ROUDAT JA PORSAAT

Lukijahan toki muistaa Umayya Abu-Hannan. Kyseessähän on se tytsy, joka tuli Suomeen 1980-luvun alussa ja kehitti itsestään kohtuullisen menestyvän brändin Virallisena Ulkomaalaisena, joka eli täällä ollessaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla ja keskittyi julistamaan kaikille haluaville sitä, kuinka paskaa porukkaa hänet elättävät suomalaiset oikein ovatkaan.

Systeemi toimi siinä mielessä hyvin, että hän sai Virallisen Ulkomaalaisen hommasta itselleen elatuksen ja jonkun verran mediajulkisuuttakin, josta hän kovasti pitää. Nähtävästi hänelle ei se riittänyt, sillä hänhän totesi pari vuotta sitten suomalaisille että pitäkää tunkkinne, pakkasi roinansa ja häipyi Hollantiin ja mainosti vielä mennessään, että hän ei sitten siellä aio raakkuvaa flaaminkieltä opetella.

Todellisuus on joskus tyly, ja näyttää siltä, että Hollanti olikin jo sitä Abu-Hannan saarnaamaa monikulttuurista rikastusta päässyt nauttimaan siinä määrin, että Suomesta saapuneen katkeroituneen arabiämmän vuodatus ei nostanutkaan häntä Hollannissa Virallisen Ulkomaalaisen asemaan ja tarjonnut sitä myötä vastikkeetonta elatusta, mediajulkisuutta ja oikeutta ryhtyä määrittelemään sitä, kuinka paskaa porukkaa hollantilaiset oikein ovatkaan.

Näin ollen vaikuttaa siltä, että Abu-Hanna on taas ottanut yhteyttä Suomeen päin, ehkäpä tavoitteena saada jälleen Virallisen Ulkomaalaisen asema. Sen huomaa siitä, että hän on pyöräyttänyt Suomen markkinoille kirjan nimeltä Multikulti: Monikulttuurisuuden käsikirja. Voi olla, että hän saa tuota pikaa taas Virallisen Ulkomaalaisen aseman, sillä kirjalle on löytynyt kustantajakin (”Kustannusosakeyhtiö Siltala on suomalaista laatukirjallisuutta julkaiseva kirjakustantamo”) ja luonnollisesti toimittajakunnasta löytyy paljon ihmisiä, jotka tykkäävät harrastaa itseruoskintaa Abu-Hannan toimiessa dominana.

Yksi heistä on Maila-Katriina Tuominen, joka on asiasta tehden vielä eläkkeeltä tullut kirjoittamaan Aamulehteen kirjasta ylistävän kirja-arvostelun, jonka mukaan ”Multikulti on kirja, joka avaa silmät ja korvat ja pakottaa kysymään lisää”.

Sinänsä Hotellin respassa ollaan asiasta samaa mieltä, tosin ehkä eri näkövinkkelistä. Kirja-arvostelussahan on yleensä tapana laittaa esille kirjasta ns. greatest hits, ja ainakin tämän arvostelun perusteella luvassa on vanhaa tuttua Abu-Hannaa, ja miksei olisi, sillä tällä reseptillä palataan Viralliseksi Ulkomaalaiseksi nopeasti ja varmasti. Abu-Hanna julistaa:

Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen.

sekä

Monikulttuurinen suomalaisuus tulee muuttamaan melkein kaikki ajattelu- ja toimintakentät. Monikulttuurinen Suomi on ytimeltään ja identiteetiltään erilainen, se näkee itsensä erilaisempana kuin nyt.

Tämähän on kovasti tuttua settiä jo aikaisemmilta vuosilta. Ja pistää muistamaan sen asian, mikä on tullut huomattua ennenkin, eli Abu-Hannalla on kovasti vaikeaa hahmottaa termien ”minä haluaisin näin tapahtuvan” ja ”näin tulee tapahtumaan” erot. Jos henkilö sanoo, että ensi vuonna valtio tulee kantamaan veroja, niin ”näin tulee tapahtumaan”, mutta jos henkilö sanoo, että ensi vuonna minä määrittelen itse, mihin veropennejäni käytetään, niin kyseessä on ”minä haluaisin näin tapahtuvan”. Joka tapauksessa Tuominen näyttää tuumivan, että Abu-Hannan haaveilu on oraakkelin puhetta ja siihenhän hänellä on tietysti täysi oikeus. Ennustaahan ne ihmiset maailmanloppujakin, ja mitä näitä on, Nibiru-planeettoja.

No, Abu-Hanna tietysti myös romuttaa kansallisuusmyytin originaalisti niin kuin montasataakuuskytviis tyyppiä ennen häntä ja hänkin jo puolen tusinaa kertaa:

Kansallinen identiteetti on keksitty yhteistarina. Kansallismielisyys alleviivaa tarinan ainutlaatuisuutta. Pian ainutlaatuisuutta aletaan pitää aitona. Aitoustodistus edistää myyttistä kuvaa erillisestä ja itsenäisestä kansasta. Elämme kuitenkin rajoja ylittävässä kulttuurissa, missä kapitalismi ja kulutuskulttuuri ovat tärkeimmät lähtökohdat kulttuurikentällä. Suomalaisuuden käsittely on kipeä ja yliherkkä, jopa tabunkaltainen asia, jos siihen tarttuu siirtolainen. Suomalaisuuden käsittely sallitaan vapaasti vain etnisesti suomalaisille.

Minulla kun on tullut sellainen mieliala, että suomalaisuutta saa käsitellä nykyisin, julkisuudessa varsinkin, vain sellaiset ihmiset, joitten mielestä suomalaisuutta ei ole olemassakaan. Se vaan jää minulle epäselväksi, että koskeeko tämä kansallisen identiteetin mitätöiminen vain meitä suomalaisia, vai saako muitakin kansakuntia abuhannata?

Voisikos esmes hänen omalle kansanryhmälleen palestiinalaisille todeta, että ette te mitään palestiinalaisia ole. Kunhan olette ihan tavallisia arabeja ja olette omineet identiteettinne siitä, että roomalaiset aikanaan juutalaisille vittuillakseen antoivat maanpläntille toisen nimen. Siihen se teidän identiteettinne perustuu. Teillä ei ole sen pohjaksi kuin yksi sana. Meillä on sentään lisäksi sauna, joten eikös me olla puolta pidemmällä.

Johon tietysti palestiinalaiset toteaisivat, että mikäs jätkä sinä olet meidän palestiinalaisuutta määrittelemään? Ja millä oikeudella? Johon minä voisin todeta, että ihan oikeassa olette, määritelkää palestiinalaisuutenne ihan keskenänne aivan niin kuin lystäätte. Minä vaan hölmönä ajattelin käyttää noita erään kansansisarenne metodeja. Törkeäähän se oli, kun asiaa rupeaa ajattelemaan.

Tiettyjä kulttuureja Abu-Hanna ei sitten taas toisaalta pidä mitenkään keksittyinä, vaan suomalaisille kovasti tärkeinä:

Suomessa olevilla siirtolaisilla on laaja kulttuuritausta. Esimerkiksi kurdeilla ei ole omaa maata, mutta he tuntevat irakilaisen, iranilaisen, turkkilaisen ja jonkin muun kulttuurin. Siirtolaiset ovat hyvin verkottuneet. He tuovat toisenlaisen näkökulman suomalaisuuteen.

Tässä voisi tietysti kysyä, että onko iranilainen, irakilainen ja turkkilainenkin kulttuuri vain keksittyä yhteistarinaa, ja jos se sellaista on, niin kuin suomalaisuuskin, niin mitä erityistä hyötyä meille on hankkia tällaisen keksityn yhteistarinan taitajia? Ja yleensäkään, mitä varsinaisen välttämätöntä tietotaitoa meillä suomalaisilla on toimivan yhteiskunnan ylläpitämisestä opittavana nimenomaan Irakista, Iranista tai Turkista? Tai sen puoleen kurdeiltakaan? Kysymystä voi tietysti laajentaa, mutta siinä täytyy ensin siteerata Abu-Hannaa:

Länsimaisen kulttuurin ylivoimainen ja keskeinen asema on horjumassa. Ollaksemme vahva toimija globaalissa maailmassa tarvitsemme monia uusia tapoja toimia. Ne löytyvät integroimalla siirtolaisemme ja muut kansainväliset asukkaamme kulttuurikenttään jo suunnitteluvaiheessa.

Oletan, että näillä siirtolaisilla Abu-Hanna ei tarkoita esmes Suomeen tullutta saksalaista insinööriä tai amerikkalaista koripalloilijaa, vaan enempi oman viitekehyksensä sisältä tulevia eli liikkunemme akselilla Marokko – Pakistan. Herää vaan kysymys, että mitä länsimaiseen kulttuuriin nähden parannettavaa tällä akselilla on esim. demokratiaan, ihmisoikeuksiin, tieteeseen ja tekniikkaan liittyvissä asioissa, ja mitä välttämätöntä meidän suomalaisten on omaksuttava tältä akselilta? No, ehkä sittenkin se, että niihin valtioihin ei asiakseen hankita ulkomailta elätettäväksi monikulttuuriasiantuntijoita jotka meuhkaavat paikallisissa medioissa suu vaahdossa sitä kuinka mitätöntä hänet palkannut kulttuuri on.

Abu-Hannasta saa sen kuvan, että hänen mielestään on varsin halveksuttavaa luokitella ihmisiä ”meihin” ja ”toisiin”. Sinänsä hän sallii tämän luokittelun itselleen, sillä kantakirjasuomalaiset, vaikkakin ovat hänet elättäneet, ovat hänelle halveksuttavia ”toisia”. Vaan antaapa Abu-Hannan määritellä suhtautumista ”toisiin”:

On neljä tapaa suhtautua ”toisiin”. Ensimmäinen tapa on neutraali ja toteava, hän on erilainen kuin me. Toinen tapa on nähdä ”toiset” pelottavina ja vaativina. Kolmas tapa on laatia ”toisista” arvottomuuden hierarkia. Neljäs tapa suhtautua ”toisiin” on pitää heitä vihollisina.

Tässä on tietty perä, niin suhteessa kantakirjasuomalaisiin kuin Abu-Hannaan itseensäkin. Tuo ykköstapa on ollut aika pitkään suomalainen tapa. Todetaan neutraalisti, että tyyppi on erilainen. Ulkomaalainen. Ei suomalainen. Tuo tapahan on tosin nykyisin suorastaan rikollista, sillä siinä vaiheessa kun kuka tahansa ulkomaalainen on päässyt jättämään tänne vuosia virastoissa pyörivän turvapaikkahakemuksen, häntä tulisi automaattisesti pitää myös suomalaisena. Ei häntä saa sanoa erilaiseksi eikä ulkomaalaiseksi. Hän on uussuomalainen.

Abu-Hannan kaltaisten tyyppien myötä suomalaiset ovat oppineet suhtautumaan asiaan kakkostavan mukaan. Abu-Hanna on kieltämättä kovin vaativa, ja varsin pelottavakin. Antaisitteko Abu-Hannalle diktaattorin vallan? Hänhän toteaa: ”Suurin kasvava ryhmä nyky-Suomessa ovat siirtolaiset ja siirtolaistaustaiset. Nyt valta pitää jakaa tasaisemmin myös heidän kanssaan.” Niin kuin joku vuosi sitten Abu-Hannan kovasti puuhaaman siirtolaisparlamentin kohdalla todettiin, että jos siirtolaisia, mm. Abu-Hannaa ei demokraattisissa vaaleissa äänestetä vallankahvaan, niin onko silloin asiakseen perustettava kaksikamarinen eduskunta, jotta Abu-Hanna pääsee huseeraamaan ilman turhia demokratiamuodollisuuksia. Vai pitäiskös Abu-Hannan yksinkertaisesti pistää pystyyn kapina, ja aikaansaada se ”rahan, vallan ja tilan uusjako” ilman turhia välivaiheita?

Tavat kolme ja neljä taas kuvaavat mainiosti Abu-Hannan omaa suhtautumista suomalaisiin.

Sinänsä se, että katkeroitunut arabiämmä pieksää suustaan sitä mitä aina ennenkin ei ole mitenkään vaarallista, ja en tiedä olisiko tuohon tullut reagoituakaan, jos hän posmottaisi omiaan jossain blogissa. Mutta tässähän selvästi valmistellaan komeaa comebackia, ja liekö joku monikulttuuriasiantuntijan pakastevirka jo kaivettu naftaliinista. Kun oletettavasti tuota opusta ei ole suunnattu varsinaisesti Hollannin markkinoille. Tuhlaajatyttö palaa takaisin kotiin, katsoo nenänvarttaan pitkin isäänsä, tai tässä tapauksessa varmaankin isäpuolta, joka pyytää tuhlaajatytöltä anteeksi, lyö lampaat lihoiksi ja pistää bailut pystyyn. Siihen uussuomalaiseen tyyliin. Ei kai tuhlaajatyttöä voi syyttääkään. Ei se hullu ole, kun pyytää, vaan se, joka maksaa.

Vaan tästä huitsinnevadalaisesta näkökulmasta on vaikea hahmottaa tuota potpurria. Mites se oikein sitten menikään?

- Tsuhna elättää arabinaisen

- Arabinainen kiittää häntä elättävää tsuhnaa haistattelemalla tsuhnalle

- Arabinainen vittuuntuu tsuhnalle, kun tsuhna ei kiitä arabinaista haistattelusta

- Tsuhna kiittää arabinaista haistattelusta, ja palkkaa arabinaisen virkaan, jossa hän voi keskittyä haistatteluun

- Arabinainen vittuuntuu tsuhnalle, kun tsuhna ei ylistä häntä eikä anna hänelle valtaa ohi vaalien

- Arabinainen pakkaa roinansa ja häipyy jonnekin muualle

- Arabinainen jatkaa tsuhnalle haistatteluaan jostain muualta

- Tsuhna julkaisee arabinaisen haistattelut kirjana ja toteaa, että kyllä se haistatteleekin niin ihanasti

Hulluja nuo tsuhnat.