KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ

Radanvarsikaupunki, vain hieman tuonnempana…

Radanvarsikaupungin kehittämispäällikkö Annilirpetta Öykkäreinen istui viihtyisässä toimistossaan ja oli tyytyväinen elämäänsä ja uraansa. Hän oli aikanaan valmistunut Tampereen Yliopistosta yhteiskuntateologian maisteriksi gradunaan ”heteromelankolian analyysi kunnallispoliittisesta näkökulmasta” ja se takasi hänelle kehittämispäällikön toimen Radanvarsikaupungissa johon yhdistettiin kaikki Radanvarsimaakunnan kunnat. Joka pakkotoimenpide sai aikaan luonnollisesti pari uutta hallintohimmelin kerrosta. Hänet valittiin tehtäväänsä SDP:n ehdokkaana.

Hänellä oli alaisinaan apulaiskehittämispäällikkö, avustava apulaiskehittämispäällikkö, kehittämiskontrollivalvoja, sihteeri sekä neljä määräaikaista projektikoordinaattoria joille kehitettiin aina uusi peruste jatkaa määräaikaista tointaan. Annilirpetta oli ollut työssään aktiivinen ja hän oli kuluneen kahdeksan vuoden aikana jonka hän oli toimessaan ollut kehittänyt Radanvarsikaupungin työntekijöille huomattavan määrän erilaisia pakollisia kehitysprojekteja mm. erilaisissa laadunvalvonta- kirjaamis- ja laadunvalvonnan kirjaamisen kirjaamisenvalvontaprojekteissa.

Lisäksi hän oli luonnollisesti kehittänyt pakollisia monikulttuurisuuden ymmärtämis- ja hyväksymisprojekteja. Vaikka moni suorittavan tahon työntekijä oli valittanut projekteja turhina ja sanonut niiden vievän aikaa pois varsinaisesta työstä oli projektien määrä saanut Radanvarsikaupungille aikaan maineen Suomen positiivisimmin monikulttuurisuuteen suhtautuvana kaupunkina. Erityisesti Ylipormestarinna Ripuletta Lääkkänen-Ölögözögly piti näitä projekteja elintärkeänä kaupungin maineelle. Ja muullahan ei itse asiassa ollut niin väliä.

Uusin projekti oli projektikoordinaattori Rosetta Lätäkköisen kirjaamisprojekti joka pohjautui valkoisen ylivallan vastustamiseen. Valkoista ylivaltaa tuli vastustaa aina ka Annilirpetta henkilökuntineen teki pakollisen BLM-polvistumisen aina työvuoronsa alussa. Rosettan idea oli hieno. Normaali kaupungin A4-sisälsi mustaa tekstiä valkoisella alustalla eli oli siis pääosin valkoinen. Rosetta Lätäkköisen ehdotuksen – jota Annilirpetta puolsi ja joka menisi vihervasemmistoisessa valtuustossa läpi – kaikki asiakirjat olisivat jatkossa puoliksi valkoisella pohjalla olevaa mustaa tekstiä ja puoliksi mustalla pohjalla olevaa valkoista tekstiä. Annilirpetta oli ehdottanut että osa tekstistä olisi myös LGBTQTiiTyy-hengessä sateenkaaren väristä mutta kaupungin ATK-spesialistit olivat sanoneet että se saattaisi aiheuttaa osalle ihmisiä migreenioireita.

Niiden ATK-spesialistien kanssa Annilirpetta oli ollut aikaisemminkin tukkanuottasilla. Hän oli saanut aikaiseksi sen, että Radanvarsikaupunki oli ottanut käyttöön Communis-henkilöstönhallintaohjelman. ATK-miehet olivat todenneet että ohjelma on lyöty kasaan vanhoista ja toisiinsa sopimattomista palikoista ja se sisälsi suuren määrän bugeja joita ei voinut korjata kuin ohjelman myyneen Notsoworth-yhtiön korjausohjelmilla jotka maksoivat ihan helvetisti. Sanoivat, että ne bugit olivat siellä ihan tarkoituksella. Ne tekisivät kaupungista lypsylehmän.

Annilirpetta muisti kun hän oli keskustellut kyseisen Notsoworth-yhtiön lobbarin kanssa ja mielsi tehneensä oikean ratkaisun. Lobbari oli todennut että kyseinen ohjelma on kunnallishallintoon välttämätön ja sen hankkimisessa on kiire sillä jos Radanvarsikaupunki hankkii sen nyt, niin se saa sen 53 miljoonan euron hintaan. Myöhemmässä vaiheessa ohjelma maksaisi 87 miljoonaa. ATK-miehet olivat sanoneet että sanat ”välttämätön” ja ”kiire” ovat tyylipuhtaita kusetuksen merkkejä mutta Annilirpetta oli todennut että ne tyypit jotka asiasta ehkä jotain tietävät eivät perkele tule neuvomaan korkeammalla tittelillä olevaa tyyppiä joka asiasta päättävät. Joku järjestys se pitää sentään olla. Niinpä Communis-ohjelma tuli kaupungin käyttöön.

Erityisen ylpeä Annilirpetta oli Radanvarsikaupungissa tekemistään organisaatiouudistuksista. Hän oli suunnitellut ja toteuttanut niitä kahdeksan vuoden aikana jo kaksi. Olihan hän toki kohdannut vastarintaa eli väitteitä siitä miksi toimivaa tulee muuttaa. Että kun yhteen oppii niin se muutetaan ja sitten kun siihen alkaa oppia niin se muutetaan taas. Onko tämä muutosta muutoksen takia? Mutta hän oli onnistunut tyrmäämään vastarinnan lauseillaan:

- Ettekö te ymmärrä, että uudistus tarkoittaa kehitystä ja kehitys tarkoittaa edistystä? Kuka teistä uskaltaa vastustaa edistystä? Ja edistykseen tarvittavia uusia, välttämättömiä projektikoordinaattoreita?

Pääosin Annilirpetta oli saanut olla toimistossaan rauhassa. Suorittavalla taholla kuulemma sanottiin että häntä ei pidä häiritä koska muuten hän saa piruuttaan uusia ideoita. Ja akateemisen suojatyöläisen saama ideahan oli yksi karmeimmista asioista joita julkisella sektorilla oli. Ne kun pantiin täytäntöön vaikka väkisin. Mutta hiljattain Annilirpettaa oli häiritty. Hänen luonaan oli käynyt delegaatio. Suorittavalta taholta. Joka tiesi, että varsinainen Ylipormestarinna Ripuletta Lääkkänen-Ölögözögly keskittyi lähinnä paistattelemaan mediassa joten Annilirpetalla oli suuri valta. Delegaatio totesi:

- Julkinen sektori on perustettu tarjoamaan kansalaisille tiettyjä välttämättömiä peruspalveluja. Radanvarsikaupungissa tämä perustehtävä on unohdettu – ehkä jopa tarkoituksella – sillä kaupungin resurssit menevät lähinnä hallinnossa toimivien akateemisten suojatyöläisten palkkaamiseen ja suorittavalta taholta vähennetään koko ajan. Koska nämä akateemiset suojatyöntekijät ovat lähinnä tarpeettomia ja haitallisia hölynpölytyöntekijöitä, niin kaupungin tulee alkaa hyvin vakavasti harkita, mihin se priorisoi.

Annilirpetta totesi että hän ottaa asiasta selvää ja käski delegaation poistumaan. Itsekseen hän mietti että perkelettäkö nuo työmuurahaiset tulivat häntä häiritsemään. Hän oli mennyt nuorena tyttönä suoraan lukiosta yliopistoon ja siitä kehittämispäällikön tehtäväänsä. Ei hän tuntenut suorittavaa tahoa vaikka niitä haalaripellejä oli joskus nähnytkin. Hänen ajatuksensa työstä oli juuri sitä, mitä hän parhaillaan teki. Hän teki juuri oikeaa työtä. Sitä, minkä hän oli oppinut työksi mieltämään. Ei hän muuta työtä edes tuntenut. Hän kuitenkin päätti, että kaupungille täytyy palkata kaksi uutta yhteiskuntateologista projektikoordinaattoria jotka saisivat tehtäväkseen selvittää, kuinka suorittava taso toimisi tehokkaammin olemassa olevilla resursseilla. Epäilemättä suorittava taso tarvitsisi lisää asiantuntijoitten antamaa kurssitusta.

Ja Annilirpetta oli loukkaantunut. Hänkö tarpeeton? Hänkö haittatyöntekijä? Hänkö hölynpölytyöntekijä? Hänkö suojatyöntekijä? Helvetti. Hänhän oli sentään yhteiskuntateologian maisteri ja kehittämispäällikkö. Jos oppiarvolla ja tittelillä ei ansaitse kunnioitusta niin millä sitten?

Kiitos inspiraatiosta sekä Jaska Brownille että PT-medialle.