JOTAIN IHAN MUUTA III

Hotelli Yrjöperskeles on jonkun aikaa viettänyt kiertolaiselämää Suomen laajassa pohjoisessa ja viettää sitä vielä jonkun aikaa tästä eteenpäinkin. Lapissa reissaamisessa miellyttää tietysti monet asiat, esmes vaelluksessa tunturien rauha ja välillä taas mökkeillessä kertakaikkinen kiireettömyys ja kauniit maisemat. Yksi huomattavan miellyttävä asia erityisesti tunturissa liikkuessa on se, että on poissa kaikenlaisen median ja dataliikenteen ulottuvista.

Mökkeillessä siihen taas törmää, kun on tullut hankittua tämä nykyajan ihmevempain eli mokkula. Niinpä Hotelli Yrjöperskelettä siunataan vaikka tiedoilla siitä, että Tante Astridin mielestä tuhat euroa polttamalla saattaa säästää kympin. Tiedoksi annettu on myös se, että sisäministeriössä sottaillaan nyt sitä, että voisiko kenties jossain määrin olla mahdollista, että somalit saattavat kusettaa näissä perheenyhdistyshommissa. Joku muistiokin on kuulemma tehty, ja ne joille se on jaettu kiistävät kategorisesti saaneensa mitään mistään ja Eva kuulemma hoitaa asian. Muutenkin media lykkää tietoomme sitä, että viranomaispäätöksellä on päätetty, että suomalaisten tulee rakastaa kaikkia muita paitsi itseään, ja jos joku tätä kyseenalaistaa, on hän vähintäänkin moraaliton ja todennäköisesti rikollinen.

No selväähän se on, että kun tommosia etelän uutisia kattelee ja kuuntelee niin kädet alkaa vapiseen, hiki tulee pintaan, naama punoittaa ja Rennietä menee ämpärillinen päivässä. Vaan eipä huolta. Täällä pohjoisessa on median muoto, joka karkoittaa stressin ja saa ihmisen perushyvälle tuulelle. Tarkoitan tietenkin Yleisradion saamenkielisiä lähetyksiä. Sekä saamenkieliset puhe- ja musiikkiohjelmat ovat loistavia. Edellytyksenä on tietysti se, ettei kuulija itse osaa saamen kieltä.

Saamenkielisiin puheohjelmiin ei kyllästy millään. Saamen kieli on sellaista, että pulinan mieltää koko ajan olevan jossain ymmärryksen rajamailla, vaikka eihän siitä tosiasiassa tajua yhtään mitään. Lisäksi saamen kieli on niin mukavan kuplivaa ja poksahtelevaa, että se muistuttaa melko paljon autiotuvalla trangian päällä valmistuvan, huomattavan paljon lihasäilykettä sisältävän muhennoksen porinaa. Näitä lähetyksiä kuunnellessa ei kerta kaikkiaan voi olla pahalla päällä. Lisäksi se saa ajattelemaan sitä, kuinka hassulta oma suomen kielemme kuulostaa ulkopuolisten korvaan. Ja sehän ei suinkaan ole häpeän, vaan suuren ylpeyden aihe.

Saamenkielisissä radiolähetyksissä on myös tarjolla huomattavan monipuolista musiikkitarjontaa ja tietenkin saamen kielellä. Musiikki on siitä mainiota, että tarjontaa on humpasta heavyyn ja täysin musiikkilajista riippumatta muusikot onnistuvat ymppäämään kertosäkeeseen tanakan annoksen joilaliloilaa-lailaaloilaa-höiläähuilaa-leilalöilailaa-ja-lailalöileilaa ja homma pelittää ihan kympillä.

Jo näistä syistä voisin suositella saamenkielistä ohjelmatarjontaa. Henkilökohtaisesti minulla on saamelaista radiotoimintaa kohtaan vielä suurempi lukkarinrakkaus, sillä mainittu kanava tarjosi minulle vuosi sitten muutaman tunnin session, jonka aikana elämä tuntui kerrassaan elämisen arvoiselta. Joku lukija saattaa ajatella, että kysymys oli vahingonilosta, mutta eihän lähimmäistä niin äkkiä saa tuomita.

Kyseessähän oli useamman tunnin suora lähetys Sevettijärveltä, jossa paikallinen koulu vietti montakytvuotisjuhlallisuuksiaan. Paikalle oli kutsuttu myös Kunnioitettu Tasavallan Presidentti ja Ensimmäinen Toveri Tarja Halonen. Halosen kiinnostuksen kohteenahan ei yleensä ole Hangon ja Utsjoen välissä asuvan rahvaan edesottamukset, vaan enempi vaikkapa punkun lipittäminen Chilen suurlähetystössä talvisodan muistopäivänä. Mutta kun tuo presidentin pesti tuli hankittua kiinnostavampia kansainvälisiä virkoja odotellessa, niin pakkohan hänen on joskus laskeutua rahvaan tasalle ja esittää kiinnostunutta.

Ja väitän, että Sevettijärven porukka tiesi tämän, ja päätti antaa kerralla täysilaidallisen, kun kerran sauma tuli. Tunnen itsekin pari saamelaista ja ne ovat melko sutkia porukkaa. Juhlaohjelmahan kesti useita tunteja ja se tuli koko ajan suorana lähetyksenä radiosta. Ohjelma meni niin, että koulun monikymmenvuotinen taival pilkottiin noin puolen vuoden pätkiin, jotka esitettiin ensiksi hyvin vuolassanaisesti suomen kielellä, sen jälkeen sama esitettiin yhtä vuolassanaisesti kolttasaameksi ja sen perään vielä tyttökuoro lauloi saman session kanteleen säestyksellä ja kantelekompissa tietenkin käytettiin sitä periaatetta, että soinnun vaihtaminen kesken kappaletta on persaukisten pelleilyä.

Ja seuraavaksi siirryttiin seuraavan puolen vuoden jaksoon. Ja sitten seuraavaan. Ja aina samalla kaavalla. Ja homma jatkui ja jatkui ja jatkui. Tuntikausia. Meikäläinen kuunteli lähetystä mökillä ja nautti samalla suomalaisen panimotuotannon erinomaisia tuotteita. Tuli mieleen, että muistikohan se Tarja käydä pissillä ennen esitystä. Tuli ajateltua myös, että samalla paikalla istuminenkin on pitemmän päälle hikistä hommaa. Hikiset hommat ovat kyllä varsin tuttuja Kallion duunarille, mutta Kallion akateemiselle friidulle se voi olla melko vierasta settiä noin äkkiseltään.

Joka tapauksessa meikäläisellä oli semmonen tasainen ja tyytyväinen olo. Saunan pistin siinä samalla lämpiämään. Linnutkin lirkutteli ja porotokka puuhaili lähistöllä omia puuhiaan. Ja Ylesaame lähetti viihdyttävää ohjelmaa.

Suosikaa lukijat ihmeessä saamenkielisiä radiolähetyksiä milloin vain voitte. Tunti saamenkielistä ohjelmaa vastaa ahdistuksen poistossa vähintään liuskaa Diapamia.