- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Haastateltavana on tällä kertaa Hömpstadin vähänköehkäopistollisen keskussairaalan ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki ja haastattelun aiheena on HöVEOKS:n tekemä tuore lisäysehdotus viralliseen tautiluokitukseen. Aivoräätäli Vopakki, voisitteko kertoa hieman tarkemmin näistä lisäysehdotuksista?
- Morjens, Antero ja hyvää uutta vuotta kuulijoille. Kyseinen lisäysehdotus liittyy tautiluokituksen kohtaan F 40 eli pelko-oireiset ahdistuneisuushäiriöt, johon aiomme lisätä kohdan F 40½ eli valtaperäiset sekavuusoireiset ahdistuneisuushäiriöt.
- Tarkoittaako ”valtaperäiset” tässä tapauksessa siis sitä, että näitä kyseisiä ahdistuneisuushäiriöitä esiintyy nimenomaan sillä osalla väestöä, joka on vallankäytön kanssa tekemisissä?
- Nimenomaan sitä se tarkoittaa. Syytä siihen, miksi häiriö keskittyy nimenomaan näihin ihmisryhmiin ei olla pystytty selvittämään, mutta asiasta tehdään jatkuvaa tutkimustyötä.
- Mitä nämä uudet ahdistuneisuushäiriötilat sitten ovat?
- Ensimmäinen todettu ahdistuneisuushäiriötila on biaudet. Tähän tilaan sairastuneella on aggressivisuuden tasolle ulottuva pakkomielle sitoutua johonkin muuhun viiteryhmään kuin siihen viiteryhmään, joka muistuttaa ulkonäöltään häntä itseään. Hän näkee tilansa luonnollisena, eikä hyväksy, että ihmiset sitoutuisivat omaan viiteryhmäänsä. Hän näkee omaan viiteryhmäänsä sitoutumisen tuomittavana toimintana, ja vaatii ihmisiä irtautumaan omasta viiteryhmästään ja tuomitsemaan sen olemassaolon. Kyseessä voi olla jonkinlainen itsensä kieltäminen, sillä henkilön mielestä häneen itseensä nähden huomattavan erinäköiset ihmiset taas voivat, ja heitä tulisi kannustaakin sitoutua mahdollisimman voimakkaasti omaan viiteryhmäänsä. Kyseessä voi olla myös jonkunlainen valkoiseen ihonväriin kohdistuva pelkotila, eikä ole varmaa, uskaltaako biaudetista kärsivä ihminen katsoa itseään peiliin.
- Jos potilaan ongelmana on biaudet, hänellä on vaikeuksia erottaa toisistaan vihan ja rakkauden tunteita, ja pahimmassa tapauksessa ne kääntyvät hänen mielessään täysin päälaelleen, eli hän puheillaan ja käyttäytymisellään julistaa ulospäin voimakkaita vihan ja aggression tunteita, ja mieltää itse toimintansa rakkauden osoitukseksi. Jostain syystä tämä aggressiivinen käytös korostuu liikenteessä, nimenomaan liikennevaloissa, ja varsinkin ihmisten päälaen peittämättömät pyöreät muodot aiheuttavat voimakkaita aggressiotiloja.
- Koska korostunut aggressiivisuus liittyy nimenomaan tiettyihin päälaen muotoihin, on mahdollista, että tämä ahdistusoire johtuu aivojen näkökeskuksen häiriötilasta – tähän viittaa myös valkoiseen ihonväriin kohdistuva fobia – mutta tähän emme saa varmuutta, ennen kuin koehenkilöille kananmunilla ja pingispalloilla tehdyt testit ovat valmistuneet. Joka tapauksessa en suosittelisi tästä ahdistusoireesta kärsiville henkilöille autoilua.
- Voiko tätä tilaa verrata siihen, että mr. Hyde kuvittelee olevansa tohtori Jekyll silloin kun hän on mr. Hyde?
- Kyllä näinkin voi sanoa. Oikeastaan tutkimusaineistomme perusteella voisi tehdä lievän tarkennuksen, eli yleensä ms. ylioppilas Hyde kuvittelee olevansa tohtori Jekyll silloin kun hän on mr. Hyde. Mutta mennäänkö eteenpäin?
- Kiitos, Veikko. Jatketaan vaan. Tämä käy kieltämättä mielenkiintoiseksi. Kaikenlaista vaivaa sitä ihmisten kiusaksi ilmaantuu. Niin kuin ei entiset olisi riittäneet.
- Seuraava häiriötila on halonen. Halosesta kärsivän henkilön oireet muistuttavat pitkälti biaudet-oireita, mutta halosen ominaispiirteenä on tietty aikakäsityksen katoaminen. Tavallaan halosesta kärsivällä henkilöllä on menossa jatkuva ”groundhog day”, eli hän elää aina saman päivän uudestaan ja uudestaan, mutta hän ei itse käsitä tilaansa, vaan mieltää sen normaalina ja mieltää häntä ympäröivän maailman jotenkin vääristyneenä, epätodellisena ja liian nopeasti liikkuvana. Potilas tavallaan katselee ympäröivää maailma kuin nopeutettua elokuvaa, mutta elää mielestään itse normaalitilassa ja ympäröivässä maailmassa on hänen mielestään vikaa, koska se ei asetu hänen aikakäsitykseensä ja hän nimittelee normaalia aikajanaa eläviä ihmisiä erilaisilla halveksuvilla termeillä kuten rasisti tai äärioikeistolainen, vaikka nämä termit eivät varsinaisesti aikakäsityksen häiriöihin liitykään. Mutta hänhän ei itse sitä huomaa.
- On huomattavaa, että halosesta kärsivä ihminen ei elä uudestaan ja uudestaan nykypäivää, vaan jotain päivää melko tarkalleen vuonna 1972. Tämän jälkeistä maailmaa ei ole hänelle olemassa, joten hän esimerkiksi uskoo, että DDR on vielä olemassa ja Vietnamin sotaa käydään edelleen.
- Voiko kyseessä olla siis jonkinlainen dementia?
- No kyllä ja ei, sillä hän ei sinänsä unohda ihmisiä, vaan kokonaisia historiallisia tapahtumajaksoja, eikä hänen lähimuistissaan ole varsinaisesti mitään vikaa, eikä hänen tarvitse välttämättä olla toisten holhottavana. Mutta pisimmälleen edenneenä voi halonen kehittyä tuomiojaksi, jolloin lisäoireena henkilölle tulee pakonomainen tarve haastaa riitaa itseään isompien henkilöitten kanssa ja väittää, että kaikki hänen viiteryhmäänsä kuuluvat henkilöt haluavat myös osallistua riidan haastamiseen.
- Eli pisimmilleen kehittyneenä halonen voi aiheuttaa vaaraa myös muille ihmisille. Oletteko tutkineet vielä muita ahdistuneisuushäiriötiloja?
- Kyllä. Seuraava häiriötila on katainen. Kataisessa on tiettyjä samoja oireita kuin biaudetissa, mutta huomattavasti lievempinä. Aikakäsitys ei kataisesta kärsivällä ihmisellä häiriinny, toisin kuin halosessa, mutta kataisesta kärsivä ihminen menettää kokonaan hahmotuskykynsä lukuihin. Hänelle esim. luvut 1, 1.8, 14 ja 40 eivät eroa mitenkään toisistaan ja tämä tietysti aiheuttaa ongelmia jokapäiväisestä elämästä selviytymisessä. Mikäli kataisesta kärsivällä henkilöllä on henkilökohtainen avustaja, hän voi elää täysipainoista elämää, mutta mikäli hän joutuu esim. työkseen käsittelemään lukuja, varsinkin suuria lukuja, voi tämä aiheuttaa suuria ongelmia niin hänelle itselleen kuin varsinkin muille. Tulee huomata, että tästäkään häiriötilasta kärsivä ei itse tiedosta tilaansa.
- Eli ette siis suosittelisi kataisesta kärsivälle henkilölle pikavippipalveluita.
- Niin no, minähän olen valan tehnyt aivoräätäli ja minun tulisi keskittyä pelkästään potilaan etuun, mutta tässä tapauksessa en panisi pikavippipalveluita pahakseni. Pikavipeillä kataisesta kärsivä potilas sössii lähinnä oman elämänsä, mutta julkisia pikavippejä myöntävä kataishäiriöinen sössii helposti paljon enemmän. Katsos, Antero, kun noitten oireitten lisäksi kataisesta kärsivä ihminen myös kärsii pakkomielteestä, että hänen tulee luopua identiteetistään ja sulautua osaksi jotain suurempaa. Varsinkin valtiollisissa johtotehtävissä tällainen voisi johtaa suoranaiseen maanpetokselliseen toimintaan, vaikka kyse on pelkästään ahdistuneisuushäiriötilasta.
- Niin, kyllähän yleinen etu menee joskus yksityisen edun ohi. Olisihan se aika hurjaa, jos meillä olisi kataisesta kärsivä henkilö vaikkapa pääministerinä. Mutta onko tautiluokitukseen tulossa vielä muita lisäyksiä?
- Itse asiassa useitakin, mutta suurin osa on vielä tutkimusasteella. Mutta yksi meillä on jo saatettu valmiiksi, eli häiriötila, jota kutsutaan nimellä vanhanen. Ja nimenomaan vanhashäiriötilan löytyminen on meillä läpimurto, joka saattaa auttaa näitten kaikkien häiriötilojen, no, jos nyt ei parantamiseen, niin ainakin oireitten lieventämiseen.
- Mikä vanhasesta tekee niin erikoislaatuisen?
- Se, että me tiedämme tämän häiriön syystä ja rakenteesta enemmän kuin muista. Vanhanen esintyy ihmisillä, jotka ovat olleet koko ikänsä ns. vilttiketjua, ja ovat pärjänneet elämässään seurailemalla muita. Heitä voisi verrata niihin koulukiusaajan porukoissa mukana kulkeviin ihmisiin, jotka eivät välttämättä pidä kiusaajasta, mutta ovat mieluummin kiusaajan peesaajana kuin itse kiusattavana.
- Mikäli he voisivat elää koko elämänsä tällä lailla, heillä ei todennäköisesti olisi mitään ongelmaa elämässään, mutta vanhanen puhkeaa, kun tällainen henkilö joutuu odottamatta johtotehtäviin, jotka vaativat enemmän, kuin mihin heidän kykynsä riittävät. Tällöin heillä puhkeaa, ehkä jonkinlaisen henkisen lyhytsulun vuoksi supermiesharha, eli he ovat hetken aikaa mielestään yhdistelmä Urho Kekkosta, John Holmesia ja Nätti-Jussia.
- Harha kestää vain muutamia kuukausia, maksimissaan ehkä vuoden pari, mutta yleensä ehtii vaikuttaa niin, että henkilö on ryssinyt elämänsä, ja siinä sivussa muittenkin elämän pahemman kerran. Mutta olemme havainneet vanhasesta kärsivillä henkilöillä aivojen oman puolustusmekanismin. Henkilö kehittää ennen pitkää itselleen voimakkaita psykosomaattisia kiputiloja, joihin vedoten hän pystyy väistymään tehtävistä, joihin häntä ei olisi alun perinkään pitänyt laittaa. Näin hän pystyy pikku hiljaa ns. siirtymään takavasemmalle, ja hänellä on mahdollisuus palata elämään aivan normaalia ja täysipainoista elämää. Tästä emme vielä ole sinänsä aivan varmoja, sillä monivuotinen seurantatutkimus on kesken. Mutta toivoa on.
- Onko näissä ahdistuneisuushäiriötiloissa mitään yhteistä piirrettä?
- Itse asiassa on. Kaikissa häiriötiloissa esiintyy poikkeuksetta harha, että kärjellään seisova pyramidi pysyy pystyssä, vaikka se rakennettaisiin kilometrin korkuiseksi. Ja harha jatkuu siten, että vaikka pyramidi kaatuisikin, sen rakentamista tulee silti jatkaa, sillä tärkeintä ei ole itse pyramidi, vaan idea pyramidista. Tähän harhaan emme ole pystyneet juuri pureutumaan, sillä se on hämmästyttävän sitkeä, ja sen pienikin kyseenalaistaminen aiheuttaa potilaassa välittömiä tuska- ja aggressiotiloja.
- Kuulostaa hurjalta, suorastaan scifiltä, mutta kun tieto tulee HöVEOKSin ylemmältä aivoräätäliltä, niin pakkohan se on uskoa. Mutta onko näihin häiriötiloihin sairastuneilla minkäänlaista mahdollisuutta parantua?
- Täydellisestä parantumisesta ei voida vielä tässä vaiheessa puhua, mutta oireita – ja muihin ihmisiin kohdistuvaa vaaraa – voidaan lievittää, jos nämä ihmiset vapautetaan valta-asemastaan. Jostain syystä valta-asema pahentaa oireita, tosin emme ole vielä varmoja, aiheutuuko ahdistuneisuushäiriö valta-asemasta, vai saako häiriötila itsessään ihmisen tavoittelemaan valta-asemaa. Mutta niin kuin aikaisemmin sanoin, mikäli ihminen siirtyy suosiolla valta-asemastaan ns. takavasemmalle, on nimenomaan vanhashäiriöstä paranemiselle erittäin hyvä ennuste.
- Entä muut luokkaan F 40½ kuuluvat ahdistuneisuushäiriöt?
- Valitettavasti on todettava, että jos potilaan diagnoosina on biaudet, ei hänellä tämänhetkisen tietämyksemme mukaan ole toivoa. Rakkaudeksi käännetty viha on niin olennainen osa potilaan minäkuvaa, että sen horjuttaminen voisi aikaansaada täydellisen luhistumisen.
- Parantumiseen halosesta ja kataisesta on pientä toivoa. Tietyt toimintaterapeuttiset menetelmät, kuten halonhakkuu ja ojankaivaminen ovat avuksi, sillä niitten kautta potilaalla on mahdollisuus oppia hahmottamaan, että asiat ovat konkreettisesti olemassa, eivätkä ne ole pelkkiä ideoita.
- Tämän jälkeen on halosesta kärsiville suunniteltu tv-terapiaa, eli pikkuhiljaa ruvetaan näyttämään heille vuoden 1972 jälkeisiä uutislähetyksiä, aluksi muutama minuutti kerrallaan. Mikäli halonen on edennyt tuomiojan asteelle, ollaan silloin toivottomassa tilassa. Kataisesta kärsiville ihmisille voidaan lukuja opettaa tietysti normaaleilla hahmottamishäiriön hoitokeinoilla, mutta että pystyisimme puuttumaan kataiseen kuuluvaan suurempaan sulautumispakkomielteeseen, tarvitsemme vielä lisää tietoa ns. inhimillisestä hive mind-ajattelusta.
- Painottaisin, että työssämme on tällä hetkellä tärkeimpänä osa-alueena ennaltaehkäisy. Pyrimme kaikin keinoin selvittämään näitten häiriötilojen puhkeamiseen liittyvät syyt, jotta voisimme auttaa ihmisiä jo häiriötilan varhaisvaiheessa. Lisäksi haluamme selvittää, voivatko nämä häiriötilat tarttua joko kosketus- tai pisaratartuntana. Meillä on vielä pitkä matka kuljettavanamme, mutta olemme sitkeitä, koska kyseessä on vakavasta kansanterveydellisestä ongelmasta.
- Ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki, kiitos haastattelusta ja oikein hyvää uutta vuotta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio, Hömpstad. Toivotan kuulijoille oikein hyvää ja rauhallista uutta vuotta, ja hetk... mittee... ahaa, myös lähetyksen linkkiasemana toimivan Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta toivottaa onnen ja menestyksen täyttämää uutta vuotta. No niin, äänimiehet, that´s a wrap. Eiköhän lähdetä hakemaan pitkäripaisesta sopiva määrä asiaankuuluvia ilotulitteita ja sitten lähdetä saunomaan Lällävedelle?
- Eikös niitä yksin tein vois hakea kerralla sopimattoman määrän?
- No jumalauta. Kyllä pienessäkin maassa saa olla suuret volyymit.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
2 tuntia sitten
11 kommenttia:
Hyvät Uudet Vuodet niin Ykälle kuin koko respan väelle. Kiitokset taas näistä vuoden aikana kertyneistä pakinoista,jupinoista ja muista perskeleistä. Ne on "pelastaneet" ainakin minulta monen monta päivää.
Neuvostokansalaisilla oli lohtunaan Radio Jerevan. Toivottavasti meillä eurostoliiton alamaisillakin säilyy ilonamme ja toivonamme edes nämä Huitsinnevadan paikallisradion lähetykset.
" - No jumalauta. Kyllä pienessäkin maassa saa olla suuret volyymit "
Taisi olla Veijo Meri joka kirjoitti että "on suurta olla pieni kansa". Mutta se oli ennenkuin nämä F 40½-diagnosoidut pääsivät vallankahvaan tai mielipidekeisareiksi. Nykyäänhän on kuulemma häpeällistä olla suomalainen ja siksi koko Suomi ja suomalaisuus on syytä pikkuhiljaa juosta pois maailmankartalta...
Ostin tänään raketit uutta vuotta varten. Siinä näkyy sytytystikut ja rakettiteline muka. En tiedä jaksanko hankkia enempää paukkuja. Ehkä käyn lauantaina kupittamassa jos joku kaveri menee kans.
Onko tämän näkyminen netissä viharikos? Itse en ole kiinnostunut puheen sisällöstä. Kiinnostus perustuu puhtaasti saksan opiskelun näkökulmaan eli siihen ovatko puheen sanat kieliopillisesti oikein. Olen havitsevinani ääntämisessä ulkomaisen aksentin, toisaalta kyse voi olla ukkelin tavasta esiintyä. En tiedä kirjoittiko ukko itse puheen. Näyttää että hän lukisi puheen paperilta.
Tervehdys Keskiäkäiselle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne ja onnen & menestyksen täyttämää uutta vuotta.
Keskiäkäinen: Vastavuoroisesti voin sanoa, että Huitsinnevadassa seurataan aktiivisesti keskiäkäistä kuvaa & sanaa. Huitsinnevadan paikallisradio varmaankin lähettää ohjelmaa ensi vuonnakin. Olosuhteitten pakosta. Luulisin, että niin sinun kuin minun kuin monen muunkin tämänkaltaisten blogien pitäjien kirjoittaminen ei johdu itseilmaisun tarpeesta, luomisen tuskasta ja muista hienoista sanoista vaan ihan puhtaasta kyrpiintymisestä. Tää suomalaisuuden mitätöiminen ns. kulttuuriälymystön piirissä on yksi suurimpia syitä miksi itse kirjoitan. Ei tää niin kauhea maa ja kansa ole ja se on pärjännyt melko mukavasti ja sillä on jopa varaa elättää tyyppejä, jotka saavat leipänsä heitä elättävien ihmisten mollaamisesta. Miksi niitä pitää elättää on taas asia, johon ei minun ymmärrykseni riitä.
Vieras: Tuli hankittua noita räjähteitä itsellekin, kun kylään Huitsinnevadaan on uudeksi vuodeksi tulossa tuttavaperhe, johon kuuluu pikkunen poika. Tietysti vaille viiskymppisen miehenkin on mukava kerran vuodessa taantua pikkupojaksi ja nauttia kaikenlaisesta räjäyttämisestä. Tosta Mussolinin puheesta en kyllä pysty sanomaan mitään, kun meikäläisen koulusaksa on niin kertakaikkisen ruosteessa.
IDA on muutamaan kerran todennut eri paikoissa, kuten blogissaan ja Hommassa, että että Suomessa kansa on viisaampaa kuin älymystö. Uskon että IDA on oikeassa.
Lenin puhui aikoinan hyödyllisistä idiooteista, kun länsimainen älymystö hurahti milloin mihinkin päättömään aatteeseen ja ideologiaan ja alkaa soveltaa sitä vähintään kotona nojatuolissa, mieluiten valtaistuimelta. Lenin oli kaiketi täysi psykopaatti ja ihan mulkku paskapää muutenkin, mutta tuossa asiassa hän oli aivan oikeassa. Ja opportunistina Lenin ja hänen seuraajat yrittivät vuosikymmenien ajan täysimääräisesti hyödyntää hyödyllisiä idiootteja. Heitä on vieläkin liikenteessä vaikka Neukkula kuoli ja haudattiin.
Muistelen että Kansankokonaisuus-blogia pitävä Jukka väitti Venäjä-tietäjä Timo Vihavaisen todenneen, että YYA-aikana Suomen kansan tyhmyys oli kansalle itselleen pelastus. Hän tarkoitti varmaan sitä että kansa oli tavallaan liian tyhmää ryhtyäkseen tekemään mitään päätöntä.
Kun tässä olen aiemmin pähkäillyt vasemmiston sisäistä jakoa työläisvasemmiston ja akateemisen vasemmiston välille, niin mieleeni juolahti pari juttua. Kysyin taannoin Professorin arviota tämän jaottelun todenperäisyydestä, joten arvio voi kiinnostaa Ykää.
Synonyyminä akateemiselle vasemmistolle käy myös kulttuurivasemmisto tai kulttuurikommunismi tai kulttuurisosialismi. Työläisvasemmisto on sen verran hyvä termi etten keksinyt parempaa synonyymiä. Sdp:n osalta kyse on kai asevelisosialisteista, tannerilaisista ja kivivuorilaisista jollaiseksi esim. Väinö Tanner itse ja Veikko Helle voitaisiin laskea. Helle oli työmies kun oli puuseppä. Tanner oli korkeakoulutettu, mutta ei mikään kulttuurivasemmistolainen, vaan asenteiltaan työmies. SKDL:ssä jako oli enemmistöläisten ja vähemmistöläisten välillä ja tuo jako leimasi koko SKDL:n olemassaolon aikaa. Työmiehet olivat yleensä enemmistöläisiä, harvemmin vähemmistöläisiä. Vähemmistöläiset olivat kulttuurikommunisteja jotka olivat usein kotoisin ns. hyvistä perheistä.
Mokuttajat olivat aikaisemmin, YYA-aikana neuvostomielisiä ja/tai stalinisteja ja marxilaisia. Sinänsä mielenkiintoista on havaita se, että siihen aikaan stalinistit ja marxilaiset eivät ajaneet monikulttuurisuutta, eivätkä käyttäneet sitä termiä. Homman nimimerkki Anti-Utopisti on maininnut tuosta jotain, jos jaksaa kahlata hänen kirjoituksiaan. Kremlin antamat ohjeet olivat heille über alles. Kreml taisi itse asiassa vieroksua monikulttuurisuutta koska se saattaisi johtaa venäläis/neuvostovastaisuuteen. Näin siksi vaikka Neuvostoliitossa oli kansoja ja kulttuureita. Yhteinen neuvostokulttuuri oli se jota siellä korostettiin. Joten stalinistit ja marxistit tekivät samoin. Muistaakseni A-U väitti jossain että Marx itse ei ollut mokuttaja, vaikka monet mokuttajat ovatkin marxilaisia.
Ai niin. Missä ja miten Ykä aikoo viettää uuden vuoden? Ylvan ja vieraiden kanssa kotona? Varmaan sitten ammutte raketteja ja muita paukkuja, ja korkkaatte kuohuviiniä? Entäs tinan valuu?
Entäs meinaatko käydä Antero Lärväsen ja äänimiesten kanssa viettämässä uutta vuotta? Menettekö saunaan Lälläveden äärelle ja sen jälkeen sitten ihmettelemään Huitsinnevadan yöelämää? Raketit on kai parempi ampua saunan lähellä järven äärellä kuin Huitsinnevadan torilla. Jos menee vikasuuntaan, niin menee järvelle päin. Nykyään kun tuo paukutus on sallittua entistä harvemmissa paikoissa verrattuna entisaikoihin. Joskus entisaikoina raketteja ja paukkuja oli myynnissä muinakin vuodenaikoina.
Mitä tuohon suomalaisuuden mitätöimiseen tulee, niin establishmentilta taitaa olla unohtunut eräs olennainen seikka: nimittäin, kun puhutaan esim. "eurooppalaisuudesta" (mitä sillä nyt aina ylipäänsä edes tarkoitetaan?), tällöin vedotaan lähinnä käsitteeseen liitettyihin ihanteisiin, ei välttämättä tosiasioihin. Jos vaikkapa jotakuta suomalaista maaseudun tai esikaupungin asukkia verrataan esim. johonkin ranskalaiseen maalaisjunttiin tai slummikaupunginosassa elelevään brittiproleen, niin kummankohan eduksi tuokin arviointi mahtaisi kallistua? ;) Joten taitaapa tässä impivaaralaisuudessa kuitenkin olla myös ne omat hyvät puolensa... Näiltä innokkaimmilta itseruoskijoilta kun taitaa muutenkin mennä nuo arvokysymykset ja tosiasiat keskenään sekaisin vähän väliä?
PS: Niin ja hyvää uutta vuotta!
Kyllä tuo kuulostaa aivan Nobel-palkinnon ainekselta tuon F 40½ luokituksen määritelmät.
Tervehdys Vieraalle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
Vieras: Myös minä uskon, että IDA on oikeassa. Ja hyödylliset idiootit ovat valitettavasti uusiutuva luonnonvara. Vasemmistoanalyysiisi ei minulla ole juuri lisättävää, koska ajattelen asian itsekin pitkälti noin. Minähän olen sukutaustaltani tätä työläisvasemmistoa. Uusi vuosi menee kotona, ja hieman vieraitakin on. Antero juhlii äänimiesten kanssa. Minä en sinänsä tykkää tosta holhoamisesta, mutta minusta oli hyvä, kun silloin 1990-luvulla kielsivät paukkujen myynnin ennen joulua. Ainakin siihen aikaan Helsingissä se jatkuva rätinä alkoi jo kaksi viikkoa ennen joulua, ja siihen kyllä tympiintyi.
Ano1: Tuosta olen täysin samaa mieltä.
Ano2: Tiedä häntä tuosta Nobelista, mutta aikanaan joku voi kyllä väsätä aiheesta väitöskirjan otsikolla ”mikä ihme se pisti niillä päät niinkin sekaisin”.
Nyt täytyy myöntää että Yrjö leikkii nyt vakavilla asioilla.
Meinaan pelottavaksi homman tekee se että jos tautiluokitukset muutettaisiin hieman hienommiksi latinan kielisiksi sanoiksi niin nuohan olisivat aivan suoraan diagnosoimiskelpoisia....
Ammuin nuo raketit jotain 23.45 alkaen. Yks lensi ihan väärään suuntaan ja räjähti talon yläpuolella, ei kaukana talon katolta. Onneksi ei vahinkoja tapahtunut, kun ei piipaa-autoja kuulunut tulevan sinne. Menin ampumaan enimmät raketit lähellä olevan koulun pihalle. Kun paukutin omat, niin katselin muiden paukuttelua.
Ykä, kävitkö aikoinaan koulua ylioppilaksi asti? Jos et käynyt, niin jossitellaan että olisitkin käynyt ylioppilaksi asti sekä jatkanut saksan lukua kirjoituksiin asti, niin miten hyvin olisit pärjänyt? Viisi vuotta kerkesit lukea, joten pohjaa olisi ollut jatkaa kirjoituksiin asti. Tietysti jos pakkoruotsi tuli kuvioihin sotkemaan, niin se varmasti vei tilaa kieli-ja aikabudjetista.
Tervehdys Lakeudenmiehelle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.
Lakeudenmies: Joo, minä olen vissiin semmonen ylikersantti Sinkkonen joka haastaa leikkiä tosissaan. Vaan olishan se sinänsä mielenkiintoista, jos joku asiansa osaava psykiatri (siis psykiatri, ei psykologi, Luoja meitä kaikkia Jaana Haapasalolta varjelkoon) perehtyisi asiaan ainakin kieli poskessa.
Vieras: Meillä ammuttiin pommit jo ennen kymmentä, johtuen siitä, että paikalla oli hyvin nuorta väkeä. Raketteja ei ollut ensimmäistäkään, vaan meillä suosittiin näitä isoja patoja. Joo, olen minä ylioppilas, tosin en ole koskaan pitänyt valkolakkia vappuna, eikä mulla ole ollut vuosikymmeniin havaintoa, että mihinkähän se kotsa hävisi. Saksaa en kirjoittanut ollenkaan, ja pärjäsin siinä huonosti, olikohan mulla päästötodistuksessa siitä kuutonen. Johtuu varmaan siitä, että englannin ja ruotsin opiskelu vaati sen verran voimavaroja, että saksaan ei sitten riittänyt enää oikein mielenkiintoa. Nyttemmin se vähäinenkin opittu saksa on käytön puutteessa ruostunut Korkeajännitystasolle.
Lähetä kommentti