Hotellin respassa on pantu merkille erään Abu-hannan avautumisen aikaansaama mediamyllerrys josta tulee mieleen tilanne, että nälkäiselle koiralaumalle viskataan muutama kilo veristä lihaa. Rouske, murina ja kuhina on (jälleen kerran) ennen näkemätön ja itseruoskimisen parantava kipu tuntuu niin kertakaikkisen hyvältä, että sitä pitää saada aina vaan lisää. Niin no, tietysti toimittajien kohdalla se ruoska ei viuhu omaan selkään, vaan lähinnä toisten suomalaisten, niitten pahojen ihmisten orvaskesihän siinä lätisee.
Kansallisen itseinho-orgian aikana näytetään käytettävän varsin paljon tätä toistokiertoalkuunpaluu-metodia, sillä eihän tässä touhussa mitään uutta ole, vaikka niin nyt (jälleen kerran) kuitenkin kovasti väitetään. Ainakin Helsingin Sanomien uutinen toteaa, että nythän se keskustelu rasismista on Suomessa vasta alkamassa. Kirjoituksen mukaan Jyväskylän yliopiston kansainvälisen kehitystyön professori Jeremy Gould toteaa että:
Keskustelu rasismista on ollut vasta oraalla, mutta tämä alkaa nyt olla sitä.
Ja minä onneton nyt yritän hahmottaa, että millä tavalla tämä on jotain uutta. Kun kyseessähän on nainen, joka on viimeiset parikymmentä vuotta mainostanut, kuinka paskaa porukkaa suomalaiset ovat, ja suurimman osan ajasta nämä paskat suomalaiset ovat maksaneet hänelle palkkaa siitä, että hän toistaa kuinka paskaa porukkaa suomalaiset ovat. Tässä uusimmassa avauksessa hän toteaa taas kertaalleen, kuinka paskaa porukkaa suomalaiset ovat, aivan samoin kuin myös huomattava määrä suomalaisia toimittajia on jo iät ja ajat todennut. Niin Abu-hannalla kuin toimittajilla on toki oikeus ajatella meistä ihan mitä lystää, mutta mitä uutta ja uraauurtavaa tässä avauksessa on, jää mulle kyllä hieman hämäräksi.
Abu-hanna tekee, mitä parhaiten osaa ja on tehnyt iät ja ajat. Toimittajat tekevät, mitä parhaiten osaavat ja ovat tehneet iät ja ajat. Ei mitään uutta auringon alla. Silti jostain syystä suomalaisen rasismin mätäpaise puhkesi joulukuussa 2012. Niin kuin on puhjennut varmaan parikymmentä kertaa aikaisemminkin. Ja veikkaan, että heinäkuussa 2013, kun uutistarjonta on muuten kovin vähäinen, suomalaisen rasismin mätäpaise puhkeaa taas kertaalleen. Mikseipä vaikkapa Abu-hannan toimesta? Vai voisiko ensi kerralla olla avautumassa vaikkapa Sofi Oksanen?
Mutta voisiko uutta ja uraauurtavaa olla se, että yhden ihmisen subjektiivisen kokemuksen mukaan voidaan tosiaankin tehdä kokonaiseen kansakuntaan liittyviä yleistyksiä? Koskeeko tämä yleistämisoikeus vain etnisesti oikeitten ryhmittymien jäseniä, vai voidaanko yleistämisoikeus ulottaa kantasuomalaisenkin subjektiivisiin kokemuksiin?
Meinaan, asuinhan minäkin Helsingissä huomattavan pitkän ajan ja oma subjektiivinen kokemukseni oli, että eivät kantasuomalaiset etnisesti toisennäköisten ryhmien jäsenille mitään huudelleet, vaan mieluummin hiljaa väistivät. Varsinkin kun tietyt etniset ryhmät mielellään liikkuivat suuremmissa joukoissa. Esim. Itäkeskuksen kahviloita käyttäneet varmaankin ovat havainneet tämäntyyppistä ilmiötä.
Vaan kokemukseni on tietysti subjektiivinen. Mutta onko minun subjektiivisen kokemukseni arvo vähäisempi kuin erään Abu-hannan? Ja jos on, niin millä perusteella, kuka sen perusteen määrittelee ja kuka antoi hänelle sen määrittelyoikeuden?
Entä niitten suomalaisten subjektiiviset kokemukset, joihin ei ole kohdistettu pelkkää mahdollista nimittelyä, vaan ihan toteennäytettyä tiettyjen etnisten ryhmien tekemää raakaa väkivaltaa? Onko heidän osansa olla vain yksittäistapauksia? Ja kenen määräyksestä?
Helsingin Sanomien kirjoitus jatkaa professori Gouldin suulla:
Niin sanottu maahanmuuttokritiikki ei kuitenkaan ole hänen mielestään vielä keskustelua.
"Keskustelu on sitä, että järjellisin keinoin tuodaan esiin argumentteja ja siihen osallistutaan."
Rajallisen käsitykseni myötä tässä aletaan olla villakoiran ytimessä. Suomalaista rasismia tulee ruotia, mutta maahanmuuton aiheuttamista ongelmista ei pitäisi puhua. Koska silloin esitetään kysymyksiä, joihin Gouldilla ja kumppaneilla ei ole vastauksia, esim:
- Onko suomalaisilla velvollisuus elättää tänne elintason perässä muuttaneita?
- Mistä se velvollisuus tulee, ja kuka sen määräsi? Pakolaisuuteen liittyvät sopimukset eivät koske elintasopakolaisia.
- Mitkä ovat sosiaalisen maahanmuuton aiheuttamat kustannukset? Miksi niitä ei haluta tuoda julki?
- Miksi tiettyihin etnisiin ryhmiin sovelletaan ns. positiivista diskriminaatiota niin työhönotossa kuin asuntojonossa?
- Millä tavoin ilmenee tämän monikulttuurisen kokeilun väitetty rikkaus?
Ja ennen kaikkea:
- Koska tietyt etniset ryhmät ovat yliedustettuja niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksissa, miksi juuri näitten rikosten esiin tuominen on rasismia? Miksi itse ongelma ei ole ongelma, vaan ongelmasta puhuminen on ongelma? Miksi jokainen näistä rikoksista on yksittäistapaus, vaikka yhden ihmisen subjektiiviset kokemukset taas antavat oikeuden tehdä kokonaiseen kansakuntaan littyviä yleistyksiä? Miksi vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajia ei voida karkoittaa?
Viimeisiin kysymyksiin tietysti jo tavallaan vastasi Alexander Stubb, joka totesi eduskunnassa Jussi Halla-ahon kysymykseen ulkomailta tulevasta rikollisuudesta että ”siitä ei puhuta täällä”. Eli turpa kiinni asian tiimoilta eduskunnassa plus tietysti turpa kiinni asian tiimoilta myös internetissä, koska ei siitä saa puhua sielläkään. Asian tiivisti varsin hyvin Keskisuomalaisen toimittaja Juho Hämäläinen, joka kommentoi nettikeskustelua:
Saako täällä hoilottaa fasismin ja avoimen rasismin sanomaa täysin rinnoin, kunhan tätä ihmismielen mustimmista sopukoista kumpuavaa pahuutta kutsuu maahanmuuttokriittisyydeksi?
Kas kun se ihmismielen mustimmista sopukoista kumpuava pahuus on nimenomaan noita äsken kysyttyjä kysymyksiä.
*
Mielensä pahoittaminen
Ruumiillinen väkivalta
Mielensä pahoittaminen
Ruumiillinen väkivalta
*
Sekä mielensä pahoittaminen että ruumiillinen väkivalta ovat molemmat pahoja asioita. Suomessa ollaan vaan menossa siihen suuntaan, että kun esimerkiksi Abu-hanna pahoittaa mielensä, siihen uhrataan huomattava määrä palstametrejä ja vaaditaan kansallisia katumusharjoituksia. Kun taas kantasuomalainen joutuu raa´an ruumiillisen väkivallan kohteeksi tiettyjen etnisten ryhmittymien taholta, asiasta vaietaan ja sen julkituominen edustaa puhkaisematonta suomalaisen rasismin mätäpaisetta.
Onko todellakin niin, että tiettyjen ihmisten henkinen mielipaha on suurempi tragedia kuin toisten ihmisten kokema ruumiillinen väkivalta?
Tätä miettiessä voi pohtia vähemmistövaltuutettumme Eva Biaudetin ilmoille heittämää lausetta:
Viha voi myös synnyttää vihaa. Rikos saattaa tehdä ihmisestä onnettoman, mikä voi jollain tavalla purkautua vastavihana.
Biaudet puhuu rikoksesta, mutta asiaan liittyvässä haastattelussa hän ei kyllä maininnut muuta kuin vihapuheen. Onko kantasuomalaisen asenne jotain, joka oikeuttaa maahanmuuttajan käyttämään väkivaltaa? Onko puolestaan väkivaltaa kokeneella suomalaisella oikeus siihen, etteivät he jää välttämättä passiivisiksi alistujiksi, Biaudetin lausumaa siteeraten. Epäilen, että oikeus koskee vain toista ryhmittymää.
Asian tiimoilta tietysti parhaat kielikuvat on kehittänyt Panu Höglund. Hepun määritelmä ”sieluttomien ja tahdottomien rotuvihaajarobottien örseltävät laumat” on kiistatta varsin värikäs. Niin kuin Höglundilta yleensäkin, jää häneltä tosin selittämättä, että keitähän nämä laumat noin tarkalleen ovat, joten oletan minunkin kuuluvan niihin. Harvoin meikäläistä on näin komeasti haukuttu. Ettäs tiärätte, mikä mää oikkiastas olen. Mutta Höglundin viha ei synnytä minussa vastavihaa eikä korvaan ammuttavan ysimillisen tarvetta, vaikka Höglundilla saattaa olla ainakin fantasioissa yksi skode varattuna meikäläisenkin ohimoon. Saahan sitä suutaan piestä.
Ei Suomi tietenkään rasismista vapaa alue ole. Niin kuin ei mikään muukaan maailman maa. Mutta se, että tietyn etnisen ryhmittymän mielipaha nostetaan suuremmaksi onnettomuudeksi kuin toisen ryhmittymän kokema ruumiillinen väkivalta saa varmasti aikaan aina vaan lisääntyvää rasismia. Mikä on suuri sääli. Koska käsittääkseni tässäkin rähinässä ovat lähinnä suomalaiset suomalaisten kimpussa. Ja Abu-hannan rooli on sama kuin Riidankylväjällä Asterixin gallialaiskylässä. Tosin Abu-hannan pesti on helpompi. Täällähän Riidankylväjän palvelukset ovat haluttuja ja arvostettuja.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
22 kommenttia:
Tuo Keskisuomalaisen kolumni on suorassa linjassa sen kanssa, ettei lehti juurikaan uutisoinut sitä joulukuussa julkisuuteen tullutta Keski-Suomen tapausta jossa "poikaystävä(tm)" paritti/pakotti tyttöystäväänsä seksuaalisiin suorituksiin toisten miesten kansa.
Täällä taas uusi avautuminen:
http://www.magma.fi/johanna-korhonen/ruma-ja-vaikea-r-sana
Katsotaanpa:
"Rasismi on ihmisten luokittelua esimerkiksi etnisen taustan tai äidinkielen mukaan ja heidän eriarvoistamistaan sillä perusteella."
Juu-u, olen aikalailla samaa mieltä.
"Se, että ulkomaalaistaustaisen pahat kokemukset mitätöidään julistamalla ne "yksittäistapauksiksi", on rasismia."
Nojoo... Vittumainen kohtelu on vittumaista kohtelua ihan riippumatta saamapuolen ihonväristä tai muusta ulkoisesta tekijästä. Laajemmatkin ilmiöt koostuu yksittäistapauksista. Osittain samaa mieltä.
Mutta tässäpä tuleekin se kukkanen:
"Ensimmäinen askel on, että jokainen tutkii omaa ajatteluaan: jos ruskeaihoinen varastaa minulta lompakon, ajattelenko oitis, että ruskeaihoiset ovat rikollisuuteen taipuvaisia; jos romani parkkeeraa autonsa väärin, ajattelenko, että romanit ovat piittaamatonta porukkaa. Rasististen stereotypioiden purkaminen vaatii aktiivista työtä ja ajattelua aivan jokaiselta. Tervetuloa työhön!"
Summa summarum: Jos ajattelet että ulkomaalaistaustaisen kokemat vääryydet ovat yksittäistapauksia, olet rasisti. Toisaalta jos koet vääryyksiä vaikkapa ruskeaihoisen taholta niin velvollisuutesi on pitää sitä yksittäistapauksena, muuten olet rasisti.
Itse olen tavannut ajatella että logiikan lait ovat universaaleja. Näköjään olen ollut väärässä.
80-vuotias neekeriä huuteleva mummo(jonka olemassaolon suhteen olen edelleen skeptinen) on mitä ilmeisimmin niitä yksittäistapauksia joita saa yleistää. Rupeaa jo vähän tympimään tämä tapaus Abu-hanna ja yleensäkin tämä koko rasismilässytys. Kun näkisin ettei sille oikein mitään voi tehdäkään. Mutta samaa lienee luvassa tänäkin armon vuonna. Uskon että Ykän ennustus osuu oikeaan. Ensi heinäkuussa kuulemme rohkean, ennakkoluulottoman, suorastaan vallankumouksellisen teorian: Suomessa on rasismia.
"Keskustelu on sitä, että järjellisin keinoin tuodaan esiin argumentteja ja siihen osallistutaan."
On toi kyllä niin imbesilliä osastoa, että oksat pois. Kun käytännössä tuo hieno ajatusten vaihto etenee näin:
-Mamut on rikkaus ja somalit etenkin jne ja plaa plaa.
-Jotku ryhmät eivät tunnu oikein sopeutuvan tänne Suomen oloihin...
-RASISTI.
Ovat saaneet varmaan itsensäkin uskomaan tän valheen, että he kyllä keskustelisivat mutta kun vastapuoli on tollanen. Ovat nyt jo varmaan kymmenen vuotta kieltäytynet tästä keskustelusta ja koko ajan sysänneet keskutelun puutteesta vastuun mamukriittisten niskoille.
Tervehdys Vittuntuneelle Netttoveronmaksajalle, Ano1:lle, Pyrrhokselle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
Vittuuntunut Nettoveronmaksaja: Niin Keskisuomalaisen kuin muittenkin lehtien toimittajien on tietysti mukava leikkiä kansalaisoikeusaktivistia turvallisen kuviteltua äärioikeistoa vastaan. Se on huomattavasti turvallisempaa kuin esmes puuttua poikaystävien(tm) tekemisiin, joista olisi ihan oikeaa kirjoitettavaa. Toimittaja voi sillai turvallisesti leikkiä Víctor Jaraa ilman Víctor Jaran elämään kuuluneita kiistattomia riskitekijöitä.
Ano: Tuo Korhosen avautuminen kiteyttää tämän ns. rasismikeskustelun. Keskustelunhan tulisi olla tasapuolista ja tuo ei sitä kylläkään ole, vaan sanelua. ”Rasististen stereotypioitten oikeaoppinen purkaminen vaatii aktiivista oman ajattelun lopettamista”.
Pyrrhos: Minä luulen myös, että tämä kuuluisa mummo taitaa olla samoja tyyppejä, jotka suorittivat kuuluisan somalitytön junatönäisyn. Löytymättähän sekin jäi. Asiasta muistuttaen laitan kaksi kappaletta Ulla Appelsinin kirjoituksesta. Meinaan, U A-h:lla ei totuus ennenkään ole haitannut hyvää läppää:
”Hän sivuaa kuuluisaa episodia, jossa hän rikkoi etikettiä ja varasti huomion itselleen työntämällä kesken kättelyn presidentille kirjeen käteen, tv-kameroiden edessä. Tätä aiheuttamaansa hämmennystä hän ei kuitenkaan nyt tuoreessa kirjoituksessaan käsittele (olisiko kirjeen voinut välittää vaikka kansliaan?) ja kirjeen viestikin on matkalla muuttunut ruusuiseksi. Nyt kirje ilmaisi Abu-Hannan mukaan vain "kiitosta" Haloselle ja pienen tytön "tahtoa samastua naispresidenttiin". ”
”Kaksi vuotta sitten Abu-Hanna kertoi kirjeestä MTV3:lle toisin: "Tyttäreni oli hirveän loukkaantunut siitä, ettei presidentti ollut kutsunut häntä Linnan juhliin. Hän sitten tuumi, että kirjoittaa presidentille kirjeen, jossa kertoo, ettei aio kutsua presidenttiä omiin juhliinsa.” ”
Vaan kyllähän meidän media tarvitsee Abu-hannaa ja pitää sitä tapetilla maailman tappiin. Media kun on valinnut mielipiteekseen, että monikulttuuri on ihqua ja suomalaisuutta joko a) ei ole ollenkaan tai jos on, niin b) se on jotain vastenmielistä. Jostainhan tukea on saatava ja U A-h:n kaltainen huomiohuora sitä kyllä mielellään tarjoaa.
Ano2: Kiteytit hyvin rasismikeskustelun pähkinänkuoressa. Ja itselleen valehtelusta on Suomessa tehty jo taidelaji.
No ainakin tämä Aburaha Hanna nauttii seuratessaan millaista porinaa hän on aikaansaattanut ex kotimaassaan.
Tuo jaarittelu on saanut aivan järjettömät kaksinaismoralistiset mittasuhteet, etten viitsi sitä enään edes seurata.
Minä en pidä mustalaisista, somaleista, muslimeista, kommareista enkä idiooteista jä näitähän täällä riittää.
Mulla on omat hyvät syyt miksi,
enkä niitä ala kenellekkään sen enempää selittelemään. En huutele enkä hakkaa ihmisiä kadulla.
Jos olen jonkun mielestä rasisti,
niin sitä vaan, ei vois vähempää kiinnostaa.
https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/524589_10151242574936359_215778506_n.jpg
Oli vain pakko. :)
Hyvää Uutta Vuotta Ykälle!
Onhan tuota sontaa taas tullut tuutista.
Muistetaan kuitenkin, että monikultturistaminen on ainoastaan yksi keino, jolla kansallisvaltioita ajetaan alas. Tosin tehokas sellainen.
Nyt on nähtävissä, kuinka suomalainen työ on joutunut keinottelijoiden kohteeksi. Täytyy olla huolissaan siitä, millainen yhteiskunta meillä on n.20v kuluttua, kun nuorimmat lapseni olisivat parhaassa iässään. Eipä tässä itsellä niin väliä.
"Keskustelu on sitä, että järjellisin keinoin tuodaan esiin argumentteja ja siihen osallistutaan."
Kiitos tärkeästä määritelmästä, en tätä ennen tiennytkään mitä keskustelu on. Nyt Helsingin yliopiston lehtori laittaa Newtoninkin vapisemaan terävän älynsä säilällä!
Tri Gould, yhteiskuntatieteilijä kun on, saattaa väittää käyttävänsä tieteellistä metodia, mutta eiväthän sosiologia ja sosiaaliantropologia tieteitä ole. Ykän metodikin on tieteellisempi, Ykä esittää sentään KYSYMYKSIÄ.
Kertauksena tri Gouldille, jonka TUTKIJANA kyllä pitäisi tämä tietää: tieteellinen metodi koostuu seuraavista vaiheista, 1. kysymyksen asettaminen, 2. taustatutkimuksen tekeminen, 3. hypoteesin asettaminen, 4. hypoteesin testaaminen kokeellisen menetelmän avulla, 5. tutkimuksen kautta saadun tiedon analysointi ja johtopäätöksen tekeminen, 6. johtopäätöksen julkistaminen (jotta muutkin voivat ottaa siihen kantaa).
Tri Gouldin webbisivu on mielenkiintoinen: aluksi tulee tervehdys peräti bemban kielellä! Mutta, mutta, kun kyseessä on kansainvälinen kyky, niin onkohan taustalla jotain muutakin kuin tervehdys? Sanahan tarkoittaa myös tansanialaista kaivosyhtiötä! Ja Liettuasta Afrikkaan muuttaneiden Susmanin juutalaisveljesten yritysrypästä…ja Mwaiseni Home Based Care –organisaatiota Sambiassa…Ei tavallinen tallaaja pysy näin kansainvälisessä seurassa mukana.
Olisi jo aika ymmärtää, että näitten rastaitten ja gouldien, ja ylipäätänsä muittenkin itsensä asiantuntijoiksi omassa mielessään ylentäneiden relativistien kannanotot ovat vähintään yhtä arvokkaita kuin perstuntumalta annetut kadunmiehen vastaukset vaikkapa Yhdysvaltain presidentinvaaleista. Näitten tutkijoitten lausumat ovat mielipiteitä, toki tosia heidän mielestään ja varmasti samalla arvokkaita, edelleen heidän mielestään, mutta yleistä TOTUUSARVOA ei mielipiteillä ole, esitti sellaisen sitten paavi tai lehtori Gould tai lehtori Rastas.
Näitä tyyppejäkö tässä pitäisi vielä kuunnella? ”Suomessa tarttee niin saatanan vähän” totesi eräs kaverini lähtiessään Australiaan töihin. Juuri siksi meillä on schatzit, gouldit, rastaat, hardwickit, abu-hannat, jne. ja lisää samanlaisia kykyjä tulee hihnalta kuin variksenpojalta paskaa.
Ykä esittää kysymyksiä. HYVÄ! Joskus niihin saadaan varmasti vastauksia, jotka perustuvat johonkin konkreettiseen, mahdollisesti jopa tieteellisen metodin käyttöön eivätkä henkilöitten mielipiteisiin. Raskasta on, ylen raskasta!
Tervehdys Beckerille, Anolle, Laakson Arille ja Castorille & kiitos kommenteistanne.
Becker: Joo, minullakin on paljon tyyppejä, joista en pidä. Tiettyjä kansanryhmiä jopa. Ei johdu ennakkoluuloista, vaan kokemuksesta. Mutta minä annan heidän olla rauhassa. Luulis riittävän. Vaan kun ei riitä. Ei riitä sietäminen, ei suvaitseminen eikä hyväksyntä, vaan se pitäis tehdä vielä mahdollisimman julkisesti ja vielä hieman anteeksipyydellen. Zwidut minä mitään anteeksi pyydä. Kun en ole pahaakaan tehnyt. Ollaan vaan me molemmat niitä ”sieluttomia ja tahdottomia rotuvihaajarobotteja”. Ei hävetä yhtään. Kun eihän me itse itsellemme olla tuota titteliä nimitetty. Toiset sen teki.
Ano: Kiitos linkistä. Tossahan vois jollakin vaatefirmalla olla markkinaraon paikka.
Ari: Joo, meillä molemmilla on ”parasta ennen” päiväys kyllä mennyt parinkymmenen vuoden päästä koko lailla vanhentuneeksi, ja pelkään että me kumpikaan emme tunnista sen ajan Suomea. Ja valtioita kyllä todellakin ajetaan alas myös liittovaltiokehityksellä, missä Suomelle jää reuna-alueen asema, josta kukaan ei nakkaa paskaakaan, elleivät suomalaiset itse. Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle ja perheellesi ja mahdollisimman suurta onnea ja menestystä.
Castor: Tuosta Gouldista tulee mieleeni tämä tohtori James O´Connor, joka kaivettiin jostain kivenkolosta vuonna 2008 mitätöimään Jussi Halla-ahoa. Heppuhan totesi silloin, että Halla-ahon mielipidekirjoitukset monikulttuurista eivät yllä akateemisiin standardeihin millään tasolla, joten eihän niitä tarvitse vakavasti ottaa. Ja jätti sanomatta, että mielipidekirjoitusta ei tarkasteta tohtorinväitöstilaisuudessa. Plus samalla tietenkin mitätöi kattavasti ei-akateemisten mielipiteet.Jotenkin mulla on pelko, että onko Suomen yliopistojärjestelmä jonkunlainen ulkopuolelta tulevien vasemmistolaisten tohtoreitten suojatyöpääteasema.
Ulkomaalainen tai suomalainen tutkija, yks lysti sinänsä, mutta kun niin minä kuin moni muukin esittää noita kirjoituksessani mainittuja kysymyksiä, niin yhteiskuntatieteellinen vastaus on että kysymykset ovat vääriä, joten ne tulee jättää huomiotta, ja kas tässä on teille tarjolla ne oikeat kysymykset. Tai itse asiassa vain vastaukset. Perustelematta. Ja silloinhan puhutaan joko sanelusta tai uskonnosta.
Olet aivan oikeassa siinä, että yhteiskuntatieteen maisterin tai tohtorin mielipide ei ole mitään muuta kuin perstuntumalla heitettyjä arvauksia. Niissä arvauksissa vaan on ns. akateeminen painoarvo takana. Ja taustalla tietysti pelko, että onko tämä akateeminen yhteiskuntatieteitten painoarvo tyhjän päälle rakennettu. Kun koko tieteenalaahan voi verrata pop-kulttuuriin, jossa sen hetkinen TOP-10 lista määrittelee, mikä on merkittävää.
Toi O´Connor muuten on ollut viime ajat hiljaa. Veikkaan, että eiköhän hänet pikku hiljaa taas kaiveta esiin. Vaikka toistamaan uudestaan sen, minkä on aikaisemminkin sanonut. Ehkä hän puhkaisee suomalaisen rasismin mätäpaiseen jonotusnumerolla 37 heinäkuussa 2013.
"No pojat, ei mielipiteitä noin esitetä! Mennänpäs moisen rasismin yli että heilahtaa!"
Jeps, mielipiteitä näillä akateemisilla nollilla riittää ja samaa virttä joikaavat. Käsitteet ovat aivan anuksesta: samassa lauseessa puhutaan integraatiosta ja monikulttuurista vaikka käsitteet ovat toistensa vastakohtia!
Heikkoa on, heikkoa todella! Julkisuuteen nämä yhdenasian ihmiset pääsevät helposti, koska Suomessa tarttee niin saatanan vähän, ja varsinkin jos on ulkomaalainen nimi, niin tarttee muuten vielä vähemmän. Nämähän ovat kaikki jotain toisen luokan kykyjä kotimaissaan, mutta ah, Suoessa on ura auennut! Kertoo tietysti meistä itsestämme kovin paljon, valitettavasti.
Ykä, anteeksi kirjoitusvirheet edellisessä kommentissani, mutta kun käteni alkoivat hiota, sanoi entinen kommunistipuhuja!
Niin, akateemisuuden viitan taakse kätkeytyy jos jonkinlaista "tutkijaa". Helsingin yliopistokin ilmoittaa olevansa "johtava eurooppalainen yliopisto"! Sadan maailman parhaan yliopiston listalla vuonna 2012 sijalla 78, vuodesta 2011 noussut 11 pykälää, mutta tuskin näitten gouldien ja o'connoreitten ansiosta. No, joskus ammoin assarina työskennellessäni näin kyllä minkälainen käärmeenpesä yliopisto ja akateeminen maailma on ja millaiset voimat siellä hallitsevat.
Eivät akateemiset oppineet kykene ongelmien ratkaisuun kuin tutkijankammioissaan teoreettiselta pohjalta ja teorian tasolla: ei newtoneja ole joka lähtöön eikä varsinkaan yhteiskuntatieteissä. Senpä takia näitten henkilöitten elämälle vieraita kannanottoja on turha kuunnella. Mukana on aina ja väistämättä tavallisen ihmisen halveksuntaa ja ylenkatsetta muitten näkemyksiä kohtaan. Käytännön ratkaisut tulevat käytännöstä, eivät tutkijoitten suusta. Jos näitä ihmisiä kuunnellaan, niin huonosti tai siis vielä huonommin menee. Suurin osa "tutkijoista" on valtion elättejä, joille ei yhteiskunnassa ole oikein muutakaan tehtävää kun eivät pysty edes ojaa kaivamaan.
Kumman ottaisit mukaasi autiolle saarelle: kirvesmiehen vai yhteiskuntatutkijan? Eipäs nyt heti ajatella sellaisia asioita, maailmassa on muutakin, pojat!
Ihmettelin tuosta Abu-hannan presidentille ojentaman kirjeen nostattamaa huomiota. Kyseessähän ovat a) pikkulapsi ja b) äiti joka, (koska vie pikkulapsen kirjeen presidentille missä ei ole sinänsä mitään väärää, mutta tehdessään sen valtakunnan seuratuimmassa tapahtumassa) on kaiketi lapseensa hieman hurahtanut, ja asettaa lapsensa valtakunnan presidentin edelle, mikä ei tietääkseni ole äideille mitenkään epätyypillistä. Varmaankaan kukaan ei oleta Abu-hannan todella halunneen alaikäisiä linan juhliin? Vaikka mistäpä sitäkään tietää, hurahtaneista äideistä kun puhutaan. Luulenpa että ko. tapahtuma nähdään mielellään negatiivisemmassa valossa kuin mitä se välttämättä on, koska: "Tahto on tärkeimpiä uskomisen elimiä; ei siinä mielessä, että se saisi aikaan uskomisen, mutta kyllä siinä, että asiat ovat tosia tai vääriä sen mukaan, miltä puolelta niitä katsotaan. Tahto, jota toinen puoli miellyttää enemmän kuin toinen, estää ymmärrystä tarkastelemasta niitä ominaisuuksia, joita se ei halua nähdä; ja siten ymmärrys yksissä tuumin tahdon kanssa kiintyy katselemaan sitä puolta, joka jälkimmäiselle on mieluinen, ja arvostelee näkemänsä mukaan." -Blaise Pascal-
Objektiivisuutta, sitä peräänkuulutan. Jos yleisö ei ole vielä lukenut tätä, lukekoon nyt, sillä tämä on hyvin tärkeää: http://www.fredman-mansson.fi/tuomarinohjeet.htm
Jos Abu-hannassa on tuomittavaa, ei se tarkoita että hänet pitäisi ihan kaikesta tuomita, ja ankarimman mukaan. Sellaisesta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Jos Abu-hannaa tuomitaan, tuomittakoon oikein ja kohtuullisesti tai, jos epäilty rikos on vallan pieni, mieluummin jätettäköön tuomitsematta.
Ps. Kuulun perussuomalaisiin, olen kristillinen konservatiivi ja Abu-hannan lausunnot ovat toisinaan närkästyttäneet minuakin. En silti halua antaa sen vääristää arvostelukykyäni.
P.P.S. Minulla on ärsyttävä tapa sanoa asiasta kuin asiasta se toinenkin puoli, jos minusta tuntuu että koko totuutta ei ole sanottu, vaikka olisinkin samaa mieltä sanojien kanssa.
Murheellisinta Abuhanna-keskustelussa on se, että se kaikki sataa hänen laariinsa. Hänhän tuli julkisuuteen vain ja ainoastaan markkinoimaan omaa kirjaansa "Multikulti", joka ilmestyi jo viime vuoden lokakuun lopulla. Kun kirjasta ei noussut kunnon kohua eikä sitä ostettu, hän kirjoitti Hesariin mainoskirjoituksensa.
Multikultia saa nyt edullisesti, 24 euron hintaan nettikaupoista. Siellä kirjaa mainostetaan näin:
"Umayya Abu-Hannan mukaan Suomessa vallitsee rasistinen kulttuuri, johon olemme kaikki osallisia. Mistä on kyse ja kuinka pääsemme eteenpäin? Miksi ihmeessä maailman parasta nostalgia-Suomea pitäisi muuttaa?MultiKulti on yhtä aikaa monikulttuurisuuden aarrearkku ja työkalupakki, joka tarjoaa välineitä ja ehdotuksia painoarvoltaan jatkuvasti kasvavan ilmiön ymmärtämiseen ja käsittelyyn."
Sen sijaan, että tuomitsemme Hannan puheet meidän tulisi toki ryysiä kirjakauppaan, ostettava hänen kirjansa ja luettava se. Silloin meillä olisi välineet ymmärtää monikulttuurisuutta oikein.
Muuan kuuluisa amerikkalainen sirkustirehtööri (Barnum) totesi aikoinaan, että "on aivan sama mitä puhutaan, kunhan puhutaan" tarkoittaen tietysti omaa sirkustaan. Jos joku vaikka väitti, että siellä kiusataan apinoita, ei se mitään, pääasia että katsojia riittää.
Abuhanna on kuin kuka tahansa pikkuliikemies, joka yrittää hankkia elantonsa keinolla millä hyvänsä. Mitä pahaa siinä on?
Tervehdys Castorille, Heikki Polojärvelle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.
Castor: Tuo määritelmäsi ”Suomessa tarttee niin saatanan vähän” on kyllä jotenkin niin osuva. Tietysti kun ihminen tekee ns. uransa yliopiston tutkijankammiossa niin alkaa kai siinä pikkuhiljaa miettiä, että mikäli teoria ja käytäntö eivät kohtaa, niin vika on aina käytännössä. Omalla alallanikin tämä on varsin tuttua. Mutta kun viettää elämäänsä mukavasti siellä käytännön ulkopuolella niin epäilemättä päähän saattaa tulla ajatus, että tässähän hallitaan se kuuluisa Isaac Asimovin kehittämä Hari Seldonin psykohistoria, jolla selitetään niin menneet kuin ennen kaikkia tulevat. Asimov sinänsä Säätiötä kirjoittaessaan tiesi tekevänsä scifiä, mutta piruako tässä yksityiskohtiin takertumaan.
Heikki Polojärvi: Hoksaat varmaan, että ei tämän kirjoituksen pääaihe ole Abu-hanna, vaan se, miten yksi ihminen voi viedä suomalaista mediaa kuin kuoriämpäriä. Mitä tulee tuohon kirjeeseen, niin suurin irvailu kyllä tulee siitä, että tää tytärhän oli episodin aikaan nelivuotinen, joten herää kysymys siitä, oliko kirje-episodissa kysymys aivan tolkuttoman varhaiskypsästä lapsesta vai mahtoikohan äitee harrastaa huomiohuoraamista mukulansa nimissä.
Närpes Varg: Tuossa on varmasti vinha perä, sillä eihän hänellä enää ole akateemista suojatyöpaikkaa. Toisaalta uskon kyllä, että mammalla on asiassa mukana myös ihan henkilökohtaista Vihan Kostajaa, koska suomalaiset, perkeleet, eivät antaneet hänelle niin paljon julkista arvostusta kuin hän omasta mielestään olisi ansainnut. Paljonhan sitä on tullut, mutta tässä tapauksessa tulee mieleen se erään James Bond-leffan titteli ”Kun maailma ei riitä”.
UAH saapui maahan ekan kerran silloin kun porttivahtina toimi Eila Kännö jonka seula oli tiheä. Taisi Kännöllä käydä moka kun antoi UAH:lle oleskeluluvan. Mahtoiko Eila-täti ihan tajuta kenet päästi taloon sisälle? Eikö hän huomannut sitä että jos hän saa duunin niin se on semmoinen julkishallinnon kavereiden toisilleen järkkäämä duuni eikä mikään verotuloja tahkova duuni yksityisellä sektorilla?
Muuten ei Kännölle noita työtapaturmia tainnutkaan käydä.
""Rasismi on ihmisten luokittelua esimerkiksi etnisen taustan tai äidinkielen mukaan ja heidän eriarvoistamistaan sillä perusteella."
Juu-u, olen aikalailla samaa mieltä."
Juu-u, ja ei, en ole samaa mieltä.
Tuo määrittely on nyt niin silkkaa paskaa kun vain olla voi.
Ai miksikö? no miettikäähän nyt vähän ketkä teistä pystyy; meitä luokitellaan noilla perusteilla ihan jokapäiväisesti ja koko ajan ja ihan virallisesti ja laillisesti.
Etnisen taustan mukaan meitä luokitellaan joka paikassa. Vaikka missä planketissa kysytään kansalaisuutta, kieltä jne. Vähän väliä joudun laittamaan jonkun bumaagan kohtaan"kansalaisuus" että "suomalainen". Se on ilmeisesti rasismia?
Ja USA:n maahantulolomakkeessa sekä heidän virallisissa tiedoissa kysytään että onko sitä tämä tulija kaukaasialainen vai neekeri vaiko mikä...
Omissa kouluissamme meitä luokitellaan ja meille asetetaan vaatimuksia sen mukaan olemmeko suomen- vai ruotsinkielisiä...
Jos ihminen on niin pihalla että väittää kielen ja etnisyyden ja niin näkyvän ominaisuuden kuin ihonvärin tai tukan värin mukaan luokittelua rasismiksi, niin maailmassa ei sitten muuta olekaan kuin rasismia. Ja ihan virallisessa valtioiden toiminnassa.
Väännetäämpä sitten rautalangasta että mikä se on sitä oikeaa rasismia: rasismia on vasta se, jos uskoo että ihminen on huonompi tai parempi VAIN tästä etnisyydestä tai kielestä tai ihonväristä johtuen.
Siihen saakka se kieli tai etnisyys tai ihonväri on VAIN attribuutti joka määrittää meitä kutakin.
Attribuutti, josta emme pääse eroon vaikka haluaisimme, mutta silti se on osa meitä. Ja ne ovat attribuutteja jotka meistä kirjataan ylös vähän väliä ihan viranomaisten toimesta.
Nuo asiat määrittävät meitä jokaista ihan virallisissa dokumenteissa, joten miten ihmeessä niiden toteaminen tai luokittelussa käyttäminen voisi olla mitään rasismia?
Terveisin rasistisesti suomenkieliseksi valkoihoiseksi vaaleatukkaiseksi mieheksi luokiteltu.
PS. ai niin, on minua julkisesti väitetty nimenomaan noiden attribuuttieni vuoksi aivan julkisesti juopoksi, sanattomaksi, vaimonhakkaajaksi, umpimieliseksi, sosiaalisesti vähälahjaiseksi ja niin edelleen....
Tervehdys Vieraalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
Vieras: No joo, saattaa olla näin. Tietysti Eilan puolustukseksi voi sanoa, että eihän siihen aikaan ollut vielä käsitystäkään siitä, kuinka Virallinen Ulkomaalaisuus voi muuttua sekä viraksi että arvonimeksi. Olihan meillä silloin Neil Hardwick, mutta hänkin väsäili suosittuja huumorisarjoja, jotka kolahtivat suomalaisille. Tankki Täyteen oli suorastaan legenda. Sen jälkeen miehelle saattoi salliakin pienen piruilun.
Ano: Tuo, mitä totesit, eli:
”Siihen saakka se kieli tai etnisyys tai ihonväri on VAIN attribuutti joka määrittää meitä kutakin. Attribuutti, josta emme pääse eroon vaikka haluaisimme, mutta silti se on osa meitä. Ja ne ovat attribuutteja jotka meistä kirjataan ylös vähän väliä ihan viranomaisten toimesta. Nuo asiat määrittävät meitä jokaista ihan virallisissa dokumenteissa, joten miten ihmeessä niiden toteaminen tai luokittelussa käyttäminen voisi olla mitään rasismia?”
pitää kyllä aivan paikkansa. Ja kieltä, etnisyyttä ja ihonväriä voi todellakin käyttää lyömäaseena esim valkoista suomalaista heteromiestä vastaan, jolloin hän on automaattisesti täynnä niitä ominaisuuksia joita mainitsit. Tummempi orvaskesi ja erilainen etnisyys taas laukaisee virallisen suojelurefleksin ja positiivisen erityiskohtelun työhönotossa ja asuntojen jaossa. Eli kyllähän meillä on sitä paljon puhuttua rakenteellista rasismia. Se vaan ilmenee toisin päin kuin väitetään.
Venäjä antoi Gérard Depardieulle pikapäätöksellä kansalaisuuden. Venäjän kevyt verotus houkutteli. Minäkin olisin voinut suoda Depardieulle Suomen kansalaisuuden pikakäsittelyllä. Mieluummin hänelle kuin kuin jollekin UAH:lle. Varsinkin jos Depardieu maksaisi valtiolle sitä ennen jonkin mojovan "pääsymaksun" tai "takuusumman". No se vaan ettei Depardieuta varmaankaan huvittaisi maksaa veroina kaikenlaisia julkishallinnon mielikuvitusvirkoja...joten se siitä.
Mokuttajat eivät olisi innoissaan Derpardieusta koska hän on VHM ja vieläpä läski pottunokka.
Tervehdys, Vieras. Joo, Putin teki melkoisen PR-tempun. Voi olla, että Depardieu ei välttämättä olisi kiinnostunut muuttamaan Suomeen, kun meillä niin verotus kuin se, mihin sitä käytetään on vähän sitä mitä on. Vaan tuli tuosta mieleen, että Neuvostoliittohan oli tunnettu järkyttävästä byrokratiastaan. Mulla on semmonen käsitys, että nyky-Venäjällä se on edelleenkin varsin raskasta, mutta ovatkohan ne saaneet sitä yhtään jouhevoitettua neuvostoajoista? Depardieu on tietysti PR-tapaus, jonka kohdalla vedetään mutkat suoriksi, mutta mitenkä lienee tavallisen Vasilin elämässä?
Se muuten täytyy sanoa, että jos joku heppu on koskaan sopinut johonkin elokuvarooliin täydellisesti, niin Depardieu oli kyllä aivan just niin Obelix kuin Obelix vaan voi olla.
Lukiks ykä helunan alkuvuoden parhaan kirjoutuksen uudesta suomesta:batmann?
Tervehdys, Ano. Joo, lukaisin. Eiköhän Turun Sanomat tästäkin tempaise jonkun sensaation. Tietysti on sinänsä hieman arveluttavaa jopa TS:lle närkästyä sekopäädosentin puolesta, mutta lehti tuntee sen verran pyhää vihaa Helenaa kohtaan, että eiköhän ne jotain kasaan pukerra.
Lähetä kommentti