomalainen armeijakunta,vahvuudeltaan 100 000 miestä,olisiko sekin kuten muutkin armeijan joukko-osastot valinnut joukoistaan sotamiesneuvostoja vai olisiko upseerit kyenneet pitämään kurin?
Tuollainen joukko asekuntoisia miehiä olisi tietysti ratkaissut sisällissodan juovuksissakin ja vasemmalla kädellä sen eduksi jonka puolelle olisi asettunut.
Vai olisiko koko armeijakunta käytännössä tuhoutunut Brusilovin hyökkäyksessä kesällä 1916?Vai olisiko tuo armeijakunta ollut se joka olisi katkaissut Itävalta-Unkarin rintaman ja siten ratkaissut sodan liittoutuneiden voitoksi jo syksyllä 1916?
Jolloin Suomi ei tietenkään olisi itsenäistynyt ja olisimme edelleen osa Venäjän keisarikuntaa.
Hyvin alkoi pitkä tarina, kuten aina. Päätöskohtakin oli tarkoin harkittu cliffhanger:
se viittaa Saksan valtaavan Suomen.
Voisinpa olettaa Saksan tässä tarinassa häviävän sodan, mutta mitä siihen mennessä on tapahtunut Neuvostoliitolle ja mikä taho saa loppupeleissä Suomen, millaisin sisä- ja ulkopoliittisin seurauksin?
Sitä jään mielenkiinnolla odottamaan.
Uusnatsis-äärioikeistolaisena pitää muistuttaa että Hitler pysäytti Talvisodan maaliskuussa 1940.
Molotov-Ribbentrop -sopimus oli hänellä vipuna. Stalin ei ollut valmis suurhyökkäykseen etelässä ja päätti olla hissunkissun.
Erkki Hautamäki on kirjoittanut siitä kirjan. Perustuu Mannerheimin kirjeenvaihtoon.
Tervehdys Huru-ukolle, Toiselle professorille, klovalle, Qroquius Kadille ja Tinahatulle & kiitos kommenteistanne.
Huru-ukko: Idea oli tehdä vain vaihtoehtohistoriaa mutta en ihmettele jos mielleyhtymiä tulee.
Toinen professori: Itse asiassa se valokuva oli juuri tässä jutussa oleva kuva:
https://1.bp.blogspot.com/-xhtDOCI3Ljg/XzMjBGEzGEI/AAAAAAAAKdo/H9rNNblh7t4KfrD-9cMxwOrsBaMe0ln5QCLcBGAsYHQ/s1600/1939a05.jpg
Se on Ants Oraksen kirjasta Viron Kohtalonvuodet. Ja siihen länsirajaan liittyvän vaihtoehtohistorian minä aikanaan väsäsinkin:
http://yrjoperskeles.blogspot.com/2013/11/kun-aleksanteri-i-pakan-sotki.html
Taisi olla ensimmäinen näistä vaihtoehtohistorioistani.
klova: Tuo oli kieltämättä aika paha ja kyseisessä tilanteessa pakka olisi mennyt kerralla aivan sekaisin. Mitä olisi tapahtunut, sitä en osaa uumoilla.
Qroquius Kad: Tässähän mentiin aivan niin kuin Baltiassakin ja se olisi ollut se todennäköisin vaihtoehto. Onneksi meillä aikanaan oli valtiomiehiä jotka älysivät tehdä toisin.
Tinahattu: Näin on sanottu ja on sanottu myös että syksyllä 1940 Neuvosstoliitto pyysi Saksalta vapaat kädet ”ratkaistakseen Suomen ongelman” mutta Saksa tyssäsi suunnitelman.
"Se on Ants Oraksen kirjasta Viron Kohtalonvuodet. Ja siihen länsirajaan liittyvän vaihtoehtohistorian minä aikanaan väsäsinkin:"
Kiitos tästä. Juttua lukiessani en tainnut paljon katsella kuvia. Harmi, että kuvasta ei ole parempilaatuista kopiota saatavissa. Tuo varhainen vaihtoehtohistoria täytyy lukea.
Toinen professori
Talvisotaa ei tullut, vaikutuksia:
Kaikkein suurin vaikutus olisi tullut puna-armeijalle. Systeemin valuvikoja ei olisi huomattu. Suomi-konepistoolia ei olisi huomattu tehokkaaksi aseeksi. Eikä sen lipasta olisi kopioitu. Saksa olisi siksi menestynyt paljon paremmin. Saksa olisi mahdollisesti hyökännyt varovaisemmin, talvisota kun sai puna-armeijan näyttämään todella huonolta.
Joe-setä ei olisi saanut suosioita Atlantin takana, ei todellakaan. Ehkä Unce-Adolf olisi tullut tilalle.
Skandinavia olisi siirtynyt saksan puolelle, Ruotsin olisi ollut pakko saada Tukholman suojaksi joukkoja. Ålanti olisi ollut uhka, vakava uhka Tukholmalle. Toisaalta miten neuvostoliitto olisi pitänyt Ahvenanmaan turvattuna? Norja olisi halunnut suojaa neuvostoliittoa vastaan, olisiko englanti sitä tarjonnut? Saksa olisi ollut hyvässä asemassa, ehkä Qislingista olisi tullut oikeasti suosittu. Norjalla oli suuri kauppalaivasto, jos se olisi suunnannut puolettomiin satamiin tai saksalaismielisiin, olisi huolto ollut todella vaikea länsiliittoutuneille.
Suomi-konepistooleita oli suojeluskunnalla ja armeijalla muutama tuhat. Paljon enemmän kuin Bergemaneja. Samoin L-S pikakivääreitä enemmän kuin Madseneita. PPSh-41 tuli käyttöön vasta -41, sen lipas oli kopio suomi-KP:n lippaasta ja koko idea oli seurausta talvisodan kokemuksista. Ilman talvisotaa ei olisi tullut PPSh-41:tä.
Pyssymies
Tervehdys Toiselle professorille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.
Toinen professori: Tässä on vähän parempilaatuinen kuva:
http://1.bp.blogspot.com/_Dp0Yvlff4BU/TQKxdV5DxrI/AAAAAAAAAVw/XA2RvhjGpmw/s1600/Melkein%2Bvapaaehtoinen%2Bliittyminen.jpg
Pyssymies: Tässähän puhutaan perhosvaikutuksesta ja muuttujia on lukemattomia. Mutta on tosi että Saksan ja Neuvostoliiton kohdalla tilanne olisi ollut koko lailla tuollainen. Skandinaviasta en osaa varmaksi sanoa. Mutta eiköhän jenkit olisi silti tukeneet nimenomaan Neuvostoliittoa.
Niitä Bergmann-konepistoolejahan oli nimenomaan suojeluskunnalla joka ennakkoluulottomasti hankki niitä kun armeija vielä mietti että tarvitseeko moisia ollenkaan. Lahti-Salorannat toki tiedän mutta halusin nuo Madsenit mukaan. Ja olishan ne ollut helpompaa hukata kirjanpidosta kuin uudemmat pikakiväärit.
Itänaapurihan muuten valmisti noita PPSh-41-konepistooleita itse asiassa nopeammin kuin sen rumpulippaita ja siksi kehitti sen käyrän tankolippaan. Rumpulipas on tulivoimainen mutta kalliimpi ja hitaampi valmistaa kuin tankolipas.
Joskus on tullut mieleeni tällainenkin vaihtoehtohistoriallinen mahdollisuus:
Vuonna 1809 Venäjälle strategisesti tärkein osa Suomea oli tietenkin Suomenlahden rannikko. Sisämaalla, Pohjanlahden rannikolla ja Pohjois-Suomella ei Venäjän kannalta luultavasti ollut niin suurta merkitystä.
Entä jos Aleksanteri I olisikin tyytynyt liittämään valtakuntaansa vain lähellä Suomenlahtea olevat alueet? Uusi meriraja olisi voinut kulkea Lounais-Suomen saaristossa avomereltä joko Kemiön saaren itä- tai länsipuolitse Salonjoen suulle, nykyisen Salon tienoille, josta maaraja olisi saattanut kulkea esimerkiksi hieman muun muassa Hämeenlinnan ja Vääksyn etelä- tai pohjoispuolitse Mäntyharjuun, josta raja olisi edelleen jatkunut Turun rauhassa jo vuonna 1743 määrättyä linjaa myöten niin, että suuri osa Savoa ja Pohjois-Karjalakin olisivat yhä jääneet Ruotsille. Tai toinen mahdollisuus: entä jos uusi raja olisi kulkenut Salosta vaikkapa suunnilleen Tampereen, Jyväskylän ja Kuopion kautta Kuhmoon, jossa se olisi kohdannut vanhan ja samalla nykyisenkin valtakunnanrajan.
Suomi olisi siis tullut jaetuksi kutakuinkin keskeltä kahtia. Olisiko tämä uusi raja voinut jäädä pysyväksikin, vai olisiko sitä ehkä piankin taas muutettu uudessa sodassa ja sen jälkeisessä rauhansopimuksessa?
Siinä tapauksessa mitään itsenäistä Suomea, tai edes autonomista Suomen suuriruhtinaskuntaa ei varmaan olisi koskaan syntynytkään.
Vai olisiko se sittenkään jäänyt pysyväksi? Itsenäistyihän Puolakin lopulta uudestaan, vaikka se oli ollut pitkälti toistasataa vuotta kolmen valtakunnan kesken jaettuna. Vai olisiko Suomesta tullut pohjolan "Kurdistan"?
Vai olisiko suomen kielikin vähitellen syrjäytynyt rajan toisella puolella lähes kokonaan ruotsin, toisella puolella venäjän tieltä, niin että se olisi nyt jko kokonaan hävinnyt tai jäänyt saamen kielen tavoin vain joillakin syrjäseuduilla puhutuksi pienen vähemmistön kieleksi? Sanottaisiinko suomalaisiakin siinä tapauksessa saamelaisten tavoin alkuperäiskansaksi?
Jostakin syystä Neuvostoliitto kuitenkaan ei kesällä 1940 antanut Suomelle sellaista uhkavaatimista eikä ryhtynyt sellaisiin toimenpiteisiin kuin kuvittelit, vaikka samaan aikaan teki niin Virolle, Latvialle ja Liettualle. Ei sittenkään, vaikka tuolloin sillä tosiaan oli Hanko hallussaan; sehän oli luovutettu (tai virallisesti vuokrattu) Moskovan rauhansopimuksessa. Olisiko se kenties käynyt helpostikin, kun Suomi tuskin oli vielä mitenkään kunnolla toipunut talvisodasta?
Tosin Hangossa oli "vain" noin 30000 miestä (niin ainakin sanotaan täällä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hangon_vuokra-alue), mutta olisiko Neuvostoliitto voinut helpostikin siirtää sinne paljon suuremmankin määrän ja miehittää koko maan myös sieltä käsin? Kuitenkaan niin ei tehty, vaikka sillä kyllä uhkailtiin.
Syökö vanha kettu myrkkyä?
"Nousi Malmin lentokentällä Kalevaksi nimettyyn Junkers Ju 52-koneeseen Suomen korkeinta valtiojohtoa. Koneeseen nousivat marsalkka Mannerheim, presidentti Kallio, pääministeri Ryti ja useita ministereitä. " - Noinkohan Mannerhein olisi ollut suomessa ja noussut koneeseen? Veikkaanpa ettei. Tukholmassa tai luultavasti Lontoossa olisi ollut jo viikkoja.
Olisiko Ylimääräiset Harjoitukset peruttu? Ei kai, suomi olisi jatkanut "puolueettomuuden tehostettua valvontaa". Tai maihinnousun torjuntaa, saksan uhkaa tai kenties brittien katalaa maihinnousua vastaan.
Petsamon nikkeli, noinkohan aatu olisi sen unohtanut? Saksalla oli sopimus kanadan kanssa nikkelistä. tässä oli semmoinen pikku hankaluus, ettei brittiläisen kansainyhteisön jäsen toimittanut nikkelia sodassa britanniaa vastaan olevalle valtiolle. Nikkeli on välttämätön aine lujalle teräkselle, sodan vaatimalle teräkselle. No, Australia kehitti nikkelittömän erikoisteräksen muttemme nyt välitä siitä. Saksa tarvitsi nikkeliä ja olisi sitä hommannut, tavalla tai toisella. Nikkeliä sai vain suomesta, neukkumiehitystä vastaan olisi taisteltu saksan salaisella / puoliavoimella tuella alusta asti. Tai sitten olisi ollut saksan miehitysvyöhyke Petsamon ympäristössä.
PPD-40 olisi ollut käytössä puna-armeijalla, ei PPSh. Ei olisi tullut pulaa avtomateista, kun ei olisi ollut talvisotaakaan. Eikä tarvetta parantaa aseistusta. Jenkka "Kusessa ollaan" olisi soinut saksan hyökättyä keväällä -41. Nimittäin PPD-40 on kallis valmistaa, eikä niitä olisi ollut paljoa tehtyinä.
Wikipediasta: The impetus for the development of the PPSh came partly from the Winter War against Finland, where the Finnish Army employed the Suomi KP/-31 submachine gun as a highly effective tool for close-quarter fighting in forests and built-up urban areas.
Ja vielä: Puna-armeija sai selittää epäonnistumistaan talvisodassa Stalinille. Monia käytäntöjä muutettiin ja talvisota luultavasti pelasti neuvostoliiton tämän kautta.
Pyssymies
Vaihtoehtoista historiaa:
Case vituix män:
Saksa hyökkää suomeen, valloittaa osittain, Sota jyrää edes takaisin. Lopussa NL voittaa ja valloittaa suomen takaisin. Lopputuloksena on suomalaisia on jäljllä pari miljoonaa, osa hajallaan pitkin NL:ää. Venäläisiä asuu suomessa kolme miljoonaa. Viron tie.
Case Suursaksan siivellä:
Venäjä joutuu sotaan Saksaa vastaan, Saksa valloittaa suomen, Kriegsmarine pussittaa suuren osan suomeen ja baltiaan siirretyistä venäläisjoukoista. Ruotsi ja Saksa nousevat maihin Ahvenanmaalle. Miehitysjoukot tuhotaan ruotsalaisten vaatimuksesta viimeiseen mieheen. Etninen puhdistus jatkuu suomessa, venäläisjoukoilla on kaksi vaihtoehtoa edessään, siirtyvät saksan puolelle tai ne luovutetaan kostonhimoisille suomalaisille. Saksan puolella sotiminen osoittautuu suositummaksi vaihtoehdoksi.
Saksa jyrää kohti itää, Leningrad vallataan ja itäkarjala. Hyökkäyksen kärkenä saksan armeija, tukena vapaan venäjän armeija jonka toimia valvoo NKVD:täkin armottomampi suomalaisjoukko. Pieni, kostonhimoinen joukko "Ei armoa, ei isänmaata"-henkinen joukko.
Leningradin valtaus sujuu yllättävän helposti,Kriegmarinen raskaat yksiköt iskivät keskeltä, maavoimat sivuilta. Bismarckin tulivoima oli liikaa puolustukselle. Ja stukat hoitelivat Kronstatin laivasto-osaston. Pikku skandaali saatiin Himlerin kauhistuttua suomalaisten toimista kaupungin puhdistuksessa.
Sota kulki muuten saksalaisten kannalta hyvin, Ruotsi ja Norja pyysivät suojelua Venäjää vastaan. Norjan suuri kauppalaivasto hakeutui puolueettomiin satamiin, osa jäi liittoutuneiden saaliiksi mutta merimiehet kieltäytyivät palvelemasta. Sukellusvenesota kuristi brittejä vakavasti ja maa solmikin aselevon -43 syksyllä.
Puolueeton USA joutui japanin yllätyshyökkäyksen kohteeksi Pearl Harborissa -41. Syynä USA asettama saarto. Seuranneessa poliittisessa kaaoksessa "rampa ankka", Roosevelt joutui eroamaan. Yhtenä syynä oli myös salainen apu neuvostoliitolle, joka paljastui...
Pyssymies
Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne. Vaihtoehtohistoria on siitä mukavaa että sitä voi ottiatuotailla mihin suuntaan tahansa eikä oikeastaan ole koskaan väärässä.
Ano1: Olisiko Venäjälle riittänyt sellainen kapea kaistale eteläisestä Suomesta? Sinänsä on selvää että tuossa skenaariossa suomalaisilla ei olisi ollut oikein mahdollisuuksia kehittyä valtioksi. Ruotsin haltuun jäänyt alue olisi varmaankin pikkuhiljaa ruotsalaistunut.
Ano2: Varmaankin syitä oli kaksi. Ensinnäkin Moskova huomasi talvisodasta että suomalaiset pistävät kunnolla hanttiin. Ja toinen syy oli se, että Saksa vastusti jo sellaisia toimenpiteitä nimenomaan Suomen kohdalla.
Pyssymies:
Viesti1: Mannerheim? Ottiatuota. Ei Vironkaan puolelta presidentti Päts ja puolustusvoimien komentaja Laidoner lähteneet. Ja vuonna 1939 – 1940 ei Saksa ollut vielä valmis sotimaan Neuvostoliittoa vastaan vaikka nikkelikysymys olikin olemassa. Saksan tarkoitushan oli nimenomaan lykätä sitä sotaa. Vuonna 1940 saksmannit olivat jo Norjassa ja kuvittelivat varmasti että Petsamon (ja Murmanskinkin) valtaaminen olisi helppo nakki. Tässä tarinassa PPSh-41 on olemassa ja se perustuu siihen että kun Neuvostoliitto sai haltuunsa Suomi-konepistoolit niin siellä hoksattiin aseen tehokkuus, kätevyys ja tulivoima. Ei venäläinen kumminkaan ihan tyhmä ole. Sota Saksan kanssa olisi ollut puna-armeijallle alkuvaiheessa varmaan katastrofaalinen molemmissa tapauksissa mutta toisaalta puna-armeija oli puolustusmoodissa toisin kuin talvisodassa ja omalla tavallaan sodan evoluutiokin opettaa.
Viesti2: Näistä vaihtoehdoista kyllä kieltämättä jokainen olisi ollut omalla laillaan mahdollinen.
Ja kiitos myös vieraalle sähköpostista.
"- Rajansiirto Kannaksella. Tilalle Neuvostoliitto tarjoaisi Itä-Karjalasta Repolan ja Porajärven."
Kävi mielessä olisko ajanpeluutarkoituksessa voinu suostua tuohon mutta ei muuhun? Siinä olisi välittänyt ulospäin kuvan ettei olla jääräpäitä, vaan voi suostua päikseen tehtäviin maan vaihtoihin. "Tähän voidaan suostua mutta ei muuhun". Mutta ei mihinkään alueiden louvutuksiin sotilaskäyttöä varten.
Eikös Repola ja Porajärvi ollu Suomen suuriruhtinaskunnan osia mutta ne luovutettiin Tarton rauhassa 1920, vaihdossa Petsamoon? Se vaan että Petsamo ois pitäny saada 1864 kun Kannakselta luovutettiin Siestarjoki. Olisi jännä kuvitella mitä Petsamolla olisi ehditty tehdä 1864-1920 välissä. Petsamon rata olisi voitu tuona aikana saada valmiiksi. Tällä aikajanalla Tarton rauhan rajaksi olisi tullut se mikä oli 1864 alkaen ollut suuriruhtinaskunnan raja.
Vaihtoehtohistoriat ovat mielenkiintoisia ja tavallaan turhia. Entäpä jos Lenin olisi pudonnut jäihin Turun saaristossa 1900-luvun alussa? Olisiko Suomi edelleen suuriruhtinaskunta? Jospa Hitler olisi kaatunut rintamalla?
Kimmo Rentola ihmettelee kirjassaan Stalin ja Suomen kohtalo suomalaisten neuvottelutaktiikkaa Moskovassa 1939. Stalin ei tarjonnut virolaisille vaihtoehtoja tai aikaansa, mutta suomalaisille riitti aikaa. Miksi suomalaiset olivat niin taipumattomia ja lähettivät ristiriitaisia viestejä?
Nimittäin suomalaiset diplomaatit olivat kesällä 1939 viestitelleet länteen, ettei Suomi pysty puolustamaan maataan ilman lännen apua. Valitettavasti Neuvostoliitolla oli lännessä agentteja, jotka välittivät nämä viestit Moskovaan. Stalin siis ihmetteli, millä lihaksilla Suomi vastusteli. No talvisodassa selvisi.
Tulee mieleen Suomen neuvottelutaktiikka kesällä EU:n tukipaketista sovittaessa. Kenen etua siellä ajettiin?
Wolf Halsti kertoi kirjassaan Suomen puolustaminen 1939, että Suomen armeija riittää, koska Suomeen ei voi lähettää suurempaa armeijaa. Huolto ei onnistuisi Suomen liikenneyhteyksillä.
Tämähän oli ehkä tärkein syy Saksan hyökkäyksen epäonnistumiseen 1941. Saksan moottoriarmeijaa ei voinut huoltaa Neuvostoliiton tieverkolla.
Viron tie oli vaikea, mutta Puolan kohtalo oli vielä ikävämpi. Iso-Britannia aloitti sodan pelastaakseen Puolan, mutta reaalipolitiikka antoi Puolan Neuvostoliiton leiriin, vaikka sodan alussa Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan ja tappoi maan upseerit Katynissa. Kiitos jännittävästä tarinasta.
Tervehdys vieraalle ja Ukkelille & kiitos kommenteistanne
vieras: Käsittääkseni Neuvostoliitto ei missään vaiheessa olisi antanut periksi sotilastukikohdasta. Petsamo saatiin siis tosiaan korvauksena Siestarjoesta. Repola ja Porajärvi eivät olleet osa suomea vaan liittyivät siihen Suomen sisällissodan jälkeen. Suomi vaihtoi sitten neuvotteluissa valtaamansa kunnat Petsamoon. Mukavaa on tietysti kuvitella sitäkin millainen Petsamo olisi jos Suomi olisi saanut sen pitää.
Ukkeli: Turhiahan nää sinänsä on mutta mulle nää onkin ihan puhdasta harrastusta. Vuoden 1939 tilannetta on tietysti nykyvinkkelistä käsin hirveän vaikea arvioida. Halstin kirjan olen minäkin lukenut ja se oli kyllä kattava teos siitä kuinka Kannas saataisiin tukkoon. Erityisesti Halsti korosti linnoittamisen merkitystä ja maasto itärajalla muutenkaan ei ollut mitenkään hyökkääjää suosiva. Saksalaiset tekivät selvän ylimielisen arviointivirheen. Sinänsä valtaosa Saksan armeijasta oli vielä ihan hevosvetoista. Puolan kohtalo kertoo hyvin sen että lupaus ja sen lunastaminen ovat kaksi hyvin eri asiaa.
Saksa olisi voinut voittaa Neuvostoliiton vain all in hyökkäyksellä kaukasukselle.
Sodan syyhän oli öljy.
Saksan öljy varastot eivät kestäneet pitkää hyökkäys operaatiota ja Moskovan suunta oli pelkkää öljyn tuhlaamista. Tämähän tuli todettua kun Saksan panssari divisioonat menettivät strategisen liikkumiskykynsä jo -41.
Matkalla kaukasukselle Ukraina olisi vallattu ja Neuvostoliitto menettänyt vilja-aittansa joka tapauksessa. Neuvostoliitto olisi ollut todennäköisesti ollut pakotettu rauhaan laajan nälänhädän vuoksi.
Kaukasuksen valtaaminen olisi muuttanut sotaa merkittävästi kun Saksa olisi kyennyt pitämään panssarinsa liikekykyisinä ja estämään Neuvostoliiton vastahyökkäykset.
TIK -kanavalla hyvää pohdintaa aiheesta
https://youtu.be/kVo5I0xNRhg
Puolalle annettujen lupausten ja niiden pitämisen juttu meni ymmärtääkseni niin, että Puolan sotilasjohto neuvotteli asiasta Ranskan ja Britannian sotilajohtojen kanssa, joilta sai turvatakuut.
Kun asia tuli Britannian hallituksen tietoon, he ilmoittivat ettei sotilasjohdolla ole ollut rahkeita luvata mitään tuollaista;
tällaiset asiat sovitaan hallitusten kesken. Ranskan hallituksen asenne lienee ollut samankaltainen.
Valitettavasti tieto tästä ei edennyt Puolan poliittisen johdon tietoon, vaan he luulivat asian olevan vetosolmussa ja apua tulevan nappia painamalla.
Kelju informaatiokatkoksesta johtunut väärinkäsitys, joka johtui puolalaisten poliittisesta kokemattomuudesta;
heillähän ei ollut omaa politiikkaa Puolan Kolmannen Jaon jälkeen laisinkaan, kun taas Suomi sai harjoitella valtionpitoa Suuriruhtinaskuntana, saaden lopulta jopa maailman kansanvaltaisimman parlamentin.
Tällä oli suuri merkitys siinä, ettei Suomi joutunut Vapaussodan jälkeen oikeistodiktatuuriin johtavalle kaltevalle pinnalle Baltian maiden ja Puolan kanssa, vaan kykeni muodostamaan parlamentaarisen monipuoluedemokratian, johon kapinan aloittanut osapuoli otettiin mukaan alusta alkaen.
Ja sillä oli ratkaiseva merkitys siihen, että Suomi pystyi kestämään Talvisodan kauhut kansankerrosten pitäessä samaa puolta Vainolaista vastaan.
Tervehdys Hemulille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
Hemuli: Olihan siihen sotaan tietysti myös syynä ihan ne periaatteelliset ideologiset ristiriidat. Mutta joo, jos Saksa olisi onnistunut kaappaamaan Kaukasuksen öljyn niin Stalinin sotakone olisi jumittanut. Liosätään tähän se jossittelu että jos Saksa olisi saanut vallattua Murmanskin niin siihen olisi samalla tyssännyt se Amerikan apu.
Qroquius Kad: Tietysti niiden avunpyyntöjen ja lupausten kanssa olisi kannattanut ihan ensimmäisenä katsoa sitä karttaa. Ja joo, Suomella se autonomian aika oli jälkeenpäin ajateltuna pirunmoinen tuuri. Koko valtiokoneisto oli vuonna 1917 valmiina. Ei tarvinnut kuin vaihtaa lippu toiseen.
Olen nähnyt väitteen, että operaatio barbarossa olisi sotapelattu lukuisia kertoja naton päämajasssa. Ainoa saksan voittoon vievä stategia on kaukausuksen öljykenttien valtaus. Syynä ei ole se, että saksa saisi öljyä - kyllähän se sitäkin saisi, vaan se, että venäjä ei saisi öljyä.
Panssarit kun ei kulje ilman öljyä.
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies: Tuo sotapeli pitää varmaankin paikkansa. Ja siihen kyllä kuuluu lisätä mahdollinen Murmanskin valtaus joka olisi tyssännyt Amerikan avun kokonaan.
Lähetä kommentti