PÄIVÄ TIRPPIÄISEN ELÄMÄSTÄ

Pinnanmaa, Huitsinnevadan Örnätjärvi, näinä päivinä…

Muuan tirppiäinen oli aamun valon lisääntyessä herännyt ja lentänyt pois öisestä suojapaikastaan tutulle ruokailupaikalle jossa se päivysteli pihlajan oksalla katsellen ympäristöä ja tarkkaillen tilannetta. Tirppiäinen oli tarkemmin sanottuna talitiainen (Parus major) ja talitiaisten keskuudessa se tunnettiin nimellä Tirpviuskis-t-t-Tyy. Kyseiset Tyyn suvun talitiaiset olivat näillä Örnätjärven selkosilla vanhaa perua. Kertoihan tirppiäisten geneettinen muisti sen että Tyyt olivat muuttaneet näille seuduille heti kun jääkauden jää oli paennut näiltä seuduilta ja Ancylusjärven vedet olivat hieman väistyneet.

Itse asiassa tirppiäisten tuhansien sukupolvien taakse ulottuva geneettinen muisti kattoi niitten historian paljon tarkemmin kuin ihmisillä omansa. Tosin historiankirja olisi jäänyt sinänsä varsin lyhyeksi sillä se olisi sukupolvi toisensa jälkeen koostunut lähinnä syö – nuku – lisäänny – pakene petoja-toistosta. Tirppiäisillä oli myös maa-aisti eli ne osasivat kuunnella mitä maa kertoi. Niinpä myös Tirpviuskis-t-t-Tyy tiesi että joskus hyvin kauan aikaa sitten näillä loivamäkisillä mailla oli sijainnut suuri ja hyvin korkea vuoristo. Ihmiset kutsuisivat sitä nimellä svekofennidit mutta tirppiäiset eivät oikein tajunneet mitä se tarkoitti. Ei silti että se olisi niitä niin kiinnostanutkaan. Niillä oli ihan muut prioriteetit.

Tirpviuskis-t-t-Tyy eleli näillä mailla parin neliökilometrin säteellä mutta aina syksyisin, ilmojen kylmetessä se siirtyi juuri tämän talon pihalle sillä kyseisen talon ihmisyksilöt olivat tunnetusti hyväluontoisia ja aloittivat ilmojen viiletessä ruoka-avustustoiminnan. Paikalla elelevä pihakorppi oli kertonut tirppiäisille että nuo ihmiset olivat nimeltään Yrjö ja Ylva Perskeles, ihmiskoiras ja -naaras. Korppi oli todennut että nuo ihmiset olivat muutenkin hyvin rauhallista sakkia ja pitivät monenlaisista eläimistä. Ihan hyviä naapureita. Ihmisuros tosin saattoi joskus lähteä syysaamuisin sellaisen rautaisen murhaputken kanssa metsään mutta ei se silloinkaan uhannut pihaeläimiä mitenkään. Ellei sitten joku supikoira tullut tontille.

Tirpviuskis-t-t-Tyy oli ylpeä siitä että se oli tänä syksynä ensimmäisenä pihalintuna huomannut talviruokinnan alkaneen. Se oli istunut pihlajassa ja nähnyt että ihmisuros ja naaras olivat tulleet pihlajan luo ja viritelleet lintulaudan paikalleen ja täyttäneet sen täyteen. Samalla ne ripustivat oksaan roikkumaan talipallon. Ihmisuros oli vielä todennut:

- No niin, tirppiäiset… Perskeleitten lähes lentävä työmaaruokala on tältä kaudelta jälleen avattu. Tarjolla auringonkukan siementä, kauroja ja maapähkinöitä sekä talipalloa eli teutooneitten kielellä Meisenknöödeliä. Tarjoilu jatkuu aina siihen saakka kunnes keväällä on lehti puussa. Niin notta olkka hyvät!

Tirpviuskis-t-t-Tyy oli vaistomaisesti kajauttanut tirppiäisille ominaisen huomiohuudon ”Jäbät! Evästä!” ja siirtynyt ruokailemaan. Kesällä näitä tarjoiluja ei tarvinnut ja Tirpviuskis-t-t-Tyy löysi helposti eväänsä maastosta vaikka olikin tirppiäiseksi jo varsin iäkäs eli kuusivuotias ja moninkertainen isoisoisoisä. Tämä talvea edeltävä aika oli tässä pihlajassa sijaitsevassa työmaaruokalassa talitiaisten aikaa. Myöhemmin tulisivat myös varpuset ja punatulkut, jokunen hömötiainen sekä pari käpytikkaa. Kävihän laudalla nytkin jo aika ajoin närhiä jotka saivat tirppiäisiltä aina äkäisiä muistutuksia:

- Älä ny siivekkäitten helvetissä kaikkea syö! Hemmetin ahmatti! Mikä nää luulet olevas?

Eiväthän närhet sinänsä tirppiäisiä laudalta karkoittaneet, mahduttiinhan sille porukallakin ja kun talon ulko-ovi kävi niin ne ottivat aina siivekkäitten ritolat. Tirppiäiset puolestaan jäivät aina laudalle. Ne eivät ihmistä säikähtäneet. Yleensä ihmisen ulkoilussa oli kyse siitä että ihmisuros tuli pihalle ja pani suupieleensä palamaan sellaisen omituisen savupötkön. Mistä noista ihmistenkään jutuista selvää otti? Toisaalta… välikö hällä… kun ne olivat kovasti rauhallisia ja kuskasivat säännöllisesti evästä syötäväksi. Se helpottaisi kovia pakkaskuukausia ihan olennaisesti. Ei tillintallintiaisenkaan kannattanut takertua sille merkityksettömiin yksityiskohtiin. Savutelkoon siinä sitten. Ja minä poika natustan sillä aikaa maittavaa siementä ja nokin talipalloa.

Mutta tietty otus ei helpottanut pakkas- eikä muitakaan kuukausia millään tavoin. Noitten Perskeleitten toisilla naapureilla oli pari koiraa. Ei niistä niin suurta lukua. Kunhan aikansa kuluksi tarhassaan rähisivät. Mutta toisilla naapureilla oli kissi. Joka oli myös hoksannut seisovan pöydän. Sellainen perinteisen mustaharmaa maatiaiskissi joka liikkumattomana ei paljon kivestä erottunut. Siellä se perhana taas kyttäsi. Vanhat ja kokeneet tirppiäiset eivät menneet vipuun ja pysyivät pihlajan ylimmillä oksilla siihen asti kunnes kissi kyllästyisi kyttäämään mutta nuoremmat saattoivat olla varomattomampia. Niin kuin nytkin. Se kissi kyttäsi siinä perinteisellä paikallaan ja Tirpviuskis-t-t-Tyy varoitti yhtä kesän aikana täysikasvuiseksi tullutta kokematonta talitiaista:

- Hei älä ny helevatussa lennä siihen laudalle! Ekkö nää että siinä on kis…

*nirsk*

Olisit ny uskonu… hemmetin höhlä… nyt sinä oot huomiseen mennessä enää läjä kissinpaskaa…

Saaliin saatuaan kissi hävisi syömään sen muualle ja samalla aukesi ihmistenkin ovi. Sieltä tuli se ihmisuros jolla oli kädessään kupillinen lisäevästä. Se käveli lintulaudalle ja puheli hyväntuulisella äänellä:

- Tässä olis vähän lisää… ei pääse kesken loppumaan… jaa, perhana… te ootte nirsoja… luuletteko etten mä huomaa… mitäs tuo on toi kaurakasa tossa lintulaudan alla… eikö kelpaa, hä… näinköhän teillä niin nälkäkään on… mitäs jos minä pistän pystyyn viikon mittaisen kauppasaarron… mitäs siitä tuumitte, hä…

Tirpviuskis-t-t-Tyy ei sinänsä ymmärtänyt ihmisten kieltä mutta viestin sisältö meni kuitenkin jakeluun ja sitä vähän hävetti. Olihan sitä tullut nokalla monesti työnneltyä kauransiemeniä maukkaampien makupalojen tieltä. Samalla naapurin koirat alkoivat esittää reklamaatiota:

- Hei, Perskeleen isäntä! Piruako sinä noita lentäviä höyhenpalloja ruokit? Tuo mieluummin meille namipaloja!

Tähän ihmisuros vastasi:

- Älkääs jätkät tyhjästä reklamoiko. Kyllä teidän isäntä pitää teidät oikein hyvässä sapuskassa. Ja se on vielä kunnon evästä eikä mitään idealistista vegaanipaskaa niin kuin joillain kaupunkikoirilla. Niin että kiittäkääs vaan isäntäänne kauniisti ja haukkukaa sille hirviä.

Koirien vastaus tuli loukkaantuneen ulvonnan säestyksellä:

- Mut hei, kyllä me sille viime pyhänä haukuttiin hirvi! Iso sonni. Niin että kyllä tässä sapuskan eteen on töitäkin tehty. Ja isäntäkin oli vireessä. Laski sillä pyssyllään suoraan selkärangasta läpitte. Siihen se sonni tippui niille sijoilleen. Niin että ei passaa tulla kuonoille hyppelemään. Kumminkaan, hei. Vähän arvostusta, hei.

Ihmisuros sytytti mennessään sellaisen savupötkön ja totesi vielä koirille:

- That´s the spirit, boys.

Tirppiäinen jatkoi päiväänsä joka meni niin kuin muutkin päivät:

- Lennä lintulaudalle.

- Ota eväs.

- Lennä oksalle.

- Syö eväs.

- Huilaa hetki.

- Lennä lintulaudalle.

- Ota eväs.

- Lennä oksalle.

- Syö eväs.

- Huilaa hetki.

jne.

Jos joku olisi tullut sanomaan Tirpviuskis-t-t-Tyylle että vähän yksioikoista toi sun päivän ohjelma on niin vastauksena olisi ollut että hei, minähän olen talitiainen. Mitä oikein odotit? Jos haluat Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa niin mene veikkonen ja osta se kirjakaupasta.

Ilta alkoi pimentyä. Tirppiäinen nokki vielä muutamat jyvät ja totesi että piruakos tässä enää rehkimään. Tässä mitään kuntourheilijoita olla. Se lensi mukavaan yöpaikkaansa jonka se oli hoksannut jo aikaa sitten. Ihmisyksilöillä oli ulkorakennus ja sen päädyssä, kurkihirren alla oli kolo josta tirppiäinen mahtui hyvin sisään. Kolosta pääsi suojaiseen ja kuivaan paikkaan jossa saattoi olla koko yön suojassa saalistavilta kissoilta ja pöllöiltä. Maha mukavan täynnä se pörhisti hiukan höyheniään ja nukahti tyytyväisenä.

Piruako nää sen kameran kanssa siinä ojentelet? Annoinko mä luvan kuvata, hä? Ja joo, Ykä ja Ylva pyysivät toivottamaan lukijoille mukavaa viikonloppua sekä mukavaa alkanutta marraskuuta.. No, toivotetaan sitten. Vaikka en minä ymmärräkään mitä ”lukija” tarkoittaa. Mitä on ”lukeminen”? Ja mitä on ”marraskuu”? Eikä meillä tirppiäisillä mitään viikonloppuakaan ole. Työtä joka ristuksen päivä. Te ihmiset ette ymmärrä oikeasta proletaarista yhtään mitään, prrkl…