torstai 7. heinäkuuta 2022

JOTAIN IHAN MUUTA CXXI

Mennään taas vaihteeksi ajassa taaksepäin eli annetaan tahtipuikko pikku-Ykälle. Pikku-Ykähän oli silloin 1970-luvulla kovasti kiinnostunut kaikenlaisista lentokoneista. Kokosi pienoismallejakin ihan urakalla. Se ensimmäinen pienoismalli oli Curtiss Hawk 75 A joka on tallella vieläkin. Silloin lentokoneista ei saanut tietoa muualta kuin kirjastosta ja siellähän pikku-Ykä oli tuttu näky. Annetaan nyt hänelle aikakoneella mahdollisuus mennä interwebin ihmeelliseen maailmaan josta Kekkoslovakiassa ei ollut tietoakaan. Eli pikku-Ykä hyppää nykypäivään ja sieltä suoraan vielä kauemmaksi menneisyyteen.

Pikku-Ykä tutustuu innokkaana materiaaliin kun hänelle ensiksi selitetään että mikä tietokone ja internet ovat  ja sen jälkeen hän kertoo kakkosrähinän maataistelukoneista. Sehän on sinänsä oma kysymyksensä että mikä oli tuolloin maataistelukone joita nykyisin rynnäkkökoneiksi kutsutaan. Hävittäjätkin osallistuivat usein maataistelutehtäviin. Ja teknisesti ottaen kaikki pommittajat olivat maataistelukoneita sillä harvemminhan ne pilviä pommittivat. Pikku-Ykän yhden miehen raati on valinnut tähän ne, jotka olivat kaikkein eniten niitä nimenomaan maatalouskoneita.

Aloitetaan Saksasta joka sen kakkosrähinän täällä Euroopassa aloitti. Aasiassahan oltiin ehditty sotia jo eräskin vuosi. Esitellään ensimmäisenä Henschel Hs 123:

Miehistö: 1

Huippunopeus: 341 km/h

Aseistus: 2 x 7,92 mm konekivääriä, myöhemmin myös 2 x 20 mm tykkiä, 450 kg pommeja

Kone oli alun perin suunniteltu syöksypommittajaksi mutta jo Espanjan sisällissodassa sen tehtävä muutettiin maataistelukoneeksi. Kone oli käytössä itärintamalla aina vuoteen 1944 koska se kesti hyvin itärintaman karuja oloja. Kone taisi olla viimeinen saksalainen kaksitasoinen taistelukone. Tunnetumpi syöksypommittajana uransa – myös Espanjan sisällissodassa – aloittanut kone oli Junkers Ju 87 Stuka:

Konehan kylvi sodan alussa kauhua Puolassa ja Ranskassa mutta kun taistelu Englannista alkoi niin se rupesi saamaan pahasti selkäänsä brittien hävittäjiltä. Niinpä sodan edetessä se muutettiin maataistelukoneeksi joka varustettiin 37-millimetrin tykeillä.

Tunnetuin Stuka-lentäjä oli Hans-Ulrich Rudel joka tuhosi kaikkiaan 519 panssarivaunua. Stuka oli maataistelutehtävissä aina sodan loppuun saakka. Itärintamalle tuli sitten myös Henschel Hs 129:

Alkuperäisessä versiossa aseistuksena oli kaksi 20-millistä tykkiä ja kaksi 7,92-millistä konekivääriä sekä 300 kg pommeja. Myöhemmissä versioissa oli sitten mukana 30, 37 tai jopa 75-millinen tykki.

Puolalla ei sodassa varsinaisia maataistelukoneita ollut ja maan lentokonetuotanto loppui sattuneesta syystä vuonna 1939. Sodan Saksalle julistaneella Ranskallakaan niitä ei paljoa ollut mutta oli kuitenkin Brequet 693 joita oli ehditty valmistaa parisataa kappaletta:

Kahden hengen miehistöllä varustetussa koneessa oli 400 kilon pommikuorma ja siinä oli 1 x 20 mm tykki sekä 6 x 7,5 mm konekivääriä joista kaksi ampui eteen, yksi taakse ylös, kaksi viistosti taakse alas ja yksi suoraan alaspäin. Koneita tehtiin noin 250 kappaletta. Konetyypin menestys jäi sodassa vähäiseksi. Sodan aikanahan lentokonetekniikka kehittyi muutamassa vuodessa huimasti mutta ranskalaisten kohdalla tekninen kehitys lakkasi myöskin ns. yleisistä syistä vuonna 1940.

Samaan aikaan rähinään sitzkriegin jälkeen aktiivisesti osallistuneella Iso-Britannialla ei ollut sodan alkaessa varsinaista maataistelukonetta. Kevyitä ja myöhemmin raskaita pommikoneita kyllä oli ja hävittäjätkin tekivät tietysti maataistelutehtäviä. Esitellään nyt kumminkin jonkinlaisena maataistelukoneena kevyt pommikone Fairey Battle:

Koneessa oli kolmehenkinen miehistö, siinä oli 690 kilon pommikuorma ja varsin vaatimaton muu aseistus eli yksi 7,7-millinen konekivääri toisessa siivessä ja yksi samanlainen kk taaksepäin ampuvana. Konetta valmistettiin parituhatta kappaletta mutta sen operatiivinen menestys oli hyvin vaatimatonta, se kärsi raskaita tappioita ja se vedettiin pois varsinaisesta operatiivisesta käytöstä jo ennen kuin taistelu Englannista alkoi.

Myöhemmässä vaiheessa briteillä oli tehokkaampia maataistelukoneita joista ensimmäisenä esitellään kaksikko Hawker Typhoon ja Hawker Tempest jotka olivat molemmat suunniteltu hävittäjiksi mutta jotka toimivat pääosin maataistelukoneina.

Hawker Tempest:

Huippunopeus: 700 km/h

Aseistus: 4 x 20 mm tykkiä ja 450 kg pommeja tai 8 kolmen tuuman rakettia

Hyvin pitkälle maataistelukoneena toimivat myös Bristol Beaufighter-hävittäjäpommittajat:

Miehistö: 2

Huippunopeus: 510 km/h

Aseistus: 4 x 20 mm tykkiä, 1 x 7,7 mm taaksepäin ampuva konekivääri, 1000 kg pommeja tai yksi torpedo tai 8 x 83 mm rakettia

Kone toimi myös menestyksekkäästi myös saattohävittäjänä, yöhävittäjänä ja torpedopommittajana.

Kun Saksa hyökkäsi Ranskan kimppuun menestyksekkäästi niin Italia pyrki myös osille vähemmän menestyksekkäästi ts. samaan aikaan kun ranskalaiset saivat saksalaisilta selkäänsä niin italialaiset saivat ranskalaisilta selkäänsä. Mutta Italiallakin oli maataistelukoneita. Ensimmäisenä Breda Ba.65:

Yksipaikkaisen koneen aseistuksena oli 2 x 12,7 mm ja 2 x 7,62 mm konekivääriä sekä 500 kiloa pommeja. Koneen prime-time oli Espanjan sisällissodassa ja sen käyttö varsinaisessa kakkosrähinässä jäi vähäiseksi. Maataistelukoneeksi saattoi laskea myös kevyen Breda Ba.88 Lince-pommikoneen:

Tuhannen kilon pommikuorman kantanutta konetta on luonnehdittu äärimmäisen epäonnistuneeksi konetyypiksi.

Vuonna 1941 sotaan tuli mukaan myös Neuvostoliitto. Tokihan se harrasti kaikenlaista jo sitä ennen Puolassa ja Suomessa mutta niitä reissuja kai tulee nimittää nykyvenäläisellä tyylillä sodan sijasta ”sotilaalliseksi erikoisoperaatioksi”. Tosin se Suomea vastaan tehty pikkuinen erikoisoperaatio maksoi Neuvostoliitolle yli 100.000 kaatunutta mutta sielläpäinhän ei muutaman naimalla tehdyn musikan henki ole koskaan paljoa painanut.

Jo ”erikoisoperaation” eli talvisodan aikaan Neuvostoliitolla oli maataistelukoneita. Eli Kharkiv KhAI-5:

Koneessa oli kahden hengen miehistö, sen huippunopeus oli 388 km/h ja siinä oli aseistuksena kaksi eteenpäin ampuvaa 7,62 mm konekivääriä ja yksi samanlainen taaksepäin ampuva sekä 300 kiloa pommeja. Wikipedian mukaan kyseistä konetta on käytetty talvisodassa suomalaisia vastaan mutta en usko että kovin suurissa määrin. Enemminkin suomalaisten linjoja moukaroivat SB-2 ja DB-3-pommikoneet.

Vaan olihan Rauhanvaltiolla jo talvisodan aikana käytössään myös jonkinsorttinen omanlaisensa maataistelukone eli Polikarpov R-5:

Tämä hidas kaksitaso tunnettiin suomalaisten joukkojen keskuudessa erityisesti asemasodan aikana nimellä Hermosaha koska se lenteli linjojen päällä yöllä, häiritsi jo pörinällään ja pudotteli aika ajoin kranaatteja suomalaisten niskaan. Mutta se kuuluisin neuvostoliittolainen ”maatalouskone” oli tietysti Iljušin Il-2:

Koneessa oli yhden ja myöhemmin kahden hengen miehistö. Se myöhempi mies oli taka-ampuja joka maahansyöksyssä yleensä kuoli koska menetti henkensä sillä lentäjän komuutti oli hyvin suojattu mutta taka-ampujan taas ei. Koneen aseistuksena oli 2 x 23 mm tykkiä ja 2 x 7,62 mm konekivääriä sekä taka-ampujalla 12,7 mm konekivääri ynnä 600 kg pommeja tai 8 kpl 82 mm tai 4 kpl 132 mm raketteja.

Konetta tehtiin kaikkiaan 36.000 kappaletta. Itselleni on jäänyt epäselväksi että oliko koneen suurin merkitys tosiaankin sotilaallinen vaiko sittenkin psykologinen. Kahdenlaista tietoa asiasta on mutta en osaa sanoa sillä – onnekseni – en ole tuolloin rintamalla ollut. Joka tapauksessa kovin ei-toivottu vieras kone on suomalaisille sotilaille ollut. Niin kuin tietysti saksalaisillekin.

Siirrytään sitten Aasiaan jossa kakkosrähinä alkoi virallisesti joulukuussa 1941 kun japanilaiset hyökkäsivät Pearl Harboriin. Kiinassahan sotaa oli käyty jo vuosikausia ja se sota on suuremmassa mittakaavassa jäänyt länsimaissa jotenkin unohduksiin vaikka siinä kuoli miljoonia ihmisiä.

Japanilaiset koneet olivat lähinnä pitkän lentosäteen omaavia pommittajia mutta joistain voi myös sanoa että ne olivat myös maataistelukoneita joista esitellään japanilaisten sodan alkuvuosien yleisin pommittaja Aichi D3A joka kantoi myös hyvin suuren osan Pearl Harborin hyökkäyksestä:

Koneessa oli kahden hengen miehistö, sen aseistuksena oli kaksi eteenpäin ja yksi taaksepäin ampuvaa 7,7 mm konekivääriä sekä 370 kilon pommikuorma. Pääosinhan kone toimi syöksypommittajana. Huomattava määrä japanilaisten koneita oli nimenomaan torpedopommittajia mutta esitellään vielä Mitsubishi B5M:

Koneessa oli kolmehenkinen miehistö, aseistuksena oli yksi taaksepäin ampuva 7,7-millinen konekivääri sekä 800 kiloa pommeja.

Japanilaisten kanssa rähinää käyneillä amerikkalaisilla ei ollut varsinaista yksimoottorista maataistelukonetta sillä nekin laskettiin lähinnä syöksy- ja torpedopommittajiksi kuten esim. Douglass Dauntless ja Curtiss Helldiver. Ennen sotaa amerikkalaiset ottivat tosin käyttöön Curtiss A-12 Shrike-koneen:

Koneessa oli kaksihenkinen miehistö, sen aseistuksena oli neljä eteenpäin ja yksi taaksepäin ampuva 7,62 mm konekivääri sekä 220 kiloa pommeja. Konetta ei tehty kuin 46 kappaletta ja se oli taistelukäytössä lähinnä Kiinan ilmavoimissa japanilaisia vastaan. Sen sijaan amerikkalaisilla oli hieman raskaampia pommikoneita joita käytettiin maataistelutehtävissä. Ensimmäisenä esitellään Douglas A-26 Invader:

Sodan loppuvaiheessa taisteluihin osallistuneella kolmihenkisellä miehistöllä varustettu kone oli pommikoneeksi nopea 578 km/h tuntinopeudella, siinä oli aseistuksena kaikkiaan kymmenen 12,7 mm konekivääriä sekä kaikkiaan 2.700 kilon asekuorma pommeja tai raketteja. Kone oli Yhdysvaltain käytössä aina vuoteen 1972.

Samanlaisia keskiraskaita pommikoneita amerikkalaisilla oli mm. Martin B-26 Marauder ja Douglas A-20 Havoc joka tunnettiin myös nimellä Douglas Boston. Kyseinen Boston tuli jatkosodassa punatähdillä varustettuna tutuksi myös suomalaisille hävittäjälentäjille. Mutta mainitaan vielä erikseen North American B-25 Mitchell:

Koneessahan oli pommikuorman lisäksi peräti 12 – 18 12,7-millistä konekivääriä ja osassa konetyypistä 75-millinen tykki:

Laitetaanpa näytille vielä yksi suurvaltojen ulkopuolinen lentokone eli romanialainen IAR-81:

Kyseinen kone oli IAR-80-hävittäjästä kehitetty maataisteluversio. Sen nopeus oli 510 km/h ja aseistuksena oli 2 x 20-millistä tykkiä, 2 x 7,92-millistä konekivääriä ja 350 kiloa pommeja. IAR-80 ja IAR-81-koneita oli Romanialla sodassa käytössään kaikkiaan 450 kappaletta.

Ja tässähän näitä maatalouskoneita oli jonkin verran. Pikku-Ykä lopettaa lähetyksensä jostain vuodesta 1974 ja toteaa että kun sen ajan Kekkoslovakiassa on niin suuri tulevaisuuden toivo niin vuonna 2022 suomalaiset elävät varmaankin paratiisissa.

Sovitaan porukalla ettei kerrota pikku-Ykälle että minkälainen se vuoden 2022 paratiisi oikein onkaan.


18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kommenttia

Henschel Hs 123 – nixmannien hermosaha, siis pörisijä jolla kiusattiin puna-armeijaa öisin ja osin päivinkin.

Junkers Ju 87 &Hans-Ulrich Rudel, hidas lentävä maali ja ihan aito natsi. Lensi muuten aika lyhyitä sotalentoja, kun kone oli ilmassa, näkyi maalit ja kuusi (6) parilaukausta tykeistä, kentälle, lataus ja takaisin ilmaan. Jos jompikumpi laukaus osui, tuhoutui tankki siihen paikkaan. Rudel lensi tykkilintua, muut pommittivat ensin tai samalla ilmatorjuntaa. Ja todella, kumpikin tykki ladattiin yhdellä kuuden laukauksen ”kammalla”, samantyyppisellä siteellä kuin 40mm bofors.

Hawker Typhoon ja Hawker Tempest – näissä oli kummallinen ongelma, piti käyttää happinamaria matalallakin. Pakoputket nimittäin tuuppasi ohjaamoon häkää. Muistaakseni Pierre Closterman muistelmissaan ihmetteli asiaa.

Ovat saaneet aiheetonta kunniaa panssarintuhoajina raketeilla. Noin prosentti raketeista taisi osua. Paljon tehokkaampi oli mosquito 57m tykillä- Molins Gun - varustettuna – mutta se sopi vain panssarintorjuntaan, siksi siitä luovuttiin. Pelkillä 20mm tykeillä ja pommeilla varustettuna sillä sopi vainota laivoja, junia, tehtaita, jalkaväkeä…

Bristol Beaufighter – kuiskaava kuolema, japanilaisten antama nimi. Luistimoottorinsa ansiosta hiljainen. Ja neljä konetykkiä takasi tulivoimaa. Taka-ampuja / tähystäjä pystyi lataamaan tykkeihin uusia lippaita, ammuksia piisas.

Iljušin Il-2 – Tuntemattoman maatalouskone, se jonka ”siivellä istuu pari kirgiisiäkin ruilimassa konepistoolilla”. Taka-ampujan virka oli ikävä, istui paksun panssarin takapuolella, siis lentäjä oli panssarin suojassa, ampujalla ei ollut suojaa aluksi kuin korituoli. Ihan aluksi koko taka-ampujaakaan ei ollut koneessa. Ainoat arat paikat koneessa oli siiven tyvet ja öljynlauhdutin moottorin alla. Eric Haarman tapasi tähdätä viimemainittuun, alta läheltä. Lyhyt sarja konekivääreillä riitti tiputtamaan koneen, mitäs suotta tykin kranaatteja tuhlaamaan.

North American B-25 Mitchell – toka* pienoismallini, suunniteltu käyttötapa, vaakapommitus 1000 – 4000 metrin korkeudesta osoittautui koneelle vaaralliseksi ja tehottomaksi. Niinpä keksivät asentaa lentokoneen raadoista evakuoituja konekivääreitä ja maavoimilta hankittuja tykkejä koneen nokkaan. Ja sitten lujaa ja matalalla vihollista päin. Erikoisen hyvin aseistus tehosi japanilaisiin ”peltiveneisiin”, siis hävittäjälaivoihin, joiden konehuonetta ei oltu panssaroitu.

*Eka oli Zero, kaunis kone. Helppo koottava, valintoja: lisäsäiliö tai ei lisäsäiliötä. B.25:n mukana tuli kolme nokkaa, lasinokka, pitkä konekiväärinokka ja lyhyt tykkinokka. Lisäksi voi valita asentaako kaksi vai neljä ylimääräistä konekivääriä nokan sivuun.

Pyssymies

klova kirjoitti...

Se oliko joku ase hyödyllinen tai hyödytön on aika moninainen kysymys. Esim IL-2, oliko siihen uhratut voimavarat sen arvoisia ja olisiko nuo voimavarat voitu käyttää toisin tai olisiko ollut parempi ettei niitä uhrauksia olisi tehty alunperinkään.
Samaa kysymystä on käsitelty esim saksalaisten aseissa ja aika monessa on voitu sanoa ettei uhraus ollut tuloksen arvoinen.
IL-2 kai täytti siihen asetetut tavoitteet ja olisiko neuvostoteollisuus kyennyt rakentamaan jotain parempaa tuon sijaan? Tai tekemään jotain täysin toista asetta tai tarviketta lentokoneen sijaan?

Neuvostoliitto ja Yhdysvallat toimivat lähes samalla tavalla asetuotannossaan, talous, siis työtunnit ja materiaalit, määrittivät tuloksen. Vehkeet suunniteltiin pitkälti tuotannon ehtojen mukaan, mitä pystytään tekemään paljon ja tietyllä hinnalla.Saksa valitsi käsityöläisyyden, kuinka hieno ja hyvä voidaan tehdä ja sitten mietitään kuinka se tehdään.
Saksa tais hävitä ja tuotannolla oli osansa siinä.

QroquiusKad kirjoitti...

Ryssän Wikipediassa kerrotaan Talvisotaan lähetetyn useampia Kharkiv P-10 -lentorykmenttejä, mutta kokemusten johdosta kone poistettin sodan jälkeen käytöstä vanhentuneeksi osoittautuneena.
Tarkoittanee, että P-kymppejä lähetettiin tehtäviin joissa se osoittautui nykyaikaisen, eli siis senaikaisen sodan vaatimuksiin riittämättömäkski.

Mistä tuli mieleeni kohtaus elokuvasta "Talvisota", jossa sankarit suojautuvat haudan mutkiin Ryssän yksimoottorisen lentokoneen rynnäköinniltä.
Minusta kone (jota ei todellisudessa ollut olemassakaan, se oli tietokoneanimaatio) oli Polikarpov I-16, mutta olisiko se sittenkin mallintanut Kharkiv P-kymppiä?

Historix kirjoitti...

Tuo B-25:n tykki (75 mm) oli hyvin kevyt ja matalarekyylinen, siksi se soveltui käytettäväksi lentokoneissa. Eikä vain niissä, vaan jenkit asensivat samaisen tykin jatkokehitelmän sodan loppupuolen ehkäpä parhaaseen kevyeen/tiedustelupanssarivaunuun M24 Chaffee. Vaunu jatkoi palvelustaan aina Vietnamin sotaan asti ja joissain Etelä-Amerikan maissa jopa 1980-l. asti. Itsellä koottavien rakentelu alkoi heti niinkin räväkästä koneesta kuin ME-262 A-1. Mutta mieleenpainuvin oli jo vähän vanhempana rakennettu "Illu" Juutilaisen BW-364. Harmi ettei Suomessa jäänyt yhtään Brewsteriä jälkipolville nähtäväksi. Curtiss A-12 Shrike ja neukkujen Kharkiv KhAI-5; koneissa on kyllä omanlaistaan 1930-luvun muotoilusärmää…

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, klovalle, Qroquius Kadille ja Historixille & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Kiitos mainioista lisäyksistä. Oli minullakin silloin aikanaan myös Mitchell pienoismallina. Sillä lasinokalla.

klova: Niin, sotaahan käy armeijoitten lisäksi myös teollisuus. Neuvostoliiton sotateollisuudella oli se – sille sinänsä ihan toimiva – ajatus että priimaa ei tarvita, suht kurantti riittää koska tavaraa tuhoutuu taistelussa joka tapauksessa valtavalla syötöllä. Mitä teollisuuteen tulee yleensä niin siinä vaiheessa kun Yhdysvaltain valtava sotateollisuus tuli sotaan mukaan niin sodan lopputulos oli sen jälkeen selvä.

Qroquius Kad: Muistan tuon kohtauksen ja minusta se oli selkeästi I-16. Siinä kun oli kyseiselle mallille hyvin tunnistettava leveä nokka. Käsittääkseni muuten Talvisodassa ei ollut tietokoneanimaatiota vaan ne lentokoneet olivat pienoismalleja.

Historix: Kiitos lisäyksestä. Tikkakosken ilmailumuseossa on näytillä entisöimätön Brewster mutta se on käsittääkseni vain lainassa:

https://ilmavoimamuseo.fi/app/uploads/2016/01/brewster-1.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Meilläkin lastenhuoneen katossa roikkui nuppineulojen ja lankojen varassa pommittajia ja hävittäjiä. Isoveljieni rakentamia. Itselläni eivät mielenkiinto ja sinnikkyys touhuun riittäneet. Yhden taistelulaivan kokosin veljien opastuksella, kun he kokosivat omiaan vieressä. Kuusivuotiaan luomus sai veljiltä arvion: hienosti vaurioitunut taistelussa.

QroquiusKad kirjoitti...

Leveän nokan muistan itsekin.
Kharkivin mallinumerointikin oli R-10 eikä P-10;
örkkien omituiset aakkoset sotkivat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Minulla niitä pienoismalleja oli parhaimmillaan jotain kuusikymmentä kappaletta. Lentokoneita kaikki, poislukien yksi laiva eli brittiläinen taistelulaiva HMS Nelson.

Qroquius Kad: Joo, ei minullakaan tuo venäjän kieli ole oikein hallussa. Osaan joitain sotilaallisia termejä ja sitten paljon kirosanoja.

Anonyymi kirjoitti...

Aiheesta B-25 lentäjät australiassa luin joskus ammoin kirjan. Siinä selitettiin miten huono idea oli lentää neljässä kilometrissä. raskas, keskiraskas ja keskikevytkin IT yltää mutta pommit ei osu lähellekän kohdetta. Zerot vainoaa myös.
Kokeilivat myös kilometrin korkeudesta pommitusta. konekiväärit ja kivääritkin ylsivät koneita rikkomaan, ekä osumatarkkuus ollut vieläkään kummoinen. Alempaa ei voi pommittaa, omien pommien sirpaleet alkaa haitata. Ja ne zerot on edelleen riesana.
Joku sai idean ja koneita paikkaaman kyllästyneet mekaanikot lähtivät hankkimaan osia, konekivääreitä koneenradoista, jostain tarttui 75mm haupitsikin mukaan. Ja loppu on historiaa, koneet ilmestyivät japanilaisten niskaan matalalla ja lujaa. Ampuivat kaiken rikki, 8000 - 12 000 laukausta minuutissa .50 kuulaa rikkoo vaikka mitä. Rahtilaivan tai hävittäjän kylkilevy ei suojaa ja menee höyrykattilatkin ja dieselmoottorit rikki samalla. Ja 75mm tykki - se on sen laivan konehuone entinen. Jos zeroja oli paikalla, niistä toki oli riesaa mutta ne eivät ehtineet saada kentälle hälytystä - kas kun ne pommarit tuli matalalla ja kovaa. Ja häipyi samantien.

Sittemmin ottivat jenkit käyttöön parafrag-pommeja. Siis laskuvarjolla hidastettuja pikkupommeja, kone ehti pois sirpaleiden tieltä kun pommi leijui alas. Isoihin pommeihin laitettiin hidastus sytyttimeen.

Kyllä ihminen on sitten kekseliäs kun pitää saada toinen hengiltä.

Pyssymies

KLS kirjoitti...

Kirjoitit: "Pikku-Ykähän oli silloin 1970-luvulla kovasti kiinnostunut kaikenlaisista lentokoneista."

Nähtävästi kuitenkin etupäässä sotakoneista, sillä tuosta eteenpäinhän kirjoituksessasi käsiteltiin lähes yksinomaan niitä.
Vai kiinnostivatko siviilikoneetkin, esimerkiksi tavalliset matkustajakoneet, joita niitäkin oli jo silloin paljon käytössä?
Tulitko joskus matkustaneeksikin lentokoneella?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja KLS:lle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Kiitos lisäyksestä. Tuossa oli jo sitä rynnäkkökoneajattelua. Ja joo, ihminen on ikävän kekseliäs tappamaan toisiaan.

KLS: Joo, etupäässä sotakoneista. Kun tuli luettua sitä Korkeajännitystäkin. Lentomatkustuskokemus pikkupoikana rajoittui yhteen DC-9 lentoon vuonna 1975. Sain muuten käydä ohjaamossa. Nykyisinhän semmoinen ei taida olla mahdollista.

Trilisser kirjoitti...

Ykän kirjoitus on pääasiassa hyvä, mutta yhden kommentoijan kommentit ovat niin mutkat suoraksi vetäviä, että verisuonet ratkeaa päässä. Riittäköön nyt tässä vaiheessa se, että Pierre Clostermannin kirjoja lähteenä käyttävät ovat kuin Iiris Suomelan kannattajat. Tai mistä B-25 ampuu "12000 laukausta minuutissa"? Kun eteenpäin ampui kiinteästi maksimissaan 12 konekivääriä (rynnäköidessä torniaseilla ei osu mihinkään) ja tulinopeus luokkaa 750 laukausta/minuutti, niin ei saa 12 000 laukausta mitenkään. Samoin pakokaasua ohjaamossa oli monessakin koneessa, mm. Buffalossa. Ja kaliberimerkinnöissä mittayksikköä ennen on välilyönti, siis po. 75 mm, ei 75mm.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Trilisser. Ole ystävällinen äläkä katkaise verisuoniasi tällaisen asian takia. Tämä on hyvin pieni osa elämää ja tästä lienee aika turha vetäistä poroja nokkaan. Voit esittää kommenttisi muutenkin. Olen sanonut tämän ennenkin. Ja tuo kaliiberihomma menee jo aika totaaliseksi pilkun nussimiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ykältä jäi listalta pois FW 190 F ja G. Malli syrjäytti Stukan useimmissa maataisteluyksiköissä sodan lopulla ja oli erittäin menestyksekäs ja kykenevä siihen hommaan. Maataistelikone on käsitteenä hieman erikoinen koska kaikki osapuolet käyttivät hävittäjiään siihen hommaan, joko erillisinä versioina tai ihan vaan hävittäjäkoneita.

Hawker Hurricane oli auttamattomasti vanhentunut länsi-euroopassa jo 1941 kesällä mutta löysi uuden elämän maataistelutehtävissä Afrikassa ja kaukoidässä. Siitä tehtiin myös versio Mk IID joka varusteltiin 40 mm tykeillä panssaritorjuntaan.

Maininnan ansaitsee myös Curtiss P-40. Sitä käytettiin laajalti lähitukitehtävissä oikeastaan kaikilla rintamilla sodan loppuun saakka ja oli pahin piikki lihassa Rommelin huoltokolonnille heti Hitlerin jälkeen. Kittybomberit kokivat kyllä myös raskaat tappiot Afrikassa.

Ymmärrän toki että kaikkia ei voi laittaa tuohon listaan, muutenhan siitä tulisi loputtoman pitkä.

-Jussi-

Anonyymi kirjoitti...

Henschel Hs 129:n yksi versio oli aseistettu,en muista oliko panssarinyrkeillä vai kauhuilla, mutta alas ampuvilla sellaisilla. Ne oli viritetty koneen perään ja laukesivat magneettisella herätteellä. Siis kone lensi tankin yli ja sitten paukkui, joku niistä onteloamuksista osui. Joka lennolla yksi tuhottu tankki.

Trilisserin juttuja uskova on kuin ano turtiaista fanittava. Tuosta häkäjutusta ja happinaamarin käytön tarpeesta on muissakin lähteissä ollut tietoa. Mistä lähteestä on puolen tuuman kevytpiippuiselle konekiväärillä tulinopeus 750 laukausta minuutissa? Jopen kirjasta? Raskaspiipuinen, jalkaväkiversio voi olla semmoinen, 650 / min on kumminkin oikeampi arvo nurmiporien aseelle. Lentokonease on kevytpiippuinen ja sen tulinopeus on 1000 - 1200 laukausta minuutissa. 12*1000 on muuten 12 000, laske ite.

Lentokonease on kevytpiippuinen koska se piippu on ilmavirrassa, siis jäähtyy paremmin kuin nurmiporien pyssy. Noin yleensä ei lentokoneaseen patruunoita ei lisätä tulitoiminnan aikana, nurmiporat voivat ottaa toisenkin lootan käyttöön ja tulitoiminta kestää muutenkin kauemmin, maalit on hidasliikkeisimpiä. Siksi piippu on raskaampi, sen pitää kestää kauemmin lämmetä. Browningin konekiväärin piippu ei ole pikavaihdettava*, sen vaihdon yhteydessä pitää mm. säätää sulkuväli. Rekyylitoiminen ase on semmoinen, että tulinopeus riippuu liikkuvien osien massasta ja lentokoneaseessa suuri tulinopeus on hyödyksi.

Ja vielä, mikä saa trilisserin uskomaan olevansa Pierre Clostermannia etevämpi ilmasodan asiantuntija? Joppe Karhusen trilisser on jo aiemmin jättänyt kauas taakseen. Mitä sotakoneita muuten olet lentänyt, montako pudotusta on tililläsi?

Olen noin kymmenen vanhasta suunnilleen 35 vuotiaaksi lukenut vähintään yhden kirjan päivässä. Oikeasti, olen hyvin nopea lukija, 350 - 750 sanaa minuutissa suomea ja sama vauhti englannissa. Saksaa ja ruotsia hitaammin. Kaikenlaisia kirjoja, romaaneja, tietokirjoja mm. kaikki tuppukylän kirjaston ilmailukirjat ja aseopukset. Ja aika ison osan maakuntakirjastonkin aseopuksista. Sittemmin on tullut USA:n ja UK:n ja BRD:n tarjonta tullut tutuksi, kirjojen ja lehtien tarjonta. En muista niiden kaikkien nimiä tai osaa antaa lähdeviitteitä joka juttuun.

*Piipun voi ja saa vaihtaa muukin kuin aseseppä, mutta se on hitaampi ja monivaiheisempi temppu kuin vaikka MG42:n piipun vaihto. Ian on esittänyt Forgotten Weaponsilla sen vaihdon ja sulkuvälin säädön.


Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jussille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Jussi: Joo, kyllä nuo koneet ansaitsevat maininnan. Jäivät vaan pois kun ne olivat alun perin hävittäjiä.

Pyssymies: Kiitos taas lisäyksistä. Ja ikävää, että tällaisten takia vedetään poroja nokkaan. Trilisser ottaa nämä jutut vähän liian vakavasti.

Anonyymi kirjoitti...

Pieni hajahuomio
"Qroquius Kad kirjoitti...
Leveän nokan muistan itsekin.
Kharkivin mallinumerointikin oli R-10 eikä P-10;
örkkien omituiset aakkoset sotkivat."
- QK tarkoitti kyrillisiä kirjaimia, eikös myös Ukrainassa käytetä niitä ..
(ajattelin vain jos Venäläiset on örkkejä, niin onko myös ukrainalaiset kanssa sitten
örkit örkkien kimpussa?) - minusta tavallinen Venäläinen ole sen enämpää örkki kuin Ukrainalainenkaan, jotenki tökkii tuo nimitys vain ..

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Käsittääkseni ukrainalaiset alkoivat kutsua venäläisiä örkeiksi vasta kun ne hyökkäsivät. Ja jos kansa tappelee olemassaolonsa puolesta niin kovasti kuin ukrainalaiset niin on ihan turha miettiä jotain örkkiretoriikkaa.