Uusin vippakonsti asevelvollisuuden vastustamisessa on se hoksaus, että siinähän suomalaiset nuoret miehet ovat 6 - 12 kk poissa työelämästä ja tämähän on se korsi joka katkaisee kamelin taloudellisen selän.
Hotelli Yrjöperskeleen respassa ollaan kiistatta huolissaan siitä, että työelämä menettää täysin työkykyisen porukan työpanosta. Meillä päin ei tosin ajatella sitä, että varusmiespalvelu olisi siihen syynä, tämä tappio ollaan valmiita kestämään. Puolustusvoimathan ovat kuin vakuutus. Kallis maksaa, mutta hyvä tiukan paikan tullen olla olemassa.
Sen sijaan täällä respassa mättää se asia, että maassamme on tolkuton määrä ihmisiä, joitten työpanoksen yhteiskunta menettää, ja he nauttivat silti täyttä palkkaa. Eivät siis mitään työttömyyskorvausta.
Mitäs porukkaa tämä tämmöinen sitten on? Ehkä olisi helpointa määritellä asia luomalla jonkunlainen keskiarvotyyppi. Käytetään hänestä vaikka nimitystä esimerkkihenkilö x.
Kun esimerkkihenkilö x on kirjoittanut itsensä ylioppilaaksi, hän menee yliopistoon lukemaan jotain sopivan mukavaa yhteiskunnallista ainetta. Miespuolinen x tietysti käy sitä ennen joko varusmies- tai siviilipalveluksen.
Esimerkkihenkilö x käy sitten yliopistoa tommosen kuusi vuotta, jonka ajan hän on poissa työelämästä. Tavallaan tämä opiskeluaika on yhteiskunnan kannalta hänen tuottavinta aikaansa, sillä hän saattaa olla opiskelujen lomassa osa-aikahommissa esmes Hesburgerin kassalla. Mistä tietysti kaikki kunnia hänelle.
Opiskelujensa loppuvaiheessa hän väsää sitten gradutyön esimerkiksi aiheesta ”Vaikuttaako opiskelijaboksin paskahuussin hygieeninen tila opiskelijan tenttimenestykseen”. Hän väsää gradun kasaan hyväksyttyjä tutkimusmenetelmiä käyttäen, tekee tilastoja, päätelmiä ja yhteenvetoja ja lopulta toteaa, että eipä tuo hyysin puhtaus tenttimenestykseen vaikuta millään lailla. Gradu hyväksytään erinomaisin arvosanoin ja vastaleivottu maisteri lähtee maailmalle.
Maisterillehan täytyy löytyä töitäkin, ja koska hänen tutkintonsa ei oikeastaan valmenna ihmistä työtä varten, hänelle täytyy kehittää sopiva elinkeino. Saattaapa hän päätyä vaikka julkisrahoitteiseen pulaakiin, joka kehittää asioille uusia nimiä, vaikkei tarvita. Esim. tämä miestyövuoden muuttaminen henkilötyövuodeksi, päästötodistuksen muuttaminen päättötodistukseksi ja sairasloman muuttaminen sairauslomaksi. Saattaapa esimerkkihenkilö x olla parasta aikaa kehittämässä täsmäiskua kansallismielisiä ihmisiä vastaan valmistelemalla sanan ”homma” kriminalisoimista ja korvaamista sopivalla uuskielisellä sanalla kuten vaikkapa ”vähävaiheinen”, ”projektolaatio” tai ”menneskyhäinen”.
Saattapa esimerkkihenkilö x, jos sattuu olemaan oikeaa sukupuolta päätyä myös naistutkijaksi, joka keskittyy mm. heteromelankolian analyysiin, luonnon, maiseman ja sukupuolen esittämiseen ja aistimiseen, sukupuolen representaatioihin, ruumiin fenomenologiaan tai vaikkapa queer-teoriaan.
Vaihtoehtoja on monia. Esimerkkihenkilö x saattaa päätyä myös rasismin tutkijaksi, joka voi julkaista vaikkapa tutkimuksen ”Koska valtiosta A tulevat henkilöt menestyvät suomalaisessa työelämässä erinomaisesti, on huomattava, että mikäli mennään mutkat suoriksi Viljalan peltojen kautta ja siitä sit vähän matkaa sinne maitolaiturille päin ja sitten katotaan viistosti itäkoilliseen ja samalla painetaan silmämunia sormella alapuolelta, niin nähdään selvästi, että valtioitten R ja K kansalaisia tulee raijata tänne pilvin pimein”.
Esimerkkihenkilömme x voi siis viettää työelämänsä kaikenlaisissa mukavissa hommissa täydellä palkalla. Yhteistä näissä hommissa on se, että niillä ei ole mitään vaikutusta varsinaiseen työelämään, niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään ja koko puuhastelu tapahtuu yliopistopiireissä. No, tietysti lehdet mielellään uutisoivat heidän tuotoksistaan.
Yhtä kaikki, kun esimerkkihenkilömme x siirtyy aikanaan eläkkeelle, sanotaanko vaikka 63-vuotiaana, on yhteiskunta menettänyt hänen kohdallaan 43 työvuotta, jos sitä vaikkapa parikymppisestä ruvetaan laskemaan. Poislukien tietysti se pätkä, jolloin hän oli Hesburgerin kassana.
Esimerkkihenkilö x:n ura on sinänsä paljon parempi vaihtoehto kuin esimerkkihenkilö y:n ura. Esimerkkihenkilö x:n kohdalla kun menetetään vain hänen omat työvuotensa. Mutta esimerkkihenkilö y palkkautuu maisterin paperit saatuaan julkishallintoon vaikkapa hallintojohtajaksi, hallinto- ja kehittämisjohtajaksi, projektipäälliköksi, arviointipäälliköksi, hallintopalvelupäälliköksi, henkilöstöpäälliköksi, kehittämispäälliköksi, aluekehittäjäksi, erityissuunnittelijaksi, strategiapäälliköksi, tulosaluejohtajaksi, tulosaluesihteeriksi, ryhmäpäälliköksi tai henkilöstövisiosuunnittelijaksi.
Tossa nipussa on paljon komeita titteleitä, mutta ne tarkoittavat itse asiassa kaikki samaa, eli esimerkkihenkilö y:n tehtävänä on saada käytäntö pyörimään teorian mukaan. Näin ollen hänellä on koko aika menossa kehittämisprojekti A, laatuprojekti B sekä kehittämisprojekti A:n ja laatuprojekti B:n laadunvalvontaprojekti C.
Näissä projekteissa ei riitä se, että esimerkkihenkilö y kirjoittelee koneelle tekstiä ja lähettelee sähköposteja. Hänen hommiinsa kuuluu pitää tyhmemmälle väelle koulutus-, keskustelu-, syventämis-, leventämis- ja laajentamispäiviä. Näillä päivillä mietitään joko sitä, kuinka pyörä keksitään uudestaan, tai sitä, voiko sorvilla tehdä soikean kappaleen tai sitten vaan rupatellaan mukavia ja tehdään paljon ryhmätöitä.
Yhteistä näissä tilaisuuksissa on se, että työntekijöiltä menee niissä aina työpäivä hukkaan. Jos lasketaan, että esimerkkihenkilö y pitää yllä kolmea projektia kolmelle työporukalle ( á 20 henkeä) niin hän pitää jokaisesta projektista vuoden aikana kolme koulutus- jne. -päivää joka porukalle. Eli siis yhdeksän hukkapäivää per porukka kertaa kolme porukkaa kertaa 20 henkeä, jolloin vanhan matematiikan mukaan hän saa aikaan 540 täydellistä hukkapäivää eli pyöristäen puolitoista menetettyä miestyövuotta per vuosi.
Ja tätä meininkiä jatkuu ajasta iäisyyteen sillä projektit A, B ja C eivät koskaan valmistu, sillä kesken projektien hoksataan yllättäen, että tarvitaankin uudet projektit D, E ja F. Jotka nekään eivät valmistu koskaan, eikä niitten ole tietenkään tarkoituskaan valmistua.
Lisäksi esimerkkihenkilömme y osallistuu jatkuvasti kiivaaseen ja erittäin tarpeelliseen hallinto- ja organisaatiouudistukseen, joka menee suurinpiirtein niin, että on hallintomalli A, joka sitten päätetään muuttaa hallintomalliksi B. Ennen kuin malli B on saatu toimivaksi, huomataan, että tarvitaan ehdottomasti hallintomalli C, joka on melko pian kylläkin muutettava hallintomalli D:ksi, joka sattumoisin on kyllä ihan sama kuin hallintomalli A alun perin oli… jatkuu… ja jatkuu…
Veikkaisin noin hatusta että näissä hallinto- ja organisaatiomallien uudistuksissa menee hukkaan ainakin se kaksi miestyövuotta per vuosi per esimerkkihenkilö y.
Jos ajatellaan, että esimerkkihenkilömme y alkaa tämän säätämisen noin 33:n vuoden iässä, niin jäädessään eläkkeelle 63-vuotiaana kunnioitettuna hilavitkuta- ja härvelineuvoksena on yhteiskunta menettänyt hänen kohdaltaan hänen omat 43 työvuottansa ja lisäksi hänen muilta työntekijöiltä ryssimänsä 105 työvuotta.
Eli hänen on onnistunut 43:ssa vuodessa jättää tekemättä 148:n vuoden työt. Tämähän ei amatööriltä onnistu, joten hän nauttii suurta yhteiskunnallista arvostusta ja hänen mielipiteillään on arvoa. Saattaapa joku toimittaja kysyä häneltä hänen mielipidettään varusmiespalveluksesta, johon hän vastaa olevansa huolissaan siitä, että siinä menee hukkaan 6 - 12 kuukautta tehokasta työaikaa per mies.
Jos toimittaja olisi tilannetajuinen, hän saattaisi kysyä, että huomaatko lausessasi tiettyä tahatonta huumoria. Mutta ei esimerkkihenkilömme sitä huomaisi. Hän olisi aivan äimänä ja katsoisi toimittajaa kuin mielen köyhää. Hän miettisi vielä viikkoja jälkeenpäin, että mitähän se toimittaja oikein tarkoitti.
13 kommenttia:
Voin kertoa, että touhu on melko samanlaista myös yliopiston sisällä. Niin se on varmaan millä tahansa julkisen sektorin osa-alueella. Kaikilla byrokratioilla kun on taipumus vain paisua. Täytyyhän näiden asiain tuntioiden tehdä itsensä tarpeellisiksi.
Olet varmaan uutisista huomannut, mikä itku ja poru on syntynyt, kun keskiaikaista valtioyliopistoa on yritetty hienovaraisesti nykyaikaistaa.
Tervehdys Juhalle ja kiitos kommentista. En sinänsä ota kantaa yliopiston jäsentenvälisiin, mutta minullekin tosta touhusta on tullut semmonen kuva, että henkinen pipi on tullut siitä vaatimuksesta, että "art for an arts sake" ei ihan riitä, ja touhusta tulisi olla jotain hyötyäkin.
Kirjoituksesi aiheesta oli erittäin hyvä. Selvää on, että kavereita et sillä varmaan yliopistolla hirveesti saanut, joten toivottelen voimia eloon.
Voi kiitos. Alahuuleni aukesi pakkasessa kolmisen viikkoa sitten ja repeää auki joka virnistyksellä. Herättää alati hämmennystä lähiympäristössä tämä empaattinen hillerin katse kruunattuna suupielestä noruvalla tuoreella kristityn verellä. Taas lapsia pelottaa.
Kiitokset Masallekin. Vähän kyllä jäi epäselväksi, mitä kommentti tarkoitti, mutta värikäs kommentti se oli yhtä kaikki.
Tekstisi herätti hilpeyttä ja kuvaili niin sattuvasti akateemista todellisuutta että täällä taas verta syljeskelen. Ei pysy naama näkkärillä kun näitä lukee. On sana hallussa, on.
Ok. Tämä selvä. Kiitoksia kommentista ja voimia eloon.
No valitettavasti noita ympyrän neliöijiä on myös isoissa ykstyisissä firmoissa pilvin pimein.
Kun firma on pieni ja katteet / voitot olemattomat niin kummasti ympyrän neliöinnin tarve vähänee.
Sienausta.
Ai s***na kun tämä oli hauska. Itsekin olin joskus valtion hommissa, ja niin tuli mieleen ne ajat. Kyllä siellä oli kanssa kaiken maailman tutkijoita ja säätäjiä.
Ykä samalla onnistui kertomaan, miten monikulttuuri on tullut Suomeen.
Se on tullut yliopistoon. Siellä joku on tehnyt siitä gradun ja jopa väitöskirjan. Sitten on perustettu valtionhallinnossa projekti, jossa todellisuutta yritetään sovittaa väitöskirjassa esitettyihin teorioihin.
Kiitokset kommentoijille. Niin kuin Jukka sanoikin, niin mitä suurempi organisaatio, sen enemmän löysää tilaa. Ja niitä tilankäyttäjiä riittää.
Varmistan vielä, kun en vielä ole työelämässä: eikös näitä projektipäiviä ole ainakin kuntien työntekijöille jotenkin kiintiöity, että kunkin tulee x päivää viettää koulutuksessa työvuoden aikana?
Hataria muistoja lapsuudesta, jolloin äiti valitteli, että on mentävä töitten sijaan joillelkin VESO-päiville, jossa piti esimerkiksi kaatua silmät kiinni taaksepäin ja luottaa, että muut työkaverit ottaa kiinni.
Mutta siis työntekijä ei saa edes päättää olla osallistumatta moisiin kinkereihin?
Tervehdys Annalle. Ei pysty sanomaan noista kiintiöistä. Lastensuojelun puolella niitä ei ole, mutta liikaa niitä pukkaa kumminkin. Taas esmes opettajapuolella (eikös ne VESO-päivät sillä alalla ole?), voi olla toisin. Riippunee kunnasta, toimialasta jne.
"Mutta siis työntekijä ei saa edes päättää olla osallistumatta moisiin kinkereihin?"
No näin se tuppaa olla. Tosin allekirjoittanutkin voi käyttää suunnitelmaa B, eli rikkinäinen selkä äityy yllättävän kipeäksi ennen tommosia selkänojailuhippasia.
Aivan helvetin osuvasti sanottu! Pahinta tässä älyttömyydessä on se että se rahoitetan velkarahalla toisin sanoen lastemme rahoilla. Sitten nuo elätit ovat vielä useinkin niin porvaria niin porvaria.. Helppo äänestää kokoomusta kun päässä ei ole mitään.
Lähetä kommentti