SODAN HILJAISIA SANKAREITA

Kirjoitus on jatkoa viime vuonna kirjoittamalleni Hiljainen Sankari-kirjoitukselle joka käsitteli sota-ajan joukkojen päämuonaa eli vanikkaa. Mutta muitakin hiljaisia sankareita oli. Käydään niistä läpi muutama. Ensimmäisenä kenttäkeitin:

En tiedä, kuinka suurvallat – erityisesti Neuvostoliitto – hoitivat suuressa mitassa joukkojensa muonahuollon mutta suomalaiset ymmärsivät – mikä auttoi jaksamaan jo talvisodassa – että kylmällä ilmalla lämmin ruoka lämmittää miestä sisältäpäin. Käsittääkseni erityisesti motti- ja saarrostustaisteluissa suomalaiset ampuivat mielellään naapurin kenttäkeittiöt ensimmäisenä niin että naapurille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin jältätä jäistä limppua.

Suomalainen kenttäkeittiö on myös osallistunut – omalla tavallaan – aivan suoraan taistelutoimintaan. Kyseessä oli talvisodassa joulukuussa 1939 Tolvajärvellä käyty Makkarasota jossa suomalaisten selustaan varsin nääntyneenä ja väsyneenä edennyt koukkaava neuvostopataljoona pysäytti suomalaisten takalinjoille kohdistuneen hyökkäyksensä kun huomasi paenneitten suomalaisten huoltojoukkojen jättäneen paikalle täyden kenttäkeittimen makkarasoppaa. Väsyneet ja nälkäiset viholliset pysähtyivät ja alkoivat äyskäröidä keittoa.

Everstiluutnatti Pajari keräsi paenneista miehistä sadan miehen vahvuisen osaston joka löi vihollisen takaisin. Taistelussa kaatui 20 suomalaista ja 180 vihollista. Talvisodan ansioista ei Mannerheim-ristejä vielä myönnetty mutta jos olisi myönnetty niin sellainen olisi voitu myöntää kyseiselle kenttäkeittimelle. Pysäyttihän se sentään yksin kokonaisen vihollispataljoonan etenemisen.

Tähän väliin voi laittaa sotilaitten päivittäisen muona-annoksen jatkosodan alussa:

- 400 grammaa kuivaa leipää

- 40 grammaa voita

- 40 grammaa juustoa

- 40 grammaa sokeria

- 0,5 grammaa teetä

- 100 grammaa ryynejä

- 800 grammaa perunaa

- 125 grammaa lihaa

- 15 grammaa suolaa

- 20 grammaa rasvaa

- 20 grammaa jauhoja

- 200 grammaa maitoa

Lähde: Anneli Pranttila: Rintamamiesten muonitus Suomessa 1939 - 1945

Toinen hiljainen sankari oli puolijoukkueteltta joka kamiinoineen antoi sotilaille lämpimän suojan siellä missä sitä ei muuten ollut tarjolla.

Ainakaan talvisodassa ei hyökkäävillä neuvostojoukoilla ollut vastaavia majoitteita vaan mottiin jäätyään ne majoittuivat mihin pystyivät ja sytyttivät tien reunoille valtavia kokkoja joitten ympäriltä suomalaisten oli ne sitten helppo napsia. Suomalainenhan kun oli epi, se ei mennyt tasaiselle kokeilemaan vaan ampui pusikosta selkään.

Tämä puolijoukkuetelttahan on tuttu jopa nykyisille varusveijareille joten kyseessä on varsin toimiva majoite. Tutuksihan se tuli itsellenikin ja vaikka teltassa sanonnan mukaan pää jäätyy ja jalat palaa niin majoitus kamiinan lämmittämässä puolijoukkueteltassa on huomattavasti parempi kuin majoitus taivasalla.

Kun jatkosota alkoi niin seuraavana talvena suomalaisten ruokahuolto oli varsin huonossa kuosissa joskin nälänhädältä vältyttiin. Seuraavana vuonna perunaa istutettiin suurin piirtein jokaiseen mahdolliseen paikkaan mutta kyseisen talven yksi hiljaisista sankareista oli lanttu:

Itse olen hyvin onnellinen että olen elänyt rauhan aikana. Hyvin, hyvin monesta syystä. Myös siitä että vaikka peruna on herkkua niin lantusta en ole koskaan pitänyt.

Sodan ajan sotilaallisista teoista on nostettu syystä esille monta sankaria ja sellaisiahan kaikki asemissa ase kädessä olleet olivat. Mutta se hiljaisempi, kaukana takana toiminut hiljainen sankari eli Suomen radiotiedustelu tulee nostaa myös esille:

Suomalaisen radiotiedustelun isänä ja kehittäjänä toimi eversti Reino Hallamaa ja tiedustelu antoi armeijalle äärimmäisen arvokasta tietoa purkaessaan vihollisen viestintää. Ehkä suurimpana voittona oli 3.7. 1944 purettu viesti joka kertoi suomalaisille vihollisen 63. Kaartindivisioonan hyökkäysvalmistelusta Ihantalassa. Puretun viestin ansiosta suomalainen tykistö ampui hyökkäysryhmittyneeseen viholliseen 18:lla patteristolla tuhoten hyökkäyksen lähtöasemiinsa. Matemaatikko Erkki Pale puolestaan kehitti suomalaisille salakirjoitukset joita tiettävästi ei vihollinen pystynyt koskaan purkamaan.

Tuossa mainittiin suomalaisten onnistuneet tykistöiskut Tali-Ihantalassa ja nehän omalta osaltaan mahdollisti hiljainen sankari nimeltään korjausmuunnin:

Sanotaan, että korjausmuuntimen kehitti alun perin majuri Unto Petäjä. Maaselän Ryhmän tykistökomentaja eversti Eino Honko puolestaan esitteli välineen kenttätykistön tarkastajalle kenraali V.P. Nenoselle joka otti välineen tykistön käyttöön. Kyseisen korjausmuuntimen ansiosta Tali-Ihantalassa yksi tulenjohtaja pystyi johtamaan jopa 254 putken tulta eikä vastaavaa menetelmää ollut vielä muilla armeijoilla käytössä.

Ei ehkä niinkään hiljainen vaan enempi musikaalinen sankari oli Säkkijärven polkka.

Tietysti kyseinen hilipata-kappale miellytti suomalaisia muutenkin mutta sitä käytettiin jatkosodan alussa estämään vihollisen jälkeensä jättämien radiomiinojen räjäyttämistä. Vihollinen oli vetäytyessään jättänyt Viipuriin ja muualle Kannakselle suuria miinoja jotka räjäytettiin radion kautta lähetetyllä kolmisoinnulla. Antrean Kuukaupissa suomalaiset purkivat ensimmäisen kerran tällaisen miinan. Purkijana oli muuten muuan Lauri Sutela josta tuli myöhemmin puolustusvoimien komentaja.

Miinat oli viritetty 715 kHz:n taajuudelle ja niitten räjähtäminen estettiin kun Yleisradion lähetysauto tuli Viipuriin ja alkoi soittaa taukoamatta kyseisellä taajuudella Säkkijärven polkkaa. Myöhemmässä vaiheessa armeija hankki omia Helvarin lähettimiä joilla soitettiin Säkkijärven polkkaa aina 2. helmikuuta 1942 saakka. Yksikään radiomiina ei enää räjähtänyt kun suomalainen polkka tuli eetteriin.

Mainitaan vielä yksi hiljainen sankari. Sota on miesten rankkaa ja raakaa työtä mutta sen jälkien korjaaminen tuli sodissamme pääosin naisille. Eli tämä hiljainen sankari on kaatuneiden evakuointikeskukset.

Noissa keskuksissa työskentely oli epäilemättä enemmän kuin rankkaa. Ja siitä voidaan vetää tietty ero tiettyjen sukupolvien välille. Aikanaan 22-vuotias lotta pesi, puki ja arkutti silpoutuneita ja osittain mädäntyneitäkin ruumiita. Nykyisin 22-vuotias yhteiskuntatanhuamisen opiskelijatar väpättää sosiaalisessa mediassa alaleukaansa kun on taas kerran törmännyt johonkin mikroaggressioon.

Onneksi Suomessa on vielä valtavasti järkeviä, asiallisia ja aikaansaavia naisia. He vaan eivät saa ääntään kuuluville eikä heillä ole oikein aikaa metelöidäkään kun pitää käydä töissä ja hoitaa muutenkin noita elämän asioita. Sillä alaleuan väpättäjällä puolestaan aikaa on ja hänen äänensä kuuluu. Koska toiset alaleuan väpättäjät nostavat sen esille.