JOTAIN IHAN MUUTA CXIV

Eli Suuren ja Mahtavan suuret ja mahtavat innovaatiot

Käydäänpä menneisyysmatkoilla vaihteeksi Kekkoslovakian sijasta silloisessa itäisessä naapurissamme eli Rauhanvaltio Neuvostoliitossa. Sanotaan, että Amerikoissa kaikki on suurempaa mutta kun kyse on kaikenlaisista suurista ja suuruudenhulluistakin ideoista niin ei se Neuvostoliitto kyllä pahemmin jälkeen jäänyt. Käydään niitä muutama läpi, aloitetaan ajasta ennen kakkosrähinää ja esitellään Kalinin K-7:

Tämä prototyyppiasteelle jäänyt seitsenmoottorinen ja kooltaan jenkkien B-52-pommaria vastaava monsteri oltiin suunniteltu sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Siviilikäytössä se olisi kuljettanut 120 matkustajaa (matkustamot olivat siivissä, ei rungossa) ja lisäksi 7.000 kiloa rahtia. Sotilaskuljetuskoneena se olisi kuljettanut 112 täysin varustettua laskuvarjomiestä ja pommikoneena puolestaan 9.600 kiloa pommeja. Kulkua olisi turvannut kahdeksan 20 mm tykkiä ja kahdeksan 7,62 mm konekivääriä. Ainoa prototyyppi tuhoutui lento-onnettomuudessa vuonna 1933.

Innovaatioita kehitettiin myös kakkosrähinän eli Suuren Isänmaallisen Sodan aikana. Ja yksi innovaatio oli lentävä panssarivaunu Antonov A-40 Krylya Tanka:

Teknisesti ottaen kyseessä ei ollut lentävä, vaan liitävä T-60 panssarivaunu jonka vetäjäksi suunniteltiin raskasta TB-3-pommikonetta. Yksi puolittain onnistunut koelento suoritettiin. Vetokoneen oli pakko irroittaa panssari ennen aikojaan koska sehän ei ole varsinaisen aerodynaaminen. Panssarin laskeutuminen kuitenkin onnistui. Joka tapauksessa projekti jäi prototyyppivaiheeseen.

Jonkinlaiselta ilmailusirkuksen numerolta taas vaikutti ennen kakkosrähinää kehitetty Zveno-projekti:

Tässähän raskaaseen pommikoneeseen lastattiin kahdesta jopa viiteen hävittäjää jotka sitten lensivät vapaamatkustajina varsinaiselle taistelualueelle. Itse asiassa näitä jopa käytettiin sotatoimissa Saksan ja Neuvostoliiton rähinän alkuvaiheessa ja eräässä tehtävässä kyytiin lastatut ja pommeilla varustetut hävittäjät tuhosivat romanialaisen Tonavan yli johtavan sillan. Projekti lopetettiin vuoden 1942 alussa mutta sillä ehdittiin osallistua kolmeenkymmeneen taistelutehtävään.

Sodan jälkeen neuvostoinnovaatioita nähtiin myös Antarktiksella ja sellainen oli  Kharkovchanka-vaunu:

T-54-panssarivaunuun pohjautuvassa vaunussa oli pieni keittiö, wc, uuni ja punkat kahdeksalle. Näitä kuljetettiin Antarktiksella sijaitsevalle Neuvostoliiton Vostok-tutkimusasemalle ja toisin kuin moni muu innovaatio nämä lienevät olleet ääriolosuhteissa hyvinkin käyttökelpoisia. Itse asiassa tuostahan saisi tuunailtua mainion liikkuvan kesämökin.

Vostok-asema

Itänaapurihan on aina uskonut tykistön voimaan mutta joskus sekin menee liioitteluksi josta yksi esimerkki oli 1950-luvun lopussa kehitetty 2B1 Oka-telakanuuna:

Tämän 20-metrisellä putkella varustetun 420-millisen kanuunan tarkoituksena oli ampua 750 kilon painoisia kranaatteja, nimenomaan taktisia ydinlatauksia. Kovin suureen tuotantomäärään se ei päässyt, johtuen varsin heikosta – ylipitkä putki – kenttäkelpoisuudesta sekä siitä, että itse vaunun runko ja moottorin vaihteisto eivät kestäneet voimakasta rekyyliä

Lisäksi 1960-luvulla tämän tyyppiset aseet muuttuivat muutenkin vanhentuneiksi ohjusten tullessa kuvaan mukaan. Ohjuksethan kasvoivat aina suuremmiksi ja niinpä tarvittiin jälleen neuvostoinnovaatiota että niitä saatiin kuljetettua jonnekin. Ja kyseinen innovaatiohan oli MAZ-luokan kuormurit joista viimeisin ja suurin oli MAZ-7907:

Kevyt ja helposti hallittava kauppakassi myös perheen äidille.

Tämä 24x24-masiina liikkui kahdella 1250 hevosvoiman Klimov GTD-1250TFM-kaasuturbiinikoneella jollaiset oli alun perin suunniteltu T-80-panssareille ja se kuskasi 104,5 tonnin kuorman.

1960-luvun alussa Rauhanvaltio kehitti kaikkien aikojen suurimman sotilaallisen hirviön eli Tsar-bomban jossa oli räjähdystehoa 50 – 60 megatonnia. Jos kyseinen pommi räjähtäisi Helsingin yläpuolella niin Nukemap-sivuston mukaan tuho olisi seuraavanlainen:

Eli Helsinki, Espoo ja Vantaa muuttuisivat lähinnä höyryksi ja lännessä Inkoo, pohjoisessa Hyvinkää ja idässä Porvoo syttyisivät vielä palamaan. Noissa paikoissa suojattomille ihmisille tulisi kolmannen luokan palovammoja. Lounaistuulella radioaktiivinen laskeuma yltäisi Etelä-Savon Puumalaan saakka.

Itänaapurimme otti myös miinanraivauksen vakavasti ja kehitti sitä varten Progrev-T:n:

Kyseessä on T-54-panssari jonka torni on korvattu MiG-15-hävittäjän suihkumoottorilla jonka oli tarkoitus paineellaan räjäyttää kaikki edessä olevat miinat. Jonkin tiedon mukaan näitä on käytetty jonkun verran Afganistanissa mutta laajempaan tuotantoon se ei päässyt.

Siirrytään sitten maalta ilmaan. Tai veteen. Tai jotakin. Eli esitellään Lun-luokan ekranoplan:

Tämä ns. maaefektiä hyväkseen käyttänyt möhkäle lensi muutaman metrin vedenpinnan yläpuolella maksimissaan 550 kilometrin tuntinopeudella. Siinä oli kahdeksan Kuznetsov NK-87-suihkumoottoria, sen pituus oli 73,8 metriä, se kuljetti 100.000 kilon kuorman ja siinä oli aseistuksena kuusi meritorjuntaohjusta sekä neljä 23-millistä kaksiputkista ilmatorjuntatykkiä.

Alus rakennettiin 1987 ja sitä valmistui vain yksi kappale. Näin äkkiseltään ajatellen se olisi ollut aika pirunmoinen torjuttava maihinnousuoperaatioissa.

Vaan suunnittelihan Neuvostoliitto myös lentävän lautasen eli EKIPin:

Siitä ei sinänsä tullut sen valmiimpaa mutta vielä Venäjän aikaan sen tiimoilta tehtiin jonkinlaista tutkimustyötä. Hieman pidemmälle päästiin helikopterin ja lentokoneen yhdistelmässä Kamov Ka-22:

Näitä masiinoita valmistettiin 1960-luvun alussa neljä kappaletta ja niiden suoritusarvot olivat huomattavan hyvät. Huippunopeus oli 375 km/h, lakikorkeus 5.500 metriä ja se kuljetti sata matkustajaa tai 16 tonnin kuorman. Koska koneita tuhoutui kaksi, niin niiden valmistus kuitenkin lopetettiin.

Siirrytään sitten vakaasti maan pinnalle. Tämä UAZin ja korkkiruuvin sekoitus eli ZVM-2901 kulki aivan missä tahansa maastossa, hangessa tai vedessä ilman suuria ongelmia:

Laite ei kuitenkaan päässyt suureen tuotantoon ja tämä johtui sen alhaisesta nopeudesta.

Se kaikkein hurjin innovaatiohan ei ollut tekniikkaa vaan luonnon muokkaamista eli suunnitelma Siperian jokien uomien muuttamisesta niin, etteivät ne olisi laskeneetkaan Jäämereen vaan uomat käännettäisiin kuiviin Keski-Aasian neuvostotasavaltoihin.

Jonkunlaista suunnittelua tähän oli ollut jo tsaarin aikaan mutta neuvostoaikaan sitä mietittiin hiukka vakavammin. Varsinaisilla kaivinkoneilla homma olisi varmaankin jäänyt vaiheeseen joten uomia oltiin suunniteltu tehtävän ydinpommeilla. Ehkä on hyvä, että kyseinen projekti jäi tekemättä. En ole alan spesialisti mutta olettaisin että jonkin sortin ympäristökatastrofihan siitä olisi saatu aikaiseksi. Neuvostoliittohan oli muutenkin hyvä kehittämään ympäristökatastrofeja.

Neuvostoliitossahan oli myös maailman suurin vankila. Sen pinta-ala oli 22 402 200 km² ja siinä oli vuonna 1991 noin 293 miljoonaa vankia joista suurin osa kärsi elinkautista ilman mahdollisuutta vankilasta poistumiseen.

Ja niin juu, Neuvostoliitossa tietysti kokeiltiin kymmeniä vuosia innovaatiota nimeltä sosialismi:

Ja tässähän näitä innovaatioita taas tällä erää. Ensi kerralla varmaan jotain ihan muuta.