TYHJÄNTYÖLLISTETTÄVÄ

Jatkoa kirjoitukselle Karkoittaja

Helsinki, joskus tuonnempana…

Se oli ollut kuin uni. Kaunis, pitkä uni. Hänen kohdallaan se oli jatkunut parikymmentä vuotta. Hän oli ulkoaopetellut itselleen tarvittavat oppiarvot ja sen jälkeen hänet oltiin sertifikoitu ajatusten aateliseksi. Hänestä oli tullut Nimi. Hän oli Joku. Tohtori. Tutkija. Valtamedia toisti nyökytellen kaiken, mitä hän sanoi. Sanoi hän sitten mitä tahansa. Vaikka olisi pelkästään kurlannut. Hänellä oli ollut ajatusten valta. Mielipidevalta. Valta nostaa esille oikeat ajatukset. Valta tuomita väärät ajatukset ja ennen kaikkea niiden esittäjät. Kaiken sen mukanaan tuoman ihanan egoruuan lisäksi hän sai vielä oikein kohtuullisen elannon ja asui Kalliossa miellyttävässä kaksiossaan Brahenkadulla. Kaikki oli hyvin. Niin kertakaikkisen hyvin.

Kunnes se uni loppui. Varoittamatta. Joku toinen oli varmaankin osannut lukea ajan merkkejä mutta ei hän. Miksi hän olisi niin tehnyt sillä hän eli kuplassaan eikä kuplan ulkopuolella ole aikaa eikä maailmaa. Mutta se maailma kuplan ulkopuolella oli sittenkin olemassa, saanut tarpeekseen kuplasta joten lopulta se tuli kolkuttamatta ja lupaa kysymättä sisään. Hän muisti sen yön kun heräsi moottorien jyrinään ja katsoi ulos ikkunasta. Siellä oli panssareita. Panssareita, jumalauta. Ja aseistettuja miehiä. Kaikilla käsissään sininen nauha. Hän oli aukaissut television. Siellä oli pelkkä ilmoitus:

KANSALAISILLE.

PUOLUSTUSVOIMAT, KANSALAISKAARTI JA VÄLIAIKAISHALLINTO OVAT SYRJÄYTTÄMÄSSÄ MAANPETOKSEEN JA KANSALAISTEN IHMISOIKEUKSIEN LOUKKAAMISEEN  SYYLLISTYNEEN PUNAVIHREÄN HALLITUKSEN JA SITÄ PALVELEVAN HALLINTOKONEISTON.

KADUILLA OLEVAT ASEISTETUT JOUKOT EIVÄT OLE TEILLE UHKANA, VAAN TURVANANNE JA NE PALAUTTAVAT SUOMEN ITSENÄISYYDEN SEKÄ KARKOITTAVAT ULKOPUOLELTA POLIITTISISTA SYISTÄ MAAHAN TUODUN ULKOISEN UHAN.

PYSYKÄÄ RAUHALLISINA. UUSI AIKA ON ALKAMASSA.

Oli alkanut kansannousun ja sotilasvallankaappauksen yhdistelmä. Ja näytti siltä että ne perkeleet onnistuivat. Se, mikä tarkoitti ehkä uutta ja parempaa aikaa jollekin muurahaiskansalaiselle tarkoitti hänelle pelkkää painajaisen alkamista. Sillä se, mitä hän yliopistolla oli omaksunut ja ulkoa opetellut oli ainoa asia jonka hän osasi. Hänellä ei ollut mitään muuta. Hän oli rakentanut egonsa ja minuutensa sen varaan. Nyt se kaikki loppuisi. Sen varmisti yliopistolla tiedekunnan dekaani:

- Väliaikaishallinto on ilmoittanut seuraavaa: yhteiskunnallisen tiedekunnan kaikki virat ja opinto-ohjelmat lopetetaan. Välittömästi. Aikanaan tiedekunta tullaan perustamaan uudestaan, mutta huomattavasti pienempänä. Sama linja on kaikkien yliopistojen kohdalla. Kovien tieteitten tiedekuntiin ei kosketa. Potkut koskevat myös minua. Ja henkilökohtaisesti totean, että kai tämä on sitä, mitä me vuosikausia olemme hakeneet. Uskomatta, että se saattaisi joskus tapahtua. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Minä siirryn eläkkeelle, mutta teille suosittelisin uudelleenkouluttautumista. Se yhteiskuntataiteen muoto, jota me olemme pitäneet yllä on jotain, mitä uusi hallinto ei tarvitse eikä halua. Jos olen rehellinen, niin eihän sitä loppujen lopuksi ole tarvinneet ketkään muut kuin me itse. Omalta osaltani taidan olla jopa onnellinen, että huoraamiseni loppuu

Kunpa se uni olisi voinut jatkua. Mutta eihän se jatkunut. Hän havahtui kauniista muistoistaan kun Helsingin työvoimatoiston kaiutin ilmoitti:

- Unelma Kierre. Huone kolme.

Unelma nousi, käveli huoneeseen ja kätteli siellä odottavaa virkailijaa. Virkailija oli noin nelikymppinen nainen jolla oli rintapielessään uudelleen henkiin herätetyn Lotta Svärd-järjestön pinssi. Joku vitun natsi siis. Tämä ei alkaisi hyvin. Nainen pyysi kohteliaasti Unelmaa istumaan ja totesi:

- Niin. Nythän on tarkoitus selvittää että onko teillä minkälaisia työllistymismahdollisuuksia.

Tähän Unelma vastasi:

- Minä en ymmärrä koko asiaa. Minulla on tohtorin tutkinto sekä intersektionaalisen feminismin tutkimuksessa että rasismia etsivässä ja löytävässä tutkimuksessa. Siis kaksi tohtorin tutkintoa. Kaksi. Minä en kerta kaikkiaan ymmärrä ettei sellaisella osaamisella minulle muka löydy työtä.

Virkailija katsoi hetken aikaa Unelmaa ja totesi sitten:

- Työtä? Tiedättekös, meillä on täällä Helsingissäkin kansannousun jälkeen käsiteltävänä likelle satatuhatta teidän kaltaistanne ihmistä. Teissä on yksi yhteinen piirre. Teistä kukaan ei ole tehnyt eläissänne päivääkään mitään työtä. Te – omalla kohdallanne – olette ollut tarpeeton, yliarvostettu ja ylipalkattu mielipidekirjoittaja eli puhdas propagandisti eikä teidän niin sanotuilla tutkimuksillanne ole ollut kahdesta tohtorinarvostanne huolimatta mitään tekemistä tieteen kanssa vaikka yliopistolla olette niin sanotun uranne touhunneetkin.

- Sinänsä te olitte kuitenkin se pienempi paha. Teitte nollaa itsellenne, nollaa toisille nollille jotka arvostelivat sitä kolmansille nollille ja jota neljännet nollat levittivät mediassa. Jonka sitten valitettavasti moni muu nolla uskoi ja omaksui. Luokkaa pahempia olivat sitten ne virkakoneiston hallintojohtajat, hallinto- ja kehittämisjohtajat, projektipäälliköt, arviointipäälliköt, hallintopalvelupäälliköt, henkilöstöpäälliköt, kehittämispäälliköt, aluekehittäjät, erityissuunnittelijat, strategiapäälliköt, tulosaluejohtajat, tulosaluesihteerit, henkilöstövisiosuunnittelijat ja mitä perkeleitä niitä oikein olikaan. Joka tapauksessa porukkaa joka oli palkattu vain siksi että eihän maistereita oikein työttömäksi saanut kouluttaa ja pitihän niille vielä jonkinlainen esimiesasemakin saada.

- Ja sen esimiesasemansa myötä ne suojatyöllistetyt saivat sitten ”ideoita”. Ja ”ideahan”piti toteuttaa varsinaisilla työntekijöillä. Koekaniineilla. Joitten aika meni sitten opiskellessa ”ideaa” uusine ”metodeineen” ja ”idean” mukaista kirjaamista toteutumisraporttiin joitten pohjalta kehitettiin sitten uusia ”ideoita”. Sitä ei oikein uskalleta edes arvailla että montakohan sataatuhatta miestyövuotta se porukka onnistui tuhlaamaan kaikilla tyhjän paskan hiertämisen kursseillaan ja projekteillaan. Oma lisänsä tähän loisporukkaan oli tietysti jatkuvasti kasvava maahanmuuttoteollinen kompleksi joka parhaansa mukaan mädätti talouden lisäksi ihmisten ajatteluakin.

- Se oli jo vuonna 2019 kun muuan suomalainen tietokirjailija totesi että maassa on yli 200.000 hömppätyöntekijää. Tuo hiljattain syrjäytetty hallinto onnistui kehittämään niitä vielä ainakin 50.000 lisää ja on ihan ristuksen varma että uusi hallinto ei sitä porukkaa enää suojatöissä pidä eikä sellaisia enää kehitä. Niin että teidänkin on pakko alkaa hyväksyä ajatus että akateemisen suojatyöntekijän uranne on ohi. Joko alatte tehdä – tai ainakin opetella tekemään – oikeita töitä tai sitten alatte opettelemaan työttömän elämää peruspäivärahalla.

Entisen kaksinkertaisen tohtorin sekä mielipidevaikuttajan ja nyt käytännössä takuuvarman pitkäaikaistyöttömän Unelma Kierteen silmät salamoivat. Vielä joku aika sitten hän olisi voinut käyttää yhteyksiään. Suhteitaan. Valtaansa kulissien takana. Ja sitä kautta järjestää tuollaisen röyhkeän konttorirotan elämänsä kuseen. Julkishallinto löysi siihen kyllä aina keinot. Unelma melkein unohti paikkansa mutta tajusi sitten että hänen tyhjän päälle rakennettu valtansa hävisi taivaalle kuin ilmapallo sillä hetkellä kun ne sininauhaiset miehet katkaisivat sen ilmapallon narun.

Lotta Svärd-merkkiä kantava virkailija oli oppinut tuntemaan ihmisiä ja tajusi hyvin mitä Unelman päässä liikkui. Hän totesi asian ääneen. Ei varsinaisesti kylmästi eikä pilkallisesti. Lähinnä niin kuin matematiikan opettaja joka ilmoitti yhtälöstä että näin tämä menee eikä muulla tavalla:

- Niin. Tekikö mieli sanoa että kuinka tuo konttorirotta voi olla noin röyhkeä? Eikö se – painotetaan pronominimuotoa se – kunnioita minua? Minähän olen kuitenkin tohtori. Kaksinkertainen tohtori. No kuulkaas, kaksinkertainen tohtori. Se aika jolloin kunnioitus tuli tittelin ja varsinkin oppiarvon myötä on lopullisesti ohi. Nyt palataan takaisin siihen aikaan jolloin kunnioitus ansaitaan.

Unelma ymmärsi niellä ylpeytensä ja sai jonkunlaisen kuvan niistä väärinajattelijoista ja heidän elämästään  joita hänen edustamansa järjestelmä oli niin kauan kyykyttänyt. Hän pisti naamansa peruslukemille ja kysyi korostetun rauhallisella äänellä:

- Oletettavasti siis minun osaamiselleni ei ole suoranaista käyttöä…

Hän huomasi kyllä virkailijan pienen suupielen nytkähdyksen sanan ”osaamiselleni” kohdalla mutta jatkoi:

… niin että minkälaista työtä teillä on sitten tarjottavana? Tai kouluttautumista?

Virkailija palasi puhtaaseen palveluhenkeen ja aloitti:

- Nythän on niin että koska kansanousun seurauksena koko maata ei ammuttu lähellekään tohjoksi ja akateemisen suojatyön häviämisen sekä etnisen elatusautomaatin loputtua on verorahoja käytössä huomattavasti enemmän kuin ennen. Vaikka lukuisia uususkonnollispohjaisia ilmastoveroja onkin kokonaan lopetettu tarpeettomina ja vahingollisina. Lisäksi maa on saanut mainetta vakautuneista oloistaan ja se luo myös ulkoa tulevia työpaikkoja. Muun muassa Volvo on siirtänyt pääkonttorinsa Suomeen ja ranskalainen autojätti PSA on siirtämässä huomattavan määrän Sitikan valmistusta Uuteenkaupunkiin ja rakentamassa myös uuden tehtaan Raumalle. Tehtäviin koulutetaan kyllä.

- Jaa liukuhihnalle… en minä oikein…

- No, sitten olisi tarjolla turvetuotantoa jota maassamme ollaan viherterrorin jälkeen lisäämässä huomattavasti. Suomen turvevarat kun vastaavat hyvinkin Pohjanmeren öljyä. Ala tarjoaa huomattavan määrän työpaikkoja ja tähänkin työhön koulutetaan. Koulutus on nimenomaan käytäntöön keskittyvää eikä siinä ole enää pääasiana että saadaan hukattua ihmiseltä monta ylimääräistä vuotta turhaan.

- Turpeenpuskijaksi… siis minähän olen…

- Kaksinkertainen tohtori juu. No, vanhustenhuoltoon ollaan satsaamassa voimakkaasti ja alalle palkataan lisää työntekijöitä joten siinähän…

- Siis minä vaihtamaan joittenkin dementoituneitten ukonturjakkeiden paskavaippoja? Minä, joka…

- Joka ei ole käsillään tehnyt koskaan mitään muuta kuin naputellut ideologisesti sopivia mielipidekirjoituksia. Ja vielä varovaisella otteella ettei rakennekynsi vaan mene poikki. Joo, pahoittelen. Meinasin hetkeksi unohtaa että olette allerginen reaalimaailmalle. Mutta kun meillä on vaan näitä reaalimaailman hommia tarjolla. Niin että mitenkäs olisi asiakaspalvelutehtävät?

- Minkälaiset asiakaspalvelutehtävät tarkalleen ottaen?

- No, sekä Hesburger että suomalaiset ravintolat palkkaavat lisää väkeä kun etnisissä ravintoloissa tapahtui hiljattain huomattava poistuma ja tietty verokikkailukin sen myötä loppui. Ja sitten puhtaasti suomalaiskansallinen sekä huomattavan suosittu sisäsnagariketju Helppo Nakki palkkaa jatkuvasti uutta henkilökuntaa. On muuten pistämässä pystyyn kolmea uutta sisäsnagaria parasta aikaa täällä Helsingissäkin.

- Jaa nakkiputkaan myyjäksi? Ei… ei tästä kuulkaa tule mitään… eihän teillä ole tarjolla mitään minun… minun…

- Onko se sanapari jota tavoittelette mahdollisesti ”arvollenne sopivaa”? No, kieltämättä meillä ei ole. Ja sen arvon määritelmäkin on tupannut vaihtua. Ettei suorastaan kääntyä ympäri.  Se, mitä te miellätte arvoksi on meille turhaa, tarpeetonta ja haitallista.

- Tarkoittaako tuo muuten sitä että uusi hallinto pyrkii sensuroimaan minun työtäni?

- Jos tarkoitatte työllänne niitä aikaisemmin palkkaa vastaan tehtyjä mielipidekirjoituksia niin eihän toki. Sensuuri oli sen aikaisemman hallinnon leipälaji. Teillä on käytössänne koko internet ja saatte julkaista siellä ajatuksianne juuri niin paljon kuin lystäätte. Ei siihen kukaan puutu eikä sitä kiellä. Mutta palkkaa siitä ei kylläkään makseta.

- Mutta minulla on vuokrakaksio. Ei tullut koskaan ostettua sitä. Eikä hirveästi säästettyäkään. Kun minä ajattelin että… niin… että tämä jatkuu aina samanlaisena. Jos minä olen pelkällä peruspäivärahalla niin millä helvetillä minä sen vuokran maksan?

- Nyt te kuulkaa törmäätte siihen vastaukseen minkä saivat kuulla lukemattomat teidän kannattaman järjestelmän typeryyden vuoksi työttömäksi joutuneet suomalaiset. Eli ”se on oma ongelmanne”. Minun erityisalaanihan on työnvälitys mutta tiedän jotain asuntopuolestakin. Johan se teidän utopiahallitusten ketju ehti rakennuttaa Vantaalle kuutioasuntokompleksin parillesadalletuhannelle suomalaiselle työttömälle. Siellä olisi teille tarjolla semmoinen mukava kuuden neliön koppi. Ainakin syrjäytetty hallitus mainosti niitä kovasti mukaviksi.

- Kuutioon? Minä? Siis minä?

- Niin, tai jos haluatte enemmän tilaa eikä työt tai niitten opiskelu innosta niin silloinhan on se ja sama missä asutte. Ja syrjemmällä löytyy erittäinkin kohtuuhintaisia asumismahdollisuuksia. Anskumä… hetki… joo, Mynämäellä, Keuruulla, Lieksassa, Keiteleellä, Kuusamossa, Taivalkoskella janiinpoispäin löytyy vuokrayksiöitä satasella per kuukausi. Kun elää säästäväisesti ja jättää sen ravintoloissa syömisen ja Foodoran käytön niin kyllä peruspäivärahalla pärjää. Ja jos ei pärjää niin voi toki pyytää apua sosiaaliviranomaisilta.

Entinen kahden tohtorintutkinnon omaava ja nomenklaturaan kuuluva, tällä hetkellä pitkäaikaistyöttömän uraan totutteleva Unelma Kierre oli hetken aikaa hiljaa ja sanoi sitten:

- Kuutioon… tai sitten jonnekin vitun… ei… tässä oli liikaa… yhdellä kertaa… minun täytyy sulatella… jos varaan uuden ajan…

Unelma poistui toimistosta ja mietti sitä, miksi hän ei voinut palata takaisin siihen ihanaan uneen. Uneen jossa hän ei tarvinnut ammattia vaan pelkän oppiarvon. Joka toi mukanaan suuren arvostuksen ja varman elannon. Aivan sama millä ja kenen selkänahasta se uni rahoitettaisiin. Ei se häntä kiinnostanut. Mutta hän alkoi myös vastentahtoisesti ymmärtää, ettei se uni enää koskaan palaisi. Että hänen tulisi muuttua… niin, miksikä… kansalaiseksi… ja jumalauta vielä muurahaiskansalaiseksi… toisten muurahaiskansalaisten joukkoon… jotka eivät edes älynneet hävetä tilaansa… jotka jatkossa katsoivat häntä juuri samalta tasalta mihin hänetkin pakotettaisiin… ei jumalauta… sitä hän ei kestäisi… mutta oliko hänellä vaihtoehtoa…

Virkailija puolestaan katsoi Unelman poistumista toimistosta. Hän tajusi että tyhjän päälle rakennetusta korkeasta tornista putoaminen otti kipeää mutta ei hän jaksanut sääliä. Hän oli nähnyt tämän näytelmän niin monta kertaa. Hänelle Unelma Kierre oli vain yksi niistä jatkuvasti hänen toimistossaan käyvistä avuttomista ja kädettömistä akateemisista suojatyöläisistä jotka vielä hetki sitten kuuluivat nomenklaturaan ja hämmästelivät turvatun asemansa katoamista. Hän alkoi miettiä että kuinkahan paljon heidän elättämisensä oli oikein maksanut. Mitähän niitten nettopalkka oli vuodessa ollut? Jos ajattelis että jotain 35.000 euroa. Se kertaa 250.000. Paljonkos siitä… naputellaas…

…voi herranjumala… virkailija alkoi miettiä niitä ihmisiä jotka moisen syöttiläshirviön olivat aikanaan luoneet. Ymmärsivätkö he, mitä he olivat tekemässä? Vai ajattelivatko he että juuri näillä akateemisilla suojatyöntekijöillä Suomi saadaan puhkeamaan ennennäkemättömän ihanaan kukkaan?

Missä vaiheessa järki katosi? Ja mikä sen sai aikaiseksi? No, nyt sen hirviön jäljet oli joka tapauksessa korjattava.