1. Säästämistä poliisissa & keskittymistä olennaiseen
Hotelli Yrjöperskeleen respassa on viimeisten kuukausien aikana pantu merkille, että poliisilta alkavat loppua perunat laarista, ts. määrärahat ovat vähissä ja vähenevät ensi vuonna entisestään. Esimerkiksi Helsingin poliisissa ovat määrärahat tipahtaneet edellisestä vuodesta 2,5 miljoonaa euroa ja liikkuvasta poliisista 850.000 euroa. Helsingissä poliisien määrä on pudonnut kuudellakymmenellä ja suunnitteilla on lomauttaa koko poliisikunta.
Poliisihan on äärimmäisen tärkeä tekijä kansalaisten turvallisuuden varjelemisessa ja toimivalla poliisilla varmistetaan mm. se, etteivät ihmiset ota oikeutta omiin käsiinsä. Sellaista tilaahan kutsuttaisiin anarkiaksi, eikä siinä tilassa ole kellään mukavaa. Onneksi meillä on vastuuntuntoinen sixpack-hallitus, joka on pistänyt asiassa tuulemaan, eli toisin sanoen se vähentää poliisin määrärahoja ensi vuonna vielä kymmenen miljoonaa euroa lisää.
Koska respan henkilökunta koostuu suhteellisen sivistymättömästä väestä, herää kupoliin herkästi ajatus, että kymmenen miljoonaa ei ole valtion rahoissa vielä kovin suuri summa, ja sen olisi voinut raapaista esmes kehitysapumäärärahoista. Jos sen kymppimiljoonan olis siitä nipistänyt, olis kehitysapuun saanut vielä törsättyä 1991 miljoonaa euroa ja se on kumminkin melkoinen läjä kyhnyä vielä se. Varsinkin, kun kehitysmäärärahoja nostetaan ensi vuodelle 127:llä miljoonalla eurolla.
Lisäksi mieleen juolahtaa, että ovatkohan mm. monikulttuurisuusasiantuntijat, maahanmuuttokoordinaattorit, tulkkipalvelukoordinaattorit, asioimistulkit, kulttuuriluotsit, vertaisosaajat, erityisryhmän linjavastaavat, päivähoidon maahanmuuttajakoordinaattorit, sopeuttamistyöntekijät, kotoutussihteerit, monikulttuurisen varhaiskasvatuksen suunnittelijat, immelmannit, härvelit ja muut pitkät sanat ihan oikeasti kenttätehtävissä työskenteleviä poliiseja välttämättömämpiä, mutta kaipa se Jumalakin tietää, missä sitä rahaa eniten tarvitaan.
Tässä tilanteessa tietysti tyhmempi luulisi, että poliisille mahdollistettaisiin tässä ankarassa resurssipulassa nimenomaan keskittyminen poliisin perustehtäviin, mutta unihan tässä tuli taas nähtyä. Sehän ei ole uutinen, että poliisi joutuu tönkimään kaikenlaisia blogeja ja keskustelupalstoja löytääkseen niitä mahdollisia vihakirjoituksia. Tuoreimpana ns. tyhjän paskan hiertämisenä poliisia vaivaa uusi aselaki ja ennenkaikkea sen soveltaminen. Lähestytään asiaa esimerkin kautta ja otetaan esimerkkihenkilöksi kaverini Pentti Pätinen.
Pentti on 48-vuotias heppu, lainkuuliainen ja maltillinen perheellinen mies, joka on harrastanut metsästämistä ja ampumista yli kolmekymmentä vuotta. Pentillä on luvat puoliautomaattihaulikolle, metsästysluodikolle, hirvikiväärille sekä revolverille. Nyt Pentti on päättänyt lisätä arsenaaliinsa pienoisrevolverin. Miehen moitteettoman maineen tuntien ja ottaen huomioon, että haettava ase on hänen arsenaaliinsa nähden kaikkien lievintä kaliiberia, Pentti luulee, että asia menee heittämällä läpi.
Vaan ei mene homma niin kuin Strömsössä. Pentin täytyykin hakea poliisin hyväksymältä asekouluttajalta todistus, että Pentti harrastaa ampumista. Vaikka lupaa käsittelevä valtesmannikin aivan hyvin tietää, että Pentti sitä on harrastanut jo iät ja ajat. Kun Pentti on sitten tämän todistuksen saanut, Pentin pitää varata aika poliisiasemalle, jossa hänet istutetaan tietokoneen ääreen vastailemaan ihan vaan muutamaan (267 kappaletta) kysymykseen, jossa otetaan selvää, että kiristääkö Pentillä vanne päätä.
Mikäli näitten kysymysten tuloksena saadaan selville, että Pentti on edelleenkin Pentti, eikä esim. reinkarnoitunut Hannibal Lecter, ei Pentti vielä saa ostolupaa, vaan hänet otetaan sitten vielä henkilökohtaiseen kuulusteluun. Kuulustelun suorittaa vanh. konst. Lärvänder, joka sattumoisin on jäsenenä samassa metsästysseurassa kuin Pentti.
Penttiä vituttaa, sillä hän ei oikein sulata sitä, että lainkuuliaista kansalaista epäillään joko psykopaatiksi, rikolliseksi, yleislatvalahoksi tai näitten yhdistelmäksi. Vanh. konst. Lärvänderiä vituttaa se, että hän joutuu kuulustelemaan Penttiä, vaikka tietää, ettei tämä ole psykopaatti, rikollinen tai yleislatvalaho. Lisäksi hän tuntee itsensä naurettavaksi ottaessaan selvää, että mahtaako Pentti suunnitella joukkomurhia tällä mahdollisella pienoisrevolverilla. Siis se sama Pentti, jolla olis ollut jo valmiiksi arsenaalia ampua puoli Huitsinnevadaa, jos olis halunnut. Ja yleensäkin Lärvänderillä olis virka-aikanaan ihan tähdellistäkin tekemistä.
Eli koko ruljanssissa haaskataan viranomaisvoimia täyteen jonninjoutoon, koska alunperinkin oli selvää, että Pentti ei oikein profiloidu syrjäytyneeksi kouluampujakokelaaksi. Ja ruljanssin päätyttyä sitten käy vielä helposti niin, että valtesmanni ei myönnä Pentille ostolupaa. Valtesmanni tietää kyllä, että ei päätökselle ole perusteita, mutta toteaa, että linja nyt vaan tällä hetkellä on tämmönen. Metsästystä ja ampumista harrastavat tietävät kyllä, että kyseessä ei ole edes vitsi.
Luulen muuten, että toi asekiima ei ole vielä saavuttanut huippuaan. Uskon, että nykyinen sixpack saattaa vielä yrittää täydellistä aseriisuntaa. Mikä tietysti johtaa suurimman osan kohdalla ns. huitsinnevadalaiseen ratkaisuun. Ja sehän tietysti työllistää poliisia, kun sillä onkin yllättäen etsittävänään muutama sata tuhatta asekätköä.
Poliisin säästötoimet ovat tietysti vielä suolarahoja verrattuna puolustusvoimiin. Se asia jurppii niin paljon, ettei siitä oikein järkevää kirjoitusta saa aikaiseksi. Toteanpa nyt kumminkin, että sotavaltion tulee säästää neljän seuraavan vuoden aikana 800 miljoonaa euroa. Kun samaan aikaan valtionvarainministeri Urpilainen meni ja osti demareille ns. poliittista uskottavuutta yhtälailla 800 miljoonalla eurolla.
2. Kunnon häiskä
Välillä on mukavaa jakaa kiitosta ja kehua. Kiitoksen ja kehun on tällä kertaa ansainnut perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen, joka on niin median kuin ns. vanhan imperiumin mielestä syyllistynyt perisyntiin tehdessään just sitä, mitä hänen äänestäjänsä halusivatkin hänen tekevän.
Normaalitapauksessahan uusi kansanedustaja saa tarkan evästyksen siitä, kuinka hänen tulee toimia. Yksi tärkeimmistä ohjeista on se, ettei saa keikuttaa venettä, eli kansanedustajan tulee muuttaa poliittinen linjansa nännistis-lellistiseksi punaviherdemariudeksi, oli hänen linjansa ollut vaalikamppailun aikana mikä tahansa. Näin hänen tulee tekemän, sillä muutenhan joku saattaisi ajatella, että aikaisemmat kansanedustajat ovat tehneet jotain perseelleen, eikä niin saa sentään ajatella. Eduskunnasta pudonneilla on muutenkin rankkaa, kun heille pitää etsiä suojatyövirkoja. Ei siihen päälle enää kuittailla tarvitte.
Lisäksi uutta kansanedustajaa evästetään siinä, että hän ei ole vastuussa äänestäjille, vaan medialle. Äänestäjät ovat vain eräänlainen leimasin, jolla median koura lämpsii leimoja. Uuden kansanedustajan tulee vastata median esittämiin kysymyksiin mediaa miellyttävällä tavalla, ja jos uusi kansanedustaja ei ole aivan varma siitä, mikä miellyttää mediaa juuri sillä hetkellä, hänen tulee puhua varttitunti urquhartia, josta ulkopuolinen ei saa muuta selvää kuin epäselvän, jonka senkin voi seuraavana päivänä kääntää päälaelleen. Tätä nimitetään poliittiseksi taidoksi.
Olli Immoselle ei näitä ohjeistuksia ole jostain syystä annettu, tai sitten hän ei niistä kertakaikkiaan välitä, ja hyvä niin. Heppuhan on nostanut eduskunnassa esille ulkomaalaisten tekemät raiskaukset ja nyt sitten myös tuoreeltaan vaatinut vähemmistövaltuutetun määrärahojen puolittamista. Hatunnostoa tästä. Minä en vieläkään tiedä, mitä oikein on vihapuhe tai vihakirjoitus, mutta nykyinen Biaudetin emännöimä vähemmistövaltuutetun virka on kyllä meikäläisen näkemyksen mukaan tyylipuhdas vihavirka, ja kaikenlaista vihaahan tulee vähentää, eikös niin?
Vaan kyinen pelto on Ollilla kynnettävänä. Kunnianarvoisa oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson kun taas näkee, että nykyiset vähemmistö-, lapsi- ja tasa-arvovaltuutetut sekä aluehallintokeskusten vastaavat palvelut eivät riitä, vaan tarvitaan vielä erillinen syrjintävaltuutettu. Oikeusministeri tuumii, että Suomeen on saatava viranomainen, jonka puoleen ihmiset voivat kääntyä kokiessaan syrjintää, ja nähtävästi tässä tuo sana kokeminen on olennaisen tärkeää. Todennäköisesti tuleva syrjintävaltuutetun virasto tulee palkkaamaan useita erityisasiantuntijoita, jotka kartoittavat vielä löytymättömiä syrjinnän muotoja perusohjeistuksenaan se, että syrjintää ei varsinaisesti tarvitse näyttää tapahtuneeksi, sillä jos henkilö jostain mistä hyvänsä syystä kokee tulleensa syrjityksi, on asiaan liittyvä tunnetila jo itsessään riittävä ja johtaa viranomaistoimenpiteisiin.
Ehkäpä joku rastapäinen anarkistiwannabe-partisaani voi jatkossa mennä syrjintävaltuutetun luokse toteamaan, että hän kokee tulleensä syrjityksi, koska häntä ei oteta millään muotoa vakavasti ja häntä pidetään pellenä, vaikka onhan hän sentään räkäissyt poliisia päin ja heittänyt kivenkin ikkunaan. Kyllä siitä nyt pitäis jonkin sorttista partisaanirispektiä saada, ja jos ei saada, niin syrjintäähän se. Ehkä syrjintävaltuutettu vaati poliisia suorittamaan tuttipulloterroristille helläkätisen kevytpidätyksen, sen jälkeen syyttäjäviranomaisia kevytoikeudenkäynnin (vapauttavan sellaisen tietysti) jolloin kullanmurumme voisi sanoa kärsineensä ainakin kevytvainoa ja hänestä voisi tulla kevytguevara.
Tietysti aikaisemmin mainittu Pentti Pätinen voisi mennä syrjintävaltuutetun luo ja kysyä, että minkä ihmeen takia lainkuuliaista aikamiestä kyykytetään poliisissa, mutta tässä tapauksessa ainoa toimenpide olis vissiinkin vartijan kutsuminen paikalle ja Pentin poistaminen paikalta.
Pahemmin keksimättäkin ja ilman erityisasiantuntijoita olisi näillä viranomaisilla ehkä ihan oikeakin ongelma, johon puuttua, eli koulu- ja työpaikkakiusaaminen. Vaan sehän kohdistuu pääosin tavallisiin suomalaisiin, joten ehkä se ei ole tarpeeksi eksoottista.
Vaan joka tapauksessa Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta nostaa Olli Immoselle lätsää. Kaltaisiasi häiskiä tarvitaan.
Ne on kunnon häiskiä,
jotka mäiskiä
osaa pönttöjä.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
23 kommenttia:
Ensin perustetaan syrjintävaltuutettu, jolle kohta pitää laittaa pystyyn oma virasto satoine virkamiehineen. Kaiken huipennus on tietysti oma ministeriö. Ja minäkin joskus naureskelin Iranin Hyvän edistämisen ja pahan vastustamisen ministeriölle. Nythän se on meillekin semmoinen sitten tulossa.
Huomasitko Ykä sähköpostin?
Tarkoittaako Pentti Pätinen jotain oikeaa henkilöä, jonka nimi on muutettu tuota kirjoitusta varten?
Onko vanhempi konstaapeli Lärvänder sukua Antero Lärväselle? Aattelin että jos nimi Lärvänen on perua siltä ajalta kun hurrinimiä muutettiin suomalaisiksi. Anteron voisi nimittää YLE:n pääjohtajaksi.
Eikö Lärvänderiä ole vielä ylennetty ylikonstaapeliksi? Jos Ykä tuntee hänet, niin osaat arviodia olisiko hän ylemmän viran arvoinen.
Ehkä Ykä muistaa mitä olin tässä blogissa aiemmin ehdottanut leikattavaksi. Ehdotin määrärahjojen supistusta tässä ja tässä. Noista otetuilla rahoilla saisi poliisi ja asevoimat lisää rahaa.
Kumma kun en silloin älynnyt ehdottaa vähemmistövaltuutetun määrärahojen supistusta tai koko viran lakkautusta.
Minun mielestäni jokainen armeijan käynyt normisiviili jolle valtio ei myönnä aseenkantolupaa, voi polttaa sotilaspassinsa samoin tein.
Miten valtio voi luottaa aseistettuun ihmiseen sodan aikana, jos se ei luota häneen rauhankaan aikana?
Juuri päivällä poikien kanssa ihmeteltiin sitä, miten ammunnan harrastaminen on tullut kovin erikoiseksi nykyään.
Nimittäin, jos satut harrastamaan ammuntaa, niin sitä on sitten PAKKO harrastaa vähintään määrätty määrä tietyssä ajassa, tai muuten...
Muuten, tuosta pällitestistä kuulin eräältä henkilöltä mielenkiintoisen jutun. Ennen nykyisen lain voimaantuloa testasivat tuota kyselyä, ja eräs veti sen kokeeksi minuutissa läpi, pokerikoneen tuplaustyylillä.
Vastauksena oli, ei aihetta lisätoimenpiteisiin. Että näin meillä.
Tervehdys Kumitontulle, Vieraalle, Poropoliisille ja VonPeelle & kiitos kommenteistanne.
Kumitonttu: Joo, eipä tuo paljon ikeniä enää naurata. Yleensäkin (liekö tuo tsaarinvallan peruja tai jotakin) ei täällä asiaa ole olemassa, jos sitä ei hoida virkamies tai mieluummin kokonainen virasto. Tavallinen ihminen ei pysty mihinkään, jos sitä ei virkamies opasta. Ja tavallinen ihminenhän se sinänsä on se virkamieskin. Yhtä lailla erehtyvä kuin muutkin. Se tulis muistaa.
Vieras:
Joo, perille tuli. Siinä käsiteltävät asiat kun eivät oikeastaan tässä blogissa esiinny, niin en kommentoi sen enempää. Muuta kuin sen, että juu, viesti ei respasta eteenpäin leviä. What happens in respa, stays in respa.
Blogi perustuu ihan reaalimaailmaan. Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen ovat oikeasti olemassa. Amatöörimäisellä tekotaiteellisella vapaudella olen muuttanut nimiä ja tiettyjä yksityiskohtia. Muistutan, että tähän blogiin ei ole uponnut latiakaan valtion taiteilija-apurahoja (tähän pitäis laittaa kai se hymiö).
Ehdottamasi leikkauskohdat ovat äärimmäisen järkeviä ja perusteltuja, eikä niistä leikkaaminen heikentäisi tippaakaan suomalaisten hyvinvointia.
Poropoliisi: Joo, toi sama asia kyllä pyörähti omassakin mielessä. Siitä sotilaspassista muuten, käytäntö on muuttunut siinäkin, että ostolupaa hakiessa täytyy esittää sotilaspassi. Aikaisemmin ei tarvinnu. Mietin vaan, että mites sitten, jos aseen ostolupaa hakee nainen?
VonPee: Joo, milläs nää ampumiset tilastoit ja todistat? Ja jos tää asekiima pahenee, niin milläs minä todistan oman pienriistametsästykseni? Laitanko ehkä videokameran olkapäälle, kun lähden rämpimään? Entäs jos akku loppuu? Pitääkö tilastoida ammuttujen laukausten määrä saatuun saaliiseen nähden? Silloin minä olen heikoilla. Meinaten, teeren ampuminen lentoon on helppoa. Mutta se osuminen on vaikeeta. Ymmärtääkseni toi pällitesti ei muuten sinänsä vaikuta aselupaan sitä eikä tätä, vaan ratkaisu tehdään aina henkilökohtaisessa kuulustelussa. Kai se testi on vaan olemassa, että voidaan jonnekin ministeriöön osoittaa, että ollaan tutkittu niin merkeleesti. Haiskahtaa kuvainpalvonnalta. Siks toiseks, se pällitestihän on kopsu armeijan palikkatestistä ja tuplakuittinahan suurin osa jätkistä sen teki. Minä muitten muassa.
Anteeksi, mutta edellinen kommenttini taisi oman mokan takia mennä siihen vanhempaan Huitsinnevadan tekstiin, ja tarkoitus oli laittaa se tänne. Muuten no problemo. Perskeleen hyvä ja hauska kirjoittaja olet ainaskin.
Minulla itselläni on ainakin sellainen fiilis, että jos valtio kieltää aseiden hallussapidon kokonaan tai osittain, niin keskimääräinen aseiden omistus per kansalainen vain lisääntyy. Lisäksi fiiliksiäni tukee Englannin tilanne. Belgiassakin taisi aseiden ryöstöaalto tapahtua, mutta aseiden omistuksen noususta en tiedä. Kumitonttu, Halla-aho ja Matruuna ovat tainneet kirjoitellakin aseiden takavarikoinnista jotakin aikaisemmin.
TSD
Tervehdys TSD:lle ja kiitos kommentistasi & kiitos muutenkin. Uskon, että fiiliksesi vastaa varsin pitkälle totuutta.
Mitä tulee tohon väärään lokeroon laittamaasi kysymykseen, niin intimiteettisyistä en sen tarkemmin laitostani määrittele, ymmärtänet varmaankin.
Toi tupakkihommahan on kovasti tapetilla, kaikkien laitosten pitäis alkaa olla savuttomia, vaan eihän sitä koskaan tule tapahtumaan. Se on semmosta tappelua tuulimyllyjä vastaan. Alkoholi nyt on tietysti periaatteessa kielletty kaikissa laitoksissa. Kovia huumeita käyttäviä pyritään monissa paikoissa jotenkin hoitamaan, huonolla tuloksella, sillä kasvatuslaitos on kasvatuslaitos ja narkkarit tarvitsisivat ihan päihdepuolen hoitoa.
Yleensäkin uuden lastensuojelulain voimaan astumisen jälkeen, ja varsinkin sen tulkinnoista johtuen aletaan laitoksen työntekijöiltä viedä syömähammas melko totaalisesti. Meille sijoitetaan porukkaa, joille puhe ei ole riittänyt ja meidän pitäis pärjätä pelkällä puhumisella. Sen nyt tietää tyhmempikin, mitkä ovat tulokset.
Niin kauan kun rahat riittävät reilun parinkymmenen poliisin seisottamiseen jalkapallon ykkösdivariottelussa niin määrärahoista saakin nipistää.
Tervehdys, Ano. Toi on mennyt multa kokonaan ohi. Kerrotko tarkemmin tai tuuppaatko tulemaan linkkiä tai jotain.
Harvemmin noissa kotimaisissa futiksen sarjaotteluissa on montaa poliisia. Yleensä liigaottelussa on yksi musta maija kentän lähellä, harvoin enempää. Ainakaan KuPS:n peleissä. Jos on tarvis niin voi niitä pollareita sit hälyyttää paikalle lisää.
Siis nyt on ollut nähtävästi joku mellakka jossain jalkapallomatsissa, mutta multa se on livahtanut täysin ohi. Valaiskaa hieman.
Oisko varmaan ollut kysymys tästä?
Kiitos Vieraalle linkistä. Ja juu, eihän normaalimatseissa tommosta sheriffimäärää ole. Niin että jos ton perusteella pitäis määrärahoja nipistää, niin aika vähällä menis.
Joo Belgiassahan lähes 70% aseista taisi kadota yhden yön aikana,noin yksinkertaistaen.Tosin täällä otettiin askeleita siihen suuntaan jo 2003.Silloin tuli yritettyä ampumaradalle täällä paikallisen kaverin kanssa,mutta homma tyssäsi siihen,ettei meillä ollut mainetodistuksia poliisilta(Kyllä,minulla olisi pitänyt olla suomen poliisin mainetodistus)...
Tervehdys Anolle ja kiitos kommentistasi. Vaan mulle jäi nyt epäselväksi, että puhutko suomalaisesta vaiko belgialaisesta ampumaradasta. Suomalaisessa ampumaradassa kun ei vartijoita ole. Onko Belgiassa todella noin pahasti toi tilanne?
Henkilökohtaisena kokemuksena voin sanoa, että poliisi leimaa kenet tahansa potentiaaliseksi joukkomurhaajakandiksi mikäli yksikin (1) kiusaaja niin väittää.
Millään rikoshistoriattomuudella tahi muulla tekemättäjättämättömyydellä ja yhteiskunnalliseen elämään osallistumisella ei ole mitään merkitystä, kunhan vaan saadaan aseet pois jollain verukkeella.
Eipä mitään, Oikeusministeriö maksaa lautamieskorvaukset joka tapauksesa, vaikka paikallinen poliisi on miulle moisen diagnoosin antanut.
Vittu tämä maa on ihan sekaisin.
Tervehdys Pasille ja kiitos kommentistasi. Vaan mitä helvattua? Onko valtesmanni ottanut sulta aseet pois? Ja jos näin on, niin millähän perusteella?
Meinaan, kun luen tota Turusen Grogiasi, niin minä näen siellä ihan täyspäisen aikamiehen, joka on vittuuntunut valtakunnan nykymenoon. En minä siellä mitään vaarallista höyrypäätä näe.
Jep, jo noin 1,5v sitten ja sen jälkeen onkin tapeltu HaOssa ja nyt lähtee oikaisuvaatimusta KHOeen. Koko juttu on just' sellanen kuin tuossa kuvailit, aseisiin miulla on ollut pääsy koko ikäni ja hallussapitoluvatkin niihin kaikkiin ensin rinnakkaislupina 17 vuotta ja sitten ukon kuoleman jälkeen omina. Eli tulivoimaa sewwerta että puolet Lärvätsalosta ois lähteny kyllä ihan kiitettävästi.
Minusta tuli sitten yleisvaarallinen tyyppi kun ostin lisäksi pitkäpiippuisen tarkkuuspistoolin ja erehdyin elvistelemään eka ammuntareissun tuloksellani. Siihen sitten paikallinen työpaikkaterroristi nappasi kiinni ja teetätti rikosilmoituksen "laittomasta uhkauksesta" tms, ja lateli sinne sellaiset madonluvut että sokea Reettakin näkisi kyseessä olevan henkilökohtaisen koston, mutta poliisit ei nähneet.
Eipä siinä mitään, koko juttu on sellanen että asianajajallani pyörii pää tiuhempaan kuin pöllönpoikasella ja vetelee vahvistavia konjakkikopsuja siihen tahtiin, että taitaa mennä tärviölle koko jätkä.
Niskasaari on tekemässä juttua Ase-lehteen, että onhan se ny perkele jossei tuota mielivaltaista paskapelleilyä saa millään muulla loppumaan niin pistetään sitten julkiseksi.
Tervehdys, Pasi. Ja voi sen perkele, en paremmin sano. Täytyy vissiin olla työpaikalla ittekin jatkossa ihan suuton sanaton tosta mettästysharrastuksesta.
Mahtoikohan muuten tuo teroristi olla tietoinen poliittisista mielipiteistäsi? Poliisihan nyt tietysti suojelee itseään virkavirheiltä nykyisin naurettavuuteen saakka, minkä tietyssä mielessä ymmärränkin, mutta ei silti tartteis ampua tykillä hyttystä.
Eihän tässä voi muuta kuin toivottaa voimia eloon. Ja laitatko vinkin tänne kommenttipuolelle, kun tiedät, mihin numeroon juttu tulee. Täytyy ostaa irtonumero.
Sanoppa muuta. Jos pystyt kuvittelemaan että työkaverisi kahvipöytäkeskustelujen pohjilta sopivasti nyppisi lauseita sieltä täältä, ja sopivasti niitä höystämällä tekisi sinusta rikosilmoituksen raskaan sarjan pedofiilina. Lisäksi kun mikään vastaväite auttaisi viranomaisten silmissä mihinkään suuntaan, niin saat osviittaa siitä minkäkokoinen miehinen lisääntymiselin on tässä vuoden mittaan otsaan kasvanut.
Politiikka ja muu yhteiskunnallinen toimintani nyt on yksi osasyy siihen, miksi se kusinaama teetätti sen rikosilmoituksen. Kukaan näet ei saa missään suhteessa olla hänen "yläpuolellaan", ja piti vähän paikkaa näyttää kun miulla on tuo lapa vähän jäykänlivakka nousemaan moiseen turhanpokkurointiin.
No on tästä jotain hyötyäkin. Sewwerta nimittäin pukkaa kylmäveristä umpikyrpiintymistä alvariinsa pintaan tuon Kafka-meiningin takia, ettei laskunmaksamisen tilillä aiheuttama pyörrevirta tunnu kuin viattomalta pikkuikävyydeltä :-P
Katellaan nyt mitä tästä seuraa, ainakin nyt tuonne Ase-lehteen menee juttu ja vähän kaavaillut 45min-ohjelmaakin jos niille vain kelpaa, saa nähdä sitten riittääkö miun rahkeet pistää kärsääni valtakunnalliseen tv-tuotantoon.
Tervehdys, Pasi. En tiedä, mitä teet työksesi, mutta noi tietyt kokemukset ovat kyllä inhottavan samanlaisia kuin mullakin. Jos sulle sopii, niin skannaan sen Ase-lehden jutun, kun se tulee ja julkaisen omassa blogissanikin. Rikka rokassa tai jotain.
Siitä sotilaspassista muuten, käytäntö on muuttunut siinäkin, että ostolupaa hakiessa täytyy esittää sotilaspassi. Aikaisemmin ei tarvinnu. Mietin vaan, että mites sitten, jos aseen ostolupaa hakee nainen?
Naisethan eivät tietenkään voi tehdä aseilla mitään väärää (*köh* Sanna Sillanpää *köh*), joten eiköhän tästä käytännöstä heidän kohdallaan jousteta.
Heh, tuosta vaarallisuudesta tulikin vielä mieleen eräs Nikke Pärmiin liittyvä tarina jatkosodan ajalta. Pärmihän komensi "rangaistuspataljoonaa", jonka miehistö koostui tuomituista rikollisista ja muusta epäilyttävästä sakista. Kerran Pärmi haastatteli täydennykseksi saapunutta miesryhmää ja kun eräs miehistä kertoi tulleensa tuomituksi taposta, Pärmi tokaisi:
-Vai eddä daposta duomiddu. Mudda sehän on erinomainen ansiolueddelo. Sodassa aina ammaddimiehiä darvidaan.
Tervehdys Poropoliisille ja kiitos kommentistasi. Niin joo, eihän ne naiset. Multa pääsi toi unohtumaan.
""Legendaarinen majuri Nikke Pärmi sai sodan aluksi motitettua suuren joukon puna-armeijan sotilaita ja ilmoitti esimiehelleen eversti Sundmanille, että nyt täällä olisi ryssiä pussissa.
Eversti ilkkui, että eikö majuri todellakaan tiedä, mitä nyt pitää tehdä.
Pärmi soitti seuraavana päivänä uudestaan:"Herra eversti, nyt ei ole enää pussia eikä ryssiä".""
Lähetä kommentti