SNAGARILLA

Elettiin syyskuun loppupuolta eräällä pienellä paikkakunnalla jonka ohi ihmiset yleensä vain ajoivat ja pysähtyivät vain silloin jos heillä oli siellä oikeasti asiaa. Ja se toimitettava asiahan oli vuosien myötä valitettavasti vähentynyt tälläkin paikkakunnalla työpaikkojen ja sitä myötä ihmisten vähetessä. Hieman keskustan – jos sitä sellaiseksi saattoi ainakaan eteläsuomalaisesta näkökulmasta sanoa – ulkopuolella oli eräs autio piha. Siinä ei ollut kuin vanha nakkikioski joka oli lopettanut toimintansa jo aikaa sitten. Olipahan sen runko jäänyt paikalleen kun kukaan ei oikein osannut ottaa asiakseen toimittaa sitä pois.

Tälle autiolle pihalle ajoi pienen keskustan suunnasta punainen Nissanin pick-up ja pysähtyi. Näytti siltä että autossa olleet miehet halusivat hieman jaloitella ja venytellä. Nehän olivatkin varsin tuttuja heppuja. Kuskin paikalta nousi natisevan jäykällä kropalla Perskeleen Ykä ja totesi:

- Tuntuu ruodossa ja lihoissa sekä ajetut että eletyt mailit. On jätkä niin jäykkää jöpökkää ettei paskalle taivu niin kuin se Alatalo aikanaan lauloi eikä pahemmin taivu paljon muuallekaan. Tää ei tää Nissani ole kyllä mikään varsinainen matka-auto.

Repsikan puolelta noussut Lötjösen Eelis komppasi:

- Pakko myöntää, pakko myöntää… ennen jätkät oli notkeita saantimiehiä ja nykyisin tönkkösuolattuja pyyntimiehiä…

Miehet panivat palamaan Voimasavuke Bostonit ja katselivat siinä sauhutellessaan vanhaa nakkikioskin runkoa. Homehan tuohon oli näkynyt jo sisälle iskeneen ja yksi ikkunoista oli rikki. Eivät olleet sentään enempää hajoittaneet. Mikä ihmeen idea siinä muuten on kun pitää särkeä kaikki minkä hajotettua saa?

- On se vaan kumminkin sääli että nääkin alkaa olla häviämässä. Koko maasta. Enää on vain kaikenlaisia mackjackburgereita, chickenfuckinnuggetsia ja ählämpizzaa & kebabia. Ja kohta vissin vaan halal-kebabia. Vituttaa vähän.

- Joo, ja kun ajatellaan niin semmonen hyvä markkinointiporukka voisi tehdä näistä vieläkin brändin. Miltä kuulostais Helppo Nakki-ketju? Tai Armoton Mättö-ketju? Jossa pidettäis yllä vielä etnistä profilointia ja vähempikarvaiset möis vanhaa kunnon grilliruokaa. Väitän että menis läpi.

Ykä oli vastaamassa kovasti komppaavan kommentin Lötjösen brändi-ideaan mutta silloin miehet kuulivat takaansa kauniin naisellisella äänellä esitetyn kysymyksen:

- Anteeksi herrat, mutta mahdatteko te olla jonossa?

Miehet kääntyivät ympäri ja huomasivat takanaan kaksi noin parikymppistä oikein sievää nuorta naista. Jo toisen heistä vanhempaa miestä kohtaan esitetty kohtelias kysymysmuoto kertoi että nyt oli taas kerran alkanut Lötjösen ja Perskeleen aikamatkailu. Asian vahvisti nuorten naisten pukeutumis- ja hiustyyli joka kertoi että nyt eletään jotain 1950 – 1960-luvun vaihdetta. Miehet huomasivat myös oman Nissaninsa muuttuneen farmari-Volgaksi arviolta vuosimallia 1955 ja tien toisella puolella näytti olevan jonkunlainen oppilaitos. Liekö ollut kansanopisto tai jotain? Miehet väistivät kohteliaasti ja huomasivat samalla että snagari ei ollut enää hylätty vaan täydessä asiakaspalveluvalmiudessa ja myyjänä oli noin 60-vuotias nainen.

Snagarin hyllyllä sijainnut matkaradio vahvisti miesten aikaveikkauksen kohdalleen sillä siitähän kuului Yleisradion rinnakkaisohjelman uutislähetys jossa kerrottiin Noottikriisin loppumisesta ja siitä, että Olavi Honka luopuu presidenttiehdokkuudestaan. Nuoret sievät naiset tilasivat kumpikin ryynimakkarat sinapilla ja miehet muistelivat että sehän oli ollut aikanaan – heidän vanhempiensa nuoruuden aikana – se yksi suosituimmista grillisapuskoista. Toinen naisista totesi miehille hymyillen:

- Meillä on aina ollut tarkoitus säästää nää ryynärit tonne koulun asuntolaan. Mutta ainahan ne on tullut syötyä jo puolessa matkassa.

Snagarin rouva kysyi että saiskos herroille olla jotakin. Miehet totesivat että meillä ei taida olla käypäistä valuuttaa ja ne muovikortit saattaa saada aikaan vaan säälinsekaisen ihmettelevän ilmeen. Vaan anskun…

Miehet kaivoivat lompakkonsa esiin ja kas, siellähän olikin vanhaa kunnon harmaasävyistä markkavaluuttaa. Ykä ja Lötjönen katsoivat hetken toisiinsa, sitten grillin rouvaan ja totesivat stereona:

- No jumaliste. Molemmille nakit ja muusi. Ja pienet maidot.

Ahmiessaan annostaan miehet tuumasivat että ne parhaat maut ne vain jäivät entisiin aikoihin ja näinköhän nuo tulevat koskaan takaisin. Kun miettii sitä nykyistä sikanautasäilykettäkin. Purkitettua rasvapuuroa, helvetti. Samalla he katselivat koulunsa asuntolaa kohti käveleviä – ja ryynäreitä ahmivia – nuoria naisia ja ennen kaikkea heidän oikein puoleensavetävää lantion liikettä tuumien että jos he olisivat tuon ajan nuoria kolleja niin ehkä he kysyisivät että maistuiskos neideille ryynärin päälle jälkiruuaksi aitoa suomalaista lisäaineetonta kokolihamakkaraa. Mutta toisaalta kun he olivat kilttejä ja uskollisia yli viisikymppisiä ukkomiehiä ja noitten nuorten naisten kannalta vielä teknisesti ottaen syntymättömiä lapsia niin he vain keskittyivät maittavaan nakkimuusiannokseen. Lisäksi he uskoivat että nuo naiset, samoin kuin grillin rouva eivät ymmärtäisi että mitä tarkoittaa lisäaineeton.

Naiset katosivat sumuun ja miehet huomasivat että radiolähetys nakkikioskilla oli muuttunut. Se soitti uuden ja tuoreen Hurriganes-yhtyeen kappaletta Do You Wanna Dance. Matkaradio oli muuttunut Philipsin monokasettimankaksi ja snagarinpitäjäkin oli muuttunut nuoreksi parikymppiseksi tytöksi. Snagari oli näköjään alkanut myös myydä Iltasanomia jonka etusivulla ilmoitettiin poikkeuslaista jolla jatkettiin Urho Kekkosen kautta neljä seuraavaa vuotta ilman vaaleja eteenpäin. Snagarin eteen ajoi suurinpiirtein vuosimallin 1971 Toyota Corolla ja autosta astui ulos juuri 1970-luvun oloinen mies päällään haalarit joissa luki Taunon Terästyö.

Mies nousi Corollastaan, tilasi porilaisen kaikilla mahdollisilla mausteilla ja pullon punaista Jaffaa. Natustellessaan annostaan hän kysäisi Ykältä ja Lötjöseltä:

- Onks kaverit mettälle menossa?

Miehet huomasivat että heidän päällään oli sellaiset punaruutuiset sarkatakit. Vuonna 1974 maastovehkeet siviileillä eivät olleet vielä kovin yleisiä. Nissan – Volgakin oli muuttunut Volvo Amazon-farmarimalliksi. Uudenkarheaksi sellaiseksi. Hitto kun sellaisen saisi tuossa kunnossa siirrettyä vuoteen 2018.

- Mettällehän me. Tosin ei tänne. Vähän etemmäksi. Minkä nyt tähän tauolle pysähdyttiin.

- No kun mettämiehiä olette niin tulkaas jätkät kattoon mitä minä just hankin.

Kekkoslovakialainen mies aukaisi porilaista viimeistellessään Corollan peräloosterin ja vinkkasi Ykälle ja Lötjöselle. Ykä otti loosterista asepussin ja aukaisi:

- No jumaliste. Täähän on Tokarevin puoliautomaattikivääri.

- Jep. Hankin ja sain luvat hiljattain. Sotavaltio on myymässä noita vanhempia siviileille. Kai se luopuu noista kun ne on niitä rynkkyjä nyt tehneet.

Ykä antoi Tokarevin Lötjöselle joka totesi että on siisti peli. Miehet olivat kyllä törmänneet kyseisiin aseisiin joita hirvijahdissa jotkut käyttivät mutta vasta 1980-luvun puolella. Lötjönen laittoi aseen pussiin ja peräloosteriin, Kekkoslovakian mies viimeisteli porilaisen, pyyhki sinapit viiksistään, toivotti hyvää metsästysonnea ja jatkoi matkaansa palaten siihen suuntaan mistä tuli. Oli varmaan safkiksella ja läksi sen jälkeen taas töihin leipomaan rautaa. Saattoi olla, että Taunon Terästyötäkään ei ollut enää aikoihin ollut.

Jos tuolle miehelle oltaisiin kerrottu että kyseinen aseen esittelysessio olisi joskus tulevaisuudessa mitä varmimmin aiheuttanut soiton hätänumeroon, poliisipartion saapumisen paikalle, lupien menettämisen ja ehkä jonkun tuomionkin niin tuo kekkoslovakialainen mies olisi nauranut paskaisen naurun ja tuuminut että on teillä kavereilla vaan hyvä mielikuvitus. Kirjoittamaanhan teidän pitäisi ruveta. Niin kuin vaikka sen Veikko Huovisen. Ootteks jätkät lukeneet sen Rasvamaksan? Tai Lampaansyöjät? On muuten mainioita kirjoja. Nuori snagarinpitäjä kysäisi miehiltä:

- Saiskos herroille olla jotakin?

Yllättäen Ykä ja Lötjönen totesivat että heillähän on nälkä vaikka just tuli syötyä nakit ja muusit. Toisaalta se justhan oli itse asiassa tapahtunut jotain kolmetoista vuotta sitten. Lötjönen varmisti että lompakossa oli käypää valuuttaa ja totesi sitten Ykälle:

- Siis mehän eletään nyt vuotta 1974 joten…

- Joten täällä on vuoden 1974 lihiksiä! Neiti! Molemmille lihikset ilman mitään lisukkeita. Ja appelsiini-Tripit. Siinä tetrassa.

Tyttö antoi miehille eväät todeten vähän ihmetellen että eihän näitä Trippejä missään muussa pakkauksessa olekaan kuin tetrassa. Miehet totesivat syödessään että muisti ei valehdellut ja nää Kekkoslovakian lihapiirakat olivat ykkösluokan evästä ja vastasivat täyttä ateriaa. Syödessään miehet katsoivat kaikkoavaa Toyota Corollaa. Tuo mukava heppu oli heidän nykyajassaan jo varmaan yli seitsenkymppinen. Toivottavasti terveyttä on riittänyt ja kaverilla on mukavat eläkepäivät. Corolla katosi ja snagarille kurvasi hieman tuunailtu Ford Taunus johon oltiin aseteltu spoileri ja jonka runkoa oltiin madallettu.

Ei ollut vaikeaa tajuta että nyt oltiin siirrytty Koiviston aikaan sillä Taunuksen liian suurilla bassoämyreillä varustetut stereot huusivat sankarimetalliyhtye Manowarin kappaletta Blow Your Speakers ja kappaleen sanoma saattoi olla tapahtumassa aivan koska tahansa. Varsin hennoilla viiksillä ja siihen aikaan yleisellä takatukalla varustettu nuori kuski tilasi myyjältä joka oli vaihtunut toiseksi nuoreksi naiseksi jolla puolestaan oli tyypillinen 1980-luvun pörröpääkampaus lenkkisämpylän sinapilla, ketsupilla ja kurkkusalaatilla sekä askin punaista Belmontia. Myynnissä ollut Iltasanomat näytti kertovan Mathias Rustin lennosta Punaiselle Torille.

Nuori mies nyökkäsi nopeasti Ykälle ja Lötjöselle ja meni syömään annoksensa autoonsa ettei sankarimetallista jäisi mitään kuulematta. Ykä kaivoi lompakkonsa ja tarkasti tilanteen. Markkoja oli vielä mutta tällä kertaa niitä uusia ja erivärisiä. Kun teknisesti ottaen edellisestä sapuskasta oli kulunut taas kolmetoista vuotta niin nälkähän tässä jo oli joten hän totesi Lötjöselle:

- Voi olla, että me palataan pian normaaliaikaan. Mutta yksi ykkösannoshan meillä on vielä syömättä.

Lötjönen nyökkäsi ja totesi myyjälle:

- Neiti. Olkaatten hyvät ja tarjoilkaatten meille grillilautaset.

Neitihän teki työtä käskettyä ja miehet mättivät naamariinsa annoksen jossa oli jauhelihapihvi, ranskalaiset, makkaraa sekä paistettu kananmuna. Miesten syödessä grillin nuori myyjä katseli samalla peiliin, pöyhi jo ennestään varsin ilmavia hiuksiaan ja suihkautteli niihin hiuslakkaa. Taustalla kuuluvasta radiosta joka oli muuttunut stereoradionauhuriksi kuului uutislähetys jossa presidentti Mauno Koivisto totesi että tarttis tehdä jotakin ja miehet mättämisensä lomassa totesivat että eikös se sanonut niin aina.

Miehet lopettivat eväänsä äyskäröinnin ja pudottivat tyhjät pahviastiat snagarin vieressä olevaan peltiseen roskikseen. Kun roskiksen kansi rämähti kiinni, se samalla katosi ja heidän vieressään oli vain se aikaa sitten toimintansa lopettaneen snagarin lahoava runko. Tien toisella puolella oli rakennus, jossa luki Kebab & Pizza Abdelkader.

- Niin… niin se sitten menee… tai meni… harmi… vaan tuonne me ei mennä.

- Ei mennä niin. Eiköhän hypätä rattaille ja lyödä ykköstä läpeen? Tiedä hänessä vaikka muitakin vaihteita? Tässä on vielä parin tunnin ajo perille. Huomiselle lupasi selkeää keliä. Päästään varmaankin kulkemaan.

Miehet vaihtoivat paikkoja, Lötjönen siirtyi kuskiksi ja Nissan katosi kaukaisuuteen. Snagari huokaisi syvään ja oli kiitollinen siitä että aika ajoin löytyi ihmisiä jotka olivat valmiita kuulemaan tarinan tuon lahoavan kuoren takana. Sitten se nukahti odotellen uusia tarinan kuulijoita tai purkuporukan tuomaa viimeistä unta.

Turpaanpuottamanjärvellä, pari tuntia tai kymmeniä vuosia näkövinkkelistä katsoen myöhemmin:

Kuusivuotias suomenpystykorvauros Heppu veteli tirsoja tarhassaan koppinsa katolla. Tarha oli erään maalaistalon pihassa ja pihasta jatkui vielä tie kahdelle varsin askeettiselle lautamökille. Ainakin nykyajan vinkkelistä. Oli niissä sähköt sentään. Ja mainiot saunat. Heppu oli päättänyt ottaa päivätirsat kun kuonobookissakaan ei ollut mitään kiinnostavaa menossa. Se havahtui hieman, tosin vain hieman kuullessaan että tiluksia kohden oli tulossa auto. Se höristi hieman toista korvaansa ja teki tilanneanalyysin:

- 2,4-litrainen bensakone.

- Neliveto mutta tulee etuvedolla.

- Yksi männänrengas kaipaisi uusimista.

- Jakohihna menee vaihtoon noin kymmenentuhannen kilometrin sisällä.

- Rengaspaineen ja auton sisällön aikaansaaman akustisen informaation perusteella kyseessä on Nissanin pick-up jossa on kaksi reilusti toistasataakiloista ihmisurosta. Mukana tuntuu olevan myös aseita ja patruunoita.

- Aikaisemman tiedon perusteella tehty johtopäätös: Kyseessä ovat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka ovat tulossa metsälle ja majoittuvat isännän vuokraamaan lautamökkiin. Tuttuja heppuja. Merkitään tiedoksi. Ei aiheuta toimenpiteitä. Jatketaan unia.

Kun Nissan ajoi tarhan ohi Heppu siirtyi puoliunesta täyteen uneen jossa se haukkui noille ohiajaville miehille teeren puuhun. Unessa kajahti laukaus ja Hepun tassut hieman vipattivat. Näytti siltä kuin se hymyili.

Se oli kelpo koira.

*

Ykän ja Lötjösen aikaisempia aikamatkailuja:

Bensiksellä.

Aamukahvilla ajan takaa.