MITÄTTÖMYYKSIEN PARATIISI

Helsinki, näinä päivinä…

Helsingissä, Kallion kaupunginosassa istui eräs keski-ikää lähestyvä nainen olohuoneessaan ja nautti punaviiniä. Hän oli tyytyväinen elämäänsä ja olihan hänellä siihen syytäkin. Sillä hän oli toteuttanut unelmansa ja hänestä oli tullut Jokin. Jokin, eli valtamedian toimittaja joka oli noussut asiantuntijan asemaan. Häntä arvostettiin ja häntä haastateltiin televisiossa toisten, samanlaisten toimittajien toimesta.

Hänen kaltaisiaan toimittajia oli paljon. Kyseinen nainen erosi heistä hieman, sillä hän oli itselleen rehellinen. Hän ymmärsi ja tunnusti itselleen että tosiasiassa hän oli vain täydellinen mitättömyys ilman ensimmäistäkään varsinaista omaa ajatusta. Mutta hän ymmärsi syntyneensä juuri oikeaan aikaan. Aikaan, jolloin hänen kaltaisensa mitättömyys saattoi nousta Joksikin.

Hän oli aina halunnut olla Joku. Tunnettu. Arvostettu. Hän oli myös tiennyt ettei hän varsinaisesti osannut mitään, ei ollut lahjakas missään eikä hän ollut kovin älykäskään. Mutta hän tajusi myös että hän oli hyvä opettelemaan vaadittuja asioita ulkoa ja toistamaan niitä papukaijan lailla. Niinpä hänen suuntansa oli selvä. Ensin ulkoaopettelu ylioppilaaksi ja sen jälkeen suunta Tampereen yliopiston toimittajakoulutukseen. Siitä alkoi ura eteenpäin. Ensiksi paikallislehteen, sitten maakuntalehteen ja koska hän osasi toistaa vaadittavia asioita suorastaan uskonnollisella vakaumuksella niin lopulta hän oli päässyt valtamedian piikkipaikoille.

Hänen työnsä oli helppoa. Niin kovin helppoa. Hänen ei varsinaisesti tarvinnut ajatella mitään. Hänellä oli valmis sabluuna. Tapahtui maailmassa mitä tahansa, niin hän saattoi kirjoittaa sabluunan mukaisesti.

Hän saattoi kirjoittaa ilmastonmuutoksesta ja nimenomaan niin, että syyllisti suomalaisia ilmastovastuuttomasta elämästään. Luonnollisesti hän toimi sabluunan mukaisesti eikä ottanut esille sitä seikkaa että Suomen biokapasiteetti oli suurempi kuin Suomen hiilijalanjälki. Se asia oli valtamediassa tabu. Sen sijaan hän vaati sabluunan mukaisesti Suomen muuttamista fossiilivapaaaksi yhteiskunnaksi. Vaatiminen oli helppoa, sillä eihän hänen tarvinnut miettiä, että kuinka se näillä leveysasteilla tehtäisiin. Eikä hänen tarvinnut miettiä sitäkään, mitä ilmastokiima saisi aikaan tavallisille ihmisille ja Suomen elinkeinoelämälle. Sitä ei tarvinnut miettiä. Se ei ollut sabluunan mukaista.

Hän saattoi myös kirjoittaa rasismista. Nimenomaan ja vain etnisesti edistyksellisiin kohdistuvasta rasismista. Sekin oli helppoa. Hänen tarvitsi vain kysyä etnisesti edistyksellisistä että olivatko he kohdanneet rasismia. Totta kai he olivat kohdanneet. Kun he kerran sanoivat niin, niin sehän oli jo todiste itsessään. Lisäksi hän siunasi termiä ”mikroaggressio”. Sen myötä minkä tahansa, aivan minkä tahansa saattoi tulkita rasismiksi. Luonnollisesti hän toimi sabluunan mukaisesti ja jätti mainitsematta tietyt lukemat väkivalta- ja seksuaalirikoksissa. Eiväthän ne olleet rasismia, eikä Suomessa ollut etnisiä ghettoja vaan ainoastaan sosioekonomisesti haasteellisia alueita. Joka sekin kertoi vain suomalaisten epäonnistuneesta kotouttamisesta.

Hän saattoi myös kirjoittaa feminismistä ja sitä myötä naisten sorrosta. Sabluunan mukaisesti hän kirjoitti aina siitä että miehen euro on aina naisen 80 senttiä mutta sabluunan mukaisesti hän myös jätti kertomatta että mistä se miehen euro oikein koostuu. Ennen kaikkea hän jätti sabluunan mukaisesti kertomatta sen, että miesvaltaiset alat olivat nimenomaan niitä nettoveronmaksajia joita ilman hänkään ei hyvää elantoaan saanut. Sen sijaan hän saattoi keskittyä seksuaaliseen ahdisteluun. Hän siunasi metoo-hysteriaa ja sen myötä tullutta vallitsevaa tilaa että jos nainen oli mieltänyt tulleensa seksuaalisesti ahdistelluksi niin hän oli myös tullut seksuaalisesti ahdistelluksi. Todistusvastuu oli aina miehellä.

Hän oli tunnettu seksuaalisen ahdistelun vastustaja. Sitä hän vähän ihmetteli että vaikka hän oli heteroseksuaali, niin miehet eivät osoittaneet häneen seksuaalista mielenkiintoa. Mistähän se saattoi johtua? Varmaankin syynä olivat miehet. Hän jatkoi sabluunan mukaista kirjoittamistaan ja kirjoitti uusista perhemalleista joissa nainen saattoi horoilla niin paljon kuin lystäsi samaan aikaan kun mies oli kotona kilttinä puudelina. Toki hän kirjoitti transhypetyksestäkin. Sinänsä häntä vähän hirvitti kirjoittaa siitä, että alaikäisellä pitäisi olla oikeus aloittaa hormonihoidot ja itsensä silvottaminen mutta koska se oli sabluunan mukaista niin hän kirjoitti mitä se vaati.

Erityisen mukavaa hänestä oli kirjoittaa äärioikeiston uhasta. Se kun oli siinä mielessä turvallinen vihollinen ettei sitä oikeastaan ollut missään mutta sabluunan mukaisen tulkinnan mukaan se väijyi joka nurkalla. Sabluunan mukaisesti hän saattoi kirjoittaa että vaikka hyvin moni ihminen kielsi olevansa äärioikeistolainen niin kyseiset ihmiset olivat kuitenkin sisäistäneet itselleen äärioikeistolaiseksi tulkittavia ajatusmalleja. Ja kukas tulkitsi? Kenellä oli se oikeus? No, tietenkin hänellä ja hänen kollegoillaan valtamediassa. He olivat hyviä tulkitsemaan. Ennen kaikkea he olivat innokkaita tulkitsemaan.

Kyseinen toimittaja oli oppinut, että kun hän kirjoitti mitä tahansa, aivan mitä tahansa sabluunan mukaista tekstiä niin hän sai omalta viiteryhmältään valtavan määrän positiivista palautetta. Todettiin, että hän oli kirjoittanut rohkean kirjoituksen, joka antoi tuoreen näkökulman kipeisiin asioihin. Paskapuhettahan se oli ja sellaista pakollista virtuaalista olalle läiskimistä. Sillä eihän hän koskaan kirjoittanut mitään tuoreita näkökulmia. Ainoastaan toisti sen, mitä hän ja hänen kollegansa olivat toistaneet miljoonaan kertaan.

Muuan mitätön, ja täysin ilman omia ansioita jalustalle nostettu toimittaja kaatoi itselleen lisää viiniä. Hän tuumasi että hän oli syntynyt juuri oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Jalustalle nostettujen mitättömyyksien paratiisiin. Oikeastaan hän pelkäsi vain sitä että ajat muuttuisivat. Että tulisi se, mitä jotkut sanoisivat terveeksi järjeksi.

Ja silloin hän saattaisi joutua tunnustamaan julkisesti sen, minkä hän nyt uskalsi tunnustaa vain itselleen.