lauantai 3. kesäkuuta 2023

KÄPPÄUKOT, VIHERTOTALITARISMI JA VIRASTOPOLIITIKOT

Kaksi standardirumaa™ käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis olivat ajelemassa punaisella Nissanin avolavapakulla Lällävedeltä kohti Huitsinnevadaa. Heillä oli kyydissä mukava määrä Lälläveden Läski & Leivonnaisen heidän Taemman Hyijärven saaliistaan purkittamaa sätkärapusäilykettä. Tie oli varsin hyvässä kunnossa joten Lälläveden rantoja ajeli mielellään. Kuskin paikalla suhaava Ykä tuumaili Lötjöselle:

- Tiedäkkös, minulla on viime aikoina pyörinyt mielessä se vanha Lapinlahden Lintujen kappale jossa laulettiin että miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä. Kas kun Suomessahan on olemassa täysin tietoinen sanaharha. Sanaharha, jota hoetaan jostain, joka on jo saavutettu ja ylitettykin mutta jota silti koko ajan hoetaan että saadaan ihmisiä ja talouselämää kiusattua sen kiusaamisen vuoksi.

- Jaa sinä meinaat sitä hiilineutraaliutta? Hjuu, mitenkäs se on määritelty, ootas kumä muistelen… joo, Hiilineutraaliudella tarkoitetaan tilannetta, jossa toiminta ei muuta ilmakehän hiilipitoisuutta, toisin sanoen toiminnan nettohiilijalanjälki on nolla. Hiilineutraali yhteiskunta tuottaa ilmakehään vain sen verran hiilipäästöjä kuin se pystyy sitomaan niitä ilmakehästä.”. Ja mitenkäs se tilanne Suomessa olikaan?

- No helevata, Suomi ei ole hiilineutraali, vaan Suomi on hiilinegatiivinen. Mutta mitä ilmastohysteerikot pyrkivät koko ajan saavuttamaan?

- Hähhää, no sen hiilineutraalisuuden. Tai niin ne väittävät. Eli ymmärrän tuon tarkoituksellisen sanaharhan täysin. Kun eihän kyse ole pyrkimyksestä hiilineutraalisuuteen. Se on vain kiertoilmaisu sille että pyritään vihreään totalitarismiin. Joka määrää yhteiskunnan joka ainoan alueen toiminnan. Ja siinä samalla tietysti ruokkii vihervasemmistolaisen aina nälkäistä egoa. Egoa, joka nauttii siitä, kun voi työntää kärsänsä toisten ihmisten asioihin.

- Joo, ihmisten, jotka elättävät nuo vihervasemmistolaiset. Eiköhän heitetä tuolle levikkeelle ja vedetään voimasavukkeet?

Käppäukot panivat ajotauollaan voimasavuke Bostonit palamaan ja siinä röyhyytellessään Lötjönen tuumi samalla partaansa raapien:

- Tuo, mitä puhuttiin on tietysti itsestään selvää. Mutta se pistää ihmettelemään että utopistipuolueita eli vasureita, vihreitä ja osaa demareita lukuunottamatta on Järjestelmäpuolueessa myös ihan tolkullisiakin ihmisiä jotka tajuavat oikein hyvin mihin katastrofiin se aina lisääntyvä vihertotalitarismi tai tarkemmin sanoen feministinen vihertotalitarismi johtaa. Mutta ne ovat asiasta suuttomia sanattomia. Eivät edes totea että ei sellaista voi eikä kannata tavoitella joka on saavutettu ja ylitetty. Sillä saadaan vain tuhoa aikaiseksi. Yksi selitys siihen on varmasti median joukkorääkymisen pelko.

Ykä otti henkoset myös ja vastasi:

- On varmaankin. Mutta toistakin syytä olen miettinyt. Kun Suomen polittiikka jo aikaa sitten muuttui ammattimaisten broilerien tekemäksi niin siinä samalla sekoitettiin politiikka ja virasto. Lähes kaikki nykyiset poliitikot ovat virastopolitiikkoja.

- Tuo muuten on totta. Ne eivät edes hahmota että politiikka on nimenomaan keino asioitten muuttamiseen. Niitten ajattelukannassa se on vain ylemmältä tulevien määräysten toteuttamista ja samalla niihin sokeasti uskomista. Niin kuin virastotyöntekijän kuuluukin ajatella. Kaikki muu on mahdotonta ja vastenmielistä.

- Jep. Kun ei ole omaa ajattelua niin se ylempää tuleva määräys muuttuu sellaiseksi. Omaksi ajatteluksi. Johon uskotaan. Suomalaisille rivipoliitikoille sitä edustaa heidän puolueidensa johdossa olevien härskimpien yksilöiden määräykset. Ja niille härskimmille yksilöille puolestaan EU:sta tulevat määräykset. Niille kaikille tämä nykyinen poliittinen systeemimme sopii. Ei tarvitse ajatella itse. Toiset ajattelevat puolestasi. Ja siksi jopa se feministinen vihertotalitarismi voi toteutua.

- Niin kuin on hyvin pitkälle toteutunut. Ja ne, jotka pyrkivät muuttamaan systeemiä eli ajattelemaan omilla aivoillaan tulkitaan vähintään populisteiksi ja jopa äärioikeistolaisiksi. Vaan eiköhän jatketa matkaa, panna äärioikeistolainen sauna lämpiämään ja lyödään kiukaalle äärioikeistolainen laardilenkki?

- Ja saunatauolla sakuskaksi tietysti äärioikeistolaista sätkärapusäilykettä.

Kaksi äärioikeistolaiseksi tulkittua käppäukkoa nousi autoon ja jatkoi matkaansa. Maassa, jossa oma ajattelu pyrittiin kovasti kieltämään. Ainakin ääneen ajattelu. Maassa, jossa totalitarismiin pyrkiminen oli hiilineutraaliuteen pyrkimistä ja kehitysmaalaisten elätettäväksi hankkiminen työhön johtavaa maahanmuuttoa. Newspeakin maassa jossa paskan sai selitettyä kullaksi.


38 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ykä. Tiivistä sanomaa. Käppäukko täälläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tuli taas se villakoiran ydin: "Ei tarvitse ajatella itse. Toiset ajattelevat puolestasi." Moni muukin asia toimii nyky-Suomessa näin. Töihin ei tarvitse mennä. Toiset tekevät sen puolestasi. Laskuja ei tarvitse maksaa, Kela tekee sen puolestasi. Ruokakauppaan ei tarvitse mennä. Se tuodaan ovellesi. Eipä ole ihme, ettei laiskempien tarvitse enää ajatellakaan. Kaikki on valmiiksi pureskeltu ja liian monelle se riittää. Ilmeisesti itse olen sitten ja mitä suuremmalla syyllä käppäakka.

Rouva Ano

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Jos nyt ois(in) uskovainen, niin vois täydellä syyllä sanoa, että kaikki mailmanlopun enteet ovat ilmassa. Kas muuten kummaa, kun suomen likkapäättäjät eivät halua (tai ainakaan sano) ensimmäisinä edistää mailmanloppua, hähhää. Siinähän sitä egoa ruokittais...

Nils. Aslak kirjoitti...

Viime viikolla uutisoitiin siitä, kuinka Suomeen on tulossa jättimäiset "vihreän talouden" investoinnit. 70 miljardia, josta kuitenkin yli 40 miljardia oli merituulivoimaa Pohjanlahdella. Missä ei talvella koskaan tuule pakkasen takia.

Nyt on paljastunut, että maailman suurin merituulivoimala Norjassa ei kannata, vaikka siellä nyt sentään tuulee. Norjalla sentään on yli 1. 000 miljardia öljyrahastoissa, mutta kun Suomi pistää viiemisetkin siemenperunat ja paljon velkaa noihin projekteihin.

https://www.energinyheter.se/20220117/25640/ny-studie-avslojar-varldens-storsta-havsbaserade-vindkraftspark-ar-olonsam

KKi kirjoitti...

No koko piperryshän on Neuvostoliiton kosto läntiselle kapitalismille. Hyvin tuntuu onnistuvan. Kommunismi tuntuu vievän voiton, hiukan eri kuosisissa kuteissa vain.

Jännästi kaikki tämä hipsteröinti pöljyys on länsimainen ilmiö. Ilmeisesti meillä täällä on ollut liian kauan, liian hyvin asiat. Eipä taida vaikka itäeuroopan kaalimaissa juurikan homot hipsteröidä eikä gretat lakkoilla. Siellä kun porukka vielä muistaa mitä kurjuus on. EU:stakin ottavat edut irti. Ei taida kauheasti ns. arvot kiinnostaa. Raha-avustukset kyllä kiinnostaa.

Niin, kun koko piperryshän taisi saada alkunsa Neuvostoliiton operaationa länttä vastaan. Taisi olla BRD:ssä. Ei ehtinyt NL:n aikana, vaan operaatio ei pysähtynyt kun oli vauhtii päässyt.
Hyvinhän tuo on toiminut, saanut nyt jo länsimaat melkoisen munattomiksi.

Strix Senex kirjoitti...

Se on kuulkaa käppäukot niin, että meillä on nyt uusi uskonto. Se vanha kristinusko joutaa mennä ja nyt pidetään huoli siitä, että sitä ei julkisesti esitellä eikä mainosteta. Tässä uudessa uskonnossa sanotaan, että te olette ilmastosyntisiä ettekä te tästä perisynnistä voi mitään tekoja tekemällä ja lukuja luettelemalla vapautua. Vaikka te luvuilla näyttäisitte kaiken ylimääräisen hiilidioksdidin ilmasta imevänne, ei se teitä synnistä pelasta. Sen synnin takia teidän on tuotava tänne elätettäväksi suuri joukko neekereitä Afrikasta ja pidettävä visusti huoli siitä, että heitä ei neekereiksi kutsuta. Sen synnin takia teidän on asetuttava asumaan pieneen kopperoon suuressa kivitalossa korkeiden kiviseinien keskellä. Sen synnin takia teidän on luovuttava autosta ja matkustamisesta ja kuljettava vain sellaisia matkoja, jotka kävellen tai polkupyörällä kykenette tekemään. Sen synnin takia teidän on luovuttava lihan syönnistä ja syötävä vain nauriita ja ruohoja. Sen synnin takia teidän on maksettava suuria kolehteja, jotta piispattarenne voisivat kartanoissaan asua ja ympäri maailmaa lennellä omissa ylellisissä kokouksissaan. Siitä synnistä teidät vapahtaa vain se armo, jonka saatte jos liitytte oikeaan uskoon ja ryhdytte sateenkaarilippua heiluttelemaan. Ja sitten te saattekin tehdä ihan mitä lystäätte, kun vain jaksatte jatkaa sitä lipun heiluttelua.

Anonyymi kirjoitti...

Helppoahan se hiilineutraali on saavuttaa vaikka jo 2025! Vajaa 2 vuotta olisi aikaa poistaa autoista katalysaattorit, urea kusiputterit ja muut härpäkkeet kivihiili voimalat täysteholle jne... Sitten sitä CO2 tulisi/häviäisi samaa tahtia!

Anonyymi kirjoitti...

Sitä mieltä olen, että kuten aikaisemmin kommentoin, että ps meni ns ansaan. Politiikka on likaista peliä. Kokoomus oli ovela, että jätti vaikeat kysymykset viimeiseksi. Rkp:n kyydittäessä. Minusta purran olisi heti pitänyt vaatia ne vaikeat kysymykset pöytään. Ja sen jälkeen marssia pois. Nythän on tullut käsitys, mihin rkp jne ovat pyrkineet. Aloite on niillä. Todella huonoa tilanne tajua.

Anonyymi kirjoitti...

Taloja ei sovi rakentaa betonista, ei vaan ne pitää rakentaa risuista ja savesta ja lehmänpaskasta. Muuten tulee ilmastonmuutos, heinäsirkkoja ja ruttoa.

Tuulimyllyjen jalusta pitää rakentaa betonista. Eihän ne muuten pysy pystyssä. Eikä näiden jalustojen purkamiseen sovi varautua mitenkään, ei ainakaan vaatimalla rakentajia niihin rahaa varaamaan.

Mutta ei hätää - onhan meillä sentään kompostitarkastajia palkattuna.

Oikeasti.


Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Terho Hämeenkorvelle, Nils. Aslakille, KKi:lle, Strix Senexille, Ano2:lle, Ano3:lle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Minä kirjoitan jatkossakin juuri niin kuin hyväksi näen.

Rouva Ano: Tuo ajattelemattomuus on täysin totta ja varsinkin julkisella sektorilla se korostuu.

Terho: Ei ehkä maailmanloppua mutta Suomi-nimisen valtakunnan loppua kumminkin.

Nils. Aslak: Eli sekä toivioenergiaa että toivioinvestointeja.

KKi: Aikanaanhan KGB aloitti sen masinoinnin mutta jatko on onnistunut ihan omien idioottien voimalla.

Strix Senex: Tiivistit muuten nämä uususkonnolliset ajat erinomaisesti.

Ano2: Totta joo, ja siinähän toimittaisiin asian eteen kirjaimellisesti.

Ano3: Odotetaan vielä että mikä se lopputulos on. Nythän on lähinnä spekulointia. Tosin ei PS:n tosiaankaan tule mennä hallitukseen hinnalla millä hyvänsä.

Pyssymies: Täysin totta. Yhden vispilän jalustaanhan menee satoja kuutioita betonia.

Joppos123 kirjoitti...

Jumangekka. Tuossahan olisi läpeensä kyyniselle eläkesoltulle oiva virka, " kompostintarkastaja". Tarkastaisin niin maan perkeleesti ja yksikään ei kerralla menisi läpi.
Aina olisi jokin kulma väärin tai haju arveluttava.
Miten noihin hommiin pääsee?
Joppos 123, edelleen kärvistelee täällä Kyproksella.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta hiilineutraliudesta en tiedä, en niin vihreästä siirtymästä, humbuugia molemmat. Yhden kaverin olen huomannut joka puhuu ja myös tekee jotain järkevää. Mika Anttonen, St1 omistaja. Poliitikot ovat ulkona asioista kuin lumiukko. Ovat ymmärtävinään että, suomalaisia kun verotetaan oikein helvetisti ja rahat annetaan "sijoittajille" jotka lupaavat vihreää siirtymää niin meille koittaa onnenpäivät ja mannaa rupeaa satamaan taivaasta kaikille. Uskoo ken tahtoo, minä en. Rahat menevät hevonvittuun ja kansat köyhtyvät. Poliitikkoja viehättää enemmän WEF ja valkoinen leipä itelle loppuiäksi. Kansasta viis.

QroquiusKad kirjoitti...

Mahtoiko tuo aloittajakäppäukko tarkoittaa, että sanomaa pitäisi tiivistää vai että sanoma on tiivistä?
Oli kumpi oli, mutta kannattaa käyttää vähän enemmän sanoja kuin kaksi kappaletta, jos haluaa tulla ymmärretyksi.

Asian kääntöpuoli on bloggauksessa mainittu sanaharha, joka on mitäs muuta kuin Orwellin oseanialaista nyyspiikkiä:
puhutaan paljon mutta sanotaan vähän ja asioille annetaan ikiomia merkityksiä.
Se taas on tullut Suomen eliitin käyttöön YYA-orjuuden aikana Moskovijasta, jossa kaikki asiat ilmaistaan edelleen kyseisellä kielellä.

Niinpä sekä kotimaisen että ryssäläisen kuin myös bryssäläisen eliitin viestintää on helpohko seurata, kun kääntää kaiken päinvastaiseksi.

QroquiusKad kirjoitti...

Kompostitarkastajat toimivat kuntien jätelautakuntien alaisuudessa, joten varmaan virkaan halutessaan on otettava yhteyttä asuinkuntansa asianomaiseen viranomaiseen.
Voisinpa olettaa, että koska kyseessä on Vihreä Siirtymä ja Maailman Pelastaminen, he haluavatkin tarkastajaksi sellaisen, jolla on asennetta!

Virkaa hakiessa on suotavaa murista Tapsa Rrautavaarran äänellä:
"Olen majurri evp., ja aion virrassani tarrkastaa ankarrrammin kuin kukaan koskaan!"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: En osaa sanoa kuinka niihin hommiin pääsee mutta jonkinlaista kompostirekisteriäkin ollaan suunnittelemassa. Kai sekin muutaman virkakyöstin työllistää.

Ano: Joitain Anttosen juttuja olen lukenut ja ihan asiaa oli. Ja olisko niin että termi kansanedustaja pitäisi muuttaa suurimmalta osalta puoluekoneiston edustajaksi?

Qroquius Kad: Jaa-a, nyt kun totesit tuon niin en ole ihan varma itsekään. Mutta minulla on tapana kirjoittaa suht laajalti. Newspeak menee Suomessa juuri niin kuin sanoit. Ja Orwell saattaisi todeta tähän että hitto vie, minä kirjoitin sen varoitukseksi. En toimintamanuaaliksi. Ja kiitos osuvasta kompostilisäyksestä. ”Ja tarkistustapani tulette tuntemaan!”.

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoin nyt varovaisesti sen, että taloon muutti vuosi sitten ukrainalaisia naisia. Itse kun olen leski. Onko se nyt ihan korrektia mennä pyytämään heitä esim viettämään iltaa vaikka tanssien. Mitä olette mieltä?

QroquiusKad kirjoitti...

Miksipä ei voisi olla korrektia mennä pyytämään uusia naapureitaan tutustumaan.
Ja mikäpä siinä, etteikö vallan illanviettoon.
Mahdollisen tanssimishaluisuudenkin etukäteen selvittäminen on toki suotavaa.

Mikäli ukrainattaret ovat kovinkin samanmielisiä, ei liene paheksuttavaa etteikö heitä voisi pyytää riittävän usean illanvieton jälkeen viettämään vaikkapa yötä yhdessä.
Näin pitkälle edettyä voi toki jo tiedustella mahdollisen seurustelusuhteen aloittamista.
Tällaisen toteuduttua voi joskus tulla jopa mahdollisuus kosia.

Tähän kohtaan lienee paikallaan varoitus, että ukrainattaret lienevät pääsääntoisesti vallitsevan heteroseksuaalisen valtavirran kannattajia!
Ellei itse ole, on harkittava liikkeensä varsin tarkoin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Jos kyseiset naiset ovat vapaita niin mikä ettei. Jos eivät ja heidän miehensä ovat rintamalla niin ehdottomasti ei. Ja noin yleensä totean että tämä blogi ei ole erikoistunut tuollaisiin kysymyksiin niin notta ei noita jatkossa sitten enempää.

Anonyymi kirjoitti...

Osmo Soininvaara pauhaa päivän iltaroskassa kuinka maalaiset elävät kaupunkilaisten rahoilla...


Voi vee!


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Jep. Jätkä ei tajua että jos firman pääkonttori on Helsingissä niin se toiminta on ihan jossain muualla. Ja sieltä muualta se veroraha kertyy. Luulisi tuon ikäisen jätkän jo sen oppineen.

Linkki uutiseen:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f275c8f0-b212-45c7-8b92-8b9c0ce4060d

Ja jäiköhän jätkältä tietoisesti huomioimatta muutama muu verotusta nostava tekijä?

Ekku kirjoitti...

Ei kannata hätäillä. Kun ne kohta saa voimaan jonkun direktiivin saunojen kiukaille, niin sitten tarvitaan saunatarkastajia tutkimaan ihmisten kesämökkien saunoja.
Siinä kokemus aseellisista konflikteista tulee tarpeeseen, kun epäilen vahvasti, että monella menee kuppi nurin, kun eu-virkamies työntää kärsänsä sinne saunalle:)

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä milloin Osmo Soininvaara on seonnut, mutta hänen käsityksensä kaupunkikeskeisyydestä on valitettavan yleinen. Hän(kin) on saanut veronmaksajilta kaiken ja tuskin koskaan maksanut äyriäkään veroa. Nyt Soininvaara on vaara meille maksajille.

Osmo kirjoitti tuon älynväläyksensä Talouselämän vieraskynä palstoille ja sieltä sen lainasi Iltalehteen toinen yhtä viisas Kreetan Karvala. Karvalahan voisi keskittyä myymään Iltalehteä pelkästään Helsinkiin. Siellä uskotaan paremmin.

Maakunnat maksavat Helsingin ylläpidon, mutta jos sen sanoo ääneen on helsinkivihamielinen. Helsingissä ei ole juuri mitään tuotantoa eikä näinollen tuotannon jalostusarvoakaan. Sitä on maakunnissa. Karkeasti Helsingin asukkaat voi jakaa kolmeen ryhmään. Valtion töissä olevat, kaupungin töissä olevat ja se viimeinen kolmannes palvelee noita edellisiä. Lisäksi siellä tuetaan varmaan eniten työhön johtavaa maahanmuuttoa. Mihin työhön, ei taida olla mietittynä. Ja onhan siellä monen firman konttorit joiden tulos tulee maakunnista. Raha vain kierrätetään Helsingin kautta.

Tullin tilastoja joskus katselin ja maakuntien ulkomaankauppa oli positiivinen mutta Uudenmaan pk-yritykset saivat senkin reilusti persielleen. Lienevät ulkomailta krääsää tuovia tukkureita, en tarkemmin katellut. Tilanne voi olla sama vieläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Rajat auki. Kaivokset kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten Helsingissä oli kyllä paljonkin teollisuutta, osa siitä jopa vientiteollisuutta. Oli Nokian kaapelitehdas, VR:n Pasilan konepaja, Arabia, Kone ja Silta, Sinebrychoff, Töölön sokeritehdas ja ties mitä muuta. Sellu- ja paperiteollisuus vain puuttui, sahoja ja huonekalutehtaitakin kyllä oli. Mutta nyt suurin osa on Helsingin tehtaista on siirtynyt ellei peräti häädetty muualle tai lopetettu. Jäljellä ei ole enää paljonkaan muuta kuin entinen Wärtsilän, nykyinen Helsinki Shipyard Oy:n telakka. Ja sekin ainakin alueeltaan kovasti supistuneena. Muualla kaupungissa vain muuhun käyttöön siirrettyjen rakennusten nimet kuten Kaapelitehdas enää muistuttavat entisestä.

Gottihan Se kirjoitti...

Noista saunojen kiukaista sen verran, että esimerkiksi Irlannissa ei ole saanut minkäänlaisia tulisijoja rakentaa uusiin taloihin vuodesta 2014 lähtien, koska vihreäsiirtymä tai mikä sen nimi just tällä hetkellä on. Myöskään öljylämmitys ei ole mahdollista uusille taloille enää, maakaasulämmityksen vuoro on 2025. Kuulostaa siltä että Suomessahan ollaan vähän jälkijunassa kansalaisten kurjuuttamisessa näissä asioissa! Tosin tietäen meidän virkamiehet, ne tulee lukemaan tämän kommentin ja sanovat että "haaste vastaan otettu! Me kielletään kaikki kaikilta!".

Ja vieläkö se Osmo soittaa suuta siellä päin? Luulin että se ois nyt eläkepäiviään hiljaa jossain kalliossa viettämässä. Se tyyppi ei kyllä elämässään koskaan mitään järkevää ole suustaan päästänyt... Osmo sanoo: "yksi selitys Suomen korkeaan verotukseen ja mataliin reaalituloihin on se, että maalla asuvia tuetaan niin paljon." Niin... Oisikohan se oikea syy noihin reaalitulojen pienuuteen tuo korkea verous, kuten Lafferin käyrä osoittaisi ja älyttömät direktiivit, lupa-asiat jne. Minkä takia työ ei ole kannattavaa työnantajalle tai työntekijälle? On se sentään ymmärtänyt että Suomessa on korkea verotus, joten ihmeitä tapahtuu!

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin tuotannosta hiukan. On sitä täällä esim hammaslääkäri laitteita valmistetaan (Planmeca) ja monta muutakin. Enin osa tuotantoteollisuudesta on kuitenkin juuri hiukan helsingin rajan ulkopuolella Vantaalla ja Espoossa. Totta kuitenkin on että niin helsingistä kuin muualtakin suomesta on määrätietoisesti ajettu alas kaikenlainen duunareita elättävä tuotantoteollisuus ja keskitytty lähinnä tyhjänpaskan hiertämiseen.

Sen sijaan voisimme pohtia että missä vaiheessa se globalisaatio loppuu. Voisin veikata että melko näillä näppäimillä. Väestokehitys kaikissa ns kehittyneissä maissa ja suuressa osassa muitakin on sen verta surullista luettavaa. Ei ole lapsia tarpeeksi jolloin ei ole enää kohta työikäisiä aikuisia ja kun ei ole enää aikuisia niin ei ole ketään joka ostaisi niitä tuotteita joita teollisuudet tuottavat ja rahtaavat maailman ääriin. Sama käy palveluille jos ei ole duunareita haalareissaan ja pukuherroja toimistoissaan niin ei hampurilais ravintolan ovi tai parturin ovikaan käy. Eli ei ole ihmisiä ostamaan niitä palveluita.
Esim alueella jossa asun oli vielä 20v sitten 9 kapakkaa ja nyt on 6 ja mikäkö on muuttunut. Kapakoihin kun menee huomaa ettei siellä ole enää yhtään nuorta alle 30v asiakasta. Kuppilat alkavat muuttumaan geriatrisiksi. Näistä jäljellä olevista ainoasaan 2 on tehnyt minkäänlaista remonttia ja loput hiipuvat hissukseen pois.

T labrotta

klova kirjoitti...

Väestön tuleva kehitys on kaikkein metkittävin ja peruuttamattomin asia kaikella tapaa seuraavien 50 v kuluessa.

Esim Suomi, yli 75 v on 2040-luvulla joka kuudes ja tilanteellehan ei kotoperäisesti voida mitään, ikäluokat on tehty silloin kun ne on tehty. Kiinan väestö alkaa syöksymään kohti puoliintumistaan näihin aikoihin ja saksalaiset kuolevat sukupuuttoon….

Kannattaa muuten pitää itsensä kunnossa, jo ensi vuosikymmenellä vanhainkodit ovat paikkoja joissa ei nykyään saisi pitää edes tuotantoeläimiä. Tai sitten pitää alkaa kouluttamaan kaikki tulevat ikäluokat kokonaisuudessaan hoiva-alalle ja keksiä vielä kuinka kustannamme tuon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle, Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Gottihan Se:lle, labrotalle ja klovalle & kiitos kommenteistanne.

Ekku: Epäilemättä jotain tuollaista suunnitellaan. Onhan jostain Brysselin näkövinkkelistä saunominen muutenkin outoa ja turhaa. Pistää vaan miettimään että kuinkahan sähköttömään mökkiin saa sähkösaunan?

Ano1, Ano3, Gottihan Se & labrotta: Kaiken kaikkiaan hyviä huomioita. Soininvaaraahan muuten pidetään vihreitten älykkönä ja sehän kertoo vihreistä aika paljon.

Ano2: Siihen suuntaan ollaan kovasti menossa.

klova: Joka tapauksessa ratkaisu asiaan ei ole se, että tuodaan tänne kehitysmaalaisia pysyvälle elatukselle. Ja vanhainkodit ovat jo menossa ennustamaasi suuntaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Irlannissa tosiaan jo kielletty kaikki tulisijat ja vieläpä öljylämmityskin uusista taloista, ja ollaanko maakaasulämpökin kieltämässä?
Tämäkö siis ei kuitenkaan koske ennen vuotta 2014 rakennettuja taloja, vai onko tulisijat niistäkin jollakin aikavälillä poistettava tai ainakin niiden käyttö kielletään?
Millä Irlannissa sitten sen jälkeen talot lämmitetään?
Ovatko sähkölämmitys ja kaukolämpö ainoat sallitut vaihtoehdot?
Mutta kun kaukolämpökin yleensä ja usein sähkökin tuotetaan polttamalla jotakin.
Vai onko siellä kaikki sähkö tuotettava tuulivoimalla?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Minulta jäi äsken kommentoimatta tuo Irlannin asia mutta samoja kysymyksiä ihmettelen itsekin. Kas kun eihän maa sijaitse missään Välimerellä. Sinänsä polttopuuta siellä lienee kyllä huomattavasti vähemmän kuin meillä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kaikki taisi koskea vain Irlannin tasavaltaa, ei Pohjois-Irlantia. Niin että ehkäpä ratkaisuksi jää sähkön tuonti Pohjois-Irlannista, jossa kieltoja ei ole (ja jonne Brysselinkään valta ei enää Brexitin jälkeen ulotu). Ehkä siellä sähköä edelleen tuotetaan jopa hiilivoimalla.
Niin ei lakeja rikota. Eri asia on, että eihän tällainen voimaloiden siirto rajan toiselle puolelle hiukkaakaan vähennä CO2-päästöjä.

QroquiusKad kirjoitti...

Irlanti on energian nettotuoja:

vuonna 2013 tuonnin osuus oli 89 % ja seuraavana vuonna 85 %.
Tässä valossa on hieman outoa, että Irlanti haluaa vielä vaan rajoittaa varsin rajallisen oman energiansa käyttöä.
Luulisi nyt voineen jotain ymmärtää, mitä seuraa vieraan energian varaan ripustautumisesta, kun on saanut katsella Ryssän kaasuun itsensä hirttäneiden tuskailuja.

Joku voi luottaa vieraan apuun, mistä Ehrensvärd varoitti.
Ukrainan ja Moldovan sähköverkot synkronoitiin onnistuneesti Manner-Euroopan sähköverkon kanssa 16. maaliskuuta 2022.
Niinpä Ukraina ja Moldova voivat saada sähköä Ryssästä riippumatta.
Mutta samaan aikaan Bryssä estää niljakkasti Unkaria saamasta Pácsin ydinvoimalansa valmiiksi, pakottaen Unkarin pysymään Moskovordorin kuristusotteessa ja haukkuen Orbánia Putlerin huoraksi, vaikka touhun pääarkkitehti valtakunnangangsteri Söltsö on Putlerin huorien huora.

Uskomatonta valehtelua ja niljakasta kieroilua koko perkeleeen Bryssä täynnä.
Ryssän paska haisee kaikkialla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Jep, tuttu punkka muuten minullekin.

Ano2 & Qroquius Kad: Kiitos lisäyksistä.

Gottihan Se kirjoitti...

Kyllä, ei niinkään suoraan, mutta rakennusstandardit jotka tulivat voimaan 2014 tekivät oikeastaan mahdottomaksi pistää piippua taloihin. Kai joku voisi löytää jonkun porsaanreiän mitenkä sellaisen voisi uuteen taloon rakentaa, mutta tosielämässä aika vaikeaa se on.

Uusien talojen pitää olla ilmatiiviitä, joka tosin on tietysti loistava idea maassa jossa ilman kosteus on 110% hyvänä päivänä ja lämpötila menee yli kahdenkymmenen asteen ehkä 4-5 päivää vuodesta. Myöskin paikallisten rakentajien standardit on, miten tämän nyt sanoisi... Mielenkiintoiset, kun niitä ei ole ja talosta joutuu ainakin puoli miljoonaa euroa maksamaan, jos vähänkään kohtuullisella alueella haluaa asustella.

Tuo öljylämmitys kielto uusin taloihin tuli vasta vähän aikaa sitten voimaan. Tuo tuleva maakaasu kielto uusille taloille vuonna 2025 tulee oikeasti tuottamaan paljon ongelmia isoissa ja pienissä taajamissa, koska se on aikalailla se yleisin lämmitysmuoto ollut.

Tulisijat saa vielä olla taloissa jotka on rakennettu ennen 2014. Kuten myös öljy ja maakaasu lämmitys. En tiedä milloin ne yrittää saada noi kaikki pois vanhoista taloista. Eivät tietääkseni ole selkeitä päivämääriä ilmottaneet, mutta eiköhän ne ilmottele nekin kohta puoliin ja anna irlantilaiseen tyyliin kaksi vuotta aikaa kotitalouksille tehdä muutokset.

Vuonna 2019 Irlannissa 80% kotitalouksista käytti joko öljyä tai maakaasua lämmitysmuotona. Ilmalämpöpumpuilla ne yrittää korvata ne ja tietysti sähkö tuotetaan tuulivoimalla, koska "vihreäsiirtymä". Mikä voisi mennä pieleen, kun jo on ollut vaikeuksia sähkönsaannin ja hintojen suhteen?

Ja Irlannissa polteltiin enemmänkin kivihiiltä (joka on nyt kielletty) ja turvetta, jota ei ole vielä uskoltaneet ainakaan täysin kieltää, koska se on siellä vielä tärkeämpää kuin Suomessa. Ikimetsäthän Irlannista hakkasi Britit pois jokunen vuosisata sitten, koska jostakinhan niiden laivasto piti rakentaa ja ne ei koskaan kasvanut takaisin. Joten polttopuut on Irlannissa varsin kallista, mutta totta kai se on myös paljon käytettyä.

Tämä kaikki on kirjoitettu muistista, eli voi olla pieniä asia tai vuosi virheitä varsinkin koska niiden hallitus tykkää muuttaa lakien päivämääriä joka kahvitauolla. Mutta kokonaisuutena pitäisi antaa ihan hyvän ja todellisen kuvan tilanteesta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Gottihan Se ja kiitos lisäyksistä. Eipä näytä hyvältä siellä Irlannissakaan.

Gottihan Se kirjoitti...

Niin ja paikallinen hallitus ajattelee että, koska "vihreäsiirtymä" ja "ilmastonmuutos", pitää varmaankin tappaa noin 200,000 lypsylehmää seuraavan kolmen vuoden aikana ja maailma pelastuu... En tiedä mitä tähän voi oikein enää lisätä muuta kuin että, kotimaan korpi kutsuu entistä kovemmin...

https://www.irishmirror.ie/news/irish-news/department-agriculture-responds-says-report-30128058

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Gottihan Se. Samanlainen maa- ja varsinkin karjatalouden lahtaaminen on menossa ainakin myös Hollannissa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkialla länsimaissa sama kansalaisten tappolinja tuotanto- ja lemmikkieläimineen menossa. Onko kyseessä salaliitto(teoria) kun sopimus on jokaisen luettavissa YK:n sivustolta, ja tähän päättäjämme ovat meidät sitouttaneet?

Edelleenkään pääosa lampaista ei usko, että tuo kiva paimen koirineen laittaa heidät lihoiksi, enkä itse edes keksi millä laumaa enää herättää. Taitaa olla parasta vain huolehtia itsestään ja varautua tulevaa varten kaikin mahdollisin keinoin/tavoin...


-Tvälups-