Hotelli Yrjöperskeleen respassa on tuettu voimakkaasti ilmiötä nimeltä Homma ja sitä myötä tietysti myös perussuomalaisia. Koska respan henkilökunta ei ole kuitenkaan mitenkään virallisesti sitoutunut perussuomalaisiin, pidätämme oikeuden aina aika ajoin sottailla sitäkin, oliko perussuomalaisten toiminta järkevää ja mistä se mahtoi johtua.
Tuoreimmassa hiharikoscaustissa persuilla olisi ollut mahdollisuus haistattaa Turun Sanomille mainion muhevat pitkät paskat. Ei olisi tarvinnut muuta kuin todeta, että jos toimittaja kommentoi jotain blogikirjoitusta lisäämällä kommenttiinsa juutalaiset ja Natsi-Saksan ja mikäli alkuperäisessä kirjoituksessa näitä ei kerran ollut, niin kyseessä on toimittajan oma natsikorttifantasia josta perussuomalaiset rp. ei ole vastuussa. Ja tämän jälkeen jää jäljelle ainoastaan arvostelu siitä, oliko kirjoitus hyvä vai huono, ja sen perusteella ei meillä ketään pois potkita.
Mutta toisin kävi, ja persujen johtoporras päätti syöttää politiikan raatokärpäsille paunan veristä Hirvisaaren lihaa.
Tässähän voisi tämmönen yksinkertaisempi ihminen niin kuin esmes minä tietysti luottavaisena tuumia, että persujen johtoportaalla oli tietenkin tiedossaan ensiarvoisen tärkeitä poliittisia, taktisia, strategisia, operatiivisia, teologisia, biologisia ja geologisia syitä päätökselleen ja näihin syihin vedoten päätös oli väistämätön ja pitkässä juoksussa järkevä, ja tällaisella riviäänestäjällä ja tyhjänsottailijalla ei ollut niistä tietoakaan.
Mene ja tiedä, ottiatuota, ämmätentiijjä, suattopa hyviinnin, etupiässä takapiässä. Voihan se olla niin.
Vaan mitä ne erinomaiset syyt sitten mahtoivat olla?
Oliko persuilla pelko siitä, että jos tätä uhritoimitusta ei tehdä, muuttuu media heitä kohtaan ilkeämielisiksi, alkaa heittää heidän niskaansa ryönää, tönkiä puolueen kansanedustajien, kunnanvaltuutettujen ja varavaltuutettujen naamakirjaa 24/7 tarkoituksena löytää skandaalin aineksia ja alkaa vääristellä puolueeseen millään tavalla liittyvien ihmisten lausuntoja?
Vai oliko persuilla pelko siitä, että muu puoluekenttä alkaa suhtautua heihin nuivasti ja suorastaan halveksuen ja lopettaa sen aikaisemman käsityksensä, että olipa mukavaa, kun politiikan hiekkalaatikolle saatiin uusi ja tuore tekijä?
Vai oliko persuilla tieto siitä, että vielä hetki sitten tukevasti varttihullun titteliä kantanut, mutta nykyisin Suomen ja Venäjän välimieheksi nostettu dosentti Johan Bäckman olisi soittanut Venäjän ilmavoimiin ja sieltä olisi tullut parisataa Sukhoita ja MiGiä pommittamaan Helsingin tuhannen paskan päreiksi, ellei persut olisi nöyrtynyt?
Meikäläinen, niin kuin olen ennenkin todennut, on äänestäjä. Äänestäjä katsoo, mitä maassa tapahtuu, ja muodostaa sen perusteella mielikuvan tapahtuneista asioista.
Oma mielikuvani on, että perussuomalaisten puoluejohto käytti tätä (itsessään suutariksi jäänyttä) skandaalia yleiseen timosoinilaiseen kurinpalautukseen. Niin sanottu faksilinja kurmootti niin sanottuja kottaraispönttöön tuijottajia ja kurinpalautuksen käsikassarana käytettiin naista, joka oli vaellellut aikaisemmin sekä vihreissä että kokoomuksessa. Tästä saa tyhmempi mielikuvan, että muukalaislegioona kävi palauttamassa alkuasukkaat ruotuun ei niin korrekteilla keinoilla. Perussuomalaiset ovat korostaneet yhtenäisyyttään, mutta itselleni tulee väistämättä mieleen, että Soini & kumpp itse alleviivasivat puolueen hajanaisuutta.
Ja tavallisen miehen tuumailulla tulee helposti mieleen, että Timo Soinin päässä pyörii ajatus siitä, että Jytky syntyi yksinomaan syystä ”ammoin Soini, edelleen Soini”, ja ns. nuivaa sosiaalista mediaa apunaan käyttäneet kansanedustajat pääsivät läpi puolivahingossa pelkästään Soinin henkilökohtaisen karisman imussa. Olen melko varma, ettei Soini ole edes hoksannut sitä, että me kottaraispönttöön tuijottajat teimme ennen vaaleja porukalla tuhansia ja tuhansia tunteja täysin ilmaista talkootyötä perussuomalaisten vaalivoiton eteen. Ehkä Soini tuumii, että se ei ollut oikeaa talkootyötä, koska vaalityö on vaalityötä vasta silloin, jos jaetaan lappuja postiluukkuihin.
Voihan tietysti olla, että perussuomalaiset haluavat kiillottaa poliittisen peilikuvansa sellaiseksi, että se kelpaa muille valtapuolueille. Se on ihan turha yritys. Ei persuille anneta koskaan anteeksi sitä, että he lohkaisivat palan kakusta. Suuresti arvostamani Reino totesi asiasta hyvin edellisen kirjoitukseni kommenttiosiossa: valtamediaa ja vallanpitäjiä ei kuitenkaan voi voittaa tulemalla heidän kaltaisekseen. Siks toiseks, henkilökohtaisesti minä pidän paljon enemmän persujen nykyisestä poliittisesta peilikuvasta, joka on kirveellä veistetty ja eduskunnan käytävillä rahvaanomainen. Rahvastahan tässä ollaan itsekin.
Olen seurannut keskustelua Hommaforumilla ja siellä on hyvin moni heppu tuuminut persuille että pitäkää tunkkinne. Vaikka minunkin mielestäni puolue teki tällä kertaa täydellisen frontside-knöllien, niin minä en sano niin. Ketä minä sitten äänestäisin? Demareitako? Mutta ehkä persujen olisi hyvä tuumia keskenään, että ketä me oikein ollaan ja minkäslaista porukkaa meidän eduskuntaryhmässä loppujen lopuksi onkaan ja tarvitteeko meidän olla kaikessa muitten puolueitten valokopioita. Ja pohtia sitä nimenomaan keskenään, eikä Ilta-Ryönän välityksellä.
Tietynlainen hajaannus puolueessa ei tarkoita puolueen kuolemantuomiota. Muistelenpa menneitä. Olipa aikanaan eräs SKDL. Siinä oli sekä SKP:n saarislaiset että taistolaiset ja lisäksi siihen kuului SKP:hen kuulumattomia sosialisteja. Saarislaiset ja taistolaiset olivat kuin kissa ja koira, mutta kesti useampiä kymmeniä vuosia ennen kuin puolue hajosi.
Voi olla, että kaikki mielikuvani asian tiimoilta ovat vääriä. Mutta ovatpahan omiani, ja perustuvat siihen, mitä näen. Ihmisellä on oikeus mielikuviinsa. Ja jopa niitten ääneen lausumiseen. Jotenkin tämmöinen ”turpa kiinni tuvassa, kun isäntä puhuu”-tyyli on vanhojen valtapuolueitten tyyliä. Ei persujen ole pakko matkia sitä.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
12 kommenttia:
Mahtaneeko Paavo Väyrynen nyt päästä vähemmällä, jos tulee valituksi kepun johtoon, kun medialla on persut joita nälviä..
Muutoinha paavo olis median hampaissa aina ..
Ketä minä sitten äänestäisin? Demareitako?
Itse olen tässä harmitellut etten ole puolueen virallinen jäsen, koska nyt olisi hieno erota protestiksi. Jonkin muun puolueen äänestäminen protestimielessä olisi kuitenkin kieltämättä aikamoista omiin muroihin kusemista.
Vanhasen hallituksen myötä kirosin keskustan sinne alimpaan helvettiin, mutta jos tuo Väyrynen tuosta nousee puheenjohtajaksi niin kyllä siinä keskusta toisaalta siirtyisi ideologisesti aika paljon tänne perussuomalaisten suuntaan ja saattaisi joutua jopa hieman harkitsemaan asiaa. Tosin Väyrynen tuntuisi olevan vähän sellainen yhden miehen puolue keskustan sisällä.
Alkaa nuo Wahlroosin äänestysvinkitkin tuntumaan myöskin ihan varteenotettavilta (Sanoinko tämän oikeasti?).
Tervehdys Anolle ja Jussille & kiitos kommenteistanne.
Ano: Paavo kieltämättä pääsee nyt helpommalla, kun medialla on persut. Tätä ennenhän heppu on ollut median päänälvittävä jo eräitäkin vuosikymmeniä. Väyrysen kykyä selviytyä kaikesta huolimatta ei sinänsä voi kuin kadehtia.
Jussi: Väyrysen kohdalla sanoisin kyllä (ja tää on yhden miehen mielikuva ilman dokumentteja sitä todistamaan), että Väyrysen poliittisen toiminnan ykkösasia on Väyrynen itse. Että ei siltä suunnalta kannata ruveta ihmettä odottelemaan.
Hyvä yhteenveto, kerta kaikkiaan. En kehtaa myöntää julkisesti, keitä kaikkia minäkin olen elämäni aikana äänestänyt - punastuttaa jo tätä kirjoittaessa. Nyt alan olla niillä viimeisillä käsillä olevilla hetkillä, jolloin vakavasti harkitsen siirtymistä poliittiseen avaruuteen, eli tyhjiöön. Syksyyn asti ajattelin katsella, mihin suuntaan touhu kehittyy, mutta sitten joko lopetan bloggailun tai keskityn bloggaamaan harrastuksistani. Tiedä sitten, ketä kiinnostais lukea suomalaisen poliittisen kentän analysointi klassisesta liberaalista näkökulmasta. Kai niitä masokisteja tästäkin maasta löytyy.
Olen antanut itseni ymmärtää, että Soini vastustaa puoluekuria, mutta en tiedä, onko hän koskaan kertonut asiasta mielipidettään. Tuskin. Silti Hirvisaaren erottaminen on niin järjetön päätös, että joku geologinen jytky sieltä puoluetoimiston jalkalistan alta varmaan on löytynyt, että ovat saaneet rivit hiljaa ja suoriksi.
Kerronpa oman veikkaukseni: Soini on ilmoittanut, että jokainen, joka haluaa, saa lähteä Hirvisaaren ryhmään. Ne, jotka jäävät toimivat hänen määräystensä mukaan. Soinilla kun on kuitenkin yli 50%:n tuki takanaan eduskuntaryhmässä. Jokainen edustaja varmasti ymmärsi, että irtoaminen omaksi ryhmäkseen olisi johtanut vain siihen, että sieltä ei yksikään (no ehkä Halla-aho) olisi tullut valituksi seuraavissa vaaleissa. Ja koska muutos on hidasta, ainakin pari vaalikautta tarvitaan, että nuivat alkavat saada tuloksia.
Niin, eikä siis valitsematta jääminen olisi tapahtunut irronneiden huonoudesta vaan siitä, että jokaisella ryhmällä ja puolueella pitää olla puheenjohtaja. Niin se vaan on, koska valtaa käyttävät puolueet, eivät yksittäiset edustajat, vaikka olisivat kuinka viisaita.
Eli että sanoisin jotta, Soini halusi lopettaa kertakaikkisesti sooloilun, mutta vastalahjaksi tulee jotain. Vastalahja saattoi olla Soinin lupaus mennä ryminällä hallitukseen seuraavissa vaaleissa. Se ei tapahdu, jos porukka nyt luistaa alta pois.
Uskon Soinin hallitsevan minua paremmin keinot tuolla areenalla, ja toisaalta luotan muutamiin hänen puolueensa kansanedustajiin, joista kukaan ei ole julkisuudessa arvostellut tehtyä päätöstä. Jos ääneni saanut sen tekisi, muuttaisin kaiken yllä kirjoittamani päälaelleen.
Jokainen meistä on lapsena oppinut, että oven kohdalla kannattaa nostaa varpaita, jos ei halua itkeä. Ehkä tämä oli nyt se oviaukko, jonka jälkeen vauhti vaan kiihtyy.
Soini on tosiaan sellainen poliittinen kärppä, että alta pois. Hänen kokemuksensa politiikassa ylittää reilusti Yrjön, Kumitontun ja omani yhteenlasketun kokemuksen. Jos ryhmä nyt alkaisi hajota se olisi äkkiä menoa. Kenties on tarvittu jotain tavallisuudesta poikkeavaa menettelyä sen estämiseksi. Itse en kyllä uskaltaisi antaa Soinille hyvää neuvoa tässä asiassa, joskin medialle antautuminen Eros-jutussa tuntui aika akkamaiselta.
Tervehdys Kumitontulle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne. Soinin kohdalla ongelma lienee siinä että hän sai huomattavan määrän ns. hänelle vääriä kansanedustajia. Ja ne väärät olivat minun kohdalla juuri niitä oikeita. Jos persuissa olisi Soini + 38 kpl Ruohonen-Lernereitä, ei minulla olisi mitään syytä äänestää persuja & propagoida persujen puolesta blogissani. Ryhmää ei kannata hajottaa, sillä vaikka jotkut (huonot) rumpalit väittävät että less is more, niin tosiasiassa less is less. Toivon vaan, että Soini tajuaa sen, että hänen karismansa ei todellakaan tuonut kaikkea äänisaalista.
Jalkapallojoukkueen kapteenilla on kapteeninnauha hihassaan. Jos muistetaan jotain kuollutta, niin pelaajat laittavat mustan surunauhan hihaansa.
1918 sodassa punaisilla oli punainen hihanauha ja valkoisilla oli valkoinen hihanauha.
Jos Väpe valitaan Kepun johtoon, niin mahtaako media jättää persut rauhaan, vai käykö tosiaan niin oudosti että media ei olisikaan kiinnostunut Väpen lokaamisesta?
En tiedä onko tämä totta mutta olen lukenut jostain että Kari Suomalainen lopetti pilapiirrosten tekemisen Väpestä, koska Karin mielestään Väpeä kohti oli heitetty niin paljon paskaa ja niin kauan ettei hän jaksanut itse enää osallistua siihen. Jonkin sortin tuen osoitus kai se oli Väpelle, vaikka oli Kari tietysti piirtänyt Väpestäkin vaikka mitä.
Erinomaisesti kiteytit taas. Samoilla linjoilla ollaan täälläkin päin. Kieltämättä on hieman pistänyt vituttamaan nämä viime päivien tapahtumat, mutta ei kai sitä parane vielä luovuttaa. Valtapuolueita en kyllä äänestä ennenkuin siellä tapahtuu todella radikaaleja muutoksia. Hommaforumin keskusteluja seurasin itsekkin, ja siinä tuli mieleen että seuraava jytky saattaisi hyvinkin tulla nukkuvien puolueelle. Toivottavasti kuitenkaan ei, sillä ei se kämyjen asiaa ainakaan auta.
Virallinen meriselitys tapahtuneelle on ollut, että "tuli sanottua asiota" ja tällainen nahkapäätös oli pakko tehdä, koska muutoin tapahtumiin ylireagoineen PR-L:n uskottavuus olisi lopullisesti mennyt.
Hirvisaari uhrautui oma-aloitteisesti tai puheenjohtajan isällisesti opastaessa puolueen hyväksi.
Halla-ahon panssarikaustista ei nähdyn perusteella oltu opittu mitään.
Mielestäni tässä näkyy osittain sukupolvien välinen ero internetissä toimivien ja vanhan liiton väen välillä. Jälkimmäinen porukka suhtautuu eri tavalla median sanomisiin kuin kottaraisenpönttöön tuijottelijat.
Tervehdys Vieraalle, Pyrrhokselle ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.
Vieras: Ensinnäkään en usko, että Väpe pääsee kepun johtoon. Citylinja polaa sen pelistä pois ja jatkaa vanhaan tyyliin. Mutta jos pääsisi, niin tuskin se persuja auttaisi. Kun mediassa on kerta kaikkiaan kiveen hakattu se, että persut ovat Herrasta Perkeleestä. Siks toiseks, mediassa(kin) ehkä hoksataan, että Väpe on niin kertakaikkinen vanha kettu ja läpeensä teflonia, että hammas ei pintaan pure.
Pyrrhos: Joo, valtapuolueissa ei tullut sitä sisällissotaa, jota minä vaalien jälkeen ajattelin, eli ei tässä persujen lisäksi paljon vaihtoehtoja ole. Nukkuvien puolueen kannattaminen ei auta kuin valtakoneistoa.
Vasarahammer: No näin siinä varmaankin on käynyt. Mitään ulkoista pakkoahan tälle päätökselle ei ollut. Persuissa kannattaisi vastaavissa tilanteissa opetella vastaamaan valtamedialle ”en kommentoi, ennen kuin olen ottanut asiasta selvää”.
Minäkin lopetin Kekkosen aikoina äänestämisen, kun tunsin itseni ääliöksi.
Sitten kävin vuosien mittaan pari kertaa kokeilemassa, mutta persujen äänestys oli jotenkin itsestään selvää. Mutta nyt en taaskaan tiedä. Toi viimeisin jytke oli kyllä sen tason riman alitus, että meinas ruveta ottamaan pannusta, eikö ne ikinä opi! Mutta niinkuin Ykä totesi, onko meillä oikeastaan vaihtoehtoja?
Tervehdys Beckerille ja kiitos kommentistasi. Eihän meillä oikeastaan muuta vaihtoehtoa tällä hetkellä ole. On tietysti olemassa Vapauspuolue tahi Muutos 2011, mutta suomalainen poliittinen kenttä on sellainen, että Jytky tulee noin kaksi kertaa vuosisadassa, ja nämä puolueet jäävät sirpalepuolueeksi. Ja tästä viimeisimmästä jytkeestä voidaan kyllä selvitä. Ei mitään ole vielä menetetty.
Lähetä kommentti