Tulipa tässä vuoden päätteeksi törmättyä muutamiin lehtikirjoituksiin. Ensimmäisestä vastasi Demari, joka oli taas kertaalleen kovasti huolissaan äärioikeiston kasvusta niin Suomessa kuin Ruotsissa. Äärioikeistoksi kelpasi perussuomalaiset ja ruotsidemokraatit. Demari oli kovasti huolissaan, koska lehden mukaan Suomessa on paljon arjen rasismia ja avointa vihamielisyyttä osoitetaan jopa ulkomaalaistaustaisille lapsille. Varsinaisena näyttönä tästä lehti käyttää luonnollisesti Umayya Abu-Hannan lausuntoa, ja sen luotettavampaa lähdettä tietysti on vaikea löytää, ja ennen kaikkea Abu-Hannan lausuntojen pohjalta voi rauhassa suorittaa koko valtakunnantason yleistystä, joten epäilemättä maahanmuuttajat ovat jatkuvassa hengenvaarassa erityisesti suomalaisten mummojen taholta.
Demari toteaa:
Ensi vuosi on taloudellisesti vaikea ja työllisyystilannekin heikkenee. Vaikeiden aikojen ei saa päästää koventamaan arvoja ja voimistamaan tympeää sisäänpäinkääntyneisyyttä. Päin vastoin on vahvistettava yhteisöllisyyttä, kanssaihmisten kunnioitusta ja erilaisuuden hyväksyntää.
Demarin toimittaja on demarin toimittaja joten hän luonnollisesti ajattelee, että kunnioitusta voidaan määrätä viranomaispäätöksellä. Todennäköisesti hän myös kuvittelee, että Demarin pääkirjoitus on viranomaispäätös. Tämä hänelle sallittakoon. Mikäs Demarin toimittaja hän muuten olis?
Vaan mennään toiseen juttuun. Siinä korkeimmin kunnioitettu pääministerimme Jyrki Katainen toteaa, että rahat eivät riitä hyvinvointiyhteiskuntaan. Eli toisin sanoen perse on auki ja edessä on kyiset ajat. Kun ottaa huomioon, miten paljon Kataisen hallitus on lapioinut rahaa kankkulan kaivoon, ei tämä tieto nyt sinänsä mikään yllätys ole.
Yllätys ei varmaa tule olemaan sekään, että tulevat leikkaukset luonnollisesti kohdistuvat tavallisiin suomalaisiin. Yliturvonneesta julkishallinnosta tullaan leikkaamaan, mutta epäilen vahvasti, tullaanko sitä turvottavaa osaa viilaamaan ollenkaan. Todennäköisimmmin leikkaukset tulevat kohdistumaan taas vaihteeksi suorittavaan tasoon, ja suorittavan tason kansalaisille tarjoamat palvelut ovat se ainoa syy, miksi julkishallinto yleensä on olemassa.
On hyvin epätodennäköistä, että leikkaukset koskevat hallintojohtajia, hallinto- ja kehittämisjohtajia, projektipäällikköjä, arviointipäällikköjä, hallintopalvelupäällikköjä, henkilöstöpäällikköjä, kehittämispäällikköjä, erityissuunnittelijoita, strategiapäällikköjä, tulosaluejohtajia, tulosaluesihteereitä, ryhmäpäälliköitä ja henkilöstövisiosuunnittelijoita.
Ennen kaikkea leikkaukset eivät tule koskemaan ns. maahanmuuttoteollista kompleksia. Ja tästä voidaankin palata tuohon aikaisempaan Demarin vuodatukseen eli äärioikeiston ja avoimen vihamielisyyden pelkoon. Tällä hetkellä molemmat ovat vielä niin Demarin toimittajan kuin erään katkeroituneen arabiämmän pääkopissa. Mutta tilannehan saattaa muuttua.
Hieman ennen Kataisen avautumista törmäsimme uutiseen, jossa kerrottiin varsin luovista ja erittäin kalliista ratkaisuista, joilla hankittiin etnisesti oikeaoppisille jo kertaalleen asutetuille asunnottomille uusia kämppiä, koska heitä niinqu huvitti vaihtaa paikkakuntaa. Mikäli tavallinen suomalainen vaatisi tällaista luovaa toimintaa, hän viimeistään silloin kuulisi, mitä on totaalinen röhönauru. Näihin asumisjärjestelyihin uppoavat rahat eivät valtiolaivaa nurin kaada, eivätkä Helsingin kaupunkiakaan, mutta tavalliselle ihmiselle, jota on juuri pääministerin taholta varoitettu kovista ajoista ja laihoista lompakoista tällaiset luovat ratkaisut ovat kyllä yleispreussilaista vittuilua.
Varsinkin, kun nämä Demarin toimittajan mielestä ei tarpeeksi kunnioitetut kansanryhmät ovat syyllistyneet määräänsä nähden huomattavan suureen määrään väkivalta- ja seksuaalirikoksia. Demarin toimittaja voi tietysti taas todeta, että kyseessä on tilastoharha, koska näissä ryhmissä on paljon nuoria. Ja kieltämättä jos moisen tilastolanketin laittaa poliklinikalla rikastetusti turpaansa saaneen han-suomalaisen kouraan, niin saattaahan se vähän lieventää murtuneen leukaluun aikaansaamaa kipua ja saa ajattelemaan että näinköhän minua on lyöty ollenkaan.
Ja kun samaan aikaan tälle han-suomalaiselle median puolelta jatkuvasti toitotetaan (mm. erästä Abu-Hannaa asiantuntijana käyttäen) että han-suomalainen on kerrassaan paska jätkä ja hänen tulisi hävetä, niin ei ole ihme, että han-suomalaisella alkaa pinna kiristyä. Varsinkin kun hän alkaa pikku hiljaa ymmärtää, että ei tässä etnisessä yhteiskuntakokeilussa ole varsinaisesti edes kysymys näistä etnisistä ryhmistä, vaan siitä, että mm. Demarin toimittajalle ostetaan han-suomalaisen rahoilla tiedostavaa hyvää mieltä ja oikeutta katsella han-suomalaista pitkin nenänvartta.
Sellainen ennen pitkää varmaankin saa aikaan sitä avointa vihamielisyyttä. Miten se ilmenee, aika näyttää. Sehän on selvää, että vallitseva poliittinen eliitti on päättänyt, että tämä muuallakin pahasti perseelleen mennyt etninen yhteiskuntakokeilu on pyhä ja pysyvä, ja sitä tullaan jatkamaan. Pakkohan niin on tehdä, sillä muutenhan niin poliittinen eliitti kuin mediakin joutuisi tunnustamaan olleensa typeryksiä.
Niin muuten, eräänlaista avointa vihamielisyyttä ilmenee jopa niinkin epätodennäköisessä paikassa kuin Ilta-Sanomissa, jossa Ulla Appelsin toteaa Abu-Hannalle varsin selkeästi, että kaada ittelles vaan. Nuiva toimittaja? Toivottavasti jatkossa yksi monista.
Rauhallisia uuden vuoden juhlia lukijoille.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
15 kommenttia:
Kai niitä alkaa nyppiä kun kovasta yrityksestä huolimatta suomalaisesta ei näytä saatavan kuorittua rasistia. On siirrytty Goebbelsin oppeihin: Kun valetta toistaa riittävästi, kyllä ihmiset sen uskovat.
Enpä tiiä onko tämmöinen "on ne kuule rasisteja ne hollantilaisekki" argumentti ihan se suoraselkäisin tapa kritisoida Abu-Hannan kitinää mutta hyvä kirjoitushan tuo Iltiksen juttu oli ja hieno huomata että neutraalimpaa näkökulmaa edustavalla väelläkin alkaa käämi palaa kun vieraat käyvät tarpeeksi kiittämättömiksi.
En muistanutkaan enää tätä adoptiotyttöä. Abu-Hanna on selvästi aikakautensa lapsi, monellakin tapaa. Liian monta kertaa torkutettu biologinen kello kilajaa nelivitosena ja tyttöhän pitää varmuuden vuoksi hakea semmoisesta paikasta mistä varmasti saa skenepisteitä. Tai no orvosta buurista niitä ei olisi hirveästi ropissut mutta kuitenkin.
Uusia vuosia Perskeleenkin talousyksikköön! Kun ei viime vuonna, niin ehkäpä jo tänä vuonna saadaan tämä liian pitkäksi venynyt projekti, eli maailmakin vihdoin päätökseen ja pois tieltä.
Onhan nyt kuitenkin edessä tunnettu epäonnen vuosi numero 13, kaipa siihenkin joku ikävä ennustus löytyy, jos laskeskellaan vaikka raamatusta ilmestyskirjan sana- ja kirjanimääriä ja tehdään sitten niiden perusteella oikeita laskutoimituksia ja johtopäätöksiä.
Ja omasta puolesta joutaa tämän lopettaa jo ihan silläkin, kun pääsee tässä maksamaan TV-lupaakin sitten vaihteeksi.
Mietin tosi lyhyen hetken että Pitäisikös se nyt sitten sontaluukku jostain hankkia, kun siitä lähetyssäteilystä kerran joutuu maksamaan, mutta kun ei vaan taho. Jouluna viimeksi vilkaisin vieraissa tarjontaa eikä kyllä edelleenkään aiheuttanut himonpoikasta moista kohtaan. Sen verran paljon vuosia on selvinnyt jo ilmankin.
Olisikohan tuosta kunniasta mahdollista kieltäytyä. Radiosta voisi solidaarisuudesta maksaakin, vaikkei suomalaisia kanavia olekaan tullut paljon viimevuosina kuunneltuakaan satunnaista luontoiltaa yms. satunnaista lukuunottamatta.
Mutta jopa aiheeseen liittyen pohdin, että eikös tuollainen yhteisöllisyyden lisääminen tarkoita omiin porukoihin sulkeutumista? Eli juurikin sitä sisäänpäinkääntyneisyyttä? Yhteisöhän sananakin on rajattu joukko.
Ihminenhän pystyy ilmeisesti hahmottamaan korkeintaan n. 150 ihmisen suuruisen joukon, siis että ne ovat erillisiä, ajattelevia, tuntevia ihmisyksiköitä. Tuota suuremmat henkilömassat muuttuvat liian abstraktiksi hahmottaa yksilön perspektiivistä. Sen ylittävät määrät muuttuvat nimiksi paperilla ja tunneside niihin on yhtä vahva kuin siihen paperiin.
Toki voidaan venyttää yhteisön rajoja ja määrittää maapallo yhdeksi laajaksi ihmisyhteisöksi, mutta tämä onnistuu vain sillä paperi- ja juhlapuhetasolla, koska ihminen ei siihen päänsä sisällä mitenkään kykene.
Se nyt vain on valitettava fakta, että ihminen ei pysty tuntemaan samanlaista läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ventovieraiden, kuin omien läheistensä kanssa. jossain tulee se raja vastaan ja Me muuttuu niiksi toisiksi.
Se lienee jonkinlainen psygologinen suojamekanismi. Nimittäin jos jokaisen ihmisen menehtyminen koskisi samalla tavalla kuin vaikka oman lapsen menetys, niin suuri osa meistä makaisi tälläkin hetkellä sikiöasennossa lattialla, valuen hitaasti kuiviin kyynelkanavien kautta. Toimintakunnossa olisivat vain ne oikeasti itsekkäät paskiaiset. Se taakka olisi aivan liian iso kantaa rajoitetulle mielelle. Tuo ominaisuus tulee meissä sisäänrakennettuna, sitä ei opit.
Jos kotipaikkakunnalle putoaisi lentokone, niin ensimmäisenä sitä koettaisi saada kiinni ne omat läheiset, jopa lemmikkit, eikä olisi kovinkaan kiinnostunut vaikka paikallisesta kunnansihteeristä, vaikka sen numeronkin saisi netistä ja mikään ei sinänsä estä tarkistamassa kävikö hänelle mitään. Olisi luultavasti iloinenkin jos joku ventovieras kilauttaisi ja tarkistaisi että oletko varmasti kunnossa.
Juhlapuheissa ja lehtijutuissa jokainen ihminen on aivan yhtä tärkeä.
Todellisuus on, että yksilön kannalta asia ei näin ole.
Eikä ole muuten valtionkaan. Jännä juttu.
- lihapuhe
KK: Eipä tuo hollantilaisten niskaan kaataminen tosiaan ole paras argumentti, mutta tietyllä tavalla laajemmin ajateltuna se toimii.
Tarkoitan sitä että aika monesti nämä negatiiviset leimat ja piirteet, joita mm. A-H on nyt tässä viimepäivinä näyttänyt läiskivän suomalaisten kankkuun, ovat hyvin yleismaailmallisia ihmisluonnon piirteitä, eivät mitenkään erityisesti suomalaisuuteen rajoittuvia tai suomalaisten erityispiirteitä, jos nostetaan se oma katse siitä paikallislehdestä globaalimmalle tasolla.
Ihmisillä vain tahtoo se oman navan ympärys olla se johtotähti, myös negatiivisten asioiden levittämisen kanssa.
Suomessa on mm. rasismia, sen kieltäminen on idiotismia, jo koska se me-ne ajattelu kuuluu ihmisluontoon, se kyllä näkyy kaikkialla jos seuraa mitä muulla tapahtuu.
Tämä toistuu myös historiankirjoissa, eli rasismilla on valitettavan pitkät perinteet.
Mutta onko sitä muka merkittävämmin enemmän kuin jossain muualla, Vaikka siellä Alankomaissa?
Sitä minä en suostu ihan helpolla nielemään. Eikä sitä kyllä pysty helposti vertailemaankaan, koska tilastointitapa ja mikä yleensä lasketaan rasismiksi vaihtelee maittain ja asiaan vaikuttaa myös kansan rakenne ja historialliset jännitteet yms.
Asiaa kuitenkin käytetään lyömäaseina siten ikäänkuin kyseessä olisivat jotenkin Suomeen rajoittuvat erityisongelmat. missään muualla ei meno ole tällaista. Natseja joka puun ja näppäimistön takana.
Raflaavien otsikoiden ja kolumnien mukaan suomessa rasismi ilmenee lähinnä kaduilla mulkoiluina ja huuteluna. Se on ikävä asia, mutta kun jo Euroopassakin on maita missä ihmisiä tapetaan ja hakataan ihmisiä mm. uskonnollisten erimielisyyksien varjolla.
Tämä ei ole suomen puolustelua, vaan asiat pitäisi koettaa laittaa jonkinlaiseen perspektiiviin. Hollantikin on ihanan vapaamielinen maa jossa jopa pari puheoikeuttaan käyttänyttä tyyppiä on murhattu kadulle.
Aiheeton syyttely ei ole rakentavaa keskustelua. Sillä saa varmasti kivan vastareaktion ja raivoisaan juupas-eipäs jankkaamiseen, mutta se ei johda mihinkään muuhun.
Etenkin nykyään kun tiedon hankkiminen ja tarkastaminen on yhä helpompaa, niin suoranainen valehtelu aiheuttaa vain jyrkän vastareaktion, kun selviää ettei esitetty väite pidä paikkaansa. Saati että päälle haukutaan natsiksi.
Ja tätä aiheetonta syyttelyä on mm. väittää suomea yhdeksi maailman rasistisimmista maista, väite mihin aika usein on tässä törmännyt viime vuosien aikana sekä keskustelupalstoilla, että median avauksissa.
Tuollaisille tapauksille suosittelisin tutustumaan esimerkiksi Japaniin ja tulemaan sitten puhumaan rasismista. Osaa ehkä olla jostain kiitollinenkin ja miettiä mitä täällä on tehty myös oikein pelkkien virheiden ja vihamielisyyden sijasta.
Ja samaan sarjaan menee puheet että täällä hakataan naisia jatkuvalla syötöllä, toisin kuin suunnilleen kaikkialla muualla.
Parannettavaa löytyy, paljon, mutta miten lähdet parantamaan, jos jo ongelman perusmäärittely on hatelikossa, silloinhan sitä keskitytään aivan vääriin korjausliikkeisiin.
- lihapuhe
Minulla on sellainen kutina, että Aburaha-Hannalla on jokin plääni. Joko aikoomus palata piahkoin Suomeen ja ko kirjoitus on markkinointia. Muistutus aatetovereille että hän se on kovan luokan moraalisen paremmiston edustaja, jonka palatessa kannattaa teurastaa karitsa ja perustaa välittömästi jokin suojatyöpaikka joka on räätälöity hänelle. Tai ainakin häneltä on tulossa Suomeksi jokin kirja tms, jonka markkinointia tuo uhittelu ja keskisormeilu oli.
Toimittajista löyty tällänen videoklippi Göstä Suqvist kritisoi toimittajia - http://www.youtube.com/watch?v=vRGuG2qqEN4
vanha 1985
Enpä tiiä onko tämmöinen "on ne kuule rasisteja ne hollantilaisekki" argumentti ihan se suoraselkäisin tapa kritisoida Abu-Hannan kitinää mutta hyvä kirjoitushan tuo Iltiksen juttu oli ja hieno huomata että neutraalimpaa näkökulmaa edustavalla väelläkin alkaa käämi palaa kun vieraat käyvät tarpeeksi kiittämättömiksi.
Varmaan tota ryssittelyä ja "nekruttelua" esiintyy vaikka Abu-Hanna varmaan heitti överiksi.
Turha minun ainakaan sitä on kiistää, että a) olen selkeästi ainakin vuonna 2006 sanonut että afrikkalaiset ovat ... ja b) semmoisilla sanomisilla on ollut sivuvaikutensa ja ne ovat luoneet Suomeen jossain määrin rasistista ilmapiiriä.
Enkä suoraan sanoen ihan oikeasti kadu mitään, vaikkakin tiettyä ahdistusta tästä on kyllä mieleen tullut ja olen omaa vastuutani miettinyt usein . Mielipiteeni ovat hiukan muuttuneet vuodesta 2006 mutta ei ratkaisevasti.
Näen selkeää tarvetta rajoittaa maahanmuuttoa tietystä lähteistä. Surullista että maahanmuttoa ei saada rajoitettua rajalla vaan vasta kadulla missä se tapahtuu vähemmän virkamiesmäisesti.
Osaisiko joku laskea, montako ihmistä rasismiklusteri työllistää? Meinaan täytyyhän niitä olla jo useita tuhansia, siis näitä kotouttajia sadoilla eri virkanimikkeillä. Näiden tehtävä on saada koko kansa uskomaan, että suurin osa meistä on rsisteja, muutenhan koko klusteria ei tarvita. On ymmärrettävää, että he taistelevat kynnet verissä työpaikkojensa puolesta. Joku Abuhanna käy siinä mainiosti lyömäaseeksi. Kenties hänelle on hiukan maksettukin? Tai luvattu hyvä virkapaikka Suomesta? Tai pyydetty ehdokkaaksi ensi vaaleihin? Tässä alkaa itsekin tulla vainoharhaiseksi, kun noita aivopieruja lukee.
Sanokaa minun sanoneen, niin viimeistään vuonna 2015 ekaluokan tavauskirjoissa lukee, että: "TÄ-MÄ ON PEK-KA. PEK-KA ON RA-SIS-TI. RA-SIS-TIT ON TUH-MIA. NE PI-TÄI-SI PAN-NA VAN-KI-LAAN.
Kumitonttu on aivan oikeassa. Goebbelsin oppeja sovelletaan meillä täyttä häkää. Ja vauhti vain paranee.
Kumma muuten, ettei yksikään ole ottanut tarkasteluun Niinistön puheen kohtaa näistä oleskelukansalaisista, vai kuinka se termi olikaan. Hänhän sanoi, että jokaisen pitäisi edes yrittää hankkia elantonsa eikä turvautua kaikessa valtioon. Vai kuulinko taas väärin?
Hyvää uutta Vuotta Yrjölle ja Ylvalle sinne hotelliin.
Tervehdys Kumitontulle, KK:lle, Lihapuheelle, Keskiäksylle, Anolle, Jukalle ja Närpes Vargille, kiitos kommenteistanne ja oikein hyvää alkanutta uutta vuotta. Siinähän ei ole sinänsä mitään kummallista, että itseään täynnä oleva katkeroitunut ämmä pistää posken solisemaan ja leuan laulamaan, mutta sitä en jaksa käsittää, kuinka tuo tyyppi vie mediaa kuin litran mittaa. Media sallii yhden ihmisen määritellä kokonaiset kansakunnat. Samaan aikaan kun se julistaa itse jatkuvasti, että yksittäistapauksista ei saa tehdä johtopäätöksiä.
Hyvää uutta vuotta!
GÖBBELS kirjoitetaan saksaksi (ja myös suomeksi) edellä olevalla tavalla, englanniksi GOEBBELS, kun niillä raukoilla ei ole kaikkia kirjaimia...En tarkoita näsäviisailla, mutta häiritsee nuo nimien väärin kirjoittamiset, samoin se, että kielet ja kansallisuudet kirjoitetaan usein isoilla alkukirjaimilla, kun ne tulisi kirjoittaa pienillä sellaisilla.
Asiaa, asiaa kirjoittaa Ykä jälleen.
Kiitos Castor asiallisesta korjauksestasi. Ensi kerralla olen tarkempi.
Tervehdys Castorille ja Närpes Vargille, kiitos kommenteistanne ja edelleenkin hyvää uutta vuotta niin sinne Kiinan maille kuin Närpiöönkin. Ja juu, kai se Göbbels suomeksi on. Blogiani lukeneet ovat varmaankin huomanneet, että minä olen kovasti mieltynyt suomenkielen mainioihin ääkkösiin ja öökkösiin, mistä aikanaan kirjoitinkin:
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2008/11/jotain-ihan-muuta.html
Hyvää vaan vuoden jatkoa sinne respaankin. Ja hyvinhän tuo on alkanutkin. Kansalaistemme hyvinvoinnista huolehtivat ääliöt menettivät jo laivatilauksen Ranskaan, mutta sehän olikin persnettokauppaa. Kreikkaan sijoitetut miljoonat poikivat taatusti parempaa tulosta. Euroopan Punainen Risti on vakavissa vaikeuksissa, kun kaikki varat menevät Euroopan köyhille, mikä on ennenkuulumatonta. Voi veikkoset, kyllä tästä vuodesta on tulossa taatusti ikimuistoinen.
Mulla on muutama vähän viksumpi tuttava jotka ovat jo lopettaneet blogien ja median seuraamisen. Eivät kuulema jaksa pilata päiväänsä lukemalla niistä järjettömyyksistä jota erityisesti EU:ssa tapahtuu. Keskittyvät vain omiin askareisiinsa ja pitävät vatsahapot kurissa. Ymmärrän kyllä heitä kovastikin hyvin.
Mun on taas vähän pakko tuota maailman menoa tiirailla, se saa meikäläisenkin pöntön tuntemaan itsensä fiksuksi :).
Tervehdys Beckerille ja hyvää alkanutta vuotta sinnekin. Täytyy sanoa, että tuollaisen hällävälismin omaksuminen houkuttelee minuakin aika ajoin. Varsinkin kun vastapuolella on aseenaan tuo loputon toiston voima, minkä huomaa tuosta abuhanna-myllytyksestä. Jotain kollektiivista kansallista anteeksipyyntöä kai ollaan vailla.
Hyvää Uutta Vuotta!
Eipä ole medialla lähdekritiikistä nykyisin tietoakaan.
Eikä sitä tarvita, kun oikealla asialla ollaan.
Lähetä kommentti