Eli erään valtesmannin eräs päätös
Tällä kertaa en kirjoita itse juuri mitään, vaan laitan esimerkin siitä, kuinka suomalaiselta mieheltä on viranomaisten toimesta viety hänen lailliset aseensa pois ja millä perusteilla. Kyse on Ase-lehden tuoreimmasta numerosta, nettiversiota siitä ei ole tarjolla, joten juttu on parina kuvaskannauksena. Mukavaa, jos jaksatte lukea, ja tehkää omat johtopäätöksenne.
Itse tekisin muutamia johtopäätöksiä:
1. Jos harrastaa ampumista tai metsästystä tai molempia, ei siitä kannata edes puhua kuin ihmisille, jotka harrastavat ampumista, metsästystä tai molempia.
2. Oikeus diagnosoida korvien välissä olevaa latvalahoa on näemmä jaettu muillekin kuin lääkäreille, ja poliisi ottaa vastaan näitä diagnooseja oikein mielellään ja toimii niitten mukaan.
3. Poliisi voisi ihan rehellisesti ilmoittaa, että meitä ei enää vallitsevan asiantilan vuoksi kiinnosta, eikä edes voi kiinnostaa (Ykä: ymmärrän tämän tavallaan täysin poliisin puolelta) järjen käyttö, vaan meidän on niin kertakaikkisen pakko pestä oikeustoimiset pyllymme niin puhtaaksi, että niitten päältä voisi vaikka syödä. Siksi meidän on pakko ylireagoida. Sori, emme mahda mitään, leipäähän ne meidänkin perheemme syövät.
4. Jos työpaikalla on joku nainen, joka haluaisi työpaikkakiusata jotakin miestä, mutta jolla ei riitä supliikki, järki ja kantti, niin tässähän on mainio keino. Ei muuta kuin ilmiantonappia painamaan, ja joku toinen hoitaa kiusaamisen puolestasi.
Ei mulla oikeastaan tällä kertaa muuta. Hyviä välipäiviä kaikille.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
4 tuntia sitten
9 kommenttia:
Eräs tuttuni joutui jo kolmatta vuotta sitten perättömän ilmiannon kohteeksi.
Aivan ensimmäiseksi lähtivät pyssyt kaniin. Tuo ilmiannon tekijä myönsi myöhemmin gestapolle, että valettahan se.
Siltikään niitä tussareita ei meinannut saada takaisin, vaan olivat jotakuinkin vuoden "reissussa".
Että nähty on, valitettavasti.
Tervehdys Yrjölle
Täytyy myöntää ettei tuohon voi enee mitään lisätä.
Huomioiden kaikenlaisia muitakin tuomioita joita olet esiin tuonut blogissasi niin ei kaikki kyllä ihan "jyvälleen" osu.
Jutun kertomus on kyllä sellainen että tuon olisi olettanut löytyvän jostakin Juha Vuorisen romaanista eikä oikeuslaitoksen pöytäkirjoista.
Tervehdys VonPeelle ja Lakeuden Miehelle & kiitos kommenteistanne. Ikävintähän näissä on se, että tavallinen ihminen ei näille asioille mitään mahda. Kun poliisi on ottanut sen linjan, että aseitten omistajaa kohdellaan jo valmiiksi kuin varttihullua.
Lakeuden Mies on muuten pitänyt pitkän kirjoitustauon. Meinaatko ruveta jossain vaiheessa naputtelemaan taas?
Pasifismi on kuin hauki: se on kuin akvaario, joka toimii ihan hyvin siiheksi, kun yksi kaloista onkin se hauki, näin täti Takkirautaa vapaasti siteeraten...
Ja kyllähän se on ongelma jo yhdenvertaisuusperiaatteenkin kannalta, että ns. roskaväki elää turhan monissa asioissa tosiasiallisesti lain ulkopuolella ja tämä ns. herrasväki (ja sellaisina itseään pitävät) taas katsovat olevansa sen yläpuolella. Näin ollen tuo laki taitaakin olla vain meitä lainkuuliaisia varten.
Tervehdys Anolle ja kiitos kommentistasi. Ja näinhän se menee, niin kuin sanoit. Lukot ovissa ovat niitä ihmisiä varten, jotka eivät taloon murtautuisi muutenkaan.
Eipä siinä mitään, aina mukava saada tunnustusta kollegalta vaikka se sitten olisikin 3 poliisipartiota kodin ovesta sisälle kun on risaisissa verkkareissa lämmittämässä saunaa.
Hyvää uutta vuotta Pasille ja voimia eloon. Ei tässä oikein pysty muuta toivottamaan. Toivottavasti saat vielä tykkisi takaisin.
Kylläpä se oli ajatus tuo näppäimistö nostella pois telakalta, alkaa taas tämä maailman meno olemaan sen verran outoa
Tervehdys, Lakeudenmies. Näköjään ehdit jo yhden jutun tuupata. Pysy vaan remmissä. Minäkin sitä pitkääkin taukoa yrittelin, kun höhlänä tuumin, että vaalien jälkeen touhu menis jotenkin asiallisemmin. Kaikkea sitä äkkinäinen luuleekin.
Lähetä kommentti