Seurailen aina silloin tällöin Suomen Sisun keskustelupalstaa, vaikka en aikoihin enää ole kommentoinut. Hiljattain huomasin palstalla tämmösen kirjoituksen:
”Sunnuntai iltana tuli poliisilta varoitus VR:lle, että Vantaankosken rataosuudella liikkuu noin 30 nuoren somalin joukkio pesäpallomailoin ja mattoveitsin aseistautuneena. He kuulemma etsivät pahoinpitelyn kohteeksi Suomalaisia nuoria. Tavattaessa pyydettiin ottamaan yhteyttä poliisiin.
Tällainen viesti siis tuli junahenkilökunnan työpuhelimiin. En tiedä mitä illan ja yön aikana tapahtui.”
Tuumasin vain ohimennen, että näinköhän kumminkaan, eihän tää vielä ihan Malmö ole ja kaipa tuosta mediassa edes pikku-uutinen olis ollut. Vaan asia jäi hieman vaivaamaan ja otin yhteyttä pariin kaveriini, jotka työskentelevät VR:llä siellä päin Suomea ja he vahvistivat, että juttu pitää paikkansa.
He olivat saaneet ilmoituksen VR:n turvakeskukselta, joka taas saa tietonsa poliisilta. Koska he olivat olleet eri rataosuudella, he eivät tienneet tilannetta tarkemmin, mutta kertoivat kuulleensa, että mitään hyvin suuria ottaanlyömisorgioita ei sitten onneksi ollut tullut. He osasivat sanoa myös, että tämmösiä uhkatilanteita on ollut pari kertaa aikaisemminkin.
Pahimmalta siis vältyttiin. Liekö syynä se, että paikalle on tuotu tarpeellinen määrä virkavaltaa? Vai liekö joku somaliporukassa saanut älykkyyskohtauksen ja saanut muutkin vakuutettua siitä, että astaloitten kanssa riehuminen on hullun touhua? Vai onko somaleilla vaan tullut pupu pöksyyn?
Joka tapauksessa se seikka, että kolmekymmentä X-kansan edustajaa etsii aseistautuneena Y-kansan edustajia väkivaltatarkoituksessa on asia, jonka luulis ylittävän julkisuuskynnyksen suvaitsevaisessakin mediassa. Ajatellaanpa jos asia olisi ollut toisinpäin ja kolmekymmentä suomalaista olis jahdannut somaleita? Lööpit kirkuisivat rasistisen väkivallan leviämisestä Suomessa.
Ja selväähän on, että eihän tämä viimeiseksi kerraksi jää. Tuuri ei jatku loputtomiin. Jos pannaan yhtälöön kolmekymmentä vatipäätä, pesäpallomailat ja joukkohysteria, on yhtälön lopputuloksena ruumiita. Ja jossain vaiheessa suomalaiset vastaavat takaisin. Somaleilla saattaa olla käsitys, että suomalaiset ovat lammasmaista väkeä. Ja helposti semmosen kuvan saakin, koska porukat pääosin noudattavat lakia hyvin tarkkaan. Vaan samaan aikaanhan vaahdotaan suomalaisten väkivaltaisuudesta. Ja tottahan sekin on. Suomalaiset ovat hyvin vittumaista väkeä, kun mitta tulee täyteen.
Tässä tapauksessahan on selvästi pyritty, ja organisoidusti vielä, rasistiseen väkivaltaan. Rasistista väkivaltaa on yleensä pidetty äärioikeistolaisten leipälajina. Ja suvaitsevaistomme, Paavo Lipposta myöten, jaksaa meuhkata äärioikeiston noususta. Olisiko se suomalainen äärioikeisto nyt löytynyt? Natsithan ovat pirun ovelia, ei niitten metkuista tiedä. Jos ne ovatkin naamioituneet?
Vaan tämä tapaus, monien joukossa, osoittaa, että niin medialle kuin poliittiselle eliitille tavallisten suomalaisten turvallisuus kuuluu kategoriaan ”herttaisen yhdentekevä”.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
9 kommenttia:
Todellakin. Niin huonoksi on usko mennyt mediaan, että uskoo, ettei se välttämättä kertoisi somalinuorten riehumisesta mitään.
Mutta auta armias, jos jokin etninen suomalaisporukka riehuisi rasistisessa tarkoituksessa, olisiko media siitä hiljaa.
Suomalainen todellakin on sellainen, että tiettyyn pisteeseen sen pinnaa kärsii venyttää ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Kun tämä raja ylitetään, tietää varsin hyvin mitä tapahtuu maassa jossa on "tarpeeksi" yksityisaseita ja puukkohippakin on tuttua jo talonpoika Lallin ajoilta...
Sinällään typerää, että jopa jotkut viranomaiset ovat hurahtaneet "suvaitsevaisiksi" (etunenässä sisäisestä turvallisuudesta vastaava ylin poliisijohtaja eli eduskunnan kansliapäällikkö): tällainen johtaa hyvin äkkiä valtiovallan auktoriteetin romahtamiseen kansan silmissä, jolloin suojeluskuntia alkaa syntymään.
mietippäs tilannetta tällei. Somaalit o satanaamareissa jalan, lööpit pauhaa, miten käy? suomalaiset aseistautuu ja jotkut valopäät saavat päähänsä "hyökkäys on paras puolustus" -idean. ja sitt aletaan jo puhumaan jengisodista...sinällään viihdyttävää mutta lopputulos on aina joksenki verinen.
Tässä tapauksessa pidettiin mölyt mahassa ja vältyttiin ylimääräisiltä väärinkäsityksiltä suomalaisten osalta, mikä jo sinällään piti sen suurempaa somaaliporukkaa kokoontumasta.
Valtiovallan auktoriteetti on romahtanut jo ajat sitten.
Kiitokset kommentoijille. Nimimerkki Bongonalle: Jotenkin minusta tuntuu, että taisit kirjoittaa juttusi kännissä. Kirjoita huomenna uudestaan selvinpäin.
En kirjoittanut kännissä. Kirjoitan normaalisti liian nopeasti ja oijon, enkä ole veläkään oppinut käyttämään preview -toimintoa.
Mediasta sen verran, olen itsekkin huomannut kuinka usein juttuja muokataan poliittisesti korrektiksi enne julkaisua mm. tapauksissa joissa on silminnäkijänä ollut joku luotettava kaveri.
Toinen tapa huomata on lukea useammasta lähteestä samat jutut, sitä huomaa että tarina on aina sama eikä eroa muuten kuin sanamuotoin ja järjestyksin. Ihan kuin yksi henkilö kirjoittaisi uutisen ja muut vaan kopiois ja muokkais sen verran ettei näyttäs liian törkeältä.
Suosittelen lukemaan ihan vaikka yleissivistyksen vuoksi Kasvatustieteen perusteet, saatta aueta muutama mielenkiintoinen tarkastelutapa, joita voi sitemmin soveltaa maailman median tulkintaan.
Ihmeen vähän näitä jengitappeluita on ollutkin.
Tai sitten ihmeen vähän niistä on tiedotusvälineissä kerrottu.
Tervehdys Octaviukselle.
Kokemukseni mukaan voisin sanoa, että varsinaiset jengitappelut ovat muuttuneet nykyisen kehityksen myötä muotoon "mennään porukalla pienemmän kimppuun & ryöstetään ja hakataan se".
Silloinhan ei varsinaisesti ole kysymys jengitappelusta, joten piruako sitä uutisoimaan.
Silloin kuin itse olin nuori, oli tappelu sitä, että kaksi jätkää selvitti välejään. Se, joka sai päihinsä ja putosi, oli hävinnyt ja asia oli sillä selvä.
Nykyään toi varsinainen päähänpotkiminen alkaa vasta kun se toinen on pudonnut. Raukkamaista, sanoisin.
Asiallisesti kirjoitettu. Onhan tämä ilmiö ollut nähtävissä jo pidemmän aikaa esim. lukuisissa raiskaustapauksissa joissa on ollut 'ulkomaalaistaustainen mieshenkilö'. Silti ne vaikuttavat jäävän aina taka-alalle mediassa ja kynnys mainita 'tummaihoinen' on jostain syystä hyvin korkea...
Lähetä kommentti