ERÄS LUENTO HÖMPSTADISSA

Tapahtuma-aika: 26. lokakuuta vuonna 2036.

Tapahtumapaikka: Hömpstad, Hömpstadin Vähänköehkäopisto.

Tapahtuma: Tiedotushistorian luento, luennoitsijana järkevöitetyn selitteläätiön ja spedestetiikan ylempi lettuvihtori Urmas Röyhtälä.

*

Urmas Röyhtälä: Ja huomenta vaan kurssille. Viime kerrallahan päästiin siihen vaiheeseen, kun Suomessa 2010-luvun alussa mediakenttä lähes sataprosenttisesti pyrki muokkaamaan ihmisten mielipiteitä vihervasemmistolaiseen suuntaan ja samalla propagoi voimakkaasti Suomen liittämiseksi osaksi Euroopan Liittovaltiota sekä Suomen väestörakenteen keinotekoista muutosta. Tämän luennon aiheena on se, kuinka tilanne saatiin järkevöitettyä.

Opiskelija X: Opettaja, minua ihmetyttää se propagandan määrä, jota silloin suollettiin. Erityisesti minä olen miettinyt sitä, olivatko nämä toimittajat oikeasti sitä mieltä, mitä ne silloin jauhoivat? Kun näin jälkeenpäin touhu tuntuu melko naurettavalta ja pelottavaltakin. Kun melkoinen osa suomalaisista pyrittiin yhdistämään johonkin väkivaltaan perustuvaan poliittiseen liikkeeseen, jota ei ollut olemassakaan kuin toimittajien mielikuvituksessa.

Urmas Röyhtälä: Asiaahan on tutkittu, ja kyseisen toimittajakunnan voisi jakaa kolmeen suurinpiirtein yhtäsuureen osaan. Ensimmäinen osa oli opportunistit, jotka yksinkertaisesti kirjoittivat sitä, mitä lehti halusi. Niistä ei ole sen enempää kommentoitavaa, sillä huorahan on huora vuosisadasta toiseen. Kenen viinaa juot, sen lauluja laulat. Tämä ryhmittymä on työllistynyt nykyisin mediassa varsin hyvin muoti-, lifestyle- ja yleensä juorupuolen toimittajina.

Toinen osa oli se, jota nykyisin kutsutaan termillä realismin viivyttäjät. Heille oli sinänsä itsestään selvää jo hyvissä ajoin, että ei heidän kirjoituksillaan vallitsevan todellisuuden kanssa ollut mitään tekemistä. Ihmismieli on vaan sellainen, että vaikeahan sen on tunnustaa, että tässä on jauhettu viimeiset kaksikymmentä vuotta silkkaa tuubaa. Tätä porukkaa voi sinänsä verrata 1970-luvun taistolaisiin. Hekään eivät häpeä tekojaan, vaan väittävät että tarkoitus oli hyvä. Osa on sentään todennut, että mopo läksi käsistä jo noin vuonna 1993, eikä sen jälkeen sitä enää puskasta viittinyt etsiä. Tämä porukka on pääosin hakeutunut uudelleenkoulutukseen, koska asemaa valtakunnanviisaana ei heille enää tueta.

Ongelmallisempi ryhmä on se viimeinen kolmasosa. Heistä moni on osallistunut säännölliseen terapiaan ja terapiaistunnoissa on saatu selville se seikka, että he olivat oikeasti sitä mieltä, että Suomeen silloin pyrkineet ns. poliittisesti oikeat etniset vähemmistöt sisälsivät valtavan määrän potentiaalia, jonka käyttöä esti vain suomalainen rakenteellinen rasismi, jota he koko uransa ajan etsivät, mutteivat sitten kuitenkaan löytäneet.

Tämä ryhmä uskoi tosissaan, että näitten ryhmien edustajat tulivat Suomeen äärimmäisen vaarallisesta tilanteesta, jopa niin, että he tulivat Helsingin satamaan perässään ilmapommitus, joka loppui pikkuisen ennen Kuivasaarta. Kun terapiaistunnoissa on muistutettu heille, todisteihin vedoten, että nämä samat ns. pakolaiset harrastivat hyvinkin pitkiä lomia entiseen, ultravaaralliseksi todettuun kotimaahansa, on osa tästä toimittajaryhmästä mennyt suorastaan psykoosiin, koska oman virtuaalitodellisuuden ja todellisten tapahtumien yhteensovittaminen on ollut heidän psyykelleen liian vaikeaa. Osa tästä ryhmästä pitää vieläkin näitten etnisesti oikeitten ryhmien tekemiä väkivalta- ja seksuaalirikoksia tekemällä tehtynä tilastoharhana.

He myös kehittivät päässään satojen tuhansien ihmisten vahvuisen sekoituksen Lapuan Liikkeestä ja Sturmabteilungista, joka oli valmistelemassa Suomeen keskitysleirejä ja kaasukammioita. Sen asian tajuaminen, että nämä ihmiset olivatkin ihan tavallisia ottokivivuorelaisia sosialidemokraatteja, jotka halusivat vain elää rauhallista elämää, järkytti heitä vielä enemmän ja aiheutti heille keskivaikeaa ja vaikeaa masennusta, josta toipuminen on ollut vaikeaa.

Tälle ryhmälle on antanut huomattavaa apua Hommaryhmittymän ylläpitämät vapaaehtoiset terapiapiirit, jossa turvallisessa seurassa tapahtuvan kesämökkeilyn, saunomisen, oluenjuonnin, makkaransyönnin, paskanpuhumisen, ampumisen, metsästyksen ja kalastuksen keinoin palautetaan ihmisiä takaisin reaalitodellisuuteen. Tulokset ovat erinomaisia, mutta valitettavasti osa toimittajakuntaa ei ole pystynyt pakenemaan virtuaalitodellisuudestaan. He eivät ole sinänsä vaarallisia, joten heitä ei ole laitettu suljettuun hoitoon, vaan heille on myönnetty sairaseläkkeet. Varsinaisiksi työntekijöiksi heitä ei voi enää valitettavasti kuntouttaa.

Opiskelija Y: Mutta kuinka tämä tilanne saatiin taas niin sanotusti tolkun linjoille?

Urmas Röyhtälä: Oman osansahan teki niin sanottu sosiaalinen media. Aina useampi ihminen alkoi etsiä tietoa muualtakin kuin virallisesta mediasta, jonka verkkosivuilta kaikenlainen nimetön kommentointi lopetettiin vuonna 2012 ja siirryttiin ns. ammattikommentoijiin. Ihmiset alkoivat etsiä tietoa ja keskusteluyhteyttä niin Hommaforumilta kuin itsenäisistä blogeista. Mutta suurimpaan tiedonsaannin esteeseen ei tässä vaiheessa vielä osattu puuttua. Mikähän se mahtoi olla?

Opiskelija Z (varsin ujosti): Herra lettuvihtori, voisiko se olla aamukahvi?

Urmas Röyhtälä: Aivan oikein! Ihminen on tapojensa vanki, ja hän tykkää lukea aamukahvilla sanomalehden. Ja kaikki paperille painettu media oli propagandistisiin tarkoituksiin varattuja. Kun perussuomalaiset saivat lopultakin päänsä pois mediapusikosta, puolue pisti pystyyn valtakunnallisen päivälehden. Osassa maata lehti tuli alkuun pelkässä päiväkannossa, mutta se ei sinänsä haitannut sillä lehden tilaajakunta etsi kuitenkin tuoreimmat uutiset verkosta. Perussuomalaisten Demokraatti-lehti oli sitten vain jotain, jota oli mukavaa rapistella aamukahvilla, ja sen levikki alkoi voimakkaasti kasvaa. Varsinkin, kun sen sisältö ei aiheuttanut sellaista närästystä kuin Helsingin Sanomat ja suurimmat maakuntalehdet. Tätä myötä näitten lehtien levikki ja ilmoitustulot alkoivat romahtaa.

Seuraavissa vaaleissa tapahtuneitten muutosten myötä myös ns. nuiva sosiaalinen media sai valtion tuen. Asiaa hoitavan ministerin Antero Lärväsen myötä perustettiin useita valtion tukemia, mutta valtiosta poliittisesti riippumattomia ammatillisesti toimitettuja verkkolehtiä, jotka käyttivät materiaalinaan jatkuvasti kasvavaa blogirintamaa. Verkkolehdet toimivat ulkomaalaisilla palvelimilla, jotta kirjoittajien anonymiteetti pystyttiin varmasti säilyttämään. Näitten yhteisvaikutuksena alkoi suuren luokan kansallinen herääminen…

herääminen…

heräämine…

heräämin…

heräämi…

herääm…

herää…

herää!

Herää!

Ylva: Ykä! Herää!

Ykä: Hä? Mittee? Mitteekö höpäjät?

Ylva: Sinä kuorsaat taas kuin ruosteinen sirkkeli. Ja kissikin vonkuaa ulos.

Ykä: Jaa? Joo. Niin kai. Täytynee… voihan isäkissan v**tu.

Ylva: No, mitäs sinä noin noidut? Ethän sinä yleensä.

Ykä: Herätit vaan kesken niin mukavan unen.

Ylva: Ja mikäs niin mukava uni oli, että pitää noitua keskellä yötä? Ei kai hirvaalla vaan ollu herkkä sessio Amanda Tappingin kanssa, hä? Tartteiskos mun olla mustasukkainen?

Ykä: Nääh, vanha ruuna enää semmosia. Ei päänuppikanavilla ole ollu semmosia lähetyksiä enää aikoihin. Tää oli kuule jotain paljon kauniimpaa. Jahah, kissi, no, lähetääs sitten…