ARVOPRESIDENTTI JA KIELIKYLPY

Jos kunnioitetusta arvopresidentistämme Tarja Halosesta halua puhua positiivista, niin täytyy kyllä todeta, että hän on linjassaan johdonmukainen ja jämptti. Tarkoitan tietysti tätä suomalaisuuden deletoimista, vai oliko se oikea sana epädramatisoiminen.

Hiljattain Halonen kehotti ammattiyhdistysliikettä satsaamaan toimintaan, jota varten ammattiyhdistysliikeitä ei ole perustettu, ja josta ei ammattiyhdistysliikkeen jäsenille ole mitään hyötyä. Nyt Halonen ilmoittaa, että on selvä tarve kokonaisvaltaiselle kielipoliittiselle ohjelmalle, joka käsittelee Suomen monikielistä tulevaisuutta kaikkien maassamme puhuttavien kielten kannalta.

Mitä tää sitten meinaa? Tähän tyhmään kansanosaan kuuluvana ei voi muuta päätellä, kuin sitä, että aina vaan suuremmalle määrälle vähemmistökieliä annetaan virallisen kielen asema. Jos Halonen tarkoittaa jotain muuta, hänen tulee täsmentää asia kansalaisille. Presidentin päässä ottiatuota voi hahmottua selvänä, mutta kuulijalle ottiatuota on edelleenkin vaan ottiatuota.

Halonen toteaa että ”lainsäädännössä turvattujen kielellisten oikeuksien ja arkipäivän toimien ja kansalaisten kokemusten välillä on edelleen suuri ero.” Jos Halonen tarkoittaa kansalaisilla Suomen kansalaisia, niin silloin on oletettava, että Suomen kansalainen osaa puhua suomea tai ruotsia. Niin kuin esimerkiksi minä. Ja kansalaisena totean, että arkipäivän kokemukseni eivät ole ollenkaan ristiriidassa lainsäädännössä turvattujen kielellisten oikeuksieni kanssa. Saan palvelua sujuvasti omalla kielelläni niin Helsingissä, Vaasassa, Jyväskylässä, Ilomantsissa kuin Utsjoellakin.

Ei ole eroa. Ei ole valittamista. Ja eikös tämä presidentille pitäisi riittää? Jos verrataan asiaa toisinpäin, niin kai presidenttimmekin ymmärtää, että olisi varsin outoa, jos muuttaisin Kongoon, osaamatta pätkääkään kongoa, lingalaa, lubaa tai swahilia, ja paikallinen poliittinen johtaja alkaisi mussuttaa minun oikeuksistani asioida suomeksi.

Tietysti jos Tarja näkee asian niin, että Suomen kansalaisuus on jatkossa ilmoituksella haltuun saatava etuoikeus ilman kielitaitovelvollisuutta ja jokaisen ”uussuomalaisen” (kuka helvetti tuonkin termin on alun perin keksinyt?) oma kieli muuttuu välittömästi virallisen kielen asemaan, niin Tarjahan voi tietysti sitä mieltä olla. Toivottavasti presidentin kanslian henkilökunnasta löytyy pätevää henkilökuntaa selittämään hänelle, että kaikki maksaa, ja kaikkeen ei ole varaa, ja vaatimuksen perusteeksi ei riitä, että ”mä haluun”. Vähän niin kuin meillä laitoksissa opetetaan teineille.

Halonen toteaa: ”Kielipoliittinen työ keskittyy usein - ja perustellusti - vähemmistöjen kieliin. Tämä työ on jatkossakin tärkeää ja sitä tulisi vahvistaa. Monet vähemmistökielet ovat jo nyt vaarassa kadota.” Mitä Halonen tällä tarkoittaa? Ovatko Suomeen suurin määrin rantautuneet uudet kielet kuten somalia tai arabia kuolemassa sukupuuttoon? Vai tarkoittaako Halonen sitä, että esim. monet suomensukuiset kielet, kuten vatja, vepsä, hanti ja mansi ovat oikeasti vaarassa, ja kielipoliittisin toimin näitä kieliä tuetaan lisäämällä Suomessa vaikkapa mandinkan, wolofin ja swahilin tulkkien määrää?

Halonen toteaa: ”Kansainvälistymisen, eurooppalaisen integraation, kansainvälisen viihdeteollisuuden ja nykypäivän välineellisen kommunikoinnin aikakaudella kansalliskieli saattaa tuntua monien mielessä vähäisemmältä. Englannin kieli on yhä useammin ihmisten yhteinen kieli, joka ulottuu Suomessakin yhä useammalle elämänalueelle.”

Ja paskan marjat. Ylihärmäläiset nuoret jätkät saattavat kuunnella korvat ruvella Metallicaa, mutta kyllä ne keskenään suomea puhuvat. Perskeles ja Lötjönen puhuvat keskenään suomea. Ja korppoolaisten kalastajien keskinäisestä puheesta ei englantilainen taatusti tolkkua saa. Suomessa toki osataan laajalti englantia, mutta ei se mikään peruste ole Suomen muuttamisesta 16-kieliseksi maaksi.

Olihan tää kirjoitus ehkä vähän ilkeän livakka, mutta kun arvopresidenttimme on tehnyt varsin selväksi, että meistä ”vanhasuomalaisista” hän ei nakkaa paskaakaan, niin pitäiskös meidän hänen tunteistaan kovin suuresti huolehtia.