Pinnanmaa,
Huitsinnevadan Örnätjärvi, näinä päivinä…
Muuan
tirppiäinen oli aamun valon lisääntyessä herännyt ja lentänyt pois öisestä
suojapaikastaan tutulle ruokailupaikalle jossa se päivysteli pihlajan oksalla
katsellen ympäristöä ja tarkkaillen tilannetta. Tirppiäinen oli tarkemmin
sanottuna talitiainen (Parus major) ja talitiaisten keskuudessa se tunnettiin
nimellä Tirpviuskis-t-t-Tyy. Kyseiset Tyyn suvun talitiaiset olivat näillä
Örnätjärven selkosilla vanhaa perua. Kertoihan tirppiäisten geneettinen muisti
sen että Tyyt olivat muuttaneet näille seuduille heti kun jääkauden jää oli
paennut näiltä seuduilta ja Ancylusjärven vedet olivat hieman väistyneet.
Itse asiassa
tirppiäisten tuhansien sukupolvien taakse ulottuva geneettinen muisti kattoi
niitten historian paljon tarkemmin kuin ihmisillä omansa. Tosin historiankirja
olisi jäänyt sinänsä varsin lyhyeksi sillä se olisi sukupolvi toisensa jälkeen
koostunut lähinnä syö – nuku – lisäänny – pakene petoja-toistosta.
Tirppiäisillä oli myös maa-aisti eli ne osasivat kuunnella mitä maa kertoi.
Niinpä myös Tirpviuskis-t-t-Tyy tiesi että joskus hyvin kauan aikaa sitten
näillä loivamäkisillä mailla oli sijainnut suuri ja hyvin korkea vuoristo.
Ihmiset kutsuisivat sitä nimellä svekofennidit mutta tirppiäiset eivät oikein
tajunneet mitä se tarkoitti. Ei silti että se olisi niitä niin
kiinnostanutkaan. Niillä oli ihan muut prioriteetit.
Tirpviuskis-t-t-Tyy
eleli näillä mailla parin neliökilometrin säteellä mutta aina syksyisin,
ilmojen kylmetessä se siirtyi juuri tämän talon pihalle sillä kyseisen talon
ihmisyksilöt olivat tunnetusti hyväluontoisia ja aloittivat ilmojen viiletessä
ruoka-avustustoiminnan. Paikalla elelevä pihakorppi oli kertonut tirppiäisille
että nuo ihmiset olivat nimeltään Yrjö ja Ylva Perskeles, ihmiskoiras ja -naaras.
Korppi oli todennut että nuo ihmiset olivat muutenkin hyvin rauhallista sakkia
ja pitivät monenlaisista eläimistä. Ihan hyviä naapureita. Ihmisuros tosin
saattoi joskus lähteä syysaamuisin sellaisen rautaisen murhaputken kanssa
metsään mutta ei se silloinkaan uhannut pihaeläimiä mitenkään. Ellei sitten
joku supikoira tullut tontille.
Tirpviuskis-t-t-Tyy
oli ylpeä siitä että se oli tänä syksynä ensimmäisenä pihalintuna huomannut
talviruokinnan alkaneen. Se oli istunut pihlajassa ja nähnyt että ihmisuros ja
naaras olivat tulleet pihlajan luo ja viritelleet lintulaudan paikalleen ja
täyttäneet sen täyteen. Samalla ne ripustivat oksaan roikkumaan talipallon.
Ihmisuros oli vielä todennut:
- No niin,
tirppiäiset… Perskeleitten lähes lentävä työmaaruokala on tältä kaudelta
jälleen avattu. Tarjolla auringonkukan siementä, kauroja ja maapähkinöitä sekä
talipalloa eli teutooneitten kielellä Meisenknöödeliä. Tarjoilu jatkuu aina
siihen saakka kunnes keväällä on lehti puussa. Niin notta olkka hyvät!
Tirpviuskis-t-t-Tyy
oli vaistomaisesti kajauttanut tirppiäisille ominaisen huomiohuudon ”Jäbät!
Evästä!” ja siirtynyt ruokailemaan. Kesällä näitä tarjoiluja ei tarvinnut ja
Tirpviuskis-t-t-Tyy löysi helposti eväänsä maastosta vaikka olikin
tirppiäiseksi jo varsin iäkäs eli kuusivuotias ja moninkertainen isoisoisoisä.
Tämä talvea edeltävä aika oli tässä pihlajassa sijaitsevassa työmaaruokalassa
talitiaisten aikaa. Myöhemmin tulisivat myös varpuset ja punatulkut, jokunen
hömötiainen sekä pari käpytikkaa. Kävihän laudalla nytkin jo aika ajoin närhiä
jotka saivat tirppiäisiltä aina äkäisiä muistutuksia:
- Älä ny
siivekkäitten helvetissä kaikkea syö! Hemmetin ahmatti! Mikä nää luulet olevas?
Eiväthän närhet
sinänsä tirppiäisiä laudalta karkoittaneet, mahduttiinhan sille porukallakin ja
kun talon ulko-ovi kävi niin ne ottivat aina siivekkäitten ritolat. Tirppiäiset
puolestaan jäivät aina laudalle. Ne eivät ihmistä säikähtäneet. Yleensä ihmisen
ulkoilussa oli kyse siitä että ihmisuros tuli pihalle ja pani suupieleensä
palamaan sellaisen omituisen savupötkön. Mistä noista ihmistenkään jutuista
selvää otti? Toisaalta… välikö hällä… kun ne olivat kovasti rauhallisia ja
kuskasivat säännöllisesti evästä syötäväksi. Se helpottaisi kovia
pakkaskuukausia ihan olennaisesti. Ei tillintallintiaisenkaan kannattanut
takertua sille merkityksettömiin yksityiskohtiin. Savutelkoon siinä sitten. Ja
minä poika natustan sillä aikaa maittavaa siementä ja nokin talipalloa.
Mutta tietty
otus ei helpottanut pakkas- eikä muitakaan kuukausia millään tavoin. Noitten
Perskeleitten toisilla naapureilla oli pari koiraa. Ei niistä niin suurta
lukua. Kunhan aikansa kuluksi tarhassaan rähisivät. Mutta toisilla naapureilla
oli kissi. Joka oli myös hoksannut seisovan pöydän. Sellainen perinteisen
mustaharmaa maatiaiskissi joka liikkumattomana ei paljon kivestä erottunut.
Siellä se perhana taas kyttäsi. Vanhat ja kokeneet tirppiäiset eivät menneet
vipuun ja pysyivät pihlajan ylimmillä oksilla siihen asti kunnes kissi
kyllästyisi kyttäämään mutta nuoremmat saattoivat olla varomattomampia. Niin
kuin nytkin. Se kissi kyttäsi siinä perinteisellä paikallaan ja
Tirpviuskis-t-t-Tyy varoitti yhtä kesän aikana täysikasvuiseksi tullutta kokematonta
talitiaista:
- Hei älä ny
helevatussa lennä siihen laudalle! Ekkö nää että siinä on kis…
*nirsk*
Olisit ny
uskonu… hemmetin höhlä… nyt sinä oot huomiseen mennessä enää läjä kissinpaskaa…
Saaliin saatuaan
kissi hävisi syömään sen muualle ja samalla aukesi ihmistenkin ovi. Sieltä tuli
se ihmisuros jolla oli kädessään kupillinen lisäevästä. Se käveli lintulaudalle
ja puheli hyväntuulisella äänellä:
- Tässä olis
vähän lisää… ei pääse kesken loppumaan… jaa, perhana… te ootte nirsoja…
luuletteko etten mä huomaa… mitäs tuo on toi kaurakasa tossa lintulaudan alla…
eikö kelpaa, hä… näinköhän teillä niin nälkäkään on… mitäs jos minä pistän
pystyyn viikon mittaisen kauppasaarron… mitäs siitä tuumitte, hä…
Tirpviuskis-t-t-Tyy
ei sinänsä ymmärtänyt ihmisten kieltä mutta viestin sisältö meni kuitenkin
jakeluun ja sitä vähän hävetti. Olihan sitä tullut nokalla monesti työnneltyä
kauransiemeniä maukkaampien makupalojen tieltä. Samalla naapurin koirat
alkoivat esittää reklamaatiota:
- Hei,
Perskeleen isäntä! Piruako sinä noita lentäviä höyhenpalloja ruokit? Tuo
mieluummin meille namipaloja!
Tähän ihmisuros
vastasi:
- Älkääs jätkät
tyhjästä reklamoiko. Kyllä teidän isäntä pitää teidät oikein hyvässä
sapuskassa. Ja se on vielä kunnon evästä eikä mitään idealistista vegaanipaskaa
niin kuin joillain kaupunkikoirilla. Niin että kiittäkääs vaan isäntäänne
kauniisti ja haukkukaa sille hirviä.
Koirien vastaus
tuli loukkaantuneen ulvonnan säestyksellä:
- Mut hei, kyllä
me sille viime pyhänä haukuttiin hirvi! Iso sonni. Niin että kyllä tässä
sapuskan eteen on töitäkin tehty. Ja isäntäkin oli vireessä. Laski sillä
pyssyllään suoraan selkärangasta läpitte. Siihen se sonni tippui niille
sijoilleen. Niin että ei passaa tulla kuonoille hyppelemään. Kumminkaan, hei.
Vähän arvostusta, hei.
Ihmisuros
sytytti mennessään sellaisen savupötkön ja totesi vielä koirille:
- That´s the
spirit, boys.
Tirppiäinen
jatkoi päiväänsä joka meni niin kuin muutkin päivät:
- Lennä
lintulaudalle.
- Ota eväs.
- Lennä oksalle.
- Syö eväs.
- Huilaa hetki.
- Lennä
lintulaudalle.
- Ota eväs.
- Lennä oksalle.
- Syö eväs.
- Huilaa hetki.
jne.
Jos joku olisi
tullut sanomaan Tirpviuskis-t-t-Tyylle että vähän yksioikoista toi sun päivän
ohjelma on niin vastauksena olisi ollut että hei, minähän olen talitiainen.
Mitä oikein odotit? Jos haluat Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa niin mene veikkonen
ja osta se kirjakaupasta.
Ilta alkoi
pimentyä. Tirppiäinen nokki vielä muutamat jyvät ja totesi että piruakos tässä
enää rehkimään. Tässä mitään kuntourheilijoita olla. Se lensi mukavaan yöpaikkaansa
jonka se oli hoksannut jo aikaa sitten. Ihmisyksilöillä oli ulkorakennus ja sen
päädyssä, kurkihirren alla oli kolo josta tirppiäinen mahtui hyvin sisään.
Kolosta pääsi suojaiseen ja kuivaan paikkaan jossa saattoi olla koko yön
suojassa saalistavilta kissoilta ja pöllöiltä. Maha mukavan täynnä se pörhisti
hiukan höyheniään ja nukahti tyytyväisenä.
Piruako nää sen kameran kanssa siinä ojentelet? Annoinko
mä luvan kuvata, hä? Ja joo, Ykä ja Ylva pyysivät toivottamaan lukijoille
mukavaa viikonloppua sekä mukavaa alkanutta marraskuuta.. No, toivotetaan
sitten. Vaikka en minä ymmärräkään mitä ”lukija” tarkoittaa. Mitä on
”lukeminen”? Ja mitä on ”marraskuu”? Eikä meillä tirppiäisillä mitään
viikonloppuakaan ole. Työtä joka ristuksen päivä. Te ihmiset ette ymmärrä
oikeasta proletaarista yhtään mitään, prrkl…
23 kommenttia:
Enkä minä näköjään ymmärrä oikein eläimiäkään, ainakan riittävästi:
minä kun olen pitänyt koiria Uskollisen Palvelijan arkkityyppeinä, jotka toteuttavat isäntänsä/emäntänsä käskyt, kiellot ja kehotukset pyyteettömästi viimeistä pykälää myöten.
Kiitokseksi ne haluavat vain isännän/emännän kehaisun hyvintehdystä työstä; saada kuulla olevansa Hyvä Koira.
Nekö ryökäleet vaativatkin rispektii...
Tämä oli oikein mukava ja lämmittävä tarina, kiitokset. Suosikkini Korppikin pääsi mukaan.
Aloin pohtia, että tällä tiaisella ja haittamaahanmuuttajilla on jotain yhteistä:
-molempia ruokitaan Yrjön ja Ylvan tienaamilla rahoilla
-ilmaisesta muonasta huolimatta molemmat nirsoilevat tarjotusta ruuasta (kaurat/sianliha)
-molemmilla on ilmainen yöpaikka, joka on rakennettu ja jota ylläpidetään Yrjön ja Ylvan tienaamilla rahoilla
-ilman talviapua molemmat kuolisivat nälkään ja kylmään
-molemmat tekevät liudan jälkeläisiä, jotka jatkavat samaa elämäntapaa syöttiläinä
Eroavaisuuksiakin tosin löytyy:
-tiainen tulee kesällä omillaan toimeen, haittamamu ei
-tiaiselle Yrjö ja Ylva antavat omastaan vapaaehtoisesti, toisessa tapauksessa heiltä ei kysytty
-tiaisten klaani on hyvää pataa toisten lintuklaanien kanssa ja he mahtuvat samalle laudalle
-tiainen ei hauku Yrjöä rasistiksi, kun Yrjö huomauttaa nirsoilusta
-jos Suomeen olisi tullut vuonna 2015 noin 30000 ylimääräistä tiaista, olisi Suomen armeija joutunut laukkujen kantamisen sijaan asentamaan talipalloja
Tsirp :) https://www.youtube.com/watch?v=TVHUMH9liA4
-jpt-
Nonni, nymmää ymmärrän miksi päässä alkaa aina soida sama kappale kun talitintit tai sinitintit tirskuttaa puussa. Ei, ei oo "tipi titpi tii". Eikä oo se jonkun ulkomaanelävän "tsirp tsirp, tsirpy tsirp...". Eikä ainakaan ranskisten "Alouette, gentille alouette ...". E-hei, se on tietysti hieman mollihko, nostalginen "Ancylysjärven jää, on taakse jäänyttä elämää...".
Siinä biisissä on jotain perisuomalaista, vähän niin kuin runossa:
Syys saa
minä en
- tuo runo kuvasi teininä tunnelmia jotenkin osuvasti.
Vaan on nuo tiijaiset demareita mukavempia eläviä.
Pyssymies
Tervehdys Qroquius Kadille, Tuumailijalle, jpt:lle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.
Qroquius Kad: Tottahan ne vaativat. Ja rispekti osoitetaan sillä että koiria kohdellaan hyvin. Silloin ne ovat parhaita mahdollisia ystäviä mitä ihmisellä voi olla. Paljon luotettavampia kuin ihmiset itse.
Tuumailija: Kiitokset sinullekin. Ja joo, hyviä huomioita. Tosiaan tirppiäisiä me ruokitaan mielellämme ja vapaaehtoisesti. Ne antavat iloa elämään. Ne toiset taas ei. Ja se talipallo-operaatio olis ollut muuten mukavaa katsella. Komppania! Asento! Talipallot… ripusta!
jpt: Kommenttihan ei liittynyt tirppiäisiin mitenkään mutta klassikko se oli siitä huolimatta.
Pyssymies: Muistanpa teininä tuon tunteen minäkin… intoa olis ollu, mutta tuuria ei. Tirppiäisiä seuranneena olen muuten huomannut sen, että se perinteinen ”titityy” on hävinnyt kerta kaikkiaan. Ja joo, tirppiäiset ovat huomattavan paljon mukavampia kuin demarit.
Joo, tintit tulee talvella ikkunalaudalle riviin nokkin ikkunaa, jos lintulaudalla on sapuska loppunut talvella, kattovat siellä päät kenossaa, että misäs sapuskat ..
-jpt-
Pikkupoikana kun asuimme keskisessä suomessa makuuhuoneen seinän takana ullakolla oli tuuletusreiät ja taltiainen alivuokralaisena. Monet kerrat tuli seurattua haudontaa ja poikasten kasvua. Nälkäisten poikasten vaatimukset kuuluivat makuuhuoneeseen asti.
Tere Yrjö.
Ja kaikki muutkin paikalla olijat. Nyt se sitten alkoi bloggerissa: Huru-ukon horinoita. Eipä siellä vielä juuri muuta ole kuin horinaa. Vaan ans kattoo ny, jos mie sinne jotain saisin lisää ja vastaväitettä tälle ameriikaliselle hössötykselle vastaiskua ihan perinteisen kotimaisen Kekrin puolesta. Kattelleen. t. Huru-ukko
Metsä on niinkuin retriitti. Siellä hermot palautuu ja vitun maaailmaa häipyy pois mielestä. Ja sen korpin kronkuminen yläilmoissa kuulostaa tosi rauhoittavalta.
Sinne kannattaa mennä yksin tai sitten hiljaisen kaverin kanssa. Hermot ei kestä kuulla lässytystä.
Sieltä ovat suomalaiset hakeneet turvaa vainojen aikoihin ja ehkäpä tulevaisuudessakin. Sieltä voi myös tehdä sissi-iskuja tulevassa "sodassa". Kannattaa pitää yllä taitoja.
Raju on ajan riento, ei ole tintilläkään aikaa jaaritella. "Tityy" - saa nykyään riittää. Kuuluu urbaanin pauhun keskelläkin paremmin.
"Tityy, Tityy, Tityy, Tityy, Tityy, Tityy, Tityy, Tityy ..." - rappiako tämä?
Viime keväänä oikein hämmästytti kuulla vanhanaikainen "titi tyy"-luritus "tityy"-tiuskaisujen seassa. Taisi olla joku maalaistintti. Vaan olikoos sillä flaksia - taisi olla, kovin samanmoinen veijari rähjäs kirjosiepon kanssa pöntöstä. Ja piti pönttönsä, poikue tinttejä ruokaili sittemmin pihassa tomerien vanhempiensa kanssa.
Pentele, kun ovat korven harventaneet tuosta takapihan takaa. Oli jotenkin kotoista kun tirpuset kesällä tervehti "tsää". Hömötianen ”tsi-tsi-tsää-tsää-tsää” ja noin yleensä ovat kovin touhukkaita ja uteliaita. Pyrstötiainen on hassu nappisilmä ja töyhtötiainen jotenkin huvittava sen töyhtönsä kanssa, niin kovin tomera ja touhukas.
Punatulkut asuivat korvessa kesäisin, välillä joku tuli viheltelemään pihaankin. Samanmoista ääntä piti varpuspöllö, kokoa tintin verran, egoa pikkusen enempi kuin huuhkaimella. Äkkipetteri - accipeter on sukunsa - varpuspöllökin käy joskus kylässä, vetää tinttiä masuunsa ja ilme on mainio:"Vittuuks kyttäät, palikka. Mä syön just missä huvittaa."
Vaan fasaaniin en ole kovin mielistynyt, rääkyy kuin ihtiriekko. Piruuttaan säikäyttelee, luulen ma.
Pyssymies
Talitiaisen laulusta on useita versioita. En usko ti-ti-tyyn hävinneen, vaan kyse saattaa olla ihan paikalliseroista. Ainakin tämän artikkelin mukaan ti-ti-tyy on edelleen olemassa:
https://suomenluonto.fi/uutiset/titityy-tity-vai-tyy-miten-talitiainen-laulaa/
Tämä ei tähän liity mitenkään mutta onko Puolustusvomilla päivystysjoukkoja? Puhutaan kansaninvälisistä valmiusjoukoista mutta onko varsinaiseen maanpuolustukseen tarkoitettuja valmiusjoukkoja olemassa? Tarkoitan päivystysjoukoilla sellaisia jotka ovat välittömässä hälytysvalmiudessa. Siis sellainen osasto joka on koottu kantahenkilökunnasta, reserviläisistä ja sopimussotilaista.
Puolustusvoimien sotilaat koostuvat kantahenkilökunnasta, varusmiehistä ja reserviläisistä. Kantahenkilökunta on töissä Puolustusvoimissa. Varusmiehet suorittavat palveluksen ja sitten siirtyvät reserviin. Reserviläiset ovat reservissä sitä varten että kutsutaan kriisitilanteessa. Rerserviläisten kertausharjoitus ei ole varsinaisesti päivystämistä vaan nimensä mukaisesti taitojen kertaamista ja uuden oppimista.
Tuo päivystysjoukko tai kotimainen valmiusjoukko varmaan tarkoittaisi semmoista reserviläispalvelusta joka olisi pikäkestoisempi kuin kertausharjoitus. Jos on yli kuukauden tai useita kuukausia niin silloin voisi jo maksaa palkkaa. Kai siinäkin olisi harjoituksia kuten kertausharjoituksissa mutta luonteeltaan se muistuttaisi korotettua valmiustilaa, josta on mahdollista ryhtyä heti sotimaan saman tien jos tarvitaan. Siinä oltaisiin kolmivuorotyössä ja näin ympärivuorokautisessa hälytysvalmiudessa.
Tavallinen reserviläisten koolle kutsuminen ja aseiden ja varusteiden jako on varmaan hidasta ja aikaa vievää. Siksi tuommoinen päivystysjoukko voisi olla joka ehtisi pidätellä vihollista sen aikaa kun tavalliset reserviläiset saadaan paikalle. Noita päivystysjoukkoja olisi maavoimissa, merivoimissa, ilmavoimissa sekä rajavartiolaitoksella. Noihin päivystysjoukkoihin haettaisiin vapaaehtoisia reserviläisiä.
Tavallisten kertausharjoitusten lisäksi voisi olla tuommoinen reservin päivystyspalvelus. Siis sen lisäksi jos puolustusbudjetti olisi semmoinen että voisi maksaa varusmiehille isommat päivärahat sekä järjestää reservin kertausharjoituksia useammin ja useammille.
Hirvijahdissa passissa monesti on seurana hömötiaisparvi, jos et tee yllättäviä liikkeitä kaverit tulevat ihan viereen katselemaan eväsleipien mutustelua. Rohkein lintu oli kuitenkin syyssoitimella ollut homenokka joka kopautti nokalla ja siipipankolla häiriöksi luokiteltavan meikäläisen kintuille, enkä minä muuta tehnyt kun join tsajua jakkaralla ja ihmettlin sulhasmiehen aggressiivisuutta.
Noista koirien viesteistä puuttuvat uroskoirien ja kärpänarttujen kaihoisat viestinnät.
Itse laitoin lintujen ruokintalaitteen, sellaisen läpinäkyvän putkilon (johon oravat eivät pääse käsiksi, anteeksi pörröhännät) eilen illalla keikkumaan omenapuun oksaan ja täytin sen auringonkukan siemenillä. Jo tänään aamupäivällä näin yhtä aikaa viisi talitiaista ruokailemassa puussa. Tulivatkohan vanhasta muistista? Orava vei kerran samasta puusta kokonaisen pötkön verkkoon pakattuja pähkinöitä, puri sen tyvestä poikki ja oli kyllä hauska seurata sitä, kun se paini saaliinsa kanssa maassa. Mukavia seurattavia ovat luontokappaleet, monin verroin parempia kuin nykyisin useimmat tv-ohjelmat, poliitikoista puhumattakaan. Eivät ainakaan nosta verenpainetta.
Rouva Ano
Tere.
Tuosta muiden saamisesta laulaa Ruikonperän Multakurkku eli Jaakko Teppo hyvin osuvasti laulussaan Hilma ja Onni. Onni ei enää kuule saappaiden slotinaa navettapuolulta kun sen Hilman vei kylän ravttisnonni. Siinä Jaakko toteaa ankeankuuluisin miettein, että Laukkanen ja syksy saa vaan minä en. No, sitä tuppaa olemaan ilmassa, ilman sitä Laukkasen viemää Hilmaakin. Ainakin näin vanhalla setämiehellä. KOvasti lehdissä kirjoitellaan ettei tahdo ikänaisille löytyä mieskavereita. Tuohon kyllä sanoisin sen, kattokaa ny hyvät naiset sinne peiliin. Ette te enää ole kakskymppisiä törötisuja kaupngin korkeimmilla koroilla. Eikä me äijätkään olla enää kaks- kolmekymppisiä panokoneita vaikka niistä haaveilettekin. Musut eriksenn, vaan ne ei pidä kädestä, yleensä, ja puhu mukavia.
Tiedän omat rajoitteeni eli en enää tanssi, kun on vaan kaks vasenta jalkaa ja nekin väärinpäin perseessä kiinni. Liikkuminenkin on rajoitettua, mettään en pääse, tai ainakaan sieltä pois jos sinne jotenkin raahautuisin. Vaikka se metsä, metsästys, sienstys ja marjastus ennen olivatkin mieluisia harrastuksia. Ja yksi jota oikeasti inhoan on tämä dementihiihto!! Ja se kun tuntuu olevan senssipalstoilla se vakiopakollinen. Aina pitäisi olla menossa ja tulossa ja kaikkea..Ei näitten nykynaisten kanssa pääse puheisiinkaan jos et ole ns. menevä mies, paitsi viinaan menevä:) Sitä net ei hyväksy.
No joo, summa summarum, eiköös ne jo muinoin sanonu et parempi yksin ku huonon kavarin kanssa.
Tässä sitä ollaan ja möllötellään. Oma tupa oma lupa.
Huru-ukko
Metsä on meikäläiselle aina se rauhoittumisen paikka. Tänäänkin tuli käytyä 2 tuntia suppisten perässä ja löytyi vähän liikaakin.
Joku vanha faitteri sanoi, että tee kivipuutarha kun alkaa vituttamaan. Kyllä tuo keppihelvetti näreineen riittää, ainakin minulle.
Mites se lintujen ruokinta ajanjakso oikein menee?
Olen ymmärtänyt että niin kauan kun luonnosta löytyy apetta, niin ei ole tarvis lintuja ruokkia, ei ainakaan ennen lumetuloa. Ja keväällä sitten lopetettava lumen lähdön jälkeen. Ruokkiahan saa vaikka kuinka muttei kuulema ole suositeltavaa.
Syksy saa
minäkin sain, mutte se oli silloin se.
Nyt on sitten alkanut perkeleellinen möly mediassa Ex-Scanian Östlingin "rasistisista"
puheista. Ensimmäiset potkutkin ovat tulleet jostain tutkimusjärjestöstä, kun heillä on se erilainen arvopohja. Veikkaan että Östlingiä se ei paljoa häiritse. On omaisuutta ja on muutenkin kova luu, kyllä pärjää.
Tampoonien valmistaja Always on ottanut naissymbolin merkin pois pakkauksistaan kun kuulema kaikki eivät ole naisia jotka saavat kuukautisia.Ööööö, siis kuinka. Jotkut vähemmistöt saattavat loukkaantua syrjimisestä. Monimuotoisuus on teema jota yritys suosii. Oliko niitä eri sukupuolia tosiaan se jotain yli kuusikymmentä joten on se varmaan hyvää pisnestä kun kaikille pitää tehdä oma versionsa tampoonista. Pian paketissa on varmaan Pride-lipun kuva ja teksi: Rekommenderas av HELA Svenska Poliskåren och Försvarsmakten. Noinkin luonnollisesta asiasta saadaan naapurissa tehtyä helevetinmoinn älämölö. Saattaa tietysti olla että femistisessä maassa miehetkin ihmettelevät ettei heillä ole kuukautisia, en ole kehannut kysyä.
Nyt on Greta jäänyt ns. rannalle ruikuttamaan. Saas nähdä millä tulee takaisin kotiin. Joko uimalla tai sitten jonkun Rockenfellerin purjealuksella jossa on kymmenen hengen miehistö vai ottaako lusikan kauniiseen käteen ja lentää business-luokassa Arlandaan. Ollaan meinaan jännän äärellä.
Tervehdys jpt:lle, Huru-ukolle, korpisoturille, Pyssymiehelle, Tuumailijalle, vieraalle, Patelle Pankavaarasta, Rouva Anolle, joppos123lle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne. Näin kuun alkuun tämmöistä kevyempää. Tirppiäisten touhujen seuraamiseen ei kyllästy. Joitain erityishuomioita:
Huru-ukko: En löytänyt googlaamalla. Viitsikö tuupata linkin?
Tuumailija: Meillä päin se on yleensä vaan tyy, vaikka ei millään muotoa taajamassa asutakaan. Varmaan vaihtelee paikan mukaan.
vieras: Käsittääkseni PV ainakin suunnitteli sellaista nopeasti mobilisoitavaa sopimusreserviläisjärjestelmää mutta en ole varma onko sitä saatu valmiiksi.
Pate: Hömötiainen on yksi suosikeistani. Se vaan ikävä kyllä on Suomessa kovasti vähentynyt. Koirien pulinaahan oli jutussa ”Kuonobook”:
http://yrjoperskeles.blogspot.com/2018/10/kuonobook.html
Becker: Lumen tultua meilläkin se ruokinta aloitetaan. Se Östling puhui asiaa ja sai tosiaan heti potkut. Mutta hän kyllä tosiaan pärjää. Meidän persaukisten kannattaa olla varovaisempia. Ja se Alwaysin homma on kyllä hyvä osoitus aikamme sairaudesta.
Näköjään toi varhaisatsalea etenee. Piti kirjoittaa varpushaukka mutta veivasinkin varpuspöllö. Äksypetteri, accipeter on varpushaukan ja kanahaukankin suku.
Havukalle närhet ja harakat rähjää muttei mitään mahda. Haukka tulee ja menee ihan niin kuin huvittaa. Täysillä läpi tiheän näreikön, kieppuu ja kaartaa kuin punainen paroni. Eipä ole harakoilla jakoa sitä vastaan.
Minulla oli muuten noille pikkutiasille, hömö-, töyhtö-, kuusi-, pyrstötianen, pikku ruokintapaikka tuossa korvessa. Kaurahiutaleet, tattari, kuiva pulla ja pähkinämurska teki kauppansa. Talihöntit hakeutuivat pihoihin talin, auringonkukan ja lyhteiden perään. Pikkutiiaisilla on korkea ääni, pyssykölvi kuuli hyvin - nyt pyssysetä juuri ja juuri kuulee sen huikean korkean tiitiin.
Korvessa toki karjui peukaloinenkin Troglodytes troglodytes - luolamies luolamies, pienenpieni lintu ja kova ääni. Tuijassa niitä ja urpiaisia vierailee syksyisin. Vilistävät esstaas ja nyhtävät siemeniä tuijan kävyistä.
Taannottain kuljin liki päivittäin tuon korven kautta kankaalle ja lehdon läpi ampumaradalle, joskus poikkesin polulta kuuntelemaan mitä asiaa tirpusilla oli. Kaikenlaista näki ja kuuli. Monikos on löytänyt peukaloisen pesän tai hippiäisen? Rastaan ja harakanpesiähän on kaikki nähneet.
Kun on hiljaa ja liikkumatta näkee, kuulee ja hoksaa kaikenlaista jännää. Ja haistaa, hirvi haisee ihan samalta kuin märkä koira. Kulki hipihiljaa parin metrin päästä. Iso elukka, ei rapsaustakaan kuulunut. Meni kuin usvapilvi. Töyhtötintti istui naaman eessä oksalla ja selitti pontevasti jotain, minulle vai hirvelle - ei oikein selvinnyt.
Pyssymies
Linnuista ja kissoista tulee mieleen ainakin eräiden lintujen extreme-urheilu, kissa kyyläili takapihan ruohikossa siivekkäitä, ja nää äityy lentotaitonäytökseen, idis on kuka uskaltaa lentää lähimpää kissaa, niin ettei kuitenkään käy köpelösti. Jotkut yksilöt sen sitten väliin arvioi väärin. Meidän Misu oli aika kova hyppäämään.
Sitä vaan jäi miettimään, että mikä tarkoitus moisella toiminnalla oli pl. adrenaliinihumala. Moinen käytös EI kissaa aja karkuun, päinvastoin sehän kissalle sopii...
Tervehdys Pyssymiehelle ja Jani Alanderille & kiitos kommenteistanne.
Pyssymies: Kiitos taas jaetuista hetkistä. Meillä ei noita peukaloisia eikä hippiäisiä ole näkynyt. Mitä hirviin tulee niin mulla on kerran meinannut tulla hirvi lintumetsällä suoraan syliin kun koira ajoi sen karkuun. Kyllä muuten sellainen iso otus myös kääntyy nopeasti sen lisäksi että osaa kulkea hissuksiin.
Jani: Joo, samanlaisia huomioita myös minulla. Voiskos olla niin, että tirppiäisillä on pesät lähistöllä ja ne sillä syöksylennolla vie kissin huomion siitä pesästä pois?
Olivat mun muistaakseni pääskysiä, ja niiden pesät ovat sorttia joihin kissa ei kyllä oikein pääse....
Lähetä kommentti