JOULUTARINA 2013

Vartiossa Helvetin porteilla

Sotilaspastori makaili taivaassa sijaitsevassa luksuskorsussaan ja havahtui siihen, että joku oli pyrkimässä sisään. Sotilaspastori oli kaatunut Ihantalassa vuonna 1944 ja viettänyt leppoisaa aikaa taivaassa sen jälkeen. Korsun ovi aukesi, ja sotilaspastori huomasi tutun miehen astelevan sisään.

- Morjens, Pyhä Pietari, mitäs taivaallisella esimiehellä mielessä?

- No morjens, sotilaspastori. Minulla kun olisi sulle kuule hommia tiedossa.

- Jaa, minkäslaisia hommia?

- Niin kuin tiedät, niin se tuomiopäivä tuossa viikko sitten sitten tuli ja mehän pistettiin Perkeleen porukoita oikein kunnolla kuokkaan. Tiedätkös, Helvetti on tyhjennetty ja Vanhan Vihtahousun joukot tuhottu melkein viimeiseen demoniin. Pirua itse ei pystytty vielä kokonaan hiljentämään ja hän on jäljelle jääneine joukkoineen siirtynyt terroristitaktiikkaan.

- Vaan mitäs tämä minuun liittyy?

- No siten, että me etsimme taivaasta kovapintaisia sotilaspastoreita, jotka voisivat alkaa vahtia Helvetin Porttia, ettei sinne eksyisi kukaan sinne kuulumaton. Tai niin no, eihän sinne nykyisellään kuulu enää kukaan. Vahtivuorot olisivat viikon mittaiset ja se säästäisi enkelipartioitten voimaa. Niitä tarvitaan Pirun joukkojen lopulliseksi nirhaamiseksi. Olisitkos valmis ottamaan tehtävän vastaan?

- Jaa, no mikä ettei. Johan tässä on ikuisessa onnessa ja rauhassa maattu ja mädännyttykin. Onhan se jo aika tehdä jotain vastineeksikin.

Pyhä  Pietari naksautti sormiaan ja sotilaspastori huomasi olevansa aivan uudessa paikassa. Ja hän huomasi myös, että hänellä oli päällään hänelle aikanaan niin tuttu harmaa univormu, selässään reppu ja hihnasta olalla hänellä oli vanha tuttu Suomi-konepistooli. Hän katseli kauluksiaan ja totesi Pyhälle Pietarille:

- Jaa mutta hemmetti, minuthan on ylennetty. Mullahan on kenttärovastin arvomerkit.

Pyhä Pietari totesi, että kova tehtävä vaatii kovan arvon. Hän selitti nyt ylennetylle kenttärovastille tehtävän kuvan. Hän antoi miehelle listan, lyhyen sellaisen, joka sisälsi niitten henkiolentojen ja ihmisten nimet, jotka saisivat alueelle tulla. Kaikki muut hän saisi ampua kyselemättä. Pyhä Pietari näytti vielä Helvetin Portin viereen kaivettua korsua ja totesi, että kenttärovasti saattoi majoittua siinä.

- Se on ihan yhtä lailla luksuskorsu kuin omasi taivaassa. Taivaalliset taivaskanavat toimivat, ja hälytysjärjestelmä pitää huolen siitä, ettei sinun tarvitse täällä koko aikaa kyttäillä periskoopin kanssa. Ehdit kyllä reagoida.

- Vaan mitenkäs muona- ja ampumatarvikehuolto? Eihän minulla ole tähän Suomi-konepistooliin kuin yksi lipas ja minulla on vain tuo reppu?

Pyhä Pietari totesi, että tuon Suomi-konepistoolin lipas ei tyhjene koskaan, vaikka kuinka ampuisi, ja a-tarvike on ehkä hiukka tehokkaampi kuin mitä kenttärovasti maan päältä muistaa. Ja vinosyöttöä ei tähän konepislariin koskaan tule. Samoin ei reppu tyhjene koskaan, vaikka sieltä kuinka säilykkeitä ja leipää kaivelisi. Ja korsussa on ehtymätön vesikanisteri ja kamiina nakkaa itse itseensä halkoja sen minkä tarvitsee.

- Vahtivuoro on siis viikon mittainen. Tämän jälkeen tilallesi tulee edesmennyt uusseelantilainen ANZAC-joukkojen kenttäpappi. Piru miehekseen, niin kuin sinäkin, jos vertauksen tässä sallii. Vaan hoituuko sulta hommat?

- No ilman muuta. Vanhaa tuttuahan tämä. Piruntorjuntaupseerihan minä siellä maan päälläkin olin.

Pyhä Pietari häipyi toimittamaan muita asioita ja juuri ylennetty kenttärovasti alkoi tarkistella vartioaluettaan. Helvetin Portti ei loppujen lopuksi näyttänyt kovin kummoiselta. Mikä nyt kallioon louhittu ja kivillä vuorattu portti oli. Kenttärovasti kiersi vartioaluettaan ja yllättäin hän haistoi rikinkatkua. Ja kas, sieltähän tuli demoni, joka pyrki kotiinsa, johon hänellä ei enää ollut asiaa. Demoni oli kovasti pahalla päällä ja ärhenteli minkä ennätti, mutta se oli itsessään varsin mitätön otus, tommonen hirvenvasan kokoinen ehkä. Kenttärovasti laski demoniin pitkän sarjan, ehkä parisataa laukausta. Demoni räjähti tuliseen pilveen ja siitä pöllähti ylöspäin tietty valkea häilähdys. Se mitä jäi jäljelle, oli vain rikinhajuinen läjä.

Kenttärovasti irroitti lippaan taivaallisesta Suomi-konepistoolistaan ja aukaisi sen etulevyn. Hemmetti soikoon, hän oli ampunut parisataa laukausta, ja silti lipas oli aivan täynnä. Totta se Pyhä Pietari oli puhunut. Yläpihan Äijä siunatkoon enkeli-insinöörejä. Tämän jälkeen hän meni korsuunsa, ja otti yhteyden taivasradiollaan:

- Yläportti. Alaportti.

- Yläportti.

- Yksi demoni tuhottu. Vaan mikä se oli se valkea pöllähdys, mikä siitä tuhotessa lähti?

- No se meinaa sitä, että demonitkin ovat alun perin näitä yläkerran jätkiä. Hairahtuneita enkeleitä, katsos. Ootas hetki kun mä katon tosta koneelta, joo, just, tuo sun ampumasi demoni tuli tänne viisitoista sekuntia sitten rehabilitoitavaksi. Siitä tulee vielä ihan kunnon enkeli, kun siitä on kaikki ryönä hoidettu pois, ja sinähän sen hoitelit suurimmaksi osaksi.

- Alaportti kuittaa.

Päivystys muuttui kenttärovastilla rutiiniksi. Korsun hälytysjärjestelmä toimi niin kuin taivaalliset vehkeet vain toimivat ja kenttärovasti kävi ampumassa pois kuleksimasta pari onnetonta demoninräähkää, jotka kaipasivat kotiinsa, ja ilmoitti sitten Yläportille, että sinne olis rehabilitoitavia taas tulossa. Kolmantena päivänä kenttärovasti havahtui korsussaan torkuiltaan siihen, että hälytysjärjestelmä reagoi. Hän katsoi näyttöruutua, viritti konepistoolinsa ja läksi tarkastamaan.

Helvetin Porttia kulki mies, jolla oli päällään puna-armeijan univormu ja olallaan kenttärovastille kovin tuttu PPSh-41 konepistooli. Mies moikkasi kenttärovastille:

- Morjens, olen politrukki Ivan Lopanov, kaaduin Syvärillä vuonna 1942 ja sain Pyhältä Pietarilta määräyksen vapauttaa sinut tehtävästäsi ja ottaa vartion.

- No näin varmaan on juu, totesi kenttärovasti ja laski politrukkiin kuusisataa laukausta. Politrukki alkoi muuttua tulen ja rikin seokseksi ja päästi demonisen huudon kuollessaan. Tulimyrskystä irtautui pieni ylöspäin kohoava valonsäie. Kenttärovasti meni korsulleen ja otti yhteyden ylöspäin:

- Yläportti. Alaportti.

- Yläportti.

- Täältä olis yksi taas tulossa. Voi olla, että sillä on tähtikokardi ottassa.

- Yläportti. Sain. Kyllä veikkonen hoidellaan.

Kenttärovastin vahtivuoro lähenteli loppuaan ja hänen katsellessaan Taivaallisia Taivaskanavia korsussaan hälytysjärjestelmä hälytti taasen. Kenttärovasti siirti konepistoolinsa kanssa korsusta ulos, ja huomasi, että Helvetin Portille päin oli tulossa kaksi heppua, jotka mahtuivat Pyhän Pietarin antamaan listaan. Toinen oli vanha kunnon Joulupukki ja toinen oli uusseelantilainen kenttäpappi. jolla oli päässään niille joukoille tyypillinen vellilautasta muistuttava kypärä ja olallaan Sten-konepistooli. Kenttärovasti moikkasi miehille ja Joulupukki vastasi.

- Morjesta kenttärovasti, se on vartion vaihto sitten. Toin tälle uudelle vartiomiehelle lahjat mukanani, kun heppu viettää korsujoulua, omasi odottavat sinua sitten Taivaassa.

- Kenttärovasti kätteli uusseelantilaista kenttäpappia, joka vaikutti varsin kovapintaiselta hepulta ja kertoi lyhyesti vartiopaikan tilanteen. Näytti siltä, että kenttärovasti saattoi rauhassa siirtää Helvetin Portin uuden miehen vartioitavaksi. Joulupukki totesi, että eiköhän palata Taivaaseen ja napsautti sormiaan. Kenttärovasti havahtui tutussa korsussaan, jossa Pyhä Pietari jo odottelikin. Kentärovasti otti asennon ja luovutti kirjallisen vartioraportin. Pyhä Pietari luki raportin tarkasti ja myhäili tyytyväisenä. Sitten hän totesi:

- Kerrassaan esimerkillisesti hoidettu tehtävä. Kyllä se on niin, että ammattimiesten työt tulee jättää ammattimiehille. Vaan oliskos sitä Joulupukilla jotakin kenttärovastille annettavaksi.

Joulupukki antoi kenttärovastille suuren korillisen lahjapaketteja. Hän totesi, että kannattaa aukaista se kirjekuori vasta viimeisenä ja iski silmää. Tämän jälkeen molemmat läimäisivät kenttärovastia hartioille ja toivottivat hyvää joulua.

Kenttärovasti keitteli ensiksi pannullisen herkullista siirtomaatavarakaupan kahvia ja alkoi sitten aukaista lahjojaan. Jaahah, uudet jalkarätit, hyvää flanellia. Amerikkalaista lihasäilykettä, ai että tää on hyvää vanikan päällä. Kas, kolmesataa vuotta vanhaa konjakkia, no tästä kelpaa ottaa hörppyjä. Kaksi kartonkia Työmiestä, mainiota. No mutta, värillinen 3D-esitys Hurriganesin ensimmäisestä keikasta, kyllä rokkia vallan kuuntelee, vaikkei sitä silloin eläessäni tunnettukaan. Ja hei, se toivomani kielikurssi ”opi kaikki suomalais-ugrilaiset kielet kolmessa tunnissa”.

Kenttärovasti oli oikein tyytyväinen lahjoihinsa. Joulupukin neuvon mukaan hän oli jättänyt kirjekuoren viimeiseksi. Kuoressa oli kirjoitettu käsin omistuskirjoitus: ”Uskolliselle palvelijalleni ja valppaalle vartijalle. Hyvää joulua toivottaa Äijä”. Kenttärovasti aukaisi kuoren ja hänen kasvoilleen levisi leveä hymy. Taivas oli kyllä runsauden ja hyvinvoinnin tyysija, mutta sielläkin jotkut asiat olivat kortilla. Ja tämä kyseinen ei irronnut ilman Äijän henkilökohtaista allekirjoitusta. Joka tässä tapauksessa tapahtui hyvin harvoin. Kyseessä oli taivaallisen aika- ja paikkamatkustusfirman Tempus Quod Posituksen matkalippu. Lippu oli keskeltä reijitetty ja kenttärovasti repäisi lipun kahteen kappaleeseen. Lipusta alkoi nousta kultaisia kipinöitä, korsu alkoi muuttua sumuiseksi ja kaikki katosi hetkeksi…

…kunnes näkymä alkoi selkeytyä ja kenttärovasti käveli kadulla kovassa pakkasessa. Hän vilkaisi kauluslaattojaan ja huomasi olevansa taas sotilaspastori. No, niinhän se kuuluu tässä tapauksessa ollakin, tuumi hän. Hän tiesi olevansa Laatokan rannalla kotikaupungissaan Lahdenpohjassa, oli jouluaatto vuonna 1938 ja hän oli kulkemassa kotiinsa.

Hän aukaisi kotiovensa. Herkullinen kinkun tuoksu täytti ilman. Mukulat näyttivät jo koristelleen joulukuusen Suomen lipuilla ja pienillä palloilla. Hänen vaimonsa ryntäsi hänen syliinsä, suuteli ja toivotti miehelleen hyvää joulua.

*

*

*

*

Suuret kiitokset Anolle kirjoituksen pohjaideasta. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille.