Hotelli Yrjöperskeleen respassa tiedetään, ja valistunut lukijakin on siitä perillä, että kotoinen Suomemme on täynnä julmaa vihapuhetta, joskaan sitä ei tavallinen taavi aina huomaa. Niinpä vihapuheille on löydettävä jatkuvasti uusia määritelmiä, jotta me tyhmemmätkin ymmärrämme hävetä omaa olemassaoloamme ja sitä, että saatamme joskus ajatella, ja, Herra nähköön, vielä ääneen.
Vihapuheelle on sinänsä vaikeaa keksiä uusia määritelmiä, koska teknisesti ottaen vihapuhetta on jo kaikki sellainen puhe, missä ei hoilata monikulttuurista hoosiannaa, mutta uusia yrittäjiä kuitenkin löytyy, ja into on kova. Tuoreimpana uuden vihapuheen määrittelijänä kunnostautuu helsinkiläinen vihreä Ilia Kalioujnov-Salminen, joka on vetäissyt herneet nenäänsä HeSan Porkkalan luovuttamisesta kertovasta artikkelista. Vihreää oikeaoppista nyppii seuraava lause:
"Kun talvella 1956 kartanolle palattiin, järkytys oli suuri. Toisen kerroksen yhden salin lattiassa oli rivi reikiä. Sitä oli käytetty klosettina. Vuosien jätökset olivat alakerrassa. Enoni ryhtyi heti ensimmäiseksi sitä siivoamaaan", Margareta Segersven kertoo Helsingin Sanomille.
Venäläinen vihertoverimme toteaa tosin, että artikkeli on sinänsä harmiton ja tavallinen, mutta sepä, piru vie, sisältää hiljaista vihapuhetta. Ja kuinkas sitä löytyy? No tietysti siten, että heppu jatkaa äskeistä lausetta omin päin ihan stetsonista, eli ottaa taiteellisen vapauden:
"Kun talvella 1956 kartanolle palattiin, järkytys oli suuri. Toisen kerroksen yhden salin lattiassa oli rivi reikiä. Sitä oli käytetty klosettina. Vuosien jätökset olivat alakerrassa. Enoni ryhtyi heti ensimmäiseksi sitä siivoamaaan. Kai se on venäläisten kansallinen ja ehkä suorastaan geneettinen erityspiirre, että käydään kakalla missä nukutaankin". Menisikö tämäkin teksti läpi ilman, että kukaan reagoisi siihen haastamalla HS oikeuteen? Menisi. Mielestäni HS:n julkaisema Margareta Segersvenin muisto,vaikka se ilmeisesti perustuukin tositapahumiin, on kyseessä olevassa kontekstissa sisällöltään herjaava ja häpäisevä sekä ilmaisutavaltaan venäläisiä kansanryhmänä panetteleva ja solvaava.
Normaaliälyllä ja ei niin tiedostavalla maailmankatsomuksella varustettu kansalainen äkkiseltään tuumii, että nythän heppu keksi päästään omiaan, ruoskii omaa lausettaan ja sillä perusteella vaati tsuhnaa häpeämään. Mieleen tulee myös helposti se, että onkohan kaveri poltellut jazz-tupakkaa juttua naputellessaan?
Nykypolitiikkaa ajatellessa kannattaa kuitenkin terve järki heivata pois, ja tarkastella hepun tuotosta oikeaoppisen katsantokannan kautta, ja siihen nähden tyypin idea on vallankumouksellinen, ettei suorastaan nerokas. Eräät suomalaiset oikeusviranomaisetkin ovat varmasti lukeneet tämän sepustuksen ja läiskivät parhaillaan yläviitosia ja tuumivat, että onpa hieno idea, ei tätäkään oltais ilman ulkomaanapua keksitty.
Odotettavissa siis lienee oikeusasteisiin seuraavan tyyppistä ohjeistusta:
Mikäli joku henkilö julkaisee faktoihin pohjautuvan ja sinänsä neutraalin lauseen siten, että oikeaoppisen maailmankuvan omaava henkilö pystyy jatkamaan sitä omin päin esim. geneettisiin erityispiirteisiin vetoavaksi vihapuheeksi, tulee kirjoittajaa rangaista vihapuheen mahdollistavasta neutraalikirjoituksesta ankarammin kuin ketään koskaan ja vielä kovennettuna.
Oikeusviranomaiset elävät tietysti omassa virtuaalimaailmassaan, mutta tavalliselle kansalaiselle tulee herkkään mieleen, että hepulla lähti mopedi käsistä ihan totaalisesti, ja niinhän sillä lähtikin, mutta valtamediamme ei yksinkertaisesti voi todeta, että hepulta lähti mopedi käsistä. Hepullahan on nelinkertainen varmistus, joka tekee hänestä koskemattoman, vaikka suoltaisi minkälaista tuubaa hyvänsä. Hänhän on:
a) vihreä
b) ulkomaalainen
c) homo
d) hän aloitti kirjoituksensa arvostelemalla Jussi Halla-ahoa.
Näin ollen lienee todettavissa, että kyseessä on nouseva tähti, joka tekee mittavan uran vihreissä. Jussi Halla-ahon arvostelu on mennyt sinänsä jo naurettavuuksiin. Oikeastaan sillä ei enää rakenneta edes poliittista uskottavuutta, vaan on siirrytty vaiheeseen, jossa oikeaoppisen maailmankatsomuksen omaavan henkilön on julkisessa avautumisessaan kerta kaikkiaan pakko arvostella Halla-ahoa vähintään kerran. Mikäli hän ei niin tee, hän voi itse olla epäilyttävä. Uskonnollista demonijahtia 2010-luvun Suomessa.
Vaan hyvää alkanutta elokuuta niin tämän blogin lukijoille, kuin myös tietysti oikeaoppisellekin väestönosalle. Jatkakaahan lauseita, pojat ja tytöt.
Joulukalenteri 2024 Yhdeksastoista luukku
3 tuntia sitten
21 kommenttia:
Elämme ihmeellisiä aikoja. Hiljaista vihapuhetta, mitähän seuraavaksi? Enpä olisi uskonut jos joku olis 10 vuotta sitten kertonut että tämmöstä on luvassa. Rähmispossun blogissa kerrottiin että norjassa ruvetaan jo kakaroille koulussa opettamaan antirasismia. Koskahan meillä?
Tervehdys, Pyrrhos ja kiitokset kommentistasi. Ihmeellisiä aikoja niin. Kyllähän ymmärtääkseni monikulttuurin hienouden julistaminen kuuluu Suomessakin virallisiin opetussuunnitelmiin. Mietipä muuten, miten taivaan korkee älämölö nousisi, jos joku persu omin päin jatkaisi stetsonista jonkun vihreän julkaisemaa lausetta?
Niin, älämölöhän siitä nousisi. Uutta kai tässä on vaan se että kaveri veti touhua asteen verran vieläkin härskinpään suuntaan. Kun tätäkin sankaria miettii(ja vihreitä/vasureita ylipäänsä), niin tulee väkisinkin mieleen Hietasen lause Hyvästä Kirjasta: Kyl sun täytty Yrjö-poika vissi vaihetta puolt.
"Hiljaista vihapuhetta, mitähän seuraavaksi?"
No se on tietysti puhumaton/sanomaton/tekemätön vihapuhe(Ajatusrikos). = Et ole _________ (Virhe/Ärkkoopee/Vassari/Kommari/Demari/Kokkari/Kristeli/Kepuli/Homo/Lesbo/Bi/Transsu/Neekri/Somppu/Ryssä/MuuHuMamu/jne...)
Tällaisia kun lukee niin tekee mieli purra valtimot auki. Jos tuo kaveri on ihan oikeasti vapaalla jalalla niin eipä tule meille kiirettä muuttaa takaisin Suomeen.
Cool!
Ei jumankekka. Ei tuo voi olla enää totta, tuo menee yli ja ohi jo parodiahorisontistakin.
Onneksi tuo henkilö ei ollut paikalla kuulemassa esimerkiksi niitä juttuja, joita itse kölvinä kuulin, kun '73 muutimme Kirkkonummelle entiselle vuokra-alueelle.
Tai näkemässä niitä jälkiä, joita laiska tsuhna ei vielä ollut siivonn^^ anteeksi hävittänyt onnen yhteiskunnan rauhan lähettiläiden jäljiltä.
Tervehdys Pyrrhokselle, Vittuuntuneelle Veronmaksajalle, Keski-ikäiselle Pikkupojalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
Pyrrhos & V.V: Minähän olen monesta oikeaoppisesta avautumisesta tuuminut, että tässä oli pohjat, tään pahemmaksi ei enää pistetä, mutta aina vaan tulee uusi yrittäjä, joka vetää oikealta ohi. Ajatusrikokset ovat varmaan se seuraava vaihe, ja ehkä vihahengittäminen. Vihaparta? Vihahikoilu? Viharyhti (ai niin, se oli jo Halla-ahon oikeuskäsittelyssä). Vihahuumori? Vihapassiivisuus?
Keski-ikäinen Pikkupoika: Minähän en mielipiteitten vuoksi olisi ketään vangitsemassa, joten antaa hepun kulkea vapaalla jalalla vaan. Mutta tätä herkkua koivun ja tähden alla riittää viljalti, joten jos sulla suttaantuu asiat siellä muualla maailmassa edes kohtuulliseen malliin, niin ei ehkä kannata hankkiutua takaisin.
Ano: Nyt kun vielä tietäis, että oliko cool tämä vihreä avautuminen vaiko minun näkemykseni asiasta.
Voimmeko nyt lainata arvoisan kirjoittajan huomiota vapaasti?
"Kai se on venäläisten kansallinen ja ehkä suorastaan geneettinen erityspiirre, että käydään kakalla missä nukutaankin" Kun se on julkistettu ja ilmeisesti oman kokemuksensa perusteella todettu.
Presidentti Putin ilmoitti joku aika sitten, että Venäjä "suojelee kaikkien maailman venäläisten etuja", asuivatpa he missä tahansa.
Eräs suojeltavista eduista on takuulla vihapuheelta välttyminen. Kun suomalaiset eivät itse älyä tai jaksa vihata venäläisiä, pannaan asialle tällaisia uusvihreitä provosoijia, jotka totisesti kaivavat kaikki mahdolliset vainomuistot esiin. Kunhan kuudessadas venäläisiä morkkaava kommentti on julkaistu, voidaankin pistää divisioonat rajalle ja ilmoittaa, että Venäjä ei siedä kansalaistensa häpäisyä. Ja sitten vaan Stalinin-urut soimaan.
Tervehdys Ano2:lle, Ano3:lle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.
Ano2: Juu, totta on, eikä mitenkään ihmeteltävää. Vihreillehän sallitaan ihan minkälainen poskensoitto hyvänsä. Ennen edellisiä eduskuntavaaleja eräs vihreitten ehdokas Aruna Somani vaati maahanmuuttajille kiintiöpaikkoja eduskunnasta eli meni komeasti oikealta ohi koko Suomen valtiojärjestyksestä, mutta eipä siitäkään mediassa mutistu.
Ano3: Jaa, ehkä me voimme sitä sitten lainata, kun se on tullut sylttytehtaasta itsestään. Minä en ole kyllä tähän mennessä uskonut, että venäläiset sänkyynsä paskovat, mutta mikäs minä olen vihreää kyseenalaistamaan.
Närpes Varg: Niin. Sehän minusta on ikävää, että olis vallan mainiota, että suomalaiset ja venäläiset tulisivat juttuun keskenään ja tekisivät vaikka yhteistyötäkin. Mutta kun venäläisten tyyli hoitaa ulkomaansuhteita ei oikein lisää tuota luottamusta. Jos Venäjä olis hajonnut 1990-luvulla, niin kuin silloin veikkailtiin ja vähän aikaa siltä näyttikin, ja jos meillä olisi naapurina vaikkapa Luoteis-Venäjästä koostuva Uuden Novgorodin Tasavalta, niin tiedä kuinka mallikkaat välit meillä olis. Vaan kun tilanne on mitä on, niin tuonkin tuontipiipertäjän lausuma voi nousta arvoon arvaamattomaan. Ja jos Venäjällä asiasta uutisoidaan, niin uutisoitava versio on taatusti tään hepun stetsonista kehittämä versio.
Sinansa hauskaa etta kaveri kuitenkin syyttaa suomalaista mediaa vihapuheesta kun se kuitenkin noin yleisesti on itse kunnostautunut tassa vihapuhujien metsastamisessa ja Halla-ahon demonisoimisessa.
No, odotan sita paivaa kun joku keksii etta vihapuhesyytokset itsessaan ovat vihapuhetta koska vihapuhuja termina on niin kovin loukkaava.
Ällistyttävää. Vetää sanattomaksi.
Tässäpä yritelmä vihapuheen mahdollisimman kaikenkattavaksi määritelmäksi:
"Vihapuheeksi tulkittakoon kaikki sellainen puhe, ja tarpeen niin vaatiessa muukin sellainen sanallinen tai sanaton viestintä tai epäilys sellaisesta, jonka poliittiseeen korrektisuuteen sitoutunut (so. tiedostava) henkilö SAATTAA KOKEA tai tulkita epäsopivaksi tai loukkaavaksi, henkilökohtaisella tai yleisellä tasolla. Myös ilmeinen haluttomuus poliittisesti korrektin henkisen ilmapiirin ylläpitämiseksi tulkittakoon niin harkittaessa vihapuheeseen rinnastettavaksi, moitittavaksi laiminlyönniksi. Lisäksi vihapuheen määrittelemisessä voidaan tarveharkintaisesti soveltaa myös käänteistä todistustaakkaa, mikäli on ilmeistä syytä epäillä, että kyseisellä teolla tai laiminlyönnillä on haluttu tahallisesti vahingoittaa poliittiseen korrektisuuteen sisältyvien tavoitteiden saavuttamista tai muuten estää tai vahingoittaa niille myönteisen ilmapiiriin luomista ja säilyttämistä yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa."
Tervehdys Ano4:lle, Kumitontulle ja Ano5:lle & kiitos kommenteistanne.
Ano4: Totta puhut. Vaan tilanne on minun nähdäkseni sen verran sairas, että HeSa saattaa hyvinkin julkaista vastineen, jossa se pyytää anteeksi harkitsematonta kirjoitustaan Porkkalan palauttamisesta. En yhtään ihmettelis.
Kumis: Joo. Enkä ole median puolelta kuullut kyselyitä, että onko vihreitten linja jatkossakin sellainen, että keksitään vihakirjoituksia omin päin ja sitten syytellään niistä muita. Ja ihan turha on vedota siihen, että eihän kyseessä mikään merkittävä poliitikko ole. Jos persuissa joku kunnallisvaaliehdokkaan kummin kalakaveri kirjoittaa facebookissa levottomia, niin äkkiä sen tyypin sanomisilla on suurta valtakunnallista merkitystä. Vaan jos on yhtä aikaa vihreä, ulkomaalainen ja homo, voi kaikessa rauhassa puhella mätäkuun juttuja ympäri vuoden.
Ano5: Tuo määritelmäsi on oikeastaan pelottavan osuva.
Andrei Kilju-Kaljulle vähän lisää vihapuhetta. Kyseessä on Käymäläseura Huussi ry:n toimintakertomus vuodelta 2011:
"Karjalan kylien sanitaation kehittäminen 2011
Karjalan kylien sanitaation kehittämishankkeen päätösvuonna 2011 jatkettiin yhteistyötä Karjalan
opetusministeriön ja Kizhin ulkomuseon kohteissa. .. Harlun kouluun Pitkärannan piiriin suunniteltiin sisäkuivakäymälä. .. Sekä Harlussa että Kizhillä oli toiveena saada
kyykkykäymälä. Kyykkylaattoja ei niin vain saatukaan ja niitä kyseltiin Aasiaa myöden, lopulta ne saatiin tilattua kansalaisjärjestökumppaniltamme Moskovasta. Harlun koulun poikien käymälään asennettiin
kyykkyalusta, tyttöjen käymälään jätettiin istuin, joka kuuluu vakiovarusteena Ekolet-Vs malliin. Kizhillä pariin turistialueen käymälään sijoitetaan virtsanerottelevat kyykkyalustat."
Tervehdys Reinolle ja kiitos kommentista. Notta kyykkypaskalle eli karua kertomaa ja kyisiä terveisiä. Vaan onkos tämä sama poppoo, joka vei niitä ulkohuusseja Sambiaan? Hintaan kymppitonni per makki tai sinnepäin?
Ilian pläjäys oli sen verran tiukkaa tekstiä että tärisen vieläkin. Sen luettuani olin ihan varma että kyseessä on satiiri jonka tarkoitus oli naureskella Halla-ahon tuomion absurdiudelle, mutta pikkuhiljaa alan kallistua sille kannalle että jätkä on aivan tosissaan, koska mitään jälkiseurauksia oletetusta puolustuspuheesta ei ole kuulunut.
Nyt on korkattu ihan uusi vihapuheen tulkinta-avaruus.
Tervehdys Hujan Hajattelijalle ja kiitos kommentistasi. Veikkaan, että heppu on epistolansa kanssa ihan tosissaan, tai ainakin ajatteli keksineensä kuningasajatuksen, jolla vihreä poliittinen ura urkenee. Satiiri ja muut huumorin muodot ovat kyllä yleensä vihreille vieraita, paremmin hallitaan tuo ryppyotsainen oman oikeamielisyyden julistus.
90-luvulla kävin työreissulla Virossa ja olimme majoittuneet Nelijarvelle entisen Neuvostoliiton rautatieläisten lomapaikkaan. Sama paikka oli ollut myös NL:n pingismaajoukkueen harjoittelupaikka. Tontilla oli myös ränsistynyt ja rikottu Viron presidentin Konstantin Pätsin kesähuvila, missä oli pönkät ovilla ja minne ei saanut mennä. Suomalaiset olivat arvioineet silloisiksi korjauskustannuksiksi yli 6 miljoonaa markkaa ja korjaus oli unohdettu toistaiseksi.
Uteliaisuus voitti ja kaverin kanssa siirsimme pönkän ovelta ja menimme autiotaloon sisälle. Kaikki paikat oli rikkomalla rikottu ja kaksikerroksisen rakennuksen lattioita peitti paksu höyhenkerros. Kaikki lavuaarit, pöntöt ja pisuaarit oli lyöty hajalle, mutta eniten hämmästytti ihmispaskan paljous lattioilla. Aivan kuin komppaniaa olisi käsketty kyykkimään lattialle ja sanottu että pois ei ole asiaa ennen kuin torttu on väännetty. Mikäli Konstantin Pätsin kesähuvilaa Viron Nelijarvellä ei ole purettu tai korjattu ne ihmispaskat ovat edelleenkin siellä.
Tervehdys Anolle & kiitos kommentistasi. Käsittääkseni Kannaksella on vähän samaa ilmiötä, kun esim. suomalaisten hautakiviä on käytetty rappusten korjauksissa.
Lähetä kommentti