LEIKKIPARTISAANIT JA UUSI AATELI

Suomi on sitten kertakaikkiaan mainio valtio leikkipartisaaneille. Lukijahan toki tietää tämän ihmisryhmän, joka kovaan ääneen uhoaa kukistavansa sen yhteiskuntajärjestelmän, jonka olemassaolo on leikkipartisaanin oman olemassaolon elinehto. Hiukka paradoksaalista sinänsä, mutta leikkipartisaanihan ei anna logiikan suuremmin sotkea meuhkaamistaan. Koko termissähän on pääpaino sanalla leikki, ja maassamme voi tuota leikkiä harrastaa turvallisesti, varsinkin jos suuntaa luokka-, sukupuoli- ja yleishäröilytietoisen vihansa oikeaan suuntaan. Kuolemanpartio ei paukuttele leikkipartisaanin ovea eikä poliisikaan pamputa.

Sinänsä leikkipartisaanina toimiminen voisi olla varsin mielenkiintoista noin harrastustoimintana. Siinä voi nostaa itsensä kykyjään ylemmäksi, jos ei muuten niin omassa päänupissa kumminkin. Ja mukavassa samanhenkisessä seurassa tietenkin. Leikkipartisaanit voivat uhota kovaan ääneen, että Kohta Me Pannaan Tuulemaan. Jos ei ihan ihan vielä, niin joskus ihan varmasti kumminkin. Ehkä sitten syssymmällä.

Leikkipartisaani muuttuu mielikuvissaan kokonaiseksi komppaniaksi. Kun mukana on kaveri, on kyseessä jo pataljoona. Kolme tyyppiä tuopin ääressä vastaakin jo sitten prikaatia, ja siinähän onkin mukavaa suunnitella suuria, kun on tota voimaakin takana. Erityisen mukavaa on tietysti suunnitella niitä toimenpiteitä, joita tehdään sitten, kun narsistis-seksistis-vegaaninen vallankumous on onnistunut. Se varsinainen vallankumouksen toteuttamisvaihe on tietysti vähän usvaisempaa, koska silloin joutuis miettimään sitä ikävää tosiasiaa, että narsistis-seksistis-vegaaniset aseelliset joukot ovat varsin pieniä, ja lisäksi niiltä puuttuu sekä aseet että taito käyttää niitä.

Vaan sehän ei tahtia haittaa, sillä kyseessähän on mukava roolileikki, jota voi harrastaa rauhassa. Kroppa ei joudu koskaan lunastamaan niitä Visa-laskuja, joita ego allekirjoittaa. Mukavintahan tämmöinen roolileikki on, kun sitä saa harrastaa mahdollisimman suurelle yleisölle, jonka etuoikeuden on itselleen saanut tunnettu leikkipartisaani Akuliina Saarikoski. Uusimmassa avautumisessaan Akuliina pysyy vahvasti valitsemallaan linjalla eli pistää äijät seipään nokkaan ja värvää kiltit tytöt lesboprikaateiksi.

Samanlaista tuubaahan tuo on kuin Akuliinalla yleensä, joten ei jutusta sen enempää. Myöskään en näe välttämättömänä tuumailla, onko kyseessä pikkutyttö, joka kieltäytyi kasvamasta aikuiseksi, vai onko kyseessä vakavampaakin latvalahoa. Siitä tietysti kannattaa aika ajoin keskustella, satsataanko suomalaisessa mielenterveystyössä liikaa avohoitoon, mutta se on ehkä eri jutun aihe.

Se, mikä asiassa meikäläistä ihmetyttää on se, että leikkipartisaanimme voi käyttää julkaisukanavanaan sekä Uutta Suomea että Yleisradiota. Yleensähän kun median edustajat hankkivat jonkun tyypin hommiinsa, heidän luulisi edellyttävän, että tyypin kirjoituksissa on edes jonkun tason järkeä.

Mieleen tulee vaihtoehto, että Saarikoski on palkattu hommiinsa nykyisen poliittisen-, virkamies- ja mediaeliitin toimesta näyttämään uusaatelistoa elättävälle rahvaalle, mistä kana pissii. Seppo Lehtohan kirjoitti suurinpiirtein samanlaista settiä kuin Saarikoskikin, mutta kohteena oli uusaatelisto. Niinpä Seppo istuukin pitkää vankeustuomiota. Akuliina taas vittuilee häntä elättävälle rahvaalle ”pian kolmikymppisen” kokemuksella ja hän on ”poliittinen visionääri”.

Voihan tietysti olla niinkin, että sekä Yleisradio että Uusi Suomi ovat vahvasti sitä mieltä että Saarikosken jutuissa on järkeä. Siihen minä en sitten osaa sanoa enää mitään. Vaan uusi aatelistomme näyttää olevan vahvasti sitä mieltä, että leikkipartisaaneja tarvitaan. No, olihan hoveissakin hovinarrit. Ne tosin saattoivat luvan perään kuittailla isäntiensäkin toilailuille. Nykyiset hovinarrit haistattelevat vain tavallisille ihmisille.