- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä tällä kertaa ihan täältä Huitsinnevadan Veijoessolta. Lähetyksemme koskee tällä kertaa sitä, että kepulaisten pää-äänenkannattaja Suomenmaa on pääkirjoituksessaan ilmoittanut Jussi Halla-ahon olevan sopimaton lainsäätäjän tehtävään sillä perusteella, että hän on tuomioonsa johtaneessa blogikirjoituksessa jättänyt ihmisten tietoon tuomionsa syyn, minkä syyn voi tosin lukea itse asiassa mistä tiedotusvälineestä hyvänsä. Suomenmaa-lehti ei vastannut haastattelupyyntöömme, mutta meillä on täällä asiantuntijana kepun puoluekoneiston taustavaikuttaja, virallinen takapiru, asioistaperilläolevataho sekä yleiskepumafiaattori Heikki Härpätten. Yleiskepumafiaattori Härpätten, kiitos, että olette suostuneet tähän haastatteluun ja vielä täällä Huitsinnevadassa.
- Terve vaan, toimittaja Lärvänen, sovitaanko että kutsut minua ihan Heikiksi ja tehdään sinunkaupat.
(kouraa kouraan / Heikki / Antero)
- Tästä haastattelusta ei ole mitään vaivaa, sillä minähän lomailen omalla mökilläni tässä kovinkin lähellä eli Lälläveden naapurijärvellä Vökellysvedellä ja tämä Huitsinnevadan Veijoesso on tullut mulle kovastikin tutuksi vuosien varrella. Lisäksi annan mielelläni haastattelun oikealle sanomalehdelle ja paikallisradiolle eikä millekään perinteiselle poliittiselle sabluunamaalamolle. Tietysti varsinaisesti sitten työssäni joudun sanomaan muuta, mutta miehen täytyy tehdä, mitä hiiren täytyy tehdä, että palkka juoksisi. Vaan nyt olen siis lomalla, joten annapa Antero palaa.
- Niin kuulijat ja lukijat varmaankin haluaisivat tietää, että mistä tämänkertainen Halla-ahoon liittyvä keskusta-avautuminen mahtoi oikein johtua, sillä kyllähän tässä on kyseessä jopa parodiahorisonttikertoimen mukaan melko väsynyttä läppää.
- No väsynyttä, väsynyttäpä hyvinkin. Enhän minä sitä suinkaan kiistä. Itse asiassahan alkaa olla jo kyse siitä, että kärpästä on ammuttu tykillä, ja kun kärpänen on julkisesti sanonut, että ampuivat, pirulaiset, tykillä, niin sen jälkeen vielä tilataan kärpäsen päälle napalmpommitus. Mutta eihän tässä pääkirjoituksessa ole itse asiassa Halla-ahosta kyse ollenkaan. Ja senhän todistaa se, että kirjoitus on julkaistu Suomenmaan pääkirjoituksena, ja niin kuin Antero itsekin tiedät, niin eihän niitä lue kuin pääkirjoittaja itse, muutama oikein höyrähtänyt kepulaisfanaatikko, muitten valtapuolueitten tyypit, jotka lukevat näitä pääkirjoituksia ammatikseen, tietyt toimittajat, joilla on raatokärpäsen hajuaisti plus sitten vielä Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti ja Hommaforumi, mutta nekin lukevat niitä vaan piruuttaan, että pääsevät kieli poskessa kuittailemaan. Eli ei kyse ole Jussista, vaan siitä, että puoluekoneistollamme on löysät lahkeessa.
- Mitä tällä pääkirjoituksella sitten haetaan?
- No tietysti sitä, että me haluamme tällä kirjoituksella ojentaa kättä niin kokoomuksen kuin demareittenkin suuntaan ja todeta, että eikös me silti voitais olla kavereita ja eihän me olla niin kuin oikeasti oppositiossa, vaan ainoastaan lakisääteisessä lepovuorossa. Kun eikös se ollut se teidän tuntemanne hotellinomistaja, mikäs perskeles sen nimi olikaan, heittänyt läpällä että ”Suomen Tasavallan alueella käyttää valtaa Keskustapuolueen, Sosialidemokraattien ja Kokoomuksen muodostama valtakolmikko, joka ottaa halunsa ja tarpeensa mukaan kiilapojakseen muita pienempiä puolueita, mm. RKP:n, Vihreät ja muita hörhöjä. Tämä järjestelmä vahvistetaan kerran neljässä vuodessa pidettävässä vahvistusmessussa, johon kansalla on oikeus osallistua, jos haluaa, mutta ei sillä loppujen lopuksi niin suurta väliä ole. Valtakolmikosta pitää valtaa kerrallaan kaksi valtakolmikon edustajaa kiilapoikineen ja yksi valtakolmikon edustajista on oppositiossa lataamassa akkujaan. Se, kuka valtakolmikosta on vuorollaan oppositiossa, määritellään kerran neljässä vuodessa juuri talviuniltaan heränneen naaraskarhun pihkatapin väristä.”
- Heppu heitti sen läppänä, mutta puoluekoneistossamme ollaan kyllä sitä mieltä, että tuohan on paras mahdollinen järjestelmä, sitä ei tule ulkopuolisten tahojen sotkeman, se on ollut käytössä jo vuosikymmeniä, ja ei siinä ole mitään naureskelua eikä irvailua.
- Niin että toivomme tällä avautumisellamme niin kokkareitten kuin demareittenkin ymmärtävän, että me ollaan kuitenkin ihan yhtä ja samaa poliittista kansasta riippumatonta ja valtansa ihan omin neuvoin uusintavaa koneistoa. Ja toivomme heidän myös ymmärtävän, että pakkohan meidän on tietyllä tavalla oppositiopuoluetta esittää, nyt kun se oikeakin oppositio on olemassa, vaikkapa nyt näissä eurooppalaisissa lainaus- ja takuukysymyksissä. Mutta tietäväthän he itsekin, että aika hampaatontahan se meillä on, ja pakon sanelemaa epistolaa, kun kaikki muistaa, että ne edelliset automaattimyöntyvyyslaatikolla varustetut kepuvetoiset hallitukset sanoivat Brysseliin päin ”ei” ainoastaan sen yhden kerran, kun sieltä kysyttiin, että ettekö te koskaan väsy vastaamaan ”kyllä”.
- Eli onko kyseessä se asia, mistä aikanaan lauleskeli – ajatuksiltaan muuten mukavan nuiva – pop-yhtye Mambaa vetävä Tero Vaara, eli ”älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua”?
- No sepä nimenomaan. Ja tunteisiinhan tässä vedotaankin, ja eritoten nimenomaan kokkareissa ja demareissa, niin kuin tietysti vielä suuremmassa määrin vihreissä ja vasureissa vaikuttavaan hysteeriseen sukupuolesta riippumattomaan hametta käyttävään väkeen. Tiedäthän Anterokin tämän porukan, joka ei välitä sinänsä paskan vertaa siitä, että sauna palaa, mutta rääkyy kurkku trumpettina siitä, että siinä palavassa saunassa on kauheen rumat verhot. Tälle porukalle me ollaan tämä kirjoitus suunnattu, ja se porukka osaa puolueissaan sen verran mainion oikeaoppisen yhteisrääkymisen, että on hyvä muistuttaa heitä siitä, että kyllä kepukin on hyvällä yhteisellä asialla. Varmaan Halla-ahokin ymmärtää tämän ja tuumii että nothing personal, just business. Kun Jussiahan voi käyttää keppihevosena periaatteessa ihan missä asiassa nykyisin. Sen takia meidänkin on pakko pyrkiä varmistamaan pysyvää valta-asemaamme, sillä jos se ei onnistu, ja persut saavat vielä enemmän valtaa, niin sitten saatetaan jo ruveta puimaan, että mitäs kaikkea ryönää sitä tuli heitettyäkään, ja millä perusteella ja ennen kaikkea millä oikeudella.
- Niin no, kyllähän nuo pääkirjoituksen perusteet tuli koko lailla ymmärrettyä, kun sen tollai selitit. Ihmetyttää vaan tuon kirjoituksen kuivakiskoinen ja jeesusteleva sävy. Eikö teillä olis ollut jotain edes vähän parempaa heittää kehiin?
- Vaan kun ei ollu niin. Ajattelepa ittekin. Jos me ruvetaan Halla-ahon kanssa faktoista vääntämään hänen omimmilla alueillaan, niin senhän tietää, ettei siitä tule pulkkistakaan. Hankala heppu siinä mielessä yleensäkin. Ja jos ajattelit, että me oltais tehty joku humoristinen pakina, jossa hepun toiminta asetettais naurettavaan valoon, niin tarviiko minun edes muistuttaa, että meidän kirkkain huumoritähti viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen on ollut Väyrysen Paavo viimeisissä presidentinvaaleissa, ja kaikki muu on ollut tahatonta huumoria. Niin että eihän siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittajan vetäistä nuttura niin tiukalle, että naama näyttää väkisinkin samurailta ja latoa tuutin täydeltä ryppyotsaista jeesustelua. Soppa kun keitetään niistä aineksista mitä on saatavilla. Ja täähän on tärkeetä, sillä tarvitaanhan me kaikki mahdollinen oikeaoppisen lehdistön tuki, sillä kunnallisvaalit ovat pian edessä, ja siinähän meillä vasta kusinen paikka onkin.
- Täsmennätkö tätä kusista paikkaa hieman?
- No mikä ettei. Vaikka media käy vielä vuoden 2011 eduskuntavaaleja uudestaan ja uudestaan ja samalla ilmoittaa, että vuoden 2012 kunnallisvaalit on jo itse asiassa käyty, ja persuista tulee taas pelkkä sirpalepuolue, niin kyllä meillä puoluekoneistossa tiedetään, että niitä vaaleja ei ole vielä käyty ensinkään. Ja kun media ei ole saanut hysteriastaan huolimatta masinoitua persujen kannatuslukuja tuotakaan alemmaksi, niin eihän tää ensinkään hyvältä näytä.
- Kun mietit meitä kepulaisia puolueena, niin mitä me enää ollaan? Meillä ei ole oikeastaan aatetta, ei ideologiaa, ja me huorataan suuntaan mihin hyvänsä ihan siksi, että on olemassa työpaikkaorganisaatio nimeltä kepu, joka työllistää ammattikepulaisia. Onneksemme meillä vielä on, jostain kumman syystä, melko uskollinen äänestäjäkunta nimenomaan maaseudulla, ja me törpöt silti yritämme miellyttää citykepulaisilla esiintuloillamme sellaisilla alueilla asuvaa porukkaa, joka ei takuulla meitä äänestä, vaikka me seisoisimme päällämme. Eikä meillä ole enää takanamme erään televisiolaseja käyttävän kaljupään karismaakaan.
- Ainoa, mitä meillä on, on kuntakartta. Kun sitä kattoo, suurin osa kunnista on kepuvetoisia. Ja kunnissa me voidaan vielä sanoa, millä mällätä, ja ennen kaikkea kuka mällää ja kuka ei. Mehän kestetään hetken verran sekin, että eduskuntavaaleissa tulee käkättimeen, mutta jos kunnallisvaaleissa joku porukka, ja pahoin pelkään että se voi olla persut, pääsee sanomaan meille että lällällää, niin silloinhan me ollaan ehjän edessä. Eihän me voida enää silloin maansiirtourakoita, lukion uskonnonlehtorin paikkaa ja muuta semmosta mukavaa taata perinteiseen tapaan tutuille kepun tyypeille. Siitä järkytyksestä ei tusinalla sydänkohtauksia selvitäkään. Sen jälkeen me ollaan enää niin kuin Sven Tuuva. Ei oikeaan, ei vasempaan, päin mäntyä aina vaan. Niin että tällä perusteella Antero varmaankin ymmärrät, että asemani puolesta minun on todettava, että Jussi Halla-ahon on hävettävä käytöstään ja harkittava vetäytymistä kansanedustajan työstään, ja Timo Soininkin tulisi persujen ykkösbössinä unohtaa se seikka, että kansanedustajat valitsee kansa, eikä puolueitten pää-äänenkannattajat.
- Heikki Härpätten, kiitos haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan Veijoesso. Hei äänimiehet…
- H.H: Anteeksi, saisinkos keskeyttää?
- A.L: Jaa, no johan nyt toki. Pannaanko lähetys uudestaan päälle?
- H.H: No ei missään nimessä. Minä kun aattelin, että te olette lähdössä varmaankin Lällävedelle saunomaan, niin voisinkos minä tulla mukaan? Meinaan, kun minä saunon noitten kepulaisten puoluekoneistolaisten kanssa, niin siinä joutuu jauhamaan vaan tota kepulaista reaalipolitiikkaa ja kun saunon itsekseni, niin tulee vaan tuijotettua kiuasta, ryystettyä kaljaa ja mietittyä, että mitähän hirviötä minäkin olen ollut tekemässä. Olis pirun kiva päästä tervejärkiseen herraseuraan saunomaan, työstämään olutta ja jauhamaan ihan tervejärkistä paskaa.
- Äänimiehet: No ei se meistä kiinni ole. Mahtuuhan sinne lauteille yks ylimääräinenkin perse. Mitäs Antero tuumit?
- Vaan kyllähän se mullekin sopii. Ja herrasmiesten saunassa kun heitetään rytkyjen myötä pois turhat tittelit ynnä muukin vaahtoaminen, niin eiköhän tää mee Heikille ihan terapiakeikkana.
H.H: Vaan se nyt täytyy vielä kysyä, että kun minä noin työni puolesta olen vähän vastapuolella kuin te, niin ettehän te innostu leipomaan minua sitten turpaan?
- Äänimiehet: No eihän toki. Ei herrasmiehet tee semmosta muutenkaan. Siks toiseks Huitsinnevadan Alkosta ei saa Rähinäviinaa kuin tilauksesta, ja silloinkin vaan maksimissaan kaksi neljän senttilitran pulloa ruuanlaittotarkoituksiin. Se kun antaa uunissa haudutetuille kanaruuille mukavan makutujauksen. Eikä sitä oo suuremmissa määrin kysellytkään tilattavaksi kuin muutama hömpstadilainen antifasistiaktivisti, että ne saisivat hieman jytyä partisaanileikkeihinsä, mutta niilläkin on porttikielto kaikkiin Pinnanmaan alkoihin.
- H.H: No sitten. Eikun Lällävedelle. Marketin kautta. Minä tarjoon kaljat ja makkarat. Tai siis kepu tarjoo. Mulla kun on tuo nimenkirjoitusoikeus. Merkkaan kuittiselvitykseen että ylimääräisen tupaillan PR-kuluihin.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
2 tuntia sitten
23 kommenttia:
Mitä näiden vuosien aikana olen genreä ja etenkin Halla-ahoa vastaan esitettyä kritiikkiä seurannut, se on yleensä muotoa:
Halla-aho on aina väärässä, koska hän on Halla-aho. Jos joku muu kuin Halla-aho esittää samankaltaisia väitteitä, hän on Mestarin aivopesty opetuslapsi.
Tämä Suomenmaan oksennuskin on vain yksi lisälenkki tässä jatkumossa.
Kukaan ei ole vielä viitsinyt selittää missä ja miten Halla-aho tarkkaan ottaen on väärässä.
Tervehdys Anolle ja kiitos kommentistasi. Näinhän tää menee. Se, missä ja miten Halla-aho on väärässä, jää selvittämättä, koska sitä ei voi selvittää. Halla-aho on muutenkin valtapuolueille hyvin pelottava mies, koska hänen kauttaan ihmisten päähän voi tulla seuraavanlaista kerettiläistä ajattelua:
1. Asioista voi ajatella toisin.
2. Asiat voi jopa tehdä toisin.
3. (ja se pelottavin): Asiat voi tehdä toisin jotkut muut tyypit kuin valtakoneiston edustajat. Ja sehän saattaa pahimmillaan tietää valtakoneiston edustajille reissua työvoimatoimistoon.
"Kepu pettää aina", eikös se jotenkin noin mennyt se slogan.
Pettää ne kyllä muutkin, ei sen puoleen.
Suiomalainen poliitikka oli muuttumassa hyvää vauhtia demokratiasta demokratuuriksi. Hyvä että tuli PS, jotta viitsi mennä äänestämään.
Halla-aho on mies paikallaan. Hän valtiotieteiden tohtori, ja tuo on muuten sellainen titteli ettei sitä puolueen jäsenkirjalla hommata. Kertoo meinaan kaverin kapasiteetista jotain. Ja sitten häntä ovat arvostelemassa kaikenlaiset kauppa-apulaiset, kampaaajat, valtiotieteiden maisterit ynnä muut Arkadianmäelle valitut tyhjäntoimittajat. Noh, vaaleissa se suosio taas mitataan.
Muuten oli taas viihdyttävä kirjoitus.
Tämä juttuhan menee niin, että Vihreillä ei ole mitään ideologiaa, jonka varaan rakentuisi arvomaailma. Sieltä arvomaailmasta sitten voisi vetää sellaisia rajapyykkejä, joiden yli ei missään tilanteessa mennä. Kuten esimerkiksi, että emme missään olosuhteessa hyväksy elinkautista, ja sitä sitten ei sovelleta valikoivasti. Tai emme hyväksy tekoja, jotka lisäävät rikollisuutta yhteiskunnassamme. Tai jotain muuta, terävänä miehenä varmaan ymmärrät mitä tarkoitan.
Vihreiden viehtymys stalinismiin on ällistyttävää. Edes 40-luvun venäläiset eivät inhonneet natseja niin paljon kuin 2000-luvun suomalaiset. Stalin jopa liittoutui natsien kanssa, mutta Vihreät näkevät Halla-ahossa natsin koska hän haluaa poistaa värillisten erityiskohtelun. Vihreät eivät näe mitään erityiskohtelua ja epäilevät Halla-ahon kikkailevan sanoilla voidakseen tappaa kaikki värilliset.
Tiedän, jos oikeudessa esittäisi nuo väitteet puolustuksenaan sille, että iski Halla-ahoa nekkuun, niin yleisö pitäisi puolustusta umpihulluna. Mutta tuosta on tullut valtion ainoa totuus kun 40% toimittajista äänestää Vihreitä.
Tervehdys Beckerille ja Kumitontulle & kiitos kommenteistanne.
Becker: Kepussa ihmetyttää se, että se jaksaa käydä valikamppailua juuri niitten äänestäjien suuntaan, jotka eivät kepua suurin surminkaan äänestä. Vaan kukin tietysti tyylillään. Halla-ahohan sinänsä on kielitieteen, ei valtiotieteen tohtori. Vaan en minä yleensäkään kattele titteliä, vaan miestä. Ja Halla-aho on mies paikallaan.
Kumis: Kirjoitushan ei tällä kertaa vihreisiin liittynyt, mutta allekirjoitan tuon. Vihreäthän ovat läjä ”musta niinqu tuntuu” ja ”mä niin haluisin että”-porukkaa. Eikös se ollut blogiisi usein kommentoiva nimimerkki Tiedemies, joka totesi, että vihreät ei ole puolue, vaan bailut ja siinä mies osuu aika lailla kohdalleen. Tuosta tutkimuksesta muuten, siihenhän ei osallistunut niin Yle, HeSa kuin Iltasanomatkaan. Jos ne olisivat mukana, niin lukemat olisivat todnäk vielä rumemmat.
Molemmille: Kyllähän ne hamppipäät vaan jostain sitä Rähinäviinaa löysivät:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288486729381.html?pos=navnow
Suomessa on kivaa ja turvallista leikkiä elämyspartisaania, kun se mielletään ihan perustavaa laatua olevaksi ihmisoikeudeksi, eikä siinä ole kuoleman eikä vakavan haavoittumisen vaaraa, niin kuin niillä oikeilla partisaaneilla.
Mistä lie saanut päähäni, että Halla-aho on valtiotieteiden tohtori, mutta hän on filosofian tohtori. Tosi on, että ei titteleillä sinänsä merkitystä, toteaisin vain, että ei tohtorin titteliä nyt pelkällä pänttäämisellä hankita, tarvitaan siihen tuota yläpäätäkin. Halla-aho on todellakin mies paikallaan.
Noista hamppipäistä sen verran, että alan aina potemaan jonkinlaista demokratiavajetta kun seurailen näiden rastalettisten "anarkistien" eli huligaanien touhuamista. Heidän veronmaksu kykynsä on +-0, mutta ovat kyllä vaatimassa katuja itselleen ja mamuja nurkat täyteen. Kunhan vaan joku muu maksaa, sekä myös heidän elämisesnsä.
Mielestäni poliisi olisi voinut olla vieläkin tomerampi näitä parasiitteja kohtaan.
jos kerran 40% toimittajista äänestää vihreitä, niin kuinkahan moni sitten Vasemmistoliittoa. Ruotsissa vastaavan tutkimuksen tulokset olivat vieläkin hurjempia. Media elää nykyjään sellaisessa alennustilassa, josta tulee lähinnä mieleen itänaapuri tai Pohjois-Korea. Netin kautta nyt sentään löytyy tietoa asioiden oikeasta laidasta.
Kiitos muute linkistä "ammattisotilas". Se luettiin ja liitettiin suosikkeihin. Kerrankin rehellistä tietoa puolustuksesta.
Tervehdys, Becker ja kiitos kommentistasi. Näitten hamppipäitten kohdalla ei varmaankaan voi miettiä, että heidän hyötynsä yhteiskunnalle olisi +-0, vaan se on pelkkää miinusta. Liekö tämmönen porukka esimerkki yhteiskunnasta, jolla menee loppujen lopuksi liian hyvin, ja sillä on varaa elättää tyyppejä, joita ei varsinaisesti työ kiinnosta, vaan kaikki elämyksellinen toiminta, mihin on mukava sekoittaa jotain keksittyä vastarinta-aatetta mukaan, kun se antaa samanhenkisessä porukassa niin hyviä viboja. Jotkut Vietnamin tai Nicaraguan sissithän olisivat panneet moisia sukupuolesta riippumatta perseeseen ja sen jälkeen syöneet elävältä, mutta eiväthän nämä minnekään oikeaan rähinään varsinaisesti haluakaan, vaan tämmöseen pohjoismaiseen sissiroolipeliin, jossa voidaan rääkyä, että kyttä ei antanut huudattaa styrkkareita klo 22 jälkeen. Vallankumous, tai jotain, onks sitä kaljaa vielä?
Ruotsista taas on enää turha puhua, kun siellä kansallinen itsemurha on ykkösurheilulaji. Jos Suomessa joskus järki voittaa, niin päädytään varmaan siihen tilanteeseen, että Suomen vahvin rajavartiosto on Länsi-Lapissa.
Ammattisotilas-blogi on hyvin mielenkiintoinen, ja riisunut minultakin tiettyjä reserviläisen toiveajatteluja. Minähän kovasti ihmettelin, miksi ne T – 72-vaunut piti stenata, mutta siellä tuli ihan järkevä ja looginen selitys. Toivottavasti heppu jaksaa tehdä blogiinsa päivityksiä.
Varmasti Vihreissä on niitä liimannuskijoita, joille Tiedemiehen kuvaama suhtautuminen on ominaista. Mutta on siellä sitten näitä mieleltään kovin kapeakatsantoisiakin, jotka saavat nämä ituhipit toimimaan. Siis Joschka Fischer, Erkki Tuomioja, Paavo Arhinmäki jne. Politiikan alemmalla tasolla kertaluokkaa enemmän. Kunnallisella tasolla taas kertaluokkaa enemmän ja katuaktiiveissa taas kertaluokkaa enemmän. Joka jumalan kokoukseen mihin nuo imppaajat menevät alkaa rähinä joko poliisien tai vastustajien kanssa. Onhan tätä nyt nähty jo 100 vuotta, joten todisteet puhuvat puolestaan.
Noh, se on perjantai ja ajattelin käydä hikoilemassa terassilla tovin.
Tervehdys, Kumis, ja kiitos kommentistasi. Se, mikä minusta on hälyttävää, että viimeisen kymmenen vuoden aikana tämmönen räyhääminen on median ja eikö lie osan poliittisen koneistonkin taholta mielletty hyväksyttäväksi. Nämä kun eivät ole räyhääjiä, vaan ”aktivisteja”. Sen sijaan, jos ns. vastapuolelta käy joku liimaamassa tarran jonnekin, niin se edustaa virallisesti huomattavasti suurempaa uhkaa.
Minä (niin kuin varmaan Kumiskin) taas olen mielelläni ”passivisti”, eli soitan poskeani ja kannustan ihmisiä ajattelemaan, mutta jätän niin yleisen kuin yksityisen omaisuuden täysin rauhaan. Niin kuin asiallisilla ihmisillä yleensä tapana on.
Ja jos mitä bailuja pidän, niin omilla rahoillani pidän.
Se, mikä minusta on hälyttävää, että viimeisen kymmenen vuoden aikana tämmönen räyhääminen on median ja eikö lie osan poliittisen koneistonkin taholta mielletty hyväksyttäväksi. Nämä kun eivät ole räyhääjiä, vaan ”aktivisteja”. Sen sijaan, jos ns. vastapuolelta käy joku liimaamassa tarran jonnekin, niin se edustaa virallisesti huomattavasti suurempaa uhkaa.
Just näin. Sitten joku dankoivulaakso ruiskuttelee silmänsä aatteensa värisiksi, ja hirveä älämölö. Nämä tamperelaiset liimapuut hakkaavat poliisiautoja, niin se on vaan kulutusvastaista aktivsmia. Ja kun prkl jokainen tietää, mitä puoluetta ne äänestävät - jos vaalipäivänä heräävät - niin ei niiden puolueiden edustajilta pyydetä mitään kannanottoa, ja vastustajien pitää kumarrella lattiaan asti jokaisesta rasahduksesta.
Tervehdys, Kumis. Nää ns. liimapuut (itse käytän mielelläni termiä liimatilhi, punavihervästäräkki tai sukkahousukoppelo, jonka termin kehitti isä-Perskeles) kovasti vastustavat tuota kulutusta ylläpitävää savupiippuvientiteollisuutta ja unohtavat sen, että ilman sitä samaa savupiippuvientiteollisuutta ne ressukat kuolevat nälkään
Toi Koivulaakso on oma lukunsa. Sen hepun kaasucausti alkaa muistuttaa minusta sen somalitytön junacaustia. Mutta ego on hepulla kohdallaan. Jokohan se on otattanut itsestään mustavalkoisia valokuvia, joissa se katsoo kohtalokkaalla ilmeellä 45 astetta hartialinjasta oikealle puolelle. Ja josta sitten faneille aikanaan tehtäisiin miljoonia t-paitoja. Niin kuin siitä Boliviassa tapetusta hörhöstä. On se varmaan ainakin jo harjotellut.
Onks toi Veijoesso huoltsikka? Olitko sinä Ykä tuolla samalla saunareissulla mukana kuin Antero Lärvänen, äänimiehet ja lomalla oleva Heikki Härpätten? Kuulitko kenties jotain muuta keskustelua silleen off the record? Onko Pinnanmaa se maakunta jossa Huitsinnevada sijaitsee?
Hommaforumin puolella nimimerkki Svobo totesi tämmöistä. Svobolla on signeerauksena "laitamyötäistö".
Kepulla olisi periaatteessa yksinkertainen mahdollisuus pelastaa itsensä palauttamalla alkiolais-kalliolaisuus sekä alkamalla nuivailemaan. Tarkoitan alkiolais-kalliolaisuudella sitä että Santeri Alkio oli merkkihenkilö aatteen osalta ja Kyösti Kallio taas käytännön politiikan osalta.
Opportunisti haistaa tuulet joten jos Kepu hoksaisi niin se ryhtyisi nuivailemaan niin maan perskeleesti että Jussi Halla-aho voisi vaikka syyttää tekijänoikeusrikkomuksista. Mutta Jussi ei ole pyörittänyt Scriptaa siksi että hän olisi Der Jussi. Ei hän varmaan ole niin turhamainen että toteaisi "väärin nuivailtu".
Tervehdys, Vieras, ja kiitos kommentistasi. Joo, huoltsikkahan se. Täytynee muuttaa se muotoon Veijo-Esso, niin on selkeämpi. En ollut tuolla reissulla, kun oli hommia hotellilla, mutta saadun tiedon mukaan on saunailta mennyt leppoisasti ja sopuisissa merkeissä. Ja joo, Huitsinnevada sijaitseen Pinnanmaan maakunnassa.
Toi Svobon kommentti oli ihan asiallinen. Yleensäkin kepulaisilla on ongelma, kun sen johto kuvittelee pystyvänsä muuttamaan kannattajiensa perusarvot. Tää maailmaasyleilevä citykepulaisuus tuskin miellyttää lapualaasia ja nurmoolaasia isäntiä ja emäntiä.
Varmaan kepussa olisi tilausta kertomaasi suuntaan. Ei vaan taida olla puoluekoneistossa uskallusta.
Jussin kohdalta voi vielä sanoa, että tilanne on mennyt totaalisen sairaaksi, kun kuka tahansa pelle voi hankkia itselleen poliittista uskottavuutta mollaamalla jussia. Perusteita ei tartte esittää, kunhan pieksee poskiaan.
Nyt kun tässä on tullut mediassa seurattua tuota Nääsvillen huligaanien touhua, niin kuinka ollakkaan suhtaudutaan näihin rastalettisiin aktivisteihin mitä suurimmalla ymmärryksellä, joita sitten pahat poliisit kävivät härnäämässä vetäisemällä topselin irti seinästä. Ei siis minkäänlaista kyseenalaistamista, että millä oikeudella nämä hiipparit sulkevat katuja.
Toisaalta ei kai se nyt mikään yllätys ollutkaan.
Toi Dan Koivulaakso on muuten selvästi saanut noissa matseissa aika monta osumaa suoraan tauluun.
Ei sitä muuten voi selittää.
Tervehdys, Becker. Näinhän tää menee. Liimatilhien ja sukkahousukoppeloitten julkisella paikalla pitämät bailut ja yleishörhöily on aktivismia, jonka tulee nauttia valtiovallan erityistä suojelua. Sen sijaan me, jotka täällä netissä (ilman mitään riehumista ja toisten tontille tunkemista ynnä muutakaan yleistä älämölöä) yritämme herättää ihmisissä ajatuksia, olemme rikollisia. Sairastako? Olisko?
Tosta Koivulaaksosta haisee se, että se kuvittelee näkevänsä mustavalkoisella kuvatun naamansa t-paidassa punaisella pohjalla niin kuin eräs Che. Unelmaksi jää. Yhteiskuntamme tosin antaa tommosten tyyppien riekkua ja päteä.
Virossa on ilmeisesti älykkäämpää porukkaa kun siellä ei noita leikkpartisaaneja ilmeisemmin ole muuta kuin jos joku Suomesta tai muualta käy siellä.
Minun puolesta jollekin sissiliikkeelle ym. kapinallisporukalle voitaisiin sanoa että ottakaa nämä leikkipartisaanit mukaan teidän juttuihin. Vois kokeilla mitä tapahtuu.
Leikkipartisaanien aiempi sukupolvi piti Neuvostoliittoa isänmaanaan. Jos Ykä muistaa millainen Neuvostoliitto oli niin mitä jos tuollaiset leikkpartisaanit olisivat 1960-70-luvuilla kokeilleet kadun tukkimista Moskovassa, Pietarissa, Nižni Novgorodissa, Samarassa tms.? Ai niin ois pitänyt sanoa Leningrad, Gorki ja Kuibyšev...Pähkäilin tätä kerran aiemmin täällä. Leikkipartisaanit oltaisiin voitu antaa Neuvostoliitolle ja sanoa niille että kun nämä tykkää teistä niin paljon niin ehkä keksitte heille tekemistä...
Bordellit ja valvotut huumeiden nauttimispaikat pitäs ehkä sallia. Meinaan, tällöin nuo kadulla pelleilijät voisivat suunnata energiaansa toisaalle. Jos olisi kiinalaismallinen oopiumiluola jossa maataan patjalla ja otetaan piipusta, niin siitä varmaan saa semmoiset tujut päähän ettei jaksa mennä ulos. Pitää nukkua pää selväksi ja valvoja ei päästä ulos ennen kuin on selvä.
Tai menis vaikka baareihin kännäämään niin pysyisivät edes jossain. Tosin onks ne niin köyhiä että on varaa vain juoda pohjia? No sitten ois helpompi jos ne joisivat pohjia niin paljon että josisivat itsensä niin tukkoon että sammuisvat sinne puiston nurmelle. Näillä ilmoilla vois vaikka nukkua ulkona. Mikä on Huistinnevadan sää nyt? Täällä on just nyt tätä kirjoitettaessa +20,5°C°C. Jos lähipäivinä on lämmintä niin voisi taas pulahtaa uimaan kun edellisestä kerrasta on jotain kolme viikkoa.
Tervehdys, Vieras. Virossa ollaan muutenkin älykkäämpiä kuin Suomessa, sillä siellä ei humanitaarista maahanmuuttoa esiinny. Tietysti virolaiset ovat oppineet monikultturismin ilot raskaimman jälkeen.
Minä luulen, että ei siihen Neuvostoliittoa tarvita, että nämä elämyspartisaanit saataisiin kuriin. Ei niitten tartteis mennä kuin nyky-Venäjälle riehumaan. Eikä niitten kanssa tarvittais edes OMON-joukkoja, vaan paikallinen miliisi (nykyisin poliisi) hoitelis hipit pois kuleksimasta hyvin tehokkaasti.
Kaikki tuo pelleilyhän on tämmöstä länsieurooppalaista ilmaisun vapautta. Joku sitä pitää tärkeänä. En kyllä ymmärrä miksi. Meillä muuten tällä hetkellä ulkona 19,0.
Vanhassa Testamentin kohta Jer 7:6 kuuluu:
Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä se on teille turmioksi.
1933 käännöksen mukaan:
ette sorra muukalaista, orpoa ja leskeä, ette vuodata viatonta verta tässä paikassa ettekä seuraa muita jumalia turmioksenne
Raamatusta löytyy kohtia joissa Jumala mainitsee Israelin kansalle että heidän keskuudessa olevia muukalaisia ei saa sortaa. Tämä ei varmaan kuitenkaan ole mokutusta. Meinaan kun heidän käsitys sorrosta on jokseenkin erilaista verrattuna mokuttajien omaksumaan marxilaiseen sortokäsitteeseen. Ei siinä käsketä maksamaan sossun rahoja, antamaan ilmaista ruokaa, tarjoamaan ilmaista kämppää, eikä harjoittamaan postiivista syrjintää työhönotossa tms.
Kun ottaa huomioon sen että sisäryhmä-ulkoryhmä-asetelma, asetelma "me" ja "nuo", on yleistä tuon kolkan kulttuureissa, niin tuo ilmaisu että "ei saa sortaa" tarkoittaa kaiketi sitä ettei vastaantulevaa muukalaista saa noin vain ryöstää keskellä päivää tai muiluttaa pellolle kuokkimishommiin tai telakalle kantamaan kakkosnelosia...
Tervehdys, Vieras. Toi menee aika paljon Hanko - Nuorgam-akselin ulkopuolelle, ja raamatun tulkinnan jätän niille, jotka sen minua paremmin hallitsevat. Niin että ei tästä sen enempää. Ihmisiksi pitää olla joka tapauksessa. Ainakin täällä. Jossain muualla ei välttämättä osata.
Yritin sanoa että tuo sana "sorto" on jatkuvasti esiintynyt sellaisenaan tai jotenkin muina variaatioina. Yritin sanoa sitä että 1960-luvulta asti jatkuneena lällynyhveröinti-aikana sorron oletetaan olevan jotain muuta kuin miten sorto käsitettiin jotain 2000 vuotta sitten. Sortoa on nykyään ilmeisesti vaikka se jos ei pörssiyhtiössä ole naiskiintiötä tai jos ei ulkomaalaiselle makseta sossun rahaa. Joillakin on henkilökohtaiset asiat liian hyvin jos pitää sortona sitä että vanhemmat määräävät alaäikäiselle kotiintuloajat eivätkä anna enempää viikkorahaa tai jos luokassa opettaja yrittää pitää järjestystä. Luulen että 2000 vuotta sitten oli kaikkialla parempi taju sen suhteen mikä on sortoa.
Tietsan näyttö hajos pari viikkoa sitten ja viime perjantaina ostin uuden. Ehdin käyttää sitä kolmen päivän aikana mutta sitten viime sunnuntaina hajosi keskusyksikkö. Uusi on etsinnässä. Kirjoitan tämän kirjastosta. Hyvä puoli on siinä ettei tule vietettyä tajuttomia aikoja netin ääressä. Vuorokausirytmikin on parantunut kun näyttö ja sitten koneen pönttö hajosi.
Pitemmän aikaa on tuntunut siltä että jos yhtään seuraa mediaa niin tietää entistä vähemmän ja tunee itsensä ääliöksi. Siksi vältän sanomalehtiä ja tv-uutisia ja muitakin ohjelmia. Kun kerta tiedetään mitä puoluetta ja ideologiaa monet toimittajat kannattavat. Oikeastaan pitäisi välttää netinkin käyttöä kun tuo skeida pyörii sielläkin. Ja sitten netissä viettää muutenkin turhan kauan aikaa. Hyvillä ilmoilla pitäisi pyöriä ulkona ennen kuin syksy tulee.
No, töllöstä viitsin katsoa lähinnä urheilua ja saksalaisia dekkareita.
Jos tarvii etsi jotain niin sen voit tehdä erikseen jostain kirjasta tai jos pitää netissä käydä erikseen. Niin no on netissä jokunen hyvä sivu kuten Ykän blogi tms. jokin muu. Nettiäkin pitäisi varoa kun on oma elämä kuitenkin elettävänä ja sen verran löytyisi muutakin puuhastelua.
Mulla on muuten sellainen pieni ihastus virolaisten jalat maassa asennetta kohtaan. Joskus se on vähän rakaa, mutta niinkuin sanotaan, niin Siperia opettaa.
Näin tuossa hijakkoin erään mielenkiintoisen lehtiartikkelin mustalaisten levinneisyydestä Euroopassa, ja kuinka ollakaan, heitä on vähiten juuri Virossa.
Tervehdys Vieraalle (oletan, että se olit sinä) ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.
Vieras: Tuumailusi sorrosta ja sen tulkinnasta ovat hyvin osuvia. Olen samaa mieltä kanssasi. Ja välillä on tosiaankin hyvä muistaa, että elämää on siellä verkon ulkopuolella. Ja siellähän se varsinainen elämä vasta onkin.
Becker: Et ole ihastuksesi kanssa yksin. Virolaiset ovat kyllä kantapään kautta oppineet muualta tuodun ihanuuden hedelmät.
Lähetä kommentti