IHMISESTÄ TILASTOLUVUKSI

Hotellin respassa on aika ajoin otettu vastaan viestejä sieltä sun täältä, ja noissa viesteissä on oltu huolissaan siitä, että yhteiskunnallisessa keskustelussa on kaikuja tietyiltä ikäviltä vuosikymmeniltä. Täytyy sanoa, että respassa yhdytään huoleen, tosin täällä ollaan vähän sitä mieltä että ne ikävät kaiut tulevat eri suunnasta kuin mitä yleensä väitetään.

Tuoreimpana esimerkkinä tuli törmättyä Hommaforumilla aina mediavalppaan Roopen toimesta ruotsalaiseen toimittajaan ja kirjailijaan Lisa Bjurwaldiin, joka tuoreessa avautumisessaan on esittänyt ankaraa huolta ja vaatinut tiukkoja toimenpiteitä plus harjoittanut jotain sen sorttista, mitä Dan Koivulaakso tykkää kutsua ”käsitteiden määrittelyksi”.

Respassahan on sellainen mielikuva, että Ruotsissa painostetaan Ruotsidemokraatteja huomattavan ankaralla kädellä, heidän turpansa on haluttu tukkia niin kertakaikkiaan ja lehdistö heittää heidän päällensä rikkimaksaa minkä ennättää ja paikallisessa lehdistössä saa pieksää suutansa Ruotsidemokraatteja kohtaan minkä ilkeää, ja paikallinen lehdistöhän kyllä ilkeää. Mutta kun harjoitetaan ruotsalaista käsitteiden määrittelyä, niin asia kääntyykin ainakin Bjurwaldin näkövinkkelistä toisin päin:

Aivan liian yksisilmäinen keskittyminen väkivaltaisiin islamisteihin on vahvistanut äärioikeistoa paitsi Euroopassa, myös Ruotsissa. Äärioikeiston nettiviha on nyt niin laajalle levinnyttä, että se uhkaa Ruotsissa lehdistönvapautta, sanoo kirjailija Lisa Bjurwald.

Toimittajat on peloteltu hiljaisiksi, sanoo Lisa Bjurwald, toimittaja ja kirjailija, kirjassaan "Kirjoituspöytäsoturit", joka kertoo, kuinka oikeistoekstremistit käyttävät järjestelmällisesti nettiä levittääkseen vihantäyteistä sanomaansa ja vaientaakseen vastustajat.

Bjurwald löytää tätä pelättyä äärioikeistoa huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Ruotsin turvallisuuspoliisi:

- Turvallisuuspalveluille, siis turvallisuuspoliisille Ruotsissa ja muissa eurooppalaisissa maissa, on ehkä ollut kätevämpää keskittyä "valkoisen vallan" ryhmiin, jotka ovat vain pieni osa koko äärioikeistosta. Se on ollut kätevää, koska kyseessä on aika rajallinen määrä aktivisteja. Tiedetään keitä he ovat, nähdään milloin he osoittavat mieltä. On tavattoman paljon vaikeampaa, ja usein ei edes sallittua, valvoa demokraattisia voimia, kuten Ruotsidemokraatteja, tai heidän tukijoukkojaan netissä. Kuinka seurata heitä? Se on paljon suurempi turvallisuuspoliittinen haaste, ja mielestäni sitä ei ole vielä kunnolla pystytty tai haluttu ymmärtää.

Bjurwald on osannut jopa laskea tämän äärioikeistolaisten määrän melko tarkkaan, eli heitä on Ruotsissa 111.000 – 116.000. Tässähän tyhmempi alkaa päätyä siihen johtopäätökseen, että tämä nyt yllättäen varsin suureksi kasvanut äärioikeisto koostuu ei suinkaan äärioikeistosta, vaan ihmisistä, jotka eivät ole Bjurwaldin kanssa samaa mieltä, ja joitten päätä hän ei ole pystynyt kääntämään, vaikka varsin aivopestyssä Ruotsissa eletäänkin. Näin ollen hän omin päin muuttaa heidät ”turvallisuuspoliittiseksi haasteeksi”.

Se, mikä saa meikäläiselle erityisesti kylmiä väreitä on tuo lukema itsessään. Kun ruvetaan stetsonista kehittämään ja faktana esittämään väitteitä, että satatuhattaplus ihmistä muodostaa turvallisuusriskin siksi, että he ovat eri mieltä kuin stetsonin omistaja, niin ollaan jo todellakin tietyillä menneillä vuosikymmenillä, joihin ei tartteis millään muotoa palailla eikä edes haikailla. Tässä määritellään huikea määrä tavallisia ruotsalaisia ihmisen sijasta tilastoluvuksi, johon on kohdistettava toimenpiteitä.

Vaan minkälaisia toimenpiteitä? Siihen antaa samassa Homman keskustelussa osviittaa Vasarahammerin (kiitos myös Vasaralle valppaudesta) bongaama heppu nimeltä Ola Wong:

On mahdotonta sanoa, kuka vihaajista sekoaa ja alkaa uudeksi Breivikiksi. Sen sijaan voidaan torjua kulttuuri, joka luo heitä.

Nopeat rangaistukset hiljentäisivät kirjoituspöytäsotureita. Tämä vähentää netin laukaisimia, jotka saavat todella vaaralliset tekijät toimimaan. Oikeusvaltio ei voi odottaa, kunnes Rosenbad (pääministerin virkahuoneisto) räjähtää. Heidät pitää jäljittää, soluttaa ja asettaa syytteeseen. Muuten Ruotsin ja Norjan kaltaisiin pieniin, rauhallisiin ja vauraisiin demokratioihin tulee lisää breivikejä ja mangseja, kunnes ne vain ovat pieniä.

Nythän meillä onkin käsissä hiljennettävien määrä ja tarpeelliset toimenpiteet. Ei tarvitse enää kuin etsiä tilastoluvun verran ihmisiä. Se jää epäselväksi, riittääkö sakot vai tarvitaanko vankeustuomioita. Tietysti kun Breivikiin vedotaan, niin kaikki keinothan ovat sallittuja.

Näistä kahdesta tyypistähän olis voinut tietysti kirjoittaa kieli poskessa tyyliin Antero Lärvänen ja ruotsalainen sovellettu spedestetiikko, mutta jostain syystä minua ei naurata yhtään. Siihen on pari syytä. Ensinnäkin näitä juttuja ei ole julkaistu missään yksittäisessä blogissa vaan Ruotsin Radiossa ja Svenska Dagbladetissa mikä takaa sen, että nämä mielipiteet ovat taattua, vahvistettua ja hyväksyttyä ruotsalaista epistolaa.

Toinen syy on se, että varsinkin Ruotsissa ja pitkälti myös Suomessa saa tästä niin sanotusta äärioikeistolaisuudesta heittää ihan minkälaista väitettä hyvänsä, eikä niitä oikein saa kyseenalaistaa. Ainakaan virallisella taholla. Jos poliitikko X toteaa noista vaatimuksista että ”ajatelkaa nyt ihmiset ihan oikeasti ja hyvin tarkkaan, että mitä nuo tyypit vaativat ja tuumikaa, että tätäkö tekin todella haluatte”, niin kas kummaa, poliitikko X onkin mukana tilastoluvussa 111.000 – 116.000 ja hän on lausuntonsa myötä omalta osaltaan muuttunut todisteeksi siitä, että stetsonista heitetty äärioikeisto ei olekaan stetsonista heitettyä.

Niin joo, onhan se kolmaskin syy. Se, että meidän nilkeillä on se taipumus painaa perässä. Ja niin meidän kuin Ruotsin nilkeillä on se yhteinen piirre, että ne ihmiset, joita kohtaan he haluavat turvallisuuselinten toimenpiteitä ovat aivan tavallisia ihmisiä, jotka ovat internetissä esittäneet bjurwaldeille hankalia kysymyksiä joihin bjurwaldeilla ei ole vastauksia, sekä sarkastisia kommentteja jotka aiheuttavat omaa erinomaisuuttaan korostavalle monikulttuurisuususkovaiselle väistämättömän Henkisen Pipin.

Miettikääpä kuinka kävisi, jos Lisa Bjurwaldilla olisi oikeus allekirjoittaa kuolemantuomioita? Nimenomaan allekirjoittaa. Ja jättää likainen työ muille.