Poliisilaitokset saivat sitten uudet ohjeet koskien käsiaseita. Eli metsästäjille ei enää käsiaseita myönnetä. Allekirjoittaneen rauhaa tämä ei sinänsä suuresti hetkauta, koska asevarastoni koostuu pääosin pitkistä aseista eli haulikoista & kivääreistä. Löytyyhän sieltä kyllä yksi pienoisrevolveri. Eihän sitä multa pois oteta, ainakaan vielä, mutta jos otettaisiin, ei elämä siitäkään suuresti heilahtaisi. Lopetusaseena toimii kyllä pienoiskiväärikin.
Mutta muuten toi päätös kyllä ihmetyttää. Ideana kai oli se, että säästytään jatkossa tämmösiltä Jokela / Kauhajoki-tapahtumilta. Näitten tapahtumien tekijöinä oli kaksi sekopäätä, jotka viettivät aikansa tietokoneen äärellä ja joilta jäi tuo ns. elämä hankkimatta. Tyypit eivät harrastaneet metsästystä. Tyypit eivät olleet metsästysseuran jäseniä. Tyyppejä olisi tuskin mihinkään metsästysseuraan otettukaan.
Hommassa on vähän sama logiikka, kuin siinä, että kylällä huomataan maamiesseuran talon syttyneen tuleen, ja palopäällikkö komentaa tiedon saatuaan palomiehet tekemään hiekkasäkeistä tulvapatoa joen rannalle. Mitään hyötyähän siitä ei ole, mutta eipähän pääse kukaan sanomaan, etteikö pantu hihoja heilumaan.
Tällä päätöksellä rangaistaan metsästäjiä rikoksista, joita ihan muut tyypit ovat tehneet. Ja eihän se tähän jää. Seuraavaksi joku vastuullinen virkamies ehdottaa pitkienkin aseitten kieltoa. Samoin kuin metsästyksen kieltoa yleensä. Metsästäjät kun ovat hirviöitä, jotka ampuvat ihania Bambeja.
Pitkien aseitten kielto tulee ajankohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun joku ministeriön älykkö hoksaa, mitä varten rautasaha on keksitty.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
2 kommenttia:
Pitkien aseitten kielto tulee ajankohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun joku ministeriön älykkö hoksaa, mitä varten rautasaha on keksitty.
Onhan sitä tajuttu jo sen verran, että katkaistun haulikon hallussapidosta voi saada maksimissaan 2 vuoden vankeusrangaistuksen.
En oikein jaksa kuvitella laillisesti haulikkonsa ostaneella ihmisellä olevan syitä pätkäistä aseestaan piippua pois, joten voidaan turvallisesti päätellä lain olevan pelkästään rikollisia varten.
Koska rikolliset lyhentelevät (varastettuja) haulikoitaan rangaistuksen uhasta huolimatta, seuraava luonnollinen askel on tietenkin kiusata kunnon ihmisiä ja kieltää haulikot.
No näinhän tää menee. On olemassa ihmisiä, jotka rikkovat lakia, ja lainsäätäjät pyrkivät estämään asiantilaa säätämällä lakeja ja määräyksiä niitä ihmisiä kohtaan, jotka lakeja eivät riko muutenkaan.
Lähetä kommentti