Tapahtuma-aika: 26. lokakuuta vuonna 2036.
Tapahtumapaikka: Hömpstad, Hömpstadin Vähänköehkäopisto.
Tapahtuma: Tiedotushistorian luento, luennoitsijana järkevöitetyn selitteläätiön ja spedestetiikan ylempi lettuvihtori Urmas Röyhtälä.
*
Urmas Röyhtälä: Ja huomenta vaan kurssille. Viime kerrallahan päästiin siihen vaiheeseen, kun Suomessa 2010-luvun alussa mediakenttä lähes sataprosenttisesti pyrki muokkaamaan ihmisten mielipiteitä vihervasemmistolaiseen suuntaan ja samalla propagoi voimakkaasti Suomen liittämiseksi osaksi Euroopan Liittovaltiota sekä Suomen väestörakenteen keinotekoista muutosta. Tämän luennon aiheena on se, kuinka tilanne saatiin järkevöitettyä.
Opiskelija X: Opettaja, minua ihmetyttää se propagandan määrä, jota silloin suollettiin. Erityisesti minä olen miettinyt sitä, olivatko nämä toimittajat oikeasti sitä mieltä, mitä ne silloin jauhoivat? Kun näin jälkeenpäin touhu tuntuu melko naurettavalta ja pelottavaltakin. Kun melkoinen osa suomalaisista pyrittiin yhdistämään johonkin väkivaltaan perustuvaan poliittiseen liikkeeseen, jota ei ollut olemassakaan kuin toimittajien mielikuvituksessa.
Urmas Röyhtälä: Asiaahan on tutkittu, ja kyseisen toimittajakunnan voisi jakaa kolmeen suurinpiirtein yhtäsuureen osaan. Ensimmäinen osa oli opportunistit, jotka yksinkertaisesti kirjoittivat sitä, mitä lehti halusi. Niistä ei ole sen enempää kommentoitavaa, sillä huorahan on huora vuosisadasta toiseen. Kenen viinaa juot, sen lauluja laulat. Tämä ryhmittymä on työllistynyt nykyisin mediassa varsin hyvin muoti-, lifestyle- ja yleensä juorupuolen toimittajina.
Toinen osa oli se, jota nykyisin kutsutaan termillä realismin viivyttäjät. Heille oli sinänsä itsestään selvää jo hyvissä ajoin, että ei heidän kirjoituksillaan vallitsevan todellisuuden kanssa ollut mitään tekemistä. Ihmismieli on vaan sellainen, että vaikeahan sen on tunnustaa, että tässä on jauhettu viimeiset kaksikymmentä vuotta silkkaa tuubaa. Tätä porukkaa voi sinänsä verrata 1970-luvun taistolaisiin. Hekään eivät häpeä tekojaan, vaan väittävät että tarkoitus oli hyvä. Osa on sentään todennut, että mopo läksi käsistä jo noin vuonna 1993, eikä sen jälkeen sitä enää puskasta viittinyt etsiä. Tämä porukka on pääosin hakeutunut uudelleenkoulutukseen, koska asemaa valtakunnanviisaana ei heille enää tueta.
Ongelmallisempi ryhmä on se viimeinen kolmasosa. Heistä moni on osallistunut säännölliseen terapiaan ja terapiaistunnoissa on saatu selville se seikka, että he olivat oikeasti sitä mieltä, että Suomeen silloin pyrkineet ns. poliittisesti oikeat etniset vähemmistöt sisälsivät valtavan määrän potentiaalia, jonka käyttöä esti vain suomalainen rakenteellinen rasismi, jota he koko uransa ajan etsivät, mutteivat sitten kuitenkaan löytäneet.
Tämä ryhmä uskoi tosissaan, että näitten ryhmien edustajat tulivat Suomeen äärimmäisen vaarallisesta tilanteesta, jopa niin, että he tulivat Helsingin satamaan perässään ilmapommitus, joka loppui pikkuisen ennen Kuivasaarta. Kun terapiaistunnoissa on muistutettu heille, todisteihin vedoten, että nämä samat ns. pakolaiset harrastivat hyvinkin pitkiä lomia entiseen, ultravaaralliseksi todettuun kotimaahansa, on osa tästä toimittajaryhmästä mennyt suorastaan psykoosiin, koska oman virtuaalitodellisuuden ja todellisten tapahtumien yhteensovittaminen on ollut heidän psyykelleen liian vaikeaa. Osa tästä ryhmästä pitää vieläkin näitten etnisesti oikeitten ryhmien tekemiä väkivalta- ja seksuaalirikoksia tekemällä tehtynä tilastoharhana.
He myös kehittivät päässään satojen tuhansien ihmisten vahvuisen sekoituksen Lapuan Liikkeestä ja Sturmabteilungista, joka oli valmistelemassa Suomeen keskitysleirejä ja kaasukammioita. Sen asian tajuaminen, että nämä ihmiset olivatkin ihan tavallisia ottokivivuorelaisia sosialidemokraatteja, jotka halusivat vain elää rauhallista elämää, järkytti heitä vielä enemmän ja aiheutti heille keskivaikeaa ja vaikeaa masennusta, josta toipuminen on ollut vaikeaa.
Tälle ryhmälle on antanut huomattavaa apua Hommaryhmittymän ylläpitämät vapaaehtoiset terapiapiirit, jossa turvallisessa seurassa tapahtuvan kesämökkeilyn, saunomisen, oluenjuonnin, makkaransyönnin, paskanpuhumisen, ampumisen, metsästyksen ja kalastuksen keinoin palautetaan ihmisiä takaisin reaalitodellisuuteen. Tulokset ovat erinomaisia, mutta valitettavasti osa toimittajakuntaa ei ole pystynyt pakenemaan virtuaalitodellisuudestaan. He eivät ole sinänsä vaarallisia, joten heitä ei ole laitettu suljettuun hoitoon, vaan heille on myönnetty sairaseläkkeet. Varsinaisiksi työntekijöiksi heitä ei voi enää valitettavasti kuntouttaa.
Opiskelija Y: Mutta kuinka tämä tilanne saatiin taas niin sanotusti tolkun linjoille?
Urmas Röyhtälä: Oman osansahan teki niin sanottu sosiaalinen media. Aina useampi ihminen alkoi etsiä tietoa muualtakin kuin virallisesta mediasta, jonka verkkosivuilta kaikenlainen nimetön kommentointi lopetettiin vuonna 2012 ja siirryttiin ns. ammattikommentoijiin. Ihmiset alkoivat etsiä tietoa ja keskusteluyhteyttä niin Hommaforumilta kuin itsenäisistä blogeista. Mutta suurimpaan tiedonsaannin esteeseen ei tässä vaiheessa vielä osattu puuttua. Mikähän se mahtoi olla?
Opiskelija Z (varsin ujosti): Herra lettuvihtori, voisiko se olla aamukahvi?
Urmas Röyhtälä: Aivan oikein! Ihminen on tapojensa vanki, ja hän tykkää lukea aamukahvilla sanomalehden. Ja kaikki paperille painettu media oli propagandistisiin tarkoituksiin varattuja. Kun perussuomalaiset saivat lopultakin päänsä pois mediapusikosta, puolue pisti pystyyn valtakunnallisen päivälehden. Osassa maata lehti tuli alkuun pelkässä päiväkannossa, mutta se ei sinänsä haitannut sillä lehden tilaajakunta etsi kuitenkin tuoreimmat uutiset verkosta. Perussuomalaisten Demokraatti-lehti oli sitten vain jotain, jota oli mukavaa rapistella aamukahvilla, ja sen levikki alkoi voimakkaasti kasvaa. Varsinkin, kun sen sisältö ei aiheuttanut sellaista närästystä kuin Helsingin Sanomat ja suurimmat maakuntalehdet. Tätä myötä näitten lehtien levikki ja ilmoitustulot alkoivat romahtaa.
Seuraavissa vaaleissa tapahtuneitten muutosten myötä myös ns. nuiva sosiaalinen media sai valtion tuen. Asiaa hoitavan ministerin Antero Lärväsen myötä perustettiin useita valtion tukemia, mutta valtiosta poliittisesti riippumattomia ammatillisesti toimitettuja verkkolehtiä, jotka käyttivät materiaalinaan jatkuvasti kasvavaa blogirintamaa. Verkkolehdet toimivat ulkomaalaisilla palvelimilla, jotta kirjoittajien anonymiteetti pystyttiin varmasti säilyttämään. Näitten yhteisvaikutuksena alkoi suuren luokan kansallinen herääminen…
herääminen…
heräämine…
heräämin…
heräämi…
herääm…
herää…
herää!
Herää!
Ylva: Ykä! Herää!
Ykä: Hä? Mittee? Mitteekö höpäjät?
Ylva: Sinä kuorsaat taas kuin ruosteinen sirkkeli. Ja kissikin vonkuaa ulos.
Ykä: Jaa? Joo. Niin kai. Täytynee… voihan isäkissan v**tu.
Ylva: No, mitäs sinä noin noidut? Ethän sinä yleensä.
Ykä: Herätit vaan kesken niin mukavan unen.
Ylva: Ja mikäs niin mukava uni oli, että pitää noitua keskellä yötä? Ei kai hirvaalla vaan ollu herkkä sessio Amanda Tappingin kanssa, hä? Tartteiskos mun olla mustasukkainen?
Ykä: Nääh, vanha ruuna enää semmosia. Ei päänuppikanavilla ole ollu semmosia lähetyksiä enää aikoihin. Tää oli kuule jotain paljon kauniimpaa. Jahah, kissi, no, lähetääs sitten…
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
7 kommenttia:
Hommafoorumissa oli 24.04.2012, 12:07:21 lähetty viesti, jossa kerrottiin Aamulehden tiukentavan uutisten kommenttien valvontaa. Mukana oli Aamulehden Seppo Rothin kirjoitus, josta silmiin pisti lause "Kansanryhmää vastaan kiihottava ja valheellinen kirjoittelu on ehdottomasti kielletty".
http://hommaforum.org/index.php/topic,70059.0.html
Siis luetaanpa uudelleen "valheellinen kirjoittelu kielletty". Olisiko nyt niin, ettei Aamulehdessä enää saa kirjoittaa lukutaidottomien, lähtömaassaan lomailevien turvapaikan Suomesta saaneiden olevan Suomelle voimavara ja rikkaus. Koskeeko valheellisen kirjoittelun kielto myös Aamulehden toimittajien tuottamaa sisältöä? :-)
acc
Elähän vaivu synkkyytee. Juuri tässä aamulla sain lukea tällaista. Aamulehden sivuille en jostain syystä pääsyt tarkastamaan, lienee mennyt totaalisesti paskaksi koko sivu tällaisen kerettiläisyyden johdosta.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/04/1534359/al-joka-kolmas-raiskauksesta-tuomittu-ulkomaalainen
Tuo opportunistinen porukka kyllä kääntää kelkkansa kunhan aika tulee, sama koskee samaa maata olevia poliitikkoja. Kyllä sitten saadaan kuulla jeesustelua tyyliin "mä tiesin aina, että Halla-aho on oikeassa." Ajat muuttuvat, ehkäpä jopa niin paljon, että tällainen suunnanmuutoskin toteutuu. Se vaan kun noi opportunistit lopulta kääntää kelkkansa niin käykö niin, että sitten sitä vasta nähdään sitä oikeaa rasismia kun vetävät jutun kuitenki tapojensa mukaan taas överiksi.
"Olen unessa useasti", ja varsinkin olin koulutiellä...
Mistä Yrjöperskeles löytää nämä mielikuvituksen kiemurat? Tapping,noin kiltisti sanottuna ei olisi ollenkaan vastenmielinen pettingiin, mutta se on nyt sitten eri asia.
Joskushan se herääminen tapahtuu realiteetinkin puolella vaan merkkejä siitä on vähän. Olipas jälleen kerran mukava lukea sujuvaa juttua siitä, kuinka asioitten PITÄISI kehittyä.
Y:lle kiitos taas kerran kirjoituksesta, nämä kirkastavat aina tätä tällaisenkin maastamuuttajan mieltä. Juhlamokkaa ja ruispaloja tulee aina tuliaisiksi kun asiakkaat Suomesta tulevat tänne. En tiedä mikä siinäkin mahtaa olla, munulla on varmaankin yksinkertainen maku, kiinalainen ruokahan on mahdottoman hyvää, mutta joskus kaipaa kunnon leipää. Tämä nyt oli täysin off-topic mutta ansaitset täydet kiitokset ilahduttamalla iltojani kirjoituksillasi.
T. Max
Tervehdys acc:lle, Anolle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.
acc: Aamulehden tilanne kuvaa hyvin koko mediaa. Toimittajien kirjoittamat valheelliset jutut ovat virallinen totuus ja virallista totuutta kysenalaistavat, faktoihin pohjautuvat kirjoitukset ovat viharikollisuutta.
Ano: Joo, tuo uutisointi hieman yllättää. Päivi Räsänenkin lausui sanansa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042515497519_uu.shtml
Mikäli touhu järkiintyy, niin opportunistinen porukka yrittää kyllä keihästää toinen toisensa ”kyllähän minä niin kirjoitin, mutta kun Väinö kirjoitti ensin”. Täytyy meidän umpinuivien varata olutta ja sipsejä ja ottaa asia hyvän viihteen kannalta.
Castor: Nuo ideat vaan pompahtaa päähän. Ja joskus on vaan mukava laittaa toiveajattelua ylös. Toiveajatteluahan tuo vielä on. Amanda on kyllä varsinainen babe. Siellä Kiinassahan ei viljellä ruista ollenkaan. Syödäänkö siellä jotain vehnäleipää, vai syödäänkö leipää ollenkaan?
Tämmöisen minä haluan nähdä kristallipallosta. Positiivista tässä on se että tuo on mahdollista saada aikaan vaikka se vaati äärimmäisen pitkäkestoista, kovaa ja sitkeää työtä ja vaivannäköä.
Antero Lärvänen pitäisi laittaa liikenne-ja viestintäministeriksi toteuttamaan tuota median uudelleenjärjestelyä. Ja jossain vaiheessa Antero sitten eläkevirkaan YLE:n pääjohtajaksi. Ellei Antero ole sitä ennen määrännyt YLE:ä lahdattavaksi.
James Hirvisaaresta sopisi liikenne-ja viestintäministeri. Ja Helena sitten Jameksen ykkösneuvonantajaksi. Jameksella on varmaan tietämystä liikenneasioista kun on veturimies. Ja viestintäasioista varmasti on tietämystä kun on ehtinyt tapella mediaa vastaan. Kun kerta tietää minkälainen media on ja että miten totaalisen remontin tarpeessa on koko mediakenttä ja toimittajakunta.
En tiennyt että sinun ja Ylvan talossa on kissa, kun kerta herättyäsi päästit sen ulos.
Vaikka en taikauskoinen olekaan, niin toivotaan että tämä olisi enneuni. Onkos Ykäkin everstiluutnantti Carterin fani vai onko Tapping tuttu muista esiintymisistä?
Ja mitä unien näkemiseen, niin http://fi.wikipedia.org/wiki/Selkouni tuollaisen kanssa voi kokeilla, miltä Ykän kuvailema tilanne oikeasti tuntuu. Ehkä tuossa on selitys sille, miksi mokuttajat näitä juttujaan tekevät: He luulevat elävänsä selkounta ja täällä ei päde normaalit lainalaisuudet esimerkiksi hallitsemattoman maahanmuuton tai muun holtittoman rahankäytön suhteen. Perseillä voi mielin määrin, kohta herään kuitenkin...
Tervehdys Vieraalle ja Raakikselle & kiitos kommenteistanne.
Vieras: No kristallipalloiluahan tämä, ja sen toteutumiseen ei sinänsä riitä enää Jytky vaan Nuketus. Toi Ylen homma sinänsä pistää tuumimaan. Kannattaisiko se lahdata kerralla, vai saisiko siitä vielä jotain järkevää aikaiseksi? Sinänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että on olemassa ns. valtion virallinen ääni. James sopisi minulle tuohon ministerin pestiin ihan hyvin. Helenastahan ei tiedä, miten korkealle hän nousee. Nuori ihminenhän hän vielä.
Raakis: No joo, Stargatet ja sen spin off-sarjat on tullut katsottua kyllä. Mutta siinä Sanctuary-sarjassa Amanda vasta varsinainen hottis on. Ainakin tämmösen keski-ikäisen miehen vinkkelistä:
http://stargate-sg1-solutions.com/blog/wp-content/uploads/2011/04/Sanctuary-S2-wallpaper-syfy.jpg
Nyt kun rupean miettimään, niin minulla ei ole tainnut kyllä koskaan olla tommoista selkounta. Ihan tavallista unipuuroa vaan. Mutta epäilemättä jotkut elävät sitä valvetilassaan.
Lähetä kommentti