Arvoisa puhemies!
Olen järkytyksellä seurannut Suomessa tapahtuvaa viharikollisuuden kasvua ja sen törkeää peittelyä, joka uhkaa asemaani kansanedustajana… siis…tarkoitan: joka uhkaa turvallisuutta kaipaavien ihmisten elämää ja koko valtiomme demokraattista järjestelmää.
Viharikoksella tarkoitetaan tekoja, joiden motiivina on ennakkoluulo tai vihamielisyys uhrin edustamaa ryhmää kohtaan. Vaikka poliisin nettivihjejärjestelmään on tullut satoja ilmoituksia rasistisista rikoksista, on vain hyvin harva päätynyt syytteeseen ja kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan annetut tuomiot voi laskea sahatyöläisen sormilla. Tämä jos mikä todistaa sen, että myös poliisissa on väkivaltaa kannattavia aineksia.
Ei tarvitse olla mikään nero ymmärtääkseen sen, että nämä rasistiset, pääosin internetissä tapahtuvat viharikokset kohdistuvat nimenomaan edistyksellis-tiedostaviin poliitikkoihin ja virkamiehiin. Ja ryhmähän mekin olemme. Ääri-, laita- ja reunaoikeistolaiset kirjoittajat käyttävät törkeästi faktoja hyväkseen saadakseen minut… siis, tarkoitan: meidät suvaitsevuutta ja humanistisia arvoja kannattavat vaikuttajat naurunalaisiksi.
Tämä on viharikollisuutta pahimmillaan. Kuka puolustaa turvapaikanhakijaa reuna-, syrjä- ja kanttioikeistolaisten terrorilta, jos minä… siis, tarkoitan: me emme sitä tee? Suvaitsevais-emotionaaliset poliitikot ja virkamiehistö ovat se ainoa este, joka turvaa muualta tänne täysin oikeutetusti tulleitten turvapaikanhakijoiden turvallisuuden ja jopa elämän. Jos me emme ole tämän humanistisen puolustuksen viimeisenä lukkona, joudumme roskajoukon valtaan, ja heillä ei ole tarjota muualta tulleille kanssaveljillemme ja sisarille muuta kuin lautanen Guatemalan verta… …jaa niin, toi oli vuotta 1969, mutta kumminkin.
Turvatakseni pysyvän asemani kansanedus… siis, tarkoitan: kansainväliset sopimuksetkin vaativat, että meidän tulee antaa enemmän kuin kansainväliset sopimukset vaativat. Sanoja vihan välineenä käyttävät haluavat eristää meidät muusta maailmasta ja tehdä meistä paariavaltion. He naamioivat vihansa kirjoittamalla faktoja ja keskittämällä kritiikkinsä tehtyihin poliittisiin ratkaisuihin, ja tämä kertoo, että lainsäädäntö on tässä asiassa jäänyt jälkeen ja se on saatava ehdottomasti ajan tasalle. Oletus on vahvistus. Sana on teko. Kirjoitettu sana on raskauttava teko. Faktoista ei saa tehdä vääriä johtopäätöksiä. Kaksi plus kaksi ei välttämättä ole neljä. Tampereen murhapolton jälkeen nämä kansallismielisiksi itseään kutsuvat ihmiset eivät tuominneet suomalaista avointa ja piilotettua rasismia. Se, että rasistit eivät tässä tapauksessa paloa sytyttäneet, ei muuta mitään. Edellämainitussa tapauksessa oli tarkoitus vain tuhota kiinteistö, mutta pahavihaajien motivaatio on uhata kokonaisia kansanryhmiä. Ja tekojen motivaatiot ovat ainoa asia, jolla on merkitystä.
Arvoisa puhemies!
Näitten julmapahuusviharikollisten ehkä suurin rikos on siinä, että he käyttävät oikeita faktoja vääristyneellä tavalla saadakseen tavalliset suomalaiset työläiset irtaantumaan oikeaoikeusperäis-järjestelmäpysyvyyslähtöisten puolueitten riveistä. Ja niin kuin gallupit osoittavat, he ovat onnistuneet siinä jo valitettavan hyvin. Tämä on selvä viesti siitä, että tarvitaan oikealla tavalla motivoituneita ja koulutettuja poliitikkoja ja virkamiehiä suojelemaan suomalaisia työläisiä itseltään. ”Those who know, what´s best for us must rise and save us from ourselves”… jaa, niin, tuo oli Rushia, mutta kumminkin. Tapahtuneitten hirveyksien valossa on pakko todeta, että työväen asiaa ei pysty oikeaoppisesti ajamaan ilman sopivaa teoreettista koulutusta. Minäkin olen Bachelor of some political shit and things like that, yo.
Olen tietysti vain pieni osa suuressa projektissa, mutta voinen käyttää itseäni kumminkin hieman esimerkkinä siitä, mitä levennys-laajennuspohjaiselta poliitikolta vaaditaan. Jos teen ehdotuksen, se saattaa toteutua jopa puoli vuotta ehdotustani aikaisemmin. Olen siis keksinyt aikakoneen. Tiedän lintujen muuttoreitit ja olen laskenut äärettömään. Neljästi… Jaa, niin, tuo oli Chuck Norrisia, mutta kumminkin. Katsoin aamulla peiliin. Ja peilikuvani katsoi minuun. Kun nostin kättäni, se nosti kättänsä. Kun hymyilin sille, se hymyili takaisin. Kun ajoin partaani, se ajoi partaansa. Sillä hetkellä tiesin, että minun täytyy taistella sitä kauhukuvaa vastaan, että näkyjä näkevät ja ääniä kuulevat ihmiset pääsisivät vallankahvaan. Ja muutenkin tykkään tunkea kärsäni… siis, tarkoitan: kärsimysten malja pian kukkuroillaan on, jos asialle ei tehdä jotain. Lakeja on kovennettava. Rangaistuksia on kovennettava. Suojelupoliisin tehtävänkuva on päivitettävä. Enemmän tuomioita tarkoittaa enemmän oikeutta ja vakautta. Rankaisu ei ole tärkeintä, vaan että kasvamme yhteiskuntaan, jossa emme suvaitse suvaitsevaisista itsestämme poikkeavia ihmisiä. Lisun läsyn loopi loo… jaa, niin, tuo oli Hurriganesia. Mutta kumminkin.
Arvoisa puhemies!
Tulen esittämään, että istuva eduskunta säätää mahdollisimman pian ennakoivan poikkeuslain, jolla istuva eduskunta jatkaa toimintaansa vuoteen 2019 saakka. Tätä tulevaa kahdeksan vuoden aikaa tullaan tulevaisuudessa kutsumaan Kansanvallan Suojeluajaksi. Tuona aikana julmavihapahuushyökkäysrikollisten toiminta tullaan kitkemään pois sekä poliisi-, lainsäädäntö- ja valistustyön keinoin sekä keksimällä mahdollisimman monille asioille uusia nimiä. Näin pystyn turvaamaan asemani… siis, tarkoitan: näin pystytään turvaamaan edistyksellisen ja suvaitsevan yhteiskuntamme perusarvot ja palauttamaan oikeat työläisarvot työväestöllemme. Todelliselle työläisellehän tärkeintä on kansainvälinen veljeys ja solidaarisuus.
Näin asemani perään kiljuen.
Ja tyhjästä koskaan kilju en.
*
Lukijalle: Tämä kirjoitus on puhtaasti mielikuvituksen tuotetta. Tällaista puhetta ei ole pidetty. Jos lukija ajattelee, että kirjoittaja on saanut inspiraatiota Kimmo Kiljusen tuoreesta avautumisesta, niin lukija saattaa hyvinkin olla oikeassa. Kirjoittaja ei pysty takaamaan siitä, etteikö tätä kuvitteellista puhetta jatkossa esitettäisi julkisesti, kokonaan tai osittain. Jos näin käy, on kirjoittajaa turha syyttää asiasta. Ideat ovat varmasti jo edistyksellis-tiedostavien politiikkojen päissä muhimassa.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
2 tuntia sitten
8 kommenttia:
Heh, loistavaa sarkasmia jälleen Ykältä!
Arvoisa Puhemies,
saanen kiinnittää huomionne siihen maailmankuvaan, joka osaltaan pohjustaa tälläisten puheiden syntyä.
Pressiklubi 17.12. valoitti varsin hyvin niitä ajatuksia ja näkemyksiä, joita eräät maamme huomattavimmat toimittajat omaavat ja joihin he pohjaavat käsitellessään monia tässäkin blogissa esiin nostettuja asioita.
Käytän tässä nyt aivan pilkuntarkkoja viittauksia väärinkäsitysten välttämiseksi:
http://areena.yle.fi/video/1549456
26.00 alkaen kuulemme, kuinka valtioiden rajat ovat keinotekoisia erityisesti puhuttaessa terrorismin uhasta. En ole varma, jakavatko itsemurhaiskujaiskuja tekevät terroristit toimittajan näkemyksen merkityksettömistä valtioiden rajoista, mutta kai se niin on, jos toimittaja niin sanoo.
26.40 alkaen kuulemme, kuinka toimittaja vakavasti pohtii, onko meillä suurempi uhka vakava rasistinen isku vai islamistien isku. Maailman menoa seuranneena vakavat rasistiset iskut tuntuvat olevan kovin harvinaisia islamistien iskuihin verrattuna tai sitten niiden vaikutus (esim. rikotut Setan ikkunat vs 40 kuollutta ruokajonossa) ovat tavallisen tallaajan silmissä vähän eri sarjassa.
34.39 alkaen kuulemme yllättävänkin asiallista huolestumista poliitikolta maan kahtiajakautumisesta, mutta onneksi toimittaja kuittaa tämän huolen turhaksi ja huomauttaa tälläisen pelon takana olevan vain vanhanaikaiset yksi kansa -ajatukset.
Ylipäätään mielenkiintoinen ohjelma, jossa Pekka Haavisto jälleen todistaa olevansa yllättävän viisas poliitikko eikä epäröi esittää asioita niin kuin ne ovat (ja jotka vaikkapa Halla-ahon sanomina laukaisisivat jälleen rasistisyytökset - vrt Haaviston viittaus Lähi-itään terrorismia synnyttävänä alueena).
Loppuun selvennöksenä mainittakoon miksi tälläinen yksittäinen ohjelma ja muutamat yksittäiset virkkeet sieltä ovat mielestäni esille nostamisen arvoisia. Vaikka virkkeet ovat yksittäisiä, ne varsin hyvin avaavat sitä kokonaiskuvaa ja ajatusmaailmaa mikä niiden lausujilla on. Toinen tärkeä seikka on näiden toimittajien asema eli kyseessä eivät missään nimessä ole rivitoimittajat omien yksittäisten mielipiteidensä kanssa vaan pitkän uran tehneitä toimittajia, joilla on varsinkin omiensa joukossa paljon vaikutusvaltaa, joten heidän ajatuksensa heijastevat eittämättä myös suuremman toimittajajoukun ajatuksia laajemminkin.
Arvoisa Puhemies,
kiitän tästä mahdollisuudesta tuoda tietoonne näitä taustoja ja nyt toivotan Teille rauhaisaa joulun ajan jatkoa.
Hitto vie, vaarallinen idea. Poista verkosta ASAP, ennen kuin joku laskutaitoinen vallanpitäjä huomaa tämän. Nykyeduskunnassa todennäköisesti vaalitappion kärsivät puolueet muodostavat niin suuren enemmistön, että ne voivat tehdä perustuslakiin muutoksen kiireelliseksi säädetyssä järjestyksessä. Vähän kuin -74 Kekkosta valittaessa. Eipä aikaakaan, niin meillä on pysyväksi valittu eduskunta, jonka rinnalla sota-aikainen "pitkä parlamentti" kalpenee kestoajaltaan.
Ymmärrän jotenkin sen, että Arkadianmäellä nousee jalat irti maanpinnasta ja kansanedustajana elää omaa muusta yhteiskunnasta irrallista elämää. Se on ihan inhimillistä ja voi tapahtua kelle vaan. Mutta sitä en ymmärrä, että kun kansa sitten antaa palautetaa oikein isän kädestä, niin Kiljusen Kimmo toteaa, että te ootte vittu väärässä ja mä aion säätää lain jolla tuollainen vittuilu loppuu. Vittu. Sen taustalla on röyhkeyttä, tyhmyyttä ja lapsen uskoa omaan kaikkivoipaisuuteen.
Tervehdys Imulipolle, Anolle, Jaskalle ja Kumitontulle & kiitos kommenteista.
Luulen, että kirjoituksen poistaminen ei asiaa auta, eiköhän ajatusta jo muutenkin haudota kaikkein viherhöyryisimmissä päissä.
Itselleni on vieläkin arvoitus, ovatko nämä kimmokiljuset ihan oikeasti tosissaan, vai onko kyseessä pyrkimys vain oman aseman säilyttämiseen. Sen voi kyllä sanoa, että maamme poliittiseen ja hallinnolliseen selkärankaan iski 1970-luvulla luumätä, ja taudithan eivät tahdo millään parantua.
Kiitos Anolle ohjelmavinkistä, täytyy kattoa.
Kiitokset P.N:lle mukavasta sähköpostiviestistäsi sekä menestyksen täyttämää uutta vuotta.
Älä, älä hyvä mies anna niille enää ideoita. Ne eivät ymmärrä huumoria eikä niillä ole mielikuvitusta.
Kaikesta huolimatta taistelutahtoa vuodelle 2011.
Tervehdys Kullervolle. Taidat olla oikeassa. Mutta en millään malttanut. Tosin en ole varma, lukeeko poliittinen eliitti näitä blogeja. Taistelutahtoa myös sinnepäin.
Lähetä kommentti