Niin, siinähän elettiin kesää 1976. Maassa, joka oli tuolloin vielä Kekkoslovakia ja maan kadut olivat pullollaan pommi-corolloja, datsun amppeereja, pallosilmä-ladoja ja pappatuntureita. Niitten ääntä ei tosin kuulunut sinne, missä pikku-Ykä ja koko Perskeleen perhe olivat. Kas he olivat silloin suuren järven rannalla Oy Firma Ab:n kesämökillä joita työntekijät saattoivat vuokrata hyvinkin kohtuulliseen hintaan.
Ilta
oli mennyt perinteisen rauhallisen kaavan mukaan, eli saunomista, hieman
uimista ja luonnollisesti grillattua grillimakkaraa. Olisko ollut Atriaa? Olipa
kuikkakin pitänyt järven selällä omaa konserttiaan.
Ilta
alkoi hämärtyä. Äiti-Perskeles ja pikku-Jykä olivat jo menneet pitkälleen. Niin
olisivat menneet myös Isä-Perskeles ja Ykä, mutta nyt oli poikkeuksellinen
ilta. Elettiin nimittäin Montrealin olympialaisten aikaa. Perskeleet olivat
ehtineet katsoa naapurien uudesta väritelevisiosta – joka oli aika harvinainen
tuolloin – sen, kun Virenin Lasse näytti närhen värkit koko porukalle
kymppitonnin juoksussa.
Mutta
mökillä ei ollut televisiota. Kas kun ei ollut sähköjäkään. Se oli sen ajan
yksinkertainen mutta kovin viihtyisä mökki. Mutta olihan mukana patterikäyttöinen
matkaradio. Öljylampun valossa Isä-Perskeles aukaisi sen, ja etsi Ylen kanavan.
Eihän tuolloin ollutkaan muuta kuin Ylen yleis- ja rinnakkaisohjelma.
Radion
aukaisemiselle oli selvä syy. Oli nimittäin alkamassa selostus Montrealin
viidentonnin juoksusta. Lassen puolesta pidettiin tietysti peukkoja mutta
ennakkotietojen mukaan oli syytä pelätä hyvin vahvoja uusseelantilaisia. Dick
Quaxia ja Rod Dixonia. Jätkäporukassa liikkui aikaisemmin huhu, että ne olivat
hypnotisoituja niin että ne eivät voisi hävitä. Toinen huhu kertoi että Viren
tarvittaessa vaikka kampitetaan nurin.
Selostusta
kuunnellessaan pikku-Ykä tajusi, että radioselostus on taidetta. Ja selostaja – nimi on aikaa
sitten unohtunut – osasi sen hyvin. Selostuksen myötä juoksun tavallaan näki,
siihen pystyi todella eläytymään. Ja se tiukin hetki oli tietysti viimeisessä
takakaarteessa kun se Quax oli ohittamassa Lassen. Hetken aikaa siinä purtiin
huulia mutta siitten selostaja huusi: LASSE VOITTAA! Tuntui hyvältä olla
suomalainen. Meidän pojat pärjää. Niin kuin ne pärjäsivät siihen aikaan.
Takan
hiillos oli päässyt sammumaan. Ei se haitannut, koska ilta oli varsin lämmin.
Oli aika mennä pitkälleen. Uni tuli varsin pian, vaikka mielessä pyöri vielä
jonkin aikaa juuri päättynyt selostus.
Olihan
tullut koettua Suuri Elämys. Johon ei tarvittu paljoa. Ei edes sähköä. Noina
yksinkertaisempina aikoina.
18 kommenttia:
Moi Ykä. Oi niitä aikoja, nykyään ei viitsi TV:tä avata ja kaikkein vähiten urheilua. Tulokset kun elävät vielä vuosien jälkeen. On tietysti hyvä, että doping-huijarit jäävät kiinni.
Itse katsoin olympialaiset juuri remontoidussa olohuoneessamme. Urheiluhullu isäni istui puoliperseellä sohvan reunalla ja hieroi jännityksestä vuorotellen nyrkkejään. Kun loppusuora lähestyi, kävi hän lisäämässä volyymia ja peruutti takaisin silmät koko ajan ruudussa kiinni ja istahti sohvan ohi lattialle. Pomppasi ylös ja huusi seisaallaan Virenin voittoon asti. Liekö kultaa tullutkaan ilman isäni kannustusta?
Kisojen päättäjäiset olivat parin päivän päästä, minkä jälkeen isä, pari veljeäni ja minä , pakkasimme retkikamppeet vaalean ruskeaan Datsun Finn 1200 -merkkiseen autoomme. Isän siskon mies tuli perheineen meille valkoisella Datsun 1300 Deluxella. Naisväki jäi kotiimme hoitamaan iltatähtiänsä, kun me ampaisimme reissuun.
Ensimmäinen yö nukuttiin mökissä, mutta seuraavat yöt leirintäalueilla teltoissa. Meillä oli perinteinen oranssi Jupiterin teltta, serkut nukkuivat isänsä kaksivärisessä teltassa, jonka seinät olivat oranssit ja katto sininen.
Viikko meni nopeasti ja monenlaista ehdittin nähdä Itä- ja Pohjois-Suomen sorateitä mutkitellessamme. Mieleenpainuvimpina olivat Suomussalmen talvisodan taistelupaikat, Ämmänsaaren museon vanha savupirtti ja siellä lähinnä sahanpuruille tuoksuvat pettujauhot, Rukan rinnehissi, Kemijärven leirintäalueen poliisiauto, jonka rekisterikilpi oli LUU-5 ja kotimatkalla Keminmaan kirkon lattian alla maannut papin muumioitunut ruumis, joka näytti ihan patsaalta.
Oikeastaan tuhon retkeen päättyivät lapsuuden mukavat kesät. Parin viikon päästä alkoi yläaste ja puberteetti myllerryksineen. Enää emme serkkujen kanssa retkeilleet. Muistoissa nämä vaatimattomat retket hakkaavat ensimmäisen matkani parikymppisenä Italiaan, joka sekin oli kyllä hieno ja ikimuistoinen.
Usein kuulee sanottavan, että ennen oli paremmin. Näin kun vertaa noita menneitä aikoja ja tämän päivän Suomea ei voi kuin yhtyä tuohon sanontaan. Kyllä ennen oli paremmin. Oli siellä ne puutteensakin, mutta silti. Kansa jakoi ns, yhteiset arvot, mitä ne sitten olivatkaan, ja oli jopa monessa asiassa yhtä mieltä.
Nyt ei moisesta puhettakaan. Kaikilla tuntuu olevan päälimmäisenä, että kaikki mulle nyt heti. Ei sillä väliä, että miten ja mitä se maksaa vaan kaikki mulle heti maksoi mitä maksoi ja varsinkin sen maksaa aina JOKU TOINEN!
Huru-ukko
70-luku taisi olla viimeinen kun politiikot ajoivat Suomen ja suomalaisten etua, ainakin suurin osa heistä. Vaikka erimieltäkin asioista oltiin, suomalaisten edusta ei koskaan. Jokainen ymmärsi olevansa oman viiteryhmänsä äänestäjien edunvalvoja.
Johan oli hieno ja koskettava ja vieläpä tosikertomus, joka palautti Suomen urheilun suurhetket YLE:n osaamisen elävästi mieleen. Rahallisesti Suomessa oltiin tuolloin köyhempiä, mutta muuten paljon nylkypäivää rikkaampia, koska tuolloin aika käytettiin sen nauttimseen, mitä oli eikä sen haaveiluun, mitä ei ollut!
Muistan itsekin kuunnelleeni laadukkaasta Panasonic matkaradiosta mökillä kaikenlaista. Erityisesti jäi mieleen Tom Jones: Delilah. Radiossa oli jopa bassoja, oli hienoa.
Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne sekä jaetuista muistoista. nuo ajat olivat parempia. Ennen kaikkea silloin ihmisillä oli perusteltu toivo tulevaisuudesta. Nythän tilanne on toineen.
Mikä tuokiokuva! Omissa muistoissani siirryin samaan hetkeen vuosien taakse kesäiseen Hämeeseen poikaystävän sukulaisten kesämökin olohuoneeseen televison ääreen jännittämään niin, ettei pystynyt hengittämään. Sitä riemua ja ylpeyttä!
Niin, silloin todella sai olla ylpeä suomalaisuudestaan eikä kukaan ollut kuullutkaan ajatuksesta kuinka rasistinen on kun ei hyväksy kotimaansa tuhoa vierasmaalaisten ihmisten ja kotimaisten poliitikkojen toimesta.
Suomi oli upea maa tuolloin, hyvä ja turvallinen paikka elää.
Tervehdys, alianor d’aquitane. Niin oli. Ja on muuttunut paljon huonompaan suuntaan.
Ennen oli kaikki paremmin, paitsi tietysti ne asiat jotka eivät olleet.
Olihan niitäkin.
Nykyään täytyy oikein tosissaan miettiä mikä on vielä hyvin ja kuinka kauan se saa olla niin.
Tervehdys, Qroquius Kad. No olihan niitä. Mutta nykypäivä on niin kuin sanoit.
Ihmettelen viiasautta millä Suomi rakennettiin ja vihaan tyhmyyttä jolla se tuhottiin.
Ennen tosiaan riitti kuuntelu ja eläytyminen ja nyt hankitaan seinänkokoisia näyttöjä pettymyksiä kasvattamaan. Kävin eilen kesän kuumimpana päivänä Suomussalmella katsomassa Helsingin olympialaisten huumaan ja itärajan tuntumaan sijoittuvan kesäteatterinäytelmän Tonkkapostia, radiota kuunneltiin hartaasti ja liikunnasta innostuttiin, köyhää, mutta toisiaan tukevaa ja elämänuskoista aikaa. Kun aikanaan Lasse Virenin juoksuja mustavalkoisesta seurasin, ei siihenkään värejä tarvittu jännitystä tuplaamaan, ennen koronaa Kuopion torilla ryhdikäs Lasse Viren kauniin vaimonsa kanssa sattui samalle jäätelökioskille, tuntui kuin olisi saanut yhteensattumasta iloa pitkäksi aikaa.
Nykyajasssa entiseen verrattunua ainoa parannus, mikä tulee mieleen on parantunut lääketieteen taso. Sitäkin kuitenkin murennetaan tällä "hyvinvointialue" sotkulla.
PS-lehdenjakaja
Tervehdys Anolle, Bogreolille ja PS-lehdenjakajalle & kiitos kommenteistanne.
Ano: Niin ihmettelen minäkin.
Bogreol: Kiitos huomioista. Sinänsä nykynuorisolle taitaa riittää älyhärpäkkeen näyttö ja tiktok-pätkät.
PS-lehdenjakaja: Totta.
Minulla on pitkaan ollut teoria, etta televisio ohjelmien laadukkuus on vakio, mutta kanavien ja nayttoajan kasvaessa laatu jakautuu ohuempana ohjelmien kesken. Aikoinaan, kun kanavia oli vain kaksi ja puoli ja ne nayttivat ohjelmaa iltapaivasta puolille oin (viikonloppuisin lapsille piirrettyja) ohjelmien taso tuntui korkeammalta (riippumatta erikoisefektien kompelyydesta), kun taas nykyaan sen vahan mita olen Suomessa kaynneillani TV:ta katsellut ei ole juuri muuta kuin huttua ja hutun uusintoja ja Avara Luonto. Ilmio taitaa olla yleislansimainen, brittikomediat eivat kuulemma enaa ole hauskoja ja Hollywood on romahtamassa koska yleiso ei viitsi maksaa kurasta. Vanhaa sanontaa mukaillakseni: silloin menee huonosti kun nekin jotka vain piratisoivat lakkaavat piratisoimasta.
Muuten nama muistomatkat Kekkoslovakiaan ovat oikein rentouttavia. Sita ei pienena arvostanut kuinka hyvin asiat olivatkaan. Amerikassa sanotaan etta X-sukupolvi oli viimeinen joka koki vapaan lapsuuden.
Tuli katsottua netissä mustavalkoinen euroviisuvoittajan 1964 Italian nuoren tytön herkkä hieno esitys. Lavasteet oli säälittävät, mutta kulut Tanskassa pienet. Nyt on kulut pilvissä, muttei laatu.
Tervehdys PlanktonPunktille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
PlanktonPunkt: Havaintosi olivat varmaan oikeita. Silloin ohjelmia seurattiin, kun tarjonta oli vähäistä. Ja näitä Kekkoslovakiaan muistoja tulee varmaan jatkossakin.
Ano: Joo, nyt tärkeintä on näyttävä show.
Lähetä kommentti