KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXI

1. Säästämistä poliisissa & keskittymistä olennaiseen

Hotelli Yrjöperskeleen respassa on viimeisten kuukausien aikana pantu merkille, että poliisilta alkavat loppua perunat laarista, ts. määrärahat ovat vähissä ja vähenevät ensi vuonna entisestään. Esimerkiksi Helsingin poliisissa ovat määrärahat tipahtaneet edellisestä vuodesta 2,5 miljoonaa euroa ja liikkuvasta poliisista 850.000 euroa. Helsingissä poliisien määrä on pudonnut kuudellakymmenellä ja suunnitteilla on lomauttaa koko poliisikunta.

Poliisihan on äärimmäisen tärkeä tekijä kansalaisten turvallisuuden varjelemisessa ja toimivalla poliisilla varmistetaan mm. se, etteivät ihmiset ota oikeutta omiin käsiinsä. Sellaista tilaahan kutsuttaisiin anarkiaksi, eikä siinä tilassa ole kellään mukavaa. Onneksi meillä on vastuuntuntoinen sixpack-hallitus, joka on pistänyt asiassa tuulemaan, eli toisin sanoen se vähentää poliisin määrärahoja ensi vuonna vielä kymmenen miljoonaa euroa lisää.

Koska respan henkilökunta koostuu suhteellisen sivistymättömästä väestä, herää kupoliin herkästi ajatus, että kymmenen miljoonaa ei ole valtion rahoissa vielä kovin suuri summa, ja sen olisi voinut raapaista esmes kehitysapumäärärahoista. Jos sen kymppimiljoonan olis siitä nipistänyt, olis kehitysapuun saanut vielä törsättyä 1991 miljoonaa euroa ja se on kumminkin melkoinen läjä kyhnyä vielä se. Varsinkin, kun kehitysmäärärahoja nostetaan ensi vuodelle 127:llä miljoonalla eurolla.

Lisäksi mieleen juolahtaa, että ovatkohan mm. monikulttuurisuusasiantuntijat, maahanmuuttokoordinaattorit, tulkkipalvelukoordinaattorit, asioimistulkit, kulttuuriluotsit, vertaisosaajat, erityisryhmän linjavastaavat, päivähoidon maahanmuuttajakoordinaattorit, sopeuttamistyöntekijät, kotoutussihteerit, monikulttuurisen varhaiskasvatuksen suunnittelijat, immelmannit, härvelit ja muut pitkät sanat ihan oikeasti kenttätehtävissä työskenteleviä poliiseja välttämättömämpiä, mutta kaipa se Jumalakin tietää, missä sitä rahaa eniten tarvitaan.

Tässä tilanteessa tietysti tyhmempi luulisi, että poliisille mahdollistettaisiin tässä ankarassa resurssipulassa nimenomaan keskittyminen poliisin perustehtäviin, mutta unihan tässä tuli taas nähtyä. Sehän ei ole uutinen, että poliisi joutuu tönkimään kaikenlaisia blogeja ja keskustelupalstoja löytääkseen niitä mahdollisia vihakirjoituksia. Tuoreimpana ns. tyhjän paskan hiertämisenä poliisia vaivaa uusi aselaki ja ennenkaikkea sen soveltaminen. Lähestytään asiaa esimerkin kautta ja otetaan esimerkkihenkilöksi kaverini Pentti Pätinen.

Pentti on 48-vuotias heppu, lainkuuliainen ja maltillinen perheellinen mies, joka on harrastanut metsästämistä ja ampumista yli kolmekymmentä vuotta. Pentillä on luvat puoliautomaattihaulikolle, metsästysluodikolle, hirvikiväärille sekä revolverille. Nyt Pentti on päättänyt lisätä arsenaaliinsa pienoisrevolverin. Miehen moitteettoman maineen tuntien ja ottaen huomioon, että haettava ase on hänen arsenaaliinsa nähden kaikkien lievintä kaliiberia, Pentti luulee, että asia menee heittämällä läpi.

Vaan ei mene homma niin kuin Strömsössä. Pentin täytyykin hakea poliisin hyväksymältä asekouluttajalta todistus, että Pentti harrastaa ampumista. Vaikka lupaa käsittelevä valtesmannikin aivan hyvin tietää, että Pentti sitä on harrastanut jo iät ja ajat. Kun Pentti on sitten tämän todistuksen saanut, Pentin pitää varata aika poliisiasemalle, jossa hänet istutetaan tietokoneen ääreen vastailemaan ihan vaan muutamaan (267 kappaletta) kysymykseen, jossa otetaan selvää, että kiristääkö Pentillä vanne päätä.

Mikäli näitten kysymysten tuloksena saadaan selville, että Pentti on edelleenkin Pentti, eikä esim. reinkarnoitunut Hannibal Lecter, ei Pentti vielä saa ostolupaa, vaan hänet otetaan sitten vielä henkilökohtaiseen kuulusteluun. Kuulustelun suorittaa vanh. konst. Lärvänder, joka sattumoisin on jäsenenä samassa metsästysseurassa kuin Pentti.

Penttiä vituttaa, sillä hän ei oikein sulata sitä, että lainkuuliaista kansalaista epäillään joko psykopaatiksi, rikolliseksi, yleislatvalahoksi tai näitten yhdistelmäksi. Vanh. konst. Lärvänderiä vituttaa se, että hän joutuu kuulustelemaan Penttiä, vaikka tietää, ettei tämä ole psykopaatti, rikollinen tai yleislatvalaho. Lisäksi hän tuntee itsensä naurettavaksi ottaessaan selvää, että mahtaako Pentti suunnitella joukkomurhia tällä mahdollisella pienoisrevolverilla. Siis se sama Pentti, jolla olis ollut jo valmiiksi arsenaalia ampua puoli Huitsinnevadaa, jos olis halunnut. Ja yleensäkin Lärvänderillä olis virka-aikanaan ihan tähdellistäkin tekemistä.

Eli koko ruljanssissa haaskataan viranomaisvoimia täyteen jonninjoutoon, koska alunperinkin oli selvää, että Pentti ei oikein profiloidu syrjäytyneeksi kouluampujakokelaaksi. Ja ruljanssin päätyttyä sitten käy vielä helposti niin, että valtesmanni ei myönnä Pentille ostolupaa. Valtesmanni tietää kyllä, että ei päätökselle ole perusteita, mutta toteaa, että linja nyt vaan tällä hetkellä on tämmönen. Metsästystä ja ampumista harrastavat tietävät kyllä, että kyseessä ei ole edes vitsi.

Luulen muuten, että toi asekiima ei ole vielä saavuttanut huippuaan. Uskon, että nykyinen sixpack saattaa vielä yrittää täydellistä aseriisuntaa. Mikä tietysti johtaa suurimman osan kohdalla ns. huitsinnevadalaiseen ratkaisuun. Ja sehän tietysti työllistää poliisia, kun sillä onkin yllättäen etsittävänään muutama sata tuhatta asekätköä.

Poliisin säästötoimet ovat tietysti vielä suolarahoja verrattuna puolustusvoimiin. Se asia jurppii niin paljon, ettei siitä oikein järkevää kirjoitusta saa aikaiseksi. Toteanpa nyt kumminkin, että sotavaltion tulee säästää neljän seuraavan vuoden aikana 800 miljoonaa euroa. Kun samaan aikaan valtionvarainministeri Urpilainen meni ja osti demareille ns. poliittista uskottavuutta yhtälailla 800 miljoonalla eurolla.

2. Kunnon häiskä

Välillä on mukavaa jakaa kiitosta ja kehua. Kiitoksen ja kehun on tällä kertaa ansainnut perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen, joka on niin median kuin ns. vanhan imperiumin mielestä syyllistynyt perisyntiin tehdessään just sitä, mitä hänen äänestäjänsä halusivatkin hänen tekevän.

Normaalitapauksessahan uusi kansanedustaja saa tarkan evästyksen siitä, kuinka hänen tulee toimia. Yksi tärkeimmistä ohjeista on se, ettei saa keikuttaa venettä, eli kansanedustajan tulee muuttaa poliittinen linjansa nännistis-lellistiseksi punaviherdemariudeksi, oli hänen linjansa ollut vaalikamppailun aikana mikä tahansa. Näin hänen tulee tekemän, sillä muutenhan joku saattaisi ajatella, että aikaisemmat kansanedustajat ovat tehneet jotain perseelleen, eikä niin saa sentään ajatella. Eduskunnasta pudonneilla on muutenkin rankkaa, kun heille pitää etsiä suojatyövirkoja. Ei siihen päälle enää kuittailla tarvitte.

Lisäksi uutta kansanedustajaa evästetään siinä, että hän ei ole vastuussa äänestäjille, vaan medialle. Äänestäjät ovat vain eräänlainen leimasin, jolla median koura lämpsii leimoja. Uuden kansanedustajan tulee vastata median esittämiin kysymyksiin mediaa miellyttävällä tavalla, ja jos uusi kansanedustaja ei ole aivan varma siitä, mikä miellyttää mediaa juuri sillä hetkellä, hänen tulee puhua varttitunti urquhartia, josta ulkopuolinen ei saa muuta selvää kuin epäselvän, jonka senkin voi seuraavana päivänä kääntää päälaelleen. Tätä nimitetään poliittiseksi taidoksi.

Olli Immoselle ei näitä ohjeistuksia ole jostain syystä annettu, tai sitten hän ei niistä kertakaikkiaan välitä, ja hyvä niin. Heppuhan on nostanut eduskunnassa esille ulkomaalaisten tekemät raiskaukset ja nyt sitten myös tuoreeltaan vaatinut vähemmistövaltuutetun määrärahojen puolittamista. Hatunnostoa tästä. Minä en vieläkään tiedä, mitä oikein on vihapuhe tai vihakirjoitus, mutta nykyinen Biaudetin emännöimä vähemmistövaltuutetun virka on kyllä meikäläisen näkemyksen mukaan tyylipuhdas vihavirka, ja kaikenlaista vihaahan tulee vähentää, eikös niin?

Vaan kyinen pelto on Ollilla kynnettävänä. Kunnianarvoisa oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson kun taas näkee, että nykyiset vähemmistö-, lapsi- ja tasa-arvovaltuutetut sekä aluehallintokeskusten vastaavat palvelut eivät riitä, vaan tarvitaan vielä erillinen syrjintävaltuutettu. Oikeusministeri tuumii, että Suomeen on saatava viranomainen, jonka puoleen ihmiset voivat kääntyä kokiessaan syrjintää, ja nähtävästi tässä tuo sana kokeminen on olennaisen tärkeää. Todennäköisesti tuleva syrjintävaltuutetun virasto tulee palkkaamaan useita erityisasiantuntijoita, jotka kartoittavat vielä löytymättömiä syrjinnän muotoja perusohjeistuksenaan se, että syrjintää ei varsinaisesti tarvitse näyttää tapahtuneeksi, sillä jos henkilö jostain mistä hyvänsä syystä kokee tulleensa syrjityksi, on asiaan liittyvä tunnetila jo itsessään riittävä ja johtaa viranomaistoimenpiteisiin.

Ehkäpä joku rastapäinen anarkistiwannabe-partisaani voi jatkossa mennä syrjintävaltuutetun luokse toteamaan, että hän kokee tulleensä syrjityksi, koska häntä ei oteta millään muotoa vakavasti ja häntä pidetään pellenä, vaikka onhan hän sentään räkäissyt poliisia päin ja heittänyt kivenkin ikkunaan. Kyllä siitä nyt pitäis jonkin sorttista partisaanirispektiä saada, ja jos ei saada, niin syrjintäähän se. Ehkä syrjintävaltuutettu vaati poliisia suorittamaan tuttipulloterroristille helläkätisen kevytpidätyksen, sen jälkeen syyttäjäviranomaisia kevytoikeudenkäynnin (vapauttavan sellaisen tietysti) jolloin kullanmurumme voisi sanoa kärsineensä ainakin kevytvainoa ja hänestä voisi tulla kevytguevara.

Tietysti aikaisemmin mainittu Pentti Pätinen voisi mennä syrjintävaltuutetun luo ja kysyä, että minkä ihmeen takia lainkuuliaista aikamiestä kyykytetään poliisissa, mutta tässä tapauksessa ainoa toimenpide olis vissiinkin vartijan kutsuminen paikalle ja Pentin poistaminen paikalta.

Pahemmin keksimättäkin ja ilman erityisasiantuntijoita olisi näillä viranomaisilla ehkä ihan oikeakin ongelma, johon puuttua, eli koulu- ja työpaikkakiusaaminen. Vaan sehän kohdistuu pääosin tavallisiin suomalaisiin, joten ehkä se ei ole tarpeeksi eksoottista.

Vaan joka tapauksessa Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta nostaa Olli Immoselle lätsää. Kaltaisiasi häiskiä tarvitaan.

Ne on kunnon häiskiä,
jotka mäiskiä
osaa pönttöjä.